perjantai 15. marraskuuta 2013

Elämä hallinnassa - vihdoin!

On tietysti fakta, että kaikkeen ei voi tässä elämässä ikinä vaikuttaa. Mutta omiin valintoihinsa voi. Ja mulla on ehkä ensimmäistä kertaa ikinä elämäni aikana sellanen fiilis, että mä hallitsen tätä elämää ihan itse.

Työtilanne on hyvä ja töitä riittää, tän syksyn aikana myös ensimmäistä kertaa  ikinä mulle on jääny palkasta jotain käteenkin ja oon lainaamatta rahaa muualta selvinny seuraavaan liksaan asti hyvin. Vaikka esimerkiksi kolme koiraa ja auto vie aika paljon rahaa. Raha ei tuo onnea, mutta sen edes pieni olemassaolo tilillä tuo mielenrauhaa.

Kuten edellisessä kirjotuksessa sanoinkin, niin mulla on ihan mieletön unirytmi. Se takaa mulle 8-10h unet joka yö ja pitkät unet taas pitävät mut hyvässä vireessä ja jaksaa touhuta. Virtaa riittää aina nukkumaanmenoaikaan asti (jolloin kyllä melkein kellontarkasti sammunkin kuin saunalyhty) ja aamulla taas herää pirteänä. Se on ihan mielettömän hienoa!

Ei tarvitse valittaa kivuista. Polvien kivut on hävinneet kokonaan. Vaikka kuinka salilla rasittaisi jalkoja, niin polvissa ei kipua näy eikä tunnu. Ja ihan oikeesti, lääkäreiden ainoa neuvo oli ottaa tulehduskipulääkkeitä!! Kukaan, siis yhden ainut niistä monesta lekurista ei käskenyt laihduttamaan. Mutta toisaalta, mitäpä ne lääkärit terveillä ihmisillä tekisivätkään.

Mutta suurin muutos on tietysti jääkaapin puolella. Mä en joudu syyllistämään itseäni jatkuvasta jääkaapilla ramppaamisesta - koska sitä ei tule enää harrastettua. Näläntunne poistetaan syömällä niin, että tuntuu ja sitten jaksetaankin taas pitkään. Välissä ei ala pieni nälkä korventamaan, joten ei tarvitse napsia niitä pieniä välipaloja koko ajan.

Raamatussa (siis Antti Heikkilä - Ravinto&Terveys) sanotaan, että kolme ateriaa päivässä riittää. Sehän tietysti riitelee yleisen suosituksen kanssa, mutta tässähän parhaillaan syödään muutenkin sen virallisen suosituksen vastaisesti, joten menkööt. Luettujen kokemusten perusteella vaan kolmella syöntikerralla päivässä pitäis tulla joka välissä kauhee nälkä. No ylläri, mulle ei tule.

Ja toinen on villi legenda on, että aineenvaihdunta ei toimi jos ei syö usein, mutta siitäkin mun tärkein kirja on eri mieltä ja moittii ihmisellä olevan varsin vähän tietoa aineenvaihdunnasta. Siihen en ota kantaa, kun en osaa tai tiedä, mutta siitähän mä olenkin jo elävä todiste, että kyllä paino tippuu vaikka syö vaan kolme kertaa päivässä!

Tää kaiken tekeminen virallisten suositusten vastaisesti on tuonu mulle hallintaa syömiseen. Kirkuvat mieliteot suunnilleen kaikkea kohtaan on likimain kadonneet. Joskus saatan haikailla työpaikan keittiössä lojuvan sämpylän tai paahtoleivän perään, mutta se on hyvin lievää. Se menee ohi eikä sitä vastaan tarvitse enää itkun kanssa kamppailla.

Tässä yhtenä iltana teki mieli glögiä ja pipareita. No sitten keitettiin glögit ja kaupasta haettiin pipareita. Söin niitä montako sitten söinkään ja joo, niistä tuli paha olo, mutta en vääntänyt siitä itselleni väkisin morkkista. Tuolla se loppupaketti on ollu kaapissa ja tuskin oon edes muistanu sen olemassaoloa. Ei tee mieli napsia yhtä sillontällön ihan vaan koska niitä on, siellä ne odottaa, että ehkä jonain iltana mun taas tekee mieli semmosta makeeta yhdistelmää. Ja sitten syön niitä. Yhden tai kymmenen. Koska mä tiedän, ettei se jää päälle.

Ainoa mitä en ole vielä uskaltanut kokeilla on sipsit. Ne on mun ehdottomasti suurin heikkous ollu aina. Yks pussillinen menee niin, että hujahtaa (mikä se on se aine jota muun muassa sipseihin lisätään, joka pistää aivot sekasin ja ahmimaan ihan tolkuttomasti?), eikä toinen siihen perään tekis tiukkaakaan. Joten ihan täysin en usko olevani kuivilla, koska suurin mörköni on kohtaamatta. Dipattavat vihannekset toimii korvikkeena!

Mutta näin muuten. Ehkä jossain vaiheessa rutinoin itseni tiettyyn karkkipäivään, mutta ehkä sitten taas en. Tunne hallinnasta on niin vahva, että vaikka nyt söisin joko niitä pipareita, suklaapatukan tai irtokarkkeja, niin voi mennä viikko tai kolme ennen kuin tekee edes lievästi mieli mitään vastaavaa. Se ei jää päälle. Ja vaikka seuraavana päivänä etäisesti kaupassa tekisikin mieli ostaa jotain herkkuja, niin ei tuota tuskaa muistuttaa itteänsä, että juurihan niitä eilen syötiin. Sitten muistaa sen pahan olon ja siinäpä se.

On sellanen tunne, että mulla on edes suurin osa tähän elämään liittyvistä langoista omissa käsissäni. Voin vedellä ja ohjailla niistä naruista miten haluan ja tähän asti on tullu kiskottua ihan oikein. Kyllä, vihdoin mulla alkaa olemaan elämä hallinnassa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti