torstai 20. helmikuuta 2014

Low battery

Meinaan että vaa'asta loppu paristo. Vaikka mistä ilmansuunnista yritän potkia sitä käyntiin, niin näyttöön tulee vaan teksti "Lo". Itseni tuntien saan hankittua siihen uuden pariston ehkä aikaisintaan toukokuussa, niin ollaan sitten punnitsematta.

Aikani kuluksi voin kertoa vaikka syömisistäni. Eilen oli hyvin pitkälti juustoleipäsiin painottunut päivä. Juustoleipäsiä munavoilla aamulla ja sama setti päivällä plus omena. Näillä pysy nälkä sen verran hyvin aisoissa, etten illallakaan oikeastaan syönyt mitään. Pari kupillista teetä riitti oikein hyvin.

Eilen kävin myös melkein 1,5h reippaalla kävelyllä nuorimman koirani kanssa. Loppumatkasta teki mieli vähän hölkätä, mutta jonkun sadan metrin jälkeen saatoin todeta toppatakin olevan hieman liioiteltu varuste hölkkäämiseen.

Tänään aamulla söin viimeisen kaapista löytyneen juustoleipäsen päällisien kera. Töihin ajattelin käydä ostamassa ainekset salaattiin ilman salaattia, eli kurkkua, tomaattia, fetaa ja avokadoa. Niillä saa jo varsin täyttävän (ja maistuvan <3) setin kasaan, niin jaksaa taas heittämällä iltaan. Iltaruokaa en ole vielä suunnitellut lainkaan.

On ollut hienoa huomata miten tälleen reilun puolen vuoden VHH:n jälkeen alkaa nää päivän syömiset muodostua ilman hirveetä suunnittelua ja tuoteselosteiden tutkimista. Valikoidut ruoat tulee koko ajan vaan enemmän ja enemmän ihan selkärangasta ja enää vaan satunnaisesti etsin ja vahingossa löydän uusia raaka-aineita mukaan. Mutta semmoset perussetit saa kasattua helposti ja suurempia miettimättä.

Mun on vaikea enää edes muistaa miten hankala se alku oli. Kun tuntu aivan käsittämättömältä, että leivän voi vaihtaa johonkin muuhun ja lihakastikkeen kanssa lisukkeeksi ei tarvita perunaa vaan ihan vihannekset korvaa sen täydellisesti. Palaaminen niihin vanhoihin ruokiin tuntuu vähintään yhtä vieraalta ajatukselta. Satunnainen herkuttelu ja siitä saatu huono ja väsynyt olo pitää hyvin aina yhtä tuoreena muistissa sen, mitkä ruoat ei mulle todella sovi.

Eikä ole ikinä sopineet. Kun elää kipuilevan mahan kanssa päivästä toiseen niin siitä tulee normaalitila. Kun elää nuutuneen olotilan ja väsymyksen kanssa päivästä toiseen niin siitäkin tulee ihan normaalia. Ja joillekin myös ylipainon kanssa elämisestä tulee ihan normaalia (tai ainakin niin väitetään ja esitetään uhria, että kun ei nää läskit vaan lähe vaikka miten laihduttaa), mutta onneksi ei minulle.

Mä vaan sillon koin niin vahvasti sen, että mun ei kuulu olla lihava. Mun ei kuulu olla ylipainonen ja voida huonosti. Mulla on nuoria koiria joiden kanssa haluan harrastaa, mä haluan pystyä liikkumaan ilman ähinää ja vaikerrusta, mä halusin eroon kipuilevista polvista.

Polvista hävis kivut jo aika pian sokerien karsimisen jälkeen. Kolme eri lääkäriä neuvo ottamaan tulehduskipulääkkeitä ja urheilemaan väkisin, vaikka kipu oli sietämätöntä. Ja sitten tosta noin vaan, karsin hiilihydraatteja (lue: sokereita) ja kipu katos ennen kuin varsinaisesti oli painokaan lähtenyt putoamaan. Se oli ihan mieletöntä! Ja välihuomautuksena, etten myöskään ole ollut kipeänä kertaakaan vaikka muut ympärillä on vetäneet ties mitä flunssakierteitä ja keränneet toiselta puolelta Suomea viruksia.

Tiedättekö mikä muu on hassua? Tossa yhtenä viikonloppuna possuiltiin koko viikonloppu kaikkea paskaruokaa ja sen jälkeen monta päivää särki polvia. Eikä ollut kyse rasituskivusta (sellasestakaan en ole kärsinyt enää lainkaan). Siinä teille elävän elämän esimerkkiä sokereiden vaikutuksista.

Mulla on joku häilyvä muistikuva siitä, millasta on kirmata pitkin kauppaa ja oravana napsia mukaan kaikkea ihanaa. Suklaata, pullaa, sipsejä, sipsejä ja oohh lisää sipsejä. Mutta se muistikuva on hyvin hauras. Kyllä mä näen ne siellä kaupassa edelleen, mutta niiden ohittaminen ei tuota mitään tuskaa. Ei enää.

Karkasin aika kauas alkuperäisestä rutinasta, että vaakaan pitäis saada uus paristo, mutta tuli nyt tässä vaan mieleen, että jumalauta mulla oikeesti menee aika hyvin. :)

1 kommentti: