lauantai 7. joulukuuta 2013

Apua, miks tää onnistuu?!

Yritin tossa yks päivä kehitellä semmosta mielikuvaa, että alkaisin hiljalleen palaamaan vanhoihin tapoihin. Alkaisin mussuttamaan leipää, ahmimaan kattilallisen perunamuusia ja tietysti kolmen sipsipussin viikonlopputahdista puhumattakaan. 

Se ajatus ei ollu millään tasolla realistinen. Ei millään. Jos mä osaisin selittää, että minkä takia tää tunne on nyt näin vahva, niin tekisin sen kyllä. Mutta kun en osaa. Se päätös oli vaan yhtenä päivänä niin pilvettömän selkeä, että vaikka on ollut vaikeita aikoja vierotusoireiden kanssa, niin hetkeäkään en ole epäillyt pysyväni tässä.

Olen retkahdellut, ihan ehdottomasti. Mutta on eri asia retkahtaa ostamaan yksi suklaapatukka ja sitten syödä se tuntien kauheeta morkkista, kuin retkahtaa ostamaan kaapit täyteen kätköjä. Niistä kätköistä sitten mussutella tasaseen joka päivä. Meillä on kaapeissa viime joululta suklaata, mutta siellä se saa ollakin. Joskus mun tekee mieli niitä, mutta ei pahasti, menee kyllä ohi. 

Väittäisin sen olevan se oma tahto. Ei mikään muu. Mä vaan niin kyllästyin siihen epävarmaan oloon, siihen etten mahdu oikein mihinkään vaatteisiin, kyllästyin polvien kipuihin, kyllästyin jatkuvasti voivottelemaan omaa kurjaa oloani niin henkisesti kuin fyysisesti. Koska se ruikuttaminen on ihan perseestä. Jos joku asia ottaa päähän, niin kaikista parasta on tehdä sille jotain. 

Ja musta tuntuu, et nyt mä todella teen asialle jotain. On tultu jo pitkän matkaa, mutta katson samalla myös pitkälle eteenpäin. En aina nää niitä tuloksia ja muutoksia, joita mussa tapahtuu koko ajan, mutta sen pienen epätoivonkaan hetkellä en edes harkitse luovuttamista. 

Antti Heikkilän Ravinto&Terveys on myös siitä hyvä kirja, että se erottelee laihduttamisen ja terveellisen elämäntavan toisistaan. Nopeaan laihtumiseen pystyy kuka tahansa. Näitä ihmedieettejä on maailma pullollaan ja kuukaudessa saat  tempastua kymmenen kiloa tai enemmänkin ihan kevyeen pois. Mutta niissä on kaksi ongelmaa: terveellisyys ja pysyvyys. Jollain kaalisoppadieetillä aivan varmasti laihtuu, mutta on olo varmaan aivan kamalakin. Ilman mitään ravinteita ja polttoaineita kroppa on oletettavasti aivan sekaisin enkä jaksa uskoa pääkopan olevan kovin hyvillä kantimilla. 

Joten otetaan ihmedieetillä se kymppi pois, palataan vanhoihin kaavoihin ja otetaan korkojen kera kaikki kilot takaisin. Samoin tiedän ehkä enemmän karppaamalla laihduttavia kuin siitä ruokavaliosta elämäntavan ottavia ja niillä ruokavalioilla ei sitten olekaan enää mitään tekemistä sen kanssa miten mä pyrin syömään.

Alkushokin jälkeen mun keho on tuntunut toimivan ja voivan hyvin. Mielitetot ja himot kaikkeen paskaan on kadonneet ja muistuttavat itsestään vain hyvin häilyvästi toisinaan. Etsin uusia reseptejä ja ruokia kyllästymisen välttämiseksi ja siksi syön erittäin monipuolisesti. Laitan edelleen teehen liikaa sokeria ja mustikkamaitoon myös. Siinä taitaa olla mun arkipäivien suurimmat paheet. 

En tiedä miks tää onnistuu, mutta en mä siitä ala valittamaankaan. <3

P.S. Tarkotus olis sitten joskus aikanaan (vuoden tai kahden päästä?) käydä tutkituttamassa kaikki arvot musta. Katotaan, että kun olen syönyt tavalla, jolla verisuonet pitäis olla tukossa kuin Stocka hullujen päivien aikan ja verenpaineet katossa, että miten on käynyt. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti