keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Voi sentään, missä tämä fiilis on ollut?!

Ensimmäistä kertaa moneen viikkoon tänään on ollut semmonen päivä, että olen syönyt hyvin. Olen syönyt tarpeeksi, olen syönyt murehtimatta ja miettimättä, syönyt koska ruoka on hyvää ja vahingossa unohtanut kaikki numerot ja lukemat. Onhan muuten tälleen jälkikäteen ajateltuna ollut aika mahdottomaan normaali olo! Vaakaakin olen rasittanut vaan kerran tai kaksi tänään.

Kunnolla syöminen palkittiin myöhäisen illan jalkatreenissä. Olin meinaan niin Hulkkina liikenteessä, että jalkaprässissä painettiin omia ennätyksiä painoissa ja silti tuntu, että olisin voinu potkia koko härvelin vastapäisestä seinästä läpi. Ainakin melkein. Intoa oli kuin pikkulapsessa jouluaattona, että keitettyä spagettia muistuttavilla jaloilla vielä hyppelin hyppynarulla ja sitten seisoin käsillä.

Tajusin tänään surukseni, että tää ruoan kanssa pelleily on menny niin pitkälle, etten juo enää edes teetä. Koska haluan laittaa teehen hunajaa. Ja hunaja on pelkkää hiilaria. Kelatkaapa sitä. Salin jälkeen käytin koirat pissalla, kävin suihkussa, sytytin kynttilöitä keittiön pöydälle ja keitin glögiä. Nautin suuresti siitä sokerilitkusta ja ensimmäistä kertaa oikeesti todella pitkään aikaan voin rehellisesti sanoa, ettei ahdista pätkääkään.

Niin kauan jonkun herkun (tai "herkun") syöminen on tarkottanu jonkun muun (ts kunnollisen ruoan) pois jättämistä "kostona" siitä. Jatkuvaa kamppailua pään sisällä, miettimistä, laskelmointia ja sen semmosta pelleilyä. Ja nyt siitä ei ole tänään ollut tietoakaan. Se on oikeesti aika äärimmäisen vapauttava tunne ja vaikka tänään ei ole laihduttu, niin olo on keveämpi kuin viikkoihin.

Viisi asiaa joista olen onnellinen juuri tällä hetkellä:

  • Lihasvoima on kehittynyt
  • Kolme ihanaa koiraa, jotka nukkuu jaloissa <3
  • Glögi
  • Kynttilät
  • Se, että huomenna saa taas vetää jalkaansa tuumakoon 29 farkut!! <3

Mistä Sinä olet onnellinen juuri tällä hetkellä? Asian/asioiden ei tarvitse olla mitään suurta ja yhteiskunnan silmissä merkittävää. Se voi olla mitä tahansa, josta sinulle tulee hyvä mieli ja joka tekee sinut tässä hetkessä onnelliseksi. Älä mieti liikaa, ihan fiilispohjalta mikä on ensimmäinen asia mikä tulee mieleen?







2 kommenttia:

  1. Asia mikä tuli mieleen oot tietysti sinä. Että onneksi oot olemassa������������❤

    VastaaPoista