maanantai 4. elokuuta 2014

Numero- ja kaaviofiilistelyä


Tästä tilanteesta lähdettiin vuosi sitten. Henkinen ja fyysinen vointi oli nollassa. Polvet kipuili. Vitutti nähdä peilistä se kasa läskiä, jonka alla siellä jossain oli se oikea minä. Niin monta dieettiä, nälkäkuuria, repsahduksia, suuria lupauksia, niiden purkamista ja kamalaa morkkista.

Vaikka aina hehkutan tän projektin "helppoutta" niin on tässäkin tottakai ollut omat haasteensa. Mutta ne on kaikki, ihan kaikki, liittyneet niihin pidempiin ajanjaksoihin, jolloin hiilihydraattien määrät ruokavaliossa on olleet korkealla. Silti olen ylpeä, etten koko aikana ole ostanut esimerkiksi yhden ainutta pakettia leipää kotiin. En koskaan palannut suurimpaan paheeseeni. Leipää on syöty kylässä joskus, mutta ei kertaakaan kotona.

Enkä missään vaiheessa masentunut ja luovuttanut totaalisesti. On ollut (ja varmasti tulee olemaan!) aikoja, jolloin kaikki junnaa paikallaan, mutta mitä pidemmälle tässä pääsen, sitä varmempi olen tämän pysyvyydestä. Olen tehnyt pysyvän muutoksen ja se tuntuu upealta!


Tässä ollaan nyt. Merkittävästi ylipainoisesta normaalipainoiseksi. Ei, en ole sokeutunut sille mitä kaikkea on vielä edessä ja tehtävä. Mutta suhtaudun siihen nyt niin eri tavalla. En vain odota epätoivoisesti pienempiä vaakalukemia (vaikka ne edelleen tottakai ihan suunnattomasti ilahduttaa!!) vaan nautin tästä projektista. Nautin terveellisesti syömisestä ja ennen kaikkea - ihan todella nautin liikunnasta!

Vuosi sitten en olisi koskaan ikinä ever uskonut olevani vielä joskus näin fiiliksissä siitä, että saan fillaroida salille tukka hulmuten, pusertaa naama rumassa irveessä lihaksiin kipua ja sitten fillaroida vähän vähemmän helvetillisellä vauhdilla kotiin. Vuosi sitten valitin polvikipuja. Kun ei voi mennä kyykkyyn, juosta tai hyppiä ilman kipua. Ja nyt ei ole tietoakaan. Vaikka miten raskaasti pumppaa jaloilla ihan mitä vaan niin polviin ei koske pätkääkään!

Mulla on ajatukset yhtä hyvään fiilikseen sotkeutunutta puuroa. Lupaan yrittää joku päivä hakata tänne jotain epätoivosen paskoja tuntemuksia ja kiukuttelua, mutta nyt käsi sydämellä vannon, että nyt vaan menee niin tajuttoman hyvin!

Punainen rinkula on merkinnyt vuorenhuipun, josta alkoi VHH. 

6 kommenttia:

  1. Käyn hakemassa täältä motivaatiota ja tsemppiä :) Mahtava muutos!

    arjessajajuhlassa.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Täältä minäkin imen uskoa siihen että muutos todellakin on mahdollista. Aloituslukemat ovat aikalailla samat mitä sullakin oli. Kiitos sinulle tästä blogista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai se on! Jos tämmönen lähtökohtaisesti täysin epäurheilullinen hiilariorja teke tätä niin tähän pystyy iiiiihan kuka tahansa. Kiitos sinulle ihanasta kommentista! :)

      Poista
  3. Minä myös käyn täällä nostattamassa motivaatiota ja toteamassa, että kyllä se on mahdollista päästä itsekin noihin tuloksiin. Mutta se on vasta toteutuslistalla. Sokerihimo on niin kova tällä hetkellä että ensin siitä on päästävä eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on ihana lukea. Että voi edes jollain tavalla olla hyödyksi muille oman uudelleenohjelmoinnin lomassa. Sokerinhimosta pääsee eroon vaan jättämällä sokerit. Tai ainakaan mulla ei mikään muu toiminu. Se vaatii vaan mielenlujuutta sen alkutaipaleen ja sit sitä vaan jolkottelee koko ajan helpommin ja helpommin kohti uutta elämäntapaa. Roppakaupalla tsemppiä, sä kyllä pystyt siihen kun vaan tarpeeksi haluat niin!

      Poista