tiistai 30. syyskuuta 2014

Dalmatialainen laittoi ruokaa ja joutui ojentajarääkkiin

Eilisen rumble rollerin jäljiltä mun reidet on täynnä pieniä haaleita mustelmia. Mä oon siis vähän niinku tosi väärän värinen dalmatialainen. Ihan siis todella dorkan näköset nätit naiselliset kintut. :D Sen siitä saa kun on niin auttamattoman herkkä saamaan mustelmia.

Töiden jälkeen kävin hakemassa pari kennoa lisää munia. Kuljetus oli tänään sopivasti ihan tohon viereen niin pääs koukkaamaan ne kotimatkalla. Tänään ei ollu salipäivä. Olin suunnitellu meneväni kävelylle koirien kanssa, mutta lopputulos oli aika tuttu. Meinaan kävelin tohon viereen pellolle ja sanoin VAPAA! Koirat liikkui, minä en. Puhelin piippas, tekstiviesti kysy että miten olis salille ja se siitä sitten. Näköjään tänään oliki salipäivä!

Eilisen jalkapäivän jäljiltä oli kohtuullisen kireet jalat. Rullailin niitä auki kaiken tuskan siivittämänä ja lopulta tilanne oli abaut inhimillinen. Epäsosiaalinen salikaava tuli rikottua ja treenattua kaverin kanssa. Selän lisäks mulla sai ihan saatanallista kyytiä ojentajat enkä pysty tajuamaan miten toi löysänä lyllyvä läski voi tulla niin julmetun kipeeksi?! ;) Voimattomin käsin sompailin autolla takasin kotiin - menomatkalla kiristeli vaan polkimien käyttö, kotimatkalla piti keskittyä myös sitten ratin kääntämiseen ja vaihteiden vaihtamiseen..

Tein tänään myös ruokaa. Kyllähän mä ruokaa syön joka päivä, mutta kaikille termi "tehdä ruokaa" ei ole ehkä ihan niin laaja kuin mulle. Mun mielestä se on ruoan tekemistä, että sotkee sekaisin kippoon raejuustoa ja avokadoa. Aika masterchef-tason settiä siis.

No enivei, tänään kuitenkin tein ruokaa myös normaaleiden ruoanlaittajien mittapuulla mitattuna. Laitoin vuokaan lohta ja ripottelin päälle suolaa. Kipossa sotkin sekasin smetanaa, kermaa ja mausteita. Vuokaan kalan kaveriksi tilliä ja purjoa ja litku kaiken päälle. Legendaarinen "noin 200 astetta" ja ehkä vartin verran semmosenaan uunissa. Sitten lisäsin päälle pussillisen jotain pakastevihanneksia ja takas uuniin sopivaks aikaa.

Kuten mun ruoat yleensäkin, niin ei siitä nättiä tullu, mutta senkin edestä hyvää! Toisaalta, miten näillä aineksilla edes vois mennä pieleen?! On muuten sit aika tarkkaa toi ruoan maustaminen. Nappasin hyllyltä pussin jauhettua pippuria ja ripottelin sitä kerma-smetana-kulhoon. Totesin, että hupsistasaatana, kun pussista ropisikin jotain punertavaa joka osottautu jauhelihamausteeksi. Että semmosta pippuria. Lopputulos ei kärsinyt tällä(kään!) kertaa jossain määrin holtittoman kokin toimista..



Huomenna pääsen jo hyvissä ajoin töistä enkä tiedä yhtään, että mitä sitä huomenna keksis. Pieni ikävä tonne rappusille kaihertais ja koirien kanssa pitäis treenata ja mitä niitä nyt sitten on. Lopullinen toteutus selviää vasta huomenna!

lauantai 27. syyskuuta 2014

Spotify lukee ajatuksia

Onpa ollut ihana päivä! Ollaan nautittu koirien kanssa ihan valtavista sänkipelloista ja vallattu ne ihan yksinämme. Koirablogin puolelta löytyy videoita koirien päivästä.

Facebookissa on kiertäny taas semmonen joku positiivisuushaaste, jossa listataan viisi asiaa josta on kiitollinen ja onnellinen ja se tehdään viitenä päivänä ja haastetaan kavereita ja sitä rataa. Mähän luukutan tonne Facebookiin jo muutenkin ihan levottoman määrän tavaraa päivittäin niin napsahtihan se haastekin sieltä vielä lisäksi. Hurraa!

Päätin kuitenkin toteuttaa kyseisen haasteen vähän eri tavalla. Olen joka aamu kirjoittanut ihan kuulkaas kynällä paperille ylös viisi asiaa, joista juuri sillä hetkellä koen kiitollisuutta ja/tai mistä olen onnellinen. Ei siis suuria maailmanparannusideoita vaan ihan yksinkertaisia asioita, jotka juuri sillä hetkellä tuovat hyvää oloa, kuten sateisena aamuna sateenvarjo tai mukillinen teetä kaikessa rauhassa.

Taistelussa sitä tyhjänpäiväistä yleisnegatiivista ilmapiiria vastaan kaikki vähänkin positiivinen ajattelu on plussaa! Parina aamuna sitä on huomannut, että olisi tuhannesti helpompaa laakista keksiä vaikka kymmenen negatiivista asiaa kuin edes sitä viittä positiivista asiaa. Kyllä ne sieltä on aina hetken päästä tulleet ja vakaasti uskon niiden edes hitusen auttavan etsimään sitä positiivisempaa tapaa ajatella. Aiheita kitinään ja rutinaan löytyy aina, mutta keksikääpäs jotain hyvää mistä puhua!

Tänään sitten koirien kanssa puuhastelun jälkeen painelin salille. Viimeksi maailmanluokan tuskaa aiheuttanu rumble roller oli yllättäen vähän helpommin siedettävissä kuin ensimmäisellä kerralla! Rullailin jalat melko huolellisesti, ihan vaan koska se nyt ei sattunut ihan niin helvetillisen paljoa enää. Sain muuten viimeks varmaan kymmeniä pieniä mustelmia siitä. :D

Käsiin ja niiden lähiympäristöön sijoittuneen ihan kohtuullisen tiukan pusertamisen jälkeen nousin matolle. Mulla olis kyllä sananen sanottavana sille, joka kyseisen kuntosalin cardiohuoneessa on päättäny laittaa juoksumatot kaikkien laitteiden eturiviin?! Ei muuta kuin napit korvista aivoihin asti ja musiikki niin kovalle ettei kuule enää edes omia ajatuksiaan siitä, että ounou, mulla on takanani kokonainen yleisö jotka näkee mun juostessa hyllyvän reisi-perse-osastoni!

Juoksin pakollisen pari kilsaa ja tein mielessäni diilin, että juoksen niin kauan kunnes tulee huono ja/tai fiiliksen pilaava biisi. Ja uskokaa ihan sitten huviksenne, että nykyteknologia on tehnyt tehtävänsä ja Spotify lukee käyttäjiensä ajatuksia. Kaikkinensa sain meinaan ravata siinä helvetin matolla 45 minuuttia!! Tarkan matkan unohdin katsoa, mutta yli 7km mentiin. Mä en ole koskaan ikinä ever juossut noin pitkään yhtä soittoa. Että terkkuja vaan Spotifyn vakoojille, pelastatte tätä menoa mun terveyden! ;)

Hikeä valui puroina pitkin naamaa ja kaulaa ja selkää. Olihan toimiva fiilis! Kaiken pääsin kruunaamaan meidän taloyhtiön aivan ihanaan saunaan. Siinä katon "tähtiä" tuijotellessani oli kyllä ihan mieletön olo. Mukavaa olla taas kiinni tässä hommassa! Jopa se viime viikkoina välillä 74-76kg seilannut vaaka päätti motivoida lisää tiputtamalla lukeman lähemmäs numeroa 73kg. Ja sekös meille passaa! :)

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Back in action!

No kyllä se näin kuulkaa on. Kauheella uholla rymysin pieneltä ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen vihdoinkin takaisin salille. Reilun viikon liikunnattomuus aiheutti löysän ja nuutuneen olon - siihenhän tulee nyt radikaali stoppi kuulkaa ystävät!

Tulihan samalla reissulla kokeiltua jalkaosastoon Rumble rolleria. Mua varoteltiin jo etukäteen, että jo pelkkä foam roller tulee tekemään kipeetä ekoilla rullauskerroilla, mutta koska tarjolla oli tollanen kidutusvälineeltä näyttävä rumble-versio, niin enhän mä siinä ala nössöilemään millään saakelin vaahtomuovipötköllä.

Jos mä en yrittäis aktiivisesti siivota kielenkäyttöäni blogissa niin tähän tulis semmonen helvetinperkele-kirosanalista ettei ole tosikaan. Ihan alkajaisiks olin valmis paiskomaan sen rullan pitkin seiniä ja sen jälkeen olisin pakannut kamat ja ihan tyynen rauhallisesti lähteny kotiin. Kyllä se niin julmetun epämiellyttävältä tuntu ja tietyissä kohdissa meinasin saada kipuraivarin. Kirosin mielessäni sen lukemani lauseen "Mitä enemmän se tuntuu, sitä enemmän sitä tarvitsee." koska sitä noudattaen uskollisesti venkoilin etsien edes suunnilleen siedettäviä asentoja rullata. Ja sitten piti muka pystyä vielä hengittämäänkin. Ihan silleen rauhallisesti. Niiden kirosanojen lomassa.

En ihan noin alkumetreillä olis sitä ikimaailmassa ollu valmis uskomaan, mutta jossain määrin se tuska lähti siitä helpottamaan ja vaikka se ei missään kohti järin miellyttävältä tuntunu, niin ei lopulta kovin tajuttoman pahaltakaan. Semmosta siedettävää ihan totaalista paskaa. Hyvällä tavalla. Ja jos siitä kivun määrästä voi jotain päätellä niin sen tarpeessa on kaikki osiot lantiosta nilkkoihin. Eli ihan hyvässä kunnossa, kuten olettaa saattoi...

Selkään ja rintaan osotetun treenin päälle lankutin kaksi kertaa maksimit ja seisoin käsillä pariin otteeseen niin kauan kuin pystyin. Mä oon kyllä yks huonokuntonen saakelin romu. Ihan oikeesti. Kaiken kruunasi 20min crossarilla kuolaten telkkarista Vin Dieseliä - siinä on sellasta motivaattoria noin niinku mun makuun iik en kestä! ;) Ihan vahingossa alko läski itkemään ihan tosissaan ja lopulta olis voinu luulla hien määrästä päätellen, että olisin muka jotain tehnykin.

Kotiin, koirat pissalle, koirille ruokaa ja nyt istun tässä. Spotifyn ja teemukin kanssa. Eilen kaveri kosi tyttöystäväänsä ja oltiin juhlistamassa kihlajaisia. Jopa näin skeptinen sydän suli tuoreen kihlaparin ympärilleen säteilemässä onnessa ja taisin mä siinä ohessa pari kyyneltäkin tirauttaa. Kuten tämmösen rautasen tosimiehen kuuluukin. Ehkä mulle siinä ohessa vähän palautui uskoa rakkauteen. ;)

Sittenhän siinä kävi semmonen hups, että pääsin vasta vähän ennen kolmea nukkuman. Siis aamuyöllä?! 8-10h yöuniin tottuneelle toi 5h pitkästä aikaa oli aika armottoman totaalisen liian vähän unta, mutta päivästä on selvitty kunnialla. Tai ainakin selvitty.

Mut hei, elämä on parasta!


sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Ja yhtäkkiä sujuu taas - tyhjäpäistä onnellisuushöpinää

Positiivisuus ja Panadol Hot potkivat yhdessä tuumin nielutulehdukseen vauhtia ja olo alkaa olla melko mainio, nielukin näyttää jo liki normaalilta. Vaikka olinkin loppuviikon töissä niin otin ihan iisisti enkä esimerkiksi purkanut pakastekuormia tai tehnyt muuta tyhmää jolla asettaa parantuminen vaakalaudalle. Viikon lepo ja lääkkeet tuntuu tehneen tehtävänsä ja uskallan jo varovaisesti suunnitella treenin alottamista taas hiljalleen. Okei toi hiljalleen -sana on aika vitsi.

Parantumisen myötä näköjään myös puhelimesta jaettu nettiyhteys kelpaa koneelle ja pääsin ihan läppärille kirjottelemaan tätä. Kesällä päivitin itseni avoliitosta kolmen koiran yksinhuoltajaksi ja muutettiin "lapsosten" kanssa isohkoon yksiöön. Löytyy oranssi kylpyhuone suoraan 70-luvulta ja täydellisenä vastapainona ihan valtava juuri remontoitu lasitettu parveke.

Omistin sillä hetkellä tasan sängyn ja pari lipastoa. Tori.fi on ollut ahkerassa käytössä ja meidän pikkuinen koti alkaa olla jo aika mukava - mun makuun. Joku sisustaja sais tästä slaagin, mutta tällä laumalla tää on juuri paras mahdollinen. Sohva ostettiin Torin kautta, koska mulla ei ollut minkään asteen intressejä sijottaa ihan uuteen. Tässä taloudessa ahkerimpia sohvankäyttäjiä on koirat ja ne onneks on oikein tyytyväisiä myös käytetyn sohvan kanssa. Myös megapaksu tumma nukkamatto löytyi muutamalla kympillä Torin kautta. Siitäkin nauttii eniten koirat, tälläkin hetkellä yksi kolmesta retkottaa matolla ketarat oikosenaan. <3

Hankintojen tärkeys- ja hankintajärjestys on sama kuin edellä. Niiden jälkeen olen koko kesän metsästänyt Torista baaripöytää ja siihen paria tuolia. Pieneen kotiin pieni pöytä! Hankinta osottautu odotettua hankalammaksi, mutta eilen aamulla sen sitten löysin ja iltapäivällä haettiin pöytä kotiin. Se sopii mun pikkuruiseen kotiini täydellisesti! Tässä mä nyt vietän ensimmäistä yhteistä aamua uuden kalustoni kanssa, ensin söin tässä aamupalaa ja nyt juon teetä ja Spotify soittaa mulle ihania biisejä. Yksi koirista makaa tuolin vieressä, pystyn silittämään sitä varpaillani. :)


Koin myös eilen illalla suurta onnea, kun oli ensimmäinen saunavuoroni tässä taloyhtiössä. Tykkään saunomisesta ja viimeksi ehkä joskus kesän alussa on tullu käytyä saunassa. Ei sillä, ehkä noi kesähelteet ei ole sitä parasta aikaa saunoa, mutta on sitä ollut ikävä. Vaikka tää talo on vanha, niin juuri kesällä tehty ulkopintojen remppa saa tän ulospäin näyttämään liki uudelta ja ei ole kyllä valittamista noissa saunatiloissakaan! Tuskin on meinaan montaa vuotta ehtinyt kulumaan sauna- ja suihkutilojen remontista. Kaikki on niin vaaleata ja puhdasta ja ehjää ja siistiä ja hienoa. Saunan katossa "tuikkivat tähdet" luovat sinne aivan ihanan valaistuksen ja oivoi - johan oli luksusta pitkästä aikaa. <3


Kohta olis tarkotus lähteä koirien kanssa ulos. Perinteisesti heitän vaan koirat konttiin, ajan paikkaan X isojen peltojen laitaan, avaan kontin ja sanon "Vapaa!" jonka jälkeen voin kaikessa rauhassa käppäillä ja katsoa kun koirat leikkii ja riehuu. :) Iltapäivästä on virkistyspäivän muodossa ohjelmaa ihanien työkavereiden kanssa ja sitä myöten alkais olemaan tämä viikko pulkassa.

Pikkutyttöjen (ja mun) idolia lainatakseni:


Kun aamulla herään, Mä tuntee voin sen, Tää on kaunis päivä, Mä oon onnellinen. Sama mulle vaik satais, Taivas ois pilvinen, Tää on kaunis päivä, Mä oon sopivasti onnellinen.

torstai 18. syyskuuta 2014

No ei nyt suju!

Aikasemmin netin jakaminen puhelimesta koneelle onnistu sujuvasti ja yhtäkkiä ei enää toivoakaan?! Miten normaalit ihmiset pääsee internettiin..? :D

Teknisten vaikeuksien lisäksi ei nyt suju oikeen noin muutenkaan. Sunnuntaina ihan teräsmiesolo ja maanantaiaamuna oli ihan täys helvetti irti. Yöllä nous kuume ja poksahti aika repivä nielutulehdus päälle. Ei nokka tukossa, ei yskää, pelkästään kirkuvan punanen ja kipeä nielu.

Hain sitten lekurista pari päivää parantumisaikaa ja tiistaina kuume olikin poissa. Mutta kipu nielussa oli ja pysyi. Hengittämisestä lähtien kaikki aiheutti suurta tuskaa ja sama pelleily jatku eilen ja paheni vaan kohti tätä päivää. Jouduin kivun takia jo itkua tihrustaen taipumaan ja kaatamaan kurkkuuni Panadol Hottia. Se on niin tajuttoman pahaa, meinaa yrjö lentää!

Mutta se autto. Hetken päästä kipu lähti helpottamaan ja pystyin syömään! Tasan sillä hetkellä Panadol Hot sai kaiken ansaitsemansa rispektin enkä puhu siitä enää melkeen ikinä mitään pahaa.

Mulla ei kyllä oikeesti niin olis aikaa tämmöseen idiotismiin. Ulkona on ihan mielettömän ihania syyskelejä ulkoiluun ja mä ihastelen syksyistä aurinkoa peiton alta?! Ei nyt ihan menny niinku suunnitelman mukaan. Mutta jos nyt oikein fiksu olis ja iisisti parantelis ittensä kokonaan ennenku lähtee sinkoilemaan. Yeah right.

Muutamassa päivässä on saavutettu kuvottavan läski ja löysä olo. Paino nyt on yhä edelleen siellä seiskanelosen ja -kolmosen kieppeillä, mutta olo on ku satakilosella.

Enivei, lääkkeillä ja snadisti positiivisemmalla asenteella terveeksi, kiitos!

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Liikuntaa, ruokaa ja jotain tyhjänpäivästä!

Viikot menee niin naurettavalla vauhdilla, etten pysy enää itekään mukana! Valtaosan päivästä syö tottakai työt, mutta hyvin sitä on saanu hyödynnettyä sitä vapaa-aikaakin, koska ei ole lainkaan semmonen tunne, että jotain jäis tekemättä.

Koska mulla on ihan kohtuullisen huono muisti, niin onneksi on HeiaHeia, muuten ei olis mitään havaintoa viikon aikana tapahtuneista liikunnoista. Tähän viikkoon on käyty salilla neljä kertaa, kerran reilu 9km reippaalla kävelylenkillä koiran kanssa (en merkkaa ylös niitä lenkkejä, jotka koirat saa juosta vapaana ja ite vaan tallustelen) ja tänään kipaistiin Malminkartanossa rappuset kahdeksan kertaa ylös.

Niissä rappusissa on tosiaan 426 askelmaa ja kaksi välitasannetta, eli nousun saa jaettua kolmeen osaan. Tänään variaatio oli sellanen, että jokaisesta noususta yhden kolmanneksen vedin juosten astuen joka toiselle askelmalle. Mä olin oikeesti aikalailla varma vikoilla nousuilla, että jaksaminen loppuu än yy tee NYT! ja pyörin rappuset takasin alas. :D

Siinä haukkoessani happea kuin kala kuivalla maalla mietin kerran jos toisen, että miks tätä oikeesti tekee vapaaehtosesti?! Sitten alko taas henki kulkemaan eikä sydän takonu enää rinnasta läpi ja olin ihan valmis tempasemaan uuteen nousuun. Viimesen rupeaman jälkeen kun hoipuin rinnettä alas täysin voimattomin jaloin niin se on se syy, se voittajafiilis. Sen takia sitä tekee!

Syömisistä muistan sen verran, että duunissa on mennyt avokadoa ja raejuustoa, yrttisuolalla terästettynä ihan tolkuttoman maistuva yhdistelmä! Niinku mun ruoat nyt yleensäkin, niin ei mikään järin nätti ateria, mutta hei, toimii. Aamupalana menny yllättäen lähinnä kermarahkaa omenasoseella ja pellavansiemenrouheella ja illalla kotona nyt millon mitäkin.


Olis vähän rankempaakin avauduttavaa syömishäiriöaiheeseen liittyen, mutta säästetään ikävät jutut johonkin toiseen päivään. Alla on niin kokonaisuutena mukava viikonloppu, etten jaksa siihen nyt tunkea joukkoon sen syvällisemmin mitään kurjuuksia. On liikuttu, syöty hyvin, harjotettu jonkinasteista sosiaalista elämää (hyi saatana, normaaleiden ihmisten juttuja) ja pitkästä aikaa treenattu koirien kanssa.

OUMAIGAAD miksen oo tajunu tätä aikasemmin?!

tiistai 9. syyskuuta 2014

Munaton kausi päättyi!

Mähän olen jo tovin tuskaillut, kun en voi ostaa enää oikeastaan mitään kananmunia kaupasta. Kaikki "virike" ja "vapaa" -sanat tuntuu olevan pelkkää nätisti puettua kusetusta ja sain siitä niin pahan päänsäryn, että munat sai jäädä kauppaan.

Sattuman kautta huomasin koirien ruokintaa käsittelevällä palstalla erään tilaajan jakamana tiedon eräästä farmista, joka kuskaa täällä päin Suomea kananmunia edulliseen hintaan. Tylsyyksissäni klikkailin linkkiä auki ja päädyin tutkailemaan Vaahteramäki Farming -nimisen tilan tarjontaa. Selailin kuvia isolla "laitumella" pönöttävistä kanoista ja luin niiden pääsevän niin halutessaan ulkoilemaan ihan ympäri vuoden. Kaiken kruunasi kuvat mudassa kärsänsä tahranneista possuista! Possuihin liittyen katsokaa tämä kohdasta 10:54 alkaen.

Lintuja siellä on kyllä tuhansia ja vaikka tämä kuva äkkiseltään näytti karun ahtaalta (kuvateksti kertoo aamuruuhkasta, joka hajaantuu muninnan jälkeen orsille ja pihalle) niin vastapainona oli esimerkiksi tämä, tämä ja tämä kuva, jotka näyttää kanoilla todella olevan tilaa muuhunkin kuin paikallaan kääntymiseen! Myöskään kuvissa orrella pönöttävistä kanoista ei näyttänyt olevan ruuhkaa tai tilanpuutetta. Tykkäsin!

Kuva

Tutustuin siis myös Vaahteramäen MunaEggsPressiin. Kävi hyvä tuuri ja jo muutaman päivän päähän oli tulossa munakuljetus ihan työpaikkani lähelle. Tilasin heti kaksi kennoa testiin. Hinnalla näitä kananmunia ei ole pilattu - yhdessä kennossa on 30kpl munia ja se maksaa oikein kohtuullisen 6€.

Sovitulla paikalla valkoinen kuorma-auto odotti hyvin etuajassa ja oikein miellyttävät herrat hoputtivat hyppäämään tavaratilaan kaatosateelta suojaan. :) Maksoin kennot, farmari itse (oletan) kantoi ne mulle autoon, kiitos ja hei!

Yksi kenno ystävällekin!

Paistoin heti iltapalaksi muutaman munan, kylkeen vain ripaus suolaa ja tuoreita vihanneksia. Oli muuten oikeesti todella hyvää! Näitä haetaan aivan varmasti jatkossakin. :)

Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä ei yhtään kenenkään kanssa. Eli täysin ilmaista mainostilaa omasta tahdostani. Olin itse vaan niin vilpittömän iloinen tästä löydöstä, että tahdon omalta osaltani tuoda muidenkin tietoon tämmösen vaihtoehdon. En oikein itse osannut/jaksanut/muistanut/viitsinyt/ehtinyt etsiä tämmöstä toimittajaa, vaikka sellasta kovin kaipasinkin. Jos joku yhtä kädetön voisi ihan yhtä vahingossa nyt tätä kautta löytää nämä kananmunat, kuin itsekin löysin. Mä sentään törmäsin siihen linkkiin koiranruokafoorumilla..

Kuva

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kitinää lenkkipolulla - tai sitten ei!

Perjantai-ilta kului jalkojen päällä. Ensin käytiin vanhimman koiran kanssa ihan kahdestaan rauhallisella mummokävelylenkillä. Ilman hihnaakin sujuvasti ihmisten ja koirien ohitse välinpitämättömästi luoviva koira hölkkäili vierelläni koko matkan ja mulla mieli lepäsi. Noin helpon koiran kanssa ulkoilu ihan kahdestaan on kuin pieni loma. <3

Suunnittelin päässäni erään reitin ilman minkään sortin käsitystä sen pituudesta. Sports Tracker lähti mukaan ja tiesi kertoa matkan pituudeksi 9.35 km keskinopeudella 6.4km/h. Eli oikein kiva mummolenkki!


Kotona kävin tankkaamassa vettä, jätin rouvashenkilön nukkumaan ja otin junioriosaston mukaan. Päätin kokeilla jotain uhkarohkeata. Mähän en juokse. Ikinä. Koska en pysty enkä jaksa. Ja se on tyhmää ja tylsää. Matolla voin juosta kilsan tai kaks, mutta sitä nyt ei oikeestaan edes lasketa. Enkä edes sitä ole tehnyt ikuisuuksiin.

Nyt uhosin junnujen kanssa juoksevani (okei, ehkä puhutaan hölkästä?) 4.5km iltalenkistä edes puolet. Sports Tracker meni päälle vasta juoksuosuuden alussa, jotta saadaan tietoa vaan siltä osin. Tiedättekös, ei tuntunut missään. Tasasen reippaalla tahdilla jalat vei eteenpäin, ei pistänyt kylkeen eikä loppunut happi. Jopa ehdin harmistua, kun kotitalo tuli näköpiiriin enkä enää keskellä yötä viitsinyt lähteä pidemmälle lenkille. 3.3km meni yhtäsoittoa ja tuntui, että olis menny vielä toinenkin samanlainen ihan kevyesti.


Olipas kannustava kokeilu. Näköjään kannattais vihdoin ja viimein ymmärtää lopettaa se "emmä pysty" -kitinä ja sen sijaan ihan vaan pystyä. Tai ehkä aina kannattaa säilyttää pieni ripaus sitä negatiivisuutta, pääsee sitten yllättämään itsensä kerta toisensa jälkeen. ;)

Tänään olis koirien kanssa metsälenkkeilyä ja illemmalla kuntosalia. Mitäpä sitä muutakaan vapaapäivänä tekis. :)

P.S. Söin eilen työpaikan koulutuksessa suolakeksejä ja fanipaloja. Nyt särkee päätä niin helvetisti. Jokohan sitä uskois?