keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Resepti: Kermainen kasviswokki

Ultimaattisen helppo ja nopea sapuska.

1 pussi esimerkiksi Finduksen Classic Wokvihanneksia
1 purkki kermaa
Mausteita

Pyörittele kasvikset pannulla lämpimiksi (en ite tykkää jos ne menee muussiksi), heitä joukkoon kerma ja maun mukaan mausteita. Siinä se, valmis! :D

93kg vs. 85kg


Kyllä se läski sieltä hiljalleen irrottaa otettaan...

maanantai 28. lokakuuta 2013

Viikkopunnitus ja uusia ruokia

Kappas, sehän on ystävämme maanantai ja aika rasittaa vaakaa. Olin miltei 100% varma, että tälle viikkoa ei saatu pudotusta. Melkein epäilin jopa pientä nousua. Mutta höpö höpö, VHH ei näköjään petä! Viime viikon lukemat 86,2kg vaihtuivat lukuihin 85,5kg. Vaaka vähän arpoi 85,5:n ja 85,4:n välillä, mutta merkkasin ylös isomman luvun. Tahti olis varmaan kovempi, jos vielä aktiivisemmin välttelisin hiilareita (esim. hedelmät), mutta mä tykkään tästä, alaspäin tullaan tasasen varmasti koko ajan.

Että niin se vaan laskee. Eilen syötiin erittäin juustoista kasvisgratiinia. Siis semmosta, että Painonvartijoissa olis silmät lautasina kauhisteltu, että tollahan lihoo puol kiloa ihan vaan vilkasemalla sitä ja Kiloklubin pallurat olis kirkunu punasena siitä "huonon rasvan" määrästä. Kaveriksi paisteltiin hyvin sitruunaista seitiä (miksen ole tehnyt näin simppeliä ruokaa aikasemmin?!) ja lautasen reunalle iso keko kurkkua. Ja voin kertoo, hitto että oli hyvää.

Se iltapäivällä syöty lautasellinen kanto hyvin iltaan asti. Ja sitä kautta aamuun, koska iltapalaksi vedin mukillisen glögiä, kun ei milliäkään ollut nälkä. Hassua on se, että kun nykyään ei ole vielä aamullakaan nälkä. Suunnittelin jo lähtöä töihin, kun muistin että saatana, tarvii tänään ehkä syödäkin jotain! Veivasin nopeesti smoothien siitä mukaani (mustikkaa, vadelmaa, puolikas banaani ja turkkilaista jogurttia) ja kaupasta hain pari avokadoa.

Vyö meni tänä aamuna taas pykälän tiukemmalle. Ihan hups vaan. Että vaikka mä en sitä kovin hyvin itse hahmota, niin kyllä se lantiokin johonkin hukkaa rasvojansa. Ja vielä vähemmän näen itse mitään eroa peräosastossa, mutta kotona toi mieshenkilö kehaisi, että on muuten peba pienentyny. Mun mielestä se näyttää vaan isommalta kuin ennen, koska ei ole mahaa tasapainottamassa tilannetta...

Lauantaina kävin saunassa ja makoilin selälläni ylälauteella. Tajusin, että tosiaan mun maha menee ihan näyttävälle kuopalle ja oon saanu kylkiluiden kaaret ja lantion luut takasin. Mussa on siis pitkästä aikaa todistettavasti koviakin osia, ei pelkkää pomppulinnamaista hyllyvää.

Ja kun siihen lyödään vielä päälle työkaveri, joka ihan puskista kehaisee, että vitsi sä näytät aika hyvältä, niin voiko tässä muuta kuin tuntea olonsa aika erinomaiseksi. Mulla on niin oikee suunta, niin totaalisen oikee suunta. <3

P.S. Julkistan blogin koko kansalle viimeistään, kun saan vaakaan lukemat 78kg. Sillon on plakkarissa -20kg ja se alkas olemaan jo aika julkistamisen arvosta.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kevyt aamulenkki

Ostin perjantaina juoksutrikoot. En todella ole vielä siinä kunnossa, että vapaaehtosesti lähtisin esittelemään hyllyviä jalkojani näissä vermeissä ihan ihmisten ilmoille, joten joko mä juoksen aikasin aamulla tai myöhään illalla. Mutta myönnän, onhan niillä nyt ihan hemmetin kiva liikkua!

Lauantaina vähän laiskotutti, joten en tehnyt yhtään mitään koko päivänä. Tänä aamuna mun pettämätön sisäinen kello herätti mut klo 6.45, eli kesäaikaahan se tekis 7.45. Oon jo monta kuukautta heränny 7.30-8.00 riippumatta siitä onko työpäivä vai vapaa ja toki myös mennyt nukkumaan klo 22-23 eli ihan päteviä yöunia on tullu kiskottua. Mutta sen kyllä huomaakin.

Enivei, kun ei nukuttanu ni sittenpä päätin lähteä nuorison kanssa lenkille. Kovin pitkää lenkkiä en edes suunnitellutkaan, koska koirilla on tänään muutakin fyysistä aktiviteettia tiedossa.


4,7km, keskinopeus noin 7km/h, mukaanlukien myös pari kävelypätkää. Eli hyvin kevyesti ja rauhallisesti on menty, mutta oli lämmin ja myös pieni hiki nousi pintaan. Ihan semmonen kiva alotus päivälle. :) Kuten allaolevista kuvista voi havaita, naama ei onnistunut olemaan tänään edustuskelpoinen. Tein sitten lärvin tilalle tommoset huomaamattomat muokkaukset. ;)


Trikoot + takki 39,90€ Stadiumista. :D

lauantai 26. lokakuuta 2013

Itsekkäästi itsellesi

Mä vähän nyt toistelen itseäni ja yritän samalla muistaa, että vaikka mulla onkin nyt varovasti alkuun kaksi erikseen kutsuttua lukijaa, niin saan toistaa itseäni ja tsempata itsäni vaikka miljoona kertaa samoilla sanoilla. Niin mä teen joka päivä kuitenkin!

Sillon 1,5v sitten kun kävin salilla (siis kun mulla oli olevinaan varaa käydä salilla, kunnes tajusin ettei ole kun ne maksaa niin urpona mun budjetille) niin soutulaitteessa raivoa uhkuen repiessäni kuuntelin vieressä olleen personal trainerin ja ylipainoisen treenattavansa keskustelua. PT kysyi, että miltäs se vähähiilihydraattinen kahden viikon kokeilu on nyt tuntunut. Tämä asiakas vähän kiemurteli, että no ekan kahen päivän jälkeen hän kyllä on vähän lipsunu. No kuinka vähän? No joka päivä. 

Se PT:n epätoivo oli mieletöntä katseltavaa, kun pienen raivon kautta se vaihto aneluun ja sano "Mä pyysin kokeilemaan kaks viikkoa! Yhen vaivaisen kaks viikkoa!". Tää kyseinen PT oli itse ihan mielettömässä kunnossa ja useamman kerran kuulin sen puhuvan asiakkaidensa kanssa VHH:sta. Ilmeisesti hän oli yhtä varma siitä kuin minäkin tätä nykyä, että se toimii kyllä jos sitä vaivautuu ihan tosissaan yrittämään. 

Mutta minkä pystyy hyväkään personal raineri tekemään, jos ei treenattava halua edes yrittää? Tääkin asiakas oli maksanu kalliista peeteestä, joka ojentaa kaikkia onnistumisen avaimia, mutta niitä ei haluta ottaa vastaan. Huhhuh, joillain on vaan liikaa rahaa! Parhaassa tapauksessa sille on varmaan annettu valmis lista käteen, että näin syöt sillon ja sillon. Ja silti ei. Toiset joutuu keksimään ne päästänsä ihan itse...

Koska se on nähty elävässä elämässä niin monen tapauksen kohdalla, että pelkkä liikunta ei ole mikään ratkaisu. Että käy kerran viikossa spinningissä ja vähän sauvakävelyllä ja pikkasen tekee vatsarutistuksia ja samalla syö ihan holtittomasti. Edelleenkään en missään nimessä väheksy liikunnan tärkeyttä, päinvastoin, nyt vasta alan nauttimaan siitä sen ansaitsemalla tavalla!

Mutta en nauttinut siitä ennen. +10kg sitten (siis yksi vaivainen kymppi teki valtavan eron!!) liikunta oli kaikkea muuta kuin mukavaa. Jos yritin hölkätä koirien kanssa kärsin välittömästi vihlovista polvista. Polvet, joita on tutkittu kymmenen eri lääkärin ja yhden ortopedin voimin. On kuvattu, tutkittu, väännelty ja heitetty villejä veikkauksia. Lopulta ilmoitettiin, ettei siinä mitään vikaa ole, ota tästä kipulääkkeitä ja mene urheilemaan. 

Yksikään lääkäri ei vaivautunut sanomaan, että hei pullero, laihduta. Kevennä tota sun polvia rasittavaa ylimäärästä taakkaa niin kipukin häviää. Paskanmarjat, ota tästä vähän kipulääkkeitä kun ei siellä mitään vikaa näytä olevan niin voidaan näillä kipulääkkeillä unohtaa koko homma. 

No niinpä mä sitten kärsin polvieni kanssa ja urheilin väkisin, koska lääkäri määräs niin. Lopulta ei sitten enää ihan kauheesti tehny mieli liikkua, kun sen aikana ja jälkeen polvet oli muussina. Niinpä se jäi. Nyt olin fiksumpi, tiputin ensin painoa kympin ja kokeilin urheilla vasta sitten. Ei koske polviin, ei vihlo eikä tunnu särkyä iltasin. Ja kun tajusin sen kivun hävinneen jo ihan muutama viikko täyskäännöksen jälkeen.

Ravinto&Terveys vihjaa, että sokerit on yksi tulehduksia ylläpitävä tekijä. Ehkä mun polvissa oli ylipainon tuoman rasituksen takia pientä tulehdusta? Hiilarinmussutuksen takia se tulehdus ei lähteny pois? Mistäs minä tiedän, en mä ole lääkäri. Mutta pakko sanoa, että eipä ne ihan oikeetkaan lääkärit osannu yhtään sen enempää sanoa mihinkään mitään.

Ootas nyt, mikä se alkuperänen aihe olikaan... Ainiin. Jos mä en itse tee sitä työtä, kärsi niitä vierotusoireita, taistele mielihaluja vastaan ja väännä välillä pikkasen itkua kehon huutaessa takasin vanhoihin tapoihin, niin kukas sen sitten tekee? Joku voi auttaa siinä matkalla, olla hyvänä esimerkkinä, neuvoa, tsempata ja tukea, mutta loppupeleissä sen tekee vain minä itse. 

Aikuinen omasta elämästään vastaava ihminen ei voi syyttää ketään muuta. Ei personal traineria, ei kotikasvatusta, puolisoa, kaveriporukkaa tai työyhteisöä. Aikuinen ihminen päättää ihan itse syömisistään, juomisistaan ja muusta. Ja sen takia onkin niin surullista nähdä mitä kauheuksia vanhemmat tekevät lapsilleen. Pieni lapsi ei tee niitä päätöksiä. Lapsi ei tiedä, että tätä menoa pahimmillaan koko loppuelämä on kilojen kanssa taistelua ja kaikkea sitä paskaa mitä se tuo mukanaan. 

Se vastuu on vanhemmilla. Vuosia sitten olin töissä Siwassa ja siellä seurasin päivittäin, kun aina samat lapset kirmasivat hakemassa karkkia. Semmosia peruskoulun alkutaipaleella olevia junnuja, jotka oli hälyttävästi sairaalloisen ylipainosia. Karkkia, limupulloja ja pussillinen sipsiä. Joka päivä. Nykypäivänä asun taas samalla alueella ja nyt monta vuotta myöhemmin näen niitä samoja lapsia tuolla ulkona, jotka on jo paljon vanhempia, mutta hälyttävästi myös paljon isompiakin, eikä pelkästään valitettavasti pituuttaan. 

Sillä on sitten hyvä myöhemmin puolustella painoansa. Että kun kotona. Ja mä tiedän mistä mä puhun. Mutta aikuisena se selitys ei ole enää pitävä. Kun käy itse kaupassa ja hoitaa omat ruokailunsa, on ihan turha syyttää enää yhtään ketään muuta. 

Ja nyt mulla on ensimmäistä kertaa sellanen tunne, että mä hallitsen tätä juttua. Mä päätän ja valta on mulla. Mä en enää alottanu "ens maanantaina" tai "ens kuun eka päivä" vaan syystä X se oli mulle aivan päivänselvää, että nyt riitti. Ja vaikka nyt reilun kahden kuukauden aikana on ollut heikkoja hetkiä, niin mä en ole kertaakaan epäillyt tän onnistumista. 

En osaa selittää, mikä sen ratkasevan muutoksen teki, mutta oli mikä oli niin se tässä parhaillaan pelastaa mun elämää. Kuten aikasempaan kirjotukseen laitoin, niin ihmiset mun ympärillä tottakai hyötyvät siitä, että mä voin paremmin itseni kanssa, mutta tuskin nekään saa edes murto-osaa siitä, miltä musta tuntuu. Että alkaa hiljalleen olla aika hienoa olla minä. 

Tän muutoksen teen ihan täysin itsekkäästi itselleni. <3

torstai 24. lokakuuta 2013

Uusi paras kaverini - vaaka!

Eikä nyt ole kyse siitä punnituslaitteesta, joka kertoo mun itseni senhetkisen elopainon. On kyse siitä, etten ole koskaan ennen käyttänyt ruoanlaitossa näin paljoa punnittavia raaka-aineita. HeVi -osastolla vietän nykyään kaikista eniten aikaa verrattuna muihin, ennen tilanne oli vallan eri.

Jotain tän tuoreen ravinnon tuntemuksesta kertoo se, että kun tossa ensimmäisen kerran lähdin hakemaan kaupasta kesäkurpitsaa jouduin ensin Googlaamaan sen. Ai saatana, mä en tienny miltä näyttää kesäkurpitsa... Mutta onneks oli älypuhelin ja netti taskussa, kuinka noloa olis ollu mennä kysymään et anteeks hei, minkälainen on kesäkurpitsa? Tarviin semmosen mutten tiedä miltä se näyttää. No hyvä!

Ja vasta tällä viikolla maistoin ensimmäistä kertaa elämässäni avokadoa. Ilokseni tykkäsin siitä sellasenaan ja tänään jopa ihan itse ostin niitä. Mua on se kiinnostanu jo aikasemmin, mutta en uskaltanu ostaa niitä, kun tiennyt mimmonen on oikeanlainen avokado. Olisin kuitenkin ostanu jonkun mädän homekasan.

Kokeilukeittiö teki tänään turkkilaisesta jogurtista, banaanista, vadelmasta ja avokadosta pirtelön ja se oli aika vallan tosi hyvää! Samettista herkkua, jonka maltoin säästää itselleni huomiseksi aamupalaksi.

Eilen kokeilukeittiössä tehtiin lihapullia lampaan jauhelihasta. Mulle kun possusta, naudasta ja broiskusta tulee aina niin kovin paha mieli niin on pakko kokeilla näitä edes himpunverran vähemmän surullisia vaihtoehtoja. Kun kuitenkin lihasta tykkään.

Ensimmäinen setti valmistui uunissa, mutta niiden ongelmaksi tuli turha kuivuminen. Niinpä tempasin paistinpannun esiin ja heitin alle reilun nokareen oikeaa voita. Ja hitsi ne oli hyviä! Talon mieshenkilö nurisi, ettei tykkää lampaasta, mutta sehän ei mua häiritse. Kaveriksi veivasin tottakai kasvismuusin ja nautin.

Mikähän mun seuraava aluevaltaus sitten olis?

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Ruoka, uni ja liikunta

Ja tossa nimenomaisessa järjestyksessä. Lueskelin aivan ältsin Ihanan Elisan blogia tossa heti aamutuimaan ja tiedän noi fiilikset, joista Elisa kirjottaa. Vaikka en ole mikään elämäntapojen tai elämänhallinan tai painonhallinnan tai minkään muunkaan tietäjä ja taitaja, mä tiedän että mulle tää nykyinen valinta toimii maailman parhaiten.

Mä olen kokeillut VHH:ta ennenkin, mutta en oikein enkä tosissani. Pelkkää salaattia, smoothieta ja kananmunaa mussuttaessa homma on loppunut lyhyeen, ihan ymmärrettävistä syistä. Kyllästyminen iskee vastaan ja siinä vaiheessa, kun kakomisen kera yrität saada alas niitä samoja "ruokia", niin ei kyllä kauheesti kannusta jatkamaan. Toisekseen, aikasemmin mulla ei myöskään ole paino tippunut näin vauhdilla.

Nyt mä tein sen päätöksen kaikessa hiljaisuudessa. Vaikka yleensä pidetään parempana kailottaa siitä koko maailmalle, että ihan jo julkisen nöyryytyksen pelossa sitä jatkais projektiansa, koska kaikki tietää. Mutta mä tein sen päätöksen itselleni. Mä tein sen vakaasti ja mä lupasin sen ihan vain ja ainoastaan itselleni. Koska kenen muunkaan hyväksi mä sitä tekisin? Toki ihmiset mun ympärillä hyötyy siitä, että mun on parempi olla itseni kanssa, mutta se ensisijainen syy on ehdottomasti minä.

Toissailtana sillä hölkkälenkillä mä tajusin mitä kauheuksia mä oon kropalleni tehny. Ja mistä kaikesta mä oon jääny paitsi. Mutta samalla oon tyytyväinen siihen, etten edes yrittäny lähteä repimään urheilusuorituksia lähtöpainon kanssa. Keholla oli tarpeeks työtä muuttuneen ruokavalion kanssa ja minkä takia mä olisin "turhaan" rasittanu jo kovilla ollutta kroppaa entisestään? Annoin ensin raskaan taakan keventyä ja ensimmäinen fiilis sitten kunnon lenkillä tosiaan oli se, että jumalauta tää on maailman parasta!

Monesti painotetaan liikunnan tärkeyttä painonhallinnassa. Ja tottakai se on totta ja tärkeetä terveenä pysymisessä, aivan ehdottomasti. Mutta jos sä syöt oikein, sä et liho. Jos sä syöt oikein, sä laihdut. Sen takia mun järjestys on ruoka, uni ja liikunta. Koska kaikki lähtee sieltä keittiöstä. Ja kuinka hyvää sitten tekee motivaatiolle ja keholle, että kovalla ylipainolla lähetään rykimään ihan holtittomia suorituksia, joihin keho ei välttämättä ole lainkaan valmis? En tiedä. Olen joka tapauksessa itse tyytyväinen valitsemaani järjestykseen.

Mä olen kuitenkin itse elävä todiste ruokavalion merkityksestä painonhallinnassa. Mua ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa urheilulliseksi tai että olisin liikkunut jotenkin paljon. Kävelen koirien kanssa metsään tai pellolle (mieluiten ajan autolla sinne pellonreunaan!) ja päästän ne vapaaksi. Kyllä mun koirat liikkuu, minä en. Ja silti paino on tullu alas niin, että kohina käy. Tai nojoo, ei nyt ehkä ihan kolmee kiloa viikkoon, mutta joka viikko tasasen varmasti jotain ja tiedän näiden saavutusten tulleen ilman kitumista. Ilman nälkää ja ihmedieettiä.

Juttelin erään tutun kanssa yks päivä vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Hänen perustelunsa VHH:ta vastaan oli, että hän ei missään nimessä voi jättää esimerkiksi leipää, hänelle tulee niin heikko olo ilman hiilihydraatteja, eikä hän jaksa mussuttaa pelkkää salaattia ja kanaa ja sitäpaitsi se oli personal trainerin suunnittelema ruokavalio eikä se vaan toiminu. Ja mä sitkeesti väitän, että sillon sitä ei ole tehty oikein. 1. Jos sulle iskee pakokauhu ajatuksesta jättää joku ruoka-aine pois, se todellakin pitää jättää pois. Välittömästi. Terveisin, Hiilihydraattiaddikti itse. 2. Joopajoo. Lukekaa esimerkiksi Heikkilän kirja Ravinto&Terveys, että mihin niitä hiilihydraatteja oikeesti tarvitaan. 3. En muista millon viimeks oon syöny pelkän salaatin. Tai kanaa. Se ei ole tän homman ideakaan. 4. Valitettavasti se, että on personal trainer, ei tarkoita välttämättä mitään. Koska esimerkiksi se, että kasvattaa koiria, ei tarkoita sitä, että ymmärtäisi niiden kouluttamisesta yhtään mitään.

Mä kuitenkin rakastan hyvää ruokaa. Ja mä olen syönyt hyvin. Maukkaasti. Etsinyt karppaus.infosta uusia vähähiilihydraattisia reseptejä, kokeillut, muokannut ja löytänyt ihan uusia juttuja. Kyllä ruoasta saa ja pitääkin nauttia, mutta terveellä tavalla.

Täällä puhuu kuitenkin addikti. Mä en hallitse hiilareitten syömistä ja olen ilokseni voinut todeta, etten tarvitse niitä mihinkään. Vaikka ei sillä, enhän mä karppaa, kyllä mun ruokavalioon kuuluu hiilareita, mutta ne kaikki pahat tulee hedelmistä, marjoista ja vihanneksista pääasiassa. Mutta mikä tärkeintä, mä opettelin sanomaan ei. Vaikka ollaan kylässä ja eteen lapataan kaikenlaisia multa kiellettyjä herkkuja, enää se ei tee tiukkaakaan olla koskematta niihin. Mutta kuten sanottua, kyllä nekin mulle joskus vielä sallitaan, tai sallittaisiinkin jo, mutta mä en ole oikeastaan halunnut ottaa niitä. Ja tää viime lauantain irtokarkki-kokeilu puhu entistä kovemmin herkkuja vastaan...

Ja se on hieno fiilis se. Tunne siitä, että mä itse hallitsen tätä tilannetta, mä hallitsen ja hillitsen itseni. Koska siitähän se kaikki lähtee. Vain minä itse tungen ruokaa suuhuni ja teen valinnan siitä, että lihottaako se ruoka mua vai ei.

Tavallaan on aivan sama, miten kukakin räpiköi kohti omaa maaliviivaansa, kunhan sinne päästään. Mutta jos kerta toisensa jälkeen paino ensin tippuu ja sitten tulee tuplana takaisin, kuten mulla ennen, niin jossain on vikaa. Jos se valittu ruokavalio ei tuota haluttua tulosta, niin voiko se sillon olla oikea? Koska PT sanoo niin? Koska virallinen ravintosuositus sanoo niin?

tiistai 22. lokakuuta 2013

Viikkopunnitus 21.10.2013

Eilen oli taas sen aika. Ei mulla ollu oikeestaan mitään ajatusta tai oletusta painon suhteen, mutta en mä nyt valittamaankaan ruvennut, kun vaaka näytti 86,2kg. Viikko sitten se oli 87,4kg. Johonkin sitä vaan hupenee.

Lauantaina käytiin leffassa ja annoin itselleni luvan irtokarkkeihin. Vajaan kourallisen söin irttareita ja jo puolessa välissä alko tulla paha olo. Sitkeesti mussutin itselleni sallitut karkit leffan aikana (leffa oli muuten  Selänne, tykkäsin!) ja ei taida riittää sanat kuvaamaan sitäkään oloa.

Loppuillan kärsin kauheesta päänsärystä ja kuvottavasta tunteesta mahassa. Yhestä kourallisesta karkkia! Mä oon ennen kiskonu ongelmitta PUOL KILOA!! Ja nyt tein kuolemaa muutaman namin jälkeen. Mutta seuraava aamu. Huhhuh! Ensin tajusin, että mun silmät ei aukee. Ne oli niin turvonneet, että tihrustelin maailmaa millin raosta. Toisekseen, sormet oli turvonneet. Semmoset tönköt makkarat. Ja jo sillon illalla alkanu päänsärky ei vaan ottanu loppuakseen. Kaadoin vettä kurkusta alas litratolkulla, mutta se kuvottava olo ei hävinny mihinkään.

Käsittämättömän kamala fiilis pikkuruisesta määrästä karkkia. En yhtään enää ihmettele, miks oon ennen voinu niin huonosti. Todella herättävä kokemus! Kaks kuukautta oon eläny lipsumatta ja nyt luvan kanssa aiheutin itselleni hienon herätyksen. Tuskin taas hetkeen tekee kauheesti mieli namia. Huhhuh ja yök.

Tää eilisen juoksulenkin aiheuttama tuska reisissä ja pakaroissa on aika tosi paljon kivempaa tuskaa. ;)

maanantai 21. lokakuuta 2013

Tää on se fiilis!

Liki 12kg tiputettu ja nyt kävin koirien kanssa ekalla ihan kunnollisella lenkillä. Siis lenkkaria jalkaan ja kevyttä juoksuvaatetta ja lantiolle vetovyö, johon joustavalla narulla vetovaljaisiin puetut koirat. Ja idea on tosiaan, että koirat myös vetävät, joka tottakai keventää mun askelta.

Mutta kuten tuolla mun Koirablogin puolella kirjotin, niin jos mun koira reisimuskelit pullistellen painaa hulluna duunia, niin millä oikeudella mä sitten mukavasti ottaisin ihan iisisti? Niinpä mä lähdin reippaasti hölkkäämään. Mä odotin polvien vihlontaa, pistävää rintaa, raskasta hengitystä, kuivaa suuta ja halua kävellä.

Sitä ei tullu. Askel rullas kevyesti ja helposti, mä nautin joka metristä. Katoin mun edellä ravaavan höyryveturin ilosesti keikkuvaa häntää ja mun oli pakko nauraa ääneen. Tätä fiilistä mä lähdin hakemaan, kun otin täyskäännöksen elämäntavoissani! Tää on just se!

Hengitys höyryten kirpeessä illassa siinä reipas tunti vierähti. Toisessa korvassa nappikuulokkeesta huudatin musiikkia (koirien kanssa liikkuessa en pidä molemmissa korvissa, että kuulen mitä muualla maailmassa tapahtuu koirien kannalta) ja annoin vaan mennä. Ihanaa! Aivan maailman parasta. :)

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Resepti: Kukkakaalimuusi

Oih, liki jo legendaarinen karppikorvike kaikkien (tai ainakin mun..) rakastamalle perunamuusille. Ja nyt kaikki kukkakaalikammoiset huomioikaa se, että mä en voi sietää keitettyä kukkakaalia. Raakana dipin kanssa menee ihan jees, mutta keitettynä yöööööök! MUTTA! Tämä muusi uppoaa meikäläiseen enemmän kuin hyvin! Halutessaan kukkakaalia voi vielä loiventaa laittamalla koko setistä 1/4 kesäkurpitsaa.

1 kukkakaali
(1 pieni kesäkurpitsa tarvittaessa)
Ruohosipulia
Koskenlaskijaa

Valmistus:

Keitä kukkakaali ja mahdollinen kesäkurpitsa pehmeäksi. Valuta vesi mahdollisimman hyvin pois, esimerkiksi siivilässä. Itse vielä kauhalla painelen vihannekset mahdollisimman vedettömiksi siivilässä. Sauvasekoitin toimii muussaukseen erittäin hyvin eikä maksa paljoa. Muussaa kukkakaali ja mahdollinen kesäkurpitsa kulhossa tai kattilassa.

Silppua mukaan kourallinen ruohosipulia ja ainakin puoli pakettia koskenlaskijaa. Kun juusto on sulanut (voi avittaa pitämällä kattilaa liedellä miedolla lämmöllä, muuten ehtii kuolemaan nälkään ennen kuin se on sulanut..) niin hurauta uudelleen sekottimella koko setti hienoksi mössöksi ja ei muuta kuin ääntä kohden!

Kaveriksi käy ihan samat jutut kuin perunamuusinkin kanssa!

maanantai 14. lokakuuta 2013

Herra Alkoholi

Sunnuntaisin kun selailen Facebookkia, tajuan mun elämästä puuttuvan jotain. Se on harrastus jota tosi monet harrastaa säännöllisesti ja sitten hehkuttaa sitä Facebookissa. Se on meinaan toi Herra Alkoholi. Joka viikonloppu vähintään perjantai TAI lauantai, mutta ahkerimmat rynnii läpi molemmat. Sunnuntaina ollaan niin sankaria isoon ääneen kaikelle kansalle.

Mä en oikein osaa rajata mun suhtautumista alkoholiin. En ole absolutisti ja toisinaan saatan itsekin vetää ihan rehelliset lärvit. Tänä vuonna olen ollut tälleen ihan rehellisesti lärvit juhannuksena (ja sekin vaan sen takia, etten jumalauta jaksanu kattoo enää poikia viinaspäissään...). Vaput ja uudet vuodet on menty selvinpäin, synttäreitä ei tullu vietettyä ollenkaan ja se nyt on vähän ankee syy juhlia, että ihan kun vaan nyt sattuu olemaan viikonloppu.

Oon mäki joskus ollu darrassa!
Mutta ei se sitä tarkota, ettenkö olis käyny baareissa. Tosin viimesen vuoden tai varmaan kaks oon viihtyny paremmin kotona... Mutta sillon joskus niin kävinhän mä nyt baareissa herranen aika. Ja kavereiden järkkäämissä bileissä. Selvinpäin. Autolla. Kyllä mulla on hauskaa ja voin laulaa ja tanssia, en koe tarvitsevani siihen viinaa. Tosin, jurrissa sitä tanssii paljon paremmin, jää Shakirat ja muut ihan auttamatta sen vatkauksen rinnalla..

Tiedän ihmisiä, jotka elävät arkipäivästä toiseen vaan odottaen perjantaita, että saa rai rai kitata bisseä tai sidua sinne sunnuntaiaamuun asti. Se on ainoo sisältö elämässä. Käydään töissä, että päivät kuluis nopeemmin, että pääsis äkkiä juhlimaan. Tai tissuttelemaan kotiin.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät löydä mitään muuta sisältöään viikonloppuihin. Ei ole mikään vaihtoehto vaan vetää villasukkia jalkaan ja kattoa paskaa leffaa kotisohvalla tekemättä mitään. Tai vaikka mennä sitten ihan oikeesti leffateatteriin - siis selvinpäin.

Mun mielestä se on vähän surullista. Vietetään viikonloppu jurrissa ja pariskunnilla se aika perinteinen on alkaa tappelemaan keskenään kun lyödään viinaa siihen väliin. Kuulun itse näihin, että tulee herkästi naurettavia ylilyöntejä. Lauantaina erotaan ja sunnuntaina sovitaan.

Mutta edelleen, on se joskus ihan hauskaa. Olla vaan tyhmä ja aivot solmussa hytkyä musan tahtiin täydellä tanssilattialla. Musta tosin on tullu niin vanha, että juon kaks siideriä ja olen aivan tillintallin ja sitten alkaa vaan väsyttämään. Baariin lähteminen on niin kauheen työlästä ja kallista ja äh. Ehkä paras yhteys kitata tsiideriä on ihan vaan kotona parhaiden tyyppien kanssa. Istua kuumassa paljussa ja olla hyvin lähellä omaa sänkyä, kun se väsy iskee.

Joskus saatan ostaa lauantaina kaupasta hurjat kaksi siideriä, ihan vaan koska ne on maultaan hyviä, kuten Kopparbergin Mansikka-Lime, nam! Yleensä jaksan litkiä reilun puolikkaan tölkin ja sitten onkin mittari täynnä. Ja nyt VHH:n alottamisen jälkeen en ole juonut yhden ainutta tsiideriä. Viime lauantaina teki mieli maistella kaapista pois tollanen Rekorderligin Mansikka-Lime, mutta silmissä vilisi vaan ne tyhjänpäiväset ylimääräset sokerit, joten keitinkin kupin teetä. Ei kaatunu maailma siihen.

En osaa tehdä yhteenvetoa, mikä on mun suhde alkoholiin. Humalassa mongertava ja hoiperteleva ihminen ei ole järin viehättävä näky. Pitkin ja poikin kaatuileva ja oksenteleva (been there, done that) jurriapina on lähinnä säälittävä näky, että aikuinen ihminen ei ton vertaa osaa kontrolloida oman juomisensa määrää. Soperteleva puhe, harottavat silmät ja kömpelö motoriikka on ällöttävää. Monesti olen tiedostanut sen itsestäni, että joudun keskittymään puhumiseen ja vähän tarkkailemaan askeleita ja olosta alkaa tulla inhottava, kun tajuan, että nyt ollaan menossa liian pitkälle. Vaikka siinäkin vaiheessa mulle on sanottu, että ethän sä ole edes jurrissa... Sillon on parempi alkaa juomaan vettä tai koko ilta on pilalla.

Satunnainen viihdekäyttö sitten varmaan on mun mielestä ihan jees. Jos tanssittaa, kikatuttaa ja elämä on ihanaa, niin sillon ollaan ihan hyvän maun rajoissa. Vaikka näissäkin on se raivostuttava ääripää.. Kun aletaan itkemään, tappelemaan ja riehumaan, ollaan kaukana siitä hyvästä rajasta.

Jos mä en enää ikinä koko elämäni aikana saisi tilkkaakaan juomaa, jossa on alkoholia, ei tuntuis missään. Mulla on tarpeeksi sisältöä elämässä ilmankin sitä. Toisekseen, varsinkin nyt kun on säännölliset viikot, että lauantaina pääsee kotiin viimeistään klo 16 ja sunnuntait on aina vapaat, niin enhän mä nyt halua tuhlata niitä krapulassa rypemiseen!

32/34!

Viimeks hehkutin, että jalkaan mahtu 33/34 kokoset farkut. No tänä aamuna oli aika kevyt olo, joten kokeilin kiskoa jalkaani 32/34 pillifarkut. Muuten ihan tosi hyvä, mutta ei tarvinu kyllä kiskoa yhtään mitään. Sinne vaan sujahti jalka ja toinenkin, reisistä ei tehny tiukkaa ja vyötäröllekin jäi ihan tilaa. JEEE!! Ja mä idiootti kuitenkin ostin nää semmosena, että piti ähkiä ja puhkia ittensä väkisin näihin...

Ei pahemmin pursu tai puristele!

Ne mahtuu! Jalkoja saa kyllä vielä reilusti kaventaa... Ja
käsivarsia. Ja kaikkee. Mutta hitto mikä fiilis silti!

Viikkopunnitus 14.10.2013

Viime viikossa ei ollut oikeastaan mitään sen kummempaa tiedotettavaa. Omenapaistoksesta tuli mun ultimaattinen lemppari ja sitä on vedetty niin ilta- kuin aamupalaksikin. Yleensä rahkan tai turkkilaisen jogurtin (joo, tää kuuluisa "partaäijä" tai "partis"). Aivan ältsin hyvää!

Paino tänään oli 87,4. Eli ei mitään huimaa pudotusta viikon takaisesta, mutta pudotusta kuitenkin. Edelleen jaksan kaikista tärkeimpänä hehkuttaa edelleen tätä oloa. Painoa tuntuu tippuneen enemmän kuin onkaan, koska olo tuntuu kevyemmältä. Mun mielestä nahka on löystynyt, tavallaan kuin olis sulanu sitä pinnallisinta rasvaa pois. 

Olo myös on huomattavasti kauniimpi. Pieni sotamaalaus päälle niin kasvan pituutta heti ainakin kymmenen senttiä. Ihan vaan koska tunnen näyttäväni paljon paremmalta kuin aikasemmin. Itsetunto kohoaa ja on helpompi kulkea selkä suorana. Huomaan sen myös siinä, että olen alkanut ottamaan taas kuvia omasta lärvistäni. Niin ei ole tullut tehtyä aikoihin, koska pallonaamasta ei vaan saanut mitään kivoja kuvia. Tai siis, kun nyt sain itsestäni tähtäiltyä ihan kivan kuvan (Facebookin profiilikuvana se sai kauheesti tykkäyksiä ja kivoja kommentteja, wou!) ilman, että kuva piti ottaa yläviistosta, pusertaa poskia sisäänpäin ja väännellä naamaa ihme kulmiin, että tuli jotain muutakin kuvaan kuin pyöreää.

Ostin kotiin kahvakuulan, painotetut hulavanteen ja jumppapallon. Sen lisäksi olen käynyt lenkkeilemässä ahkerammin ja viikottain yrittänyt keretä myös uimaan. Liikkuminen tuntuu jo nyt paremmalta ja helpommalta, joten sitä on lisättävä tasasesti, ettei musta tule pelkästään tyhjä ilmapallo, vaan vaihdetaan se täyte läskistä pienimuotosesti lihakseen.

Uuden elämäntavan alkumetreillä en edes yrittänyt urheilla mitenkään rankasti. Tunsin vaan, ettei mun kroppa pysty siihen. Muutokset ruokavalion suhteen oli niin isoja, että keholla oli tarpeeksi työtä jo sen käsittelyssä. Toisekseen en muistanut ikinä juoda tarpeeksi joten kärsin huimauksista ja päänsäryistä. Alkumetrien jälkeen, kun keho pääsee tasaantumaan ja muistaa taas juoda, on tullut oikein himo ja innostus päästä nostamaan sykettä ja tuntemaan poltetta. 

Pudotustahti vois olla kovempikin, mutta se ei just nyt vaivaa mua millään tavalla. Tärkeintä kuitenkin on, että mun olo on loistava. Ei tarvitse nähdä nälkää, ei laskea pisteitä tai millään muillakaan tavoin rääkätä itseään. Kaikki höpö höpö -dietit on ihan huuhaata ja itsensä huijaamista. On löydettävä elämäntapa jossa voi pysyä ja pitää siitä kiinni. Mä oon sen jo niin monesti nähny ja kokenu sen ihan itsekin, että sitä kuvittelee olevansa "kuivilla" ja alkaa hiljalleen luisumaan takasin vanhoihin tapoihin. Ja hupskeikkaa, vaaka heivaa numerot entisiin lukemiin ja mielellään roimasti siitä ylikin.

Eräs mulle hyvin läheinen ihminen on ollut jo monen monta vuotta vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ja sen kummempia treenaamatta hän on upeassa kunnossa. On myös ihanaa, kun on lähellä joku, joka tietää mitä mä käyn läpi nyt - kaikkine alkuvaikeuksineen. Ja kun on joku, jonka kanssa suu vaahdossa päivitellä VHH:n positiivisia vaikutuksia kaikkeen mahdolliseen! Vähän niinkuin tukihenkilö, jolta voi huonoina hetkinä tarkistaa, että meneehän tää hillitön sokeria ja sipsejä huutava mielihalu ohi, meneehän? Nyt mä tiedän sen jo itsekin, kyllä se menee ohi. Varmasti.

Nyt taas kohti uutta, kevyempää viikkoa!

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Vuonna 2008

Kaivelinpa lisää kuvia menneiltä ajoilta. Ensimmäinen on helmikuulta 2008, jossa painan muistaakseni vähän päälle 70kg (oliskohan 72kg?). Reisissä huomaan ite suurta eroa, mutta vaikeahan tosta on sanoa paksujen vaatteiden takia. Ja turha kysyä noin muuten kuvan asetelmista, ei mitään käryä mitä siinä tapahtuu.. :D


Toinen kuva on syksyltä 2008 ja luulen kilojen kieppuvan jossain 75kg:n paikkeilla. En mä (enää) näe itseäni lihavana tuossa, mutta eipä tohonkaan olis pahaa tehny muutama kilo tiivistää lihakseksi. Mutta enpä mä tohon aikaan ole enää tehnytkään yhtään mitään muuta kuin käynyt käppäilemässä koiran kanssa.


Että kun moni on hämmästelly, että ohhoh mistä sä olevinaan kolkyt kiloa meinaat karsia pois?! Jos painaisin saman verran, kuin tossa kuvassa, olisin tiputtanut jo yli 20kg, enkä tossakaan painossa ole ollut totta tosiaan mikään laiha. Että niin sitä vaan rasvaa kertyy ja jemmautuu.

Nyt kun vaan selkäranka pitää kuten tähänkin asti ja reipastutaan urheilussa niin maaliviiva alkaa häämöttämään hyvin äkkiä. Minkähän uuden tavotteen sitten keksin..

maanantai 7. lokakuuta 2013

Viikkopunnitus 7.10.2013

Tän viikon punnitukseen uskalsin pelätä jopa pientä nousua. Edelliseen punnitukseen tipahti niin hirvittävän iso määrä (se on iso määrä, koska se kaikki lähti vaan ruokavaliota muuttamalla, ei esimerkiksi Suurin Pudottaja -tyylillä), joten en odottanut suuria.

Jossain kohti viikkoa paino itseasiassa vähän nousikin, mutta kyllä se loppupeleissä kuitenkin on taas tullut vähän alaspäin, eli viikkopunnituksen tulos on 88,1kg. Eli oletettavasti tällä viikolla päästään alottamaan paino luvuin 87. Siistiä. :)

P.S. Näillä luvuilla se tekee siis alle kuukauteen -5kg. Yeah!

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Uusia ruokia - Omenapaistos!

Eilinen mustikkamuffinssi-kokeilu ei ollut mikään menestys miltään osin. Antti Heikkilän Ravinto & Terveys -kirjasta bongasin kuitenkin omenapaistoksen. Vuokaan omenaviipaleita, päälle muutama pieni nokare voita ja reilusti kanelia. 225 astetta uunissa ja 10-15min. Aivan ältsin hyvää!! Kaikessa yksinkertasuudessaan ihan totaalisen huippu makeahko herkku. Kaveriksi lusikallinen viittä vaille sokeroimatonta kermavaahtoa ja siinäpä se. Vaikka koko vuoka olis menny kerralla, oli se niin hyvää!


P.S. Toimii myös seuraavana päivänä jääkaappikylmänä. Ihan sellasenaan tai rahkan/jogurtin kanssa, nam!!

Ystäväni ja vihamieheni - Kiloklubi

Yhtenä apuvälineenä mulla on ollu Kiloklubi. Se on ilmainen palvelu, johon saa merkitä syömiset, liikunnat ja edistymisen. Sieltä löytyy myös keskustelufoorumi, mutta siihen en ole koskenut.

Tärkein apuväline on ehkä osio "Ruoka", johon merkitään päivittäiset syömiset ja palvelu laskee syödyt kalorit, rasvat, hiilihydraatit ja proteiinit. Lisäksi mukana elävät neljä liikennevalojen väreissä toimivaa palloa Kasvikset, Energia, Herkut ja Kuidut. Kun palvelun mukaan oikeanlainen ravintojakauma toteutuu päivän ruokailussa, elävät pallojen värit sen mukaan.

Jokunen vuosi sitten Kiloklubi oli hyvin VHH-vastainen ja pallerot kirkuivat mun syömisille punasta. Sittemmin palvelu on kehittynyt parempaan suuntaan, vaikka se edelleen tukeekin enemmän tätä valtavirtaista ravintosuositusta.

Esimerkiksi kuitujen osalta pallero huutaa mulle punasta koko ajan. Joskus saattaa lipsahtaa keltasellekin. Palleroa painaessa se ohjeistaa mua syömään viljatuotteita, muroja, myslejä ja tätä rataa. Oletettavasti tässä tarkotetaan sitä kuitua, joka pitää vatsan toiminnassa eikä sitten tarvitse syödä Activiaa, Oloa tai muuta höpönhöpösokerilitkua. Noh, syön marjoja, kasviksia, proteiineja ja rasvoja, mutta en viljatuotteita tai muita vastaavia eikä vatsantoiminnan kanssa ole yhtään mitään ongelmia.

Kiloklubi myös neuvoo suosimaan kasvirasvoja ja margariinia, joka taas on ristiriidassa esimerkiksi Antti Heikkilän oppien kanssa, jonka mielestä kasvirasvat eivät ole järin luonnollinen vaan prosessoitu tuote. Paitsi oikeat oliivi- ja kookosöljyt. Mulla nyt ei ole ainakaan vielä ilmennyt minkäänlaista tarvetta käyttää "lisättyjä" rasvoja.

Kuitenkin ihan tälleen neuroottisellakin VHH:lla myös Kiloklubissa on mahdollista saada suositukset täytettyä ja pallerot kauniin vihreiksi. Tai edes syksyisen keltaisiksi. Apuvälineenä se on ollut hyvä. Esimerkiks oon suunnitellu sinne päivän syömiset valmiiksi, jolloin niinkin yksinkertainen asia, kuin kauppareissu ei ole yhtään niin tuskainen, kun tietää jo valmiiksi mitä sieltä on menossa hakemaan.

Palveluun saa myös merkittyä edistymisen. Hieno kaavio piirtää viivaa, jota on kiva sitten ylpeänä katsoa, että millasta ylä- ja alamäkeä paino on ollut. Myös vyötärön sentit saa merkattua samaan kaavioon ylös.

Kiloklubi on siis ehdottomasti suositeltava palvelu ja apuväline uuden elämäntavan omaksumisessa. Ei pidä kuitenkaan ihan täysin orjallisesti tehdä kuten palvelu sanoo, eikä ottaa niin itteensä vaikka pallerot jäisivätkin joskus punaselle, varsinkin jos olet vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Hiljalleen olen alkanut irtaantumaan palvelusta, koska hahmotan ruokien ja ruoka-aineiden ravintoarvoja melko hyvin jo itsekin ja päivittäiset syömiset ovat alkaneet rutinoitumaan. Mutta pienenä apuvälineenä ihan kiva, kunhan käyttää omaakin järkeä mukana.

VHH - Viikko 3

Huomenna on maanantai ja punnitus. Tiedän, että viime punnitukseen tiputin 2,2kg, mutta tällä viikolla sitä ei ole odotettavissa. Paino on luultavasti sama. Mutta se ei haittaa, koska tälle olotilalle ei ole mitään numeerista mittaria, vaan voin vain yrittää hehkuttaa parhaan taitoni mukaan!

Jos reilu viikko sitten koon 33/34 farkut kiristivät reisistä, niin nyt ne on löysähköt ja ilman vyötä saan olla koko ajan kiskomassa niitä ylöspäin. Kaikki urheiluhousut oli ennen reisistä kireät, nyt sain ulkopuoliseltakin kommenttia, että noihan roikkuu sun päällä! Ja ostinpa muuten uudetkin löysät mustat urheiluhousut, normaalin koon 46 sijaan tässä mallissa koko 42 oli oikein passeli ja kuten loose fit -housujen kuulukin olla - löysät.

Ei löytyny saman parin sukkia tänä aamuna, koska eräs nelijalkainen nuorimies kuskailee niitä
pitkin kämppää niin, ettei kukaan löydä omiaan, samoista pareista puhumattakaan...

Tunnen oloni paremmaksi ja paremmaksi joka päivä. Tällä viikolla oli yksi heikko hetki, kun olisin halunnut juosta kauppaan ostamaan mitä tahansa roskaa. Kolmioleipiä, sipsiä, perunapiirakoita, pasteijaa, ihan mitävaan!!! Nieleskelin kuolaa ja vähän ehkä itkuakin, mutta selätin sen heikon hetken ja ihanat mielikuvat näistä ällötyksistä katosivat. Tunsin itseni voittajaksi.

Mä vihaan blogeja, jotka vaan hehkuttaa kuinka kaikki on superia ja ihanaa. Kaikki menee aina putkeen ja on vaan perhosia ja pumpulia. Mutta en voi sille mitään, nyt vaaan on ihan superhyvä fiilis!

Uusi paraskaveri - sauvasekoitin!

Ohhoh, teinpä maailman parhaan sijotuksen eilen, kun ostin 19e maksavan sauvasekoittimen. Varmaan ihan ylivoimasesti paras oli joku kaikenkattava yleiskone, mutta sellaseen mulla ei ole varaa. Pikkusella blenderillä on hankala tehdä sosekeittoja ja heti koeajolla sauvasötkötin osoitti olevansa ehdottomasti kultaakin kalliimpi sijoitus.

Eilen tein kesäkurpitsasosekeittoa samaan tapaan, kuin kukkakaaliversionkin. En vain ole mikään tolkuttoman suuri kukkakaalin ystävä, joten ennakkoluulot sitä kohtaan ovat edelleen suuret, vaikka keitosta sainkin veivattua hyvän. Kesäkurpitsan miedompi maku on helpommin muokattavissa ja siitä tulikin aidosti oikeesti älyttömän hyvää.

Jonkun ohjeen vinkin mukaan paistoin ja murensin päälle vielä pikkuisen pekonimurusia niin voi hitsi, että olikin maistuvaa! Ensi kerralla taidan kokeilla lisätä vähän ruoho- ja valkosipulia joukkoon.


Lauantai-illan kunniaksi tein vähähiilihydraattisia mustikkamuffinseja. Kermavaahdon kanssa ne maistu itseasiassa aika kivalta, mutta pelkästään semmosenaan Stevian maku puski läpi. Hassua oli se, että niiden syömisestä tuli tajuton morkkis. Toisekseen, en loppujen lopuksi edes keksinyt syytä, minkä takia olisin halunnut syödä näitä muffinseja. Olin sallinut ne itselleni, mutta tajusin etten tosiaankaan olisi niitä tarvinnut.

Loput muffinsit menivät muihin suihin ja nautin iltapalaksi täytettyjä paprikoita. Paprikoista jäi tuhannesti parempi fiilis ja mieli joka suhteessa. En kaipaa tai tarvitse sokeria. Ja kun jatkossa pidän kerran kuussa karkkipäivän, niin parempi sillon ahmia sitten niitä ihan oikeita sokeriversioita ja kärsiä niiden jälkeisestä olosta, jos sattuu mieleni tekemään.