lauantai 29. marraskuuta 2014

Kokonaisuutena aika huono viikko

Ensinnäkin, tää viikko on tuntunut kestävän pienen ikuisuuden. Maanantaina tapahtuneet asiat olisivat ihan yhtä hyvin voineet tapahtua kaksi tai kolme viikkoa sitten, mutta ei. Parina yönä menetin yöunet (ts nukuin vaan muutaman tunnin) ja sehän ei tälleen 8-10h yöuniin tottuneelle ole ikinä mikään hyvä juttu. Varsinkin kun viikko startattiin maanantaina sillä. Varsinkin kun syyt olivat minusta itsestäni riippumattomia ulkoisia haittateikijöitä. Perkele.

Noh. Huonot yöunet on aina hyvä lähtökohta jokaiseen työviikkoon. NNNOT! Treenit ja aika koirien kanssa jäi myös hyvin vähiin. Koko viikon on painanut epätasapaino ja siitä johtuva uupumus. Maailman paras treenikaveri ja maailman parhaat työkaverit onneksi estivät kuitenkin uppoamasta ihan kokonaan paskaseen suohon. Se on onnea se. <3

Mutta silti. Pieniä ja isoja ilonhetkiä on tottakai mahtunut jokaiseen päivään (kuten sateenkaaren väreissä liehuvia lippuja! Minäkin tahdon, että muut saavat niin halutessaan sanoa "tahdon"!) ja jokaiseen päivään on kuulunut paljon naurua. Mutta kun on tottunut fiiliksen surffailevan ison aallon vaahtopäisellä harjalla koko ajan, niin oli kyllä vähän ankea viikko. Ei enää tämmöstä, kiitos!

Työviikkoon kertyi päiviä kuusi ja työtunteja 46 kappaletta. Normaalilla fiiliksellä ei tunnu yhtään missään, mutta nyt se tuntui pitkältä ja raskaalta suoritukselta. Vaikka mulla on ihana duuni, parhaat työkaverit ja meillä on valtavasti ihan mielettömän huippuja asiakkaita! Silti, nyt otti voimille.

Viikon viimeisen työpäivän jälkeen sain isiltä henkeäsalpaavan tiukan rutistuksen ja se pyyhkäisi pois heti ison kasan turhia murheita ja mustia pilviä. Siihen päälle herkuteltiin mummon leipomalla tuoreella pullalla. Ajattelin, että tänään voi yhtä hyvin pitää vapaapäivän, kun salikin on pikkujoulujen takia suljettuna. Selkee logiikka?! Söin monen monta pullaa ja nyt sen kyllä tuntee, mutta ei morkkista tai ahdistusta. :)

Olin jo todella hyvällä fiiliksellä lähdössä kotiin, kun vanhin koirani olikin saanut allergisen reaktion ruoka-aineesta ja kutinoissaan repinyt itseltään puolet naamasta ja kaulan auki. Koirablogin puolella siitä lisää ja herkkiksille ennakkovaroitus jossain määrin verisistä kuvista. Siinä sitten itkua nieleskellen apteekin kautta paahdoin poliisia uhmaten kotiin hoivaamaan hyvin hyvin tuskaista koiraa ja tunnin päästä kotiin saapumisesta oltiin siinä pisteessä, että koira makasi peittojen sisällä sylissäni, huokaisi syvään ja nukahti. Huh.

Ei siis mennyt sitten lauantaikaan ihan putkeen kaikkinensa. Toki olin suunnitellut käyttäväni kaiken ajan tästä illasta koiriin, mutta en ihan näin. Nyt iho-ongelmainen yksilö makoilee poikkeusluvalla sängyssä, jotta voin vahtia sitä koko yön. Nukun tämmösissä tilanteissa aina melkoista koiranunta ja herään koirien jokaiseen liikkeeseen. Huomisestakin oli tarkoitus tulla aktiivinen päivä, mutta ehkä otan huomisen ihan rehellisesti levon ja akkujen latauksen kannalta, hoivailen koiraa ja suunnittelen tulevaa maidotonta viikkoa.

Nyt juon teetä reilulla hunajalla, kynttilä tuikkii lyhdyssään ja nyt tärkeimpänä mun mielenrauhaa takaavana tekijänä on se, että tuo potilas on ihan rento ja rauhallinen. Huomenna olis varmaan tulossa joku mieletön loppuhuipennus tälle viikolle kuitenkin, joten on turvallisinta pysyä kotona.

Katseet kohti maidotonta viikkoa!

torstai 27. marraskuuta 2014

Rumaa ruokaa, pakokeino nimeltä liikunta ja tuleva maidoton viikko!

No mutta hiphuraa! Puretaanpas tosta toi otsikko ihan palanen kerrallaan ja alotetaan rumasta ruoasta. Mä oon jo niin monta kertaa joutunut toteamaan, että nää mun safkat muistuttaa toinen toistaan enemmän lähinnä yrjöä tai muuta epämäärästä - mutta se pikkuinen miinus paikataan isosti maussa!


Ylemmässä kuvassa on sekaisin kermarahka, Skyr (mulle ostettiin sitä kerran ja olin välittömästi koukussa!) makuna kuningatar ja pellavansiemenrouhetta. Ei nättiä, mutta hyvää. Ja täyttävää. Alemmassa kuvassa on menossa uuniin samaan vuokaan tungettuna seitiä (vai seitä? Sitä mautonta harmaata kalaa kuitenkin..), pussillinen kukkakaali-parsakaali-porkkana -sekoitusta, purkki kermaa, purkki smetanaa, mausteita ja Koskenlaskijaa. Koko setti uuniin sopivaksi aikaa ja se on sit siinä! Ihan yhtä ei-nättiä, mutta edelleen oikeinkin toimivaa.

Kaikkien näiden ruokaan liittyvien ongelmien keskellä sitä on hiljalleen oppinut tunnistamaan ennalta tiettyjä fiiliksiä. Tänään oltiin sovittu treenit kaverin kanssa klo 21.30, mutta kotona varttia vaille yhdeksän mut valtas tietynlainen levottomuus. Tiedän sen fiiliksen johtavan ongelmiin ja ahdistukseen. Niinpä suoritin yhdistetyn pakenemisen ja pelastuksen kipasemalla salille jo vähän ennakkoon. Purin orastavan tuskailun juoksumatolla ja ihan aavistuksen hikoiltuani oli mieli taas kirkas ja olo keveä. Selkätreeni siihen päälle kulki hyvin ja nyt on taas aika voittajafiilis. :) Joskus ongelmien "pakeneminen" kannattaa, etenkin kun kohtaamisesta tietää seuraavan ainoastaan tappio. ;)


Toi mun treenikaveri on pakon edestä maidottomalla ruokavaliolla. Ja kiinnostunut myös jonkinlaisesta VHH-yritelmästä. Enkä osannut olla kovin luova, kun äkkiseltään yritin keksiä ruokavalion toteuttamista vähähiilihydraattisesti ja maidottomasti, mä sentään elän rahkalla! Joten uhosin eläväni ensi viikon maidottomasti, saas nähdä kuinka mun käy. Kirjaan ylös ruokapäiväkirjaa ainakin suurimmalta osin jahka muistan niin voi sitten itekin pällistellä, että millä ne maitotuotteet oikein tuli korvattua. :)

Ja mitenkään mihinkään liittymättä loppuun kuva nuorimmasta koirastani, joka halusi muistuttaa kaikkia vitamiinien tärkeydestä! Tässä tuodaan työpaikalla kadoksissa ollutta C-vitamiinipurkkia, jonka reipas nuorimies löysi pöydän alta. :)


P.S. Työkaverille sattui pieni moka tilauksen kanssa ja minä sitten "siivosin sotkun", eli nostelin melkoisen pinon laatikoita kylmään. Kuvassa näette ystäväni käsityksen anteeksipyynnöstä - ja kuulkaa, näköjään se jos joku tietää miten mua pitää käsitellä!! ;)


lauantai 22. marraskuuta 2014

Talvi, koirat, ruoka, fiilis ja uusimmat kehityskuvat!

Suomen kesä on maailman ihaninta. Kaunis luonto, valoisat yöt, lämpöä, kesäsateita ja aurinkoa. Mutta mä pidän myös talvesta, kunhan se on kunnollinen talvi. Mun puolesta saa olla vaikka kaulaan asti lunta ja paljon pakkasta! Joskus vielä yläasteikäsenä talvet oli aika tuskaa, kun piti talvet läpeensä pukeutua vaan farkkuihin, pipot oli nössöille ja jalassa keikku ne samat tennarit kuin kesälläkin.

Sitten sitä sai järkeä päähänsä ja alko käyttämään keliin sopivia vaatteita. Kunnon toppavaatteissa sitä maistuu toi talvikin aika erilaiselta! Ja toisekseen, mulla on kolme säänkestävää koiraa, jotka rakastaa lunta ihan tajuttoman paljon. Ja eilenhän sitä lunta vihdoin tulikin! Niin ja eilen aamulla kävin vaihdattamassa autoonkin talvirenkaat, ajoitus oli liki täydellinen.. Mun koiria vois jossain määrin väittää koulutetuiksi, mutta siitä ei eilen illalla ollut tietoakaan kun ne näki lunta ensimmäisen kerran tälle talvea ja multa meinas irrota olkapäät sijoiltaan arvon kolmikon rempoessa hihnoissaan! Ja mua vaan nauratti. Yöllä käytiin yli kahden tunnin lenkki koirien kanssa, koska silloin ei ole muita liikenteessä ja se on sellasta sielunhoitoa, kun on aivan hiljaista ja koirat saa juosta ja temmeltää vapaana. <3


Mitä tulee ruokaan, niin mulla on nyt jo kokonaisuudessaan toinen viikko menossa ilman järin suuria vaikeuksia ruoan suhteen. Ongelmathan alko tossa kesän loppupuolella ja nyt tämmönen helppo vaihe tuntuu kertakaikkisen ihanalta! Olen syönyt hyvin ja syönyt myös vähän huonosti enkä ole panikoinut sitä. Yhtenä päivänä söin pussillisen kuivattuja sokeroituja hedelmiä ja sain niistä päänsäryn, mutta pätkääkään ei ahdistanut se hiilareitten määrä.

Eilen aamupäivällä ennen töitä käytiin mummon kanssa erään ravintolan lounasbuffetissa. Mulla oli ehkä alunperin tarkotuksena syödä vaan salaattia ja lihaa, mutta lopulta niiden lisäksi söin myös täytetyn uuniperunan ja kolme palaa leipää. Sain niistä kyllä odotetusti vatsan kipeäksi, mutta mieli oli täysin kirkas eikä moinen "retkahdus" tuskastuttanut ollenkaan. Loppupäivän söin ihan normaalisti ja aamulla vaaka näytti edelleen täysin siedettävää lukemaa 71,5kg. Ei siis mitään hätää. Ja tänään on ystävälläni pikkujoulut ja aion todella hyvin mielin juoda glögiä ja syödä piparkakkuja!

Ja sitten sitä läskiblogien parasta antia, eli kehityskuvia. Mun on pakko sanoa, etten tiedä pitäiskö mun itkeä vai nauraa näiden kanssa. Pitääkö tuskailla menneitä ja sitä kuinka hirveeseen kuntoon sitä on itsensä joskus päästänut? Vai katsoa tätä hetkeä ja tulevaa, kuinka paljon on tehty paremman olon eteen töitä ja tullaan sitä työtä tekemään jatkossakin?



Ja näiden kuvien välillä on eroa vain 22kg, koska ne korkeimmassa painossa otetut kuvat on otettu tyhmästi peilin kautta, joten niiden vertaaminen on vaikeampaa. Mutta kai sitä tästäkin pientä käsitystä saa..

Nyt se olis ulkoilua koirien kanssa, salille heiluttelemaan käsiä ja sitten laittautuminen nätiksi pikkujouluja varten. Mieletöntä viikonlopun jatkoa kaikille!

P.S. Äsken kävi viereisen koulun oppilas kauppaamassa oppilaiden itsensä tekemiä joulukortteja ja ostin niitä sitten kolme kappaletta. Joulumieltä!

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

No jos nyt vaikka niitä jalkoja

Mä olen hiljalleen oppinut arvostamaan tota sosiaalista treenaamista. Toki viihdyn salilla oikein hyvin ihan siellä omassa kuplassani kuulokkeet korvissa, mutta onhan siinä vähän eri fiilistä kaverin kanssa treenatessa.

Tänään suoritettiin sellanen ihan tuntuva jalkatreeni. Kyllä sen hiljalleen huomaa, että on kokenu aika remontin tässä ohella myös mentaliteetti tota treenaamista kohtaan. Sitä on oppinu treenaamaan silleen oikeesti, eikä vaan "okei no mut nyt mä en kyl jaksa enää". Sille emmäkyljaksa -ajatukselle ei oikeestaan jää edes tilaa siinä raivopäisessä ittensä ylittämisessä, jolla sitä repii itestään enemmän irti, kuin uskalsi alkujaan edes toivoakaan.

Herranjumala millä raivolla sä vedät! -kommentti lämmitti suuresti mieltä. Se korvien välistä lähtevä tahtotaso on niin paljon entistä korkeemmalla, ettei se luovuttaminen kesken leikin vaan tule kuuloonkaan. Ei kitinää, ei valitusta saati suorittamisesta kieltäytymistä. Tehdäänkö vielä yks sarja? -on kysymys johon en vastaa ikinä kieltävästi. Tottakai me tehään yks vielä!

Epäsosiaalinen treenaaminen on jees, mutta kyllä ihan yhtä tosissaan (ellei enemmänkin) treenaavan kaverin seura on aika todella huippua! <3


maanantai 17. marraskuuta 2014

Kympin lenkki ja kun elämä ei käsittele silkkihansikkain


Siinä se on. Iltalenkki Sports Trackerin tallentamana. Kahta koirien pissataukopysähdystä lukuunottamatta yhtäjaksoisesti juostu kymppi. Keskinopeus oli edellisellä kympin lenkillä 7.5km/h ja nyt otettiin ja nostettiin se vauhtiin 9.1km/h. Tähän väliin riemunkiljahduksia, tuuletuksia ja taputuksia selkään, hyvä minä!

En halua juostessa katsoa eteenpäin "horisonttiin". Mua alkaa ottamaan päähän se miten pitkältä noi tiet näyttää ja tuntuu, ettei ne kohteet lähene ollenkaan. Tuijotan mielummin vähän matkaa eteenpäin maahan, keskityn täysillä korvissa pauhaavaan musiikkiin, reippaasti vierellä ravaaviin koiriin ja hengittämiseen. Silloin pääsee tasasin väliajoin yllättymään, että oho ollaankin jo tässä! Aktiivisesti työnnän pois mielestä sen päähän piirtyvän kartan jäljellä olevasta matkasta, koska se poikkeuksetta tuntuu aivan tolkuttoman pitkältä. Siinä kohti vaan parempaa biisiä soimaan ja äänenvoimakkuutta ylös.

Reilun kilometrin verran jäi käveltävää matkaa kotiin, mutta olis kannattanu vaan juosta kotiovelle asti, sen verran kylmä ehti tulla siinä kävellessä, vaikka paahdoin minkä raskaista kintuistani pääsin. Seuraavan virheen tein heti kotona, koska astuin ovesta sisään minuuttia ennen uusimman The Walking Dead -jakson alkua ja tunniksi jumituin sohvalle sitä katsomaan. Virhe se oli siksi, että jonkun aikaa tollasen liikuntasuorituksen jälkeen alkaa verensokeri laskemaan aika tavalla ja mun ruokavaliolla se on kohtuullisen tasasesti alhaalla koko ajan jo valmiiksi. Siitähän seuraa se, että tulee ihan järkyttävän huono ja heikko olo, kun tälleen unohtaa syödä.

No ei se mitään, tilanne saatiin paikattua ja nyt on aivan voittajafiilis. Jaloissa tuntuu eilinen rappujen kiipeäminen ja tän päivän juokseminen. Hurraaa! Sen lisäksi on kipeenä eilen etsintöjen kohteena olleet vatsalihakset. On ne siellä näköjään, jossain.. Tossa juostessani tulin miettineeksi sitä entistä aikaa ja "entistä minää". Se ylipainoinen kitisevä ja valittava aikaansaamaton nahjus, jonka polvet kipuili päivittäin eikä mitään pystynyt saati halunnut tehdä. Ja nyt mä juoksen kymmenen kilsan lenkkejä. WHAT?!

Otsikon toinen osa liittyy mustelmiin. Mä olen meinaan aivan täynnä mustelmia! Näkyvimmät niistä on ikuistettu kuviin, mutta pienempiä ja haaleampia mustelmia en jaksanut alkaa ikuistamaan. Niitä joka tapauksessa on ihan levoton määrä ympäri kehoa eikä harmaintakaan aavistusta, mistä ne on kaikki tullu?! :D

Polvet, reisi, ranne..

Tästä(kin) on pakko tulla hyvä viikko!

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Rappusia ja lautasmalli

No mutta, onpas ollut kertakaikkisen mainio viikonloppu! Perjantaina kävin salilla heiluttelemassa käsiä, mutta ihan vaan huvin vuoksi huitomiseks se jäikin, koska missään ei seuraavina päivinä tuntunut. Perkele. Tiistain jalkapäivän jälkeen kävelin kuitenkin kolme päivää kuin jalkoihin haavottunu pingviini. Ja keskiviikkona treenattu selkä muistutti vielä eilenkin olemassaolostaan.

Lauantai meni ensin töissä, sitten hohtominigolfaamassa (mä voitin ja muulla ei ole merkitystä!), sitten saunassa, sitten ruokaa ja leffaa ja sitä rataa. Ihan siis koko helvetin setti! Ei lainkaan syytä valittaa. Sunnuntaina aamupäivällä kattelin kauniisti paistavaa aurinkoa ja koitin ruoskia ihmisiä kanssani reippailemaan Malminkartanonhuipun rappusille. Kauheesti ei noita vapaaehtosia ollut (valitettavan moni kitisi krapulaansa..), mutta lopulta onneksi reipas työkaverini lähti mukaan!

Muutaman kerran kipastiin rappuset ylös ja sen jälkeen oli vuoro viihdyttää autossa kiltisti odottaneita koiria. Ojasta sattui löytymään jonkun vanha rikkinäinen jalkapallo ja se vihittiin välittömästi tän jengin käyttöön. Koirablogin puolella myöhemmin tänään lisää tästä osuudesta.

Kotona tein ruokaa ja siinä koko komeutta lautaselle kasatessani tulin pohtineeksi tätä mun lautasmallia. Kertokaa mulle, että mihin hittoon se peruna tässä pitäis saada mahtumaan?! Kun monet jaksaa ihmetellä, että no mitä sitä sitten syö, jos ei ole perunaa tai riisiä tai pastaa? No syö sitten vaikka tälleen. Mitä ihmettä mä ennen oon syöny, kun lautasella on ollut valtavasti tilaa sille hötötavaralle..


Ja Instagramiinkin lisätyt päivän rakkauskuvat:



Iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn <3

torstai 13. marraskuuta 2014

Jalat irti maasta

Hyvä boogie se vaan jatkuu edelleen. Tiistaina hillittömällä raivolla treenatut jalat on tällä hetkellä aivan tuhottoman kipeet. Sitä kuuluisaa hyvää kipua, vaikka se saakin mut näyttämään lähinnä haavoittuneelta pingviiniltä. Eilen kävin kylläkin koirien kanssa 50min reippaan lenkin, josta puolisen tuntia mentiin reippaasti juosten.
Tauolla..

Lenkin jälkeen kävin treenaamassa selkää ja uhrasin peräti puoli tuntia rullailuun ja venyttelyyn. Puoli tuntia?! En ole varmaan edes koko elämäni aikana venytelly niin paljon yhteensä.. ;) En nyt voi suoranaisesti sanoa sen olleen mitään nautintoa. Helpotti se kivasti loppua kohden, mutta ei pelastanut tätä päivää mitenkään, pelkästään kenkien saaminen jalkaan vaati aikamoista venkoilua ja luovaa ajattelua..

Yöunet jäi vähän lyhyiksi, joten päätin skipata urheilun tältä päivältä ja mennä ajoissa nukkumaan. Onneksi suoraan mun alapuolella asuva naapuri on vanhempi herra, joten hyvällä tuurilla hänen kuulonsa olisi jo vuosia ollut heikkenemään päin. Ihan vaan koska mä tungin napit korviin, Spotify valkkas mulle tanssimusaa ja mä hihittelin ja tanssin itteni puolikuoliaaks. Mikäli alakerran naapurilla kuitenkin on kuulo edelleen tallella, niin pahoittelen sitä töminää. Yritin tähdätä askeleeni tohon paksulle olkkarin matolle, jos se edes vähän vaimentais..

Samoilla lämmöillä jatkettiin venyttelyä eikä se enää tänään tuntunut ihan niin toivottoman pahalta. Virtaa ja elämää on pienestä väsymyksestä huolimatta kuin pienessä kylässä ja kaikki sujuu niin loistavasti, että joudun ihan kaikin voimin mättämään sitä mun sisällä asuvaa pessimistiä turpaan, koska nyt ei ole aikaa pelätä sitä "mitä jos" ja "sitten kun" ja muuta shaibaa. Tähän fiilikseen pitää tarttua kaikin voimin!

Mitä syömiseen tulee, niin ruoka maistuu ihan tolkuttoman hyvin edelleen. Aamupalaksi meni jämät pari päivää sitten tehdystä jauhis-vihannes-sotkusta ja siihen kylkeen vähän paistettuja kananmunia. Töissä maistui ensimmäisellä tauolla mummon tekemää vhh-pitsaa ja toisella tauolla kermarahkaa ja ananasta. Kotona ei ollut lainkaan nälkä, mutta söin banaanin. Ai miksi? No ihan koska sattu tekemään mieli ja bansku on hyyyvää! Siksi. Nyt tossa läppärin vieressä höyryää iso mukillinen reilulla hunajalla makeutettua teetä. Parasta. <3

Rakkauskoira. <3

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Voi sentään, missä tämä fiilis on ollut?!

Ensimmäistä kertaa moneen viikkoon tänään on ollut semmonen päivä, että olen syönyt hyvin. Olen syönyt tarpeeksi, olen syönyt murehtimatta ja miettimättä, syönyt koska ruoka on hyvää ja vahingossa unohtanut kaikki numerot ja lukemat. Onhan muuten tälleen jälkikäteen ajateltuna ollut aika mahdottomaan normaali olo! Vaakaakin olen rasittanut vaan kerran tai kaksi tänään.

Kunnolla syöminen palkittiin myöhäisen illan jalkatreenissä. Olin meinaan niin Hulkkina liikenteessä, että jalkaprässissä painettiin omia ennätyksiä painoissa ja silti tuntu, että olisin voinu potkia koko härvelin vastapäisestä seinästä läpi. Ainakin melkein. Intoa oli kuin pikkulapsessa jouluaattona, että keitettyä spagettia muistuttavilla jaloilla vielä hyppelin hyppynarulla ja sitten seisoin käsillä.

Tajusin tänään surukseni, että tää ruoan kanssa pelleily on menny niin pitkälle, etten juo enää edes teetä. Koska haluan laittaa teehen hunajaa. Ja hunaja on pelkkää hiilaria. Kelatkaapa sitä. Salin jälkeen käytin koirat pissalla, kävin suihkussa, sytytin kynttilöitä keittiön pöydälle ja keitin glögiä. Nautin suuresti siitä sokerilitkusta ja ensimmäistä kertaa oikeesti todella pitkään aikaan voin rehellisesti sanoa, ettei ahdista pätkääkään.

Niin kauan jonkun herkun (tai "herkun") syöminen on tarkottanu jonkun muun (ts kunnollisen ruoan) pois jättämistä "kostona" siitä. Jatkuvaa kamppailua pään sisällä, miettimistä, laskelmointia ja sen semmosta pelleilyä. Ja nyt siitä ei ole tänään ollut tietoakaan. Se on oikeesti aika äärimmäisen vapauttava tunne ja vaikka tänään ei ole laihduttu, niin olo on keveämpi kuin viikkoihin.

Viisi asiaa joista olen onnellinen juuri tällä hetkellä:

  • Lihasvoima on kehittynyt
  • Kolme ihanaa koiraa, jotka nukkuu jaloissa <3
  • Glögi
  • Kynttilät
  • Se, että huomenna saa taas vetää jalkaansa tuumakoon 29 farkut!! <3

Mistä Sinä olet onnellinen juuri tällä hetkellä? Asian/asioiden ei tarvitse olla mitään suurta ja yhteiskunnan silmissä merkittävää. Se voi olla mitä tahansa, josta sinulle tulee hyvä mieli ja joka tekee sinut tässä hetkessä onnelliseksi. Älä mieti liikaa, ihan fiilispohjalta mikä on ensimmäinen asia mikä tulee mieleen?







tiistai 11. marraskuuta 2014

Pieni pala rauhaa

Aktiivinen elämä on kivaa. Jokaiseen päivään mahtuu jokin liikuntamuoto, parhaisiin päiviin kaksi tai useampikin. On päiviä, jolloin kotona ehtii käydä vain kääntymässä, kun hakee tai tuo koiria, käy vaihtamassa pikaisesti vaatteita ja vähän molempia. On päiviä, jolloin morkkistelen illalla sitä kuinka koirat on joutuneet olemaan liikaa yksin. On päiviä, jolloin vietän aikaa vain koiriin keskittyen koko vuorokauden.

Sunnuntaina oli isänpäivä ja aamupäivästä kipaisin isin luo yllärinä. Olin näppärän tyttönä raapustanut isille runon ja luin sen isille ääneen. Mä olen aina ollu semmonen isin pikkutyttö ja runon ääneen esiteltyäni se meni ihan pillittämiseksi puolin ja toisin. Isi. <3 :) Sen jälkeen oli "isät ja pojat" -henkisen Suomi vs Ruotsi lätkämatsin vuoro, joten tämä naispuolinen osasto lähti pelaamaan hohtominigolfia. Oli superhauskaa äitipuolen ja siskojen kanssa ja kruunattiin se reissu jätskeillä. Eikä ahistanu yhtään!

Illalla oli aika rauhoittua. Käytin koirat ulkona, viljelin kotiin ainoaksi valonlähteeksi kynttilöitä ja telkkarista tuli Vain elämää -uusinnat. Pysähtyminen aina välillä on jees. Todella jees. Aktiivinen ja "pois alta risut ja männynkävyt" -tyyppinen elämä on huippua, mutta oikeassa seurassa ja oikealla hetkellä se pieni pala rauhaa tekee hyvää.

lauantai 8. marraskuuta 2014

No mutta, olisko karkkipäivä?

Tänään oli serkkutytön synttärijuhlat ja olin aivan fiiliksissä, koska mikä olisikaan parempi syy viettää itse siinä siivellä karkkipäivää? Silmissä vilisi jo valmiiksi kakut ja leivonnaiset ja muut herkut, oijoi nam!

Aamulla kävin Jumbossa ja siellä käppäillessäni SpiceIce ja etenkin Arnolds huutelivat vienosti mulle, että kamoooon hei, sullahan on tänään lupa herkutella! Vaikka Arnoldsin kohdalla meinasinkin tukehtua omaan kuolaani (miten tajuttoman hyvältä ne niiden cremet näyttää?! HUHHUH!) niin lopulta huomasin yllättävän varmoin askelin käppäileväni vaan ohi.

Synttärijuhlissa söin karjalanpiirakkaa ja pari palaa leipää lisukkeineen. Siihen jäi kaikki herkuttelut. Kakut olivat ihan mielettömän herkullisen näköisiä kyllä, mutta ei lopulta niin kamalasti niitä sitten tehnytkään mieli. Joku pieni sokeriin liittyvä levottomuus jäi kuitenkin päälle, joten ajattelin hakea kotimatkalla kaupasta jätskiä "korvikkeeksi". Ettei nyt ihan menisi karkkipäivä hukkaan!

Noh, lompakko oli unohtunut matkasta, joten vein ensin auton kotiin samalla kun hain lompakon ja käppäilin kauppaan. Myöskään sinne jäätelöaltaalle asti en koskaan päässyt. Ostin banaania, kermarahkaa, vadelmia ja mustikoita. Heitin tehosekoittimeen kolme purkkia kermarahkaa, kaksi banskua ja noin 300g marjoja. Surautin koko lystin massaksi, jaoin kippoihin ja pistin pakkaseen.

Pienen yksiöni siivoamiseen uhrautui ihmeen paljon aikaa ja sillä välin pieni jäätelökokeiluni oli jäätynyt lähes kokonaan. Rahkajäätelön pinnalle valutin pikkuisen hunajaa ja lapioin koko kauneuden ääntä kohti. Ja voihan, kyllä oli muuten hyvää! Että semmonen ihan tolkuton mässäilypäivä. :D Eilen kyllä syötiin pitseriaruokaa, mutta leike salaatilla oli mun mielestä paheena aika sieltä lievästä päästä. Kaikista suurimmaks paheeksi jäivät lopulta siis karjalanpiirakka ja leipä. Kohtuullisen hurjaa, ettenkö sanoisi.

Tänään olis vielä vuorossa jalkatreeniä ja myöhemmin illalla koirien kanssa agilitytreenit. Ei siis yhtään hullumpi tapa viettää lauantaita! :)

Molemmat uudet ihanat farkut <3

lauantai 1. marraskuuta 2014

Kiitos VHH, kiitos Jumbon Only, kiitos MasterCard

Siinähän kävi sillätavalla, että jouduin toteamaan arkikelpoisten housujeni luvun olevan pyöreä nolla. Kaikki farkut oli käyneet epämiellyttävän löysiksi eikä niiden pitäminen tuntunut enää lainkaan mukavalta. Farkkujahan en ole ostanut vuosiin. Koska ensin en mahtunut enää normaalikokoihin. Ja sitten en viitsinyt turhaan ostaa, koska tiesin painon edelleen putoavan isompia määriä. Mutta nyt oli pakko tehdä asialle jotain.

Niinpä eilen ennen työpäivää kipaisin Jumboon. Päätin ensin pikaisesti katsastaa tarjontaa eri kaupoissa, mutta toisena kauppana ollut Only jäi myös viimeiseksi. Siellä sai niin vuosisadan aurinkoisinta ja ihaninta palvelua, että olin koko loppupäivän pelkkää hymyä - ja edelleen jaksaa hymyilyttää! (P.S. Muistin sen kertoa myös sille myyjälle ääneen. Positiivinen palaute ruokkii positiivista palvelua, muistakaa se! Nimim. Itsekin asiakaspalvelija)

Seisoin sovituskopissa ja se koko myymälän olemuksellaan valaissut myyjä kipitti mulle housuja sovitettavaksi. Olihan muuten mieletön tunne, kun housujen mahdollinen hylkäävä peruste oli ainoastaan lahkeen pituus! Löytyi sopivia kokoja ja malleja ja lopulta jouduin valitsemaan useammasta hyvästä vaihtoehdosta. Sen lisäksi, että hyvä asiakaspalvelu tuo asiakkaalle hyvän mielen niin se tuo myös enemmän rahaa kassaan. Masteri vinkaisi kerran kuuluvasti ja lähdin kaupasta kassissani kahet uudet farkut ja yksi neuletakki. Vaikka yksiä farkkuja sitä lähdettiin alunperin hakemaan.

Kuulemma materia ei tee onnelliseksi, mutta kyllä se on paskapuhetta. Uudet farkut tekevät erittäin onnelliseksi! <3

Nää oli mun lempparit. Toiset on vähän vaaleemmat ja suoralla
lahkella - toisin kuin nää jotka on suunnilleen liimattu päälle!