sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Uusia ruokia - Kasvissosekeitto

Olen harmikseni huomannut, että terveellistä ruokaa ei saa valmiina. Teen itse ruokaa öö en ikinä, joten tää on ollu ihan uutta joutua vähän miettimään ja tekemään uusia ruokia. Pelkät salaatit ja smoothiet tulee korvista muutamassa viikossa niin paineella, että toi viereinen mäkkäri huutaa mun nimeä niin kovaa, että korviin särkee.

Viikko sitten kokeiltiin pikkusuolaisia "Möttösiä". Meidän versiossa tosin ei ollut mitään jauhoja. Toimi oikein kivasti, oli hyvää ja variaatioita näistä saa helposti veivattua vaikka kuinka monta!

Tänään sitten veivasin kokeiluversion kasvissosekeitosta. Suuri kauhun ja välttelyn kohde, josta olen vain päättänyt ettei se voi olla hyvää. Kesällä sitten tulin maistaneeksi juustoista kasvissosekeittoa ja se oli oikeastaan varsin maukasta!

Niin reipas en kuitenkaan ole, että olisin tuoreista vihanneksista lähtenyt hommaa vääntämään, vaan ostin valmiin pussin pakkasesta. Siinä oli kukkakaalia, parsakaalia ja porkkanaa. Kiehautin ne kattilassa pehmeiksi ja kaadoin nesteet pois. Lisäsin Koskenlaskijaa reilulla kädellä ja lorauksen Valion Kolmen juuston kermaa. Hurautin kaikki soseeksi ja siinäpä se, valmista tuli.

Lopputulos ei ole järin esteettisesti kaunis (BigMac-ateriahan on tosi nätti...), mutta pyrin olemaan ennakkoluuloton. Hieman irvistellen tungin yhden lusikallisen suuhuni. Ja sitten toisen. Ja vielä kolmannenkin. Ja vauhdilla koko kulhollisen. Siitä tuli tosi hyvää!

Seuraavaan keittoon aion tunkasta mukaan vähän ruohosipulia ja keittää kasvikset pehmeämmiksi, jotta ne muussautuvat paremmin. Nam!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti