lauantai 22. maaliskuuta 2014

Miksei lihavuudesta saa mainita?

Jossain blogissa oli hetki sitten avautumista siitä, kun hoikalle ihmiselle saa kauhistellä "että voi kun sä oot pieni" tai "voi kun sä oot laiha" tai muuta vastaavaa. Ja tässä asiayhteydessä käsitellään niitä normaalilla tavalla hoikkia, jätetään anoreksiat ja muut sairaudet sivuun.

Tänä päivänä se kommentointi vaan ei enää koske pelkästään niitä tosi hoikkia ihmisiä. Vaan myös normaalipainoisia ja jopa normaalipainon ylärajoilla keikkuvia. Ihmisillä on niin sairas käsitys tämän päivän "normaalipainosta", että mun silmään oikeen terveissä painolukemissa menevien ihmisten tiedän saaneen osakseen laihuus-kauhistelua.

Mutta kappas jos lihomisesta ja ylipainosta kommentoitais samalla tavalla! "Voi kun sä olet lihonut paljon!" tai "Oho kuinka sä oot lihava!" Kyllä olis helvetti irti välittömästi. Vaikka arvostellaanhan ihmisiä ihan avoimesti heidän muistakin valinnoistaan, niin miksi ei tästäkin?

Siinä vaiheessa, kun tämmönen itseni kaltainen punkero on ottanut jo jonkun verran painoa pois niin sillon kyllä riittää niitä selkääntaputtelijoita. "Wau, ootpas sä laihtunu tosi paljon" ja kehutaan miten hyvältä näyttää ja kysellään, että miten sä ton teit ja kyllä riittää positiivista palautetta. Kun se tähän asti on nimenomaan aina ollut pelkästään positiivista.

Missä oli nää ihmiset, kun mä päästin itseni lihoamaan? Miksei näistä kukaan sanonu, että hei, pitäiskö vähän kattella peiliin? Vaikka sen jokainen näki ihan yhtä lailla kuin nyt tän laihtumisenkin, niin ei, kukaan ei sano mitään. Paitsi YKSI. Yksi ainut mun lähisukulainen sano asiasta ja paasas mulle vhh:sta. Pahotin mieleni, meni välit, tapahtu kaikkea kamalaa, mutta joskus se totuus vaan kirpasee niin kovasti. Mun kaikista tutuista yksi ainut ihminen sano suoraan.

Mutta se mielipaha oli myös niin iso, että se ajatus ei koskaan hävinnyt. Se tietoisuus ei koskaan hävinnyt, että mä olen turvonnut kuin pullataikina. Muistan aina sen lauseen "Sano mulle rehellisesti, että sun on hyvä olla itses kanssa, niin mä en enää ikinä puhu aiheesta." Enkä mä voinu, koska se ei olis ollu totta.

Ja jälkikäteen olen joutunut kiittämään nöyrästi oikealle tielle johdattamisesta raahaamisesta. Aiheesta on tehty niin iso tabu, ettei siitä kukaan halua puhua. Kaikki sen silti näkevät ja kaikki sitä ajattelevat. Mutta silti hoikasta ulkomuodosta saa antaa kommentteja ihan vapaasti? Tunnen itsekin henkilökohtaisesti ihmisiä, jotka ovat luonnostaan hyvin hoikkia. Ja tiedän myös, että tommonen kommentointi saattaa vituttaa aivan yhtä rankasti, kuin minä kiskasin herneen nokkaan, kun mun painoa kommentoitiin vihdoin.

Lihavuus on kuitenkin paljon huolestuttavampi asia. Ja kuten alussa painotin, tässä tarkoitetulla hoikkuudella ei tarkoiteta sairasta laihuutta, vaan nimenomaan terveen painon rajoissa olevia hoikkia. Siihen verrattuna runsas ylipaino on huomattavasti suurempi terveysriski! Mutta siitä ei saa puhua. Kun toikin lihava ihminen on ollut jossain laihdutuskuurilla tai klubissa jo monta kuukautta tai vuotta, mutta kun ei se vaan ole niin helppoa.

Vaietaan siis aiheesta ja säästellään kaikkien itsensä tuhonneiden tunteita. Mä olen äärimmäisen onnekas, kun mulla oli joku, joka ei koskaan varonut totuutta. Ei sillä, en tiedä olisko mulla itselläni rohkeutta jollekin ystävälle asiasta sanoa. Vaikka onhan kyse kuitenkin niin tärkeästä asiasta, kuin terveydestä!

Huomasin tosin itse sen, että kun marisin painostani, niin kukaan ei oikeen siihenkään kommentoinut mitenkään. Nyt jos joku mulle marisee painostaan niin oikein innokkaasti paasaan vhh:sta ja sen vaikutuksista muhun ja omasta muutoksestani. Hymähtelyn ja olankohauttelun sijaan tunkasen käteen samat avaimet, joilla itse olen ottanut uuden suunnan elämässäni.

Miksei lihavuudesta saa mainita? Ei edes sellaisessa tilanteessa, kun tilanne uhkaa henkilön itsensä terveyttä? Kun näkee, että henkilön on huono olla itsensä kanssa ja se näkyy?

5 kommenttia:

  1. Johtuiskohan (ainakin osittain) siitä, että laihuus/hoikkuus koetaan huomattavasti paremmaksi vaihtoehdoksi jolloin siitä on helpompi sanoa? Vrt. "Kauheeta miten läski sä olet!"-"Kauheeta miten laiha sä olet!" Varmasti kuvitellaan ettei se tunnu läheskään niin pahalta. Ja jos mulle olis joskus tullut huomauttalemaan miten läski olin, olisin tod.näk. syönyt vain lisää. Eiköhän suurin osa läskeistä huomaa ihan itse missä kunnossa ovat. Toisilla saattaakin toimia tuollainen huomauttelu, toisille taas ei. Esim. puolisolle tullut lisää painoa, tietää sen itsekin ja olen siitä myös hänelle suoraan sanonutkin (=keskustellut, en arvostellut), puhuen omasta kokemuksesta. Mutta jos toiselta puuttuu se motivaatio/halu, niin eipä siinä mitään voi tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kuulun niihin joille ei riittäny se että "tietää itse missä kunnossa on". Joskus siihen tarvitaan aika paljon enemmän ja yleinen jo kansantautia muistuttavan ongelman hyssyttely on erittäin surullista.

      Jos edes monet lääkärit eivät puutu asiaan ja eikö heidän pitäis olla aika iso tekijä näissä asioisaa. Mun polvien kipuja tutkittiin isosti eikä mitään vikaa koskaan löytynyt, tungettiin vaan kipulääkkeitä. Kivut hävisivät ruokavalionmuutoksen myötä, mutta siitä ei sanonut sanaakaan yhden ainut lääkäri.

      Poista
    2. Jännä juttu. Toiset taas valittaa kun jo pelkästä flunssasta syytetään ylipainoa. Ja ainakin kun lööppejä katselee, niin ei kyllä tunnu siltä että hyssytellään.

      Poista
  2. Kyllä läskeille sanotaan. Huomautellaan syömisistä. oikeestaan julkisesti ei sais syödä ollenkaan. Onhan tuota vararavintoa "heko heko". Mikset sä huolehdi itestäs, ihmiset osoittelee, tirskuu, nauraa päin naamaa. Jokaikinen jokaikisessä tilanteessa missä vaan voi jollain tapaa sanoa, kertoo mielipiteensä. eikä ikinä rakentavassa mielessä. Muut alkaa itkeä pientä painonpudotusongelmaansa, hypistelee etusormen ja peukalon väliin nahkojaan. tai sitten hämmästelee ääneen jos et syökkään niinkuin ulkonäkös vaatis. Se huomio tulee jokapuolelta, jos siitä välittää, niin joko laihduttaa tai syö lisää. yleensä laihduttaa kituuttaen, verenmaku suussa ja saatanan paskalla mielellä. Läskinä kun sulla ei ole ihmisarvoa. Läskinä jos laho sohva repeää sun kyynärpäähän saa sulle kommentoida "sä rikoit mun sohvan saatanan läski". Läskien kuullen arvostellaan filmitähtien ulkonäköä. heitetään vinoja katseita paasataan ja vittuillaan. en ihmettele että ylipainoisilla on vaikeaa itsensä kanssa. Mutta siinä vaiheessa kun päättää että vitut, mä voin ihan hyvin sanoa oviaukon tukkiville ihmisille että hei, moon saatanan iso ihminen, minen mahu tuosta. tai sanoa olevani kömpelö, minen voi tehdä tota. niin ne ihmiset lopettaa sen vihjailun ja ilkeän nälvimisen. joka tuntuu olevan joku vitun velvollisuus. se jatkuva huomio aiheuttaa sen että heikompihermoinen masentuu, syö lisää, ahistuu, alkaa pelätä ihmisiä, sairastuu jollain muulla tapaa. saa syömishäiriön. se lässyttävä äänensävy jokapuolella. vaikka menis hammaslääkäriin, niin lässytetään ku lapselle. koska läski ei voi olla älykäs. läskiys on aina merkki huonosta ihmisestä.

    Mulla itelläni on perussairaus, joka osittain aiheuttaa tämän. lopetin kuitenkin jo noin 10 vuotta sitten välittämästä. ja se teki elämästäni helpomman. kun minä en välitä, ei se muiden jatkuva hiillostus haittaa niin paljoa.
    laihat ihmiset on hillittömän rasistisia ja suvaitsemattomia. läski ei saa viihtyä kropassaan. se ei saa urheilla eikä syödä hyvin. sen kuuluu olla se tyyppi jolle vittuillaan ja vinoillaan ja jota kauhistellaan. Samalla opetetaan omat lapset syrjimään läskejä. opetetaan että läskejä saa arvostella. jos äiti kauhistelee omia ja ystäviensä läskejä, siitä tulee normaalia.

    Että ei, ei oo kyse siitä että ihmiset ei sanois. on kyse siitä että ne ei sano sitä millään muotoa rakentavasti. ja ihmiset ottaa itseensä kohdistuvan arvostelun aina pahalla.

    Mua itteeni on koulukiusattu aiheesta. Yhden syksyn olin ala-aste ikäisenä käytännössä syömättä. nauti nälän tunteesta ja kuihtuvasta ulkonäöstä. näin itseni läskinä mutta jossain vaiheessa se haukkuminen ja vinoilu loppui. ilmeisesti vietin silloin elämäni ainoat vuodet normaalipainoisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua kans kiusattiin koulussa ylipainon takia. Pointtina ei olleet epämääräiset tuttavuudet ja tuntemattomat idiootit, pointtina oli läheiset ihmiset, jotka eivät uskalla puuttua välinpitämättömyydestä johtuvaan lihomiseen, kuten mun tapauksessa. Laihuuspuolesta ei ole kokemusta kun en ole ikinä ollut laiha.

      Mulle se ainoolta läheiseltä taholta tullu paine oli pelkästään hyväksi - lopulta. Vaikka mielipaha alkuun olikin suurta niin tää ihminen oli oikeessa; mun ei ole hyvä olla itseni kanssa. Mun keho ei toiminu siten kuin pää olis halunnu ja ei myöskään näyttäny siltä miltä olisin halunnu. Samalla tiedostin ja tiedostan edelleen sen kuinka ne kaikki hiljaakin siinä ympärillä pysyvät ihmiset näkee ne kaikki niin hyvät kuin huonotkin muutokset, mutta niistä huonoista vaan ei saa puhua.

      Vaikken muuten oo aina ihan samaa mieltä Jutan puolen vuoden superdieteistä, mutta siellä ei ainakaan lässytetä kenellekään. Tai hyssytellä. Ammattilaiset puhuu asioista niin kuin ne on ja sitten kertovat mitä tehdään.

      Mun itseni kohdalla fakta on se, että huono ruoka oli liian maistuvaa, suljin silmät lihomiselta ja huonosta voinnista huolimatta vaan jatkoin ja annoin painon kertyä. Sitten suutuin kun eräs sanoi siitä, ihan vaan koska se oli totta. Ja tajusin etten enää hallitse syömisiäni millään tavalla. Enkä mä ole kuivilla vieläkään, syömishäiriöitä on monenlaisia ja mä elän yhden sellasen muodon kanssa varmasti lopun ikääni.

      Poista