torstai 29. toukokuuta 2014

Käännytystä

Alotin viime syksynä tän blogin myötä seuraamaan muutaman todella huolestuttavan ylipainoisen ihmisten laihdutusblogia. Harmikseni olen huomannut, että joulun jälkeen näiden blogien päivitys on joko hidastunut tai loppunut kokonaan ja osa blogeista on kokonaan piilotettu/poistettu.

Yhdistävä tekijä näillä kaikilla nyt hyytyneillä blogeilla oli yritys laihduttaa sillä "perinteisellä" laihdutusruokavaliolla. Monet näistä bloggaajista kirjoittivat nälästä ja retkahduksista, pienistä pudotuksista ja taas retkahduksista. Valtaosa heistä myös harrasti hyvin aktiivisesti liikuntaa ja ainaki pari kirjoittajaa kärsivät erilaisista kivuista liikunnan takia (kuten polvikivut).

Kaikki elämäntapamuutokset vaatii aina ihan mielettömän paljon itsekuria, mutta nälkäkuurit vaativat sitä kaikista eniten. Nostan näkymätöntä hattuani niille, jotka siihen ovat pystyneet. Mä sitä testasin niin monen monta kertaa ja aina löysin itseni masentuneena taas uuden retkahduksen takia. En tehnyt sitä päätöstä tarpeeksi jyrkästi. En ollut valmis tekemään ihan mitä tahansa päästäkseni läskeistä eroon.

Vika luonnollisesti on mussa ja heikossa mielessä. Telkkariohjelmat ja blogit on pullollaan onnistujia, jotka toisinaan joo valittavat nälkää ja himoa syödä ihanmitätahansa, mutta ne vaan puree hammasta ja porskuttaa menemään, laihtuvat ja kiinteytyvät. Ja minä siinä sivussa vaan masennuin ja muserruin miettien, että miksen mä pysty tohon? Tuntui, että kyllä mä oikeesti todella kovasti haluan laihtua, mutta muutaman päivän jälkeen en pysty enää jatkamaan, luovutan ja kirmaan ostamaan kaupasta korin täydeltä skeidaa.

Avaimet onnistumiseen mulla oli kädessäni koko ajan. Toisessa räpylässä oli vähähiilihydraattinen ruokavalio ja toisessa kädessä ymmärrys elämäntapamuutoksen ja kuurin erosta. Siihen päälle tarvittiin se päätös ja se sama viime syksynä alkanut matka jatkuu yhä edelleen. Tälläkin matkalla on ollut omat ylä- ja alamäkensä, mutta ei yhtään niin valtavaa estettä, etteikö sitä olisi voinut ylittää tai kiertää. Ei ole tullut niin suurta ongelmaa, että olisi pitänyt kääntyä takaisin ja luovuttaa.

Ei ole tarvinnut nähdä nälkää, ei vetää joka päivä ihan tolkutonta treeniä oman fysiikkansa äärirajoilla. Ensin muuttui ruokavalio ja tippui kymmenen kiloa. Sen jälkeen ajatus liikkumisesta tuli itsestään ja ihan tavalliset reippaat kävelylenkit alko tuntumaan oikeesti aika kivalta. Kun kivut polvista hävisivät tuli hinku päästä salille. Yhtäkkiä sitä voi huomata, että haluaa liikkua. Siitä tulee hyvä olo ja sitä hyvää kipua lihaksiin. Ei ole pakko liikkua vaan saa liikkua, koska vihdoin keho pystyy siihen!

Matkani varrella olen oppinut koko ajan lisää ja opin edelleen. Vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta, liikunnasta, itsestäni ja oman kehoni kuuntelemisesta. Olen oppinut sulkemaan korvani paskanjauhannalta siinä kohti, kun joku kertoo miten hengenvaarallista karppaus on. Ihan vaan koska mä tiedän paremmin. Ei, vaan koska mä tunnen paremmin!

Mä en kovin hyvin pärjäisi tällä tahdilla missään puolen vuoden superrutistuksessa, mutta loppuelämääni ajatellen mulla menee helvetin hyvin. Mä pystyn, tahdon ja haluan jatkaa tätä koko loppuelämäni. Paino tippuu hiljalleen ja keho kiinteytyy. En ole ehdottomasti kieltänyt itseltäni mitään, mutta tää ruokavalio itsessään ohjailee mun valintoja parempaan suuntaan. Voin syödä hyvältä maistuvaa "ruokaa" ja saada vatsani kipeäksi tai voin syödä hyvältä maistuvaa ruokaa, vatsa ei tule kipeäksi ja se pitää kauemmin nälkää.

Tässä ei nyt ole kyse kisalavoille pyrkijöiden rasvat nolliin -dieeteistä vaan meidän tavallisten syömishäiriöisten kamppailusta. Sokereilla on valtavan suuri merkitys tässä ongelmassa ja kun poistamme valtaosan sokereista häviää myös valtaosa ongelmasta. Edelleenkään esimerkiksi hampurilaisaterian suurin ongelma ei ole rasva vaan sokeri.

Kirjoitan tätä blogia itselleni, etten koskaan unohda sitä mistä lähdin. Mutta samalla tämä blogi on myös niille, jotka aivan suotta kamppailevat yleensä sokereiden aiheuttamien ongelmien kanssa. Niille, joilla selkäranka on vähän heikompaa tekoa ja nälän edesssä sortuu herkästi. Niille, jotka ovat ihan yhtä kyllästyneitä vihaamaan omaa kehoansa ja heikkoa mieltään!

3 kommenttia:

  1. Mä kanssa uskon että tiukka karppaus aluksi on loistava tapa saada sokerikierre katkaistua. Toki hiilareita saa ja kannattaakin nauttia kun normaalipainossa halutaan pysyä, mutta monilla menee ne hiilarit usein ihan överiks, ja vielä sieltä huonosta päästä hiilareita.

    Millonkas sä alotit vähähiilihydraattisen syömisen siis? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mähän monen karppaajankin mielestä vedän liikaa hiilareita, koska syön esimerkiksi marjoja ja hedelmiä päivittäin. Siinä vaan on aika iso ero tuleeko ne hiilarit just esimerkiksi marjoista vai leivästä. En näe mitään syytä lisätä ruokavaliooni leipää/perunaa/riisiä/pastaa enää, oli paino mikä hyvänsä. Syön niin paljon monipuolisemmin nykyään, kun piti keksiä millä korvata noi ja nyt tuntuu todella hassulta, että joskus ateria ilman niitä tuntui orvolta ja kummalliselta.

      Muistaakseni viime vuoden elo-syyskuussa pistettiin hiilarirallille stoppi. Nyt siis noin 8-9kk takana ja sitä ennen pari kertaa parin kuukauden pätkissä on karistettu kiloja ja sitten palattu vanhaan ja otettu kaikki takaisin.

      Poista
  2. Tarkotin justiinsa sitä että kun paino on normaalissa ja halutaan pysyä siinä, niin hiilaria lisätäänkin justiinsa näistä fiksuista lähteistä (marjat, kasvikset) ja mahdollisesti treenin ympärillä bataatti tai riisi. Pastoja tai leipiä en itekkään lähtis pupeltamaan tai on sama ralli päällä taas.

    VastaaPoista