lauantai 30. marraskuuta 2013

Resepti: Omenapaistos

Superhyvä herkku joko jälkkäriksi tai esimerkiksi kermarahkan tai turkkilaisen jogurtin kaverina ihan täyttäväksi ateriaksi.

3-4 omenaa (tai enemmän jos on iso vuoka!)
Kanelia
Voita

Uuni 200-225 asteeseen. Kuori ja viipaloi omput matalaan uunivuokaan ja ripottele päälle reilulla kädellä kanelia. Muutama pieni nokare voita mukaan ja uuniin. Aikaa menee ehkä 10-15min, riippuen siitä miten pehmeäksi tai rouskuvaksi omput haluaa. Mitä pidempään uunissa, sitä pehmeämpää.

Sitten vaan mussuttamaan! Superhyvää jälkkäriä saa kun veivaa kermavaahdon omppupaistokselle kaveriksi. Paistos tosin toimii erittäin hyvin myös kylmänä. Sekottaa mukaan tosiaan rahkaa tai jugua niin son siinä. 

perjantai 29. marraskuuta 2013

Aamujen pelastaja: valo!

Kaveri oli hankkinu tommosen Wake-up Lightin ja kehu sitä ihan hirmu hyväksi. Pimeistä aamuista nuutuneena päätin mäkin kokeilla semmosta valoa. Ensin kiertelin kaupat läpi, mutta kaikki inhimillisen hintaset valot oli loppuneet.

Sitten avasin huuto.netin ja sieltä napsahti heti kohalle muutaman kympin maksava hyvin tehokas Philipsin Wake-up Light, jossa oli valon lisäksi myös radio! Eli valoa ja ääntä samassa paketissa! Virittäessä harmikseni huomasin, että härvelistä oli lamppu palanut. Iloinen kilinä vaan kuului hehkulampun sisältä.

Masiina vetää itteensä peräti 100W lampun, mutta nyt kaapista löytyi vaan 40W varalamppu. Täytyy kirmata kauppaan hakemaan tehokkaampaa valonlähdettä..

Mutta tänä aamuna! Lamppu alko hiljalleen tuottamaan valoa 6.30 ja varttia myöhemmin olin hereillä. Vielä vartti lisää ja radio alko hiljalleen menemään päälle. Voin kyllä näin ensimmäisen aamun perusteella suositella enemmän kuin lämpimästi! Varsinainen herätyskello oli soimassa kahdeksalta, mutta ihan suotta kun olin jo ihan täysin hereillä ennen seittemää.

En malta oottaa, että saan siihen vähän kirkkaamman valon ja testaamaan yhä useampana aamuna! Mä luulen tän olevan ratkasu mun unirytmin muokkaamiseen entisestään. Tarkoitushan olis herätä entistä aikasemmin ja mennä myös nukkumaan ennen kympin uutisia. :)

Suosittelen kaikille valoa aamuihin!

tiistai 26. marraskuuta 2013

Turhaa höpinää ja peilikuvia


Aamu alkoi laiskasti. Mieli kirkui juoksemaan salille, mutta keho oli edelleen mukavasti peiton alla lämpimässä. Molemmissa kainaloissa lämpöpattereina toimivat koirat rapsuteltavina ja motivaatio nousta ihan nolla.

No mutta, nousin kumminkin. Eilen kotona kahvakuulan kanssa jumpatut kyljet muistuttelivat olemassaolostaan oikeastaan jokaisessa asennossa. Ainakin meni perille.. Salilla rääkättiin yläkroppaa ja siinä ohessa tietysti vähän jalkoja, koska en vaan osaa käydä salilla kiduttamatta jalkoja. Edes ihan pikkusen. Mun pakaralihakset kaipaa erittäin kipeesti herättelyä...

Ei mitään sen kummempaa tiedotettavaa taaskaan. Salin jälkeen kietouduin toppavaatteisiin ja kävin aivan mielettömän kauniissa säässä ulkoilemassa koirien kanssa ja kohta suunnistan töihin. Ihan pätevästi sujuu. :)

maanantai 25. marraskuuta 2013

Viikkopunnitus 25.11.2013

Ystäväni maanantai. Ei mitään kummempaa kerrottavaa, vaaka näytti 83,4kg, johon olen ihan vallan tyytyväinen. Seitkytjotain -paino lähestyy koko ajan ja odotan sitä innolla. Mutta tunnen oloni voittajaksi jo nyt. Ei muuta lisättävää, loistavaa maanantaita kaikille!

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Höpöttelyä ja kauppareissuahdistus

Kävin äsken Jumbossa vähän ostoksilla. Pitkän pitkän pitkän aikaa on tullu käytettyä vaan urheilurintsikoita, koska aika monista taviksista puristuu esimerkiks kauheet selkämakkarat. Tai siis ne makkarat on aina ollu olemassa, mutta tavisliivit on oikein survonu ne esiin.

Toisekseen kaikki vanhat liivit on isoja, niin hyvällä kuin pahalla. Vaikka isot tissit olis kuinka kivat, niin kun niitä ei ole luonnostaan suotu mitenkään valtavasti ja rasvaprosentillekin on annettu viime aikoina kyytiä, niin auttamattahan ne pienenee. Mutta se hyvä puoli on se, että pelkkä kuppikoko ei piene, vaan ympärysmitta on myös saanut luvan kutistua.

Niinpä ostin ympärysmitan mukaan kokoa pienemmät liivit ihan pienellä toppauksella ja hitsi että tuntuvatkin kivalta päällä. Mun ollessa isoimmillani ostetut alushousut alkaa olemaan jo aika auttamattoman isoja, joten kolmet semmosetkin tuli ostettua uudet ja vähän pienemmät.

Mukaan tarttui myös kuvassakin näkyvä raidallinen ohut neule. Ostin tarkotuksella aika ison paidan, koska halusin rennon kotivaatteen. Kaikessa yksinkertaisuudessaan paita on ihana. Ihanaa kun on jotain uutta!

Tein myös jotain hyvin poikkeuksellista ja hoidin myös ruokaostokset Jumbossa. En ole vihkiytynyt mihinkään tiettyyn ketjuun, mutta Rainbown kermarahkan takia tulee käytyä aika paljon S-ryhmän kaupoissa. Keskon kaupoissa ei ainakaan viime kerralla ollut vastaavaa tuotetta.

Miksi se oli poikkeuksellista? Koska mä vihaan jättikauppoja!! Mä tuskastun niistä kilometrin pitkistä käytävistä ja kun mitään ei löydy ja kaikkea on ihan helvetillisen paljon. Ja oho kas kun unohdat jotain ja kipität kuudennen kerran sinne toiseen päähän sitä koko paikkaa. Kyllä oli hermo taas koetuksella.

Kaiken muun epämääräisen ohella ostin kymmenen purkkia kermarahkaa ja kolme purkkia omenasosetta. On sitten noita aamupalatarvikkeita. :) Noita molempia kun sais rahdata kotiin vaikka autollisen kerrallaan, menekkiä kun on.

Villasukkia kaivettu kassillinen talvisäilöstä, autoon vaihdettu talvirenkaat ja lapasia etsitään. Huomenna jatketaan punnituksen merkeissä! :)

Skarppaaja ravintolassa

Kuntosalin osalta mahdottoman laiska viikko. Tai ei oikeestaan laiska, lähinnä vaan aikaansaamaton. Oli vähän muita murheita tällä viikolla ja niiden vaikutus kaikkeen oli välitön. Ei mitään suurta draamaa, mutta pientä ahdistusta kaihertamassa mieltä. Ja välittömästi mikään ei onnistu. Nukuin huonosti ja liikunnalle oli hankala löytää aikaa.

Ei se mitään. Rypyt on oikastu ja murheet karkotettu avaruuteen. Vaikka salilla ei tullu käytyä, niin voin silti olla tällä viikolla suunnattoman ylpeä itsestäni, koska ruoan suhteen en lipsunut pahasta mielestä huolimatta. Entinen tunnesyöjä olis painellu hakemaan mäkkäristä aterian ja pari hampparia siihen päälle. Ja ehkä hakenu jotain pientä vielä kotiinkin. Ei käynyt pienessä mielessäkään nyt.

Perjantaina oltiin juhlimassa ihanan ystävän kolmekymppisiä ylläriversiona. Ensinnäkin työpäivän jälkeen kävin suihkussa ja käytin peräti 45min laittautumiseen. Laitoin sukkahousut jalkaan, mustan pitkähihasen ja siihen päälle lyhythihasen neulemekon. Leveä vyö vyötäröä korostamaan. Paljon meikkiä (rakastan näyttävää ja tumma silmämeikkiä <3) ja takutettu tukka nutturalle. Mulla oli tosi hyvä olo. Pitkästä aikaa ajattelin olevani varsin jopa nätti. Ei yhtään pöllömpi fiilis. :)

Ravintolassa sitten alkoi ruokalistan tutkailu. Ensimmäinen pointti oli se, että join vain vettä. En siideriä tai limua (viinejä en juo muutenkaan, yäk), ihan vaan kylmää kirkasta vettä. Listalta valikoitui joku enmuistamikä pihvi, jonka kaverina oli paistettuja kasviksia ja ranskalaisia. No mutta tottahan toki mä vaihdoin ranskalaiset pois ja otin tilalle enemmä niitä paistettuja kasviksia.

Ruoka oli todella hyvää! Pienen herkuttelun soin itselleni ja otin jälkiruoaksi semmosen hedelmä-/marjasalaatin jossa oli pieni pallero vaniljasorbettia. Eli kokonaisuutena mahdollisuuksiin nähden varsin VHH suoritus. Kyllä ne ranskalaiset siinä vierustoverin lautasella näytti ihan hyvältä, mutta ei mun varsinaisesti niitä tehnyt mieli. Toisekseen, ne mun kasvikset maistu hämmentävän hyvältä!

Huomenna on sitten taas punnituspäivä ja olo on ainakin todella hyvä, niin on jotain pientä keventymistä tapahtunu taas. Huomenna sitten selviää, että kuinka paljon. :)

torstai 21. marraskuuta 2013

Laihtumisen vauhtisokeus

Kun otin noi viimesimmät kehityskuvat, olin ihan viittä vaille jättää ne julkasematta. Näin kasan pläskiä ja muuta ällöttävää. Sitten vertasin niitä ihan vaan reilu pari kiloa aikaisemmin otettuihin kuviin ja sillä sekunnilla ymmärsin kehityskuvien tärkeyden.

Ainakin autoilijoille ja muille motoristeille käsite vauhtisokeus on lienee tuttu. Jos ajelet motaria lätkä tiskissä Helsingistä Mikkeliin niin motarilta poistuttaessa havainnoit hiljentämäsi nopeuden olevan sopiva rampin tiukkaan mutkaan. Mutkassa jalka hakeutuu paniikinomaisesti survomaan jarrua, koska mutkan tiukentuessa huomaat vauhtia olevan ihan perkeleesti liikaa, vaikka se ensin tuntu ihan kävelyvauhdilta. Kun se 140km/h 120km/h tuntu jo toista tuntia olevan aika iisi nopeus. Kaikkeen siis tottuu.

Kun sitten on kyse painon karistamisesta, niin siinä vaan ajetaan sitä motaria eteenpäin. Ei olla matkalla Mikkeliin vaan abaut Kemijärvelle kolme kertaa edestakas. Matka on pitkä ja tasainen. Ei pääse jarruttelemaan ramppiin tajuamaan, että hitto on muuten tultu lujaa! Tasasesti vaan eteenpäin.

Sen takia suosittelen kehityskuvia. Ne on niitä tiukkoja ramppeja, joissa pääsee tajuamaan, että mulla on ihan helvetillinen vauhti. Mukavasti vakionopeudensäädin käytössä ja hyvää musaa soimassa. Matka taittuu rattosasti.

Mä oon nyt abaut puolessa välissä. Oon hukannu iteltäni 15kg läskiä ja habasta päätellen ottanu pikkasen jopa lihasta tilalle. Enkä mä tajuais oikeestaan mitään ilman kehityskuvia. Vähän pelottavasti kammoan aina niitä uusimpia kehityskuvia ja kauhistelen, että toltako mä oikeesti näytän. Mutta ne vanhat kuvat näyttää eron niin selkeesti, että sitä kykenee näkemään realistisemmin ne uusimmat kuvat itsestä.

Mulla on vielä todella paljon matkaa jäljellä. Ja ehkä sen takia unohdan sen oikeuden ja luvan iloita myös siitä jo kuljetusta matkasta. Unohdan antaa itseni riemuta siitä, kuinka vielä kesällä ihan kireät housut tahtovat tippua päältä. Etten tunne hyllyviä poskia kävellessäni. Että mahdun koko ajan vaan pienempiin ja pienempiin vaatteisiin. Että voin urheilla ilman kipua polvissa.

En voi kuin suositella ottamaan kehityskuvia, ihan niitä kaikista karuimpia, ei millään tavalla kaunisteltuja kuvia. Ei tarvitse olla yhtä urpo kuin minä ja jakaa niitä kaikelle kansalle, mutta omiin arkistoihin ne on korvaamaton väline muistuttaa, että mistä on tultu ja mihin ei enää koskaan tule palata.

Ei mulla muuta. Öitä!

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kehityskuvia

Kehityskuvien välilehti on päivitetty. Mun mielestä nää uusimmat kuvat näytti ihan karseilta. Kunnes vertasin niitä vanhoihin kuviin. Kyllä mä pienenen! Uskon mä sitä tai en, niin se vaan on, että mä pienenen päivä päivältä!

93kg / 84kg

maanantai 18. marraskuuta 2013

Viikkopunnitus 18.11.2013

Noniin. Maanantai ja punnituspäivä. Luvut eivät päätä huimanneet ja jossain risteyksessä oon menny harhaan, koska viikon puolivälissä oltiin jo 83kg:n puolella, mutta tänään lukemiksi jäi tasan 84kg. Ehkä mä oon tuudittautunu viime viikon kilon pudotukseen ja liian laveesti ajellu menemään hiilareiden kanssa.

Ei se mitään, pudotusta kuitenkin. En ota ressiä tai painetta asiasta. Ehkä mä kyllästyn vielä joku päivä itekin tän hokemiseen, mutta toistaseks jaksan muistutella, että teen tätä hommaa syömällä erittäin maukkaasti ja nälkää näkemättä.

Toistaseks ei ole mitään sen kummempaa raportoitavaa. Mä voin hyvin. Erittäin hyvin. Olo tuntuu pienemmältä, kuin mitä vaaka näyttää. Muistin eilen kiinnittää huomiota siihen, että kävellessä en näe ja tunne näkökentan alareunassa joka askeleella tärähtäviä läskiposkia. Vanhat pitkähihaset paidat ja hupparit ei enää purista käsivarsista. Mulla on olemassa housuja, joista en tursu ja pursua joka suuntaan yli.

Jos tää kerran on niin totaalisen väärin ja kaikkea tutkittua tietoa vastaan, niin miten helvetissä tää voi tuntuu näin oikeelta? Aivan huippua. <3

perjantai 15. marraskuuta 2013

Uusia ruokia - jauhelihakeitto

Tein eilen jotain äärimmäisen eksoottista ruokaa. Jauhelihakeittoa. Vanhaa kunnon jauhelihakeittoa. Tähän väliin anteeksipyynnöt kaikille niille possuille ja lemmuille joiden myllystä läpi vedettyä teurasjätettä mä veivasin pannun kautta kattilaan... Sieluun koskee. Huoh. Jatketaan.

No mähän en ole koskaan ennen tehnyt yhtään mitään keittoa. Ensiksi otin puhelimen käteen ja kysyin mun luottohenkilöltä, että mitäs perunattomaan jauhelihasoppaan oikein laitetaan. Laiskana ihmisenä ostin valmiita juurespusseja.

Oli helvetin vaikee sapuska vääntää. Kiehautin mausteiden kanssa kattilassa juurekset ja kippasin joukkoon reilusti maustetut jauhikset. Valmis! Maisteluvaiheessa myös tää talouden toinen ihminen hämmästeli, että eihän tähän tippaakaan edes kaipaa perunaa! No ei niin. Tuli hirmu hyvä soppa ja teki kauppansa.

Ja tadaa, taas meillä on ihan överihelppo vähähiilihydraattinen ruoka reseptikirjassa!

Elämä hallinnassa - vihdoin!

On tietysti fakta, että kaikkeen ei voi tässä elämässä ikinä vaikuttaa. Mutta omiin valintoihinsa voi. Ja mulla on ehkä ensimmäistä kertaa ikinä elämäni aikana sellanen fiilis, että mä hallitsen tätä elämää ihan itse.

Työtilanne on hyvä ja töitä riittää, tän syksyn aikana myös ensimmäistä kertaa  ikinä mulle on jääny palkasta jotain käteenkin ja oon lainaamatta rahaa muualta selvinny seuraavaan liksaan asti hyvin. Vaikka esimerkiksi kolme koiraa ja auto vie aika paljon rahaa. Raha ei tuo onnea, mutta sen edes pieni olemassaolo tilillä tuo mielenrauhaa.

Kuten edellisessä kirjotuksessa sanoinkin, niin mulla on ihan mieletön unirytmi. Se takaa mulle 8-10h unet joka yö ja pitkät unet taas pitävät mut hyvässä vireessä ja jaksaa touhuta. Virtaa riittää aina nukkumaanmenoaikaan asti (jolloin kyllä melkein kellontarkasti sammunkin kuin saunalyhty) ja aamulla taas herää pirteänä. Se on ihan mielettömän hienoa!

Ei tarvitse valittaa kivuista. Polvien kivut on hävinneet kokonaan. Vaikka kuinka salilla rasittaisi jalkoja, niin polvissa ei kipua näy eikä tunnu. Ja ihan oikeesti, lääkäreiden ainoa neuvo oli ottaa tulehduskipulääkkeitä!! Kukaan, siis yhden ainut niistä monesta lekurista ei käskenyt laihduttamaan. Mutta toisaalta, mitäpä ne lääkärit terveillä ihmisillä tekisivätkään.

Mutta suurin muutos on tietysti jääkaapin puolella. Mä en joudu syyllistämään itseäni jatkuvasta jääkaapilla ramppaamisesta - koska sitä ei tule enää harrastettua. Näläntunne poistetaan syömällä niin, että tuntuu ja sitten jaksetaankin taas pitkään. Välissä ei ala pieni nälkä korventamaan, joten ei tarvitse napsia niitä pieniä välipaloja koko ajan.

Raamatussa (siis Antti Heikkilä - Ravinto&Terveys) sanotaan, että kolme ateriaa päivässä riittää. Sehän tietysti riitelee yleisen suosituksen kanssa, mutta tässähän parhaillaan syödään muutenkin sen virallisen suosituksen vastaisesti, joten menkööt. Luettujen kokemusten perusteella vaan kolmella syöntikerralla päivässä pitäis tulla joka välissä kauhee nälkä. No ylläri, mulle ei tule.

Ja toinen on villi legenda on, että aineenvaihdunta ei toimi jos ei syö usein, mutta siitäkin mun tärkein kirja on eri mieltä ja moittii ihmisellä olevan varsin vähän tietoa aineenvaihdunnasta. Siihen en ota kantaa, kun en osaa tai tiedä, mutta siitähän mä olenkin jo elävä todiste, että kyllä paino tippuu vaikka syö vaan kolme kertaa päivässä!

Tää kaiken tekeminen virallisten suositusten vastaisesti on tuonu mulle hallintaa syömiseen. Kirkuvat mieliteot suunnilleen kaikkea kohtaan on likimain kadonneet. Joskus saatan haikailla työpaikan keittiössä lojuvan sämpylän tai paahtoleivän perään, mutta se on hyvin lievää. Se menee ohi eikä sitä vastaan tarvitse enää itkun kanssa kamppailla.

Tässä yhtenä iltana teki mieli glögiä ja pipareita. No sitten keitettiin glögit ja kaupasta haettiin pipareita. Söin niitä montako sitten söinkään ja joo, niistä tuli paha olo, mutta en vääntänyt siitä itselleni väkisin morkkista. Tuolla se loppupaketti on ollu kaapissa ja tuskin oon edes muistanu sen olemassaoloa. Ei tee mieli napsia yhtä sillontällön ihan vaan koska niitä on, siellä ne odottaa, että ehkä jonain iltana mun taas tekee mieli semmosta makeeta yhdistelmää. Ja sitten syön niitä. Yhden tai kymmenen. Koska mä tiedän, ettei se jää päälle.

Ainoa mitä en ole vielä uskaltanut kokeilla on sipsit. Ne on mun ehdottomasti suurin heikkous ollu aina. Yks pussillinen menee niin, että hujahtaa (mikä se on se aine jota muun muassa sipseihin lisätään, joka pistää aivot sekasin ja ahmimaan ihan tolkuttomasti?), eikä toinen siihen perään tekis tiukkaakaan. Joten ihan täysin en usko olevani kuivilla, koska suurin mörköni on kohtaamatta. Dipattavat vihannekset toimii korvikkeena!

Mutta näin muuten. Ehkä jossain vaiheessa rutinoin itseni tiettyyn karkkipäivään, mutta ehkä sitten taas en. Tunne hallinnasta on niin vahva, että vaikka nyt söisin joko niitä pipareita, suklaapatukan tai irtokarkkeja, niin voi mennä viikko tai kolme ennen kuin tekee edes lievästi mieli mitään vastaavaa. Se ei jää päälle. Ja vaikka seuraavana päivänä etäisesti kaupassa tekisikin mieli ostaa jotain herkkuja, niin ei tuota tuskaa muistuttaa itteänsä, että juurihan niitä eilen syötiin. Sitten muistaa sen pahan olon ja siinäpä se.

On sellanen tunne, että mulla on edes suurin osa tähän elämään liittyvistä langoista omissa käsissäni. Voin vedellä ja ohjailla niistä naruista miten haluan ja tähän asti on tullu kiskottua ihan oikein. Kyllä, vihdoin mulla alkaa olemaan elämä hallinnassa. :)

Tyhjät kalorit ja kuulumisia

Ravinto&Terveys -kirjaa ensimmäisiä kertoja lukiessani (joo, olen alottanut lukemaan sen kymmeniä kertoja ja lopulta lukenut sen ajatuksella kaksi kertaa) en ihan oikein tajunnu mitä Heikkilä tarkottaa "tyhjillä kaloreilla". Näitä tyhjiä kaloreita ovat esimerkiks just nää leivät, perunat, riisit, pastat, jne jne. Samaan syssyyn piti ymmärtää myös ravinteet.

Mutta nyt mä oon itseasiassa ite tajunnu mitä ne tyhjät kalorit ja ravinteet oikein on. Mutta enhän mä niitä osaa selittää, pään sisällä se on ihan selkee juttu, mutta en osaa tuoda niitä ajatuksia ulos ymmärrettävästi. Joka tapauksessa, olen tajunnut syöväni terveellisemmin kuin koskaan aikasemmin elämässäni.

Valtaosalla siitä ruoasta, jota tungen kurkustani alas, on oikeesti joku funktio. Se sisältää energiaa, tai rakennusaineita, vitamiineja, aminohappoja, rasvahappoja, jotain jolla on oikeesti merkitystä. Tyhjät kalorit taas ovat vaan nopeasti varastoon tungettavaa hötö-energiaa.

Tyhjillä kaloreilla startattu aamu ei ole mulla kantanut pitkälle. Kouluaikana nälkä yllätti paljon ennen klo 11-12 ruokista. Sen sijaan tukeva, ts. rasvoja ja proteiineja sisältävä, aamupala vie pitkälle päivään niin, että joskus jopa unohtaa syödä ennen kuin vasta työpäivän lopulla.

Tällä viikolla olen käynyt vasta kerran salilla. Vai kaksi? En muista. Kerran vissiin. Aion saada käännettyä mun sisäistä herätyskelloa vielä tunnilla taaksepäin, niin ehdin vaikka joka aamu salille. Nyt kun herään viimeistään klo 8 ja työt alkaa klo 10 niin tulee mun makuun turhan kiire. Kun on koiratkin käytettävänä.

Ja jos olen iltavuorossa niin olen kotona vasta puoli kahdeksan jälkeen. Sitten syön, ulkoilen koirien kanssa ja sitten tuleekin nukkumaanmenoaika vastaan. Mähän kun en unen määrästä enää tingi. Säännöllinen 8-10h unta joka yö on jotain niin käsittämättömän hienoa, ettei mikään maailman mahti saa mua venyttämään untenmaille siirtymistä. Paino tippuu ilman saliakin, se on vaan hieno plussa siihen päälle, jolla herätellä lihaksia polttamaan vielä enemmän rasvaa.

Joskus viikonloppuna on oltu vaikka leffassa klo 22 jälkeen niin meinaan nukkua sinne. Ja jos pääsee vasta kahdentoista jälkeen nukkumaan niin tuntuu, että kuolema tulee. Oi voi, kaukana on ne villit nuoruusvuodet kun saatto painaa parikin vuorokautta kokonaan ilman unta. Ei onnistuis enää, ei mitenkään päin.

Mutta hei, ei voi väittää, että tää olis ainakaan mitenkään huono juttu! Uni on parasta. <3

maanantai 11. marraskuuta 2013

Viikkopunnitus 11.11.2013

Viime viikkopunnitukessahan oli pientä pettymystä ilmassa, kun paino oli tippunut vain -0,2kg. Mutta samaan hengenvetoon uhosin myös tietäväni mistä se johtuu ja röyhistelin ryhtiliikkeellä. Että seuraavaan punnitukseen sitten tippuu taas perkele!

No niinhän se tippu, viime viikolla se oli 85,3kg ja tänään tasan kilon vähemmän, eli 84,3kg. Toki viime viikolla myös kalorikulutus on ollu normaalia korkeempi, joten se aivan varmasti osaltaan vaikuttaa. Mutta söin myös hyvin paljon eri tavalla kuin aikaisempana viikkona (ts. vähemmän hiilareita, ylläri).

Eräs ihminen mun VHH:sta sano, että ihmisen pitää saada hiilihydraattia, että muuten ei jaksa. Että se on ihmisen tärkeimpiä polttoaineita. Tosta kommentista tietää aina, että kyseessä on ihminen joka ei ole koskaan vähähiilihydraattista kokeillut.

Koska ilman (huonoja) hiilareita sitä vasta jaksaakin! Blogin julkasemisen ja blogilistalle lisäämisen jälkeen lukukertoja tulee päivässä satoja, mutta varmaan jo viikossa ainakin puolet niistä kyllästyy tähän hehkuttamiseen. Koska mulla vaan on niin hyvä olo!

Jossain kohti karppaus ja vhh on tuntuneet tulevan eri käsitteiksi. Karppauksen moni (tai siis minä) mieltää enemmän Atkinsin dieetiksi, josta en ole koskaan lukenut yhtään kirjaa, mutta yksi dokumentti telkkarista jäi mieleen, kun mässäiltiin pekonilla ja muulla. En siis siitä tiedä sen enempää, mutta sellanen mielikuva siitä on jäänyt.

Mun isoimmat farkut, jotka ei
pahimmillaan mahtunu ollenkaan
päälle. :)
Ja vhh on mulle enemmän sitä, mistä uusi paras ystäväni, lääkäri Antti Heikkilä puhuu. Puhtaammasta, vähemmän käsitellystä ja luonnollisesta ravinnosta. Kasviksia, hedelmiä, proteiineja ja tottakai niitä eläinrasvoja. Hyvää ja maistuvaa ruokaa. Ja Heikkilä kirjoittaa kirjassaan Ravinto&Terveys, että aivosolut ovat ihmisen kehon ainoat solut, jotka käyttävät sokeria ravinnokseen. Ja sen ravinnon aivosoluille valmistaa maksa. Kaikkien aikojen luotettavin tietolähde Wikipedia vahvistaa tämän.

Vaikka enhän mäkään nollasokereilla vedä, eikä vhh:ssa niin ole tarkoituskaan. Hedelmistä, marjoista ja osasta kasviksistakin saa hiilihydraattia. Ja niitä tulee syötyä paljon. Mutta se hh:n laatu ja määrä on vähän eri tasoa kuin vaikkapa leivässä, perunassa, pastassa tai riisissä.

Jos Herra Hiilihydraatti on niin välttämätön ihmiselle, niin minkä takia sen poisjättämisestä tulee näin hyvä olo? Minkä takia sen saannin rajottamisella voidaan päästä eroon ylipainosta? Erilaisten "sairauksien" lääkityksistä? Jos paljon eläinrasvoja käyttävän ihmisen veren rasva-arvot ovat priimaa, niin miten se voi olla väärin? Miten mun koirat selvii hengissä, vaikkei ne syö hiilihydraatteja käytännössä lainkaan?

Kuinka siistiä, mulla tippu paino viikossa kilon ja mä oon taas yhen pikkuruisen askeleen lähempänä niitä ihania farkkuja, joihin en ole mahtunut ikuisuuksiin! Nyt vähän kermarahkaa ja omenasosetta naamariin ja kohti työpaikkaa!

Aivan huippua alkavaa viikkoa! :)

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Julkinen projekti

Vaikka mä alunperin tein lupauksen tästä elämänmuutoksesta vain itselleni kuuluttamatta siitä mitenkään kaikelle kansalle, olen iloinen nyt, että olen tehnyt siitä numeron. On hienoa voida olla ylpeä itsestään ja on hienoa, kun ympärillä on ihmisiä, jotka näkee sen muutoksen myös ja tsemppaa matkalla.

Elämässä tulee olemaan myös aina niitä, jotka ei ihan sataprosenttisesti tue sun prosessia, mutta ei pidä antaa pienten häiriötekijöiden horjuttaa. Joku saattaa tuputtaa pullaa tai muuta multa kiellettyä, mutta ne vaan tarjoo mulle mahdollisuuden tuntea itseni voittajaksi, kun täysin varmasti kieltäydyn tarjouksista. Ei oo kummonen juttu, koska tää on mun projekti ja kaikki lähtee musta.

Kuten jo aikaisemmin olen kirjoitellut, niin kukaan muu tuskin saa puoltakaan tästä uudesta hyvästä olosta ja itsevarmuudesta kuin minä. Mutta hyvä olo paistaa aina ulospäin ja uskon sen jotenkin vaikuttavan ihmisiin, jotka joutuvat mun kanssa elämään tässä todellisessa elämässä.

Ja mun hyvää oloa boostaa entisestään, kun vaikkapa ihan puskista joku läheinen pamauttaa jonkun kehun muuttuneeseen ulkomuotoon liittyen. Tai sanoo ihan vilpittömästi olevansa onnellinen mun puolesta. Että ehkä mä vähän suosittelenkin tekemään tämmösistä projekteista julkisia isoon ääneen. Kunhan ensin on tehnyt sen ainoan oikean ja pitävän lupauksen vain itselleen, koska loppupeleissä se on ainoa millä on oikeesti merkitystä.

Kaikki muu siihen päälle on vaan hienoa plussaa. <3

Maailman paras työkaveri ei tyrkytä pullaa tai patonkia, vaan
esimerkiksi keksii jotain tämmöstä. <3

Wohoo!

Eilen kävi vähän hups ja mä unohdin mennä salille. Joskus ysin aikaan tajusin, et voi hitto, jotain jäi tältä päivältä! Mutta ei se mitään, paikkasin tilanteen tänään. Ekan kerran olin kovasti lähössä salille jo klo 5.50, koska olin hereillä eikä väsyttänyt tippaakaan. Jatkoin kuitenkin unia vielä tovin ja olin sitten salilla klo 9.00.

Tutustuin mulle ihan uuteen laitteeseen, jonka nimen luulen olevan Arc Trainer. Vähän Crosstrainerin tyyppinen laite, mutta ei sitten kuitenkaan. Itseasiassa tykkäsin tästä uudesta vempeleestä jopa enemmän kuin kestosuosikistani peruscrossarista!

Alkulämpöjen jälkeen jalat sai niin helvetillistä kyytiä. Pumppasin, kyykkäsin, pusersin ja irvistelin hirveetä poltetta jalkoihin. Ihan parasta! Jalkoja tärisytti ja hiki virtas. Jos mä saisin valita niin tekisin aina vaan pelkkiä jalkoja ja käsiä, mutta vissiin tälle keskivartalollekin pitää jotain tehdä. Joskus. Mutta kun se on niin tylsää!

Loppuun otin vielä tehokkaan 15min Arc Trainerilla. Ekan muutaman minuutin jälkeen olin ihan valmis luovuttamaan, koska tuntu jotenki niin tahmeelta. Lisäsin vastusta ja jalan liikkeen korkeutta reilulla kädellä siitä huolimatta ja yhtäkkiä naps vaan, johan alko sujumaan! Vatkasin ja heiluin 14min puuskuttaen ja hiki virtasi ihan puroina pitkin naamaa ja kaulaa. Viimenen minuutti piti tietysti repiä niin kovaa kuin vaan lähti.

Jäähdyttelin hiljakseen ja olo oli kuin voittajalla. Tää on kyllä niin mun juttu! Kadehdin niitä, joilla itsekuri riittää kotona kuntoiluun, mutta tämmöset laiskat lusmut tarvii sen kuntosalin tuoman paineen. Mutta se sopii mulle. Oikein hyvin.

Tänään olis vielä ohjelmassa koirien kanssa lenkkeilyä ja semmosta mukavaa. :) Huippuu!

lauantai 9. marraskuuta 2013

Kaikki hyvin


Huomenta! Nyt on semmonen aika lailla tosihyvä fiilis. Nukuin taas kerran erittäin hyvin, heräsin puol tuntia ennen herätyskelloa ja olo on mitä mainioin. 

Tänään mä sen tajusin. Että se uimarengas lantiolla on pienentynyt ainakin puolella. Enää sitä ei voi kahmia koko kouran otteella ja silti jää yli, vaikka kyllä siitä edelleenkin ihan liiankin kanssa saa kiinni. Mutta  nyt vasta mä tunnen sen ite, että jotain tosiaan on kadonnu. Painokin tipahti tänään alle sen 85kg:n, eli maanantain punnituksessa, kuten uhosinkin, kaksi ensimmäistä numeroa ovat 8 ja 4. 

Toissapäivänä kävin kampaajalla ensimmäistä kertaa varmaan vuosiin. Alaselkään asti pitkä kuollut hampputukka sai kyytiä ja hiusta kynittiin ja kevenneltiin aika tavalla. Kylläpä terve hius tuntuu ihanalta! Lopputuloksesta tuli söpön pikkutyttömäinen ja tykkään siitä kovasti. Vaikka suuria suunnitelmia hiusten varalle vielä onkin. 


Aamupalaksi maistuu jälleen Rainbow'n Kermarahka ja Bonnen Omenasose. Ihan loistava yhdistelmä! Kohta olisi vielä kuuden tunnin työvuoro edessä. Koska olen tänään ainoana työntekijänä niin otan seurakseni mun keskimmäisen koiran piristämään päivää. Kaikki noi on semmosia kultapossuja, mutta työkaverina keskimmäinen on lyömätön. Illalla tottakai, kun muut ovat juhlimassa ja baareissa ja mitä niitä nyt on, niin mä ajattelin mennä salille. Siinähän sitä alkaa jo aika pätevä lauantai olemaan kasassa. :)

"Et voi pilata mun fiilistä millään
Mul on kaikki hyvin tänään"

torstai 7. marraskuuta 2013

Seitiä ja muusia


Tänään vuorossa oli vanhaa tuttua kasvismuusia ja kaverina vielä enemmän vanhaa kunnon, etenkin koulusta tuttua, mantelikalaa! Laitoin seitipalat sulamaan vuokaan, kesäkurpitsat ja kukkakaalit kiehumaan ja kastikkeen tekoon. Kastikkeesta tuli ehkä maailman yksinkertaisin. Lämpimälle pannulle kermaa (siis oikeeta kermaa, ei ruokakermaa) ja reilusti mausteita. Käytin pippuria, suolaa, sitruunapippuria ja pari pientä nokaretta Koskenlaskijaa ja tottakai mantelilastuja. Pienen keittelyn jälkeen kaadoin seoksen vuokaan kalojen päälle ja vuoka uuniin.

Kaloja odotellessa veivasin muusin. Ajattelin kesken paistamisen lisätä mantelilastuja kalojen pinnalle, kun alkoi tapahtumaan. Vuokaa kannatellut ritilä rämähti alas ja näin sieluni silmin koko paistoksen pitkin uunin pohjaa. Onneksi sinne läikkyi vain pieni määrä kermaa, mutta se savun määrä oli ihan mieletöntä! Ripottelin sitten ne mantelilastut pinnalle ja tökkäsin vielä hetkeksi uuniin.


Kaikenkaikkiaan vuoka oli noin 200 asteessa 15-20min. Ja siitä tuli itseasiassa ihan valtavan hyvää! Olisin voinu lapata naamariin melkeinpä pelkästään tota kastiketta, sen verran oikein annostellut mausteet siihen tuli. Nam! Ja lopputulos kokonaisuudessaan näytti tältä:


Sen verran tolkuton määrä tuli taas ruokaa tehtyä, että riittää huomenna kivasti töihinkin evääksi. :)

Julkinen blogi

Nyt on päällä joku hetkellinen mielenhäiriö ja aion julkistaa blogin. Ylipainoa käsittelevän blogin edessä on kaksi vaihtoehtoa lukijoiden reaktioille:

1. Nauretaan/pilkataan/halveksitaan sitä, että ylipäänsä päästi itsensä lihoamaan.
2. Annetaan menneiden olla ja keskitytään sen ihran kadottamiseen ja tsempataan kohti maalia.

Ja jostain syystä mä olen tasan sitä mieltä, että kaikki valitsevat ton ensimmäisen vaihtoehdon. Että julkistamalla tätä blogia saan osakseni vaan vahingoniloa ja negatiivista palautetta. Pelkään huteralle pohjalle uudelleen pikkuhiljaa rakennetun itsetuntoni ottavan sellasen julkisen selkäsaunan, että hautaudun loppuelämäkseni vuorille pakoon kaikkea.

Otan riskin. Ja toivon armoa, ymmärrystä, vertaistukea ja tsemppiä. Huh.

Salil eka ja miten se meni

Heti maanantaina mä sen tein ja kävin hakemassa itelleni pääsylipun salille. Tiistaina heräsin sitten klo 7.30, pissatin koirat ja pinkasin salille. Vähän orpona haahuilin siellä ja yritin muistella, että mitäs hittoa täällä pitikään tehdä. Vähän sitäsuntätä -hapuilua ja varovaisin askelin kotiin. 

Tänään oli jo paljon varmempi fiilis. Ensimmäinen kerta siis kaikista tuskaisin. Heti jo toisella kerralla uskalsin olla välittämättä niistä muista reenaajista ja keskittyä omaan juttuuni. Tänään sai jalat kyytiä kaikista ilmansuunnista. Hikoilin, puuskutin ja irvistelin ja nautin koko pieneltä mitaltani siitä kauan kaivatusta tuskaisesta poltteesta. 


Kun +90kg painoisena sillon 1,5v sitten kävin salilla, muistan edelleen täysin elävästi miltä näytin noissa housuissa. Että vaikka taas tuntuu, että olen pelkkä pläskipallo ja rasvaa ei ole hävinnyt mihinkään, niin kyllä nyt muistin taas, että jopa näistä jaloista on jotain kadonnut. Ei sillä että järin hemaisevaksi voisi tätä näkyä sanoa vieläkään, mutta se silloinen lyllyvä ja hyllyvä täyte noissa housuissa on hävittänyt osan itsestään johonkin. 

Mutta ristus kuin tuntuu hyvältä rasittaa kehoaan pitkästä aikaa! Kun ei tarvitse kärsiä ylimääräisistä ja tyhjänpäiväisistä kivuista, niin saa keskittyä vaan niiden vähäistenkin lihasten rääkkäämiseen. Esimerkiksi kyykkyjä en polvien takia aikasemmin pystynyt tekemään, mutta nyt ei tarvi varoa polvia lainkaan, koska ei tunnu kipua. Missään asennossa tai missään kohti liikettä. 

1,5v sitten / nyt

En tiedä näkeekö sitä eroa tossa ylläolevassa kuvassa kukaan muu kuin minä, mutta ainakin mä itse näen jonkinmoisen eron. Hyvä siitä tulee. Tai siis musta, hyvä musta tulee. Nyt jatkan vapaapäivääni lähtemällä kunnon rymyämislenkille koirien kanssa metsään. :)

maanantai 4. marraskuuta 2013

Viikkopunnitus 4.11.2013

Pettymysten punnitus. Vaaka näytti 85,3kg eli ei juurikaan eroa viime viikon 85,5kg -lukemiin. Mutta toisaalta, ei tää masenna mua, koska tiedän tasan tarkkaan syyn tähän ja tälle viikkoa osaan tehdä ryhtiliikkeen ja palata paremmin ruotuun.

Ei, mä en jaksa uskoa, että yksi hamppari kaato koko hommaa mihinkään suuntaan vaan söin koko viikon liian hiilaripainotteisesti (esim. hedelmiä) suhteessa protskuihin ja rasvoihin. Kun normaalilla viikolla hiilareiden osuus kahteen muuhun verrattuna on ollu huomattavasti pienempi niin nyt se saattoi olla jopa yhtä paljon ellei joinain päivinä enemmänkin.

Ja kun eilen illalla leffan yhteydessä (käytiin kattomassa Leijonasydän, suosittelen enemmän kuin lämpimästi!) vähän maistelin karkkiakin, niin siinäpä sitä alkaa jo syytä olemaan kasassa. Mutta tää on se ero niihin virallisen ruokasuosituksen mukaisesti suoritettuihin laihtumisyrityksiin: mä tiedän minkä takia jotain tapahtuu tai ei tapahdu.

Muistan lukuisia kertoja vaa'alla, kun olin vain yksi iso kysymysmerkki. Oli nähty nälkää ja syöty juuri kuten virallinen suositus sanoo ja painolle ei tapahtunut juuri mitään tai se saattoi pahimmillaan jopa nousta. Mutta nyt mä tiedän ihan tasan tarkkaan mitä mä teen tällä viikolla toisin ja olen varma, että ens viikolla lukemat puntarilla on 84,?kg.

Ja jos mä tällä viikolla jo uskaltaisin kipittää sinne salille.. :)


sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Roskaruokavaroitus ja salihaave

Mulla olis jo sillon viime viikonloppuna ollu lupa karkkipäivään, mutten halunnut pitää sitä. Eilen illalla sitten ihan yllärinä koukattiin snägärin kautta ja oho kappas mukaan tarttui hampurilainen. Kelatakaa, hamppari! Ja myönnän, se maistui ihan tolkuttoman hyvältä ja ihanalta ja ah. Alkuun.

Sitten alkoi kipu. Vatsa alkoi liki välittömästi turpoamaan kuin ilmapallo ja vatsaan pisti. Kärvistelin heräillen pitkin yötä mahan kuplintaan ja epämiellyttävään oloon. Olisin voinu melkein tarkalleen osottaa, missä se ällöttävä vehnämössö ja muu skeida liikku mun sisällä. Että joo, ei se sitten niin hyvää ollutkaan.

Ja mä otin kuitenkin pelkän hampparin. Ei puolen litran limua ja ämpärillistä ranskalaisia. Siitä setistä vasta paha olo oliskin tullu! Ja samalla mä tajusin, että tää on ennen ollu ihan normaalia. Siis tää olotila. Epämukava, turvonnut ja jopa kivulias olo. Mutta kun se on sitä aamusta iltaan joka päivä, niin se on ihan normaalitila sillon.

Aamulla heti herättyäni veivasin pirtelön käyttäen rahkaa, vadelmaa, avokadoa ja pellavansiemeniä. Pahalle kyytiä ja vauhdilla! Nyt vatsa on jo vähän helpottanut, mutta edelleen mä tunnen siellä ylimäärästä kuplintaa. Ei taas hetkeen tee mieli syödä roskaa...

Tätä mä kaipaan. Perkeleellistä hikoilua. ;)
Mä olen yli 10kg kevyempi kuin viimeksi kun yli 1,5v sitten kävin muutaman kuukauden salilla. Silti tykkäsin salilla hikoilusta ja irvistelystä ihan tolkuttomasti, joten en voi kuin kuvitella sitä hienoutta nyt, kun vois polvienkin puolesta tehdä täysillä. Sillä salilla käynti makso mulle 62€/kk joka oli mun makuun liikaa. Nyt tässä ihan lähellä olis sellanen uudehko ja kuulemma hieno ja hyvä paikka, joka verottais 40€/kk. Siihen voisin melkein jo alkaa venymäänkin.

Harkitsen sitä todella vakavasti. Se olis tossa ihan kävelymatkan päässä ja tämmöselle ujolle siellä on erikseen naisillekin oma kuntosali. Voisin alkuun piiloutua sinne muistelemaan, että mitäs täällä pitikään tehdä. Mä oon siitä kyllä haaveillu niin vahvasti, että miksei. Niillä oli nyt joku edullinen kuukauden kokeilujuttukin, niin ainakin sen voisin käydä sieltä bongaamassa. Katsotaan iskeekö totaalinen kipinä...