sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Koettelemus

Olin nyt viikonloppuna kuskina, kun käytiin hakemassa kaverin koiranpentu kotiin. Kasvattaja keitteli kahvit (tai siis teet) ja sitten alkoi se tuska. Pöytään ilmestyi täytekakkua, viineriä, erilaisia muffinseja, suklaata, suolakeksejä ja levitteitä ja mitä kaikkea. Meinasin vääntää itkua, ihan oikeesti.

Nieleskelin litroittan kuolaa tuijotellessani niitä kaikkia ihania herkkuja, jotka kirku mun nimeä. Mä tunsin miten mun käsi oli jo menossa pöydän suuntaan. Jos mä otan vaan yhden suolakeksin? Yhden vaan? Yeah right. Olin valtavan ylpeä itsestäni, että litkin vain sen teen alas enkä koskenutkaan herkkuihin, jotka multa on vielä kielletty.

Kyllä mä saan vielä joskus herkutella tuntematta siitä huonoa omaatuntoa, mutta se aika ei ole vielä. Mä olen vielä aiiivan liian heikoilla. Sokeri on addiktoivaa ja tiedän vanhasta kokemuksesta, että se nälkä kasvaa syödessä. Joten, en ottanut edes sitä yhtä, koska se ei jää siihen kuitenkaan. Sitten joskus kun nää holtittomat mieliteot ja ajottaiset vierotusoireet on poissa saan taas karkkipäivän takasin.

En mä tietenkään ala siitä missään kellekään motkottamaan, että voi voi kun ei ole mulle mitään tarjottavaa. Ei tarvitse ollakaan, maassa maan tavalla ja jos mä olen se outolintu, niin sitten mä en vaan ota niitä tarjottavia. Jos menisin jollekin sellaselle kylään, joka tietää mun ruokavaliosta ja ottais sen huomioon tarjottavissaan, niin se olisi ihan superihanaa, mutten odota sitä keneltäkään.

Vaaka on joka ikinen aamu näyttänyt aina vähän vähemmän, kuin edellisenä aamuna. Olo on kevyt ja hyvä. Toki nyt tää vauhdikkain pudotus on valtaosin ollut vaan nestettä, mutta tällänen nopee startti on  kannustava ja se motivoi. Yeah. Mahtavaaa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti