lauantai 7. joulukuuta 2013

Kaivellaan vanhoja läskejä

Mulla on nyt kriisi. Paino tippuu tasaseen, mutten nää sitä enää missään. Kehityskuvat on näyttäneet samalta viikkoja ja niin eespäin. Ei sillä, vaatteet löystyy päälle ja osa housuista ei enää edes pysy päällä. Ai ja oonko muistanu toitottaa sitä miten mainio olo mulla on? Mutta mä en vaan nää sitä.

Enivei. Tänä aamuna painoin 82,1kg, mutta katsotaan miten käy maanantaina. Se voi olla reilusti enemmän tai jopa vähemmän, näin on käynyt ennenkin. Ittensä näännyttäminen kohti punnitusta olisi totaalista huijaamista joten voin ihan käsi sydämellä vanoa syöväni viikon jokaisena päivänä ajattelematta milliäkään sitä, että mitä vaaka sanoo maanantaina. Mä luotan niin isosti siihen, että kyllä tää ruokavalio toimii. On se toiminu tähänkin asti.

Sen kunniaksi kuitenkin pistin kaksi kuvaa vierekkäin. Kuvilla on eroa siis sen 16kg.


Nyt vaan "joutuu" (siis saa, mä rakastan rääkätä itteäni salilla itkun partaalle!) alkaa tekemään enemmän töitä lihasten eteen. Pelkkä laihtuminen ei enää riitä, olo alkaa olemaan kuin tyhjällä ilmapallolla. Tarvitaan huonon täytteen tilalle jotain todella paljon parempaa. Ja senhän tietävät kaikki, että enemmän lihasta polttaa enemmän rasvaa. Täysillä vaan eteenpäin!

1 kommentti:

  1. Wau! Oot kyllä mun idoli.

    Allekirjoittaneella on pari viikkoa hurahtanut ohi ihan siivillä, en ole avannut yhtään blogia, saati sitten omaani.

    Ja tästähän oli suunta vain alaspäin ;)

    VastaaPoista