maanantai 17. maaliskuuta 2014

Kaloriajattelun ongelmista

Tän kuvan postasinkin tänne jo aikasemmin, kun kaveri sen mulle lähetti Facebookissa. Toi on aivan loistava ja kiteyttää koko homman yhteen nippuun!

Kaloriajattelussa (eli kaloreiden laskemiseen perustuvassa ruokavaliossa) ehkä suurin ongelma on ne tavat joilla kaloreita vältellään ja kierretään. Ihan juuri kuten tuo kuva kertoo, voidaan juoda aspartaamilitkua, koska siinä ei ole kaloreita. Sillä ei ole mitään väliä, että kyseisen lisäaineen turvallisuus on kyseenalaistettu isosti.

Toinen aika iso ongelma on se, että ne päivät kalorit voidaan kerätä kasaan millä tahansa. Pisteitä ja kaloreita laskeva laihduttaja voi päivän ainoana ravintonaan vetästä vaikkapa karkkia - kunhan pysytään sallituissa kalorirajoissa! Sitten nähdään nälkää ja kidutaan.

Ennen yritin saada painoa putoamaan "perinteisin" keinoin. Merkitsin syömiset ylös, laskin kaloreita ja aavistuksen näin nälkää. Ylläripylläri - näin selkärangaton ihminen ei sitä kovin kauaa jaksanut kerrallaan ja ne vähätkin pudotetut kilot otettiin vauhdilla takaisin kavereiden kera.

Siirryttyäni vähähiilihydraattiselle merkitsin syömiset alkuun ylös Kiloklubiin. Palvelu oli kuitenkin koko ajan sitä mieltä, että saan liikaa rasvoja, liikaa protskua ja ihan liian vähän hiilihydraatteja ja kuituja. Käskettiin syömään täysjyvää sitä ja kuitupitoista tätä. Kun hiljalleen opin mitä tuotteita voin käyttää, missä on minkäkin verran suunnilleen hiilihydraattia ja näin edelleen, niin hylkäsin kyseisen palvelun täysin.

Sittemmin en ole merkinnyt syömisiäni ylös enkä osaa lainkaan arvioida kalorisaantejani. Veikkaisin saavani enemmän kaloreita kuin vanhalla ruokavaliolla, mutta ne kuuluisat muutokset olotilassa ja näläntuneissa ovat merkittäviä. Kun liki kalorittoman salaatin terästää avokadolla/juustoilla/öljyillä/siemenillä niin huomaa sen pitävän nälkää 1-3 tunnin sijasta 4-6 tuntia! Toisekseen siitä tulee hyvin paljon täydempi olo, sitä ihan tuntee syöneensä jotain.

Kun aamupalaksi syö juustoleipäsiä (sis. kananmunaa, juustoraastetta, mantelijauhetta) ja kermarahkaan tehtyä smoothieta niin sen sijaan, että olisi kiljuva nälkä viimeistään klo 11 niin sitä voidaan olla jo liki iltapäivän puolella, kun muistaa unohtaneensa syödä! Tämä tietysti on ongelma niille, joiden mielestä pitää syödä useita pieniä aterioita päivässä. Kuten monessa muussakin asiassa, myös tässä uskon Antti Heikkilää, kun setä sanoo, että aineenvaihdunta käynnistyy ensin varastoinnin ja käsittelyn kautta polttovaiheeseen kun syö ja jatkuu enmuistaenäämitenkauan sen jälkeen ja alkaa taas alusta, kun seuraavan kerran syö. Ja täten syöminen liian usein katkaisee polttovaiheen ja aloittaa prosessin taas alusta, jolloin polttovaihe jää liian lyhyeksi.

Vaikka energiapitoisuudeltaan nykyään suosimani ruoat on suurempia kuin ennen (vertaa 10% rasvaa sisältävä ruokakerma vs. kuohukerma n. 35% rasvaa tai rasvaton maitorahka vs. kermarahka, jossa rasvaa 10%) en usko kuitenkaan mitään ihan suuuuren suurta muutosta tapahtuneen päivittäisessä kalorimäärässä. Joitain satoja varmasti joo, mutta ei nyt sentään tuhansien eroja. Koska myös syödyt määrät on automaattisesti pienentyneet.

Kun vhh:n toteuttaa oikein voi huomata raastavien näläntunteiden häviävän hiljalleen. Yleensä jos aamupala on syöty klo 8-9 niin ehkä klo 14-15 alan tuntemaan semmosta pientä heikotusta. Sillon aina tulee katottua kelloa, että oho ja hups, en oo muistanu syödä! Tälleen myös turha napostelu ja ylimääräset "välipalat" jää aika itsestään pois. Toisekseen kun sitä hirveintä ahmimisnäläntunnetta ei tule niin annoskoot pysyvät maltillisina itsestään. Joskus tulee ylilyöntejä ladottua lautaselle, mutta tässä ohessa pienentynyt vatsalaukku vetää kerralla vain rajallisen määrän.

Sen sijaan viime viikkojen lipsumiset muistuttivat karusti siitä, että mulla ei pysy hiilarit lapasessa. Mites se laulu meneekään, että annoin pikkusormen, se veeei koko käden. Niin siinä käy mulle. Vaikka tiedän ja poden kamalia morkkiksia aina jälkikäteen se ei auta. Ongelma on ongelma, vähän kuin alkoholismi, kun siinä suossa on tarpeeksi syvällä, niin ei voi ottaa "edes vähän".

Kunnon setti rasvoja ja protskuja aterialla pitää nälkää. Sanovat, että ruisleipä pitää hyvin nälkää, mutta nykyisiin aamupaloihin verrattuna ei ennen kaksin käsin ahmittu ruisleipä pärjää mitenkään päin. Ruoka on hyvää ja syöminen on ihanaa, mutta mulla on myös enemmän muuttunut ajattelu siihen suuntaan, että ruoka on polttoainetta. Ei niin, että jaksais mussuttaa pelkkää kurkkua ja salaattia tai jotain muuta yhtä mautonta, mutta sen merkitys on selvästi muuttunut.

Ravinteikkaalla aterialla jaksaa porskuttaa helposti taas monta tuntia eteenpäin. Kesti aika kauan tottua uusiin makuihin, puhtaampaan ruokaan ja opetella käyttämään itse mausteita. Sitä oli niin tottunu syömään valmiiksi käsiteltyjä ruokia, että paluu perusteisiin oli aika karu. Mutta olen oppinut nauttimaan ihan valtavasti niistä ruoista joita syön!

Ennen esimerkiksi teki mieli heittää smoothien joukkoon sokeria. Koska se ei maistunut makealta vaan suorastaan happamalta. Vaikkei marjoina ollut muuta kuin mansikkaa! Nykyään taas yhden banaanin lisääminen kannulliseen smoothieta tuntuu puolelta desiltä sokeria. Karkeista puhumattakaan, ne on ihan tajuttoman imeliä!

Kaikesta makeasta en tosin ole luopunut siltikään. Esimerkiksi omenaa ja harvakseltaan banaania menee edelleen. Oikein huipun jälkiruoan saa paistamalla pannulla voissa omenaa ja banskua ja ripotella päälle kanelia. Siihen kun hurauttaa kermavaahdon kaveriksi niin nam! Olen myös aina juonut teen tosi makeana ja siitä pidän edelleen kiinni. Mutta valkoisen sokerin olen vaihtanut hunajaan. Tosin surukseni kuulin villiä huhua, että hunajan kaikki hyvät ainesosat kuolevat yli +40 asteessa. Höh!

Mutta mä hyvin voimakkaasti kartan kaikkia light-litkuja. Yhtälailla kuin välttelen kevyttuotteita. Niissä on lähes aina jotain epämäärästä taustalla, koska jollain se pois prosessoitu aine on korvattu. Ja valitettavan usein se uusi aine on edeltäjäänsä paljon huonompi ja jopa haitallinen.

Toisinsanoen, kun nykyään syön jotain pyrin toteuttamaan sen niin, että siinä on poltto- ja rakennusaineita jotka auttaa mua jaksamaan pitkälle eteenpäin. Makua unohtamatta! Lisäksi toivon ruoalta lisäaineettomuutta ja puhtautta. Näiden suhteen en ole äärifanaattinen, mutta jos on kaksi vaihtoehtoa ja toisessa ei ole esimerkiksi lisäaineita niin valitsen aina sen.

Ei mitään muistikuvaa mikä se alkuperäinen aihe oli...

2 kommenttia:

  1. Mää kans välttelen noita sokerittomia & light-juttuja. Esimerkiksi limppareita juon sen verran harvoin, et voin mielestäni hyvällä omallatunnolla kaataa ne sokeriversiot kurkusta alas. Ei sillä et niiden tarttis ollenkaan kuulua menuuseen, hehe...

    Tännehän oli tullu miljardi uutta postausta! Jes, lisämotivatsunii mulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa takaisin. ;D Mä ajattelen juurikin noin, kunhan ensin on päästy niistä hirveistä sokerinhimoista eroon niin sitten karkkipäivää kehiin ja sillon ihan täyssokerisia versioita naamariin ihan surutta. Sitten kärsiä ne pahat olot ja jatkaa taas normaalia elämää seuraavaan karkkipäivään. Vaikka sokerikin on omansalainen myrkky niin on se ymmärtääkseni pienempi paha kuin esimerkiksi aspartaami.

      Poista