sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Ruma olo

Saattaa johtua tosta joulun mässäilystä, mutta nyt on ollu tosi ruma olo. Näen ja tunnen pelkkää läskiä, tursuavaa ja hyllyvää ällötystä jonka olemassaolon tiedostan ihan koko ajan. Salilla välttelin peiliin kattomista ja saunassa tuijottelin seinille. Ei nätti olo, ei yhtään nätti.

Mutta pyrin kääntämään tän voimavaraksi. Sellanen pieni inhoraivo läskiä vastaan, koska tiedän millä siitä päästään eroon. Pidän vielä hetken hiilarit maltillisina ja hikoilen salilla ahkerasti niin hyvin äkkiä ne joulun tuomat nesteet saa kyytiä, koska sitä tää äkkiä pintaan poksahtanut hyllyvä on. Koska toinen vaihtoehto on musertua tämmösen ällötyksen edessä ja luovuttaa. Antaa periksi ja todeta vaan olevansa tuomittu olemaan pläski. Mutta niinhän se ei missään nimessä ole.

Tässä ollaan nyt niin lupaavaa tahtia menossa kohti normaalia painoa ja kuka tietää, ehkä sitä kautta jopa kohti urheilullista kehoa? Nyt ei ole hyvä hetki luovuttaa. -20kg odottelee ihan jo heti ton seuraavan mutkan takana ja se rupee olemaan jo aika hieno saavutus. Sen jälkeen alkaakin mielenkiintoiset ajat, kun joudun hieman vierottautumaan vaa'asta.

En voi tuijottaa vaakaa sen jälkeen ihan samalla tavalla kuin tähän asti, koska vaikka blogin nimi on mikä on ja epävirallinen kilotavoite on sen 68kg, niin joudun huomioimaan muitakin tekijöitä. Yksi niistä on se, että vaikka olen joskus painanut sen 68kg niin mulla on jo nyt ilman salillakin käyntiä paljon enemmän lihasta kuin sillon.

Tärkeimmäksi apuvälineeksi tulee se kaikista vaikein - peili. Mun pitää nähdä se realistinen kuva itsestäni, että olen laihtunut paljon ja mitä jatkossa tapahtuukaan, kenties saan lihasta ja kiinteydyn lisää. Tällä hetkellä tilanne on heikohko, koska mun mielestä -16kg ei näy oikeastaan missään ja olen sama pulla kuin ennenkin. Mutta uskaltaisin väittää mulla olevan sen verran palikat kohdillaan pään sisällä, että pystyn oppia näkemään itseni oikein. Koska sitä tullaan tarvitsemaan.

Nyt ensisijaisesti annetaan rumalle ololle kyytiä ja koitetaan etsiä se kadoksissa oleva vähän nätimpi fiilis. :)

lauantai 28. joulukuuta 2013

Ruokapäiväkirja 28.12.2013

Aamu:

-Juustoleipäset (voita, salaattia, juustoa, leikkelettä, kurkkua)
-Smoothieta (kermarahka, mustikka, mansikka, omenasose)

Päivä:

-Skarppipitsaa

Ilta:

-Kermarahkaa
-Marjasekoitusta

Ajankäytölliset valinnat -raivoa

En kerkeä salille. En ehdi salille. Ei ole aikaa. On kiire. Ei kerkii. Ei ei ei. Ristus mitä paskanjauhantaa! Tolleen mä itelleni perustelen sitä, miksei taaskaan tullu käytyä salilla. KUN EI EHDI, HAH!

Sit mä rupesin kattelemaan tota kelloa. Vuorokaudessa on 24 tuntia, joista noin 8 vietän nukkuen, jää 16 tuntia. Sitten olen töissä toiset kahdeksan tuntia, jää 8 tuntia. SIIS KAHDEKSAN YLIMÄÄRÄISTÄ TUNTIA JOKA VUOROKAUSI?! Ja mä en ehdi?

Jos viettäisin työmatkoihin ja kauppareissuun joka päivä yhden tunnin, niin mulla on edelleen käsissäni seitsemän tuntia, joista ehkä yksi, kaksi tai kolme käyttäisin aktiivisesti koirieni kanssa. Mun helmitaulun mukaan jää yhä edelleen jopa neljä ylimääräistä tuntia. Neljä saatanan tuntia ilman ohjelmaa ja mä EN - EHDI - SALILLE?! Vapaapäivistä puhumattakaan!

Ihan käsittämätöntä lusmuilua. Kyse ei ole mistään muusta kuin valinnoista. Päätänkö mä istua nenä kiinni läppärissä puoli tuntia vai kenties kolme tuntia vai kenties katsoa tyhjänpäivästä paskaa telkkarista? Vai menisinkö salille? Mutkun emmä kerkee...

No tänään illalla uuden saliohjelman myötä mussutus sai kyytiä ja vihdoin pääsin sinne salille asti. Fiilis oli katossa! Alotettiin antamalla käsille ja olkapäille kyytiä. Polte oli sitä luokkaa, että uskoin koko räpylöiden irtoavan paikoiltaan olkapäästä lähtien. Loppuun crossailin reippaan 20min ponnari heiluen ja hiki virraten. Raikkaan suihkun kautta saunaan ja samaa tietä takasin kotiin. 

Hyvä fiilis. Ihan tosi tosi hyvä fiilis!


En oo ihan varma minkä takia tää biisi erottuu kaiken sen massan joukosta, mutta tää on mun tänhetkinen fiilisbiisi!

Ohje: Erittäin skarppi pitsa

Uunissa lepäilee tällä hetkellä toinen kokeiluerä vhh-pohjalla tehtyä pitsaa. Tahdon nyt jakaa kanssanne tämän muuntumiskykyisen ja monipuolisen ruoan. Pitäisköhän tälle keksiä joku uusi nimi, pitsalla kun on aika ikävä maine roskaruokana? Enivei, tämä on nyt ohje niin helvetin skarppiin pitsaan.

Pohja

8 kananmunaa
8 dl juustoraastetta (joku maultaan mieto)
5-6 dl mantelijauhetta

Veivaa kaikki ainekset kunnolla sekaisin ja kaada pellille, leivinpaperin käyttö on suositeltavaa. Mun mielestä tää on ollut helpoin levittää käsin. Näillä määrillä tulee tollasen normaalin pellin kokoinen pohja ja aika paksu, joten vapaasti vaan muuntelemaan määriä, jos haluaa tehdä ohuemman tai on isompi/pienempi pelti.

Abaut 200 asteessa pieni esipaisto fiiliksen mukaan. Itse tykkään paistaa pohjan vaalean kullanruskeaksi, jotta paistuu melko jämäkäksi ja rapeaksi.

Täytteet

Ihanmitävaan!

Tän päivän pitsasta puolet on mun ja toinen ton täällä elävän mieshenkilön. Osaako joku kuvan perusteella veikata kumpi on kumman? ;) Koko pohjalle tomaattimurskaa ja mun puolikkaalle tuli tomaattisiivuja, mozzarellaa, pestoa ja vähän juustoraastetta päälle.

Sitten vaan takasin uuniin, kunnes näyttää kivalta. Yleensä siitä pinnalla olevasta juustoraasteesta on helpoin kattoa, että millon on nätin ruskeaa. Ja miksi mä kerron näitä ohjeita kuin uusavuttomille konsanaan? Koska mä olen itse uusavuton. Yksinkertaisimpienkin ruokien ohjeet olen joutunut opiskelemaan Googlen kautta ja silti ääneen on pitänyt kysellä tyhmiä. Kuten ihan pieni varmistus, että jauhelihakeittoa tehdessä niin paistetaanko se jauhis ensin pannullla ja vasta sitten kattilaan?

Saa nauraa, niin mäkin teen. Mutta ihan vaan yritän olla hämmentämättä muita uusavuttomia ja olla mahdollisimman hyvin avuksi. Mestarikokit voi lukea vaan tärkeimmät pääkohdat näistä ohjeista ja jättää muut löpinät väliin. :)

Enivei, tässä on ruoka, josta saa tehtyä vaikka miljoona eri variaatiota ja vaikka pistää pakkaseen pahan päivän varalle jos nälkä yllättää eikä jääkaapissa ole muuta kuin valo. Hyvää ja helppoa sapuskaa, jonka raskain osuus taitaa olla toi juuston raastaminen. :)


P.S. Millähän helvetillä mut saatais potkittua vihdoin salille?!

perjantai 27. joulukuuta 2013

Kuukauden kaalisoppadieetti alkaa

No höpö höpö, leikkihän minä vaan lasken. ;) En syö kaalisoppaa edes leikilläni, saati että imuroisin sitä laihdutusmielessä päivästä toiseen. Hyi suatana.

Lupa palata arkeen tuntuu itseasiassa aika ihanalta. Helpottavaa päästä nojaamaan takasin tuttuihin rutiineihin ja antamaan tälle ilmapallon lailla jouluna turvonneelle mahalle kyytiä. Tänään oli vielä lipsahtelua ilmassa, kun oli varsin stressaava päivä töissä ja eräs asiakas vielä toi laatikollisen joulutorttuja nenän eteen! Yksi ja kaksi joulutorttua siitä lipsahti suupielestä alas, mutta pistetään vielä joulun piikkiin. ;)

Tammikuu ja ylipäänsä uusi alkava vuosi on tunnetusti suurten lupausten aikaa ja iso osa niistä koskee laihtumista ja rantakuntoa. Muutama onneton tupakoitsija stumppaa uhmakkaana röökit ja illalla hämärän tullen ne kaivellaan vapisevin käsin takasin esiin. Pullahiiret uhoavat vähintään loppuelämän herkkulakolla mutta hups oho kun koitti lauantai ja virallinen karkkipäivä!

Mä en uhoa tai lupaile mitään. Oman lupaukseni itselleni olen jo tehnyt eikä se vaatinut vaihtuvaa vuotta tai muutakaan suurta tapahtumaa. Aina on hyvä päivä ottaa uusi suunta oman paremman voinnin suhteen. Suoritanko luvattomia ja luvallisia retkahduksia jatkossakin? Aivan varmasti. Palaanko silti takaisin mulle itselleni parhaiten sopivalle tielle? Aivan yhtä varmasti.

Tieto vakaudesta vähentää stressiä. Elämässä on niin paljon muitakin aiheita mistä ottaa murhetta ja on helpottavaa, kun hiljalleen stressi liittyen ruokaan alkaa helpottamaan. Kaikkea syömistä ei tarvitse miettiä, suunnitella ja harkita vaan se alkaa pikkuhiljaa tulemaan enemmän selkärangasta. Ja mä tunnetusti tykkään kovasti rutiineista.

Nyt sen verran pitäis rykästä selkää suoraks, että muutamaks päiväks vetäis tiukasti hiilarit alas. Sillä saa nopeasti nää jouluna kertyneet nesteet pois ja mahan voinnin paremmaksi. Kyllä tää tästä taas helpottaa, kaikki avaimet siihen on ihan mun omissa kätösissä. :)

P.S. Mitä siihen kaalisoppadieettiin tulee, niin mun "dieettieväät" näyttääkin tältä:

Juustoleipästen ohjeella tehty pohja ilman leivinjauhetta. Täytteinä kaikkea
mitä jääkaapista ja pakastimesta sattui löytymään. 

tiistai 24. joulukuuta 2013

Luvallinen retkahdus

Jouluaatto, vihdoin! Kello on nyt 12.08 ja nousin sängystä vasta äsken. Kolmen päivän joulurentoutuminen on siis aloitettu oikein. En ole uskonnollinen ihminen, joten joulu tarkottaa mulle perheen kanssa yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja sitä rennosti ottamista.

Mitä joulu sitten tarkoittaa painoaan pudottavalle? Olen lueskellut tuskailevia kirjoituksia, joissa morkkis paistaa kilometrien päähän asti ja voivotellaan, että nyt on jo mennyt näin monta suklaapalaa ja voi kun tekis mieli ottaa toinenkin leipä ja sitten sitä perunalaatikkoa.

Mä en ole jaksanu ottaa ressiä. Toki mulla on monta helpottavaa asiaa, koska en esimerkiksi ole suuri makeiden ystävä. Karkkia ja suklaata en jaksa syödä montaa palasta, kun tulee jo mittari täyteen. En myöskään ole oppinut juomaan kaljaa, viinit eivät mene alas väkisinkään, light-siiderit maistuvat aivan kauheilta ja tavalliset siiderit ovat liian makeita. On pari lempparisiideriä, mutta niitä jaksaa juoda vaan puolikkaan tölkin, kun ovat niin kovin sokerisia.

Joulun kunniaksi!
Joten jouluna suurimmaksi paheeksi juomista jää glögi. Ja siis nimenomaan ne mehuglögit. Nekin maistuu nykyään aika todella makeilta mun suuhun, mutta ei liian joten sitä jaksaa juoda. Glögin kanssa menee pari pipariakin ihan helposti. Ruokien suhteen en myöskään ota ressiä. Aion syödä kaikkia laatikoita ja varmasti leipääkin. Valtaosa syömisistä kuitenkin siitä huolimatta tulee edelleen olemaan lihaa, kalaa ja salaattia. Tottakai verrattuna jokunen aika taaksepäin niin mun vatsalaukku on kutistunu puolella, joten ne määrät mitä mun on edes fyysisesti mahdollista syödä on onnettoman pieniä verrattuna entiseen.

Kuten eräs viisas ystäväni sanoi, niin tässä tulee ehkä suurin ero laihdutuskuurin ja elämäntapamuutoksen välillä. Muutaman viikon tiukka dieetti kärsii heti, jos "retkahtelee". Kun on kyse elämäntavasta en tässä tapauksessa oikein osaa käyttää sanaa retkahdus. Koska annan siihen itselleni täyden luvan. Ja miksi? Koska mulla on sitten taas koko loppuelämä aika noudattaa sitä ruokavaliota, joka tuo mulle paremman olon ja auttaa mua kevenemään. Kunnes taas annan luvan itselleni "retkahdukseen" jonka jälkeen palaan ruotuun. Niin helppoa se on.

Tärkein tekijä siinä ehkä on ollut se, että hankkiuduin ensin eroon mieliteoista. Toista kuukautta vedin äärimmäisen tiukkaa linjaa, kunnes huomasin holtittomien mässäilyhimojen hävinneen. Sen jälkeen satunnaiset karkkipäivät on olleet juurikin sitä - satunnaisia karkkipäiviä. Addikteille tyypillinen putki ei jää päälle ja ajatukset ei pyöri vaan sen syömisen ympärillä.

Joten otan joulun kaikkine herkkuineen ja paheineen avosylin vastaan!

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Ruokapäiväkirja 21.12.2013 - surullisen päivän esimerkki

Niinpä niin, nyt saatte sellasen ruokapäiväkirjamerkinnän, jonka mukaan missään nimessä ei saisi tai kannattaisi tehdä. Eilen oli "vähän" poikkeuksellinen päivä, koska olen vuorokaudessa istunut auton ratissa 10h, pukeutunut pelkästään mustaan ja niissä vaatteissa tirauttanut aika monet itkut. Joten syömiset on eilen olleet aika suuri sivuseikka ja olihan kuitenkin lauantai, virallinen karkkipäivä, jos semmosen haluaa pitää. Ja mässäilypäiväksi se sitten kääntyikin. Tosin nyt kun listauksena katson kokonaisuutta, niin ei se sitten kovin pahasti mennytkään. Tiiättekös, sen sijaan että olis vedetty pussi sipsiä ja ja pari kierrosta mäkkärissä niin joukkoon mahtuu onneksi aika paljon myös terveellistä ruokaa.

Aamu:

-Klo 5.45 lähtö kohti Pohjois-Karjalaa, autoon oli joku joulutonttu jättänyt valmiiksi eväinä hedelmiä, mustikkakeittoa, kuplavettä ja Kinder Bueno -suklaapatukka. <3 Söin pelkän suklaapatukan. Kyllä, helvetti että tuli myöhemmin paha olo ja sellanen vuosisadan hedari jonka taltuttamiseen tarvittiin lopulta särkylääkettä. Päänsärky meni pois hetkeksi, mutta itku toi sen takaisin. Huoh...

Päivä:

-Karjalanpiirakoita munavoilla (oli muuten ihan itse tehtyjä, tuoreita ja hakkaa kaikki kaupan piirakat aivan mennen tullen!) 
-Salaattia
-Karjalanpaistia
-Yksi pieni peruna :) (ihan turhaa, ei maistunut miltään enkä vieläkään tykkää kokonaisesta perunasta)
-Täytekakkua (tätäkin hämmentävän pieni pala)

Ilta:

-Hirvenlihapihvit
-Wokkivihanneksia
-Valkosipulipatonkia (se uuniversio)
-Pohjois-Karjalasta mukaan saatua voileipäkakkua - ihan julmetun hyvää! Voiskohan voileipäkakun soveltaa juustoleipästen ohjeella... Hmmm...

Että joo, ei ihan normaalipäivä, mutta olis se voinut huonomminkin mennä. Aamun olis tietysti voinu alottaa vähän fiksummin, mutta mikään muu ei menny sen kurkussa olevan palan ohi alas. Eikä se Kinder Buenokaan lopulta niin hyvältä maistunu kuin ennen. Lähinnä siitä tuli kova jano ja piti juoda puol litraa kuplavettä perään.

Eilen kuitenkin ajatukset olleet kiinni aivan muissa jutuissa. Olen ollut lapsena kaksissa hautajaisissa, mutta enhän mä niistä mitään muista. Nämä tulen muistamaan. Tosielämässä mut vähänkään lähemmin tuntevat tietävät, että mä olen ihan holtiton pillittäjä. Ei tarvitse olla edes omaa surua, mutta jos joku muu itkee, se tarttuu muhun välittömästi. Mä olen joku maailman tarpeista yli jääneen empatian kaatopaikka, että jos joltain puuttuu, niin täältä sitä sais hakea ihan mielinmäärin. Mutta ehkä se eilen ei ollut kovin huono asia.

"Ja viimein sun matkaan,
ei pääse saattajatkaan
Ja lohtu on mulle,
että siellä on kaikki sulle"

torstai 19. joulukuuta 2013

VHH vs. Idiotismi

Eipäs kun onhan mulla sittenkin sanottavaa! Meinaan maalaisjärjen käytöstä. Jossain sivulla oli saanut lähettää Antti Heikkilälle kysymyksiä joihin hän sitten lyhyesti sinne vastaili. Siellä kyseltiin niiden ja näiden viljojen ja muiden käytöstä, että saako tätä ja tota nyt sitten käyttää edes vaikka vähäsen vai eikö ollenkaan ja mitäs nyt.

Vastaus oli hieno, tyyliin että saa syödä ihan mitä ikinä haluaa, jos se ei aiheuta ongelmia. Siinäpä se. Mä kieltäydyn leivästä, koska se ei sovi mulle. Siitä tulee mulle maha kipeeksi, se addiktoi ja sitten ahmimisen kautta lihottaa. Joten esimerkiksi leivän osalta mun kohdalla vastaus on ei, mä en saa käyttää näitä tuotteita.

Kuinka paljon ihmiset tunkevatkaan ruokia kurkustaan alas, vaikka ne tekevät vaan pahaa. Kuinka paljon ihmiset tunkee ruokia kurkustaan alas ja tiedostavat niiden huonot vaikutukset ja tekevät sen silti, koska joku tietty taho sanoo niin. Virallinen suositus käskee syömään perunaa/riisiä/pastaa, vaikka en varmasti ole ainut, jonka maha reagoi niihin huonosti. Ja silti niin tehdään.

Mediassa käytetään sanaa karppaus, mutta siinä yhteydessä uskon vhh:n menevän siihen samaan kategoriaan. Ja siinä tuleekin se virhe. On eri asia syödä pekonia ja kananmunia aamusta iltaan, kuin syödä pyrkien siihen, että raaka-aineet olisivat mahdollisimman puhtaita ja ruoan valmistaisi mahdollisimman pitkälle itse. On eri asia syödä matalilla hiilareilla ainoana tarkoituksena laihtua nopeasti kuin tehdä siitä elämäntapa.

On heitä, jotka tietää mistä tässä on kyse ja loput on niitä jotka luulevat tietävänsä. Mä olettaisin olevani jotain keskikastia. En syö niin puhtaasti, kuin voisin ja haluaisin. Sillon kiinnittäisin enemmän huomiota esimerkiksi kasvisten ja etenkin lihojen alkuperään. Viljoilla syötetty ja suuressa stressissä eläneen tehotuotetun eläimen liha on kuulemma jopa haitallista. Ja niitähän tässä maassa riittää.

Mulla on suuren suurena haaveena sitten joskus omakotitaloon muutettaessa saada ikioma kotikanala. On suunniteltu niille jo aitaukset ja minkälainen talviasumus tehdään. Tuttavan kotikanalassa olen sydän syrjällään katsellut niiden kanojen touhuja. Koska ne puuhastelee aamusta iltaan. Koko ajan. Niillä on täysin selkeetä sosiaalista kanssakäymistä ja millintarkka nokkimisjärjestys. Ne on aktiivisia ja sosiaalisia eläimiä ja koskee sieluun edes ajatella niitä tehotuotannossa. Sitten saisin edes ihan varmasti onnellisten kanojen munia. Tai edes melkein onnellisten.

Noh enivei. Jos noudattaa jotain jonkun määräämää ruokavaliota ja on joku tavote. On tavote laihtua, voida paremmin, saada lihasta tai vaikka vähän nostaa rasvaprosenttia. Jos sitä kyseistä ruokavaliota noudattaa vuosia saamatta haluttua tulosta, niin eikö sillon joku ole vähän päin persettä? Laihduttajat vetää puolen vuoden välein jonkun ihmedieetin, tiputtaa painoa kohinalla (tähänkin Heikkilällä oli joku pelottava vastalause, joka sisälsi muun muassa sen miten paljon lihasta häviää heikosti ravinteita sisältävällä dieetillä kun keho paniikissa syö lihasta oikean ravinnon puuttuessa) ja sitten ottaa sen tuplana takaisin.

Mä luulen tietäväni ehkä keskivertoa enemmän vähähiilihydraattisesta kuin ne jotka luulevat tietävänsä tästä jotain. Tasaseen joku lehtiartikkeli kertoo (tai joku tuttava...) kuinka vähähiilihydraattinen on tutkittu hengenvaaralliseksi. Jos mä voin täysin rehellisesti käsi sydämellä sanoa, että tää ruokavalio on tuonu mulle käsittämättömän hyvän olon ja auttaa mua kohti mun tavotetta, joka on hoikistua, niin jos tää on niin helvetin vaarallista, aivan sama. Mä voin erinomaisen hyvin, mä en himoitse epätoivon partaalla sokereita ja kiemurtele makeanhimon tuskissa. Mä voin syödä suklaapatukan niin kuin normaalit ihmiset. Voin syödä siitä vaan puolet tai vaikka kokonaan ilman, että tekee mieli lähteä hakemaan heti kaupasta lisää.

Kävin just hiljattain lääkärissä ihan muista syistä ja siinä kaiken muun perushöpinän ohessa katottiin verenpaine. Paineet on normaalit ja laskeneet vuoden takaisista lukemista. Vaikka hui ja iik, mähän olen syönyt oikeita rasvoja. Mun pumpun pitäis käydä rajotinta vasten ja puuskuttaa kaiken sen rasvan alla. Sen sijaan mun kehosta on hävinnyt rasvaa vaikka kuinka monta kiloa ja ainakin näppituntumalla sanoisin ottaneeni vaihdossa jonkun verran lihasta tilalle.

Sellanen ruokavalio on idiotismia, joka ei käyttäjälleen sovi. Oli se minkä tahansa tahon tai ihmisen suosittelema, niin jos se ei sovi just sulle, niin sillon se on väärä ruokavalio. Järjenkäyttö vaan tuppaa unohtumaan itse kullakin toisinaan.

Syö niin, että voit hyvin ja pääset juuri siihen tavotteeseen, johon haluat.

Toive: Ruokapäiväkirja 19.12.2013

Aamu:

-Kaksi juustoleipästä (voita, juustoa, leikkelettä, kurkkua)
Ja leipäset tietysti paahdettuna, nam! <3

Päivä:

-Viinirypäleitä
-Jauheliha-munakasrullaa

Ilta:

-Jauheliha-munakasrullaa
-Vadelmia ja kermarahkaa

Nää on ehkä kaikkien aikojen tylsimpiä postauksia, mutta menkööt. Ei mulla oo juuri mitään sanottavaakaan tähän hätään niin mennään sitten näillä. :)

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Toive: Ruokapäiväkirja 18.12.2013

Multa toivottiin pienimuotosta ruokapäiväkirjaa ja erilaisia toteutustapoja mietittyäni päädyin tähän. Teen postauksen jonka tunnisteeksi laitan "ruokapäiväkirja", niin asiasta kiinnostuneiden on sitten helppo löytää kaikki nämä luettelomaiset postaukset. :)

Aamu:

-Lasillinen kylmää vettä lorauksella Molkosania
-Salin jälkeen kermarahka omenasoseella
-Yksi kahtia leikattu juustoleipänen, päällä voita, juustoa, leikkelettä, kananmunaa ja kurkkua

Päivä:

-Vadelma-mustikka-mansikka -marjamix
-Lohi-munakasrullaviipaleita kaksi

Ilta:

-Jauheliha-munakasrulla
-Omena

maanantai 16. joulukuuta 2013

Arki takaisin, nyt!

Ollu työn puolesta melkoinen viikonloppu. Täyttä päivää painettu koko viikonloppu Koira2013 -tapahtumassa ja nyt hiljalleen alkaa stressitaso ehkä laskemaan. En oo muistanu edes vaakaa käyttää, mutta enpä jaksa uskoa mitään suurta muutosta tapahtuneen.

Pari viikkoa paino pysyny abaut samoissa lukemissa ja etenkin nyt viikonloppuna on tullu syötyä ihan miten sattuu. Määrällisesti aivan liian vähän ja laadullisesti aivan liian paskaa. Mutta nyt pääsee taas kiinni ah niin ihanaan arkeen ja saa normalisoitua kaikki rytmit.

Sen hyvän messuviikonloppu toi, että oli pakko herätä joka aamu siinä vähän kuuden jälkeen. Niinpä vaikka tänään olisin saanu nukkua vaikka kymmeneen niin aloin heräilemään puol seiskan aikaan. Sehän passaa oikein hyvin, tästä täytyy pitää kiinni!

Enivei, tästä taas uuteen nousuun - tai siis laskuun!

lauantai 7. joulukuuta 2013

Apua, miks tää onnistuu?!

Yritin tossa yks päivä kehitellä semmosta mielikuvaa, että alkaisin hiljalleen palaamaan vanhoihin tapoihin. Alkaisin mussuttamaan leipää, ahmimaan kattilallisen perunamuusia ja tietysti kolmen sipsipussin viikonlopputahdista puhumattakaan. 

Se ajatus ei ollu millään tasolla realistinen. Ei millään. Jos mä osaisin selittää, että minkä takia tää tunne on nyt näin vahva, niin tekisin sen kyllä. Mutta kun en osaa. Se päätös oli vaan yhtenä päivänä niin pilvettömän selkeä, että vaikka on ollut vaikeita aikoja vierotusoireiden kanssa, niin hetkeäkään en ole epäillyt pysyväni tässä.

Olen retkahdellut, ihan ehdottomasti. Mutta on eri asia retkahtaa ostamaan yksi suklaapatukka ja sitten syödä se tuntien kauheeta morkkista, kuin retkahtaa ostamaan kaapit täyteen kätköjä. Niistä kätköistä sitten mussutella tasaseen joka päivä. Meillä on kaapeissa viime joululta suklaata, mutta siellä se saa ollakin. Joskus mun tekee mieli niitä, mutta ei pahasti, menee kyllä ohi. 

Väittäisin sen olevan se oma tahto. Ei mikään muu. Mä vaan niin kyllästyin siihen epävarmaan oloon, siihen etten mahdu oikein mihinkään vaatteisiin, kyllästyin polvien kipuihin, kyllästyin jatkuvasti voivottelemaan omaa kurjaa oloani niin henkisesti kuin fyysisesti. Koska se ruikuttaminen on ihan perseestä. Jos joku asia ottaa päähän, niin kaikista parasta on tehdä sille jotain. 

Ja musta tuntuu, et nyt mä todella teen asialle jotain. On tultu jo pitkän matkaa, mutta katson samalla myös pitkälle eteenpäin. En aina nää niitä tuloksia ja muutoksia, joita mussa tapahtuu koko ajan, mutta sen pienen epätoivonkaan hetkellä en edes harkitse luovuttamista. 

Antti Heikkilän Ravinto&Terveys on myös siitä hyvä kirja, että se erottelee laihduttamisen ja terveellisen elämäntavan toisistaan. Nopeaan laihtumiseen pystyy kuka tahansa. Näitä ihmedieettejä on maailma pullollaan ja kuukaudessa saat  tempastua kymmenen kiloa tai enemmänkin ihan kevyeen pois. Mutta niissä on kaksi ongelmaa: terveellisyys ja pysyvyys. Jollain kaalisoppadieetillä aivan varmasti laihtuu, mutta on olo varmaan aivan kamalakin. Ilman mitään ravinteita ja polttoaineita kroppa on oletettavasti aivan sekaisin enkä jaksa uskoa pääkopan olevan kovin hyvillä kantimilla. 

Joten otetaan ihmedieetillä se kymppi pois, palataan vanhoihin kaavoihin ja otetaan korkojen kera kaikki kilot takaisin. Samoin tiedän ehkä enemmän karppaamalla laihduttavia kuin siitä ruokavaliosta elämäntavan ottavia ja niillä ruokavalioilla ei sitten olekaan enää mitään tekemistä sen kanssa miten mä pyrin syömään.

Alkushokin jälkeen mun keho on tuntunut toimivan ja voivan hyvin. Mielitetot ja himot kaikkeen paskaan on kadonneet ja muistuttavat itsestään vain hyvin häilyvästi toisinaan. Etsin uusia reseptejä ja ruokia kyllästymisen välttämiseksi ja siksi syön erittäin monipuolisesti. Laitan edelleen teehen liikaa sokeria ja mustikkamaitoon myös. Siinä taitaa olla mun arkipäivien suurimmat paheet. 

En tiedä miks tää onnistuu, mutta en mä siitä ala valittamaankaan. <3

P.S. Tarkotus olis sitten joskus aikanaan (vuoden tai kahden päästä?) käydä tutkituttamassa kaikki arvot musta. Katotaan, että kun olen syönyt tavalla, jolla verisuonet pitäis olla tukossa kuin Stocka hullujen päivien aikan ja verenpaineet katossa, että miten on käynyt. :)

Kaivellaan vanhoja läskejä

Mulla on nyt kriisi. Paino tippuu tasaseen, mutten nää sitä enää missään. Kehityskuvat on näyttäneet samalta viikkoja ja niin eespäin. Ei sillä, vaatteet löystyy päälle ja osa housuista ei enää edes pysy päällä. Ai ja oonko muistanu toitottaa sitä miten mainio olo mulla on? Mutta mä en vaan nää sitä.

Enivei. Tänä aamuna painoin 82,1kg, mutta katsotaan miten käy maanantaina. Se voi olla reilusti enemmän tai jopa vähemmän, näin on käynyt ennenkin. Ittensä näännyttäminen kohti punnitusta olisi totaalista huijaamista joten voin ihan käsi sydämellä vanoa syöväni viikon jokaisena päivänä ajattelematta milliäkään sitä, että mitä vaaka sanoo maanantaina. Mä luotan niin isosti siihen, että kyllä tää ruokavalio toimii. On se toiminu tähänkin asti.

Sen kunniaksi kuitenkin pistin kaksi kuvaa vierekkäin. Kuvilla on eroa siis sen 16kg.


Nyt vaan "joutuu" (siis saa, mä rakastan rääkätä itteäni salilla itkun partaalle!) alkaa tekemään enemmän töitä lihasten eteen. Pelkkä laihtuminen ei enää riitä, olo alkaa olemaan kuin tyhjällä ilmapallolla. Tarvitaan huonon täytteen tilalle jotain todella paljon parempaa. Ja senhän tietävät kaikki, että enemmän lihasta polttaa enemmän rasvaa. Täysillä vaan eteenpäin!

perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsestäänselviä apukeinoja

Eräs tuttava tuskailee huonosti sujuvan laihtumisprojektinsa kanssa ja listailin hänelle niitä apukeinoja, jotka heikolla hetkellä (eli etenkin siinä matkan alkuvaiheessa) on auttaneet mua pysymään ruodussa. Monet näistä on varmasti todella itsestäänselviä, mutta ehkä joku voi näistä poimia jonkun itselleenkin.
  • Aterioiden määrä
    Antti Heikkilän oppien mukaan olen pyrkinyt syömään kolme ateriaa päivässä. Joskus ruokailukertoja on ollut neljä tai viisikin ja joskus vain kaksi. Pääasiassa 2-3. Virallinen suositus sanoo aineenvaihdunnan pysyvän käynnissä vain jos syö usein, mutta Heikkilän mukaan aterioiden välissä tulisi olla useita tunteja (luku taisi olla 5-6h jos en väärin muista?) ja sinä aikana polttoa tapahtuu. Napostelu ja useat ateriat aloittavat prosessin aina alusta ja polttoaika jää lyhyeksi.

    Siihen en voi ottaa enempää kantaa kun en vieläkään ole minkään sortin tutkija, mutta mulla ainakin se on toiminut hyvin. Ja sitten kun syödään, niin syödään kunnolla niin että nälkä lähtee. Vhh:n yksi tunnetuimpia hyötyjä on se, että niitä ruoanhimoja ja nälkäaaltoja ei samalla tavalla tule. Mulla usein se himo syödä ja napostella on enemmän totuttua tapaa. Ja siitä pääsemmekin seuraavaan vinkkiin...
  • Älä napostele
    Tämä neuvo toimii vain niille, jotka todella haluavat muutosta. Kukaan muu ei voi sun puolesta olla ottamatta ylimääräisiä herkkuja tai muuta syötävää. Väitän, että jos ruokavalio on toteutettu oikein ne mieliteot menee ohi. Olen läpikäynyt ne ja tiedän niiden olevan pahimmillaan aivan musertavia, mutta ne menevät ohi. Oikein heikolla hetkellä keksi muuta tekemistä. Siivoa, mene kävelylle tai mitä tahansa, että saat muuta ajateltavaa kuin vain istua paikoillaan ja haaveilla syötävistä.
  • Tee kauppalista valmiiksi
    Kun suunnittelee jo kotona ostoslistan valmiiksi on paljon helpompi olla ostelematta ylimääräsiä. Laput silmillä painelet kaupan läpi ja ostat vain niitä asioita, jotka olet laittanut ostoslistaan.
  • Suunnittele ateriat valmiiksi
    Sama idea kuin ostoslistan kanssa. Kun suunnittelet esimerkiksi seuraavan päivän ateriat valmiiksi on siinäkin ruodussa paljon helpompi pysyä.
  • Maanantaista punnituspäivä
    Viikonloppu on tunnettua herkuttelun ja mässäilyn aikaa. Mä olen ottanut maanantaista jokaviikkoisen punnituspäivän ja olen myöhemmin huomannut sen rajottavan viikonloppumässäilyä. Sillon jää niin pieni pelivara "paikata" tilannetta ennen maanantaina, ettei yhtään huvita ottaa riskiä. ;)
  • Blogi!
    On totta, että esimerkiks tämmösen blogin pitäminen tuo pienen julkisen paineen onnistua. En ota siitä stressiä tai rääkkää itseäni parempien tulosten toivossa, mutta se kannustaa alitajunnassa aina omalta osaltaan. On hieno tunne päästä julkaisemaan hyvä pudotustulos.
  • Pienet valinnat
    Oon lueskellu tälleen pikkujouluaikaan ihmisten tuskailua. Että kun on tarjolla kaikkia herkkuja ja sokeripitoisia alkoholijuomia ja diipadaapaa. Tässä asiassa olen vähän julma, mutta se on se oma selkäranka edelleen. Jos menette syömään ravintolaan, vaihda ateriastasi pasta/riisi/peruna pois ja ota tilalle kasviksia. Juo vettä. Jos on vaikkapa illanistujaiset ja tarjolla kaikenlaista naposteltavaa, niin syö kunnon ateria kotona ennen kylään menemistä. Mikäli kylässä sitten onkin tarjolla jotain "sallittua" naposteltavaa, niin sitten niitä, mutta jos ei tiedä tarjottavien laatua niin parempi olla menemättä nälkäisenä.
  • Karkkipäivä
    Sanoisin, että niin pitkään aikaan ei pidetä karkkipäivää, kun on niitä vahvoja mielitekoja. Niistä pitää ensin taistella itsensä kuiville vesille. Mulla siihen meni kuukauden verran. Ja sekin on varmasti hyvin yksilöllistä mikä karkkipäiväjärjestely kenellekin sopii parhaiten. Jonkun karkkipäivä on kerran kuukaudessa, toisella kerran kahdessa viikossa, jollakin viikottain ja mulla sillontällön. Olen kokenut hallitsevani herkkujen syönnin niin hyvin, että syön niitä sillon kun siltä tuntuu. Yleensä siis kerran tai kaksi kuussa, tai sitten voi mennä viikkotolkulla edes harkitsematta herkkuja.
  • Liikunta
    Liikunta on ehdottoman tärkeä väline tehostaa rasvanpolttoa. Mutta. Jos on reilusti ylipainoa on myös liikuttava sen mukaan. Kevyttä liikuntaa ja pientä voimaharjoittelua, mutta en lähtisi rääkkäämään ja rikkomaan jo valmiiksi kovalla rasituksella olevaa kroppaa. Olen monesti itse kertonut aloittaneeni kuntoilun vasta -10kg jälkeen. Siinä vaiheessa huomasin mystisten polvikipujen hävinneen itsestään. Jos on paljon ylipainoa niin kroppa on jatkuvassa rasitustilassa ihan jo sillonkin kun ei tee mitään. Ruokavaliolla paino tippuu, liikunta vain avustaa siinä. Joten liikuntaa kohtuudella ja kehon pystyvyyden mukaan. Kipu on hyvää, kun se tuntuu lihaksissa, mutta pahaa kipua kun se raastaa esimerkiksi niveliä.
  • Stressitekijät
    Tää on asia johon on kaikista hankalin vaikuttaa. Murheet ja huolet elämässä vaikeuttavat kaikkea elämänhallintaa ja negatiivinen elämänasenne ylipäänsä on varma jarru kaikelle muutokselle.
  • Uni
    Muista nukkua. Paljon. Ainakin Heikkilä väittää unen aikana tapahtuvat hirvittävän paljon tehokasta rasvanpolttoa, joten muistakaa nukkua mahdollisimman hyvin. Mikä se tuntimääräinen unentarve kenellekin sitten on, mutta mä pysyn hyvässä vireessä 8-9h yöunilla. Väsyneenä kaikki on hankalaa, ankeeta ja harmaata. Uni on tärkeetä! Mitä säännöllisempi unirytmi, sen parempi. On helppo pitää rutiineista kiinni.
  • Wake-up Light
    Tää on nyt äkkiseltään viimenen mun mieleen tuleva apukeino. Ihan hiljattain ostettu herätysvalo on aivan huippujuttu pimeään vuodenaikaan! Kyllä herää aivan eri tavalla, kun on liki häikäisevää valoa koko huone täynnä eikä vaan sitä jatkuvaa pimeyttä. Suosittelen!
Kommentteihin olis kiva jos jakaisitte omia vinkkejänne, jotka on auttaneet elämänmuutoksen jatkumisessa heikollakin hetkellä! :) 

tiistai 3. joulukuuta 2013

Maailman paras korvike leivälle!

Suurena leivän ystävänä olen hieman haikaillut leivän perään. Tänä aamuna sitten päätin kokeilla Juustoleipäsiä. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä! Tein muuten samalla ohjeella, mutta laitoin mantelijauhetta vain reilun desin ja melkein kolme desiä juustoa. Käytin kermajuustoa, koska en ole suuri voimakkaan makuisten juustojen ystävä. Ja niitä kumisia edameita ja muita ei jaksa syödä hullukaan.

Lätkin säälittävän näköiset pallerot pellille ja pistin uuniin. Hetken päästä kipaisin kurkkaamaan pieniä kasoja, mutta oho ja kappas, ne olivat levinneet valtaviksi erehdyttävästi leipää muistuttaviksi lätyiksi! Paistoin kauniin värisiksi leipäset ja otin pois uunista. Käänsin sen tasaisen alapinnan ylöspäin ja latasin siihen päällisiä samaan tapaan kuin tavisleivällekin.

Ja herttinen se oli hyyvääää! Iltapalaksi veivasin myös hyvin epäileväsen mieshenkilönkin maistettavaksi saman setin. Kaveriksi mukillinen teetä ja oih, ihan vanha kunnon iltapalapläjäys oli kasassa! Suosittelen kyllä ehdottomasti kokeilemaan! Näitähän voi helposti veivata valmiiksi isomman kasan ja laittaa pakastimeen. Ongelmaksi kun välillä tahtoo muodostua kovan nälän yllättäessä ruoan pikainen saanti, koska monet jutut pitää valmistaa. Näistä saa oivan hätävaran pakastelokeroon.

Taidanpa kokeilla huomenna voiko näitä pistää paahtimeen...

Viikkopunnitus 3.12.2013

Ja kyllä vain - päivän myöhässä! Eilen aamulla otin ja nukuin "pommiin", eli heräsin vain 40min ennen kuin piti lähteä töihin. Se on mulle pommiin nukkumista. Aamulla pitää olla reilusti aikaa tehdä sitä ja tätä ja tota ja erityisesti ottaa ihan vaan iisisti. En tykkää kiireestä, enää.

Joten punnitus siirty tälle aamua ja lukema oli tasan 83kg. Ehkä jopa vähän harmitti. Ihan sairaan kovalla tsempillähän ottaisin vielä sen viis kiloa pois ennen joulua, olis sit jouluks -20kg plakkarissa. Mutta toisaalta ei tee yhtään mieli ottaa ressiä aiheesta. Tippuu sitten ajallaan. :)

lauantai 30. marraskuuta 2013

Resepti: Omenapaistos

Superhyvä herkku joko jälkkäriksi tai esimerkiksi kermarahkan tai turkkilaisen jogurtin kaverina ihan täyttäväksi ateriaksi.

3-4 omenaa (tai enemmän jos on iso vuoka!)
Kanelia
Voita

Uuni 200-225 asteeseen. Kuori ja viipaloi omput matalaan uunivuokaan ja ripottele päälle reilulla kädellä kanelia. Muutama pieni nokare voita mukaan ja uuniin. Aikaa menee ehkä 10-15min, riippuen siitä miten pehmeäksi tai rouskuvaksi omput haluaa. Mitä pidempään uunissa, sitä pehmeämpää.

Sitten vaan mussuttamaan! Superhyvää jälkkäriä saa kun veivaa kermavaahdon omppupaistokselle kaveriksi. Paistos tosin toimii erittäin hyvin myös kylmänä. Sekottaa mukaan tosiaan rahkaa tai jugua niin son siinä. 

perjantai 29. marraskuuta 2013

Aamujen pelastaja: valo!

Kaveri oli hankkinu tommosen Wake-up Lightin ja kehu sitä ihan hirmu hyväksi. Pimeistä aamuista nuutuneena päätin mäkin kokeilla semmosta valoa. Ensin kiertelin kaupat läpi, mutta kaikki inhimillisen hintaset valot oli loppuneet.

Sitten avasin huuto.netin ja sieltä napsahti heti kohalle muutaman kympin maksava hyvin tehokas Philipsin Wake-up Light, jossa oli valon lisäksi myös radio! Eli valoa ja ääntä samassa paketissa! Virittäessä harmikseni huomasin, että härvelistä oli lamppu palanut. Iloinen kilinä vaan kuului hehkulampun sisältä.

Masiina vetää itteensä peräti 100W lampun, mutta nyt kaapista löytyi vaan 40W varalamppu. Täytyy kirmata kauppaan hakemaan tehokkaampaa valonlähdettä..

Mutta tänä aamuna! Lamppu alko hiljalleen tuottamaan valoa 6.30 ja varttia myöhemmin olin hereillä. Vielä vartti lisää ja radio alko hiljalleen menemään päälle. Voin kyllä näin ensimmäisen aamun perusteella suositella enemmän kuin lämpimästi! Varsinainen herätyskello oli soimassa kahdeksalta, mutta ihan suotta kun olin jo ihan täysin hereillä ennen seittemää.

En malta oottaa, että saan siihen vähän kirkkaamman valon ja testaamaan yhä useampana aamuna! Mä luulen tän olevan ratkasu mun unirytmin muokkaamiseen entisestään. Tarkoitushan olis herätä entistä aikasemmin ja mennä myös nukkumaan ennen kympin uutisia. :)

Suosittelen kaikille valoa aamuihin!

tiistai 26. marraskuuta 2013

Turhaa höpinää ja peilikuvia


Aamu alkoi laiskasti. Mieli kirkui juoksemaan salille, mutta keho oli edelleen mukavasti peiton alla lämpimässä. Molemmissa kainaloissa lämpöpattereina toimivat koirat rapsuteltavina ja motivaatio nousta ihan nolla.

No mutta, nousin kumminkin. Eilen kotona kahvakuulan kanssa jumpatut kyljet muistuttelivat olemassaolostaan oikeastaan jokaisessa asennossa. Ainakin meni perille.. Salilla rääkättiin yläkroppaa ja siinä ohessa tietysti vähän jalkoja, koska en vaan osaa käydä salilla kiduttamatta jalkoja. Edes ihan pikkusen. Mun pakaralihakset kaipaa erittäin kipeesti herättelyä...

Ei mitään sen kummempaa tiedotettavaa taaskaan. Salin jälkeen kietouduin toppavaatteisiin ja kävin aivan mielettömän kauniissa säässä ulkoilemassa koirien kanssa ja kohta suunnistan töihin. Ihan pätevästi sujuu. :)

maanantai 25. marraskuuta 2013

Viikkopunnitus 25.11.2013

Ystäväni maanantai. Ei mitään kummempaa kerrottavaa, vaaka näytti 83,4kg, johon olen ihan vallan tyytyväinen. Seitkytjotain -paino lähestyy koko ajan ja odotan sitä innolla. Mutta tunnen oloni voittajaksi jo nyt. Ei muuta lisättävää, loistavaa maanantaita kaikille!

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Höpöttelyä ja kauppareissuahdistus

Kävin äsken Jumbossa vähän ostoksilla. Pitkän pitkän pitkän aikaa on tullu käytettyä vaan urheilurintsikoita, koska aika monista taviksista puristuu esimerkiks kauheet selkämakkarat. Tai siis ne makkarat on aina ollu olemassa, mutta tavisliivit on oikein survonu ne esiin.

Toisekseen kaikki vanhat liivit on isoja, niin hyvällä kuin pahalla. Vaikka isot tissit olis kuinka kivat, niin kun niitä ei ole luonnostaan suotu mitenkään valtavasti ja rasvaprosentillekin on annettu viime aikoina kyytiä, niin auttamattahan ne pienenee. Mutta se hyvä puoli on se, että pelkkä kuppikoko ei piene, vaan ympärysmitta on myös saanut luvan kutistua.

Niinpä ostin ympärysmitan mukaan kokoa pienemmät liivit ihan pienellä toppauksella ja hitsi että tuntuvatkin kivalta päällä. Mun ollessa isoimmillani ostetut alushousut alkaa olemaan jo aika auttamattoman isoja, joten kolmet semmosetkin tuli ostettua uudet ja vähän pienemmät.

Mukaan tarttui myös kuvassakin näkyvä raidallinen ohut neule. Ostin tarkotuksella aika ison paidan, koska halusin rennon kotivaatteen. Kaikessa yksinkertaisuudessaan paita on ihana. Ihanaa kun on jotain uutta!

Tein myös jotain hyvin poikkeuksellista ja hoidin myös ruokaostokset Jumbossa. En ole vihkiytynyt mihinkään tiettyyn ketjuun, mutta Rainbown kermarahkan takia tulee käytyä aika paljon S-ryhmän kaupoissa. Keskon kaupoissa ei ainakaan viime kerralla ollut vastaavaa tuotetta.

Miksi se oli poikkeuksellista? Koska mä vihaan jättikauppoja!! Mä tuskastun niistä kilometrin pitkistä käytävistä ja kun mitään ei löydy ja kaikkea on ihan helvetillisen paljon. Ja oho kas kun unohdat jotain ja kipität kuudennen kerran sinne toiseen päähän sitä koko paikkaa. Kyllä oli hermo taas koetuksella.

Kaiken muun epämääräisen ohella ostin kymmenen purkkia kermarahkaa ja kolme purkkia omenasosetta. On sitten noita aamupalatarvikkeita. :) Noita molempia kun sais rahdata kotiin vaikka autollisen kerrallaan, menekkiä kun on.

Villasukkia kaivettu kassillinen talvisäilöstä, autoon vaihdettu talvirenkaat ja lapasia etsitään. Huomenna jatketaan punnituksen merkeissä! :)

Skarppaaja ravintolassa

Kuntosalin osalta mahdottoman laiska viikko. Tai ei oikeestaan laiska, lähinnä vaan aikaansaamaton. Oli vähän muita murheita tällä viikolla ja niiden vaikutus kaikkeen oli välitön. Ei mitään suurta draamaa, mutta pientä ahdistusta kaihertamassa mieltä. Ja välittömästi mikään ei onnistu. Nukuin huonosti ja liikunnalle oli hankala löytää aikaa.

Ei se mitään. Rypyt on oikastu ja murheet karkotettu avaruuteen. Vaikka salilla ei tullu käytyä, niin voin silti olla tällä viikolla suunnattoman ylpeä itsestäni, koska ruoan suhteen en lipsunut pahasta mielestä huolimatta. Entinen tunnesyöjä olis painellu hakemaan mäkkäristä aterian ja pari hampparia siihen päälle. Ja ehkä hakenu jotain pientä vielä kotiinkin. Ei käynyt pienessä mielessäkään nyt.

Perjantaina oltiin juhlimassa ihanan ystävän kolmekymppisiä ylläriversiona. Ensinnäkin työpäivän jälkeen kävin suihkussa ja käytin peräti 45min laittautumiseen. Laitoin sukkahousut jalkaan, mustan pitkähihasen ja siihen päälle lyhythihasen neulemekon. Leveä vyö vyötäröä korostamaan. Paljon meikkiä (rakastan näyttävää ja tumma silmämeikkiä <3) ja takutettu tukka nutturalle. Mulla oli tosi hyvä olo. Pitkästä aikaa ajattelin olevani varsin jopa nätti. Ei yhtään pöllömpi fiilis. :)

Ravintolassa sitten alkoi ruokalistan tutkailu. Ensimmäinen pointti oli se, että join vain vettä. En siideriä tai limua (viinejä en juo muutenkaan, yäk), ihan vaan kylmää kirkasta vettä. Listalta valikoitui joku enmuistamikä pihvi, jonka kaverina oli paistettuja kasviksia ja ranskalaisia. No mutta tottahan toki mä vaihdoin ranskalaiset pois ja otin tilalle enemmä niitä paistettuja kasviksia.

Ruoka oli todella hyvää! Pienen herkuttelun soin itselleni ja otin jälkiruoaksi semmosen hedelmä-/marjasalaatin jossa oli pieni pallero vaniljasorbettia. Eli kokonaisuutena mahdollisuuksiin nähden varsin VHH suoritus. Kyllä ne ranskalaiset siinä vierustoverin lautasella näytti ihan hyvältä, mutta ei mun varsinaisesti niitä tehnyt mieli. Toisekseen, ne mun kasvikset maistu hämmentävän hyvältä!

Huomenna on sitten taas punnituspäivä ja olo on ainakin todella hyvä, niin on jotain pientä keventymistä tapahtunu taas. Huomenna sitten selviää, että kuinka paljon. :)

torstai 21. marraskuuta 2013

Laihtumisen vauhtisokeus

Kun otin noi viimesimmät kehityskuvat, olin ihan viittä vaille jättää ne julkasematta. Näin kasan pläskiä ja muuta ällöttävää. Sitten vertasin niitä ihan vaan reilu pari kiloa aikaisemmin otettuihin kuviin ja sillä sekunnilla ymmärsin kehityskuvien tärkeyden.

Ainakin autoilijoille ja muille motoristeille käsite vauhtisokeus on lienee tuttu. Jos ajelet motaria lätkä tiskissä Helsingistä Mikkeliin niin motarilta poistuttaessa havainnoit hiljentämäsi nopeuden olevan sopiva rampin tiukkaan mutkaan. Mutkassa jalka hakeutuu paniikinomaisesti survomaan jarrua, koska mutkan tiukentuessa huomaat vauhtia olevan ihan perkeleesti liikaa, vaikka se ensin tuntu ihan kävelyvauhdilta. Kun se 140km/h 120km/h tuntu jo toista tuntia olevan aika iisi nopeus. Kaikkeen siis tottuu.

Kun sitten on kyse painon karistamisesta, niin siinä vaan ajetaan sitä motaria eteenpäin. Ei olla matkalla Mikkeliin vaan abaut Kemijärvelle kolme kertaa edestakas. Matka on pitkä ja tasainen. Ei pääse jarruttelemaan ramppiin tajuamaan, että hitto on muuten tultu lujaa! Tasasesti vaan eteenpäin.

Sen takia suosittelen kehityskuvia. Ne on niitä tiukkoja ramppeja, joissa pääsee tajuamaan, että mulla on ihan helvetillinen vauhti. Mukavasti vakionopeudensäädin käytössä ja hyvää musaa soimassa. Matka taittuu rattosasti.

Mä oon nyt abaut puolessa välissä. Oon hukannu iteltäni 15kg läskiä ja habasta päätellen ottanu pikkasen jopa lihasta tilalle. Enkä mä tajuais oikeestaan mitään ilman kehityskuvia. Vähän pelottavasti kammoan aina niitä uusimpia kehityskuvia ja kauhistelen, että toltako mä oikeesti näytän. Mutta ne vanhat kuvat näyttää eron niin selkeesti, että sitä kykenee näkemään realistisemmin ne uusimmat kuvat itsestä.

Mulla on vielä todella paljon matkaa jäljellä. Ja ehkä sen takia unohdan sen oikeuden ja luvan iloita myös siitä jo kuljetusta matkasta. Unohdan antaa itseni riemuta siitä, kuinka vielä kesällä ihan kireät housut tahtovat tippua päältä. Etten tunne hyllyviä poskia kävellessäni. Että mahdun koko ajan vaan pienempiin ja pienempiin vaatteisiin. Että voin urheilla ilman kipua polvissa.

En voi kuin suositella ottamaan kehityskuvia, ihan niitä kaikista karuimpia, ei millään tavalla kaunisteltuja kuvia. Ei tarvitse olla yhtä urpo kuin minä ja jakaa niitä kaikelle kansalle, mutta omiin arkistoihin ne on korvaamaton väline muistuttaa, että mistä on tultu ja mihin ei enää koskaan tule palata.

Ei mulla muuta. Öitä!

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kehityskuvia

Kehityskuvien välilehti on päivitetty. Mun mielestä nää uusimmat kuvat näytti ihan karseilta. Kunnes vertasin niitä vanhoihin kuviin. Kyllä mä pienenen! Uskon mä sitä tai en, niin se vaan on, että mä pienenen päivä päivältä!

93kg / 84kg

maanantai 18. marraskuuta 2013

Viikkopunnitus 18.11.2013

Noniin. Maanantai ja punnituspäivä. Luvut eivät päätä huimanneet ja jossain risteyksessä oon menny harhaan, koska viikon puolivälissä oltiin jo 83kg:n puolella, mutta tänään lukemiksi jäi tasan 84kg. Ehkä mä oon tuudittautunu viime viikon kilon pudotukseen ja liian laveesti ajellu menemään hiilareiden kanssa.

Ei se mitään, pudotusta kuitenkin. En ota ressiä tai painetta asiasta. Ehkä mä kyllästyn vielä joku päivä itekin tän hokemiseen, mutta toistaseks jaksan muistutella, että teen tätä hommaa syömällä erittäin maukkaasti ja nälkää näkemättä.

Toistaseks ei ole mitään sen kummempaa raportoitavaa. Mä voin hyvin. Erittäin hyvin. Olo tuntuu pienemmältä, kuin mitä vaaka näyttää. Muistin eilen kiinnittää huomiota siihen, että kävellessä en näe ja tunne näkökentan alareunassa joka askeleella tärähtäviä läskiposkia. Vanhat pitkähihaset paidat ja hupparit ei enää purista käsivarsista. Mulla on olemassa housuja, joista en tursu ja pursua joka suuntaan yli.

Jos tää kerran on niin totaalisen väärin ja kaikkea tutkittua tietoa vastaan, niin miten helvetissä tää voi tuntuu näin oikeelta? Aivan huippua. <3

perjantai 15. marraskuuta 2013

Uusia ruokia - jauhelihakeitto

Tein eilen jotain äärimmäisen eksoottista ruokaa. Jauhelihakeittoa. Vanhaa kunnon jauhelihakeittoa. Tähän väliin anteeksipyynnöt kaikille niille possuille ja lemmuille joiden myllystä läpi vedettyä teurasjätettä mä veivasin pannun kautta kattilaan... Sieluun koskee. Huoh. Jatketaan.

No mähän en ole koskaan ennen tehnyt yhtään mitään keittoa. Ensiksi otin puhelimen käteen ja kysyin mun luottohenkilöltä, että mitäs perunattomaan jauhelihasoppaan oikein laitetaan. Laiskana ihmisenä ostin valmiita juurespusseja.

Oli helvetin vaikee sapuska vääntää. Kiehautin mausteiden kanssa kattilassa juurekset ja kippasin joukkoon reilusti maustetut jauhikset. Valmis! Maisteluvaiheessa myös tää talouden toinen ihminen hämmästeli, että eihän tähän tippaakaan edes kaipaa perunaa! No ei niin. Tuli hirmu hyvä soppa ja teki kauppansa.

Ja tadaa, taas meillä on ihan överihelppo vähähiilihydraattinen ruoka reseptikirjassa!

Elämä hallinnassa - vihdoin!

On tietysti fakta, että kaikkeen ei voi tässä elämässä ikinä vaikuttaa. Mutta omiin valintoihinsa voi. Ja mulla on ehkä ensimmäistä kertaa ikinä elämäni aikana sellanen fiilis, että mä hallitsen tätä elämää ihan itse.

Työtilanne on hyvä ja töitä riittää, tän syksyn aikana myös ensimmäistä kertaa  ikinä mulle on jääny palkasta jotain käteenkin ja oon lainaamatta rahaa muualta selvinny seuraavaan liksaan asti hyvin. Vaikka esimerkiksi kolme koiraa ja auto vie aika paljon rahaa. Raha ei tuo onnea, mutta sen edes pieni olemassaolo tilillä tuo mielenrauhaa.

Kuten edellisessä kirjotuksessa sanoinkin, niin mulla on ihan mieletön unirytmi. Se takaa mulle 8-10h unet joka yö ja pitkät unet taas pitävät mut hyvässä vireessä ja jaksaa touhuta. Virtaa riittää aina nukkumaanmenoaikaan asti (jolloin kyllä melkein kellontarkasti sammunkin kuin saunalyhty) ja aamulla taas herää pirteänä. Se on ihan mielettömän hienoa!

Ei tarvitse valittaa kivuista. Polvien kivut on hävinneet kokonaan. Vaikka kuinka salilla rasittaisi jalkoja, niin polvissa ei kipua näy eikä tunnu. Ja ihan oikeesti, lääkäreiden ainoa neuvo oli ottaa tulehduskipulääkkeitä!! Kukaan, siis yhden ainut niistä monesta lekurista ei käskenyt laihduttamaan. Mutta toisaalta, mitäpä ne lääkärit terveillä ihmisillä tekisivätkään.

Mutta suurin muutos on tietysti jääkaapin puolella. Mä en joudu syyllistämään itseäni jatkuvasta jääkaapilla ramppaamisesta - koska sitä ei tule enää harrastettua. Näläntunne poistetaan syömällä niin, että tuntuu ja sitten jaksetaankin taas pitkään. Välissä ei ala pieni nälkä korventamaan, joten ei tarvitse napsia niitä pieniä välipaloja koko ajan.

Raamatussa (siis Antti Heikkilä - Ravinto&Terveys) sanotaan, että kolme ateriaa päivässä riittää. Sehän tietysti riitelee yleisen suosituksen kanssa, mutta tässähän parhaillaan syödään muutenkin sen virallisen suosituksen vastaisesti, joten menkööt. Luettujen kokemusten perusteella vaan kolmella syöntikerralla päivässä pitäis tulla joka välissä kauhee nälkä. No ylläri, mulle ei tule.

Ja toinen on villi legenda on, että aineenvaihdunta ei toimi jos ei syö usein, mutta siitäkin mun tärkein kirja on eri mieltä ja moittii ihmisellä olevan varsin vähän tietoa aineenvaihdunnasta. Siihen en ota kantaa, kun en osaa tai tiedä, mutta siitähän mä olenkin jo elävä todiste, että kyllä paino tippuu vaikka syö vaan kolme kertaa päivässä!

Tää kaiken tekeminen virallisten suositusten vastaisesti on tuonu mulle hallintaa syömiseen. Kirkuvat mieliteot suunnilleen kaikkea kohtaan on likimain kadonneet. Joskus saatan haikailla työpaikan keittiössä lojuvan sämpylän tai paahtoleivän perään, mutta se on hyvin lievää. Se menee ohi eikä sitä vastaan tarvitse enää itkun kanssa kamppailla.

Tässä yhtenä iltana teki mieli glögiä ja pipareita. No sitten keitettiin glögit ja kaupasta haettiin pipareita. Söin niitä montako sitten söinkään ja joo, niistä tuli paha olo, mutta en vääntänyt siitä itselleni väkisin morkkista. Tuolla se loppupaketti on ollu kaapissa ja tuskin oon edes muistanu sen olemassaoloa. Ei tee mieli napsia yhtä sillontällön ihan vaan koska niitä on, siellä ne odottaa, että ehkä jonain iltana mun taas tekee mieli semmosta makeeta yhdistelmää. Ja sitten syön niitä. Yhden tai kymmenen. Koska mä tiedän, ettei se jää päälle.

Ainoa mitä en ole vielä uskaltanut kokeilla on sipsit. Ne on mun ehdottomasti suurin heikkous ollu aina. Yks pussillinen menee niin, että hujahtaa (mikä se on se aine jota muun muassa sipseihin lisätään, joka pistää aivot sekasin ja ahmimaan ihan tolkuttomasti?), eikä toinen siihen perään tekis tiukkaakaan. Joten ihan täysin en usko olevani kuivilla, koska suurin mörköni on kohtaamatta. Dipattavat vihannekset toimii korvikkeena!

Mutta näin muuten. Ehkä jossain vaiheessa rutinoin itseni tiettyyn karkkipäivään, mutta ehkä sitten taas en. Tunne hallinnasta on niin vahva, että vaikka nyt söisin joko niitä pipareita, suklaapatukan tai irtokarkkeja, niin voi mennä viikko tai kolme ennen kuin tekee edes lievästi mieli mitään vastaavaa. Se ei jää päälle. Ja vaikka seuraavana päivänä etäisesti kaupassa tekisikin mieli ostaa jotain herkkuja, niin ei tuota tuskaa muistuttaa itteänsä, että juurihan niitä eilen syötiin. Sitten muistaa sen pahan olon ja siinäpä se.

On sellanen tunne, että mulla on edes suurin osa tähän elämään liittyvistä langoista omissa käsissäni. Voin vedellä ja ohjailla niistä naruista miten haluan ja tähän asti on tullu kiskottua ihan oikein. Kyllä, vihdoin mulla alkaa olemaan elämä hallinnassa. :)

Tyhjät kalorit ja kuulumisia

Ravinto&Terveys -kirjaa ensimmäisiä kertoja lukiessani (joo, olen alottanut lukemaan sen kymmeniä kertoja ja lopulta lukenut sen ajatuksella kaksi kertaa) en ihan oikein tajunnu mitä Heikkilä tarkottaa "tyhjillä kaloreilla". Näitä tyhjiä kaloreita ovat esimerkiks just nää leivät, perunat, riisit, pastat, jne jne. Samaan syssyyn piti ymmärtää myös ravinteet.

Mutta nyt mä oon itseasiassa ite tajunnu mitä ne tyhjät kalorit ja ravinteet oikein on. Mutta enhän mä niitä osaa selittää, pään sisällä se on ihan selkee juttu, mutta en osaa tuoda niitä ajatuksia ulos ymmärrettävästi. Joka tapauksessa, olen tajunnut syöväni terveellisemmin kuin koskaan aikasemmin elämässäni.

Valtaosalla siitä ruoasta, jota tungen kurkustani alas, on oikeesti joku funktio. Se sisältää energiaa, tai rakennusaineita, vitamiineja, aminohappoja, rasvahappoja, jotain jolla on oikeesti merkitystä. Tyhjät kalorit taas ovat vaan nopeasti varastoon tungettavaa hötö-energiaa.

Tyhjillä kaloreilla startattu aamu ei ole mulla kantanut pitkälle. Kouluaikana nälkä yllätti paljon ennen klo 11-12 ruokista. Sen sijaan tukeva, ts. rasvoja ja proteiineja sisältävä, aamupala vie pitkälle päivään niin, että joskus jopa unohtaa syödä ennen kuin vasta työpäivän lopulla.

Tällä viikolla olen käynyt vasta kerran salilla. Vai kaksi? En muista. Kerran vissiin. Aion saada käännettyä mun sisäistä herätyskelloa vielä tunnilla taaksepäin, niin ehdin vaikka joka aamu salille. Nyt kun herään viimeistään klo 8 ja työt alkaa klo 10 niin tulee mun makuun turhan kiire. Kun on koiratkin käytettävänä.

Ja jos olen iltavuorossa niin olen kotona vasta puoli kahdeksan jälkeen. Sitten syön, ulkoilen koirien kanssa ja sitten tuleekin nukkumaanmenoaika vastaan. Mähän kun en unen määrästä enää tingi. Säännöllinen 8-10h unta joka yö on jotain niin käsittämättömän hienoa, ettei mikään maailman mahti saa mua venyttämään untenmaille siirtymistä. Paino tippuu ilman saliakin, se on vaan hieno plussa siihen päälle, jolla herätellä lihaksia polttamaan vielä enemmän rasvaa.

Joskus viikonloppuna on oltu vaikka leffassa klo 22 jälkeen niin meinaan nukkua sinne. Ja jos pääsee vasta kahdentoista jälkeen nukkumaan niin tuntuu, että kuolema tulee. Oi voi, kaukana on ne villit nuoruusvuodet kun saatto painaa parikin vuorokautta kokonaan ilman unta. Ei onnistuis enää, ei mitenkään päin.

Mutta hei, ei voi väittää, että tää olis ainakaan mitenkään huono juttu! Uni on parasta. <3

maanantai 11. marraskuuta 2013

Viikkopunnitus 11.11.2013

Viime viikkopunnitukessahan oli pientä pettymystä ilmassa, kun paino oli tippunut vain -0,2kg. Mutta samaan hengenvetoon uhosin myös tietäväni mistä se johtuu ja röyhistelin ryhtiliikkeellä. Että seuraavaan punnitukseen sitten tippuu taas perkele!

No niinhän se tippu, viime viikolla se oli 85,3kg ja tänään tasan kilon vähemmän, eli 84,3kg. Toki viime viikolla myös kalorikulutus on ollu normaalia korkeempi, joten se aivan varmasti osaltaan vaikuttaa. Mutta söin myös hyvin paljon eri tavalla kuin aikaisempana viikkona (ts. vähemmän hiilareita, ylläri).

Eräs ihminen mun VHH:sta sano, että ihmisen pitää saada hiilihydraattia, että muuten ei jaksa. Että se on ihmisen tärkeimpiä polttoaineita. Tosta kommentista tietää aina, että kyseessä on ihminen joka ei ole koskaan vähähiilihydraattista kokeillut.

Koska ilman (huonoja) hiilareita sitä vasta jaksaakin! Blogin julkasemisen ja blogilistalle lisäämisen jälkeen lukukertoja tulee päivässä satoja, mutta varmaan jo viikossa ainakin puolet niistä kyllästyy tähän hehkuttamiseen. Koska mulla vaan on niin hyvä olo!

Jossain kohti karppaus ja vhh on tuntuneet tulevan eri käsitteiksi. Karppauksen moni (tai siis minä) mieltää enemmän Atkinsin dieetiksi, josta en ole koskaan lukenut yhtään kirjaa, mutta yksi dokumentti telkkarista jäi mieleen, kun mässäiltiin pekonilla ja muulla. En siis siitä tiedä sen enempää, mutta sellanen mielikuva siitä on jäänyt.

Mun isoimmat farkut, jotka ei
pahimmillaan mahtunu ollenkaan
päälle. :)
Ja vhh on mulle enemmän sitä, mistä uusi paras ystäväni, lääkäri Antti Heikkilä puhuu. Puhtaammasta, vähemmän käsitellystä ja luonnollisesta ravinnosta. Kasviksia, hedelmiä, proteiineja ja tottakai niitä eläinrasvoja. Hyvää ja maistuvaa ruokaa. Ja Heikkilä kirjoittaa kirjassaan Ravinto&Terveys, että aivosolut ovat ihmisen kehon ainoat solut, jotka käyttävät sokeria ravinnokseen. Ja sen ravinnon aivosoluille valmistaa maksa. Kaikkien aikojen luotettavin tietolähde Wikipedia vahvistaa tämän.

Vaikka enhän mäkään nollasokereilla vedä, eikä vhh:ssa niin ole tarkoituskaan. Hedelmistä, marjoista ja osasta kasviksistakin saa hiilihydraattia. Ja niitä tulee syötyä paljon. Mutta se hh:n laatu ja määrä on vähän eri tasoa kuin vaikkapa leivässä, perunassa, pastassa tai riisissä.

Jos Herra Hiilihydraatti on niin välttämätön ihmiselle, niin minkä takia sen poisjättämisestä tulee näin hyvä olo? Minkä takia sen saannin rajottamisella voidaan päästä eroon ylipainosta? Erilaisten "sairauksien" lääkityksistä? Jos paljon eläinrasvoja käyttävän ihmisen veren rasva-arvot ovat priimaa, niin miten se voi olla väärin? Miten mun koirat selvii hengissä, vaikkei ne syö hiilihydraatteja käytännössä lainkaan?

Kuinka siistiä, mulla tippu paino viikossa kilon ja mä oon taas yhen pikkuruisen askeleen lähempänä niitä ihania farkkuja, joihin en ole mahtunut ikuisuuksiin! Nyt vähän kermarahkaa ja omenasosetta naamariin ja kohti työpaikkaa!

Aivan huippua alkavaa viikkoa! :)

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Julkinen projekti

Vaikka mä alunperin tein lupauksen tästä elämänmuutoksesta vain itselleni kuuluttamatta siitä mitenkään kaikelle kansalle, olen iloinen nyt, että olen tehnyt siitä numeron. On hienoa voida olla ylpeä itsestään ja on hienoa, kun ympärillä on ihmisiä, jotka näkee sen muutoksen myös ja tsemppaa matkalla.

Elämässä tulee olemaan myös aina niitä, jotka ei ihan sataprosenttisesti tue sun prosessia, mutta ei pidä antaa pienten häiriötekijöiden horjuttaa. Joku saattaa tuputtaa pullaa tai muuta multa kiellettyä, mutta ne vaan tarjoo mulle mahdollisuuden tuntea itseni voittajaksi, kun täysin varmasti kieltäydyn tarjouksista. Ei oo kummonen juttu, koska tää on mun projekti ja kaikki lähtee musta.

Kuten jo aikaisemmin olen kirjoitellut, niin kukaan muu tuskin saa puoltakaan tästä uudesta hyvästä olosta ja itsevarmuudesta kuin minä. Mutta hyvä olo paistaa aina ulospäin ja uskon sen jotenkin vaikuttavan ihmisiin, jotka joutuvat mun kanssa elämään tässä todellisessa elämässä.

Ja mun hyvää oloa boostaa entisestään, kun vaikkapa ihan puskista joku läheinen pamauttaa jonkun kehun muuttuneeseen ulkomuotoon liittyen. Tai sanoo ihan vilpittömästi olevansa onnellinen mun puolesta. Että ehkä mä vähän suosittelenkin tekemään tämmösistä projekteista julkisia isoon ääneen. Kunhan ensin on tehnyt sen ainoan oikean ja pitävän lupauksen vain itselleen, koska loppupeleissä se on ainoa millä on oikeesti merkitystä.

Kaikki muu siihen päälle on vaan hienoa plussaa. <3

Maailman paras työkaveri ei tyrkytä pullaa tai patonkia, vaan
esimerkiksi keksii jotain tämmöstä. <3

Wohoo!

Eilen kävi vähän hups ja mä unohdin mennä salille. Joskus ysin aikaan tajusin, et voi hitto, jotain jäi tältä päivältä! Mutta ei se mitään, paikkasin tilanteen tänään. Ekan kerran olin kovasti lähössä salille jo klo 5.50, koska olin hereillä eikä väsyttänyt tippaakaan. Jatkoin kuitenkin unia vielä tovin ja olin sitten salilla klo 9.00.

Tutustuin mulle ihan uuteen laitteeseen, jonka nimen luulen olevan Arc Trainer. Vähän Crosstrainerin tyyppinen laite, mutta ei sitten kuitenkaan. Itseasiassa tykkäsin tästä uudesta vempeleestä jopa enemmän kuin kestosuosikistani peruscrossarista!

Alkulämpöjen jälkeen jalat sai niin helvetillistä kyytiä. Pumppasin, kyykkäsin, pusersin ja irvistelin hirveetä poltetta jalkoihin. Ihan parasta! Jalkoja tärisytti ja hiki virtas. Jos mä saisin valita niin tekisin aina vaan pelkkiä jalkoja ja käsiä, mutta vissiin tälle keskivartalollekin pitää jotain tehdä. Joskus. Mutta kun se on niin tylsää!

Loppuun otin vielä tehokkaan 15min Arc Trainerilla. Ekan muutaman minuutin jälkeen olin ihan valmis luovuttamaan, koska tuntu jotenki niin tahmeelta. Lisäsin vastusta ja jalan liikkeen korkeutta reilulla kädellä siitä huolimatta ja yhtäkkiä naps vaan, johan alko sujumaan! Vatkasin ja heiluin 14min puuskuttaen ja hiki virtasi ihan puroina pitkin naamaa ja kaulaa. Viimenen minuutti piti tietysti repiä niin kovaa kuin vaan lähti.

Jäähdyttelin hiljakseen ja olo oli kuin voittajalla. Tää on kyllä niin mun juttu! Kadehdin niitä, joilla itsekuri riittää kotona kuntoiluun, mutta tämmöset laiskat lusmut tarvii sen kuntosalin tuoman paineen. Mutta se sopii mulle. Oikein hyvin.

Tänään olis vielä ohjelmassa koirien kanssa lenkkeilyä ja semmosta mukavaa. :) Huippuu!

lauantai 9. marraskuuta 2013

Kaikki hyvin


Huomenta! Nyt on semmonen aika lailla tosihyvä fiilis. Nukuin taas kerran erittäin hyvin, heräsin puol tuntia ennen herätyskelloa ja olo on mitä mainioin. 

Tänään mä sen tajusin. Että se uimarengas lantiolla on pienentynyt ainakin puolella. Enää sitä ei voi kahmia koko kouran otteella ja silti jää yli, vaikka kyllä siitä edelleenkin ihan liiankin kanssa saa kiinni. Mutta  nyt vasta mä tunnen sen ite, että jotain tosiaan on kadonnu. Painokin tipahti tänään alle sen 85kg:n, eli maanantain punnituksessa, kuten uhosinkin, kaksi ensimmäistä numeroa ovat 8 ja 4. 

Toissapäivänä kävin kampaajalla ensimmäistä kertaa varmaan vuosiin. Alaselkään asti pitkä kuollut hampputukka sai kyytiä ja hiusta kynittiin ja kevenneltiin aika tavalla. Kylläpä terve hius tuntuu ihanalta! Lopputuloksesta tuli söpön pikkutyttömäinen ja tykkään siitä kovasti. Vaikka suuria suunnitelmia hiusten varalle vielä onkin. 


Aamupalaksi maistuu jälleen Rainbow'n Kermarahka ja Bonnen Omenasose. Ihan loistava yhdistelmä! Kohta olisi vielä kuuden tunnin työvuoro edessä. Koska olen tänään ainoana työntekijänä niin otan seurakseni mun keskimmäisen koiran piristämään päivää. Kaikki noi on semmosia kultapossuja, mutta työkaverina keskimmäinen on lyömätön. Illalla tottakai, kun muut ovat juhlimassa ja baareissa ja mitä niitä nyt on, niin mä ajattelin mennä salille. Siinähän sitä alkaa jo aika pätevä lauantai olemaan kasassa. :)

"Et voi pilata mun fiilistä millään
Mul on kaikki hyvin tänään"

torstai 7. marraskuuta 2013

Seitiä ja muusia


Tänään vuorossa oli vanhaa tuttua kasvismuusia ja kaverina vielä enemmän vanhaa kunnon, etenkin koulusta tuttua, mantelikalaa! Laitoin seitipalat sulamaan vuokaan, kesäkurpitsat ja kukkakaalit kiehumaan ja kastikkeen tekoon. Kastikkeesta tuli ehkä maailman yksinkertaisin. Lämpimälle pannulle kermaa (siis oikeeta kermaa, ei ruokakermaa) ja reilusti mausteita. Käytin pippuria, suolaa, sitruunapippuria ja pari pientä nokaretta Koskenlaskijaa ja tottakai mantelilastuja. Pienen keittelyn jälkeen kaadoin seoksen vuokaan kalojen päälle ja vuoka uuniin.

Kaloja odotellessa veivasin muusin. Ajattelin kesken paistamisen lisätä mantelilastuja kalojen pinnalle, kun alkoi tapahtumaan. Vuokaa kannatellut ritilä rämähti alas ja näin sieluni silmin koko paistoksen pitkin uunin pohjaa. Onneksi sinne läikkyi vain pieni määrä kermaa, mutta se savun määrä oli ihan mieletöntä! Ripottelin sitten ne mantelilastut pinnalle ja tökkäsin vielä hetkeksi uuniin.


Kaikenkaikkiaan vuoka oli noin 200 asteessa 15-20min. Ja siitä tuli itseasiassa ihan valtavan hyvää! Olisin voinu lapata naamariin melkeinpä pelkästään tota kastiketta, sen verran oikein annostellut mausteet siihen tuli. Nam! Ja lopputulos kokonaisuudessaan näytti tältä:


Sen verran tolkuton määrä tuli taas ruokaa tehtyä, että riittää huomenna kivasti töihinkin evääksi. :)

Julkinen blogi

Nyt on päällä joku hetkellinen mielenhäiriö ja aion julkistaa blogin. Ylipainoa käsittelevän blogin edessä on kaksi vaihtoehtoa lukijoiden reaktioille:

1. Nauretaan/pilkataan/halveksitaan sitä, että ylipäänsä päästi itsensä lihoamaan.
2. Annetaan menneiden olla ja keskitytään sen ihran kadottamiseen ja tsempataan kohti maalia.

Ja jostain syystä mä olen tasan sitä mieltä, että kaikki valitsevat ton ensimmäisen vaihtoehdon. Että julkistamalla tätä blogia saan osakseni vaan vahingoniloa ja negatiivista palautetta. Pelkään huteralle pohjalle uudelleen pikkuhiljaa rakennetun itsetuntoni ottavan sellasen julkisen selkäsaunan, että hautaudun loppuelämäkseni vuorille pakoon kaikkea.

Otan riskin. Ja toivon armoa, ymmärrystä, vertaistukea ja tsemppiä. Huh.

Salil eka ja miten se meni

Heti maanantaina mä sen tein ja kävin hakemassa itelleni pääsylipun salille. Tiistaina heräsin sitten klo 7.30, pissatin koirat ja pinkasin salille. Vähän orpona haahuilin siellä ja yritin muistella, että mitäs hittoa täällä pitikään tehdä. Vähän sitäsuntätä -hapuilua ja varovaisin askelin kotiin. 

Tänään oli jo paljon varmempi fiilis. Ensimmäinen kerta siis kaikista tuskaisin. Heti jo toisella kerralla uskalsin olla välittämättä niistä muista reenaajista ja keskittyä omaan juttuuni. Tänään sai jalat kyytiä kaikista ilmansuunnista. Hikoilin, puuskutin ja irvistelin ja nautin koko pieneltä mitaltani siitä kauan kaivatusta tuskaisesta poltteesta. 


Kun +90kg painoisena sillon 1,5v sitten kävin salilla, muistan edelleen täysin elävästi miltä näytin noissa housuissa. Että vaikka taas tuntuu, että olen pelkkä pläskipallo ja rasvaa ei ole hävinnyt mihinkään, niin kyllä nyt muistin taas, että jopa näistä jaloista on jotain kadonnut. Ei sillä että järin hemaisevaksi voisi tätä näkyä sanoa vieläkään, mutta se silloinen lyllyvä ja hyllyvä täyte noissa housuissa on hävittänyt osan itsestään johonkin. 

Mutta ristus kuin tuntuu hyvältä rasittaa kehoaan pitkästä aikaa! Kun ei tarvitse kärsiä ylimääräisistä ja tyhjänpäiväisistä kivuista, niin saa keskittyä vaan niiden vähäistenkin lihasten rääkkäämiseen. Esimerkiksi kyykkyjä en polvien takia aikasemmin pystynyt tekemään, mutta nyt ei tarvi varoa polvia lainkaan, koska ei tunnu kipua. Missään asennossa tai missään kohti liikettä. 

1,5v sitten / nyt

En tiedä näkeekö sitä eroa tossa ylläolevassa kuvassa kukaan muu kuin minä, mutta ainakin mä itse näen jonkinmoisen eron. Hyvä siitä tulee. Tai siis musta, hyvä musta tulee. Nyt jatkan vapaapäivääni lähtemällä kunnon rymyämislenkille koirien kanssa metsään. :)

maanantai 4. marraskuuta 2013

Viikkopunnitus 4.11.2013

Pettymysten punnitus. Vaaka näytti 85,3kg eli ei juurikaan eroa viime viikon 85,5kg -lukemiin. Mutta toisaalta, ei tää masenna mua, koska tiedän tasan tarkkaan syyn tähän ja tälle viikkoa osaan tehdä ryhtiliikkeen ja palata paremmin ruotuun.

Ei, mä en jaksa uskoa, että yksi hamppari kaato koko hommaa mihinkään suuntaan vaan söin koko viikon liian hiilaripainotteisesti (esim. hedelmiä) suhteessa protskuihin ja rasvoihin. Kun normaalilla viikolla hiilareiden osuus kahteen muuhun verrattuna on ollu huomattavasti pienempi niin nyt se saattoi olla jopa yhtä paljon ellei joinain päivinä enemmänkin.

Ja kun eilen illalla leffan yhteydessä (käytiin kattomassa Leijonasydän, suosittelen enemmän kuin lämpimästi!) vähän maistelin karkkiakin, niin siinäpä sitä alkaa jo syytä olemaan kasassa. Mutta tää on se ero niihin virallisen ruokasuosituksen mukaisesti suoritettuihin laihtumisyrityksiin: mä tiedän minkä takia jotain tapahtuu tai ei tapahdu.

Muistan lukuisia kertoja vaa'alla, kun olin vain yksi iso kysymysmerkki. Oli nähty nälkää ja syöty juuri kuten virallinen suositus sanoo ja painolle ei tapahtunut juuri mitään tai se saattoi pahimmillaan jopa nousta. Mutta nyt mä tiedän ihan tasan tarkkaan mitä mä teen tällä viikolla toisin ja olen varma, että ens viikolla lukemat puntarilla on 84,?kg.

Ja jos mä tällä viikolla jo uskaltaisin kipittää sinne salille.. :)


sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Roskaruokavaroitus ja salihaave

Mulla olis jo sillon viime viikonloppuna ollu lupa karkkipäivään, mutten halunnut pitää sitä. Eilen illalla sitten ihan yllärinä koukattiin snägärin kautta ja oho kappas mukaan tarttui hampurilainen. Kelatakaa, hamppari! Ja myönnän, se maistui ihan tolkuttoman hyvältä ja ihanalta ja ah. Alkuun.

Sitten alkoi kipu. Vatsa alkoi liki välittömästi turpoamaan kuin ilmapallo ja vatsaan pisti. Kärvistelin heräillen pitkin yötä mahan kuplintaan ja epämiellyttävään oloon. Olisin voinu melkein tarkalleen osottaa, missä se ällöttävä vehnämössö ja muu skeida liikku mun sisällä. Että joo, ei se sitten niin hyvää ollutkaan.

Ja mä otin kuitenkin pelkän hampparin. Ei puolen litran limua ja ämpärillistä ranskalaisia. Siitä setistä vasta paha olo oliskin tullu! Ja samalla mä tajusin, että tää on ennen ollu ihan normaalia. Siis tää olotila. Epämukava, turvonnut ja jopa kivulias olo. Mutta kun se on sitä aamusta iltaan joka päivä, niin se on ihan normaalitila sillon.

Aamulla heti herättyäni veivasin pirtelön käyttäen rahkaa, vadelmaa, avokadoa ja pellavansiemeniä. Pahalle kyytiä ja vauhdilla! Nyt vatsa on jo vähän helpottanut, mutta edelleen mä tunnen siellä ylimäärästä kuplintaa. Ei taas hetkeen tee mieli syödä roskaa...

Tätä mä kaipaan. Perkeleellistä hikoilua. ;)
Mä olen yli 10kg kevyempi kuin viimeksi kun yli 1,5v sitten kävin muutaman kuukauden salilla. Silti tykkäsin salilla hikoilusta ja irvistelystä ihan tolkuttomasti, joten en voi kuin kuvitella sitä hienoutta nyt, kun vois polvienkin puolesta tehdä täysillä. Sillä salilla käynti makso mulle 62€/kk joka oli mun makuun liikaa. Nyt tässä ihan lähellä olis sellanen uudehko ja kuulemma hieno ja hyvä paikka, joka verottais 40€/kk. Siihen voisin melkein jo alkaa venymäänkin.

Harkitsen sitä todella vakavasti. Se olis tossa ihan kävelymatkan päässä ja tämmöselle ujolle siellä on erikseen naisillekin oma kuntosali. Voisin alkuun piiloutua sinne muistelemaan, että mitäs täällä pitikään tehdä. Mä oon siitä kyllä haaveillu niin vahvasti, että miksei. Niillä oli nyt joku edullinen kuukauden kokeilujuttukin, niin ainakin sen voisin käydä sieltä bongaamassa. Katsotaan iskeekö totaalinen kipinä...

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Resepti: Kermainen kasviswokki

Ultimaattisen helppo ja nopea sapuska.

1 pussi esimerkiksi Finduksen Classic Wokvihanneksia
1 purkki kermaa
Mausteita

Pyörittele kasvikset pannulla lämpimiksi (en ite tykkää jos ne menee muussiksi), heitä joukkoon kerma ja maun mukaan mausteita. Siinä se, valmis! :D

93kg vs. 85kg


Kyllä se läski sieltä hiljalleen irrottaa otettaan...

maanantai 28. lokakuuta 2013

Viikkopunnitus ja uusia ruokia

Kappas, sehän on ystävämme maanantai ja aika rasittaa vaakaa. Olin miltei 100% varma, että tälle viikkoa ei saatu pudotusta. Melkein epäilin jopa pientä nousua. Mutta höpö höpö, VHH ei näköjään petä! Viime viikon lukemat 86,2kg vaihtuivat lukuihin 85,5kg. Vaaka vähän arpoi 85,5:n ja 85,4:n välillä, mutta merkkasin ylös isomman luvun. Tahti olis varmaan kovempi, jos vielä aktiivisemmin välttelisin hiilareita (esim. hedelmät), mutta mä tykkään tästä, alaspäin tullaan tasasen varmasti koko ajan.

Että niin se vaan laskee. Eilen syötiin erittäin juustoista kasvisgratiinia. Siis semmosta, että Painonvartijoissa olis silmät lautasina kauhisteltu, että tollahan lihoo puol kiloa ihan vaan vilkasemalla sitä ja Kiloklubin pallurat olis kirkunu punasena siitä "huonon rasvan" määrästä. Kaveriksi paisteltiin hyvin sitruunaista seitiä (miksen ole tehnyt näin simppeliä ruokaa aikasemmin?!) ja lautasen reunalle iso keko kurkkua. Ja voin kertoo, hitto että oli hyvää.

Se iltapäivällä syöty lautasellinen kanto hyvin iltaan asti. Ja sitä kautta aamuun, koska iltapalaksi vedin mukillisen glögiä, kun ei milliäkään ollut nälkä. Hassua on se, että kun nykyään ei ole vielä aamullakaan nälkä. Suunnittelin jo lähtöä töihin, kun muistin että saatana, tarvii tänään ehkä syödäkin jotain! Veivasin nopeesti smoothien siitä mukaani (mustikkaa, vadelmaa, puolikas banaani ja turkkilaista jogurttia) ja kaupasta hain pari avokadoa.

Vyö meni tänä aamuna taas pykälän tiukemmalle. Ihan hups vaan. Että vaikka mä en sitä kovin hyvin itse hahmota, niin kyllä se lantiokin johonkin hukkaa rasvojansa. Ja vielä vähemmän näen itse mitään eroa peräosastossa, mutta kotona toi mieshenkilö kehaisi, että on muuten peba pienentyny. Mun mielestä se näyttää vaan isommalta kuin ennen, koska ei ole mahaa tasapainottamassa tilannetta...

Lauantaina kävin saunassa ja makoilin selälläni ylälauteella. Tajusin, että tosiaan mun maha menee ihan näyttävälle kuopalle ja oon saanu kylkiluiden kaaret ja lantion luut takasin. Mussa on siis pitkästä aikaa todistettavasti koviakin osia, ei pelkkää pomppulinnamaista hyllyvää.

Ja kun siihen lyödään vielä päälle työkaveri, joka ihan puskista kehaisee, että vitsi sä näytät aika hyvältä, niin voiko tässä muuta kuin tuntea olonsa aika erinomaiseksi. Mulla on niin oikee suunta, niin totaalisen oikee suunta. <3

P.S. Julkistan blogin koko kansalle viimeistään, kun saan vaakaan lukemat 78kg. Sillon on plakkarissa -20kg ja se alkas olemaan jo aika julkistamisen arvosta.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kevyt aamulenkki

Ostin perjantaina juoksutrikoot. En todella ole vielä siinä kunnossa, että vapaaehtosesti lähtisin esittelemään hyllyviä jalkojani näissä vermeissä ihan ihmisten ilmoille, joten joko mä juoksen aikasin aamulla tai myöhään illalla. Mutta myönnän, onhan niillä nyt ihan hemmetin kiva liikkua!

Lauantaina vähän laiskotutti, joten en tehnyt yhtään mitään koko päivänä. Tänä aamuna mun pettämätön sisäinen kello herätti mut klo 6.45, eli kesäaikaahan se tekis 7.45. Oon jo monta kuukautta heränny 7.30-8.00 riippumatta siitä onko työpäivä vai vapaa ja toki myös mennyt nukkumaan klo 22-23 eli ihan päteviä yöunia on tullu kiskottua. Mutta sen kyllä huomaakin.

Enivei, kun ei nukuttanu ni sittenpä päätin lähteä nuorison kanssa lenkille. Kovin pitkää lenkkiä en edes suunnitellutkaan, koska koirilla on tänään muutakin fyysistä aktiviteettia tiedossa.


4,7km, keskinopeus noin 7km/h, mukaanlukien myös pari kävelypätkää. Eli hyvin kevyesti ja rauhallisesti on menty, mutta oli lämmin ja myös pieni hiki nousi pintaan. Ihan semmonen kiva alotus päivälle. :) Kuten allaolevista kuvista voi havaita, naama ei onnistunut olemaan tänään edustuskelpoinen. Tein sitten lärvin tilalle tommoset huomaamattomat muokkaukset. ;)


Trikoot + takki 39,90€ Stadiumista. :D

lauantai 26. lokakuuta 2013

Itsekkäästi itsellesi

Mä vähän nyt toistelen itseäni ja yritän samalla muistaa, että vaikka mulla onkin nyt varovasti alkuun kaksi erikseen kutsuttua lukijaa, niin saan toistaa itseäni ja tsempata itsäni vaikka miljoona kertaa samoilla sanoilla. Niin mä teen joka päivä kuitenkin!

Sillon 1,5v sitten kun kävin salilla (siis kun mulla oli olevinaan varaa käydä salilla, kunnes tajusin ettei ole kun ne maksaa niin urpona mun budjetille) niin soutulaitteessa raivoa uhkuen repiessäni kuuntelin vieressä olleen personal trainerin ja ylipainoisen treenattavansa keskustelua. PT kysyi, että miltäs se vähähiilihydraattinen kahden viikon kokeilu on nyt tuntunut. Tämä asiakas vähän kiemurteli, että no ekan kahen päivän jälkeen hän kyllä on vähän lipsunu. No kuinka vähän? No joka päivä. 

Se PT:n epätoivo oli mieletöntä katseltavaa, kun pienen raivon kautta se vaihto aneluun ja sano "Mä pyysin kokeilemaan kaks viikkoa! Yhen vaivaisen kaks viikkoa!". Tää kyseinen PT oli itse ihan mielettömässä kunnossa ja useamman kerran kuulin sen puhuvan asiakkaidensa kanssa VHH:sta. Ilmeisesti hän oli yhtä varma siitä kuin minäkin tätä nykyä, että se toimii kyllä jos sitä vaivautuu ihan tosissaan yrittämään. 

Mutta minkä pystyy hyväkään personal raineri tekemään, jos ei treenattava halua edes yrittää? Tääkin asiakas oli maksanu kalliista peeteestä, joka ojentaa kaikkia onnistumisen avaimia, mutta niitä ei haluta ottaa vastaan. Huhhuh, joillain on vaan liikaa rahaa! Parhaassa tapauksessa sille on varmaan annettu valmis lista käteen, että näin syöt sillon ja sillon. Ja silti ei. Toiset joutuu keksimään ne päästänsä ihan itse...

Koska se on nähty elävässä elämässä niin monen tapauksen kohdalla, että pelkkä liikunta ei ole mikään ratkaisu. Että käy kerran viikossa spinningissä ja vähän sauvakävelyllä ja pikkasen tekee vatsarutistuksia ja samalla syö ihan holtittomasti. Edelleenkään en missään nimessä väheksy liikunnan tärkeyttä, päinvastoin, nyt vasta alan nauttimaan siitä sen ansaitsemalla tavalla!

Mutta en nauttinut siitä ennen. +10kg sitten (siis yksi vaivainen kymppi teki valtavan eron!!) liikunta oli kaikkea muuta kuin mukavaa. Jos yritin hölkätä koirien kanssa kärsin välittömästi vihlovista polvista. Polvet, joita on tutkittu kymmenen eri lääkärin ja yhden ortopedin voimin. On kuvattu, tutkittu, väännelty ja heitetty villejä veikkauksia. Lopulta ilmoitettiin, ettei siinä mitään vikaa ole, ota tästä kipulääkkeitä ja mene urheilemaan. 

Yksikään lääkäri ei vaivautunut sanomaan, että hei pullero, laihduta. Kevennä tota sun polvia rasittavaa ylimäärästä taakkaa niin kipukin häviää. Paskanmarjat, ota tästä vähän kipulääkkeitä kun ei siellä mitään vikaa näytä olevan niin voidaan näillä kipulääkkeillä unohtaa koko homma. 

No niinpä mä sitten kärsin polvieni kanssa ja urheilin väkisin, koska lääkäri määräs niin. Lopulta ei sitten enää ihan kauheesti tehny mieli liikkua, kun sen aikana ja jälkeen polvet oli muussina. Niinpä se jäi. Nyt olin fiksumpi, tiputin ensin painoa kympin ja kokeilin urheilla vasta sitten. Ei koske polviin, ei vihlo eikä tunnu särkyä iltasin. Ja kun tajusin sen kivun hävinneen jo ihan muutama viikko täyskäännöksen jälkeen.

Ravinto&Terveys vihjaa, että sokerit on yksi tulehduksia ylläpitävä tekijä. Ehkä mun polvissa oli ylipainon tuoman rasituksen takia pientä tulehdusta? Hiilarinmussutuksen takia se tulehdus ei lähteny pois? Mistäs minä tiedän, en mä ole lääkäri. Mutta pakko sanoa, että eipä ne ihan oikeetkaan lääkärit osannu yhtään sen enempää sanoa mihinkään mitään.

Ootas nyt, mikä se alkuperänen aihe olikaan... Ainiin. Jos mä en itse tee sitä työtä, kärsi niitä vierotusoireita, taistele mielihaluja vastaan ja väännä välillä pikkasen itkua kehon huutaessa takasin vanhoihin tapoihin, niin kukas sen sitten tekee? Joku voi auttaa siinä matkalla, olla hyvänä esimerkkinä, neuvoa, tsempata ja tukea, mutta loppupeleissä sen tekee vain minä itse. 

Aikuinen omasta elämästään vastaava ihminen ei voi syyttää ketään muuta. Ei personal traineria, ei kotikasvatusta, puolisoa, kaveriporukkaa tai työyhteisöä. Aikuinen ihminen päättää ihan itse syömisistään, juomisistaan ja muusta. Ja sen takia onkin niin surullista nähdä mitä kauheuksia vanhemmat tekevät lapsilleen. Pieni lapsi ei tee niitä päätöksiä. Lapsi ei tiedä, että tätä menoa pahimmillaan koko loppuelämä on kilojen kanssa taistelua ja kaikkea sitä paskaa mitä se tuo mukanaan. 

Se vastuu on vanhemmilla. Vuosia sitten olin töissä Siwassa ja siellä seurasin päivittäin, kun aina samat lapset kirmasivat hakemassa karkkia. Semmosia peruskoulun alkutaipaleella olevia junnuja, jotka oli hälyttävästi sairaalloisen ylipainosia. Karkkia, limupulloja ja pussillinen sipsiä. Joka päivä. Nykypäivänä asun taas samalla alueella ja nyt monta vuotta myöhemmin näen niitä samoja lapsia tuolla ulkona, jotka on jo paljon vanhempia, mutta hälyttävästi myös paljon isompiakin, eikä pelkästään valitettavasti pituuttaan. 

Sillä on sitten hyvä myöhemmin puolustella painoansa. Että kun kotona. Ja mä tiedän mistä mä puhun. Mutta aikuisena se selitys ei ole enää pitävä. Kun käy itse kaupassa ja hoitaa omat ruokailunsa, on ihan turha syyttää enää yhtään ketään muuta. 

Ja nyt mulla on ensimmäistä kertaa sellanen tunne, että mä hallitsen tätä juttua. Mä päätän ja valta on mulla. Mä en enää alottanu "ens maanantaina" tai "ens kuun eka päivä" vaan syystä X se oli mulle aivan päivänselvää, että nyt riitti. Ja vaikka nyt reilun kahden kuukauden aikana on ollut heikkoja hetkiä, niin mä en ole kertaakaan epäillyt tän onnistumista. 

En osaa selittää, mikä sen ratkasevan muutoksen teki, mutta oli mikä oli niin se tässä parhaillaan pelastaa mun elämää. Kuten aikasempaan kirjotukseen laitoin, niin ihmiset mun ympärillä tottakai hyötyvät siitä, että mä voin paremmin itseni kanssa, mutta tuskin nekään saa edes murto-osaa siitä, miltä musta tuntuu. Että alkaa hiljalleen olla aika hienoa olla minä. 

Tän muutoksen teen ihan täysin itsekkäästi itselleni. <3

torstai 24. lokakuuta 2013

Uusi paras kaverini - vaaka!

Eikä nyt ole kyse siitä punnituslaitteesta, joka kertoo mun itseni senhetkisen elopainon. On kyse siitä, etten ole koskaan ennen käyttänyt ruoanlaitossa näin paljoa punnittavia raaka-aineita. HeVi -osastolla vietän nykyään kaikista eniten aikaa verrattuna muihin, ennen tilanne oli vallan eri.

Jotain tän tuoreen ravinnon tuntemuksesta kertoo se, että kun tossa ensimmäisen kerran lähdin hakemaan kaupasta kesäkurpitsaa jouduin ensin Googlaamaan sen. Ai saatana, mä en tienny miltä näyttää kesäkurpitsa... Mutta onneks oli älypuhelin ja netti taskussa, kuinka noloa olis ollu mennä kysymään et anteeks hei, minkälainen on kesäkurpitsa? Tarviin semmosen mutten tiedä miltä se näyttää. No hyvä!

Ja vasta tällä viikolla maistoin ensimmäistä kertaa elämässäni avokadoa. Ilokseni tykkäsin siitä sellasenaan ja tänään jopa ihan itse ostin niitä. Mua on se kiinnostanu jo aikasemmin, mutta en uskaltanu ostaa niitä, kun tiennyt mimmonen on oikeanlainen avokado. Olisin kuitenkin ostanu jonkun mädän homekasan.

Kokeilukeittiö teki tänään turkkilaisesta jogurtista, banaanista, vadelmasta ja avokadosta pirtelön ja se oli aika vallan tosi hyvää! Samettista herkkua, jonka maltoin säästää itselleni huomiseksi aamupalaksi.

Eilen kokeilukeittiössä tehtiin lihapullia lampaan jauhelihasta. Mulle kun possusta, naudasta ja broiskusta tulee aina niin kovin paha mieli niin on pakko kokeilla näitä edes himpunverran vähemmän surullisia vaihtoehtoja. Kun kuitenkin lihasta tykkään.

Ensimmäinen setti valmistui uunissa, mutta niiden ongelmaksi tuli turha kuivuminen. Niinpä tempasin paistinpannun esiin ja heitin alle reilun nokareen oikeaa voita. Ja hitsi ne oli hyviä! Talon mieshenkilö nurisi, ettei tykkää lampaasta, mutta sehän ei mua häiritse. Kaveriksi veivasin tottakai kasvismuusin ja nautin.

Mikähän mun seuraava aluevaltaus sitten olis?

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Ruoka, uni ja liikunta

Ja tossa nimenomaisessa järjestyksessä. Lueskelin aivan ältsin Ihanan Elisan blogia tossa heti aamutuimaan ja tiedän noi fiilikset, joista Elisa kirjottaa. Vaikka en ole mikään elämäntapojen tai elämänhallinan tai painonhallinnan tai minkään muunkaan tietäjä ja taitaja, mä tiedän että mulle tää nykyinen valinta toimii maailman parhaiten.

Mä olen kokeillut VHH:ta ennenkin, mutta en oikein enkä tosissani. Pelkkää salaattia, smoothieta ja kananmunaa mussuttaessa homma on loppunut lyhyeen, ihan ymmärrettävistä syistä. Kyllästyminen iskee vastaan ja siinä vaiheessa, kun kakomisen kera yrität saada alas niitä samoja "ruokia", niin ei kyllä kauheesti kannusta jatkamaan. Toisekseen, aikasemmin mulla ei myöskään ole paino tippunut näin vauhdilla.

Nyt mä tein sen päätöksen kaikessa hiljaisuudessa. Vaikka yleensä pidetään parempana kailottaa siitä koko maailmalle, että ihan jo julkisen nöyryytyksen pelossa sitä jatkais projektiansa, koska kaikki tietää. Mutta mä tein sen päätöksen itselleni. Mä tein sen vakaasti ja mä lupasin sen ihan vain ja ainoastaan itselleni. Koska kenen muunkaan hyväksi mä sitä tekisin? Toki ihmiset mun ympärillä hyötyy siitä, että mun on parempi olla itseni kanssa, mutta se ensisijainen syy on ehdottomasti minä.

Toissailtana sillä hölkkälenkillä mä tajusin mitä kauheuksia mä oon kropalleni tehny. Ja mistä kaikesta mä oon jääny paitsi. Mutta samalla oon tyytyväinen siihen, etten edes yrittäny lähteä repimään urheilusuorituksia lähtöpainon kanssa. Keholla oli tarpeeks työtä muuttuneen ruokavalion kanssa ja minkä takia mä olisin "turhaan" rasittanu jo kovilla ollutta kroppaa entisestään? Annoin ensin raskaan taakan keventyä ja ensimmäinen fiilis sitten kunnon lenkillä tosiaan oli se, että jumalauta tää on maailman parasta!

Monesti painotetaan liikunnan tärkeyttä painonhallinnassa. Ja tottakai se on totta ja tärkeetä terveenä pysymisessä, aivan ehdottomasti. Mutta jos sä syöt oikein, sä et liho. Jos sä syöt oikein, sä laihdut. Sen takia mun järjestys on ruoka, uni ja liikunta. Koska kaikki lähtee sieltä keittiöstä. Ja kuinka hyvää sitten tekee motivaatiolle ja keholle, että kovalla ylipainolla lähetään rykimään ihan holtittomia suorituksia, joihin keho ei välttämättä ole lainkaan valmis? En tiedä. Olen joka tapauksessa itse tyytyväinen valitsemaani järjestykseen.

Mä olen kuitenkin itse elävä todiste ruokavalion merkityksestä painonhallinnassa. Mua ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa urheilulliseksi tai että olisin liikkunut jotenkin paljon. Kävelen koirien kanssa metsään tai pellolle (mieluiten ajan autolla sinne pellonreunaan!) ja päästän ne vapaaksi. Kyllä mun koirat liikkuu, minä en. Ja silti paino on tullu alas niin, että kohina käy. Tai nojoo, ei nyt ehkä ihan kolmee kiloa viikkoon, mutta joka viikko tasasen varmasti jotain ja tiedän näiden saavutusten tulleen ilman kitumista. Ilman nälkää ja ihmedieettiä.

Juttelin erään tutun kanssa yks päivä vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Hänen perustelunsa VHH:ta vastaan oli, että hän ei missään nimessä voi jättää esimerkiksi leipää, hänelle tulee niin heikko olo ilman hiilihydraatteja, eikä hän jaksa mussuttaa pelkkää salaattia ja kanaa ja sitäpaitsi se oli personal trainerin suunnittelema ruokavalio eikä se vaan toiminu. Ja mä sitkeesti väitän, että sillon sitä ei ole tehty oikein. 1. Jos sulle iskee pakokauhu ajatuksesta jättää joku ruoka-aine pois, se todellakin pitää jättää pois. Välittömästi. Terveisin, Hiilihydraattiaddikti itse. 2. Joopajoo. Lukekaa esimerkiksi Heikkilän kirja Ravinto&Terveys, että mihin niitä hiilihydraatteja oikeesti tarvitaan. 3. En muista millon viimeks oon syöny pelkän salaatin. Tai kanaa. Se ei ole tän homman ideakaan. 4. Valitettavasti se, että on personal trainer, ei tarkoita välttämättä mitään. Koska esimerkiksi se, että kasvattaa koiria, ei tarkoita sitä, että ymmärtäisi niiden kouluttamisesta yhtään mitään.

Mä kuitenkin rakastan hyvää ruokaa. Ja mä olen syönyt hyvin. Maukkaasti. Etsinyt karppaus.infosta uusia vähähiilihydraattisia reseptejä, kokeillut, muokannut ja löytänyt ihan uusia juttuja. Kyllä ruoasta saa ja pitääkin nauttia, mutta terveellä tavalla.

Täällä puhuu kuitenkin addikti. Mä en hallitse hiilareitten syömistä ja olen ilokseni voinut todeta, etten tarvitse niitä mihinkään. Vaikka ei sillä, enhän mä karppaa, kyllä mun ruokavalioon kuuluu hiilareita, mutta ne kaikki pahat tulee hedelmistä, marjoista ja vihanneksista pääasiassa. Mutta mikä tärkeintä, mä opettelin sanomaan ei. Vaikka ollaan kylässä ja eteen lapataan kaikenlaisia multa kiellettyjä herkkuja, enää se ei tee tiukkaakaan olla koskematta niihin. Mutta kuten sanottua, kyllä nekin mulle joskus vielä sallitaan, tai sallittaisiinkin jo, mutta mä en ole oikeastaan halunnut ottaa niitä. Ja tää viime lauantain irtokarkki-kokeilu puhu entistä kovemmin herkkuja vastaan...

Ja se on hieno fiilis se. Tunne siitä, että mä itse hallitsen tätä tilannetta, mä hallitsen ja hillitsen itseni. Koska siitähän se kaikki lähtee. Vain minä itse tungen ruokaa suuhuni ja teen valinnan siitä, että lihottaako se ruoka mua vai ei.

Tavallaan on aivan sama, miten kukakin räpiköi kohti omaa maaliviivaansa, kunhan sinne päästään. Mutta jos kerta toisensa jälkeen paino ensin tippuu ja sitten tulee tuplana takaisin, kuten mulla ennen, niin jossain on vikaa. Jos se valittu ruokavalio ei tuota haluttua tulosta, niin voiko se sillon olla oikea? Koska PT sanoo niin? Koska virallinen ravintosuositus sanoo niin?