maanantai 31. maaliskuuta 2014

Mikä riittää?

Blogin nimi on Miinus kolmekymmentä. Siitä voidaan päätellä, että on tavoite ottaa jostain kolmekymmentä jotain pois jostain. Tässä tapauksessa tietenkin kolmekymmentä kiloa pois kropasta. Nova esitti kysymyksen:

"Jos et pääsekään numerollisesti asettamaasi tulokseen eli -30 kg, mutta huomaat vaikka -28 kg kohdalla, että olo on huippu, näytät upealta ja homma toimii, riittääkö se. Vai puristatko vielä pari kiloa pois?"


Mä en osaa vastata tähän vielä. Verrattuna johonkin superdieettiin mun projekti on aika erilainen. Mulla ei esimerkiks ole aikarajaa tai hirveetä kiihkoa nimenomaan laihduttaa. Laihdutus on muutenkin aika kirosanaa muistuttava sana ja en ole osannut käyttää sitä oman projektini yhteydessä. Tämä on projekti, matka ja muutos. Ei kuuri tai dieetti. Sana laihdutuskuuri maistuu suussa suorastaan paskalta!

Vhh:n yksi ongelmista ja samalla rikkauksista on se, että vaikka rasvaa palaa niin välttämättä vaaka ei juurikaan kauheesti heilahtele mihinkään suuntaan. Tilalle muodostuu herkemmin lihasta ja tapahtuu täten sitä semmosta kiinteytymistä. Kehonkoostumusmittaus olis ehkä ainoa oikea keino hankkia numeerista tietoa tapahtuneista muutoksista.

Saan toivottavasti myös itseni nyt taas innostumaan paremmin lenkkeilystä ja etenkin kuntosalista. Tänään ja perjantaina ihan hämmästyin miten hyvin tätä kroppaa pystyy nykyään käyttämään! Voi esimerkiksi kyykätä ihan reippaasti tuntematta itseään kömpelöksi. Tai voi kumartua ilman että tarvitsee tuntea itseinhoa kun läskimaha puristuu reisien ja yläkropan väliin. Mun keho pystyy ja haluaa tehdä!

Mikäli se urheilullisempi minä todella nyt pääsee ohjaksiin niin oletettavasti lihaksen määrä tulee lisääntymään. Koska kun mä menen salille niin siellä ei todellakaan aleta säästelemään! Täten se vaakaan perustuva -30kg ei välttämättä tule toteutumaan.

Ainakin siis toivon olevani sen verran tervejärkinen, että siellä lähellä "maaliviivaakin" osaisin edelleen kuunnella kehoani. Mitään tarkkaa vastausta en siis osaa antaa. Voin vaan arvailla ja loppu selviää sitten myöhemmin. :)

Oikeaoppinen maanantai


Aamulla käytin koirat pikasesti pissalla, sen jälkeen kamat kasaan ja kävelin salille. Ihana raikas aurinkoinen aamu oli ihanteellinen pienelle aamureippailulle. Jalkasin mullahan tulee salille matkaa ajallisesti reilu 15 minuuttia kun reippahasti kävelee.

Toteutin etukropalle suunniteltua ohjelmaa. En vetänyt mitään armotonta verta, hikeä ja kyyneleitä -rääkkiä, mutta semmosta mukavaa puuskutusta ja viimesten sarjojen irvistelyä. Reippahasti kävelin kotiin ja painelin aamupalaksi naamariin eilistä karppipitsaa (hei kuin huikee ruokavalio voi olla, jos aamupalana voi vetää pitsaa?! ;)). Ihka ensimmäisenä aamupalana ennen salia meni pelkästään vettä, kun minkäänlaisesta nälästä ei ollut tietoakaan.

Mullahan on selän kanssa ollu ongelmia ja fyssari sano alaselän nikamien olevan ihan tuhannen solmussa ja toki lihakset siitä ympäriltä ovat yksi kova möykky. Sain suosituksen mennä niksauttajalle, että saa rangan oikoseksi ja jumppaohjeita rangan naksutteluun ja liikutteluun. Muun muassa nikamavälit 1-2 ja 4-5 eivät liikkuneet kovin hyvin.

Tänään oli sama juttu kuin perjantaina salilla, että tein näitä fyssarin ohjeistamia kiertoja rangalle liikunnan jälkeen lämpimillä lihaksilla ja ei jumalauta mikä pauke kuulu selästä! Kylmillä lihaksilla kiertäessä tunnen ne kohdat, jotka eivät poksahda kohdalleen, mutta lämpösenä näköjään lihakset antaa myöden vääntää ranka suoraksi. Molempiin suuntiin kiersin ja tukkoselta tuntuva hiljainen alaselkä suorastaa karjahti itsensä kohdilleen, niin kova pamaus sieltä kuulu.

Enkä voi sanoin kuvailla sitä pamauksen jälkeistä oloa. Ihan kuin muhun olis asennettu kokonaan uusi selkä! Se liikkui, ei kipuillut eikä kiristänyt. Luulen mun huonon ryhdin olevan ainakin suuri osasyyllinen siihen, että ranka aika nopeesti painuu taas virheelliseen asentoon. Jos sen sijaan jaksaisin kantaa itseni suorana (toisinsanoen, treenaa niitä lihaksia saatana!) niin pysyis varmaan nikamatkin kohillaan. Mutta kyllä niin paljon helpottaa oloa kun saa selän rusahtamaan kunnolla.

Kotona vähän siivosin ja nyt kirjottelen tätä. Ajattelin käydä vielä tänään mummolassa ja koirien kanssa kävelyllä. Ehkä siinä sitä alkais taas olemaan vapaapäivä aika hyvässä nipussa. :)

Onko muuten tämmöset omakuvat toivottuja vai epätoivottuja? Musta ite vaan on kiva toisten blogeissa kattoa kuvia niistä bloggaajista itsestään. :) Joten onko kuvat kirjoittajasta itsestään ihan jees lisäväri blogiin?

Jokaisessa kuvassa onneton yritys estää läskireisiä osumasta yhteen.
Haara-asento kuitenkin kapenee kuva kuvalta, joten ehkä reisiosastossakin
jotain muutosta yrittää tapahtua!

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Sunnuntain kolmas päivitys

On kyllä ollut kaikkien sunnuntaiden äiti! Aamulla tosiaan lekoteltiin sohvalla puoleen päivään, sitten käytiin ostamassa tarvikkeet pitsaa varten. Tehtiin pitsa, syötiin ja nukuttiin muutaman tunnin päikkärit sohvalla. Lojuttiin vähän lisää sohvalla ja kaiken kruunuksi käytiin saunassa.

Siis sunnuntaita ihan koko rahan edestä! Mutta on tämmönen aina välillä vaan mukavaa. Huomenna jaksaa sitten taas olla reipas ja saada jotain hyödyllistä aikaankin. :) Sauna rentoutti oikein mukavasti ja pieni lihaksissa vellonut tuska on helpottamaan päin. Huomenna siis uudella tarmolla hakemaan uutta kipua - vaihtelun vuoksi vaan eri lihaksiin!

Pitsapohjaan tuli tänään

8 kananmunaa
220 g juustoraastetta
Puolisen desiä mantelijauhetta
Ruokalusikallinen psylliumia
Ripaus pellavansiemenrouhetta

Esipaisto uunissa 200 asteessa, että sai tummahkoa väriä pintaan ja vähän rapeutta. Täytteet niskaan ja takasin uuniin. Hyvää tuli! Salaatti ei ole tyypillisin lisuke pitsan kanssa, mutta sattu jämä olemaan vielä kaapissa niin hyvin se löysi tiensä naamariin.

Osu ja uppos - hyvää kipua!

Toissapäiväinen keikka salilla todella osui ja upposi. Etenkin jalat ja yläselkä on olleet aivan liekeissä eilisestä lähtien. Mutta tää on sitä erittäin hyvää kipua! Tänä aamuna oli tarkoitus mennä salille, mutta pääsin viimeyönä nukkumaan vasta kahden aikaan niin tuli nukuttua pidempään.

Myöhäinen nukkumaanmeno johtu illan treeneistä koirien kanssa. Varttia vaille yksi vasta lähdettiin treenihallilta! Hyvässä seurassa sitä aina vähän lipsahtaa pitkäksi. Ja sittenn vielä käänneltiin noita kelloja yöllä ja kaikenlaista. Mutta mulla on huomenna (tai pitäis ainakin olla..) vapaapäivä niin on sitten taas sitä aikaa. Salia tiedossa!


Eilisestä väsyneet koirat nukkuvat edelleen. Vanhin ei ole vaivautunut edes yläkerrasta siirtymään alas. :)
Ehkä tässä vaan kaikessa rauhassa hörpitään teetä ja nautiskellaan kiireettömyydestä.

Kyllä elämä on taas silleen aika mukavaa. :)

Grillattua koiranruokaa

Mä olin pikkukakarana aika ahkera syömään koiranruokaa. Siis niitä kuivia ruskeita (tai siihen aikaan ne oli niitä iloisen punaisia ja vihreitä) nappuloita. En enää tarkalleen muista miltä ne maistu, mutta sillon ne kyllä maistu, useinkin.

Onneksi mun koirien ruokinta tänä päivänä on aika erilaista, koska me eilen Jiin kanssa lyötiin grilliin koiranruokaa - ribsejä! Ja kyllä, ne oli eläintarvikeliikkeestä ostettua koirille tarkotettua kamaa, luomupossua oikeen. :D

Mulla on koirat jo jonkun aikaa syöneet raakaruokaa ja on monesti naurettu koirien syövän paremmin kuin me ihmiset. Ne syö paljon monipuolisemmin lihoja kuin me (esim. sian, naudan ja siipikarjan lisäksi heppaa, lammasta, peuraa, poroa, jne.) ja niillä on ruokakupissa hiilarit liki nollissa. Mä oonkin nauranu usein, että pyrin syömään hyvin samantyyppisesti kuin mun koirat. Nyt vein sen vähän astetta pidemmälle! Samaa tuotetta jaettiin sulle-mulle-sulle-mulle -jakotyylillä. Me ihmiset vaan vedettiin omamme grillin kautta kun koirat nauttivat omansa raakana.

Ne koiranruokatiskistä nyt löydetyt ribsit oli täsmälleen samaa kamaa kuin ihmisten lihatiskissä niin pakkohan niitä oli ostaa! Tiedän kyllä tuttuja jotka on muun muassa grillanneet koirille tarkotettuja broilerin ja kalkkunan siipiä sekä lihaisia possun kylkirustoja.

Kokeilu oli äärimmäisen onnistunut. Ja vaikka syötiinkin eilen koiranruokaa eilen niin hengissä tässä pötkitään edellen! Grillikausi saatiin samalla auki, joten antaa kesän tulla vaan! ;)

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Eilinen ruoka


Tolta se nyt sitten näytti. Karjalanpaistia, kukkakaalimuusia ja salaattia. Kyllä, oli niin mahdottoman hyyyvää!

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Kauppakassi ja karjalanpaisti

Vapaapäivän kunniaksi heräsin tänään klo 5.50. Loikoilin sängyssä kuitenkin ainakin seittemään asti. Koirien kanssa nautiskeltiin aamuauringosta 45 minuutin lenkin muodossa. Sen jälkeen - uskokaa tai älkää - menin salille! 

Viikkojen, viikkojen ja taas viikkojen tauko sai päätöksen ja löysin itseni salilta! Löysin jonkun ikivanhan kaksjakosen ohjelman jotka on erikseen etu- ja takakropalle. Niistä valitsin takapuolen ja tein muuten täysillä. Puuskuttaen puskin hikeä pintaan ja lihakset täristen kuritin itseäni. Siihen päälle arc trainerilla 20 min silleen semirankasti.

Salilta kaupan kautta kotiin ja kokeilemaan ensimmäistä kertaa elämässäni karjalanpaistia. Toki pienellä twistillä perinteiseen verraten korvaamalla osan vedestä kermalla. Lyhyesti kerrottuna noudatin löytämääni ohjetta näin:

- Kannelliseen uunivuokaan muutama desi vettä ja heti uuniin, joka laitetaan lämpenemään 250 asteeseen
- Lihojen paisto kuumalla pannulla voissa pikaisesti, että pinta otti vähän väriä (tähän väliin olis kuulunu myös sipulit, mutta unohdin ostaa ne..)
- Kun uuni on lämmennyt, lihat ja mausteet vuokaan. Mausteina käytin kaikkea mitä hyllystä käteen osu, kuten yrttisuolaa, chiliä, mustapippuria, jne.
- Noin 20 min edelleen 250 astetta jonka jälkeen lasku 150 asteeseen, näin 2h.
- Tämän jälkeen otin osan vedestä pois ja laitoin purkin kermaa kaveriksi. Mausteita meni ensimmäisellä kierroksella niin överisti, että veden vaihto kermaan loivensi mausteisuutta ja maku oli täydellinen!
- Takaisin uuniin vielä noin tunniksi
- Valmis!
 

Oli tarkoitus yllättää J paistilla, kukkakaalimuusilla ja salaatilla, mutta joudunkin vielä illaksi töihin niin illalla sitten vasta. Paisti ja salaatti on kuitenkin jo valmiina niin ei tarvi kuin muusi veivata ja pääsee heti syömään. Salaattia vedin ruoaksi nyt päivällä ja smoothieta kaveriksi.



Kauppakassista löytyi tänään tomaattia, salaattisekotusta, ruohosipulia, salaattia, salaattijuustoa, kukkakaalia, paistilihoja, kermaa, koskenlaskijaa ja kurkkua. Ja koska en harrasta kauppalistoja niin unohtui sipuli ja avokado. 

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Pissistelyä

Tänään on aamupalaksi syöty juustoleipäsiä ja pikkusen smoothieta. Aikalailla samanlainen setti lähtee myös töihin evääksi.

En tiedä mikä ötökkä mua oli yöllä syöny, mutta mulla oli koko rintakehä, kaula ja toinen puoli naamasta täynnä punaisia läiskiä. Pitääkö lakanat vaihtaa useammin kuin kerran vuodessa? :o No ei sentäs. Mutta oli ihmeellinen ilmestys.

Nykyään olen jonkun verran taas innostunut meikkaamaan. Yleensä se tarkottaa meikkivoidetta, puuteria ja ripsaria. Tänään jaksoin maalata pitkästä aikaa myös eyelinerilla. Huulissa ei ole koskaan muuta kuin huulirasvaa ja hiukset kietastaan hätäsesti ponnarille tai nutturalle, jaksan silleen oikeesti laittaa tukan ehkä kerran vuodessa.

Viime kesänä kävin pariin otteeseen laitattamassa ripset. Ne oli ihan tolkuttoman ihanat! Mutta koska mä olen mä, en jaksanut käydä huollattamassa niitä, joten se siitä. Silti, ihan älyttömän ihanat! Rakastan övereitä ripsiä.


Sitä edellisenä kesänä mulle laitettiin lisätukkaa. Siihen jos mihin olin ihan siis käsittämättömän rakastunut! Mutta laiskuus tuli taas vastaan ja kun olis tullu huollon aika revin tukan irti ja annoin olla. Haikailen niiden perään edelleen PALJON! Kun ton kietas ponnarille niin se oli kuin hevosen häntä. Oih...



Matkan varrella on tullu myös värjäiltyä tukkaa. Valtaosin mulla on ollu tommonen pikimusta tukka, mutta jossain kesähysteriassa siihen on monen kesän alussa tullu tempastua punasta päälle. Ja sitten kyllästytty siihen punasen punasena pitämiseen ja taas otettu musta väripurkki käteen. Joskus on teippailtu vähän blondia joukkoon ja sen semmosta.

Vaalennusyritys. Jaksoin käydä tasan
kerran kampaajalla, sitten värjäsin mustaksi...



Joskus ollu myös lyhyttä tukkaa...
Nyt oon värjänny hiukset viimeks joskus viime kesänä. Mun kasvava kemikaalikammo estää tarttumasta siihen hiusväriin, vaikka kovasti kovasti tahtoisinkin vähän uutta tukkaan. Mutta kun seison siinä kemikaaleilta löyhkäävän hyllyn edessä tulen toisiin aatoksiin ja kipitän eiminkäänvärisen tukkani kanssa takaisin kotiin.

Joten tukka ei ole minkään värinen, sitä ei ikinä laiteta mihinkään, kampaajalla käydään kerran kolmessa vuodessa, kun latvat on niin kuolleet, että ne rapisee kuin paperi. Että semmonen pissistelijä.

Peruslookki. Tukka hätäsellä ponnarilla, yksinkertaset vaatteet, aurinkolasit
meikittömän naaman edessä ja koirat kainalossa. <3

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Numeroita

Katoin äsken Kiloklubista, että lähtöpainossani olen merkinnyt sinne vyötärön mitaksi 90cm. Tänä aamuna mittasin uudelleen ja sain höllästi mitattuna ja vatsaa sisään vetämättä lukeman 76cm! Mun heikohkolla matikkapäällä se tekee yhteensä -14cm!

Paino tänä aamuna oli 78,4kg. Eli kroppani tuntuu vihdoin heränneen taas henkiin ja oikea suunta on otettu. Mahtavaa! Tiedän, että jo nyt on se -20kg kasassa, mutta koska ensimmäinen ylös tarkkaan merkitty lukema on 98kg niin noudatetaan nyt virallista kaavaa ja julistetaan -20kg kun alitetaan 78kg lukema. :)

Netissä olevalla rasvaprosenttilaskurilla vertailin uusia ja vanhoja lukemia. Tähän ei tietenkään voi luottaa edes puoliksi, koska se ei voi mitenkään tietää mitään oikeasta painojakaumasta lihaksen ja rasvan välillä. Mutta onhan noita lukuja nyt kiva kattella! :) Ja jos naisilla semmonen abaut normaali rasvaprosentti on 22% ni ei tässä ihan holtittomasti olla rasvaan hukkumassa.

O-ou, retkahdus!

Nimittäin heräsin tänään VASTA 7.15! Ounou! Menin kyllä tosi myöhään nukkumaankin, joten ehkä mä annan tän itselleni anteeksi, onhan sentään pyhäpäivä. ;)

Reippaana veivasin heti herättyäni juustoleipäset alulle. Tänään laitoin:

350g edamjuustoa
7 kananmunaa
vajaa 4 dl mantelijauhetta
Reilu ripaus (ehkä 0,5 - 1 dl) pellavansiemenrouhetta
Vähän psylliumia
2-3 tl leivinjauhetta

Mantelijauhon maku ei ole niin järin miellyttävä, joten yritän kovasti aina venkoilla muuta sen tilalle, koska muuten taikina jää löysäksi. Nyt sain mukavan liisterimäisen massan, josta taiteilin lihapullan näköisiä palleroita pellille 9 kpl.

Kuten aina, ne levähtää uunissa ihan uuteen uskoon ja niistä siisteistä pikku palleroista ei ole tietoakaan. Ei se makua haitannut tälläkään kertaa. Täytteet niskaan ja ääntä kohti, nää on ihan parhaita!

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Miksei lihavuudesta saa mainita?

Jossain blogissa oli hetki sitten avautumista siitä, kun hoikalle ihmiselle saa kauhistellä "että voi kun sä oot pieni" tai "voi kun sä oot laiha" tai muuta vastaavaa. Ja tässä asiayhteydessä käsitellään niitä normaalilla tavalla hoikkia, jätetään anoreksiat ja muut sairaudet sivuun.

Tänä päivänä se kommentointi vaan ei enää koske pelkästään niitä tosi hoikkia ihmisiä. Vaan myös normaalipainoisia ja jopa normaalipainon ylärajoilla keikkuvia. Ihmisillä on niin sairas käsitys tämän päivän "normaalipainosta", että mun silmään oikeen terveissä painolukemissa menevien ihmisten tiedän saaneen osakseen laihuus-kauhistelua.

Mutta kappas jos lihomisesta ja ylipainosta kommentoitais samalla tavalla! "Voi kun sä olet lihonut paljon!" tai "Oho kuinka sä oot lihava!" Kyllä olis helvetti irti välittömästi. Vaikka arvostellaanhan ihmisiä ihan avoimesti heidän muistakin valinnoistaan, niin miksi ei tästäkin?

Siinä vaiheessa, kun tämmönen itseni kaltainen punkero on ottanut jo jonkun verran painoa pois niin sillon kyllä riittää niitä selkääntaputtelijoita. "Wau, ootpas sä laihtunu tosi paljon" ja kehutaan miten hyvältä näyttää ja kysellään, että miten sä ton teit ja kyllä riittää positiivista palautetta. Kun se tähän asti on nimenomaan aina ollut pelkästään positiivista.

Missä oli nää ihmiset, kun mä päästin itseni lihoamaan? Miksei näistä kukaan sanonu, että hei, pitäiskö vähän kattella peiliin? Vaikka sen jokainen näki ihan yhtä lailla kuin nyt tän laihtumisenkin, niin ei, kukaan ei sano mitään. Paitsi YKSI. Yksi ainut mun lähisukulainen sano asiasta ja paasas mulle vhh:sta. Pahotin mieleni, meni välit, tapahtu kaikkea kamalaa, mutta joskus se totuus vaan kirpasee niin kovasti. Mun kaikista tutuista yksi ainut ihminen sano suoraan.

Mutta se mielipaha oli myös niin iso, että se ajatus ei koskaan hävinnyt. Se tietoisuus ei koskaan hävinnyt, että mä olen turvonnut kuin pullataikina. Muistan aina sen lauseen "Sano mulle rehellisesti, että sun on hyvä olla itses kanssa, niin mä en enää ikinä puhu aiheesta." Enkä mä voinu, koska se ei olis ollu totta.

Ja jälkikäteen olen joutunut kiittämään nöyrästi oikealle tielle johdattamisesta raahaamisesta. Aiheesta on tehty niin iso tabu, ettei siitä kukaan halua puhua. Kaikki sen silti näkevät ja kaikki sitä ajattelevat. Mutta silti hoikasta ulkomuodosta saa antaa kommentteja ihan vapaasti? Tunnen itsekin henkilökohtaisesti ihmisiä, jotka ovat luonnostaan hyvin hoikkia. Ja tiedän myös, että tommonen kommentointi saattaa vituttaa aivan yhtä rankasti, kuin minä kiskasin herneen nokkaan, kun mun painoa kommentoitiin vihdoin.

Lihavuus on kuitenkin paljon huolestuttavampi asia. Ja kuten alussa painotin, tässä tarkoitetulla hoikkuudella ei tarkoiteta sairasta laihuutta, vaan nimenomaan terveen painon rajoissa olevia hoikkia. Siihen verrattuna runsas ylipaino on huomattavasti suurempi terveysriski! Mutta siitä ei saa puhua. Kun toikin lihava ihminen on ollut jossain laihdutuskuurilla tai klubissa jo monta kuukautta tai vuotta, mutta kun ei se vaan ole niin helppoa.

Vaietaan siis aiheesta ja säästellään kaikkien itsensä tuhonneiden tunteita. Mä olen äärimmäisen onnekas, kun mulla oli joku, joka ei koskaan varonut totuutta. Ei sillä, en tiedä olisko mulla itselläni rohkeutta jollekin ystävälle asiasta sanoa. Vaikka onhan kyse kuitenkin niin tärkeästä asiasta, kuin terveydestä!

Huomasin tosin itse sen, että kun marisin painostani, niin kukaan ei oikeen siihenkään kommentoinut mitenkään. Nyt jos joku mulle marisee painostaan niin oikein innokkaasti paasaan vhh:sta ja sen vaikutuksista muhun ja omasta muutoksestani. Hymähtelyn ja olankohauttelun sijaan tunkasen käteen samat avaimet, joilla itse olen ottanut uuden suunnan elämässäni.

Miksei lihavuudesta saa mainita? Ei edes sellaisessa tilanteessa, kun tilanne uhkaa henkilön itsensä terveyttä? Kun näkee, että henkilön on huono olla itsensä kanssa ja se näkyy?

Vaaka ei ehkä sittenkään rikki

Okei, tätä mä en usko enää itsekään! On siis lauantai, mulla on vapaapäivä, heräsin klo 5.46?! Ihan ite, ilman valoa tai kelloa tai mitään. Ja bileet jatkuu, koska nousin sängystä klo 6.06. Siis kuinka huikeeta tää on?!

Jos tämmösen rytmin sais nyt luotua tähän pidemmäksikin aikaa niin tää olis just semmonen, että sitä olis kuuden maissa salilla. Se on se tavoite. Ensimmäinen unirytmiviikko on ainakin sujunut äärimmäisen pätevästi, kun vielä huomisen pysyy reippaana. Toinen unirytmiviikko lähteekin käyntiin sillä, että on treenit koirien kanssa heti aamusta, jolloin kello soi jo klo 6. Ei tuota tuskaa tällä menolla!

Noh, eletään nyt tätä hetkeä. Kaikessa hiljaisuudessa istuskelen tässä sohvalla yksinäni, jopa koirat jäi vielä nukkumaan. Ne katto mua epäuskosena, että joo ihan sit aivan varmaan herätään vielä! Smoothien marjat on vähän sulamassa kulhossa niin kun nälkä yllättää voi heti veivata syötävää.

Ihan piruuttani testasin myös jo yli viikon jumittanutta vaakaa. Ei se ehkä sittenkään ole rikki, kun antoi tänään lukemat 78,8kg. Ero junnauslukemaan (79,1kg) ei ole juuri mitään, mutta kun viikon tuijottaa samoja numeroita, niin tämmönen uus luku on ihan tervetullu. Ehkä se oli ihan oikein ajateltu, että nyt tarvitaan vain aikaa. Keholle aikaa palautua hiilarirallista ja mielelle aikaa tasaantua taas stressin sijaan parempaan moodiin.

On jotenkin niin paljon helpompi relata tän asian kanssa, kun ei ole kyse kuurista. Ei ole tiettyä aikarajaa, jossa pitää saavuttaa jotain tiettyä. On vain aikaa ja aikaa ja aikaa. Aikaa opetella tätä ruokavaliota, aikaa opetella kuuntelemaan omaa kehoansa.

Tokihan tämä tästä vielä suureksi riemuksi muuttuu. :) Ihan mieletöntä lauantaita kaikille!

P.S. Aateltiin mennä ehkä leffaan tänään. Herkkuhimojen välttämiseksi käyn ostamassa eväät Punnitse&Säästä -kaupasta. Tuhannesti parempi vaihtoehto.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

6.30

Olin sängyssä 21.35 eilen illalla. Luin kirjaa (Juha Vuorinen <3) muutaman sivun, mutta jotenkin se alkoi uni painamaan silmiä kiinni hyvin vauhdilla, joten ennen kymmentä kirja pois ja valot kiinni. Ihan varmasti nukahdin ennen kymppiä!

Herätysvalo alko kirkastumaan tasan klo 6 ja mä heräsin kolme minuuttia sen jälkeen. Aivan pirteenä! Aikasempina aamuina oon lorvinu sängyssä jopa yli kahdeksaan asti, mutta nyt keikautin jalat sängystä klo 6.30 ja reippaana kipitin alakertaan aamusmoothien tekoon. Kuinka pätevää!

Ulkona on harmillisen ankeeta, kun eilen pyryttänyt lumi sulaa vauhdilla +4 asteessa eikä aurinkoa näy, mutta mulla on huomenna vapaapäivä ja aurinkoa luvattu! Myös ensi viikko näyttää varsin keväiseltä taas. Hei hei, takatalvi, olit yhtä surkeeta tekoa kuin se oikeakin talvi!

Ainiin, toi pellavansiemenrouhe tekee smoothiesta mun makuun ihanan puuromaista. :)

torstai 20. maaliskuuta 2014

Diabetes-raivoa

Äsken maikkarin uutisissa ylpeänä kertoiltiin uusista hienommista ja paremmista diabeteslääkityksistä. Haastateltiin kahta kakkostyypin diabetesta sairastavaa rouvaa, jotka molemmat olivat tottakai lihavia. Ja tais siellä ruokalautasella vilahtaa leipääkin!

Samaan aikaan tuhannet loppuiän lääkityksille määrätyt ihmiset on voineet luopua kokonaan lääkkeistään. Oho ja kappas - VÄHÄHIILIHYDRAATTISELLA RUOKAVALIOLLA! Ja tuolla noi reppanat telkkarissa asti kertovat kuinka pitää vahdata syömisiään ja verensokeria ja paljon niitä pieniä välipaloja ja lässynlää.

Ei kun niitä lääkkeitä vaan. Miksi sitä näille rouvillekaan kukaan viitsisi kertoa, että mikäli ei kroppaan ahdeta sokereita, ei tarvita insuliinia, ei ole ongelmaa, ei tarvita lääkkeitä. Uutisessa puhuttiin diabetesgeeneistä ja sen semmosesta johon mä uskon ihan yhtä paljon kuin lihavuusgeeniin. Ravinto täällä on päin persettä, ei geenit. Vaikka onhan niitä helppo syyttää, kun en mä tälle lihavuudelleni mitään voi, mun vanhemmatkin on lihavia, ne on nää geenit.

En ota nyt kantaa siihen "oikeaan" diabetekseen, koska se on vähän eri asia kuin tää "kakkostyypin" diabetes. Jälkimmäinen hankitaan itse syömällä ja juomalla huonosti. Se ei ole ainoastaan todella lihavien sairaus vaan sen saa hankittua pienemmälläkin vaivalla.

Mun tekis niin mieli lyödä noita kaikkia Antti Heikkilän kirjalla päähän, että herätkää nyt perkeleen tampiot! Onneksi uutisen lopuksi kerrottiin takuuvarma keino siihen miten diabetes vältetään: "Runsaasti liikuntaa ja paino täytyy pitää kurissa." Että sillä tavalla.

Voi hyvänen aika mitä paskaa.

Vaaka rikki

Mä sain toimivan pariston vaakaan, mutta oon aika varma, että se on rikki. Vaaka on viikon näyttäny täsmälleen samaa lukua joka ikinen aamu! Siis ihan grammalleen 79,1 kg. Aika ankee vehje siis.

Toisaalta, annan painolleni armoa, koska tiukassa kurissa on pysytty vasta vähän reilu 1,5 viikkoa. On-off -hiilarisekoilun jälkeen olen lähinnä tyytyväinen, että paino ei ainakaan ole noussut ja olo on näin nopeasti palautunut hyväksi. Nyt tarvitaan sitä pitkäjänteisyyttä - ja sitähän multa tunnetusti ei löydy murustakaan!

Mutta eihän tässä muukaan auta. Tää ei ole kuuri vaan jotain, jossa pysyn loppuelämäni. Painokehityksestä riippuen saatan joutua tekemään joitain muutoksia. Ehkä joudun vähän tutkimaan onko maitotuotteiden määrä ruokavaliossa kohtuuttoman iso tai tuleeko kenties proteiinia liikaa. Mutta ikimaailmassa mua ei saa semmoseksi ruokien punnitsijaksi ja vahtaajaksi, ehei.

Toistaiseksi annetaan keholle vaan aikaa ja hyvää ruokaa. :)

P.S. Mistä voi päätellä, että se poikaystäväksikin luokiteltava henkilö on saanut suunnitella ruoat kotona...?

Raastetta

Aamupalana menee tässä parhaillaan ylläri ylläri mitäs muutakaan kuin rahka-smoothieta! Eilen sattu kaupasta osumaan mukaan pellavansiemenrouhetta, ei mistään erityisestä syystä, mutta osu nyt kumminkin. Sitä meni ruokalusikallinen smoothien kaveriksi.

Kyseisestä rouheesta löytyi paljon juttuja niin puolesta kuin vastaankin, mutta uskoin mielummin niihin hyviin ominaisuuksiin. Koirillekin oon pellavansiemeniä liottanu, mutta eipä toi rouhe rahallisesti köyhdytä kyllä juuri mitään, niin voidaan koko lauma käyttää saamaa tuotetta. Onhan meillä jo yhteiset C-vitamiinit ja MSM:t.

Kokeilin mun uuden IHANAN monitoimikoneen raastinterää aamulla. Pari porkkanaa ja pieni määrä kaalia hurahti muutamassa sekunnissa silpuksi kipon pohjalle, jee! En oo ihan varma miten tervettä on olla näin onnellinen tämmösistä asioista, mutta onhan toi nyt ihan ältsin pähee laite. ;)

Raaste lähtee evääksi töihin, mutta koska ei pelkällä kaalilla ja porkkanalla elä kukaan niin samaan kippoon ladoin mukaan raejuustoa ja leipäjuustoa. Pitäis ettiä jotain joku hyvä esimerkiks oliiviöljyyn ja yrtteihin pohjautuva salaattikastikkeen ohje. Mä kun en osaa tai uskalla soveltaa niin tarttis jonkun hyvän valmiin setin.

Ennen aamupalaa tein myös pienen aamujumpan ja venyttelin eloa etenkin selkään. Päivän 30 sekunnin lankutus suoritettiin samaan syssyyn ja nyt aamupalan jälkeen vielä pienelle kävelylle koirien kanssa. Aurinko paistaa, heräsin klo 6.30 ja ainiin, aurinko paistaa! Kyllä, on tosi tosi hyvä fiilis! :)

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Voi miten reipas aamu!

Mä olin pitkästä pitkästä pitkästä aikaa laittanu herätysvalon radioineen käynnistymään hiljalleen klo 6.30. Eli jos siihen asentaa herätysajan 6.30 niin sillon se valo alkaa hiljalleen syttymään klo 6 ja radio alkaa nostaa volumea vähitellen sillon klo 6.30.

No heräsin klo 6.15 hailakkaan valoon. Jokainen Aamulypsyä tänä aamuna kuunnellut tietää, ettei siellä ole tämä aamu mennyt ihan putkeen. Kolmikon naisvahvistus on lähtenyt lomille ja heti seuraavana aamuna molemmat äijät on nukkunu pommiin! Uutisia ja jinglejä unisessa koomassa kuunnellessani olin aivan pihalla. Olin varautunut heräämään setä Linnonmaan suloiseen ääneen, mutta nyt aamu käynnistyi arvuutteluleikillä, että mitähän hittoa siellä tapahtuu?

Heräsin siis aikaisin, hyvällä mielellä. En ollut edes uhonnut meneväni lenkille tai salille heti aamusta, ainoa tarkoitus oli opetella taas heräämään aikasemmin. Se toivottavasti tulee lopulta johtamaan siihen, että suoriudun urheilemaan heti aamusta, mutta askel kerrallaan!

Ihan rauhassa siinä rapsuttelin ja rutistelin koiria, pläräsin puhelimella Facebookin, Instagramin ja keltaisen lehdistön sivustot läpi. Heräilin, kuuntelin radiosta Perälän yritystä seivata koko aamu ja yrittää keksiä yksinään jotain höpöttelyä. Siis ihanan kiireetön aamu!

Sitten alakertaan aamupalan tekoon ja tähän koneen ääreen kirjottelemaan. Voitte Instagramista katsoa videon mun aamun rahka-smoothiesta! :D Toi kone on niin paras!


Mähän olen monessa asiassa muodista jäljessä, kuten nyt jo pitkään mm. Facebookissa kiertäneessä The 30 Day Plank Challengessa, eli lankkuhaasteessa. Mutta hei, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Kolmatta päivää on "lankutettu" ja toistaiseksi kaikki on sujunut vaivattomasti. Saa nähä kuin mun käy kun alkaa aika kasvamaan. :D

Nyt ehdin vielä vajaan tunnin kävelylle koirien kanssa ennen töitä!


tiistai 18. maaliskuuta 2014

Pikainen ruokapäivitys

Alkais olemaan hoppu jo töihin, mutta ainahan sitä pikaisesti ehtii tänne kirjottelemaan eiksje!

Aamupalaksi meni eilistä rahka-smoothieta ja pari juustoleipästä. Eväänä töihin lähtee taas pinaattikeittoa ja kaksi kananmunaa, oli se niin hyvä yhdistelmä eilen pitkästä pitkästä aikaa! Kyseessä on Pirkan pakasteversio ja siinä on hh 6,8g/100g.

Megakarppaajat ei varmaan tohon koskis, mutta mulle uppoo. Suurin ongelma on tietysti sisällysluettelosta löytyvät mm. vehnäjauho ja rypsiöljy. Oletan kuitenkin määrien olevan varsin pieniä, koska mun maha ei suutu tosta lainkaan. Esimerkiksi vehnäleipää ei kestä edes yhen pienen viipaleen vertaa, kun maha mouruaa maailmanloppua enteillen.

Täytyis siis opetella ihan itse tekemään pinaattikeittoa! Sillonhan sinne saa tunkea ihan just sitä mitä itse haluaa. Siinäpä sitten missio.. :)

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Kaloriajattelun ongelmista

Tän kuvan postasinkin tänne jo aikasemmin, kun kaveri sen mulle lähetti Facebookissa. Toi on aivan loistava ja kiteyttää koko homman yhteen nippuun!

Kaloriajattelussa (eli kaloreiden laskemiseen perustuvassa ruokavaliossa) ehkä suurin ongelma on ne tavat joilla kaloreita vältellään ja kierretään. Ihan juuri kuten tuo kuva kertoo, voidaan juoda aspartaamilitkua, koska siinä ei ole kaloreita. Sillä ei ole mitään väliä, että kyseisen lisäaineen turvallisuus on kyseenalaistettu isosti.

Toinen aika iso ongelma on se, että ne päivät kalorit voidaan kerätä kasaan millä tahansa. Pisteitä ja kaloreita laskeva laihduttaja voi päivän ainoana ravintonaan vetästä vaikkapa karkkia - kunhan pysytään sallituissa kalorirajoissa! Sitten nähdään nälkää ja kidutaan.

Ennen yritin saada painoa putoamaan "perinteisin" keinoin. Merkitsin syömiset ylös, laskin kaloreita ja aavistuksen näin nälkää. Ylläripylläri - näin selkärangaton ihminen ei sitä kovin kauaa jaksanut kerrallaan ja ne vähätkin pudotetut kilot otettiin vauhdilla takaisin kavereiden kera.

Siirryttyäni vähähiilihydraattiselle merkitsin syömiset alkuun ylös Kiloklubiin. Palvelu oli kuitenkin koko ajan sitä mieltä, että saan liikaa rasvoja, liikaa protskua ja ihan liian vähän hiilihydraatteja ja kuituja. Käskettiin syömään täysjyvää sitä ja kuitupitoista tätä. Kun hiljalleen opin mitä tuotteita voin käyttää, missä on minkäkin verran suunnilleen hiilihydraattia ja näin edelleen, niin hylkäsin kyseisen palvelun täysin.

Sittemmin en ole merkinnyt syömisiäni ylös enkä osaa lainkaan arvioida kalorisaantejani. Veikkaisin saavani enemmän kaloreita kuin vanhalla ruokavaliolla, mutta ne kuuluisat muutokset olotilassa ja näläntuneissa ovat merkittäviä. Kun liki kalorittoman salaatin terästää avokadolla/juustoilla/öljyillä/siemenillä niin huomaa sen pitävän nälkää 1-3 tunnin sijasta 4-6 tuntia! Toisekseen siitä tulee hyvin paljon täydempi olo, sitä ihan tuntee syöneensä jotain.

Kun aamupalaksi syö juustoleipäsiä (sis. kananmunaa, juustoraastetta, mantelijauhetta) ja kermarahkaan tehtyä smoothieta niin sen sijaan, että olisi kiljuva nälkä viimeistään klo 11 niin sitä voidaan olla jo liki iltapäivän puolella, kun muistaa unohtaneensa syödä! Tämä tietysti on ongelma niille, joiden mielestä pitää syödä useita pieniä aterioita päivässä. Kuten monessa muussakin asiassa, myös tässä uskon Antti Heikkilää, kun setä sanoo, että aineenvaihdunta käynnistyy ensin varastoinnin ja käsittelyn kautta polttovaiheeseen kun syö ja jatkuu enmuistaenäämitenkauan sen jälkeen ja alkaa taas alusta, kun seuraavan kerran syö. Ja täten syöminen liian usein katkaisee polttovaiheen ja aloittaa prosessin taas alusta, jolloin polttovaihe jää liian lyhyeksi.

Vaikka energiapitoisuudeltaan nykyään suosimani ruoat on suurempia kuin ennen (vertaa 10% rasvaa sisältävä ruokakerma vs. kuohukerma n. 35% rasvaa tai rasvaton maitorahka vs. kermarahka, jossa rasvaa 10%) en usko kuitenkaan mitään ihan suuuuren suurta muutosta tapahtuneen päivittäisessä kalorimäärässä. Joitain satoja varmasti joo, mutta ei nyt sentään tuhansien eroja. Koska myös syödyt määrät on automaattisesti pienentyneet.

Kun vhh:n toteuttaa oikein voi huomata raastavien näläntunteiden häviävän hiljalleen. Yleensä jos aamupala on syöty klo 8-9 niin ehkä klo 14-15 alan tuntemaan semmosta pientä heikotusta. Sillon aina tulee katottua kelloa, että oho ja hups, en oo muistanu syödä! Tälleen myös turha napostelu ja ylimääräset "välipalat" jää aika itsestään pois. Toisekseen kun sitä hirveintä ahmimisnäläntunnetta ei tule niin annoskoot pysyvät maltillisina itsestään. Joskus tulee ylilyöntejä ladottua lautaselle, mutta tässä ohessa pienentynyt vatsalaukku vetää kerralla vain rajallisen määrän.

Sen sijaan viime viikkojen lipsumiset muistuttivat karusti siitä, että mulla ei pysy hiilarit lapasessa. Mites se laulu meneekään, että annoin pikkusormen, se veeei koko käden. Niin siinä käy mulle. Vaikka tiedän ja poden kamalia morkkiksia aina jälkikäteen se ei auta. Ongelma on ongelma, vähän kuin alkoholismi, kun siinä suossa on tarpeeksi syvällä, niin ei voi ottaa "edes vähän".

Kunnon setti rasvoja ja protskuja aterialla pitää nälkää. Sanovat, että ruisleipä pitää hyvin nälkää, mutta nykyisiin aamupaloihin verrattuna ei ennen kaksin käsin ahmittu ruisleipä pärjää mitenkään päin. Ruoka on hyvää ja syöminen on ihanaa, mutta mulla on myös enemmän muuttunut ajattelu siihen suuntaan, että ruoka on polttoainetta. Ei niin, että jaksais mussuttaa pelkkää kurkkua ja salaattia tai jotain muuta yhtä mautonta, mutta sen merkitys on selvästi muuttunut.

Ravinteikkaalla aterialla jaksaa porskuttaa helposti taas monta tuntia eteenpäin. Kesti aika kauan tottua uusiin makuihin, puhtaampaan ruokaan ja opetella käyttämään itse mausteita. Sitä oli niin tottunu syömään valmiiksi käsiteltyjä ruokia, että paluu perusteisiin oli aika karu. Mutta olen oppinut nauttimaan ihan valtavasti niistä ruoista joita syön!

Ennen esimerkiksi teki mieli heittää smoothien joukkoon sokeria. Koska se ei maistunut makealta vaan suorastaan happamalta. Vaikkei marjoina ollut muuta kuin mansikkaa! Nykyään taas yhden banaanin lisääminen kannulliseen smoothieta tuntuu puolelta desiltä sokeria. Karkeista puhumattakaan, ne on ihan tajuttoman imeliä!

Kaikesta makeasta en tosin ole luopunut siltikään. Esimerkiksi omenaa ja harvakseltaan banaania menee edelleen. Oikein huipun jälkiruoan saa paistamalla pannulla voissa omenaa ja banskua ja ripotella päälle kanelia. Siihen kun hurauttaa kermavaahdon kaveriksi niin nam! Olen myös aina juonut teen tosi makeana ja siitä pidän edelleen kiinni. Mutta valkoisen sokerin olen vaihtanut hunajaan. Tosin surukseni kuulin villiä huhua, että hunajan kaikki hyvät ainesosat kuolevat yli +40 asteessa. Höh!

Mutta mä hyvin voimakkaasti kartan kaikkia light-litkuja. Yhtälailla kuin välttelen kevyttuotteita. Niissä on lähes aina jotain epämäärästä taustalla, koska jollain se pois prosessoitu aine on korvattu. Ja valitettavan usein se uusi aine on edeltäjäänsä paljon huonompi ja jopa haitallinen.

Toisinsanoen, kun nykyään syön jotain pyrin toteuttamaan sen niin, että siinä on poltto- ja rakennusaineita jotka auttaa mua jaksamaan pitkälle eteenpäin. Makua unohtamatta! Lisäksi toivon ruoalta lisäaineettomuutta ja puhtautta. Näiden suhteen en ole äärifanaattinen, mutta jos on kaksi vaihtoehtoa ja toisessa ei ole esimerkiksi lisäaineita niin valitsen aina sen.

Ei mitään muistikuvaa mikä se alkuperäinen aihe oli...

Moi kaikki!

Kerjäsin teiltä lukijoilta vähän kommentteja ja jotain elonmerkkejä pari postausta takaperin. Kun tosiaan harmittelin, että tilastojen mukaan blogiin kertyy vierailuja useampia satoja päivässä, mutta kommentteja ei tule kauheasti enkä täten tiedä yhtään minkälaiset jutut ihmisiä kiinnostaa!

Ja hetihän sieltä muutamia kommentteja ropisi, kiitos niistä! On vaan niin mukava tietää, että täällä vierailee ihan niitä oikeitakin ihmisiä, ei käy luottaminen pelkkiin numeerisiin tilastoihin. :) Oli myös kiva tietää, että ruokapäiväkirjamaiset postaukset on toivottuja jatkossakin!

Ne muutamat tsemppaavat ja positiiviset kommentit toi ihan uutta motivaatiota kirjotella tänne aktiivisemmin! Toki olen alusta asti ollut varautunut negatiivisiin juttuihin, koska aika-ajoin tuppaan kritisoimaan "aika" voimakkaasti virallista ravintosuositusta vastaan ja puhumaan rasvojen ja muiden kamaluuksien puolesta. Toistaiseksi kukaan ei ole uskaltanut hyökätä kimppuun eikä se haittaa jos ja kun niin joskus sitten tapahtuukin, tässä asiassa mä olen horjumaton. ;D

Uudella hilavitkuttimella veivattiin aamulla iso kannullinen rahka-smoothieta (kermarahka, banskua, marjoja) ja aamupalaksi meni sitä ja pari juustoleipästä kaveriksi. :) Päiväruokana menee pinaattikeittoa, pari kananmunaa ja kaveriksi smoothieta.

Huippua alkanutta viikkoa kaikille!

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Uusi keittiön hilavitkutin

Mä sain tänään äitiltä synttärilahjan! Synttärithän oli jo tammikuussa, mutta kuka noita laskee?! Oltiin alunperin kiertämässä kauppoja etsien äitille uutta puhelinta, mutta sitten eksyttiin pienkodinkoneosastolle ja sieltä äiti osti mulle monitoimikoneen!

Mähän olen vääntänyt rahka-smoothieita tähän asti blenderin voimin. Se urhea muutaman kympin blenderi ei kylläkään oikein jaksa toimia mun käyttötarkotuksissa. Kermarahkan, banskun ja jäisten marjojen yhdistelmä on pikkuiselle blenderille aika tuju setti ja se jaksaa pyöriä vain hyvin vaivoin.

Tämä monitoimikone ei ole suinkaan sieltä kalleimmasta päästä, mutta ainakin koeajolla se tuntui äärimmäisen pätevältä vekottimelta blenderin jälkeen! Myyjä sanoi kysyttäessä hinnaksi 89e, mutta kassalla hintaa olikin enää 59e! Ja siitähän me ei tietenkään alettu huomauttamaan.

Ääni on toki aavistuksen kuiskausta kovempi, mutta huomattavasti blenderiä hiljaisempi. Heitin kippoon kaksi purkkia kermarahkaa, pari banskua ja ison kulhollisen jäisiä marjoja. Leikkuuterä suristi vauhdilla koko setin ihanaksi samettiseksi rahkaherkuksi, jota ehkä vähän erheellisestikin smoothieksi kutsun. Ihanaaa!!

Mukana tuli myös kaksi erilaista raastinterää ja semmonen ihmeellinen kiekko kermavaahdon tekemiseen. Ostin heti kaupasta kaalia ja porkkanaa niin pääsen testaamaan raastimen toimivuutta. Höpö höpö niille jotka sanoo ettei materia tee onnelliseksi! ;)

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Päivän viimeinen ateria

Koska aamupala ja päivän ruoka tuli kerrottua jo edellisessä postauksessa, niin sitten on vielä päivän kolmannen aterian vuoro. Mä toivoin dipattavia vihanneksia ja Jii sai päättää toisen puolen. Joten dippivihannesten lisäksi oli miehekkäästi piffiä maustevoilla. Jälkkäriksi omenapaistoksen jämät ja näin on tän päivän ruokailut saatu purkkiin. :) Nyt tukka vielä tiukemmalle ponnarille ja koirien kanssa hallille treenaamaan!

Ruokalistaa

Jos nyt ei muuta niin voin ainakin kertoa mitä olen syönyt eilen. Aamulla meni toissailtana tehtyä omppupaistosta ja kermarahkaa. Se on yhä edelleen yks mun ihan lemppareita!

Päivällä meni edellisen päivän kukkakaali-kesäkurpitsa -muusia, mureketta ja kermakastiketta. Siinä ohessa tempasin vahingossa litran vettä, hyvä! Oon aina ollu tosi huono juomaan vettä ja vhh:lla sen huomaa päänsärkyinä. Kun pysyy nesteytys kunnossa niin ei päätäkään jomottele.

Iltaruokana tein niitä Finduksen Classik Wok-vihanneksia possun suikaleilla (sori possut). Ensin paistoin suikaleet omalla pannullaan ja sulatin kasvikset syvemmässä pannussa. Pyöräyttelen kasviksia pannulla tasan sen verran, että ne just ja just ehtii sulamaan, koska haluan syödä ne mahdollisimman rapeina! Sitten suikaleet kasvisten kaveriksi ja perään purkillinen kermaa ja mausteet.

En ole koskaan sietänyt mitenkään erityisen hyvin tulista ruokaa. Mild -tason kastikkeet voi olla mulle jo "aika tulisia" ja mediumit polttaa kitalaen ruvelle. Pari kuukautta sitten kuitenkin ostin purkillisen chiliä ja oon varovasti opetellu käyttämään sitä. Chili kuitenkin myös kuitenkin kiihdyttää aineenvaihduntaakin! Niinpä kasvis-possu-kermasotku sai chilistä vähän lisäpotkua ja silleen hyvällä tavalla joutu vähän haukkomaan happea syödessä.

Jälkkärinä vedin muutaman palasen jääkaappikylmää omenapaistosta ja näin oli se päivä paketissa. Tänä aamuna startattiin mansikoilla ja kermarahkalla. Töihin evääksi lähtee mukaan eilistä ruokaa. Iltapalasta ei ole vielä tietoa. :)

Tilastojen mukaan mun blogia luetaan satoja kertoja päivässä, mutta muutamia ihania aktiivisia lukuunottamatta kommentteja tulee aika vähän. En siis tiedä yhtään mitä tältä blogilta ja multa halutaan! Toki teen tätä itselleni, mutta myös muille, jos tästä vaikka olis jollekin apua! Motivaattoriksi en tätä uskalla nyt sanoa, koska on niin ankeeta menoa ollu viime viikot kun mikään ei suju ja kaikki on paskaa. :D Tännehän on edelleen sallittuna myös anonyymi kommentoiti!

Ehkä mä laitan tonne sivupalkkiin kyselyn, että mitä ihmiset oikein tahtoo tietää. Esimerkiksi onko tämmöset ruokapostaukset ihan tylsiä ja turhia vai onko nää jonkun mielestä mielenkiintosia? Ruoka tosin on ehkä tärkein tän blogin tekijä, joten tuskin nää tulee kokonaan täältä ikinä katoamaan.. :)

Nyt tukka ponnarille ja töihin!

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Kaloriajattelun heikkous

Turhauma

Istun tässä ruokiksella duunissa. Ruokana eilistä muusia, mureketta ja kastiketta, kaveriksi litra vettä. Oikeessa kädessä näpyttelen puhelinta. Ja ettei vahingossakaan pääse relaamaan, niin päätin kirjoittaa vielä tännekin! Tsätti huutaa tauotta kun ehdotin miehelle projektia, että alettais yhessä käymään aikasin aamulla salilla. Se on jo nähty ettei mun selkäranka yksin pidä, mutta jos me yhessä onnistuttais olemaan tosi reippaita!

Toistaseks J ei ainakaan täysin ole tyrmännyt ajatusta. Todennäkösesti sitä eniten pelottaa ajatus siitä, että joutuis viettämään mun kanssa aikaa heti aamulla aikasin - mä kun osaan olla aika aamukiukkunen vittupää. Mutta siinähän sen sais purettua urheiluun samalla! Mä kuitenkin menen aikasin nukkumaan enkä edes halua valvoa myöhään, niin sali aamulla olisi kaikista paras ratkasu. Etenkin kun mun työajat menee niin, että aikasintaan tarvii lähteä töihin klo 9.30!

Koska mua ahdistaa ja turhauttaa tosi tosi paljon tää urheilusta luistaminen. Vaikka tiet on jo sulia ja kelit enemmän kuin hyviä (eilen tarkeni koirien kanssa metässä pelkillä trikoilla!) niin ei se perse vaan lähde liikkumaan kunnon lenkille. Koirat vapaaks pellolle tai mettään ja se on siinä. Kuntosalista puhumattakaan.

Sunnuntaina GoExpossa kattelin niitä upeita sporttisia mimmejä ja huokasin Jiille, että tolta mäki haluisin näyttää! Vastaus kuului: "No mikset näytä?" Niinpä, mitäpä siihen lisäämään. Miksi tosiaan en näytä? Miksen jumalauta saa ittestäni revittyä sitä tahtoa irti? Vai eikö sitä oikeesti ole? Enkö mä ihan aikuisten oikeesti haluakaan muuttua? MIKÄ PERKELE TÄSSÄ NYT MÄTTÄÄ?! APUA!

torstai 13. maaliskuuta 2014

Täällä sitä vaan roikutaan

Haluisitteko te kysyä jotain? Mitä olette aina haluneet tietää minusta tai päässäni liikkuvista asioista!

Mulla ei meinaan juttu lennä ollenkaan. Koirablogin puolella olis tarinaa ja ideoita pää tulvillaan, mutta sinnekään en tahdo ehtiä runoilemaan kaikkea haluamaani. Enivei, tänään on vietetty vapaapäivää. Aamu venähti pitkäksi enkä kerennytkään aamulla salille kuten olin toivonut.

Mutta ei sekään mitään! Odotin tätä päivää ihan urpona, koska säätiedotus oli luvannu tälle päivälle +9 astetta ja aurinkoa pilvettömältä taivaalta. Ja se toteutui! Aamulla siivosin koko kämpän ja sitten mentiin koirien kanssa ulos. Koirat sai juosta ja painia ja riehua ja mä vaan annoin kameran laulaa. Kortin täydeltä ihania ja hauskoja kuvia.


Sen jälkeen istuskeltiin tunnin verran nuorimmaisen koiran kanssa puistonpenkillä. Ihmeteltiin maailman menoa ja nautittiin lämmittävästä auringosta. Mä tykkään kyllä talvesta, mutta tämmönen epämääränen "talvi" on aivan syvältä ja olen jo enemmän kuin valmis kesään. Nää huomattavasti pidentyneet päivät tuo ihan oman mausteensa elämään.

Sitten tehtiin ruokaa. Kukkakaali-kesäkurpitsamuusia, mureketta ja kermakastiketta. Helevetin hyvää. :) Iltapalaks tekis mieli vääntää vielä vähän omenapaistosta, nam. <3

Fiilis on koko ajan parempi. Vielä kun saatais toi kuntoilupuoli kuriin ja se kuntosali mahtumaan takaisin aikatauluihin.. :)

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Rautakanki

Ainiin kun oli alkuviikosta puhetta tästä mun kipuilevasta selästä niin seikkailu jatkuu! Perjantaina kävin fyssarilla ja muistaakseni nikamien 1-2 ja 4-5 välissä ei tapahdu juuri mitään liikettä. Kroppa paikkaa tätä liikkeen puuttumista kiertämällä selkää pyöristäessä tuhannen solmuun.

Samoin alaselässä yksi alimmista nikamista on kierossa vasemmalle, yksi painunut liian sisään ja niiden yläpuolella joku sojottaa liikaa ulos. Ja jotta koko helvetin sekasotku saadaan nivottua kasaan niin luonnollisesti kaikki alaselän lihakset on ihan tuhannen kippurassa ongelmaisen rangan ympärillä.

Fyssari sitten väänteli ja käänteli ja jumppasi. Mä kiroilin, uikutin ja hysteerisesti nauroin kivun kourissa. Sain suosituksen mennä naprapaatille tai helvetin aggressiiviselle osteopaatille rusautettavaksi. Kyllä tästä kuulemma vielä selkä tulee, mutta jonkun pitäis nyt laakista rykästä tää ranka suoraksi.

Lauantaina fyssarin jäljiltä olin aivan mielettömissä tuskissa. Selkää särki ja vihlo ja pisti ja poltti aivan julmetun paljon! Kivutonta asentoa ei ollu olemassakaan ja puoli päivää vaan vääntelehdin tuskissani. Iltasin saan kierrettyä selkää molempiin suuntiin siten, että kuuluu kunnon rutina, mutta alaselkään en saa mitään eloa ja siksi ei tullut yllätyksenä, että fyssari sanoi mitä sanoi. Nyt oli tosi vahvasti semmonen tunne, että fyssarin vääntelyt oli saanu alaselänkin lähemmäksi semmosta rusahdusta, mutta puolitiehen jätetty työ aiheutti ihan uudenlaista tuskaa.

Huomenna soittelen aikaa yhdelle suositellulle osteopaatille joka myös runnoo rankoja suoraksi. Samoin lihakset alaselästä pitäis veivata auki. Saa nähdä kuinka mun käy!

Oman elämänsä Supermarjo

Näin messuilla poron! :D
Telkkarissahan pyörii tai kohta pyörii se ihme Supermarjo -ohjelma jossa tää SuperMarjo laittaa ihmisten elämät ja aikataulut järjestykseen. Noh, Marjo ei ole tulossa laittamaan mun elämää raiteilleen, joten mun on tehtävä se ihan itse.

Elämässä pyörremyrskyn lailla riehuneet ongelmat ovat saaneet nykäyksen parempaan suuntaan ja toiveikkaana on otettu nokka kohti tulevaa. Aion harjoitella stressin välttämistä ja opetella ihan uutta suhtautumista asioihin.

Tänään oon viettäny koko helevetin pitkän päivän GoExpo -messuilla! Kävin hakemassa ihan uutta treeni- ja elämäntaparemontti-intoa katselemalla lavalla keikkuneita ihan älyttömän hyvännäkösiä mimmejä! Siis voi jumantsuikka että urheilullisuus on kaunista! Siellä oli semmosta kauneusihannetta, joka kolisee mulle kuin nyrkki päähän.

Alan siis oman elämäni SuperJonnaksi ja alan työstämään ajankäytöllisiä ongelmiani. Näihin kuuluu koirien kanssa harrastaminen, koirien kanssa lenkkeily, koirien kotitreenaaminen ja kuntosali. Samoin kuri otetaan takaisin nukkumaanmenoaikojen ja syömisen suhteen.

Ja hei ootteko huomannu kuinka pitkiä päivät on jo?!

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Liian suoraselkäistä

Viime heinäkuussa mun selässä tuntu semmonen repivä kipu ja samanlainen tunne, kun kangasta revitään rikki. Nostelin liian painavia laatikoita ja himpan liian huonolla tekniikalla. Kipu kohdistuu ihan alaselkään rangan tietämille ja tuntuu ainoastaan taivuttaessa eteenpäin, eli kun alaselän pitäisi pyöristyä.

Alkuun pienikin rasitus ja kumartuminen teki sen, etten välttämättä päässyt kovin ketterästi enää pystyyn. Kerran työpäivän jälkeen lähettiin suoraan mökille ja reilun pari tuntia istuin autossa. VIRHE! Perillä se yritys nousta autosta oli aika onneton, koska en pahemmin tuntenu jalkojani ja ihan kuin olis puukkoa lyöty alaselkään uudelleen ja uudelleen, kun yritin suoristaa rankaani.

Nostelun siirtyessä muille töissä on selkä ollut parempi muutaman kuukauden. Kokonaan kivutonta ei elämä ole ollut missään vaiheessa ja viimeistään kumartuessa laittamaan kenkiä jalkaan saa terävän muistutuksen alaselän tilasta. Mutta jästipäisenä idioottina en tietenkään ole lääkäriin voinut mennä.

No nyt menin. Makasin selälläni ja lääkäri liikutteli mun jalkoja. Oikean jalan sai nostettua maksimissaan 45 asteen kulmaa, kun kiljasin, että nyt vihloo selkään. Vasen jalka nous aikalailla ongelmitta. Seisten piti taivuttaa eteen niin paljon kuin pystyy ja tein parhaani. Kysymys kuului: "Oijoi, eikö tosiaan pysty enempää?" No ei pystyny. 

Mulla on paha tapa ajaa autoa huonossa ryhdissä eikä niissä seisoma-asennoissakaan ole paljoa kehuttavaa. Iltasin tietyllä tavalla kiertämällä saan koko rangan rutisemaan sarjana molempiin suuntiin - paitsi tota rangan alaosaa joka on kipeä. Rusauttelun jälkeen ranka tuntuu hyvältä ja liikkuvaiselta (alaselkää lukuunottamatta) joten pitäis varmaan muistaa se parempi ryhti ja rakentaa lihasta rangan tueksi ettei painuis nikamat ihan miten sattuu solmuun...

Sain kolme päivää sairaslomaa, tulehduskipulääkkeitä ja lihasrelaxantteja. Sairaslomapäivä nro 2 on lopuillaan enkä huomaa mitään eroa entiseen. Istumaan ei pysty kunnolla. Eniten mua pelottaa se, että ongelma ei olekaan lihaksissa kuten lääkäri veikkaili vaan rangassa. Se jää nähtäväksi.

Suorana seistessä lääkäri katsoi mun selkälinjaa sivusta ja tuumasi: "Jaahas, sulla on sitten tämmönen luonnottoman suora selkä." Oltiin siis todella yhtä mieltä siitä, että mä olen ihan helvetin suoraselkäinen tyyppi. ;) 

Ryhtiliikkeen ensimmäinen ja toinen päivä

Eilen se alkoi, paluu arkeen ja hyvään oloon. Tästä ei kannata ottaa mallia, mutta kidutin itseäni eilisen päivän. En syönyt aamulla mitään, en päivällä mitään ja iltapäivällä tajusin, ettei edes tunne enää nälkää. Sillon söin salaattia. Näläntunnetta ei vieläkään ole näkynyt ja on joutunut syömään enemmän "pakolla". Parempi niin.

Illalla tein koko pellillisen juustoleipäsiä valmiiksi. Leikkelin, viipaloin ja pussitin leipäsiä pakkaseen. On sitten sitä hätävararuokaa koko ajan saatavilla. Tein myös omenapaistosta. Valtaosa siitä hupeni parempiin suihin jo illalla, mutta loput sain nautiskella aamulla kermarahkan kanssa. On se vaan niin pirun hyvää! Jos haluaa nopeuttaa omppupaistosta niin sitä ei tarvitse pistää uuniin. Voita pannulle, omenat ja kanelit perään ja siinä pyöritellessä saa lähes yhtä hyvä paistoksen aikaan.

Tästä on taas hyvä jatkaa.


maanantai 3. maaliskuuta 2014

Tunnustus

Viime viikko oli kamala, ihan kaikilta osin. En voi kovin syvällisiä yksityiskohtia paljastaa, mutta työelämässä on nyt melko rajusti muuhun elämään asti vaikuttavia ongelmia. Se näkyy ja tuntuu.

Söin viime viikon ihan mitä sattuu. VHH:sta ei ollu tietoakaan ja se oli mulle aivan se ja sama. Karkkia, sipsiä, pullaa, mäkkipaskaa, riisipiirakoita, pasteijoita ja niin eespäin. Monta viikkoa on ollu energiat ja motivaatio kaikkeen aivan nollassa. Tuun töistä kotiin, istun sohvalle ja siinä istun loppuillan. Omatunto kolkuttaa, kun pitäis tehä sitä ja tätä, mutta yhtään mitään ei saa aikaseks ja sitten vaan menee nukkumaan - ihan vaan todetakseen että ensin ei saa unta ja loppuyön heräilee vähän väliä.

Eilen illalla vedin tarkotukselliset överit kaikkea skeidaa. Koko viikon maha on ollu turvonnu ja sairaan kipeitä kipuaaltoja iskeny vähän väliä. Joten eilen illalla vihdoin ja viimein olo oli niin paha ja huono, että tajusin oikeesti olevani taas aika pahassa kusessa. Joko tää loppuu nyt tai sitten oikeesti alkaa syöksykierre.

Nyt on taas rankat pari viikkoa edessä. En tietenkään joudu lähtemään takaisin vähähiilihydraattiseen ihan tyhjältä pöydältä, mutta niin nopeesti keho tohon paskaan tottuu, että vierotusoireita on tiedossa. Minkäs teet.

Joutuu vaan miettimään valintoja jatkon suhteen. Ei tää näinkään voi jatkua, että annan kaiken jaksamiseni työpäivään ja loput ajasta olen aivan voimaton. Viimesen reilun puol vuotta oon ahkerasti opetellu olemaan enemmän itsekäs, sillä hyvällä tavalla. Tekemään valintoja ja asioita vaan oman itseni vuoksi ja vähän yrittänyt nostaa omaa arvoani. Emmä tiiä. Väsyttää ja vituttaa samaan aikaan. Perkele.

Ennen vuodenvaihdetta mulla oli jotenkin niin hyvä meininki päällä. Asiat rullas ja elämä tuntu hyvältä. Nyt yhen pienen paskavuoren takia kaikki on melkein kääntyny päälaelleen ja kamppailen ihan naurettavien juttujen kanssa. Mun on saatava elämäni takasin. Keinolla millä hyvänsä.