sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kuinka tupareissa sitten kävikään..?

Tosiaan, eilen oli eräiden rakastavaisten tuparit ja mua vähän jännitti etukäteen - siis oman selkärankani puolesta. Oli suolaisia piirakoita, karkkia, tuulihattuja ja tietysti kulhoittain sipsejä. Viimeinen noista on mulle aina se suurin ongelma.

Istuin herkkupöydän ääressä ja tiedättekö mitä? Mä en ottanut mitään. En yhden ainutta karkkia tai sipsiä. Siinä ne oli mun nenän edessä ja kyllähän ne sipsit siinä yrittivät vähän kuiskailla mulle, mutta se meni nopeesti ohi. Lopulta tajusin, ettei mun edes oikeastaan tehnyt enää mieli niitä. Tää voi monelle kuulostaa aika onnettomalta juhlimisen aiheelta, mutta mulle tää oli VALTAVA erävoitto!

En myöskään juonut mehuja tai limuja, pelkästään vettä. Seurasin huvittuneena enemmän ja vähemmän kännissä olevia ihmisiä ja mulla oli oikeestaan tosi kivaa. Mutta ennen kaikkea tärkeintä on se, että mä en retkahtanut, vaikka kaikki edellytykset siihen tungettiin ihan vaan käden ojennuksen päähän.

Ja voi huikeeta miten hieno fiilis oli aamulla! Kymmenen tunnin unien jälkeen heräsin pirteänä, ilman viinasta tai sokerista johtuvaa krapulaa. Pokkana vaan ihastelin peilin edessä litistynyttä mahaa, jota en ollut turvottanut sipseillä edellisenä iltana. Jiille hihkuin kanssa, et kato nyt miten littee maha! Fiilis oli oikeinkin mainio heti aamusta. :)

Aamupalaksi söin (tähän rumpujen pärinää!) yllättäen kermarahkaa ja omppusosetta. Sitten kävin koirien kanssa reilun tunnin aurinkoisen lenkin metsässä. Koirat juoksenteli aivan täysillä pitkin metsää ja nyt ne nukkuu ihan rättipoikkiväsyneinä. Itse otin metsäretken enemmän mielen ja kehon levon kannalta. Käppäilin rauhassa, nautin auringosta ja vähän väliä huomasin hymyileväni leveästi tai ihan jopa nauravani ääneen koirien leikeille.

Kotona lappasin lautaselle - tässä tulee seuraava ihan mieletön ylläri - ison kasan salaattia. Kaveriksi eilistä kermaan tehtyä jauhiskastiketta. Laitoin koko sotkun sekaisin lautasella ja vaikkei se kovin nättiä ollut, niin maku oli vähän sama kuin tortilloissa. Eli söin tavallaan tortilloja ilman sitä lättyä.

Laitoin myös neljä mun pään kokoista (tai ainakin melkein niin isoa..) omenaa pieniksi paloiksi vuokaan, ronskilla kädellä kanelia perään, kansi päällä pyörittelin ja ravistelin vuokaa, että sai kanelin joka puolelle ja laitoin uuniin. Nyt on omppusotkua koko saavillinen. Maistuu hyvältä ihan tollasenaan, mutta vielä parempaa se on kermarahkaan sekotettuna.

Taidan viedä äitillekin vähän omenajuttua.. :)

Ennen uunia..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti