sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Ruma olo

Saattaa johtua tosta joulun mässäilystä, mutta nyt on ollu tosi ruma olo. Näen ja tunnen pelkkää läskiä, tursuavaa ja hyllyvää ällötystä jonka olemassaolon tiedostan ihan koko ajan. Salilla välttelin peiliin kattomista ja saunassa tuijottelin seinille. Ei nätti olo, ei yhtään nätti.

Mutta pyrin kääntämään tän voimavaraksi. Sellanen pieni inhoraivo läskiä vastaan, koska tiedän millä siitä päästään eroon. Pidän vielä hetken hiilarit maltillisina ja hikoilen salilla ahkerasti niin hyvin äkkiä ne joulun tuomat nesteet saa kyytiä, koska sitä tää äkkiä pintaan poksahtanut hyllyvä on. Koska toinen vaihtoehto on musertua tämmösen ällötyksen edessä ja luovuttaa. Antaa periksi ja todeta vaan olevansa tuomittu olemaan pläski. Mutta niinhän se ei missään nimessä ole.

Tässä ollaan nyt niin lupaavaa tahtia menossa kohti normaalia painoa ja kuka tietää, ehkä sitä kautta jopa kohti urheilullista kehoa? Nyt ei ole hyvä hetki luovuttaa. -20kg odottelee ihan jo heti ton seuraavan mutkan takana ja se rupee olemaan jo aika hieno saavutus. Sen jälkeen alkaakin mielenkiintoiset ajat, kun joudun hieman vierottautumaan vaa'asta.

En voi tuijottaa vaakaa sen jälkeen ihan samalla tavalla kuin tähän asti, koska vaikka blogin nimi on mikä on ja epävirallinen kilotavoite on sen 68kg, niin joudun huomioimaan muitakin tekijöitä. Yksi niistä on se, että vaikka olen joskus painanut sen 68kg niin mulla on jo nyt ilman salillakin käyntiä paljon enemmän lihasta kuin sillon.

Tärkeimmäksi apuvälineeksi tulee se kaikista vaikein - peili. Mun pitää nähdä se realistinen kuva itsestäni, että olen laihtunut paljon ja mitä jatkossa tapahtuukaan, kenties saan lihasta ja kiinteydyn lisää. Tällä hetkellä tilanne on heikohko, koska mun mielestä -16kg ei näy oikeastaan missään ja olen sama pulla kuin ennenkin. Mutta uskaltaisin väittää mulla olevan sen verran palikat kohdillaan pään sisällä, että pystyn oppia näkemään itseni oikein. Koska sitä tullaan tarvitsemaan.

Nyt ensisijaisesti annetaan rumalle ololle kyytiä ja koitetaan etsiä se kadoksissa oleva vähän nätimpi fiilis. :)

lauantai 28. joulukuuta 2013

Ruokapäiväkirja 28.12.2013

Aamu:

-Juustoleipäset (voita, salaattia, juustoa, leikkelettä, kurkkua)
-Smoothieta (kermarahka, mustikka, mansikka, omenasose)

Päivä:

-Skarppipitsaa

Ilta:

-Kermarahkaa
-Marjasekoitusta

Ajankäytölliset valinnat -raivoa

En kerkeä salille. En ehdi salille. Ei ole aikaa. On kiire. Ei kerkii. Ei ei ei. Ristus mitä paskanjauhantaa! Tolleen mä itelleni perustelen sitä, miksei taaskaan tullu käytyä salilla. KUN EI EHDI, HAH!

Sit mä rupesin kattelemaan tota kelloa. Vuorokaudessa on 24 tuntia, joista noin 8 vietän nukkuen, jää 16 tuntia. Sitten olen töissä toiset kahdeksan tuntia, jää 8 tuntia. SIIS KAHDEKSAN YLIMÄÄRÄISTÄ TUNTIA JOKA VUOROKAUSI?! Ja mä en ehdi?

Jos viettäisin työmatkoihin ja kauppareissuun joka päivä yhden tunnin, niin mulla on edelleen käsissäni seitsemän tuntia, joista ehkä yksi, kaksi tai kolme käyttäisin aktiivisesti koirieni kanssa. Mun helmitaulun mukaan jää yhä edelleen jopa neljä ylimääräistä tuntia. Neljä saatanan tuntia ilman ohjelmaa ja mä EN - EHDI - SALILLE?! Vapaapäivistä puhumattakaan!

Ihan käsittämätöntä lusmuilua. Kyse ei ole mistään muusta kuin valinnoista. Päätänkö mä istua nenä kiinni läppärissä puoli tuntia vai kenties kolme tuntia vai kenties katsoa tyhjänpäivästä paskaa telkkarista? Vai menisinkö salille? Mutkun emmä kerkee...

No tänään illalla uuden saliohjelman myötä mussutus sai kyytiä ja vihdoin pääsin sinne salille asti. Fiilis oli katossa! Alotettiin antamalla käsille ja olkapäille kyytiä. Polte oli sitä luokkaa, että uskoin koko räpylöiden irtoavan paikoiltaan olkapäästä lähtien. Loppuun crossailin reippaan 20min ponnari heiluen ja hiki virraten. Raikkaan suihkun kautta saunaan ja samaa tietä takasin kotiin. 

Hyvä fiilis. Ihan tosi tosi hyvä fiilis!


En oo ihan varma minkä takia tää biisi erottuu kaiken sen massan joukosta, mutta tää on mun tänhetkinen fiilisbiisi!

Ohje: Erittäin skarppi pitsa

Uunissa lepäilee tällä hetkellä toinen kokeiluerä vhh-pohjalla tehtyä pitsaa. Tahdon nyt jakaa kanssanne tämän muuntumiskykyisen ja monipuolisen ruoan. Pitäisköhän tälle keksiä joku uusi nimi, pitsalla kun on aika ikävä maine roskaruokana? Enivei, tämä on nyt ohje niin helvetin skarppiin pitsaan.

Pohja

8 kananmunaa
8 dl juustoraastetta (joku maultaan mieto)
5-6 dl mantelijauhetta

Veivaa kaikki ainekset kunnolla sekaisin ja kaada pellille, leivinpaperin käyttö on suositeltavaa. Mun mielestä tää on ollut helpoin levittää käsin. Näillä määrillä tulee tollasen normaalin pellin kokoinen pohja ja aika paksu, joten vapaasti vaan muuntelemaan määriä, jos haluaa tehdä ohuemman tai on isompi/pienempi pelti.

Abaut 200 asteessa pieni esipaisto fiiliksen mukaan. Itse tykkään paistaa pohjan vaalean kullanruskeaksi, jotta paistuu melko jämäkäksi ja rapeaksi.

Täytteet

Ihanmitävaan!

Tän päivän pitsasta puolet on mun ja toinen ton täällä elävän mieshenkilön. Osaako joku kuvan perusteella veikata kumpi on kumman? ;) Koko pohjalle tomaattimurskaa ja mun puolikkaalle tuli tomaattisiivuja, mozzarellaa, pestoa ja vähän juustoraastetta päälle.

Sitten vaan takasin uuniin, kunnes näyttää kivalta. Yleensä siitä pinnalla olevasta juustoraasteesta on helpoin kattoa, että millon on nätin ruskeaa. Ja miksi mä kerron näitä ohjeita kuin uusavuttomille konsanaan? Koska mä olen itse uusavuton. Yksinkertaisimpienkin ruokien ohjeet olen joutunut opiskelemaan Googlen kautta ja silti ääneen on pitänyt kysellä tyhmiä. Kuten ihan pieni varmistus, että jauhelihakeittoa tehdessä niin paistetaanko se jauhis ensin pannullla ja vasta sitten kattilaan?

Saa nauraa, niin mäkin teen. Mutta ihan vaan yritän olla hämmentämättä muita uusavuttomia ja olla mahdollisimman hyvin avuksi. Mestarikokit voi lukea vaan tärkeimmät pääkohdat näistä ohjeista ja jättää muut löpinät väliin. :)

Enivei, tässä on ruoka, josta saa tehtyä vaikka miljoona eri variaatiota ja vaikka pistää pakkaseen pahan päivän varalle jos nälkä yllättää eikä jääkaapissa ole muuta kuin valo. Hyvää ja helppoa sapuskaa, jonka raskain osuus taitaa olla toi juuston raastaminen. :)


P.S. Millähän helvetillä mut saatais potkittua vihdoin salille?!

perjantai 27. joulukuuta 2013

Kuukauden kaalisoppadieetti alkaa

No höpö höpö, leikkihän minä vaan lasken. ;) En syö kaalisoppaa edes leikilläni, saati että imuroisin sitä laihdutusmielessä päivästä toiseen. Hyi suatana.

Lupa palata arkeen tuntuu itseasiassa aika ihanalta. Helpottavaa päästä nojaamaan takasin tuttuihin rutiineihin ja antamaan tälle ilmapallon lailla jouluna turvonneelle mahalle kyytiä. Tänään oli vielä lipsahtelua ilmassa, kun oli varsin stressaava päivä töissä ja eräs asiakas vielä toi laatikollisen joulutorttuja nenän eteen! Yksi ja kaksi joulutorttua siitä lipsahti suupielestä alas, mutta pistetään vielä joulun piikkiin. ;)

Tammikuu ja ylipäänsä uusi alkava vuosi on tunnetusti suurten lupausten aikaa ja iso osa niistä koskee laihtumista ja rantakuntoa. Muutama onneton tupakoitsija stumppaa uhmakkaana röökit ja illalla hämärän tullen ne kaivellaan vapisevin käsin takasin esiin. Pullahiiret uhoavat vähintään loppuelämän herkkulakolla mutta hups oho kun koitti lauantai ja virallinen karkkipäivä!

Mä en uhoa tai lupaile mitään. Oman lupaukseni itselleni olen jo tehnyt eikä se vaatinut vaihtuvaa vuotta tai muutakaan suurta tapahtumaa. Aina on hyvä päivä ottaa uusi suunta oman paremman voinnin suhteen. Suoritanko luvattomia ja luvallisia retkahduksia jatkossakin? Aivan varmasti. Palaanko silti takaisin mulle itselleni parhaiten sopivalle tielle? Aivan yhtä varmasti.

Tieto vakaudesta vähentää stressiä. Elämässä on niin paljon muitakin aiheita mistä ottaa murhetta ja on helpottavaa, kun hiljalleen stressi liittyen ruokaan alkaa helpottamaan. Kaikkea syömistä ei tarvitse miettiä, suunnitella ja harkita vaan se alkaa pikkuhiljaa tulemaan enemmän selkärangasta. Ja mä tunnetusti tykkään kovasti rutiineista.

Nyt sen verran pitäis rykästä selkää suoraks, että muutamaks päiväks vetäis tiukasti hiilarit alas. Sillä saa nopeasti nää jouluna kertyneet nesteet pois ja mahan voinnin paremmaksi. Kyllä tää tästä taas helpottaa, kaikki avaimet siihen on ihan mun omissa kätösissä. :)

P.S. Mitä siihen kaalisoppadieettiin tulee, niin mun "dieettieväät" näyttääkin tältä:

Juustoleipästen ohjeella tehty pohja ilman leivinjauhetta. Täytteinä kaikkea
mitä jääkaapista ja pakastimesta sattui löytymään. 

tiistai 24. joulukuuta 2013

Luvallinen retkahdus

Jouluaatto, vihdoin! Kello on nyt 12.08 ja nousin sängystä vasta äsken. Kolmen päivän joulurentoutuminen on siis aloitettu oikein. En ole uskonnollinen ihminen, joten joulu tarkottaa mulle perheen kanssa yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja sitä rennosti ottamista.

Mitä joulu sitten tarkoittaa painoaan pudottavalle? Olen lueskellut tuskailevia kirjoituksia, joissa morkkis paistaa kilometrien päähän asti ja voivotellaan, että nyt on jo mennyt näin monta suklaapalaa ja voi kun tekis mieli ottaa toinenkin leipä ja sitten sitä perunalaatikkoa.

Mä en ole jaksanu ottaa ressiä. Toki mulla on monta helpottavaa asiaa, koska en esimerkiksi ole suuri makeiden ystävä. Karkkia ja suklaata en jaksa syödä montaa palasta, kun tulee jo mittari täyteen. En myöskään ole oppinut juomaan kaljaa, viinit eivät mene alas väkisinkään, light-siiderit maistuvat aivan kauheilta ja tavalliset siiderit ovat liian makeita. On pari lempparisiideriä, mutta niitä jaksaa juoda vaan puolikkaan tölkin, kun ovat niin kovin sokerisia.

Joulun kunniaksi!
Joten jouluna suurimmaksi paheeksi juomista jää glögi. Ja siis nimenomaan ne mehuglögit. Nekin maistuu nykyään aika todella makeilta mun suuhun, mutta ei liian joten sitä jaksaa juoda. Glögin kanssa menee pari pipariakin ihan helposti. Ruokien suhteen en myöskään ota ressiä. Aion syödä kaikkia laatikoita ja varmasti leipääkin. Valtaosa syömisistä kuitenkin siitä huolimatta tulee edelleen olemaan lihaa, kalaa ja salaattia. Tottakai verrattuna jokunen aika taaksepäin niin mun vatsalaukku on kutistunu puolella, joten ne määrät mitä mun on edes fyysisesti mahdollista syödä on onnettoman pieniä verrattuna entiseen.

Kuten eräs viisas ystäväni sanoi, niin tässä tulee ehkä suurin ero laihdutuskuurin ja elämäntapamuutoksen välillä. Muutaman viikon tiukka dieetti kärsii heti, jos "retkahtelee". Kun on kyse elämäntavasta en tässä tapauksessa oikein osaa käyttää sanaa retkahdus. Koska annan siihen itselleni täyden luvan. Ja miksi? Koska mulla on sitten taas koko loppuelämä aika noudattaa sitä ruokavaliota, joka tuo mulle paremman olon ja auttaa mua kevenemään. Kunnes taas annan luvan itselleni "retkahdukseen" jonka jälkeen palaan ruotuun. Niin helppoa se on.

Tärkein tekijä siinä ehkä on ollut se, että hankkiuduin ensin eroon mieliteoista. Toista kuukautta vedin äärimmäisen tiukkaa linjaa, kunnes huomasin holtittomien mässäilyhimojen hävinneen. Sen jälkeen satunnaiset karkkipäivät on olleet juurikin sitä - satunnaisia karkkipäiviä. Addikteille tyypillinen putki ei jää päälle ja ajatukset ei pyöri vaan sen syömisen ympärillä.

Joten otan joulun kaikkine herkkuineen ja paheineen avosylin vastaan!

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Ruokapäiväkirja 21.12.2013 - surullisen päivän esimerkki

Niinpä niin, nyt saatte sellasen ruokapäiväkirjamerkinnän, jonka mukaan missään nimessä ei saisi tai kannattaisi tehdä. Eilen oli "vähän" poikkeuksellinen päivä, koska olen vuorokaudessa istunut auton ratissa 10h, pukeutunut pelkästään mustaan ja niissä vaatteissa tirauttanut aika monet itkut. Joten syömiset on eilen olleet aika suuri sivuseikka ja olihan kuitenkin lauantai, virallinen karkkipäivä, jos semmosen haluaa pitää. Ja mässäilypäiväksi se sitten kääntyikin. Tosin nyt kun listauksena katson kokonaisuutta, niin ei se sitten kovin pahasti mennytkään. Tiiättekös, sen sijaan että olis vedetty pussi sipsiä ja ja pari kierrosta mäkkärissä niin joukkoon mahtuu onneksi aika paljon myös terveellistä ruokaa.

Aamu:

-Klo 5.45 lähtö kohti Pohjois-Karjalaa, autoon oli joku joulutonttu jättänyt valmiiksi eväinä hedelmiä, mustikkakeittoa, kuplavettä ja Kinder Bueno -suklaapatukka. <3 Söin pelkän suklaapatukan. Kyllä, helvetti että tuli myöhemmin paha olo ja sellanen vuosisadan hedari jonka taltuttamiseen tarvittiin lopulta särkylääkettä. Päänsärky meni pois hetkeksi, mutta itku toi sen takaisin. Huoh...

Päivä:

-Karjalanpiirakoita munavoilla (oli muuten ihan itse tehtyjä, tuoreita ja hakkaa kaikki kaupan piirakat aivan mennen tullen!) 
-Salaattia
-Karjalanpaistia
-Yksi pieni peruna :) (ihan turhaa, ei maistunut miltään enkä vieläkään tykkää kokonaisesta perunasta)
-Täytekakkua (tätäkin hämmentävän pieni pala)

Ilta:

-Hirvenlihapihvit
-Wokkivihanneksia
-Valkosipulipatonkia (se uuniversio)
-Pohjois-Karjalasta mukaan saatua voileipäkakkua - ihan julmetun hyvää! Voiskohan voileipäkakun soveltaa juustoleipästen ohjeella... Hmmm...

Että joo, ei ihan normaalipäivä, mutta olis se voinut huonomminkin mennä. Aamun olis tietysti voinu alottaa vähän fiksummin, mutta mikään muu ei menny sen kurkussa olevan palan ohi alas. Eikä se Kinder Buenokaan lopulta niin hyvältä maistunu kuin ennen. Lähinnä siitä tuli kova jano ja piti juoda puol litraa kuplavettä perään.

Eilen kuitenkin ajatukset olleet kiinni aivan muissa jutuissa. Olen ollut lapsena kaksissa hautajaisissa, mutta enhän mä niistä mitään muista. Nämä tulen muistamaan. Tosielämässä mut vähänkään lähemmin tuntevat tietävät, että mä olen ihan holtiton pillittäjä. Ei tarvitse olla edes omaa surua, mutta jos joku muu itkee, se tarttuu muhun välittömästi. Mä olen joku maailman tarpeista yli jääneen empatian kaatopaikka, että jos joltain puuttuu, niin täältä sitä sais hakea ihan mielinmäärin. Mutta ehkä se eilen ei ollut kovin huono asia.

"Ja viimein sun matkaan,
ei pääse saattajatkaan
Ja lohtu on mulle,
että siellä on kaikki sulle"

torstai 19. joulukuuta 2013

VHH vs. Idiotismi

Eipäs kun onhan mulla sittenkin sanottavaa! Meinaan maalaisjärjen käytöstä. Jossain sivulla oli saanut lähettää Antti Heikkilälle kysymyksiä joihin hän sitten lyhyesti sinne vastaili. Siellä kyseltiin niiden ja näiden viljojen ja muiden käytöstä, että saako tätä ja tota nyt sitten käyttää edes vaikka vähäsen vai eikö ollenkaan ja mitäs nyt.

Vastaus oli hieno, tyyliin että saa syödä ihan mitä ikinä haluaa, jos se ei aiheuta ongelmia. Siinäpä se. Mä kieltäydyn leivästä, koska se ei sovi mulle. Siitä tulee mulle maha kipeeksi, se addiktoi ja sitten ahmimisen kautta lihottaa. Joten esimerkiksi leivän osalta mun kohdalla vastaus on ei, mä en saa käyttää näitä tuotteita.

Kuinka paljon ihmiset tunkevatkaan ruokia kurkustaan alas, vaikka ne tekevät vaan pahaa. Kuinka paljon ihmiset tunkee ruokia kurkustaan alas ja tiedostavat niiden huonot vaikutukset ja tekevät sen silti, koska joku tietty taho sanoo niin. Virallinen suositus käskee syömään perunaa/riisiä/pastaa, vaikka en varmasti ole ainut, jonka maha reagoi niihin huonosti. Ja silti niin tehdään.

Mediassa käytetään sanaa karppaus, mutta siinä yhteydessä uskon vhh:n menevän siihen samaan kategoriaan. Ja siinä tuleekin se virhe. On eri asia syödä pekonia ja kananmunia aamusta iltaan, kuin syödä pyrkien siihen, että raaka-aineet olisivat mahdollisimman puhtaita ja ruoan valmistaisi mahdollisimman pitkälle itse. On eri asia syödä matalilla hiilareilla ainoana tarkoituksena laihtua nopeasti kuin tehdä siitä elämäntapa.

On heitä, jotka tietää mistä tässä on kyse ja loput on niitä jotka luulevat tietävänsä. Mä olettaisin olevani jotain keskikastia. En syö niin puhtaasti, kuin voisin ja haluaisin. Sillon kiinnittäisin enemmän huomiota esimerkiksi kasvisten ja etenkin lihojen alkuperään. Viljoilla syötetty ja suuressa stressissä eläneen tehotuotetun eläimen liha on kuulemma jopa haitallista. Ja niitähän tässä maassa riittää.

Mulla on suuren suurena haaveena sitten joskus omakotitaloon muutettaessa saada ikioma kotikanala. On suunniteltu niille jo aitaukset ja minkälainen talviasumus tehdään. Tuttavan kotikanalassa olen sydän syrjällään katsellut niiden kanojen touhuja. Koska ne puuhastelee aamusta iltaan. Koko ajan. Niillä on täysin selkeetä sosiaalista kanssakäymistä ja millintarkka nokkimisjärjestys. Ne on aktiivisia ja sosiaalisia eläimiä ja koskee sieluun edes ajatella niitä tehotuotannossa. Sitten saisin edes ihan varmasti onnellisten kanojen munia. Tai edes melkein onnellisten.

Noh enivei. Jos noudattaa jotain jonkun määräämää ruokavaliota ja on joku tavote. On tavote laihtua, voida paremmin, saada lihasta tai vaikka vähän nostaa rasvaprosenttia. Jos sitä kyseistä ruokavaliota noudattaa vuosia saamatta haluttua tulosta, niin eikö sillon joku ole vähän päin persettä? Laihduttajat vetää puolen vuoden välein jonkun ihmedieetin, tiputtaa painoa kohinalla (tähänkin Heikkilällä oli joku pelottava vastalause, joka sisälsi muun muassa sen miten paljon lihasta häviää heikosti ravinteita sisältävällä dieetillä kun keho paniikissa syö lihasta oikean ravinnon puuttuessa) ja sitten ottaa sen tuplana takaisin.

Mä luulen tietäväni ehkä keskivertoa enemmän vähähiilihydraattisesta kuin ne jotka luulevat tietävänsä tästä jotain. Tasaseen joku lehtiartikkeli kertoo (tai joku tuttava...) kuinka vähähiilihydraattinen on tutkittu hengenvaaralliseksi. Jos mä voin täysin rehellisesti käsi sydämellä sanoa, että tää ruokavalio on tuonu mulle käsittämättömän hyvän olon ja auttaa mua kohti mun tavotetta, joka on hoikistua, niin jos tää on niin helvetin vaarallista, aivan sama. Mä voin erinomaisen hyvin, mä en himoitse epätoivon partaalla sokereita ja kiemurtele makeanhimon tuskissa. Mä voin syödä suklaapatukan niin kuin normaalit ihmiset. Voin syödä siitä vaan puolet tai vaikka kokonaan ilman, että tekee mieli lähteä hakemaan heti kaupasta lisää.

Kävin just hiljattain lääkärissä ihan muista syistä ja siinä kaiken muun perushöpinän ohessa katottiin verenpaine. Paineet on normaalit ja laskeneet vuoden takaisista lukemista. Vaikka hui ja iik, mähän olen syönyt oikeita rasvoja. Mun pumpun pitäis käydä rajotinta vasten ja puuskuttaa kaiken sen rasvan alla. Sen sijaan mun kehosta on hävinnyt rasvaa vaikka kuinka monta kiloa ja ainakin näppituntumalla sanoisin ottaneeni vaihdossa jonkun verran lihasta tilalle.

Sellanen ruokavalio on idiotismia, joka ei käyttäjälleen sovi. Oli se minkä tahansa tahon tai ihmisen suosittelema, niin jos se ei sovi just sulle, niin sillon se on väärä ruokavalio. Järjenkäyttö vaan tuppaa unohtumaan itse kullakin toisinaan.

Syö niin, että voit hyvin ja pääset juuri siihen tavotteeseen, johon haluat.

Toive: Ruokapäiväkirja 19.12.2013

Aamu:

-Kaksi juustoleipästä (voita, juustoa, leikkelettä, kurkkua)
Ja leipäset tietysti paahdettuna, nam! <3

Päivä:

-Viinirypäleitä
-Jauheliha-munakasrullaa

Ilta:

-Jauheliha-munakasrullaa
-Vadelmia ja kermarahkaa

Nää on ehkä kaikkien aikojen tylsimpiä postauksia, mutta menkööt. Ei mulla oo juuri mitään sanottavaakaan tähän hätään niin mennään sitten näillä. :)

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Toive: Ruokapäiväkirja 18.12.2013

Multa toivottiin pienimuotosta ruokapäiväkirjaa ja erilaisia toteutustapoja mietittyäni päädyin tähän. Teen postauksen jonka tunnisteeksi laitan "ruokapäiväkirja", niin asiasta kiinnostuneiden on sitten helppo löytää kaikki nämä luettelomaiset postaukset. :)

Aamu:

-Lasillinen kylmää vettä lorauksella Molkosania
-Salin jälkeen kermarahka omenasoseella
-Yksi kahtia leikattu juustoleipänen, päällä voita, juustoa, leikkelettä, kananmunaa ja kurkkua

Päivä:

-Vadelma-mustikka-mansikka -marjamix
-Lohi-munakasrullaviipaleita kaksi

Ilta:

-Jauheliha-munakasrulla
-Omena

maanantai 16. joulukuuta 2013

Arki takaisin, nyt!

Ollu työn puolesta melkoinen viikonloppu. Täyttä päivää painettu koko viikonloppu Koira2013 -tapahtumassa ja nyt hiljalleen alkaa stressitaso ehkä laskemaan. En oo muistanu edes vaakaa käyttää, mutta enpä jaksa uskoa mitään suurta muutosta tapahtuneen.

Pari viikkoa paino pysyny abaut samoissa lukemissa ja etenkin nyt viikonloppuna on tullu syötyä ihan miten sattuu. Määrällisesti aivan liian vähän ja laadullisesti aivan liian paskaa. Mutta nyt pääsee taas kiinni ah niin ihanaan arkeen ja saa normalisoitua kaikki rytmit.

Sen hyvän messuviikonloppu toi, että oli pakko herätä joka aamu siinä vähän kuuden jälkeen. Niinpä vaikka tänään olisin saanu nukkua vaikka kymmeneen niin aloin heräilemään puol seiskan aikaan. Sehän passaa oikein hyvin, tästä täytyy pitää kiinni!

Enivei, tästä taas uuteen nousuun - tai siis laskuun!

lauantai 7. joulukuuta 2013

Apua, miks tää onnistuu?!

Yritin tossa yks päivä kehitellä semmosta mielikuvaa, että alkaisin hiljalleen palaamaan vanhoihin tapoihin. Alkaisin mussuttamaan leipää, ahmimaan kattilallisen perunamuusia ja tietysti kolmen sipsipussin viikonlopputahdista puhumattakaan. 

Se ajatus ei ollu millään tasolla realistinen. Ei millään. Jos mä osaisin selittää, että minkä takia tää tunne on nyt näin vahva, niin tekisin sen kyllä. Mutta kun en osaa. Se päätös oli vaan yhtenä päivänä niin pilvettömän selkeä, että vaikka on ollut vaikeita aikoja vierotusoireiden kanssa, niin hetkeäkään en ole epäillyt pysyväni tässä.

Olen retkahdellut, ihan ehdottomasti. Mutta on eri asia retkahtaa ostamaan yksi suklaapatukka ja sitten syödä se tuntien kauheeta morkkista, kuin retkahtaa ostamaan kaapit täyteen kätköjä. Niistä kätköistä sitten mussutella tasaseen joka päivä. Meillä on kaapeissa viime joululta suklaata, mutta siellä se saa ollakin. Joskus mun tekee mieli niitä, mutta ei pahasti, menee kyllä ohi. 

Väittäisin sen olevan se oma tahto. Ei mikään muu. Mä vaan niin kyllästyin siihen epävarmaan oloon, siihen etten mahdu oikein mihinkään vaatteisiin, kyllästyin polvien kipuihin, kyllästyin jatkuvasti voivottelemaan omaa kurjaa oloani niin henkisesti kuin fyysisesti. Koska se ruikuttaminen on ihan perseestä. Jos joku asia ottaa päähän, niin kaikista parasta on tehdä sille jotain. 

Ja musta tuntuu, et nyt mä todella teen asialle jotain. On tultu jo pitkän matkaa, mutta katson samalla myös pitkälle eteenpäin. En aina nää niitä tuloksia ja muutoksia, joita mussa tapahtuu koko ajan, mutta sen pienen epätoivonkaan hetkellä en edes harkitse luovuttamista. 

Antti Heikkilän Ravinto&Terveys on myös siitä hyvä kirja, että se erottelee laihduttamisen ja terveellisen elämäntavan toisistaan. Nopeaan laihtumiseen pystyy kuka tahansa. Näitä ihmedieettejä on maailma pullollaan ja kuukaudessa saat  tempastua kymmenen kiloa tai enemmänkin ihan kevyeen pois. Mutta niissä on kaksi ongelmaa: terveellisyys ja pysyvyys. Jollain kaalisoppadieetillä aivan varmasti laihtuu, mutta on olo varmaan aivan kamalakin. Ilman mitään ravinteita ja polttoaineita kroppa on oletettavasti aivan sekaisin enkä jaksa uskoa pääkopan olevan kovin hyvillä kantimilla. 

Joten otetaan ihmedieetillä se kymppi pois, palataan vanhoihin kaavoihin ja otetaan korkojen kera kaikki kilot takaisin. Samoin tiedän ehkä enemmän karppaamalla laihduttavia kuin siitä ruokavaliosta elämäntavan ottavia ja niillä ruokavalioilla ei sitten olekaan enää mitään tekemistä sen kanssa miten mä pyrin syömään.

Alkushokin jälkeen mun keho on tuntunut toimivan ja voivan hyvin. Mielitetot ja himot kaikkeen paskaan on kadonneet ja muistuttavat itsestään vain hyvin häilyvästi toisinaan. Etsin uusia reseptejä ja ruokia kyllästymisen välttämiseksi ja siksi syön erittäin monipuolisesti. Laitan edelleen teehen liikaa sokeria ja mustikkamaitoon myös. Siinä taitaa olla mun arkipäivien suurimmat paheet. 

En tiedä miks tää onnistuu, mutta en mä siitä ala valittamaankaan. <3

P.S. Tarkotus olis sitten joskus aikanaan (vuoden tai kahden päästä?) käydä tutkituttamassa kaikki arvot musta. Katotaan, että kun olen syönyt tavalla, jolla verisuonet pitäis olla tukossa kuin Stocka hullujen päivien aikan ja verenpaineet katossa, että miten on käynyt. :)

Kaivellaan vanhoja läskejä

Mulla on nyt kriisi. Paino tippuu tasaseen, mutten nää sitä enää missään. Kehityskuvat on näyttäneet samalta viikkoja ja niin eespäin. Ei sillä, vaatteet löystyy päälle ja osa housuista ei enää edes pysy päällä. Ai ja oonko muistanu toitottaa sitä miten mainio olo mulla on? Mutta mä en vaan nää sitä.

Enivei. Tänä aamuna painoin 82,1kg, mutta katsotaan miten käy maanantaina. Se voi olla reilusti enemmän tai jopa vähemmän, näin on käynyt ennenkin. Ittensä näännyttäminen kohti punnitusta olisi totaalista huijaamista joten voin ihan käsi sydämellä vanoa syöväni viikon jokaisena päivänä ajattelematta milliäkään sitä, että mitä vaaka sanoo maanantaina. Mä luotan niin isosti siihen, että kyllä tää ruokavalio toimii. On se toiminu tähänkin asti.

Sen kunniaksi kuitenkin pistin kaksi kuvaa vierekkäin. Kuvilla on eroa siis sen 16kg.


Nyt vaan "joutuu" (siis saa, mä rakastan rääkätä itteäni salilla itkun partaalle!) alkaa tekemään enemmän töitä lihasten eteen. Pelkkä laihtuminen ei enää riitä, olo alkaa olemaan kuin tyhjällä ilmapallolla. Tarvitaan huonon täytteen tilalle jotain todella paljon parempaa. Ja senhän tietävät kaikki, että enemmän lihasta polttaa enemmän rasvaa. Täysillä vaan eteenpäin!

perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsestäänselviä apukeinoja

Eräs tuttava tuskailee huonosti sujuvan laihtumisprojektinsa kanssa ja listailin hänelle niitä apukeinoja, jotka heikolla hetkellä (eli etenkin siinä matkan alkuvaiheessa) on auttaneet mua pysymään ruodussa. Monet näistä on varmasti todella itsestäänselviä, mutta ehkä joku voi näistä poimia jonkun itselleenkin.
  • Aterioiden määrä
    Antti Heikkilän oppien mukaan olen pyrkinyt syömään kolme ateriaa päivässä. Joskus ruokailukertoja on ollut neljä tai viisikin ja joskus vain kaksi. Pääasiassa 2-3. Virallinen suositus sanoo aineenvaihdunnan pysyvän käynnissä vain jos syö usein, mutta Heikkilän mukaan aterioiden välissä tulisi olla useita tunteja (luku taisi olla 5-6h jos en väärin muista?) ja sinä aikana polttoa tapahtuu. Napostelu ja useat ateriat aloittavat prosessin aina alusta ja polttoaika jää lyhyeksi.

    Siihen en voi ottaa enempää kantaa kun en vieläkään ole minkään sortin tutkija, mutta mulla ainakin se on toiminut hyvin. Ja sitten kun syödään, niin syödään kunnolla niin että nälkä lähtee. Vhh:n yksi tunnetuimpia hyötyjä on se, että niitä ruoanhimoja ja nälkäaaltoja ei samalla tavalla tule. Mulla usein se himo syödä ja napostella on enemmän totuttua tapaa. Ja siitä pääsemmekin seuraavaan vinkkiin...
  • Älä napostele
    Tämä neuvo toimii vain niille, jotka todella haluavat muutosta. Kukaan muu ei voi sun puolesta olla ottamatta ylimääräisiä herkkuja tai muuta syötävää. Väitän, että jos ruokavalio on toteutettu oikein ne mieliteot menee ohi. Olen läpikäynyt ne ja tiedän niiden olevan pahimmillaan aivan musertavia, mutta ne menevät ohi. Oikein heikolla hetkellä keksi muuta tekemistä. Siivoa, mene kävelylle tai mitä tahansa, että saat muuta ajateltavaa kuin vain istua paikoillaan ja haaveilla syötävistä.
  • Tee kauppalista valmiiksi
    Kun suunnittelee jo kotona ostoslistan valmiiksi on paljon helpompi olla ostelematta ylimääräsiä. Laput silmillä painelet kaupan läpi ja ostat vain niitä asioita, jotka olet laittanut ostoslistaan.
  • Suunnittele ateriat valmiiksi
    Sama idea kuin ostoslistan kanssa. Kun suunnittelet esimerkiksi seuraavan päivän ateriat valmiiksi on siinäkin ruodussa paljon helpompi pysyä.
  • Maanantaista punnituspäivä
    Viikonloppu on tunnettua herkuttelun ja mässäilyn aikaa. Mä olen ottanut maanantaista jokaviikkoisen punnituspäivän ja olen myöhemmin huomannut sen rajottavan viikonloppumässäilyä. Sillon jää niin pieni pelivara "paikata" tilannetta ennen maanantaina, ettei yhtään huvita ottaa riskiä. ;)
  • Blogi!
    On totta, että esimerkiks tämmösen blogin pitäminen tuo pienen julkisen paineen onnistua. En ota siitä stressiä tai rääkkää itseäni parempien tulosten toivossa, mutta se kannustaa alitajunnassa aina omalta osaltaan. On hieno tunne päästä julkaisemaan hyvä pudotustulos.
  • Pienet valinnat
    Oon lueskellu tälleen pikkujouluaikaan ihmisten tuskailua. Että kun on tarjolla kaikkia herkkuja ja sokeripitoisia alkoholijuomia ja diipadaapaa. Tässä asiassa olen vähän julma, mutta se on se oma selkäranka edelleen. Jos menette syömään ravintolaan, vaihda ateriastasi pasta/riisi/peruna pois ja ota tilalle kasviksia. Juo vettä. Jos on vaikkapa illanistujaiset ja tarjolla kaikenlaista naposteltavaa, niin syö kunnon ateria kotona ennen kylään menemistä. Mikäli kylässä sitten onkin tarjolla jotain "sallittua" naposteltavaa, niin sitten niitä, mutta jos ei tiedä tarjottavien laatua niin parempi olla menemättä nälkäisenä.
  • Karkkipäivä
    Sanoisin, että niin pitkään aikaan ei pidetä karkkipäivää, kun on niitä vahvoja mielitekoja. Niistä pitää ensin taistella itsensä kuiville vesille. Mulla siihen meni kuukauden verran. Ja sekin on varmasti hyvin yksilöllistä mikä karkkipäiväjärjestely kenellekin sopii parhaiten. Jonkun karkkipäivä on kerran kuukaudessa, toisella kerran kahdessa viikossa, jollakin viikottain ja mulla sillontällön. Olen kokenut hallitsevani herkkujen syönnin niin hyvin, että syön niitä sillon kun siltä tuntuu. Yleensä siis kerran tai kaksi kuussa, tai sitten voi mennä viikkotolkulla edes harkitsematta herkkuja.
  • Liikunta
    Liikunta on ehdottoman tärkeä väline tehostaa rasvanpolttoa. Mutta. Jos on reilusti ylipainoa on myös liikuttava sen mukaan. Kevyttä liikuntaa ja pientä voimaharjoittelua, mutta en lähtisi rääkkäämään ja rikkomaan jo valmiiksi kovalla rasituksella olevaa kroppaa. Olen monesti itse kertonut aloittaneeni kuntoilun vasta -10kg jälkeen. Siinä vaiheessa huomasin mystisten polvikipujen hävinneen itsestään. Jos on paljon ylipainoa niin kroppa on jatkuvassa rasitustilassa ihan jo sillonkin kun ei tee mitään. Ruokavaliolla paino tippuu, liikunta vain avustaa siinä. Joten liikuntaa kohtuudella ja kehon pystyvyyden mukaan. Kipu on hyvää, kun se tuntuu lihaksissa, mutta pahaa kipua kun se raastaa esimerkiksi niveliä.
  • Stressitekijät
    Tää on asia johon on kaikista hankalin vaikuttaa. Murheet ja huolet elämässä vaikeuttavat kaikkea elämänhallintaa ja negatiivinen elämänasenne ylipäänsä on varma jarru kaikelle muutokselle.
  • Uni
    Muista nukkua. Paljon. Ainakin Heikkilä väittää unen aikana tapahtuvat hirvittävän paljon tehokasta rasvanpolttoa, joten muistakaa nukkua mahdollisimman hyvin. Mikä se tuntimääräinen unentarve kenellekin sitten on, mutta mä pysyn hyvässä vireessä 8-9h yöunilla. Väsyneenä kaikki on hankalaa, ankeeta ja harmaata. Uni on tärkeetä! Mitä säännöllisempi unirytmi, sen parempi. On helppo pitää rutiineista kiinni.
  • Wake-up Light
    Tää on nyt äkkiseltään viimenen mun mieleen tuleva apukeino. Ihan hiljattain ostettu herätysvalo on aivan huippujuttu pimeään vuodenaikaan! Kyllä herää aivan eri tavalla, kun on liki häikäisevää valoa koko huone täynnä eikä vaan sitä jatkuvaa pimeyttä. Suosittelen!
Kommentteihin olis kiva jos jakaisitte omia vinkkejänne, jotka on auttaneet elämänmuutoksen jatkumisessa heikollakin hetkellä! :) 

tiistai 3. joulukuuta 2013

Maailman paras korvike leivälle!

Suurena leivän ystävänä olen hieman haikaillut leivän perään. Tänä aamuna sitten päätin kokeilla Juustoleipäsiä. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä! Tein muuten samalla ohjeella, mutta laitoin mantelijauhetta vain reilun desin ja melkein kolme desiä juustoa. Käytin kermajuustoa, koska en ole suuri voimakkaan makuisten juustojen ystävä. Ja niitä kumisia edameita ja muita ei jaksa syödä hullukaan.

Lätkin säälittävän näköiset pallerot pellille ja pistin uuniin. Hetken päästä kipaisin kurkkaamaan pieniä kasoja, mutta oho ja kappas, ne olivat levinneet valtaviksi erehdyttävästi leipää muistuttaviksi lätyiksi! Paistoin kauniin värisiksi leipäset ja otin pois uunista. Käänsin sen tasaisen alapinnan ylöspäin ja latasin siihen päällisiä samaan tapaan kuin tavisleivällekin.

Ja herttinen se oli hyyvääää! Iltapalaksi veivasin myös hyvin epäileväsen mieshenkilönkin maistettavaksi saman setin. Kaveriksi mukillinen teetä ja oih, ihan vanha kunnon iltapalapläjäys oli kasassa! Suosittelen kyllä ehdottomasti kokeilemaan! Näitähän voi helposti veivata valmiiksi isomman kasan ja laittaa pakastimeen. Ongelmaksi kun välillä tahtoo muodostua kovan nälän yllättäessä ruoan pikainen saanti, koska monet jutut pitää valmistaa. Näistä saa oivan hätävaran pakastelokeroon.

Taidanpa kokeilla huomenna voiko näitä pistää paahtimeen...

Viikkopunnitus 3.12.2013

Ja kyllä vain - päivän myöhässä! Eilen aamulla otin ja nukuin "pommiin", eli heräsin vain 40min ennen kuin piti lähteä töihin. Se on mulle pommiin nukkumista. Aamulla pitää olla reilusti aikaa tehdä sitä ja tätä ja tota ja erityisesti ottaa ihan vaan iisisti. En tykkää kiireestä, enää.

Joten punnitus siirty tälle aamua ja lukema oli tasan 83kg. Ehkä jopa vähän harmitti. Ihan sairaan kovalla tsempillähän ottaisin vielä sen viis kiloa pois ennen joulua, olis sit jouluks -20kg plakkarissa. Mutta toisaalta ei tee yhtään mieli ottaa ressiä aiheesta. Tippuu sitten ajallaan. :)