torstai 29. toukokuuta 2014

Lisää kehityskuvia

Koska kehityskuvat on laihdutusblogeissa parasta, niin laitellaan näitä nyt sitten. Vaikka en sitä itse uskokaan niin kyllä jopa tää reisiosasto kapenee!

-20kg kuvin



Kamerasta loppu akku kesken kaiken, siks vähän kummalliset noi uudemmat kuvat...

Käännytystä

Alotin viime syksynä tän blogin myötä seuraamaan muutaman todella huolestuttavan ylipainoisen ihmisten laihdutusblogia. Harmikseni olen huomannut, että joulun jälkeen näiden blogien päivitys on joko hidastunut tai loppunut kokonaan ja osa blogeista on kokonaan piilotettu/poistettu.

Yhdistävä tekijä näillä kaikilla nyt hyytyneillä blogeilla oli yritys laihduttaa sillä "perinteisellä" laihdutusruokavaliolla. Monet näistä bloggaajista kirjoittivat nälästä ja retkahduksista, pienistä pudotuksista ja taas retkahduksista. Valtaosa heistä myös harrasti hyvin aktiivisesti liikuntaa ja ainaki pari kirjoittajaa kärsivät erilaisista kivuista liikunnan takia (kuten polvikivut).

Kaikki elämäntapamuutokset vaatii aina ihan mielettömän paljon itsekuria, mutta nälkäkuurit vaativat sitä kaikista eniten. Nostan näkymätöntä hattuani niille, jotka siihen ovat pystyneet. Mä sitä testasin niin monen monta kertaa ja aina löysin itseni masentuneena taas uuden retkahduksen takia. En tehnyt sitä päätöstä tarpeeksi jyrkästi. En ollut valmis tekemään ihan mitä tahansa päästäkseni läskeistä eroon.

Vika luonnollisesti on mussa ja heikossa mielessä. Telkkariohjelmat ja blogit on pullollaan onnistujia, jotka toisinaan joo valittavat nälkää ja himoa syödä ihanmitätahansa, mutta ne vaan puree hammasta ja porskuttaa menemään, laihtuvat ja kiinteytyvät. Ja minä siinä sivussa vaan masennuin ja muserruin miettien, että miksen mä pysty tohon? Tuntui, että kyllä mä oikeesti todella kovasti haluan laihtua, mutta muutaman päivän jälkeen en pysty enää jatkamaan, luovutan ja kirmaan ostamaan kaupasta korin täydeltä skeidaa.

Avaimet onnistumiseen mulla oli kädessäni koko ajan. Toisessa räpylässä oli vähähiilihydraattinen ruokavalio ja toisessa kädessä ymmärrys elämäntapamuutoksen ja kuurin erosta. Siihen päälle tarvittiin se päätös ja se sama viime syksynä alkanut matka jatkuu yhä edelleen. Tälläkin matkalla on ollut omat ylä- ja alamäkensä, mutta ei yhtään niin valtavaa estettä, etteikö sitä olisi voinut ylittää tai kiertää. Ei ole tullut niin suurta ongelmaa, että olisi pitänyt kääntyä takaisin ja luovuttaa.

Ei ole tarvinnut nähdä nälkää, ei vetää joka päivä ihan tolkutonta treeniä oman fysiikkansa äärirajoilla. Ensin muuttui ruokavalio ja tippui kymmenen kiloa. Sen jälkeen ajatus liikkumisesta tuli itsestään ja ihan tavalliset reippaat kävelylenkit alko tuntumaan oikeesti aika kivalta. Kun kivut polvista hävisivät tuli hinku päästä salille. Yhtäkkiä sitä voi huomata, että haluaa liikkua. Siitä tulee hyvä olo ja sitä hyvää kipua lihaksiin. Ei ole pakko liikkua vaan saa liikkua, koska vihdoin keho pystyy siihen!

Matkani varrella olen oppinut koko ajan lisää ja opin edelleen. Vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta, liikunnasta, itsestäni ja oman kehoni kuuntelemisesta. Olen oppinut sulkemaan korvani paskanjauhannalta siinä kohti, kun joku kertoo miten hengenvaarallista karppaus on. Ihan vaan koska mä tiedän paremmin. Ei, vaan koska mä tunnen paremmin!

Mä en kovin hyvin pärjäisi tällä tahdilla missään puolen vuoden superrutistuksessa, mutta loppuelämääni ajatellen mulla menee helvetin hyvin. Mä pystyn, tahdon ja haluan jatkaa tätä koko loppuelämäni. Paino tippuu hiljalleen ja keho kiinteytyy. En ole ehdottomasti kieltänyt itseltäni mitään, mutta tää ruokavalio itsessään ohjailee mun valintoja parempaan suuntaan. Voin syödä hyvältä maistuvaa "ruokaa" ja saada vatsani kipeäksi tai voin syödä hyvältä maistuvaa ruokaa, vatsa ei tule kipeäksi ja se pitää kauemmin nälkää.

Tässä ei nyt ole kyse kisalavoille pyrkijöiden rasvat nolliin -dieeteistä vaan meidän tavallisten syömishäiriöisten kamppailusta. Sokereilla on valtavan suuri merkitys tässä ongelmassa ja kun poistamme valtaosan sokereista häviää myös valtaosa ongelmasta. Edelleenkään esimerkiksi hampurilaisaterian suurin ongelma ei ole rasva vaan sokeri.

Kirjoitan tätä blogia itselleni, etten koskaan unohda sitä mistä lähdin. Mutta samalla tämä blogi on myös niille, jotka aivan suotta kamppailevat yleensä sokereiden aiheuttamien ongelmien kanssa. Niille, joilla selkäranka on vähän heikompaa tekoa ja nälän edesssä sortuu herkästi. Niille, jotka ovat ihan yhtä kyllästyneitä vihaamaan omaa kehoansa ja heikkoa mieltään!

maanantai 26. toukokuuta 2014

-20 kg!

Vaikka vaaka on pyritty pitämään piilossa (HAH, nimenomaan yritetty) niin painokehitykseen on nyt uskallettu merkitä 78 kg:n alitus. Paino on jo useemman kerran kyllä seilannu sen lukeman alle, mutta sitten taas veivannut vähän väärään suuntaan ja pysähtynyt niille sijoilleen. Nyt on pysytty seiskakasin alla jo pidempi tovi, niin nyt sen uskaltaa julistaa viralliseksi.

Kesä metsästetään sitten sitä viimeistä kymppiä. Sen tulee vasta sitten aika näyttämään mihin painoon sitä tullaan päätymään, voi olla että ihan se miinuskolkyt ei tule toteutumaan. Kesä on kuitenkin kaikista parasta aikaa urheilla ja nyt on ollut tosi hyvä draivi siihen hommaan. Toi mun uus polkupyörä on myös ihan megaupeejuttu!

Loistavaa alkanutta viikkoa!




lauantai 24. toukokuuta 2014

Yhä täällä porskutetaan!

Mulla ei ihan oikeesti ole mitään kerrottavaa tai pätemisen aihetta. Tällä viikolla neljä kertaa salilla, sain eilen polkupyörän (sillä on ajettu heti eilen illalla ja uudestaan tänä aamuna), on otettu aurinkoa, uitettu koiria ja olen syönyt melko kurinalaisesti. Paitsi eilen söin jätskiä, mutta ei paljon paina. Vaakaan en ole suostunut koskemaan.

Olen kehdannut pitää shortseja. Eilen isosta näyteikkunasta tuskailin, että kyllä ne herttinen edelleen lyllyy aika kamalan paljon. MUTTA! Sieltä kaiken hyllyvän alta on jo nähtävissä ne lihaksetkin! Lohduttaudun sillä. Kuulostaa todella tyhmältä, mutta ette usko miten hieno fiilis on kun voi käyttää shortseja ja hameita. Kun reidet ei hankaa yhteen ja sen takia hikoa ja hierry. Melkeen vois pienen onnenkyyneleenkin tirauttaa! Ei sillä etteikö ne osuis yhteen, mutta oikein paksut reidet eivät ota väliinsä lainkaan ilmaa ja sitten hiertyvät ikävästi.

Ajattelin käydä taas laittamassa ripset kesäksi. Kuumalla kelillä ei tee mieli käyttää meikkiä lainkaan ja siihen "ongelmaan" asennetut räpsyttimet on ihan huippuratkaisu! Työajat asettaa pienen haasteen, kun arkivapaita on vähän harvemmin ja työajat on aikalailla täsmälleen samat kuin noissa paikoissa, jotka ripsiä tekee. Ja tietysti sitten niille päiville ei ole aikoja. Noh, elämä on!

Mutta ei siis mitään kovin ihmeellistä. Blogikeskittyminen on aikalailla koirien puolella, kesä kun on parasta aikaa koirien kanssa! Ihanaaa! :)

Mun lemppari kesäpaita on tommonen riepu. Uuden
vastaavan tarttis, mutta ei ole tullut vastaan.. :(

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Ensimmäinen kesältä tuntuva viikonloppu!

Ihan ensinnäkin, kokeilin eilen päälleni farkkuhametta johon olen mahtunu viimeksi enedesmuistamilloin! Nappi meni helposti kiinni eikä hame puristanut. On aina ihan yhtä tajuttoman makee fiilis mahtua johonkin vaatteeseen, jota on vuosia säilönyt kaapissa "sitten kun mä laihdun" -ajatuksella. Ja nyt ne mahtuu!


Eilen käytiin ensin iltapäivästä kattomassa väkivaltaviihdettä Turpakeikan merkeissä. Sieltä suunnattiin Nurmijärvelle Itäpyöräralliin. Vanhojen romukasojen kokoontumisessa viihdyttiin tuttujen kanssa myöhään yöhön asti ja vasta vähän kahden jälkeen pääsin nukkumaan. Sammuin kuin saunalyhty ja heräsin kahdeksalta ihanaan auringonpaisteeseen.



Kolmisen tuntia vietetiin nuorimman koiran kanssa leikkimielisessä näyttelyssä, match showssa, jossa valtaosa ajasta vaan makoiltiin nurmikolla omaa vuoroa odottaen. Ei tullut menestystä niin päästiin lähtemään hyvissä ajoin mätsäristä. Matkalla pysähdyttiin uittamaan järvessä kuumassa kelissä kieli maassa läähättävää koiraa, kyllä näytti piristävän!

2013/2014

Käytiin upean ilman kunniaksi syömässä kirjaimellisesti ulkona. Terassilla kiskottiin kitusiimme leikkeet salaatilla ja varmaan kymmenen litran ämpärillinen vettä. Kyllä meinaan aurinko lämmitti! Tänään olis vielä tiedossa lätkämatsia ja illalla grillataan niitä koiranruoka-ribsejä. Ehkä vähän haaveilisin myös salilla käymisestä..


Kaiken tän kruunaa se, että mulla on vielä huomennakin vapaapäivä! Kokonaiset kolme vapaata putkeen, ihanaa! Ja huomennakaan ei pitäis olla lämpöasteista pulaa. :)

lauantai 17. toukokuuta 2014

"Et voi pilata mun fiilistä millään, mul on kaikki hyvin tänään"

Pitkän työviikon päätti erä jääkiekkoa, tiedetysti päättyen Suomen voittoon. Heti pelin jälkeen nukkumaan ja klo 5.30 heräsin ihanaan auringpaisteeseen, joka räväytti silmät auki kuin käsistä karkaavan rullaverhon! Tsädäm ja mä olin ihan totaalisen hereillä!

Käytin koirat pissalla ja suuntasin salille. Tein treenin selälle ja kipitin porraskoneella 600 askelmaa. Sitten kipinkapin kotiin, koirat ja kamera kyytiin ja suorinta tietä pellolle. Nautiskeltiin aamuauringosta, hiljaisuudesta ja kiireettömyydestä. Koirat paino rallia pitkin peltoa ja mä räpsin tasaseen tahtiin kuvia.


Aamulla söin ennen salia kermarahkaa ja omppusosetta. Nyt koirien peltorallin jälkeen tein salaattia ja possu-kasvis-kerma-juusto -sotkua (yllättyikö joku?) ja sitä vedin ison lautasellisen naamariin. Tänään on vielä vaikka mitä ohjelmaa tiedossa! Ihan ensimmäisenä menen nyt kuitenkin suihkuun ja laitan päälle ensimmäistä kertaa tälle kesää ihan semmoset kesävaatteet.


Ihanaa viikonloppua kaikille!

perjantai 16. toukokuuta 2014

Parempi aamupala?

Se virallinen suositus ja media on luoneet tietynlaisen kuvan aamupalasta. Puuroa, muroja, mysliä, jugurttia, hedelmiä, mehua ja näin edelleen.

Kuva

Mä olin ennen Ikeassa töissä ja siellä oli ihanat aamupalat. Ahdoin siellä yleensä itseeni lautasellisen muroja maidolla ja hillolla, kaveriksi iso sämpylä kaikilla mahdollisilla päällisillä. Vedin itteni aina ihan totaalisen hillittömään ähkyyn. Silti kahden tai kolmen tunnin päästä viimeistään sitä alko jo kaipailemaan takaisin ruokalaan.

Ne ajat tuli tänään mieleeni, kun neljän jälkeen iltapäivällä tajusin taas kerran, että voi helvetti, siitä on noin seittemän tuntia kun oon viimeks syöny?! Töissä oli kivaa pientä puuhasteltavaa niin aika lenteli ihan omia menojaan ja yhtäkkiä kello oli niin paljon. Mutta, nälästä ei vieläkään ollut tietoakaan.

Menin sitten syömään evääksi hakemani salaatin enkä sitä jaksanut edes syödä kokonaan. Vähän melkein väkisin tungin evästä soppatorvesta alas, mutta ei se semmosta ahmimisen riemua ollut. Kyllä mua vähän nauratti, että tää laihduttajan elämä on tämmöstä jatkuvaa nälkäkuoleman partaalla kitumista. ;)

Mitä mä sitten söin aamupalaksi? Kauniista aamupalaidyllistä poiketen söin salaattia juustolla ja kananmunalla. Kaveriksi vähän kermarahkasta, mansikoista, mustikoista ja pellavansiemenrouheesta tehtyä smoothieta. Kyllähän se aika tavalla eroaa tosta ylhäällä olevasta kuvasta.

Alkuun tästä "aamupala-ajattelusta" olikin vaikea päästä eroon. Vaikka aika usein teenkin jotain ehkä jopa normaalihkoksi lueteltavaa aamiaista, kuten kermarahkaa omppusoseella tai smoothieta, niin toisinaan syön heti aamusta ihan niitä muihin vuorokaudenaikoihin liitettyjä aterioita. Tuntuhan se hassulta ruisleivän sijasta syödä heti herättyään pihvejä ja kukkakaalimuusia, mutta kaikkeen on tottunut.

Ja kuinka paljon paremmin ja pidempään nämä enemmän proteiineihin ja rasvoihin keskittyvät aamiaiset pitävät nälkää! Sitä ei tarvi istua töissä naputtelemassa pöytää kelloa tuijottaen, että jokohan sitä vois mennä syömään.. Ja sitten tietysti tulee se, että kun myös töissä syö hyvin niin yhtä vähän tarvitsee kamppailla sen nälän kanssa iltaakaan kohti.

Vähäiilihydraattisesta ruokavaliosta innostunut tuttavani sanoi, ettei hänelle tahdo aamuisin maistua mikään syötävä. "Olen sitten syönyt edes jonkun hedelmän." Mä sen sijaan sanoin, että jos sulla ei ole nälkä eikä tee mieli syödä, niin älä syö. Mitään. Sokeripommilla päivä lähtee takuuvarmasti väärään suuntaan heti alkujansa! Niinpä sanoin tälle tuttavalleni, että syöt sitten myöhemmin kun siltä tuntuu ja syöt sillon ihan oikeeta ruokaa. Hedelmät on jees, mutta niiden on oltava aterian ehdoton vähemmisto, ihan samoin kuin kaiken muunkin sokerin.

Koska silleen mä oon tehny ite niinä harvoina aamuina, kun ei ole ollut nälästä tietoakaan. Oman kehon kuuntelu (terveissä mitoissa) on tärkeä taito. Useimpina aamuina kyllä syön, mutta sillon harvoin kun kroppa ilmottaa, että ei kiitos, niin sillon olen kuunnellut sitä. Syön sitten, kun todella se nälkä tulee.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Päivän kuva


Tätä ajatusta mä oon opetellu nyt istuttamaan mun päähän. En ole ikinä "treenannut" kovaa tai hiljaa, niin semmonen oikea asennoituminen kaikkeen liikkumiseen puuttuu. Luovutan herkästi, vähennän painoja, siirryn juoksusta kävelyyn, jne. heti kun vähän tuntuu liian ikävältä. Nyt olen hiljalleen oppinut sivuuttamaan sitä "tuskaa" ja keskittymään siihen, mitä siitä seuraa.

Tai siis, siihen mitä siitä seuraa sitten joskus. Koska lihastuskan välittömässä läheisyydessä on ainoastaan muutama päivä lisää tuskaa. Terkuin, eilen jalkapäivä, nyt koskee..

tiistai 13. toukokuuta 2014

Reipasta huomenta!

Heräsin klo 5.30, vähä kuuden jälkeen ponkasin salille. Sehän oli lempparini jalkapäivän vuoro! Kauheella pusertamisella jalat spagetiksi ja sen jälkeen ihan kevyesti porraskoneella 1000 askelmaa päälle.

Vaikka tossa porraskoneessa on varmaan sama kuin juoksumatossa, että ei ole läheskään niin raskasta kuin tavallisessa versiossa, niin kyllä helvetti puski hikeä pintaan! Fiilis oli aivan katossa, vettä valui pieninä puroina pitkin kaulaa ja naamaa, jalkoja poltteli.

Ei mulla muuta. Kyllä on mukavaa! :)



sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Ei ehkä niin kaunista...

...mutta senkin edestä hyvää! Kermarahkaa ja omppupaistosta. Oi nam nam nam!

Kuinka tupareissa sitten kävikään..?

Tosiaan, eilen oli eräiden rakastavaisten tuparit ja mua vähän jännitti etukäteen - siis oman selkärankani puolesta. Oli suolaisia piirakoita, karkkia, tuulihattuja ja tietysti kulhoittain sipsejä. Viimeinen noista on mulle aina se suurin ongelma.

Istuin herkkupöydän ääressä ja tiedättekö mitä? Mä en ottanut mitään. En yhden ainutta karkkia tai sipsiä. Siinä ne oli mun nenän edessä ja kyllähän ne sipsit siinä yrittivät vähän kuiskailla mulle, mutta se meni nopeesti ohi. Lopulta tajusin, ettei mun edes oikeastaan tehnyt enää mieli niitä. Tää voi monelle kuulostaa aika onnettomalta juhlimisen aiheelta, mutta mulle tää oli VALTAVA erävoitto!

En myöskään juonut mehuja tai limuja, pelkästään vettä. Seurasin huvittuneena enemmän ja vähemmän kännissä olevia ihmisiä ja mulla oli oikeestaan tosi kivaa. Mutta ennen kaikkea tärkeintä on se, että mä en retkahtanut, vaikka kaikki edellytykset siihen tungettiin ihan vaan käden ojennuksen päähän.

Ja voi huikeeta miten hieno fiilis oli aamulla! Kymmenen tunnin unien jälkeen heräsin pirteänä, ilman viinasta tai sokerista johtuvaa krapulaa. Pokkana vaan ihastelin peilin edessä litistynyttä mahaa, jota en ollut turvottanut sipseillä edellisenä iltana. Jiille hihkuin kanssa, et kato nyt miten littee maha! Fiilis oli oikeinkin mainio heti aamusta. :)

Aamupalaksi söin (tähän rumpujen pärinää!) yllättäen kermarahkaa ja omppusosetta. Sitten kävin koirien kanssa reilun tunnin aurinkoisen lenkin metsässä. Koirat juoksenteli aivan täysillä pitkin metsää ja nyt ne nukkuu ihan rättipoikkiväsyneinä. Itse otin metsäretken enemmän mielen ja kehon levon kannalta. Käppäilin rauhassa, nautin auringosta ja vähän väliä huomasin hymyileväni leveästi tai ihan jopa nauravani ääneen koirien leikeille.

Kotona lappasin lautaselle - tässä tulee seuraava ihan mieletön ylläri - ison kasan salaattia. Kaveriksi eilistä kermaan tehtyä jauhiskastiketta. Laitoin koko sotkun sekaisin lautasella ja vaikkei se kovin nättiä ollut, niin maku oli vähän sama kuin tortilloissa. Eli söin tavallaan tortilloja ilman sitä lättyä.

Laitoin myös neljä mun pään kokoista (tai ainakin melkein niin isoa..) omenaa pieniksi paloiksi vuokaan, ronskilla kädellä kanelia perään, kansi päällä pyörittelin ja ravistelin vuokaa, että sai kanelin joka puolelle ja laitoin uuniin. Nyt on omppusotkua koko saavillinen. Maistuu hyvältä ihan tollasenaan, mutta vielä parempaa se on kermarahkaan sekotettuna.

Taidan viedä äitillekin vähän omenajuttua.. :)

Ennen uunia..

lauantai 10. toukokuuta 2014

Tältä mä näytän tänään!

Mä olen alottanut tänään päivän kello kuudelta kuntosalilla. Vähän viiden jälkeen nousin sängystä, söin kermarahkaa omppusoseella ja käytin koirat pissalla. Salilla semmosella "porraskoneella" kipitin 500 askelmaa ja siihen päälle väänsin vähän rautaa solmuun.

Sen jälkeen kävin (taas!) Stadiumissa ja nyt ostin sieltä ton kuvissakin päällä olevan paidan. Sitten heiluin kuusi tuntia töissä, tulin kotiin, tein 20 minuutin pikasiivouksen, kävin ruokakaupassa, juoksutin koiria ulkona, söin ja maalasin pandakarhu-meikin. Tänään on vielä tiedossa tupareiden viettelyä kavereiden luona. Uusi herkuton linja joutuu siis todelliseen testiin. Kääk!

Kysyttävää?

Mulla vähän raksuttaa taas pää tyhjää. Tuntuu, että toistan itseäni kirjoituksesta toiseen. Blogilla on tilastojen mukaan aika monta sataa eri lukijaa viikossa niin olisiko jollakin jotain kysyttävää? Ihan mistä tahansa! Minusta? Ruokavaliosta? Jostain aivan muusta? Myös toiveita postauksien suhteen saa laittaa!

torstai 8. toukokuuta 2014

Miksi ihmeessä mä retkahtelin?!

Nyt on tämä pieni tovi pysytty aika tiukalla vhh:lla taas. Monta viikkoa tai jopa kuukautta meni jatkuvasti jotain paskaa syöden eikä ruokavaliossa ollut mitään selkeetä linjaa. Paino ei laskenut ja vaikka olo nyt ei ollut mitenkään huono, niin nyt tajuan, ettei se ihan huipussaankaan ollut.

Koska nyt tuntuu, että kroppa on päässyt tasapainoon. Olo tuntuu kevyeltä eikä lainkaan turvonneelta. Vaakaa en ole käyttänyt, koska edelleen otan siitä tarpeetonta lisäressiä ja lyön hanskat tiskiin heti, jos kahden päivän ruotuun palaamisen jälkeen ei ole paino jo lähtenyt tippumaan. Keskityn nyt enemmän tuntemaan sitä kevennystä enemmän kuin näkemään sitä numeroina. Nyt tuntuu hassulta, että minkä takia sitä ei pystynyt olemaan herkuttelematta? Jos sen välttämisellä vointi paranee entisestään näin merkittävästi. Tyhmä minä..

Maanantaina kävin salilla tekemässä sen aivan killerin jalkatreenin, joka venyttäessä tuntuu edelleen. Eilen tein käsiä ja olkapäitä ja tuntuman perusteella ainakin heiveröiseen habaan osui ja upposi. Huomenna olisi sitten vatsan ja selän vuoro. Selkä vielä meneekin, mutta vatsalihasten pusertaminen on aivan syvältä. :D Johtunee siitä, että siellä nimenomaan sitä voimaa ei ole. Etenkin jalkoja tykkään tehdä, koska jaloista löytyy aika tavalla ruutia, mutta ne melkeen tärkeimmät lihakset (etenkin mulla, kun ryhti on huono ja ranka kierossa) on aika lailla surkeessa kunnossa.

Eilen ja toissapäivänä syötiin juustoista kasvisgratiinia ja piffejä. Eilen lisänä oli myös parasta ystävääni salaattia. Aamupala on mennyt edelleen kermarahkaa omppusoseella ja duunissa on tullut syötyä salaatteja terästettynä juustolla ja/tai pähkinöillä ja/tai avokadolla. Ei siis mitään uutta ja jännittävää sillä rintamalla. :)

maanantai 5. toukokuuta 2014

Varovainen startti

Mähän olen hyvin pitkäjänteinen ihminen. Tänään monen viikon sairastelun jälkeen todella ponkaisin itseni takaisin salille ja voi olipas ihanaa! Koska mulla ei ole aikomustakaan sairastella taas pitkään aikaan niin ihan otin sellasen varovaisen paluun salitreenin pariin. Kevyillä painoilla ja ihan vaan pientä poltetta ja hikeä pintaan.

Joo paskat! Koska mä oon mä ja aion olla ihan hirvee muskelimies heti huomenna niin revin täysillä, tietysti. Tein jalkoja hirveellä raivolla, hikeä lens kaaressa ja vasta kun kävin pyörtymisen rajoilla tunsin olevani maalissa. Siihen päälle huojuvin ja tutisevin jaloin kiskoin pari kilometriä soutulaitteella. Että se siitä varovaisesta startista! ;)

Salin jälkeen kävin koirien kanssa metsässä kävelyllä. Koirat sai juosta ja rellestää vapaana, mä keskityin siihen, että jalat pysyy alla...

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Pienempi vaatekoko

Eilen kävin vähän vaateostoksilla ennen töitä. En ole mikään kyynärpäätaktiikalla etenevä himoshoppaaja, joten viihdyn kaupoissa aikaisin aamusta, kun ei ole niin paljoa muita.

Toi saman katon alla asuva poikaystäväkandidaatti on jo pitkään marmattanut, että mun pitäis hankkia uusia alushousuja. En ymmärrä mitä vikaa on vaippojen tapaan perseestä lököttävissä pari numeroa liian isoissa alkkareissa?! No ostin. Tuli vaihto koosta 44/46 kokoon 40/42. Olin varma, että nää on kyllä aavistuksen pienet, siis täysin varma. Noh, ei olleet pienet. Istuvat aika lailla just eikä melkeen, ei kiristä eikä purista. Mukavaa! :)

Ostin myös semmosen ilmavan valkoisen kesäpaidan. Kokeilin perinteistä kokoa L, mutta se oli armotta liian iso teltta. Koko M oli oikein passeli. Taas vähän lisää koheni mieliala. Toisesta kaupasta löysin myös hupparin. Normaalisti koko 42 on vähän kiristänyt jostain, nyt päädyin kokoon 40 ja se tuntui oikein hyvältä. Edes hihat eivät kiristäneet lainkaan!


Taisin myös unohtaa kertoa maanantain spa-reissun parhaan asian! Meinaan mun bikinien alaosa oli liian iso. Siis aivan totaalisen liian iso! Ne samaiset housut, jotka mulla on noissa kehityskuvissa (jotka olivat varsin kireät, kun olin isompi) olivat nyt onnettoman löysät päällä. Kauhistelin ja hihkuin pukukopissa samaan aikaan kun vedin ne ylleni! Hihkuin, koska olin siis todellakin laihtunut ja kauhistelin, koska niitä ei saanut mitenkään kiristettyä eikä mulla tietysti ollut muitakaan. :D

Niillä mentiin, kaksin käsin tiukka pito altaasta noustessa. Vedessä niissä huljui monta senttiä tyhjää ja istuvuus oli ihan omaa luokkaansa. Niinpä eilen ostin kahdet uudet. Niillä taisi poistohintaa olla 2,50e/kpl niin ei ihan kauheesti kirpaissut. Ostin sini-valkoiset solmittavat ja punaiset ilman naruja. Säädettäviä yläosia mulla jo onkin kaikissa sateenkaaren väreissä...


P.S. Huomenna salille!!

torstai 1. toukokuuta 2014

Pieni tsemppi vappua seuraavaan taistoon!

Tämä on minulle itselleni ja myös muille teille sokeriongelmaisille, jotka iloisesti nyt vappuna tunkivat sokeria kaksin käsin naamariin. Mullahan tämmöstä herkuttelupäivää seuraa aina muutaman päivän hankala jakso. Sillon kroppa hakeutuu takaisin "vhh-moodiin" ja kroppa kirkuu ja huutaa sokeria.

Mulla on siis tiedossa pientä sisäistä kamppailua, että jaksaa pysyä sen pienen hetken tiukalla linjalla herkkujen kanssa. Sitten sitä pääseekin yllättävän nopeasti huomaamaan, että ei enää olekaan mielitekoja eikä kauppareissuja tarvitse kulkea laput silmillä ja ostoslistaa tiukasti mielessään toistellen.

Kuten niin monen monta kertaa aikaisemminkin tässä blogissa olen jaksanut hokea: se menee ohi.

  • Suunnittele päivän syömiset valmiiksi
  • Syö vatsa täyteen ja joka aterialla tarpeeksi rasvoja, ettei tule nälkä
  • Vältä tylsiä hetkiä, käy vaikka kävelyllä!
  • Juo paljon vettä
  • Taistele sitä hetkellistä sokerinhimoa vastaan -> se menee ohi!

Siinä on mun tärkeimmät pointit ruotuun palaamisessa. Jos en juo tarpeeksi vettä tulee ikävä olo ja päätä saattaa jomottaa. Sillon tekee mieli lyödä hanskat tiskiin ja kaikki on ihan tyhmää eikä mistään tuu mitään ja byhyy. Nälkä on varmaan se suurin vihollinen. Kun on suunnitellut ja mieluiten myös valmistanut ruokansa valmiiksi niin ei tule sitä turhautunutta hetkeä, että nytäkkiäjotainsyötävää!!

Olen jo aika hyvin oppinut sysäämään morkkiksen sivuun ja keskittynyt katsomaan eteenpäin. Ei se vellominenkaan mitään hyödytä, herkut on herkuteltu ja nyt kiinni siihen parempaan oloon ja arkeen. :)

Vapun kunniaksi kiskottiin pää täyteen!

Mähän en ole absolutisti, mutta (etenkin nykyään) alkoholia nautin aika lailla harvoin. Ja ehkä nimenomaan voin käyttää sanaa nautin, koska kun jotain alkoholipitoista juon, niin se tapahtuu lähinnä maun vuoksi. Villeinä teinivuosina sitähän vedettiin tasan sitä mikä päähän kolisi parhaiten, mutta kyllä sen juoman pitää nykyään hyvältä maistua.

On esimerkiksi pari makeahkoa siideriä, joista tykkään ja niitä olen joskus ostanut pari, kolme tölkkiä tai pulloa. Yleensä jaksan juoda yhden enkä aina sitäkään kokonaan. Alkoholissa toinen iso ongelma on sellanen kontrollin menettämisen tunne, koska ei voi ajaa autoa. Auto on mulle ollu kortin saamisesta lähtien tosi tärkeä väline ja se tuo mulle semmosen "vapaudentunteen" ja jos en voi ajaa autoa jonkun typerän siiderin takia, niin jopa pienesti ahdistun. :D Ehkä kuulostaa vähän hassulta, mutta yksi iso syy juomattomuuteen on halu säilyttää mahdollisuus hypätä auton rattiin millon tahansa.

No mutta nythän meillä oli tämä kansallinen lupa ryypätä, VAPPU! Sen kunniaksi kiskasin oikein sitten kaksin käsin pään täyteen - sokeria! Ensin tempasin ämpärillisen lakritsijäätelöä ja illanvieton yhteydessä toisen ämpärillisen itse tehtyjä munkkeja. Voi herttinen, että ne olivatkin hyviä! Sain totaalisen yliannostuksen sokeria ja niin mahdottoman kipeän vatsan. Tämä oli tietoinen herkutteluöveri, seuraava herkuttelupäivä on sitten joskus. :)

Ja voihan hitto mikä olo oli nyt aamulla! Sormet on turvonneet makkaroiksi, naama on kuin pullataikina ja vatsaan on asennettu rantapallo. Helevetin eroottinen olotila siis! Mutta ette usko miten hyvältä saattoi maistua perinteinen pellavansiemenrouhe-kermarahka-omenasose -aamupala. Nautin jokaisesta lusikallisesta, kun tiesin, että tällä tää ällöttävä olo lähtee.

Tällänen "laihduttavan" ruokavalion kuuluu ollakin. Semmonen, johon tuntuu ihan taivaallisen ihanalta palata porsastelun jälkeen, kun tietää siitä tulevan niin hyvä olo tän ällötyksen tilalle. :)