lauantai 2. elokuuta 2014

Onneksi ei ole aprillipäivä!

Onpa ollut huikea viikko. Liikuntaa joka ikisenä päivänä! Joka toinen päivä yhteensä 13,5 km pyöräilyä salille ja kotiin ja siihen väliin tehokasta reeniä salilla. Ja joka toinen päivä pitkä rauhallinen lenkki koirien kanssa. Löydettiin kiva lyhyehkö (4,5 km) reitti, jonka puolessa matkassa on iso pelto, jossa koirat saa juosta. Rennosti käppäillen ja pellon riehumistauon kanssa aikaa menee tunnin verran.

Katotaan kauan jaksan täyttää tätä..

Ai miksi moinen otsikko? No kuulkaas, olen tällä viikolla ottanut kaksi aika merkittävää erävoittoa siitä vanhasta minästä. Ensinnäkin yhtenä iltana olin jo tehnyt päässäni listaa vapauttavista syistä olla menemättä salille. Kun joka päivä on liikkunut ja huomenna sitten ja lässynlää. Yhtäkkiä vaan nujersin sen ruikuttavan äänen, nousin sohvalta ja painun sinne saatanan salille! Ei sujunut ihan tolkuttoman hyvällä sykkeellä, mutta en lopulta kotona harmitellut sitä yhtään, fiilistelin vain sitä, että mä voitin itseni ja lähdin!

Mutta tänään tapahtu mun historian huomioiden vieläkin isompi juttu. Sehän oli meinaan herkkupäivän paikka, koko viikko on syöty niin kurinalaisesti! Sain siis itseltäni 100 % hyvällä omalla tunnolla luvan käydä ostamassa jätskiä. Lähdin kauppaan ihan vain sitä jätskipakettia varten. Marssin jäätelölaarien luokse.

Enkä ostanut sitä. Ihan tyynen rauhallisesti tuumasin, että nääh, emmä haluukaan. Ostin yhden proteiinipatukan ja pakastekalaa (koska kuitenkin oli herkkupäivä niin onneksi niiden päällä oli se panerointimössö, ei menny liian sokerittomaksi!). Kelatkaapas sitä. Ei tehnyt tiukkaakaan lähteä jäätelöiden luota tyhjin käsin. Vasta ulkona kaupasta se iski muhun ku salama: MITÄ JUST TAPAHTU?!

Ennen joka päivä oli karkkipäivä. Viikonloppujen karkkipäiviin kuului pusseittain sipsejä, mäkkiruokaa ja pitsaa. Ja kuulkaa te rakkaat, jotka edelleen kamppailette sokerinhimojen kanssa, mä vannon koko sieluni ja sydämeni kautta, ettei mun enää tee edes mieli sipsejä. Se oli ennen se kaikista kaikista kaikista suurin pahe leivän lisäksi. Mä en rehellisesti enää kaupassa muista niiden olemassaoloa eikä siihen hyllyväliin eksyminen aiheuta mitään tuntemuksia.

Minä joka ennen söin salaa. En koskaan ostanut mitään vain yhtä. Nyt voin rehellisesti ja puolustelematta kertoa herkutteluistani. En pelkää jääväni sokerikierteeseen vaan tiedän pääseväni taas siihen oikeaan ruokavalioon kiinni helposti. Mä tiedän millasta tuskaa on jättää valtaosa hiilihydraateista päivittäisestä ruokavaliosta. Oon läpikäyny koko sen helvetin ja kipittänyt kaupassa paniikkikohtauksen partaalla. On taisteltu ja saatu huomata, miten se vaan lähti helpottamaan ja olo paranemaan. Mulla on tähän ruokavalioon ihan mieletön luotto.

Tämmösestä ongelmasta ei tule koskaan olemaan täysin vapaa. Ei ikinä. Haavan jalassa hoitaa kuntoon bepanthenilla, mutta pään sisällä olevat arvet ja ongelmat on ja pysyy. Mulla on siihen omaan pahimpaan ongelmaani nyt ratkaisu, jolla se pysyy kurissa, vaikka se ei koskaan menekään kokonaan pois.

Mä niin toivon jokaiselle samankaltaisen ongelman kanssa painivalle jonain päivänä saavutettavaksi tän tunteen. Ehkä vielä ihan kaikki narut ei ole omissa käsissä, mutta ainakin ne tärkeimmät ohjakset!

4 kommenttia:

  1. Tosi samanlaiset fiilikset. Oon vaihtanu ruokavalioni gluteenittomaan ja nyt monta kuukautta sillä olleena voin todella hyvin. On ollut niiiiiin ihanaa huomata, että erityisesti sokerihimo on palautunut normaali(?)tasolle. Sokeri ja mättöruoka ei ole enää mulle sellainen huume, jota on pakko saada. Voin aivan hyvin käydä kaupassa, karkkihylly ei tuota tuskaa. Irtokarkkeja ostan todella harvoin ja silloinkin syön ehkä kourallisen. En edes muista, milloin olisin ostanut suklaapatukan, kun ennen se lähti kaupasta AINA mukaan. Sipsien syönti on myös vähentynyt todella paljon. Ainakaan en vedä pussillista kerralla, vaan voin syödä vaikka kourallisen. Se kuulostaa aika normaalilta. :) En olisi tosin koskaan uskonut, että tällainen olotila voisi olla mahdollinen - siis en IKINÄ! Ja ihan VARMASTI se on sen ansiota, etten syö vehnää, ruista ja muita hiilarihöttöjä. Perunaa ja riisiä syön jossain määrin, mutta niiden en oo huomannu aiheuttavan samanlaista hiilarispykoosia. :D

    Tsemppiä! Sulla menee hienosti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monen kanssa on tullu aiheesta juteltua ja tosi tosi monella on ollu sama juttu kuin mulla, että esimerkiksi sitä leipää meni arkiruokailussa ihan järjettömiä määriä. Joten mä uskon ihan täysin, että jo pelkkä viljattomuus tekee ihan valtavan eron! Olen hyvin hyvin onnellinen sun puolesta, koska tiedän noi tunteet!

      Kiitos ja ihan yhtälailla tsemppiä myös itsellesi, pidä toi!

      Poista
  2. Mahtavaa lukea hienosta onnistumisestasi, todella maltilla ja järjellä tehty elämäntapamuutoa. Onnea!
    Riikka

    VastaaPoista