lauantai 4. lokakuuta 2014

Miinus-senttejä ja vaakaneuroosi

1.1.2014
Paino: 83kg
Vyötärön ympärys: 79cm
Lantio 1 (jenkkakahvat): 96cm
Lantio 2 (peba): 112cm
Olkavarret (vas/oik): 33/33cm
Reidet (vas/oik): 66/66cm
Sääret (vas/oik): 42/39cm

4.10.2014
Paino: 73kg -10kg
Vyötärön ympärys: 72cm -7cm
Lantio 1 (jenkkakahvat): 90cm -6cm
Lantio 2 (peba): 102cm -10cm
Olkavarret (vas/oik): 30/30 cm -3cm/käsi
Reidet (vas/oik): 60/60cm -6cm/reisi
Sääret (vas/oik): 38/37cm -4cm ja -2cm

Nää nyt on näitä maailman luotettavimpia kotimittauksia, mutta vähän sinnepäin kuitenkin. Laihdutusohjelmissa tehdään parissa kuukaudessa ihan tolkuttomia tuloksia ja sit on minä. En ole enää edes ihan varma itekään, että mitä mä vielä oikein odotan. Olen nyt reilusti normaalipainon puolella ja mä vitun urpo masennun lattiasta läpi kun painoa ei ropise kiloittain joka viikko. Vuosi on alotettukin vain indeksillä "lievä ylipaino". Silti tahti kyllä on ollut liki surkuteltavan rauhallinen. Sitä se hiilariperseily on teettäny! Enkä mä edes tosissani yrittämällä yritä karsia tätä painoa. En oo missään kohti yrittänykään..

Tällä hetkellä mun eristäytyneisyys sijainnillisesti ja sosiaalisesti alkaa kostautumaan vähän eriskummallisella tavalla. Jos esimerkiksi eräs ystävä asuisi lähempänä niin se varmaan paiskois mun vaakaa pitkin seiniä, kun kerroin kovasti viritteillä olevasta neuroosista kyseistä punnituslaitetta kohtaan. Mullahan kyseinen laite on keskellä tätä muutenkin pienehköä asuntoa ja käytän sitä aivan luvattoman usein.

Itseasiassa niin usein, että se rupee jo tekemään hallaa. Mulla pyörii ajatukset vaan niiden numeroiden ympärillä, mun tekee vaikeeta syödä, kun illalla kauhistelen miten monta sataa grammaa paino on aamun jälkeen noussut tai aamulla kuinka vähän se on illasta laskenut. Koska syömättä jättäminenhän tunnetusti tuo ihan mielipuolisen hyviä tuloksia, eikö? Mä tiedän, että toi vaaka pitäis hävittää. Ja samalla tiedän, että en mä sitä ite ole mihinkään heivaamassa. Ei sen vian tarvitse iso olla, mutta kun se on päässä..

Että nyt kun on saatu ahmiminen hallintaan niin miten olis joku ihan uusi versio syömishäiriöstä? On tää kyllä semmosta paskaa, sanon minä! Onneksi olen haksahtanut tohon urheiluun, koska haluan pystyä siihen hyvin ja jos syöminen muuten ahdistaa, niin syön kuin hevonen ihan sujuvasti, kun perustelen sitä itselleni sillä miten sitä ravintoa tarvitaan liikkumiseen. Ja ihan mielipuolisen urheilusuorituksen endorfiinihumalassa sitä unohtaa hetkeksi niiden vaakalukemien murehtimisen ja keskittyy vaan kehonsa ruokkimiseen niin hyvin kuin mahdollista. Eikä niihin megasuorituksiin pysty ilman kunnollista ruokaa, joten tällä hetkellä ruokaa kyllä menee kurkusta alas ihan sujuvasti. Vaikka se vaaka vaan kummittelee taka-alalla koko ajan. 

Sokerista vierotutaan jättämällä sokeri, toimiiko vaakaneuroosiinkaan mikään muu kuin nollatoleranssi? Perkele.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti