maanantai 30. syyskuuta 2013

Viikkopunnitus 30.9.2013

Se on siis maanantai ja punnituksen aika. Astuin vaa'alle, katsoin lukemaa, hieraisin silmiäni ja punnitsin itseni uudelleen. Herttinen 88,3kg! Olisin voinut vaikka vannoa, että siinä oli 89,3kg, mutta ei. 88,3kg! Viikossa siis pudotusta 2,2kg, kuinka huippua!

Kuinkahan kauan tahti voi jatkua tämmösenä? Huhhuh...

P.S. Se olis nyt ensimmäinen kymppi tiputettu. JEE!

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Vuonna 2009

Yksi isoimmista sysäyksistä ryhtiliikkeen ottamiseen oli, kun löysin kuvia vuodelta 2009. Kuvissa olen vieraana häissä ja tajusin, että läski ei totta tosiaan kaunista, kyllä mä olen tuolloin ollut niin paljon nätimpi. Ja silti, tohon aikaan pidin itseäni pyöreänä. Halusin ton mustan huivin mekon kanssa, jotta saan noi "kamalat läskikädet" piiloon. Tsiisus mikä mielipuoli ämmä...


Ja nyt antaisin ainakin puolet omaisuudestani, jos pääsisin takasin tohon painoon än yy tee NYT! Tohon kun löis vähän lenkkeilyä ja kuntosalia päälle, niin hitsi miten olis upee muija! Toivottavasti olen nyt jo sen verran aikuisempi ja päästäni selkeämpi, että tossa vaiheessa tajuan näyttäväni hyvältä. Hullu ämmä saatana...

Toinen kuva on samalta vuodelta, mutta reilu puolisen vuotta aikasemmin. Siihen aikaan olin pudottanut painoa semmosen reilut 10kg. Silti en omistanut yksiäkään shortseja tai käyttänyt hameita. Siis voi apua mikä urpo! Oman osansa siinä voi tehdä läskiksi haukkuminen ala-asteella (kunnes kasvoin metrin muista ohi ja oli aika iso riski saada multa neppariin niin että tuntuu, pitivätpähän turpansa tukossa). Kun tarpeeksi kauan kuulee olevansa läski, niin siihen uskoo aika sitkeesti vaikkei asia edes ole niin.

P.S. Oli muuten hyvät bileet!

Hei hei, maha!

Mä olen tyyppiä salakavala lihoaja. Mulle rasva kertyy tasasesti koko kroppaan päästä varpaisiin, joten kilojen on ollut helppo kertyä vähän varkain. Kun ei yksinomaan paisu esimerkiksi vatsastaan, että kerryttäis semmosen uimarannoilla turvaa tuovan uimarenkaan vyötärölleen, niin on helpompi jättää huomiotta ne pienet vaatteiden kiristelyt siellä sun täällä.

Toki eniten kertyy naisille ehkä tyypillisempään tapaan se rasva tonne reisiin ja takapuoleen. Samoin käsivarret on sellanen paikka, jossa nyt tiedostan häiritsevästi sen ylimääräisen hyllyvän painon. Siihen samaan kauppaan kertyy myös jenkkakahvoja ja mahaa, mutta ei ihan niin radikaalisti, kuin näkee monilla muilla naisilla.

Melkoinen osa mun mahasta on ollu turvotusta. Nestettä ja ilmaa. Kaunis ja naisellinen aihe, mutta kyllä illalla tiesi mussuttaneensa päivän aikana paljon huonoja hiilihydraatteja, kun maha murisi ja mölisi, turposi ja kupli. Ei järin eroottinen olotila.

Eilen illalla toi saman katon alla asuva köriläs piti kättään mun vatsan päällä ja hämmästeli, että täähän on ihan lommolla! Missä on maha?! Se meni pois. Neste meni pois, kuplat meni pois. Mahaan ei koske, se ei murise eikä mölyä. VHH on parasta! Senttejä vyötäröltä on karannut 6cm.

Mulla on kuvia vuoden takaa tää sama keltanen paita päälläni, mutta en löytänyt yhtään kuvaa, jossa en apinan raivolla kiskois mahaa sisään. Joten ne eivät ole vertailukelpoisia. Näitä voin sitten vertailla joskus kun olen lähempänä päämäärääni, että miten littanaksi masu voikaan päätyä.

Tossa pyllyssä ja käsivarsissa on vielä paljon hukattavaa. Mutta nyt olen iloinen paljon paremmin voivasta masusta!

lauantai 28. syyskuuta 2013

Uusille kymmenille

No tänä aamuna se vihdoin tapahtu! Paino laski ensin parissa päivässä lukuun 90,1kg ja sitten kiusasi nousemalla lukuun 90,3kg. Sain pienen raivarin ja kiroilin keholleni sisäisesti, että nyt hävität ne parisataa grammaa sieltä, että tää mun vahva tsemppihenki jatkaa kasvuaan.

Tänä aamuna se sitten näytti 89,8kg!! Kuinka hieno olikaan fiilis. Mä en enää ikinä halua tai aio painaa yli yhdeksääkymmentä kiloa. En koskaan. Mun olo fyysisesti ja henkisesti on koko ajan vaan parempi. Itsetunto on kohtentunut ja tuntuu että ryhtikin paranee koko ajan. Uskallan jo melkein olla itseni pituinen.

Painavimmillani (joka on ollut yli 98kg, en vain ole halunnut merkitä sitä enää mihinkään ylös joten en muista tarkkaan) vihasin myös pituuttani. Jos on melkein 180cm pitkä ja painaa liki 100kg, sillon on iso joka suuntaan. Ei ero mikään ihan valtava ole tossa painossa, mutta olo tuntuu jo nyt paremmalta ja uskallan olla pitkä. Ehkä vielä jonain päivänä tunnen itseni niin hyväksi, että uskallan vetää korolliset kengät jalkaani. Jos nyt käyttäisin korkokenkiä niin tuntisin olevani elefantti puujaloilla..

Mun ensimmäinen karkkipäiväkin on merkitty ylös. Perjantaina 25.10. annan itselleni luvan mennä Amarilloon syömään. Aion sillon ahmia ison burgerin perunoineen hyvällä omalla tunnolla ja varmaan yhden siiderinkin siihen päälle. Saa nähdä jaksaako rytinällä pienentynyt vatsalaukku-parkani vetää koko setin sisäänsä, puhumattakaan siitä olosta mikä sen jälkeen tulee. Ja seuraavana päivänä.

Mielitekojen vahvuus ja määrä on jo nyt laskenut todella alas. En kuolaa kassajonossa suklaapatukoita enkä pyri kaupasta pois pienen paniikin vallassa. Teehen laitan puolet siitä sokerimäärästä mitä ennen ja smoothiet maistuvat välillä liiankin makeilta, vaikka niissä on vain rahkaa ja sokeroimattomia marjoja. En kaipaa ja tarvitse sokeria.

Ne himot menee ohi. Kun sen alun jaksaa taistella niitä mielihalujaan vastaan (vierotusoireita), niin se helpottaa kyllä ja menee ohi. Mutta sitä erävoittoa pitää haluta ihan oikeesti. Muuten sitä alkaa huijaamaan itseään ja lopulta homma leviää käsiin kokonaan.

Mulla on jo nyt voittajafiilis! Sen kunniaksi taidan lähteä lenkille! <3

maanantai 23. syyskuuta 2013

Viikkokatsaus

Tänään vaaka näytti 90,5kg. Ensi viikon punnituksessa (joka maanantai tästä eteenpäin) painoni alkaa siis uudella numerolla, joka on 8. Ensi viikolla mä en paina enää yhekskytjotain, ensi viikolla mä painan kahekskytjotain. Siitä onkin taas pitkä matka siihen, että saan sanoa painavani seitkytjotain, mutta tyydytään tohon 8-alkuiseen nyt ensi alkuun.

Nyt mä meinaan taas unohtaa sen, että muutama sata gramma enää pois ja mä olen keventänyt itseäni kahdeksalla kilolla. Kahdeksan kiloa pois siitä, kun mä tajusin olon olevan kuin elefantilla. Jokaisella askeleella mä tunsin miten jenkkakahvat värähti lyllyen, miten huppari kiristi hihoista ja olo oli epävarma. Eilen mun suurimman koon farkut (34/34 (tuumakoot vyötärö/lahje)) oli pesun jälkeen edelleen märkänä, joten otin riskin kokeilla vetää pykälää pienemmät (33/34) ja ne meni jalkaan. Reisistä vähän kiristi, mutta vyötärö meni kiinni helposti. Wau!

Mulla on vino pino aivan sairaan makeita ja ihania farkkuja kaapin perällä, joihin en ole mahtunut vuosiin. En oo raaskinu heittää niitä silti pois, koska vielä joskus mä niihin mahdun. Eräät aiiiivan ihanat koon 30/34 farkut kun saan kiskastua jalkaani ja pystyn vielä hengittämään, liikkumaan ja jenkkakahvat ei tursu maahan asti, sillon mä juhlin. Sitä odotellessa.

Otetaan nyt kuitenkin päivä kerrallaan. Tänään ostin pienen salaatin, joka kyllä näytti herkulliselta, mutta ei mennyt alas. Meinasin kakoa kaiken heti pihalle. Vedin sitten vaan smoothien ja paljon vettä. Nesteet meni helposti alas, mutta se saatanan salaatti tuli yksinkertasesti korvista. Täytyy huomenna keksiä jotain ihan muuta.

Kaivellaan vähän motivaatiota ja tsemppiä takasin. Ihan pari päivää niin pääsen käsiksi ihan uusiin lukuihin. Yeah.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Uusia ruokia - Jauhelihapihvit ja kasvismuusi

Olen suuren suuri perunamuusin ystävä ja se on yksia asia jota kaipaan valtavasti. Tänään tehtiin sitten jauhelihapihvejä ilman mitään jauhoja (jauhelihaa, sipulia, kananmunaa, paprikaa, loraus kermaa ja nokare Koskenlaskijaa) ja sen kaveriksi väkertelin viimeksi kokeillusta kasvissosekeitosta vähänesteisemmän version, joka ajoi muusin virkaa.

Hyvin kypsäksi keitetyt kukka- ja parsakaalit sekä porkkanat ilman keitinvettä blenderistä läpi. Ystävääni Koskenlaskijaa makua antamaan ja siinäpä se, kukkaparsaporkkanamuusi oli valmis! Vähän perinteistä muusia juoksevampaa se oli, mutta syvällä lautasella ajoi asiansa täydellisesti. Niinpä lautaselta löytyi muusia, pihvejä ja iso kasa jääkaappikylmää kurkkua pilkottuna.

Ja voin kertoa, että ei tullu pätkääkään ikävä perunaversiota muusista. Se oli hyvää! Koko annos oli niiiin HYVÄÄ! Sitten väittävät, että painonhallinta on ankeeta, kun puputetaan vaan porkkanaa ja salaatinlehtiä. Höpön höpön, on makua ja on täyttävää.

VHH on mulle tuonut sen, että kun ei tule niitä valtavia heittelyjä verensokerissa, vaan ne pysyvät koko ajan tasasesti alhaalla, ei tule niitä väsymysaaltoja (jotka on tuttuja raskaan hiilihydraattipitoisen aterian jälkeen) eikä nälkäaaltoja. Yleensä huomaan pientä mahan murinaa ja ihmettelen kummallista onttoa tunnetta mahassa ja katson kelloa tajutakseni, että oho, pitäis muistaa syödä!

Huomaan, etten ramppaa jääkaapilla jatkuvasti. Ihan vaan avaamassa ovea ja nappaamassa jotain pientä suuhuni. Ja vartin päästä taas. Ja taas. Nyt sitä ei ole. Syön kun tuntuu siltä. Epätoivoisen nälän vallassa tulee ahmittua isoja annoksia, liian isoja annoksia, ja venytettyä vatsalaukkua äärimmilleen ja ensi kerralla sinne mahtuu taas vähän enemmän! Siinä missä ennen (Ennen?! Kaks viikkoa sitten...) söin aamulla jopa neljä ruisleipää tai ison lautasellisen puuroa ja pari leipää päälle, niin nyt muutama desi smoothieta riittää erinomaisesti.

Myös tämän päivän pihvit ja muusi -aterian koko oli huomattavasti pienempi, kuin mitä ennen. Pari pientä pihviä, kauhallinen muusia, iso kourallinen kurkkupaloja ja lasillinen maitoa ja mä olin aivan täynnä. Normaalisti on tullu syötyä lähes jopa tuplaten sama määrä.

Jonskun kokeilukeittiö kiittää ja kuittaa.

Koettelemus

Olin nyt viikonloppuna kuskina, kun käytiin hakemassa kaverin koiranpentu kotiin. Kasvattaja keitteli kahvit (tai siis teet) ja sitten alkoi se tuska. Pöytään ilmestyi täytekakkua, viineriä, erilaisia muffinseja, suklaata, suolakeksejä ja levitteitä ja mitä kaikkea. Meinasin vääntää itkua, ihan oikeesti.

Nieleskelin litroittan kuolaa tuijotellessani niitä kaikkia ihania herkkuja, jotka kirku mun nimeä. Mä tunsin miten mun käsi oli jo menossa pöydän suuntaan. Jos mä otan vaan yhden suolakeksin? Yhden vaan? Yeah right. Olin valtavan ylpeä itsestäni, että litkin vain sen teen alas enkä koskenutkaan herkkuihin, jotka multa on vielä kielletty.

Kyllä mä saan vielä joskus herkutella tuntematta siitä huonoa omaatuntoa, mutta se aika ei ole vielä. Mä olen vielä aiiivan liian heikoilla. Sokeri on addiktoivaa ja tiedän vanhasta kokemuksesta, että se nälkä kasvaa syödessä. Joten, en ottanut edes sitä yhtä, koska se ei jää siihen kuitenkaan. Sitten joskus kun nää holtittomat mieliteot ja ajottaiset vierotusoireet on poissa saan taas karkkipäivän takasin.

En mä tietenkään ala siitä missään kellekään motkottamaan, että voi voi kun ei ole mulle mitään tarjottavaa. Ei tarvitse ollakaan, maassa maan tavalla ja jos mä olen se outolintu, niin sitten mä en vaan ota niitä tarjottavia. Jos menisin jollekin sellaselle kylään, joka tietää mun ruokavaliosta ja ottais sen huomioon tarjottavissaan, niin se olisi ihan superihanaa, mutten odota sitä keneltäkään.

Vaaka on joka ikinen aamu näyttänyt aina vähän vähemmän, kuin edellisenä aamuna. Olo on kevyt ja hyvä. Toki nyt tää vauhdikkain pudotus on valtaosin ollut vaan nestettä, mutta tällänen nopee startti on  kannustava ja se motivoi. Yeah. Mahtavaaa. :)

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Resepti: Juustoleipäset

Maailman paras korvike leivälle! Ehkä hieman itsensä huijaamista, mutta kunnon päällisillä saa erittäin täyttävän aterian kasattua.

Neljää juustoleipästä varten tarvitaan

2 kananmunaa
2 dl juustoraastetta
1-1,5dl mantelijauhetta
1-2 tl leivinjauhetta

Kannattaa käyttää aika mietoa juustoa, esimerkiksi kermajuustosta tulee todella hyviä leipäsiä. Mantelijauheen määrä vaihtelee vähän maun mukaan. Joillekin sen maku ei ole järin mieluinen, joten sitä voi laittaa tuon pienemmänkin määrän. Tällöin leipäset eivät pysy yhtä hyvin kasassa, mutta who cares. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja tee pellille kasoja. Uuniin 200-225C sen aikaa, että ovat kauniin kullanruskeita.

Koko pellilliseen yhtä isoa leipästä tarvitaan

10 kananmunaa
10-12 dl juustoraastetta
6 dl mantelijauhetta
4-5 tl leivinjauhetta

Koko setti taas kunnolla vatkaten sekasin ja sitten vaan kaadetaan pellille. Vähän voi levitellä tasasesti pitkin peltiä ja taas uuniin 200-225C ja kunnes näyttää kauniilta. Anna jäähtyä ja leikkele lätty sopiviin palasiin. Juustoleipäset voi helposti pakastaa, jolloin on aina hätävararuokaa tarjolla. Voi myös paahtaa, nam!

VHH - viikko 1

Ensimmäinen viikko vähähiilihydraattisella takana ja olo on mitä loistavin. Ensimmäisen muutaman päivän vierotusoireet hiilareista oli jälleen kerran aivan jotain kamalaa. Kun seisot kaupan kassajonossa sen salaattipurkkis kanssa ja vieressä ne suklaapatukat ja pikkusuolaset kirkuu sun nimeä. Sitä se on.

Ja sittenhän mä sorruin. Mitäpä yks Daim-patukka haittaa? Eikö niin? Autossa tungin sen turpaani ahnaasti ja onnellisena. Hetken päästä olo oli kuin idiootilla. Että oletko sä reppana noin heikko? Yks suklaapatukka ja mä häpesin itteäni. En uskaltanu kertoa sitä ääneen kenellekään, mutta mulle tuli henkisesti niin paha ja kuvottava olo, että mä tajusin tän olleen ehkä hyväkin asia. En saanu siitä sitä mielihyvää, minkä odotin saavani.

Sen jälkeen ne herkut siinä kassan vieressä on enää lähinnä hennosti kuiskailleet mulle. Ja ne mun Citymarketin salaattibaarista haetut salaatit näyttääkin yhtäkkiä aika tosi hyviltä. Mähän otan salaatit aina ilman salaattia, koska se on ehdottomasti koko salaatin tylsin osuus. Enemmän tomaattia, kurkkua ja paprikaa sen tilalle, niin hyvä tulee. Niiden lisäksi salaatissa on tän viikon aikana maistunut lohi, fetakuutiot ja lusikallisen siemensekoitustakin olen kauhonut mukaan.

Koska makua ei saa puuttua tai homma tökkää kuin seinään. Ei kukaan jaksa pelkkää salaattia mussuttaa. Tai mä en ainakaan. Pitää olla makua ja pitää olla täyttävää. Eilen illalla ruokana oli Finduksen Classic Wok vihanneksia Valion Kolmen juuston kermalla ja nokareella Koskenlaskijaa. Oli ihan sairaan hyvää! Aikasemmin on syöty samaa settiä ilman Koskenlaskijaa, mutta se on ehdottoman hyvä lisä siihen, mössöstä tulee samettista ja ihanan maukasta. Lisäänhän vois halutessaan paistaa vaikka jotain lihaa, mutta mulle se maistuu tollasenaan tosi hyvin!

Mulla on hyvä fiilis tästä. Tosi hyvä.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Uusia ruokia - Kasvissosekeitto

Olen harmikseni huomannut, että terveellistä ruokaa ei saa valmiina. Teen itse ruokaa öö en ikinä, joten tää on ollu ihan uutta joutua vähän miettimään ja tekemään uusia ruokia. Pelkät salaatit ja smoothiet tulee korvista muutamassa viikossa niin paineella, että toi viereinen mäkkäri huutaa mun nimeä niin kovaa, että korviin särkee.

Viikko sitten kokeiltiin pikkusuolaisia "Möttösiä". Meidän versiossa tosin ei ollut mitään jauhoja. Toimi oikein kivasti, oli hyvää ja variaatioita näistä saa helposti veivattua vaikka kuinka monta!

Tänään sitten veivasin kokeiluversion kasvissosekeitosta. Suuri kauhun ja välttelyn kohde, josta olen vain päättänyt ettei se voi olla hyvää. Kesällä sitten tulin maistaneeksi juustoista kasvissosekeittoa ja se oli oikeastaan varsin maukasta!

Niin reipas en kuitenkaan ole, että olisin tuoreista vihanneksista lähtenyt hommaa vääntämään, vaan ostin valmiin pussin pakkasesta. Siinä oli kukkakaalia, parsakaalia ja porkkanaa. Kiehautin ne kattilassa pehmeiksi ja kaadoin nesteet pois. Lisäsin Koskenlaskijaa reilulla kädellä ja lorauksen Valion Kolmen juuston kermaa. Hurautin kaikki soseeksi ja siinäpä se, valmista tuli.

Lopputulos ei ole järin esteettisesti kaunis (BigMac-ateriahan on tosi nätti...), mutta pyrin olemaan ennakkoluuloton. Hieman irvistellen tungin yhden lusikallisen suuhuni. Ja sitten toisen. Ja vielä kolmannenkin. Ja vauhdilla koko kulhollisen. Siitä tuli tosi hyvää!

Seuraavaan keittoon aion tunkasta mukaan vähän ruohosipulia ja keittää kasvikset pehmeämmiksi, jotta ne muussautuvat paremmin. Nam!

Avausteksti

Tästä se nyt sitten lähtee. Aloitetaan muutamalla faktalla minusta:

  • Syntynyt vuonna 1991
  • 179cm pitkä
  • 18-vuotiaana painoin 69kg
  • Ja nyt 22-vuotiaana pahimmillaan 98kg
  • Kolmen koiran omistaja
  • Parisuhteessa
  • Kiroilen paljon liikaa
En tunne enää olevani oma itseni tässä kömpelössä ja painavassa kropassa. Lopetin ratsastusharrastuksen, koska tunsin olevani liian kömpelö ja iso hevosen selkään. En voi olla hyvä ratsastaja jos en hallitse itseäni. Toivon vielä joskus palaavani sen harrastuksen pariin.

Pelkään kuollakseni kirjoittaa tätä blogia - edes näin salaisena alkuun. Pelkään kirjoittaa ylös eniten mieltäni vaivaavat asiat, joita häpeän suunnattomasti. Olen hiilihydraattiaddikti, joka mussuttaa leipää ja suklaata salaa autossaan ja menee kotiin esittämään nälkäistä ja syömään vähän lisää. Jos normaali ihminen syö kaksi leipää aamupalaksi, minä syön neljä. Vaikka ei olisi nälkä.

Vähähiilihydraattinen ruokavalio sopii minulle parhaiten, koska alun vierotusoireiden jälkeen en osaa enää edes kaivata hiilareita. Tämä on testattu aikaisemmin, mutta vanhoihin kaavoihin on palattu pian. VHH tuo mulle hyvän ja kevyen olon enkä ymmärrä itse itseäni, miksi haluan palata tähän turvotuksen, vatsan kaasuuntumisen ja lihomisen maailmaan.

Mä en ole läski. Mun ei kuulu olla läski. Mun kuuluu olla sporttinen, timmi ja upea pitkä nainen. Ja sellanen mä aion olla. Tästä se lähtee. Musta tulee taas upea!