keskiviikko 19. marraskuuta 2014

No jos nyt vaikka niitä jalkoja

Mä olen hiljalleen oppinut arvostamaan tota sosiaalista treenaamista. Toki viihdyn salilla oikein hyvin ihan siellä omassa kuplassani kuulokkeet korvissa, mutta onhan siinä vähän eri fiilistä kaverin kanssa treenatessa.

Tänään suoritettiin sellanen ihan tuntuva jalkatreeni. Kyllä sen hiljalleen huomaa, että on kokenu aika remontin tässä ohella myös mentaliteetti tota treenaamista kohtaan. Sitä on oppinu treenaamaan silleen oikeesti, eikä vaan "okei no mut nyt mä en kyl jaksa enää". Sille emmäkyljaksa -ajatukselle ei oikeestaan jää edes tilaa siinä raivopäisessä ittensä ylittämisessä, jolla sitä repii itestään enemmän irti, kuin uskalsi alkujaan edes toivoakaan.

Herranjumala millä raivolla sä vedät! -kommentti lämmitti suuresti mieltä. Se korvien välistä lähtevä tahtotaso on niin paljon entistä korkeemmalla, ettei se luovuttaminen kesken leikin vaan tule kuuloonkaan. Ei kitinää, ei valitusta saati suorittamisesta kieltäytymistä. Tehdäänkö vielä yks sarja? -on kysymys johon en vastaa ikinä kieltävästi. Tottakai me tehään yks vielä!

Epäsosiaalinen treenaaminen on jees, mutta kyllä ihan yhtä tosissaan (ellei enemmänkin) treenaavan kaverin seura on aika todella huippua! <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti