torstai 3. huhtikuuta 2014

Yksi syömishäiriön muoto

Monet tietävät anoreksiasta ja bulimiasta. Ne taitaa olla ne puhutuimmat syömishäiriön muodot. Mutta mulla on syömishäiriöstä oma tarinani kerrottavana.

Aloitetaan heti niistä hyvistä uutisista. Meinaan mun ongelmani on sitä laatua, että se on paikattavissa helposti vain rajoittamalla hiilihydraatteja. Mulle on kehittyny sokereihin paha addiktio ja alkoholistin tavoin en pysty hallitsemaan syömiäni määriä.

Hiilihydraattiaddiktio mun kohdallani kun ei koske pelkästään karkkia tai sipsejä. Samaan piiriin kuuluu leivät, piirakat, pasteijat, hapankorput ja kaikki niiden muut olomuodot. Samoin tottakai puurot, murot ja myslit. Ja perunamuusi. Ranskalaiset. Lohkoperunat. Ja mitä niitä nyt sitten onkaan, skaala on siis varsin laaja.

Jos normaali ihminen syö aamulla kaksi ruisleipää, mä vedin helposti neljä tai kuus viipaletta. Ja siihen päälle lautasellinen puuroa voilla ja sokerilla. Niin ja kaakaota lasillinen. Mä tiedostin sen koko ajan, että se määrä on liikaa. Mutta se vaan maistu jotenkin kai hyvältä tai jotain, en osaa edes selittää.

Ja karkkipäivänä normaali ihminen ostaa pussillisen sipsejä, syö niistä ehkä osan ja laittaa loput kaappiin odottamaan seuraavaa karkkipäivää. Mä tempasin koko pussin ja vähintään halusin lähteä tai jopa lähdin hakemaan toista pussia. Eikä karkkipäivä ollut vain kerran viikossa.

Kauppareissut ei ikinä pysyny lapasessa. Mun auto oli aina täynnä suklaapatukoiden papereita. Liki jokaiselta kauppareissulta tarttui joku sokeripötkö mukaan ja yleensä söin sen "salaa" autossa. Jos kävin Vaasan leipomossa niin sen kahden piirakan sijaan ostin muutaman piirakan, fetajuustokolmion ja jonkun pullan.

Lidlin tuoreleipähylly oli aivan mahdotonta ohittaa. Työpaikan vieressä oli Lidl ja kun hain yhdeksi päiväksi sieltä eväät niin saatoin ostaa kaksi sämpylää, neljä piirakkaa, omenataskun ja pullan. Ja niitä juotavia jugurtteja. Yhä edelleen Lidlin tuoretiskistä lähtee aivan huumaavan ihana tuoksu, sen ohitse käveleminen tyhjin käsin on aina yhtä suuri kamppailu!

Sitten tottakai tasasin väliajoin tiedostin lihonneeni, otin jonkun nälkäkuurin, laihduin kympin, lihoin kympin ja taas mentiin. Idioottimaiset "tonnikalaa ja raejuustoa" -kuurit katkes aina ensimmäiseen vitutuskohtaukseen ja taas mentiin tuoreleipätiskille. Tunnesyöjän vikaakin mussa on hyvin vahvasti. Ongelmasta ja murheesta riippuen joko ahmin ruokaa kaksin käsin tai sitten olin pari viikkoa liki syömättä ja sitten alko taas ruoka maistumaan kaiken menetetynkin ajan edestä.

Mäkki oli mulle tosi iso ongelma. Useita kertoja viikossa. Kaks kahen euron hampparia ja kahen euron nugetit. Viikonloppusin viimestään ainakin kaks keikkaa kyseiseen pikaruokalaan ja mielellään koko setti aina kerralla.

Mitä sitten tapahtu viime syksynä kun tuli äkkistoppi kaikelle moskalle? Vierotusoireet. Ensimmäiset kaks viikkoa kauppareissut oli aivan tuskaa. Pienessä paniikissa kimpoilin pitkin kauppaa, meinasin vääntää itkua kassalla jonottaessa niiden suklaapatukoiden vieressä. Ensimmäisellä viikolla sorruin ja ostin yhden Daimin. Mitä nyt yks Daim mihinkään vaikuttais?

Tungin sen turpaani autossa ja hetken se maistu hyvältä. Sen jälkeen tuli niin hirvee olo henkisesti etten ikinä kykene selittämään sitä tarpeeksi elävästi. Katoin itteäni auton taustapeilistä ja säälin itteäni. Että mimmonen kuvottava raukka voikaan ihminen olla, antaa nyt periksi suklaapatukalle! Sen jälkeen kaksi kuukautta meni aivan tiukassa kurissa ja nuhteessa.

Vhh teki sen mitä toivottiinkin. Vaikka sitä oli aluksi vaikea uskoa niin toden totta ne hiilarinhimot ja kamalat mieliteot alko häviämään. Paino lähti laskemaan ja kuten siihen yhteen tekstiin kommentoitiinkin niin siihen hiilariherkutteluun on saanut jonkinlaista hallintaa. Osin se johtuu siitäkin miten paha olo hiilaripommista nykyään tulee ja sitä ei kovin mielellään enää tahdo kokea.

Ajoittain on ollut vaikeampaa, mutta valtaosin on mennyt vain hyvin. Ja koko ajan tuntuu sujuvan aina vaan paremmin ja paremmin kun tästä on tullut keholle normaalitila. Hiilihydraattien hyljeksintä ja huonot vaikutukset on voimistuneet ja se osaltaa ajaa pysymään pois niistä.

Addiktio ei koskaan poistu ja sen kanssa saa painia lopun ikäänsä. Mutta mulla on omaani äärimmäisen toimiva hoitomuoto. :)

13 kommenttia:

  1. Addiktiota löytyy täältäkin suunnalta. Itsekuria ei sitte niin yhtään ja ikinä se ei jää siihen johonki yhteen vaan. Mulla on sama homma et vhh:n avulla saan himot kuriin, muuten lähtee mopo ihan totaalisesti käsistä.. En viitti ees itelleni mitään herkkupäiviä sallia vhh:lla koska siitä se taas lähtee. Mutta kyllä tää tästä :) -Titta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi vähähiilihydraattinen ruoka itsessään on hyvää ja siitä saa varioitua vaikka mitä! Mä en itse ainakaan enää koe "menettäväni" mitään vaikken syö niitä hiilariherkkuja silleen kuin ennen. :)

      Poista
  2. Tutulta kuulostaa moni kohta, oon entinen kokoaikainen, nykyinen osa-aikainen sokeririippuvainen. Mikään karkkimäärä ei tunnu riittävän, jos sille tielle lähtee. Munkin auton ovitaskut on välillä karkkipapereita täynnä. Ja tunnesyöminen..se vasta onkin mun alaani. Plaah, ei tästä varmaan koskaan pääse kokonaan, kuten säkin epäilit. Mut niskan päälle on mahdollista päästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se! Kun tulee tutkimuksia, jotka todistelee sokereiden vaarallisuutta ja kuinka ne aiheuttaa riippuvuuksia niin kyllä mä oon niiden kannalla ihan täysin. On tätä omakohtasta kokemusta sen verran. Että jos sokerit jättämällä paino tippuu ja olo paranee merkittävästi niin kyllä ne aikamoista myrkkyä keholle on!

      Poista
  3. Tunnistan itseni tekstistäsi monilta osin. Sitä on vaikea selittää ihmisille, joiden ei tarvitse kamppailla saman ongelman kanssa. Kaverit ovat loukkaantuneet kun en ota kylässä kakkua. Ne ei voi ymmärtää, että sen kakkupalan jälkeen mä ajan kauppaan ja ostan järkyn määrän herkkuja, jotka vedän kotona naamaan.
    Ihana lukea kohtalontoverin kirjoituksia, kiitos blogistasi :)
    Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen... Aina saa olla selittelemässä, että miksei syö paljoa hiilihydraatteja ja sitten kerrotaan "karppauksen vaaroista" ja sitä rataa. Vähän kuin saan aina selitellä miksen juo alkoholia. Ihmisten on vaikea ymmärtää tämmöstä "poikkeavuutta". :)

      Poista
  4. Ensiksi ihan mahtava blogi!! Kiitos siitä.Toiseksi, meidän hiilaririippuvaisten tunnesyöppöjen pitää muistaa aina se voittajafiilis kun on onnistuttu; vaikka jokaikinen ilta kehua itseään hyvin menneestä päivästä tai muistaa sen repsahduksenki tuoman tunteen.
    Mulla tämä toimii, jostain syystä tää elämäntapamuutos on saanu aikaan sen että ajattelutapa asioihin on saanu uuden, " syvemmän" muodon vaikka se näin kirjoitettuna hankalalta näyttääkin.
    Mutta pienin askelin harppaamalla eteenpäin -- tsemppiä kaikille meille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kommentti! <3 Ja oot ihan oikeessa. Herkästi sitä jää kiinni siihen voivotteluun ja itsensä sättimiseen sen sijaan, että tajuais aina välillä jo hyvän tovin menneen ilman mitään mielitekoja tai edes melkein-retkahduksia.

      Poista
  5. Kiitos ihanasta blogista!
    Olen itse sokeriaddiktio ja yhä edelleen sen hirviön kourissa. Pelkään niitä vieroitusoireita ja myös itseäni; miten reagoin jos sanoin "EI" sokerihirviölle? Pystynkö hoita työt kunnialla vai menetänkö naamani?
    Lasten parissa kun työskentelen ja ruokatauko ei ole olemassa. Mitä jos yhtäkkiä joku päivä saan raivarin lasten edeessä sen takia että en ole ruokkinut tuo sokerihirviö minussa?
    *Huokkaus*
    Parempaan päivään toivossa jatkaan eteenpäin päivä kerrralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän oikein hyvin tuon tunteen. Yhtenä päivänä vaan tajusin haluavani muutosta niin paljon, että sain uskottavasti potkittua sen alulle. Mulla se pahin osuus kesti maksimissaan kaksi viikkoa, sen jälkeen vaan helpotti ja helpotti. Jos unohti syödä kunnolla ja nälkä pääsi yllättämään niin ne oli vaikeimpia hetkiä. Kun sitten söi kerralla tarpeeksi ravitsevasti niin vältti sen näläntunteen ja sitä kautta mieliteotkin jäivät pienemmiksi. Se vaatii vaan valtavan lujaa tahtoa ja uskoa siihen, että se menee kyllä ohi ja helpottaa pian! Ja kun semmosen ison mieliteon sitten voittaa eikä lankeakaan ostamaan herkkuja niin tulee mieletön voittajafiilis!

      Poista
  6. Tuo tekstisi oli ihan kuin kun suusta. Mä otin itteäni niskasta kiinni vajaa kolme viikkoa sitten ja nyt on kadonnut 5 kg. Normaalipainon raja tulee kilon päästä :D jee. Voittajafiilis nyt, mutta mielitekoja on kyllä välillä kun kaikki ympärillä mässää ja tuputtaa.. Pitäis vaan jaksaa pysyä tässä niin kyllä ne hiilarihimotkin katoaa vielä. Tiputin ekan raskauden jälkeen 15 kg vhh:lla. Sit en enää saanutkaan itseeni järjestykseen toisen raskauden aikana ja nyt pikkujätkä on jo kaks että ei voi enää kyllä ladella tekosyitä rankalle vauvavuodelle.. :D

    VastaaPoista
  7. Ihan kuin olisi voinut olla mun näppiksestä. Ei ole vaan yhtä karkkia/patukkaa/pussia... kun otan yhden, syön kaikki mitä löytyy ja jos loppu haen/leivon lisää. Ja jatkuu seuraavana päivänä. Vhh:lla olen ja yks -10 kg pitäisi saada alaspäin vielä, parikymmentä on jo pudotettu pahimmista lukemista (ja moneen kertaan myös noussu takaisin). Mikä siinä sitten on niin hiton vaikea että pysyy siinä itselleen hyvässä sokerittomassa & viljattomassa elämässä...
    Viime talvena paino nousi todella lyhyessä ajassa mässyherkuilla +8kg, onneksi rakas puolisoni sai tsempattua mut taas liikkeelle & syömään oikein ja se putosikin parissa kk.ssa taas pois, eli nyt sitten pudotellaan niitä viimeisiä kiloja. Sitä maagista kymppiä joka on aina ollut mun mukana, josta (jokin minussa) ei halua luopua. Sokeri & hiilariaddikti myöntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin olet hyvä osoitus sokereiden vaarallisuudesta ja niiden merkityksestä painon osalta. Puret vaan hammasta niin perkeleesti ja teet sen loppuelämän päätöksen, sillä se viimenenkin kymppi lähtee! Mulla on sama viimesen kympin kadotus käynnissä ja tahmeeta on..

      Poista