sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Shoppailuhimo!

No ei todellakaan. Naisille tyypillistä shoppailuhulluutta ei ole asennettu muhun. Se ihmispaljoudessa sompailu, apua tyrkyttävien myyjien pakoilu ja sovituskopissa jumppaaminen on ihan jotain hirveetä. Isossa ostoskeskuksessa vietän maksimissaan puoli tuntia aikaa juostessani kaikki pakolliset kaupat läpi. Toi tän talon mieshenkilö ehdottaa vaateostoksille lähtöä huomattavasti useammin kuin minä.

Eilen kuitenkin sitten kävin Vantaan Jumbossa. Ajatus lähti siitä, että koirien kanssa aamu-ulkoilulla tuli inhottavan kylmä tunne varpaisiin. Käänsin kengänpohjan kohti taivasta ja oho, pohja täynnä reikiä niin onko ihme, että vähän jääkylmää vettä imeytyy sukkiin. Tarvitsen siis kengät.

En ole ikinä suostunut uhraamaan suuria summia rahaa vaatteisiin. Löysin arkikengät urheilukaupasta hintaan 34,90 € ja sitten huomasin vielä niihin kiinnitetyn -50 % -tarran. Sen verran suostuin maksamaan ihan mielelläni. Arkikengät mulla hajoo ja menee paskaseks niin nopeesti, että niihin on aivan turha uhrata kovin montaa euroa.

Siinä ohessa katselin myös vaatekauppojen farkkutarjontaa. En ole sitten viime kevään tainnut edes sovittaa yksiäkään farkkuja. Kun normaaleiden ihmisten kokoa olevat farkut ei enää mahtuneet päälle (enkä suostunut niihin erikoismallistoihin siirtymään) niin siirryin löysiin urheiluhousuihin. Mutta mitenkään riemulla en kirmannut farkkujen luokse vaan ajattelin olla sovittamatta niitä ja siten välttää se kamala ahdistus ja masennus, kun ei mikään vieläkään mahdu päälle.

Kuitenkin mun ainoot kapeet farkut on jo ihan armottoman löysät. Ne ainoot, joiden kanssa voin pitää saappaita. Niinpä otin riskin. Löysin oikein kivat kapeat farkut eikä ne tosiaankaan olleet sitä kaupan isointa kokoa! Pitkästä pitkästä pitkästä aikaa mulla oli sovituskopissa ongelmana valinnanvaikeus eikä se, etten mahdu mihinkään. Aika älyttömän pähee fiilis!

Vanha / uusi.
En näe juuri mitään kriittistä eroa, mutta jotain on
pakko olla, kun vanhan kuvan housut on nykyään
isot ja uuden kuvan housut vanhoja pienemmät.


lauantai 22. helmikuuta 2014

Vähemmän kiellettyjä herkkuja

Kaikista herkuista ei tietenkään tarvitse koskaan luopua. Mutta ne herkut, jotka ennen on kuuluneet "karkkipäivään" (ja vähän kaikkiin muihinkin päiviin..) tuovat nykyään mulle vaan todella huonon olon. Kuten sipsit tai maitosuklaa, niistä maha kipuilee ja pää meinaa räjähtää säryn takia.

Tarjoan taas ilmaista mainostilaa pyytämättä, koska vaikka moni jo varmasti tämän kaupan tietää, niin mulle Punnitse&Säästä on varsin uusi tuttavuus. Sipsit olen vaihtanut tässä kaupassa myytäviin välimeren cashewpähkinöihin. Ne on ihan superhyviä! Hiilihydraattia on yli puolet vähemmän, kuin keskimäärin perunalastuissa ja pähkinöistä mulla ei tule vatsa kipeäksi, toisin kuin perunasta.

Karkit saa korvattua tuon kyseisen kaupan kuivatuilla hedelmillä. Tänään ostin pakastekuivattuja mansikkasiivuja. Menevät naposteltavana sellasenaan, mutta ajattelin kokeilla niitä kermarahkan ja omppusoseen kanssa. 

Eivät nämäkään ole karppinaposteltavia, mutta jo tässä tekee ison valinnan. Näistä ei tule henkisesti eikä varsinkaan fyysisesti paha olo. Ja toisekseen pähkinöissä on paljon hyvin ravinteita, joista perunalla ei ole tietoakaan. Tässä on mun yksi iso pieni valinta. :)

torstai 20. helmikuuta 2014

Low battery

Meinaan että vaa'asta loppu paristo. Vaikka mistä ilmansuunnista yritän potkia sitä käyntiin, niin näyttöön tulee vaan teksti "Lo". Itseni tuntien saan hankittua siihen uuden pariston ehkä aikaisintaan toukokuussa, niin ollaan sitten punnitsematta.

Aikani kuluksi voin kertoa vaikka syömisistäni. Eilen oli hyvin pitkälti juustoleipäsiin painottunut päivä. Juustoleipäsiä munavoilla aamulla ja sama setti päivällä plus omena. Näillä pysy nälkä sen verran hyvin aisoissa, etten illallakaan oikeastaan syönyt mitään. Pari kupillista teetä riitti oikein hyvin.

Eilen kävin myös melkein 1,5h reippaalla kävelyllä nuorimman koirani kanssa. Loppumatkasta teki mieli vähän hölkätä, mutta jonkun sadan metrin jälkeen saatoin todeta toppatakin olevan hieman liioiteltu varuste hölkkäämiseen.

Tänään aamulla söin viimeisen kaapista löytyneen juustoleipäsen päällisien kera. Töihin ajattelin käydä ostamassa ainekset salaattiin ilman salaattia, eli kurkkua, tomaattia, fetaa ja avokadoa. Niillä saa jo varsin täyttävän (ja maistuvan <3) setin kasaan, niin jaksaa taas heittämällä iltaan. Iltaruokaa en ole vielä suunnitellut lainkaan.

On ollut hienoa huomata miten tälleen reilun puolen vuoden VHH:n jälkeen alkaa nää päivän syömiset muodostua ilman hirveetä suunnittelua ja tuoteselosteiden tutkimista. Valikoidut ruoat tulee koko ajan vaan enemmän ja enemmän ihan selkärangasta ja enää vaan satunnaisesti etsin ja vahingossa löydän uusia raaka-aineita mukaan. Mutta semmoset perussetit saa kasattua helposti ja suurempia miettimättä.

Mun on vaikea enää edes muistaa miten hankala se alku oli. Kun tuntu aivan käsittämättömältä, että leivän voi vaihtaa johonkin muuhun ja lihakastikkeen kanssa lisukkeeksi ei tarvita perunaa vaan ihan vihannekset korvaa sen täydellisesti. Palaaminen niihin vanhoihin ruokiin tuntuu vähintään yhtä vieraalta ajatukselta. Satunnainen herkuttelu ja siitä saatu huono ja väsynyt olo pitää hyvin aina yhtä tuoreena muistissa sen, mitkä ruoat ei mulle todella sovi.

Eikä ole ikinä sopineet. Kun elää kipuilevan mahan kanssa päivästä toiseen niin siitä tulee normaalitila. Kun elää nuutuneen olotilan ja väsymyksen kanssa päivästä toiseen niin siitäkin tulee ihan normaalia. Ja joillekin myös ylipainon kanssa elämisestä tulee ihan normaalia (tai ainakin niin väitetään ja esitetään uhria, että kun ei nää läskit vaan lähe vaikka miten laihduttaa), mutta onneksi ei minulle.

Mä vaan sillon koin niin vahvasti sen, että mun ei kuulu olla lihava. Mun ei kuulu olla ylipainonen ja voida huonosti. Mulla on nuoria koiria joiden kanssa haluan harrastaa, mä haluan pystyä liikkumaan ilman ähinää ja vaikerrusta, mä halusin eroon kipuilevista polvista.

Polvista hävis kivut jo aika pian sokerien karsimisen jälkeen. Kolme eri lääkäriä neuvo ottamaan tulehduskipulääkkeitä ja urheilemaan väkisin, vaikka kipu oli sietämätöntä. Ja sitten tosta noin vaan, karsin hiilihydraatteja (lue: sokereita) ja kipu katos ennen kuin varsinaisesti oli painokaan lähtenyt putoamaan. Se oli ihan mieletöntä! Ja välihuomautuksena, etten myöskään ole ollut kipeänä kertaakaan vaikka muut ympärillä on vetäneet ties mitä flunssakierteitä ja keränneet toiselta puolelta Suomea viruksia.

Tiedättekö mikä muu on hassua? Tossa yhtenä viikonloppuna possuiltiin koko viikonloppu kaikkea paskaruokaa ja sen jälkeen monta päivää särki polvia. Eikä ollut kyse rasituskivusta (sellasestakaan en ole kärsinyt enää lainkaan). Siinä teille elävän elämän esimerkkiä sokereiden vaikutuksista.

Mulla on joku häilyvä muistikuva siitä, millasta on kirmata pitkin kauppaa ja oravana napsia mukaan kaikkea ihanaa. Suklaata, pullaa, sipsejä, sipsejä ja oohh lisää sipsejä. Mutta se muistikuva on hyvin hauras. Kyllä mä näen ne siellä kaupassa edelleen, mutta niiden ohittaminen ei tuota mitään tuskaa. Ei enää.

Karkasin aika kauas alkuperäisestä rutinasta, että vaakaan pitäis saada uus paristo, mutta tuli nyt tässä vaan mieleen, että jumalauta mulla oikeesti menee aika hyvin. :)

maanantai 17. helmikuuta 2014

VHH-hehkutus

Vaikka muutama viime viikko on mennyt aivan selälleen, niin pääpiirteittäin olen pysynyt edelleen kaidalla tiellä. Ei ole tullut liikuttua, on syöty liian usein skeidaa ja unirytmi on aivan päin persettä näin suoraan sanoakseni. Mutta mä kokisin epäonnistuneeni vasta silloin, kun ostaisin kotiin paketillisen leipää. Tai tekisin perunamuusia. Tai keittäisin makaronia.

Siitä ruoskisin itteäni paljon pahemmin, kuin siitä, että tuli ostettua paketillinen jätskiä ja tempastua se naamariin. Paketillisesta jätskiä tulee paha olo ja aivot jäätyy. Siitä jää negatiivinen muistijälki ja se on jotenkin sillon kerralla tuhottu.

Vaikka herkkujen piti rajottua vain kerta kuukauteen -periaatteella, niin viime perjantaina söin kuusi palaa maitosuklaata (hyi saatana) ja lauantaina mulle tehtiin myöhäinen synttärikakku. Söin kakkua kuitenkin ihan inhimillisen määrän totuttuun tahtiini verrattuna ja sain siitäkin huonon olon. Loppuosa viikonlopusta syötiin tunnollisesti ihan normaalisti. Viikonloppumässäilystä on päästävä eroon!

Samoin kävin salilla sillon lauantaiaamuna, sekin oli oikein hyvä juttu. Ja mistä tietää, että salitauko on lipsahtanut liian pitkäksi? Siitä, että ihan perusliikkeet vähän tavallista kevyemmillä painoilla aiheuttaa tuskaa lihaksiin seuraavina päivinä. Hyi mua!

Paino on edelleen sielä 79 kg:n tietämillä, eli kaikesta possuilusta huolimatta ei ole ihan lepikkoon menty. Nyt tarvii vaan suoristaa selkärankaa ja pitää se suorana niin pääsen eroon tästä kummittelevasta kasikympin rajasta. Onhan se sitten hienoa päästä ihan virallisesti sanomaan parin kilon karistuksen jälkeen, että hei, oon muuten keventyny yli 20 kg. Ja mun ruoat sisältää kermaa, rasvoja, hedelmiä, marjoja, kasviksia, lihoja, kalaa, mausteita, makua ja ne on äärimmäisen täyttäviä. En punnitse tai laske ruokia tai niiden määriä. En myöskään laske kaloreita. Kuin helppoa!

Ja vaikka paino ei ole hetkeen tippunut sokeriporsastelusta johtuen, niin nyt mulla on taas hyvä olo. Vyötä on joutunut tiukkaamaan taas yhdellä reijällä lisää ja joinain päivinä pidän siitä kuvasta, joka heijastuu peilistä takaisin. Laihtuminen on helppoa, mutta sen muutoksen ymmärtäminen ja näkeminen peilissä on vaikeaa. Onneksi voin aina verrata vanhoihin kuviin. :)

lauantai 15. helmikuuta 2014

Ystävien tuki ja sen tärkeys

Mulla on elämässäni yks ihminen, joka on yhdistelmä työkaveria ja ihan hirmuisen hyvää ystävää. Tämä henkilö on niitä harvoja, jotka on tienneet tästä mun elämäntaparemonttiprojektihankkeesta alusta asti. Kaiken muun hyvän lisäksi tämä maailman paras sekopää on hyvin pitkälti samoilla linjoilla ruokavalion suhteen mun kanssa ja se raukka on joutunu kuuntelemaan mun vaahtoamista ja "uusia" oivalluksia.

Kun työpaikalla pöydälle jätetty täytepullapitko kirkuu mun nimeä saapuu tämä ystävä paikalle ja kippaa pullan liki koskemattomana läpinäkyvään muovipussiin, veivaa sen oksettavaksi mössöksi ja tyynesti kysyy: "Vieläkö tekee mieli tätä?" Eikä muuten houkuttele enää yhtään, tolleen toisessa olomuodossa se onkin vaan sekoitus yrjöä ja vauvanruokaa, hyi saatana.

Ja tältä samaiselta ystävältä sain ystävänpäivän kunniaksi jotain, joka potki mut tänä aamuna salille klo 6. Se oli teksti, joka käsitteli tätä mun painonpudotusta. Menneet painot, nykyhetki ja ne lukemat joskus siellä maalissa. Väänsin itkua ja vatsaa puristavaa naurua samaan aikaan! Yksityiskohdat tekstistä jäävät salaisiin arkistoihin, ihan kaikki ei päivänvaloa kestä. ;)

Jotenkin muistin taas mistä on lähdetty ja kuinka pitkälle jo tultu ja kuten mainitsin, tänä aamuna olin salilla tasan klo 6 ja tuntia myöhemmin lähdin sieltä pois taistellen Herra Oksennuksen kanssa, tullako vaiko eikö tulla? Siinäpä vasta pulma!

Joten älkää kulkeko matkaanne yksin. Ottakaa sille armottoman synkälle ja vaikeakulkuiselle polulle ainakin yksi hyvä ystävä mukaan. <3

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Jumahdus - salakavala karkkipäivä

Mä olen langennut ansaan. Sen ansan nimi on karkkipäivä, joka on tupannut tapahtumaan viikoittain tai salakavalasti jopa useamman kerran viikossa. Olen oppinut tulkitsemaan tuntemuksia kehossani melko hyvin ja mässäilypäivän jälkeen vie monta päivää ennen kuin tunnen kroppani olevan taas VHH-moodissa.

Niinpä uusi virallinen linjaukseni on, että mässäilypäivä saa vastedes olla vain kerran kuukaudessa. Viikottainen lisäaine- ja hiilaripommi pistää elimistön mulla niin sekasin, että tasaantuminen vie kauan ja sitten tuleekin jo uusi pommi eikä paino pääse täten putoamaan.

Edelleen paino on nippanappa alle 80kg, mutta turvallisilla vesillä ei olla lähimainkaan. Ja tästä syytän karkkipäivää, jolla aina katkaisen hyvin tasoittuneen vaiheen. Karkkipäivästä kaksi tai kolme seuraavaa päivää maha mouruaa ja valittaa, olo on nuupahtanut ja tasaseen kiukuttaa. Sokeri on hyvin hyvin vaarallinen huume.

Tänään on aamu startattu kahdella juustoleipäsellä megatäytteillä ja kaveriksi kermarahkaa terästettynä pannulla voissa ja kanelissa paistetuilla banaanisiivuilla. Ei meinannu kaikki edes mahtua näinkään isoon ihmiseen, joten luulis taas jaksavan heittämällä pitkälle iltapäivään.

P.S. Kolme viikkoa käymättä salilla, auttakaa nyt joku! :(

lauantai 8. helmikuuta 2014

Huomio muualla

Mä olen huono keskittymään moneen asiaan samaan aikaan. Kun olen ahkera tämän blogin kanssa, niin toinen kärsii heti. Ja nyt kun mun päähuomio on ollut koirissa ja sitä kautta Koirablogin puolella, niin tää blogi on saanut jäädä aivan unholaan.

Mutta tosiaan kuten koirien blogin puolella kerronkin niin yksi koiristani on leikattu tämän viikon torstaina, joten kaks päivää olen kellon ympäri vaan makoillut sohvalla toipilaan seurana. En ole raaskinut laittaa sille kauluria joka estäisi nuolemasta haavaa, vaan yötkin olen kaulapannasta kiinni pitäen torkahdellut potilaan vierellä.

Tänään vietän muutaman tunnin töissä ja sitten menen taas takaisin sohvalle koiran viereen, mies on joutunut sairaanhoitajaksi työpäivän ajaksi. Eli tästä on tullut äärimmäisen sporttinen loppuviikko ja kaloreita on kulutettu tuhansittain. ;)

Mutta tämmöstä tää on, onneks mulla ei ole vieläkään kiire minnekään. :)

torstai 6. helmikuuta 2014

Resepti: Karppi kinkkukiusaus

Karppaus.infosta löytyneellä ohjeella tein äsken karppia kinkkukiusausta. Suosittelen enemmän kuin äärimmäisen lämpimästi, ihan superhyvää ja makueroa perunaversioon ei ole, nam!

"600 g keräkaalia 
250 g kinkkusuikaleita ½ pakettia pekonia
1 iso sipuli
kurkumaa (väriä antamaan)
musta- ja valkopippuria
1 valkosipulin kynsi
suolaa
voita

munamaito:
4 kananmunaa
1 dl kuohukermaa
2-3 dl maitoa
suolaa ja pippuria

päälle juustoraastetta

Leikkaa kaali juustohöylällä ohuiksi suikaleiksi. Laita paistinpannu kuumenemaan, lisää voi, pekoni ja sipulit, paistele hetken aikaa. Nakkaa joukkoon kaali ja mausteet.
Kuullota kaalia 10-15 min, niin että kaali pehmenee hieman.

Sekoita sillä välin munamaito.
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Kaada kaalipaistos laakeaan voideltuun vuokaan, lisää kinkkusuikaleet ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi munamaito ja ripottele päälle juustoraastetta. Paista uunissa n. 30 min."

tiistai 4. helmikuuta 2014

Alavire

Vähän turhan heikolla vireellä mennään. Ei, edelleenkään en ole kotiin ostanut ensimmäistäkään leipäpakettia tai syönyt perunamuusia, mutta tais viikonloppuna silti hulahtaa kurkusta alas ehkä vaan litran verran lakritsikermajäätelöä.

Salilla en ole käynyt kahteen viikkoon, onneksi edes koirat estävät mua pysähtymästä ihan kokonaan paikoilleen. Ei sillä, en ole käynyt vaa'alla, mutta tiedän etten ole lihonutkaan. Sen vaan tuntee. Joten sinänsä en ole ottanut vieläkään paniikkia ja murhetta, koska arkielämässä on nyt semmonen pienestä koostaan huolimatta yllättävän suuri paskavuori tallottavana.

Entinen minä olis ehkä luovuttanu ja musertunu negatiivisuuden edessä, mutta nykyinen minä osaa jotenkin katsoa sen paskavuoren yli. Osaan paremmin nähdä niitä hyviä asioita elämässä, kuten tää hoikistuminen, parempi olo, parisuhde ja justiinsa noi ihanat koirat. Osaan asettaa ne paljon korkeempaan asemaan ja nähdä ne niin paljon merkittävämäpä tekijänä, kuin tän yhden huonon asian.

Koska toinen vaihtoehto on musertua ja antaa periksi. Paskat, mulla on liian paljon hyviä asioita elämässä antaa moiselle valtaa. Nostan nenän kohti taivasta, tunnen oman arvoni ja annan sen näkyä ja kuulua. Tää syy ei ole tarpeeksi iso antaakseni sen masentaa enää enempää.

Sitäpaitsi, kesä lähestyy kohinalla ja mun pitää tsempata itteni vielä paljon parempaan kuosiin kesäksi! :)

maanantai 3. helmikuuta 2014

Resepti: Herkkusuiden pelastus-lätyt!

Mulla ei ole mitään tiedotettavaa, joten jaan teille äsken itse testaamani lettusten ohjeen, jonka bongasin Facebookin yhdestä karppiryhmästä.

1 kananmuna
0,5 dl kermaa
1 tl psylliumia

Itse tein nelinkertasella ohjeella, eli 4 kananmunaa, 2dl kermaa ja vähän vajaa 4tl psylliumia. Voita pannulle ja liisteriä muistuttava taikina perään. Yrityksistä huolimatta lettuset jäivät aika paksuiksi, mutta ei se mitään. Valmis lätty pannulta lautaselle ja pieni nokare hunajaa sulamaan päälle.

Lopuksi paistoin kaveriksi banaania ja puolikohmeisia vadelmia ja mustikoita päätyi lautaselle myös. Siis voihan nam miten hyvää! Lautanen tyhjeni niin vauhdilla, etten kerennyt edes kuvaa näytille ottamaan. :D

Tästä nelinkertasesta ohjeesta tuli monta pientä lettua kahden ihmisen ahmittavaksi. Varmaan tulis tuplamäärä jos osais tehdä ohuempia. Nelinkertasessa ohjeessa on alle 7g hiilihydraattia koko setissä, joten ihan jees lukemat. Toki hunaja ja bansku toi lisää hiilaria paljon, mutta who cares. Huippua jälkkäriä!