maanantai 14. lokakuuta 2013

Viikkopunnitus 14.10.2013

Viime viikossa ei ollut oikeastaan mitään sen kummempaa tiedotettavaa. Omenapaistoksesta tuli mun ultimaattinen lemppari ja sitä on vedetty niin ilta- kuin aamupalaksikin. Yleensä rahkan tai turkkilaisen jogurtin (joo, tää kuuluisa "partaäijä" tai "partis"). Aivan ältsin hyvää!

Paino tänään oli 87,4. Eli ei mitään huimaa pudotusta viikon takaisesta, mutta pudotusta kuitenkin. Edelleen jaksan kaikista tärkeimpänä hehkuttaa edelleen tätä oloa. Painoa tuntuu tippuneen enemmän kuin onkaan, koska olo tuntuu kevyemmältä. Mun mielestä nahka on löystynyt, tavallaan kuin olis sulanu sitä pinnallisinta rasvaa pois. 

Olo myös on huomattavasti kauniimpi. Pieni sotamaalaus päälle niin kasvan pituutta heti ainakin kymmenen senttiä. Ihan vaan koska tunnen näyttäväni paljon paremmalta kuin aikasemmin. Itsetunto kohoaa ja on helpompi kulkea selkä suorana. Huomaan sen myös siinä, että olen alkanut ottamaan taas kuvia omasta lärvistäni. Niin ei ole tullut tehtyä aikoihin, koska pallonaamasta ei vaan saanut mitään kivoja kuvia. Tai siis, kun nyt sain itsestäni tähtäiltyä ihan kivan kuvan (Facebookin profiilikuvana se sai kauheesti tykkäyksiä ja kivoja kommentteja, wou!) ilman, että kuva piti ottaa yläviistosta, pusertaa poskia sisäänpäin ja väännellä naamaa ihme kulmiin, että tuli jotain muutakin kuvaan kuin pyöreää.

Ostin kotiin kahvakuulan, painotetut hulavanteen ja jumppapallon. Sen lisäksi olen käynyt lenkkeilemässä ahkerammin ja viikottain yrittänyt keretä myös uimaan. Liikkuminen tuntuu jo nyt paremmalta ja helpommalta, joten sitä on lisättävä tasasesti, ettei musta tule pelkästään tyhjä ilmapallo, vaan vaihdetaan se täyte läskistä pienimuotosesti lihakseen.

Uuden elämäntavan alkumetreillä en edes yrittänyt urheilla mitenkään rankasti. Tunsin vaan, ettei mun kroppa pysty siihen. Muutokset ruokavalion suhteen oli niin isoja, että keholla oli tarpeeksi työtä jo sen käsittelyssä. Toisekseen en muistanut ikinä juoda tarpeeksi joten kärsin huimauksista ja päänsäryistä. Alkumetrien jälkeen, kun keho pääsee tasaantumaan ja muistaa taas juoda, on tullut oikein himo ja innostus päästä nostamaan sykettä ja tuntemaan poltetta. 

Pudotustahti vois olla kovempikin, mutta se ei just nyt vaivaa mua millään tavalla. Tärkeintä kuitenkin on, että mun olo on loistava. Ei tarvitse nähdä nälkää, ei laskea pisteitä tai millään muillakaan tavoin rääkätä itseään. Kaikki höpö höpö -dietit on ihan huuhaata ja itsensä huijaamista. On löydettävä elämäntapa jossa voi pysyä ja pitää siitä kiinni. Mä oon sen jo niin monesti nähny ja kokenu sen ihan itsekin, että sitä kuvittelee olevansa "kuivilla" ja alkaa hiljalleen luisumaan takasin vanhoihin tapoihin. Ja hupskeikkaa, vaaka heivaa numerot entisiin lukemiin ja mielellään roimasti siitä ylikin.

Eräs mulle hyvin läheinen ihminen on ollut jo monen monta vuotta vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ja sen kummempia treenaamatta hän on upeassa kunnossa. On myös ihanaa, kun on lähellä joku, joka tietää mitä mä käyn läpi nyt - kaikkine alkuvaikeuksineen. Ja kun on joku, jonka kanssa suu vaahdossa päivitellä VHH:n positiivisia vaikutuksia kaikkeen mahdolliseen! Vähän niinkuin tukihenkilö, jolta voi huonoina hetkinä tarkistaa, että meneehän tää hillitön sokeria ja sipsejä huutava mielihalu ohi, meneehän? Nyt mä tiedän sen jo itsekin, kyllä se menee ohi. Varmasti.

Nyt taas kohti uutta, kevyempää viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Hei! Törmäsin blogiisi pari päivää sitten ja TYKKÄÄN! Sain täältä kivaa motivaatiobuustia omaan laihikseeni, ja toteutan myös tuota VHH ruokavaliota. Oon harkinnut oman blogin perustamista, mutt ei mulla taida olla uskallusta siihen. Tätä kuitenkin seuraan jatkossakin, paljon tsemppiä! :) Ja kaunis olet!

    -E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana kuulla, kiitos! :) Mua jännitti ja pelotti alkuun tän blogin julkaseminen mutta vastaanotto on ollut äärimmäisen kannustava, joten saan tästä itsekin sitä kautta tsemppiä. :)

      Poista