lauantai 31. tammikuuta 2015

No jo on herkuteltu! Ja onneksi vähän myös urheiltu

Viime viikonloppu meni herkutellessa ensin illanistujaisissa kavereiden kanssa ja sitten sunnuntaina synttärijuhlien merkeissä. Karjalanpiirakkaa, hapankorppua, jäätelöä, kakkua ja sen semmosta. Kyllä tiesi sunnuntai-iltana porsastelleensa! Mutta mehän emme anna maailman tähän edelleenkään kaatua.

Nyt tämä "terveellinen lomaviikko" alotettiin syömällä eilen mummolassa pullaa. Jo ovelta haistoin, että nyt on tuoretta pullaa tarjolla enkä edes yrittänyt taistella vastaan. Nam! Ja sen jälkeen maistuikin päiväunet sujuvasti hirveessä sokerikoomassa. Kyllä kannatti. :)

Mutta noin muuten on syöminen pysynyt hyvin linjassaan. Aamupalaksi on mennyt kananmunia joko munakkaan tai munakokkelin muodossa. Salaatteja, lihoja, rahkaa hedelmä-pähkinä-sekotuksella ja sen semmosta perussettiä. Tänään sain ystävältäni jättisäkillisen pakasteita, kuten parsakaalia ja muita vihanneksia. Jes jes jes! Niitä kun on nyt todella ahkeraan tahtiin vedetty! Täydellinen korvike perunalle/riisille/pastalle. Toimii likimain kaiken kanssa.


Eilen liikunta suoritettiin heppailun parissa. Väiski-heppa oli raivostuttavan virtaisalla tuulella ja se kiikutteli mua pitkin peltoa iiiihan oman mielensä mukaan. Kun sitten tunti oli ravattu ja laukattu hankipeltoa ympäri ämpäri niin oltiin molemmat läpimärkiä hiestä. Mutta sitten oli tyytyväinen heppakin! Kyllä sitten kelpasi taas olla oma leppoisa itsensä ja rennosti pärskien lompsia maisemia katsellen. On muuten peba nyt sen verran kipee, että on kyydissä hytkytty!

Jo eilen huomasin pohkeiden olevan aika kireenä torstain treeneissä suoritetusta naruhyppelystä. Tänään ne ei ollu enää pelkästään kireenä vaan aivan tukossa ja käveleminen tuotti aika suurta tuskaa. Päätin kokeilla Novalta saatujen ihanan pinkkien kompressiosukkien mahdollista helpottavaa vaikutusta - paras idea!! Luulen, että pelkästään jo toi räikeä väri tekee puolet riemusta, mutta välittömästi pysty taas kävelemään kunnolla, kun kiskoi tiukat sukat pohjelihaksien tueksi.


Tänään olisi vielä ohjelmassa salilla vähän käsitreeniä ja jos sitä pitkästä aikaa vaikka ravaisi jonkun kilsan matolla? Maybe. Ja illalla on sitten koirien treenit hallilla. Huippua!

perjantai 30. tammikuuta 2015

Kickboxing 29.1.2015 #4 ja TALVILOMA!

Koko hurjan pitkän työurani ensimmäinen ihan ihka oikea talviloma alkoi kuulkaa nyt! Ihan virallisesti talvilomaa on ensi viikko, mutta koska joku on tehnyt aika paljon töitä niin tuntien tasaamiseksi tuli loman yhteyteen muutama palkatonkin vapaa. Ei haittaa, kaikki kelpaa!

Ja mikäs sen mukavampaa, kun startata vapaiden kimppuun tämän uusimman lajituttavuuden parissa. Ensinnäkin jo tossa alkuviikosta työkaverille tuskailin, että mistäköhän sitä repii rahaa noihin varusteisiin, jotta voi sitten jatkaakin tota potkunyrkkeilyä. Kannatti taas avata suunsa, koska kyseisellä duunikaverilla lojui nurkissaan käyttämättömänä liki kaikki tarvittavat vermeet (kypärä, säärisuojat ja hanskat), joten sainkin odotettua siedettävämpään hintaan nyt tärkeimmät varusteet jatkoa ajatellen. Jes!


Itse treenit sujui tukevasti hikoilun merkeissä. Paljon parityöskentelyä, suoria lyöntejä, etupotkua, kiertopotkua ja uutena hyppypotkua etujalalla eteen (pahoittelen köyhää ammattisanastoani..). Tottakai tasaseen kajahti käskyjä millon vatsalihasten rutisteluun ja millon kyykkäämään ja sen semmosta. Hiki virtasi ihan taukoamatta alusta loppuun ja jälleen kerran tunti tuntui aivan liian lyhyeltä ajalta. Se menee ihan hirveellä vauhdilla, kertonee jotain myös toteutettavan asian mielekkyydestä! :)

Eilinen salitreeni sen sijaan meni aivan perseelleen. Oli tarkotus tehä jalkoja, mutta lonkankoukistajat oli ihan älyttömän kipeet ja meni kaikki keskittyminen vaan siihen miten ilkeeltä polvien tuominen kohti rintaa tuntuu. Alko suoraan sanottuna vituttamaan ihan tosissaan, joten uhrasin sitten aikaa taas kyseisen ongelma-alueen työstämiseen. Rullailin tasaisella rullalla ja sen jälkeen nystyrärullalla, venyttelin, venyttelin ja venyttelin. Tänään myös potkunyrkkeilyn jälkeen venyttelin ja vääntelin lonkkia joka suuntaan.

Kuten ajattelinkin niin toi potkiminen tuntuu tekevän näille lonkille hyvää. Se liike avaa niitä semmosiin suuntiin, että sen jälkeen venytteleminen on melkein jopa miellyttävää. Tai no silleen, ettei tee mieli hakata ketään. Ainakaan ilman hanskoja. Ja varottamatta. Kyllä sai eilen taas niin elävän muistutuksen siitä minkä takia näitä kinttuja (ja kehoa ylipäänsä..) pitäis vähän venytellä ja lämmitellä huolellisesti. Saa välittömästi kärsiä, kun ei hetkeen sitä tee. On hyvää kipua ja sitten on sitä joka vaan suututtaa ja pilaa treenin. Välttäkäämme jälkimmäistä!

Mutta siis ah, LOMA! Saa herkutella, nukkua pitkään ja viettää aikaa telkkarin ääressä! <3 Joo niinpä vissiin. Tänään ensimmäisen vapaan kunniaksi kello soi 6.30 ihan kuin muinakin aamuina. Tiedossa on koirien kanssa ulkoilua, ratsastusta ja kuntosalia. Mummolassa olis kuulemma salaattia ja uunilohta tarjolla, joten on toi ruokailuosuuskin huolehdittu.

Loma olis tarkotus käyttää nauttimiseen. Ja nimenomaan nauttia siitä, että saa urheilla ilman tarvetta tuijottaa kelloa. Ja nauttia siitä, että on aikaa urheilla niin paljon, kuin vaan haluaa! Hyvää lomaa mulle! ;)

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

VHH-kauppakassi - Voita ja pekonia


Blogger halusi nyt välttämättä laittaa ton kuvan noin päin eikä vaakaan. Noh enivei. Tämän päivän kauppakassi näytti tältä.

tiistai 27. tammikuuta 2015

Kickboxing 26.1.2015 #3 - "Jatkan, jaksan vaikka väkisin!"

Menetin hikeä ehkä litran. Tai kaksi. Tämän lajin parissa nälkä kasvaa syödessä ihan levotonta vauhtia. Ei lisättävää, tää on ihan sairaan siistiä!!


maanantai 26. tammikuuta 2015

Kysymyksiinne on vastattu!

Sellaisen kysymyksen heittäisin, että mikä motivoi sinua? Millä pidät itsesi kaidalla tiellä vaikeina hetkinä?

- Motivaatio kumpuaa monesta lähteestä. Yleisesti koko tämä elämäntapamuutos (ruokavalio, liikunta, henkisen hyvinvoinnin työstäminen, asenneremontti) aika hyvin ruokkii itse itseään. Ruokavalion tuoma hyvä olo itsessään kannustaa jatkamaan ja mitä raivokkaampi liikuntasuoritus niin sitä suurempi endorfiinihumala ja kun se pysyy mielessä niin seuraavaan urheilukoitokseen lähtee hillittömällä innolla.

Ja mitä tulee kaidalla tiellä pysymiseen vaikeina hetkinä, niin en aina edes pysy. Mutta ehkä nykyään ne "retkahdukset" ei ole niin holtittomia kuin ennen. Nyt se on enemmän semmonen "nojoooo antaa nyt sitten mennä"-tyyppinen selkärangan taipuminen sen totaalisen rangan katkeamisen sijaan enkä enää anna sen kaataa maailmaa. Ja toisekseen itsessään maltillisesti sokeria sisältävän ruokavalion kanssa sitä ei edes joudu semmosten järjettömien herkkuhimojen kouriin. Se tuntuu enemmänkin tietoiselta valinnalta kuin semmosen epätoivosen ahmimispaniikin vallassa toteutettu jälkeenpäin ahdistava tilanne.

Hei kiitos kivasta blogista. Itse aikoinaan laihduin 17 kiloa vhh:lla, en vain saanut siitä elämäntapaa ja kaikki kilot korkojen kera tuli takaisin.. kysyisinkin, että millä tavoin ajattelet tulevaisuudestasi ruokavaliosi kanssa? Koetko, että olet ns. turvallisilla vesillä vai onko pelkoa palaamisesta vanhoihin tapoihin?

- Joskus projektin alussa tätä mietin, koska todella monessa seuraamassani laihdutusblogissa alettiin taivotepainon saavuttamien jälkeen painimaan tän jutun kanssa. Monilla alko paino veivaamaan ylös ja alas ja uuden ylläpitoruokavalion löytäminen on monen kokemuksen perusteella ollut haastavaa.

Ilokseni voin sanoa, etten pidä entisiin ruokatottumuksiin palaamista millään muotoa realistisena. Nyt on taas ollut herkuttelua tänä viikonloppuna synttäreiden ja illanistujaisten yhteydessä ja vointi on suorastaan aika paska. Turvonnut, väsynyt, nuutunut ja kaikin puolin epämiellyttävä. Mutta en tuskaile tai kaivele vaakaa ja mittanauhaa esille, koska tiedän tämän olon tasaantuvan ihan päivässä tai parissa kun palaan arkiruokavalioon. Yleinen hyvinvointi on niin paljon korkeammalla tasolla VHH-ruokavaliolla, että en tosiaan pelkää lainkaan palaavani ikinä entiseen.


Mitkä kolme asiaa on jäänyt mieleen viimeisen 1,5 vuoden ajalta koskien:

a) ruokia, ruoan laittamista, ruokarytmiä, uusia makuja

- Avokado! Ja peruna/riisi/pasta alko sujuvasti korvaantumaan vihanneksilla. Suosin pakastevihanneksia (yleensä kukkakaali, porkkana, parsakaali -sekotusta), koska ne on nopeita ja helppoja kiehauttaa kattilassa. Toimii täydellisesti. Ruoan laittamisesta tulee mieleen se, että ylipäänsä opettelin tekemään ruokaa - ihan koska oli pakko, kun mitään ei saa valmiina! Ruokarytmi muuttui enemmän syömiseksi tarpeeseen eikä vaan siihen syömisen iloon.

b) liikuntaa, eri lajeja, jaksamista, oman kunnon kohoamista

- Uusina juttuina projektin aikana on kokeiltu boulderointia ja nyt pari kertaa potkunyrkkeilyä. On hieno tunne tajuta, kuinka oma keho pystyy koko ajan vaan paremmin ja paremmin. Liikkuminen ei ole vain selviytymistä hengenvedosta toiseen vaan pääsee rikkomaan omia rajojaan ja kokemaan sitä ihanan hirveetä tuskaa, joka kertoo vaan, että tällä menolla pystyn kohta taas tekemään paljon enemmän, paremmin ja lujempaa! Henkinen ja fyysinen jaksaminen kulkee käsikädessä ja ruokkivat toisiaan. Luonnollisesti siis kohonnut kunto ja vireystaso parantaa henkistä jaksamista.

c) "retkahtamisia", takapakkia, painon nousemista matkan varrella

- On ollut hurjaa tajuta, että maailma ei lopu, vaikka välillä syö paskaa. Sitä kärsii seurauksista, kuten huonosta olosta ja painon hetkellisestä noususta, mutta samalla tietää koko ajan millä se myös lähtee. Raivokkaan laihduttamisen sijaan on opeteltu nauttimaan hyvästä ruoasta (kun sitä ensin opittiin tekemään..) ja liikunnasta. On tottakai ollut vaikeitakin aikoja, mutta hetkeäkään en ole epäillyt, ettenkö olisi kulkemassa tietä ihan oikeaan suuntaan. Ja vaikeina aikoina on ollut onni huomata, kuinka hyviä ystäviä sitä onkaan ympärilleen saanut. <3

d) omien ajatuksien muuttumista, käsitystä itsestä, asioiden tärkeysjärjestyksistä

- Käsitys omasta arvosta on noussut. On jopa on ihan toivottavaa olla hyvällä tavalla itserakas ja itsekäs. Että saa tehdä niitä asioita mitä itse haluaa, koska ensisijaisesti niistä saavutuksista nauttii eniten itse ja oma hyvinvointi sitä kautta heijastuu siihen omaan lähipiiriin. Elastista lainatakseni "Alotan ittestäni, korjaan mun mielen / Nostan mun katseen ja mun suupielet"

Mistä sä löydät tuon kaiken tahdonvoiman ja sinnikkyyden ja iloisuuden?

- Nova ehti tähän vastata kommenttikenttään "Parhaalta työkaverilta - tietty. ;)" ja se on ehdottomasti osa sitä. Todella iso osa. Kun on haalinut lähipiiriinsä ystäviä, jotka puhuvat, nauravat ja elävät vielä itseänikin isommalla volyymilla niin ei semmosten hullujen keskellä voi olla masentunut kitisijä!

Kun sitä alko pystymään, jaksamaan ja voimaan paremmin, niin siihen jää koukkuun. Itsevarmuus ja henkinen hyvinvointi on noussut fyysisen voinnin parannuttua enkä ole kauheesti vaivautunut peittelemään sitä. Alun jälkeen kun tajusi, että tää todella on mahdollista ja mä voin saada syömishäiriöt, heikon itsetunnon, epävarmuuden ja ne lukuisat fyysiset kivut ja ongelmat kuriin niin se ylitsevuotavan hyvä fiilis tulee kuin itsestään!


Seurusteletko/onko mitään meneillään?

- En seurustele. Teen melkeen 40h viikossa töitä, 3 x salia, 2 x potkunyrkkeilyä, 1 x ratsastusta ja kaikissa mahdollisissa väleissä lenkkejä ja treenejä koirien kanssa. Saa heittää villin veikkauksen, että onko mitään meneillään! ;D Keskityn juuri nyt siis täysillä vain itseeni. :)

Tulevaisuudensuunnitelmia?

- Jatkaa hyvää boogieta. Kesällä suunnitelmissa pystyä olemaan itsevarma kesähepeneissä!

Miten suhtaudut ylipainoisiin, kohteletko heitä kuten muitakin? Koska tuntuu että moni, varsinkin hoikka "halveksii" ylipainoisia.

- Tosi hankala kysymys. Ehkä ihmisten ylipaino herättää mussa enemmänkin kysymyksiä, koska mun oma vointini ylipainoisena ja huonolla ravinnolla oli niin surkea. Että mitkä syyt on johtaneet lihoamiseen, mitkä syyt estävät laihduttamasta ja haluaako kyseinen ihminen edes laihtua. Tosi paljon mullakin on tuttuja, jotka pullaa mussuttaessaan marisevat, että kun pitäis laihtua ja kauheeta kun ei mitkään vaatteet mahdu päälle - itsekin tein tätä samaa. Kunnes lopulta todella tein asialle jotain.

Jossain Fitness-tapahtumassa kattelin niitä upeita lavalla tanssineita viimesen päälle treenattuja fitnessmimmejä ja huokailin, että hitto tolta mäkin haluaisin näyttää! Silloinen poikaystävä vierestä hymähti vaan, että "no mikset näytä?". Enkä voinut olla milliäkään eri mieltä. Kuka tahansa voi olla niin halutessaan hoikka ns. "tekemättä mitään", mutta lihaksikkaan vartalon eteen on tehtävä töitä. Siinä kohti pelkkä ruokavaliomuutoksen tuoma painonpudotus ei enää riittänyt vaan halusin alkaa treenaamaan ja nyt rakastan sitä!

Oletetaan, että vaikkapa juhlissa tapaan uuden ihmisen, niin en todellakaan kattele ketään nenänvartta pitkin. Oma painonpudotusprojektini on kuitenkin kohtuullisen monen tiedossa ja mikäli joku haluaa aiheesta jutella ja itsekin avoimesti puhuu omista paino-ongelmistaa, niin olen tottakai heti keskustelussa mukana ja alotan sen suu vaahdossa paasaamisen. Ihan vaan, koska jos joku suoraan sanoo sitä apua tarvitsevansa ja haluavansa jonkun ratkaisun niin haluan ihan epätoivoisen paljon olla avuksi. Mutta en mene käsi ojossa bongaamani ylipainoisen ihmisen luokse, että hei, onks toi vähähiilihydraattinen ruokavalio sulle tuttu? Kamalan vaikee aihe ilmaista tätä nyt niinku oikein. :/

Kadotin jo oman punaisen lankani ihan täysin, mutta ihmisten ylipaino päällimmäisenä herättää kysymyksiä. Asia ei mulle yhtään mitenkään kuulu, mutta oman historiani vuoksi mietin väkisinkin, että miksi? Mun muutosta pitkän aikaa välirikkojenkin uhalla alulle potkinut mulle läheinen ihminen halusi kuulla multa kaikkien niiden riitojen jälkeen vain yhden asian. "Sano rehellisesti, että sun on hyvä olla itsesi kanssa nyt niin mä en enää ikinä mainitse VHH-ruokavaliosta sulle sanallakaan." Enkä mä pystynyt sanomaan sitä, koska mä en todellakaan voinut hyvin, en henkisesti saati sitten fyysisesti.

Vajaa vuosi tästä alkoi muutos.

Mistä haaveilet?

- Lottovoitosta.

Missä olet opiskellut?

- Lukiosta (Vaskivuoren lukio, parasta <3) olen ponkaissut pihalle vuonna 2011. Nyt olen työelämässä miettimässä, että mikä hitto musta tulee isona?!

Paras muistosi?

- Ei hitto, ei näin vaikeita kysymyksiä?! Yksi ehkä elämäni suurimpia päiviä on ollut se, kun vuosien haaveilun jälkeen sillon 16-vuotiaana sain ikioman koiran. <3

Lempiruokasi?

- Tällä hetkellä pointsit menee mummon tekemän karppipizzan suuntaan!!

Minkä kokoisia vaatteita käytät nykyään?

- Riippuu vähän valmistajasta ja vaatekappaleesta. Mä kun olen jokseenkin vähän keskivertoa pidempi niin useat paidat ja housut jää hihoista ja lahkeista liian lyhyiksi. :D M tai L, 38 tai 40, farkuissa tuumakoko 29"/34" (vyötärö/lahje)

Ootko huomannu että ihmiset kohtelis sua eri tavalla nyt kun oot hoikka?

- No ainakin on semmonen täydellinen vapaus kommentoida laihtumista ja kauhistella, että enää et kyllä laihduta!! Selkääntaputtelijoita riittää, mutta yhtä lukuunottamatta läheisistäkään ihmisistä ei kukaan sanonut lihomisesta mitään.

Elämäsi noloin tapahtuma?

- Liittyy varmaan johonkin känniövereihin. Muutenkin kännissä örveltävät ihmiset on niin noloja niin on sitä itsekin rymytty ja yrjötty muiden juhlijoiden nähden.

Kuinka vanhana sait ensi suudelmasi?

- Olisinkohan ollut seiskaluokalla?

Monestikko olet seurustellut?

- Yhden ihmisen kanssa useammassa erässä muutaman vuoden ja kolme lyhyempää juttua.

Ja tietysti, kengänkokosi?

-Siro 41!


1. Kirjoittelit joskus herääväsi aikaisin aamulla mennäksesi saliin ja sitten taas kirjoitit miten mukavaa on mennä myöhään illalla koirien kanssa ulkoilemaan, mutta kuitenkin sanoit nukkuvasi tarpeeksi. Miten tämä kaikki onkaan mahdollista?

- No sehän oli sillon se. Enhän mä aamusin ole käynyt salilla kuin ehkä viimeks keväällä? Ja öisiä koiralenkkejä on tehty nyt viime syksynä ja talvella muutaman kerran. Se, että se on mukavaa ei tarkoita että siihen olisi aina mahdollisuutta aikaisten aamujen vuoksi. Nyt taas unirytmiä on veivattu takaisin viime kevään rytmiin, sillä erolla, että nyt lenkit tehdään aamuisin ja omat treenit iltaisin. Jos herää kuuden tai seitsemän aikaan ja menee nukkumaan viimeistään kymmeneltä niin siinähän sitä sujuvasti tulee kahdeksan tunnin ympärille sijoittuvasti yöunia. Paitsi viime yönä, kun skippasin illan treenit ja menin aikaisin nukkumaan ja veivasin 14h yöunet. Huhhuh <3

2. Mikä on päiväsi tärkein ateria, mitä et ikinä skippaisi?

- Se jonka syön aamulla tai aamupäivällä ennen töitä. Kivempi tehdä töitä, kun ei kyttää koko ajan kelloa, että millon sais jo mennä syömään.

3. Syötkö lihatuotteita esim pekonia, kanaa?

Syön. Pekonia en osta kotiin, mutta jos sitä jossain satuttaisiin ruoan ohessa tarjoamaan niin söisin kyllä. Kanaa syön (valitettavasti) joskus. Nykysin liha on lautasella enemmän semmonen lisuke ja armottomassa vähemmistössä kasvikunnan tuotteisiin nähden.

4. Kuinka paljon painoja pystyt nostamaan kevyesti, esim saatko koirat nostettua helposti syliin?

- Koirat ei nouse kovin kevyesti, mutta yhden koiran jaksan kerrallaan nostaa oikein helposti. ;D Hohhohhooo.. Mun koirat on kilohaarukassa 17-22kg. Töissä painavimmat nosteltavat laatikot on pahimmillaan ja parhaimmillaan 30-40kg ja kyllä nekin vielä sujuvasti liikkuu paikasta toiseen ja nousee pinoihin.

5. Mikä on vihastuttavin asia minkä jokin koiristasi on tehnyt?

- Varmaan mun lempparikenkien järsiminen viime syksynä. En yleensä kiinny kenkiin millään tasolla, mutta ne pienellä korolla varustetut saappaat oli ihanat niin arkeen kuin juhlaan ja nyt toisen kengän varressa on ammottava reikä. :'(

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Joskus se nyt vaan kannattaa herätä hyvissä ajoin - vaikka väkisin!

Koska silloin on suuri mahdollisuus nähdä eräs harvinainen valoilmiö, joka tähän aikaan talvea on Suomessa pysynyt melko visusti piilossa. Tai näyttäytynyt korkeintaan silloin, kun itse olen ollut töissä. Ette usko mikä on se fiilis, kun varmaan ainakin vuoden tauon jälkeen saat kaivaa esiin sisäisen pienen heppatyttösi, kampeat ihanalle Väiski-hepalle laitettuun westernsatulaan, otat ohjat toiseen käteen, satulan nupista kiinni toisella kädellä ja annat mennä.

Kun yhden hevosvoiman kulkupeli laukkaa lumi pöllyten pellolla ja aurinko nousee. Tulin taas miettineeksi omaa elämääni ja siinä melkein ääneen hihkuessani tuumin, että tämän onnellisemmaksi ei ehkä voi ihminen enää tulla.

Herääminen ennen seitsemää aamulla teki tiukkaa lyhyiden yöunien jälkeen, mutta kyllä tästä sai fiiilistä ihan koko päivään!



perjantai 23. tammikuuta 2015

Eteen ja Ylös!


Tää biisi on soinu monta kertaa päivässä sen julkaisemisesta lähtien. Yleensä lainailen biiseistä vaan pätkiä, kun ne kuvaavat hyvin jotain asiaa tai tapahtumaa. Nyt on pakko laittaa aivan koko kappale, koska se tuntuu niin omalta alusta asti. Voin samaistua, samaistua ja samaistua. Se kuvaa tätä projektia, tätä matkaa ja tätä uutta asennoitumista kaikkeen. Tätä fiilistä! Olen jo lainannut pätkiä tästä biisistä ja tulen tekemään sen vielä luvattoman monta kertaa jatkossakin.

"Mul ei ollu mitään muut ku mahdollisuus
ja tieto siitä että mitä tahdon voin saavuttaa
Koval duunilla asiat vaan onnistuu
Kokeillaan ja sit taas noustaan jos kaadutaan

Hanskat ei tipahda, periks ei anneta
Ne sanoo et pysty, et voi, ei kannata
Mun korvissa se kaikki kuulostaa haasteelt
Ne saa luun kurkkuunsa ku tulosta taas teen

Jatkan, jaksan vaikka väkisin
Jos se ois helppoo, kaikki tekis nii
Mus on voima, jota ei voi vaimentaa
Pusken täysii aina vaa
Mun ei täydy vaan mä saan

Katse eteen ja suupielet ylöspäin!
Teen vastoinkäymisistä voimaa
Katse eteen ja suupielet ylöspäin!
Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan

Murehtiminen ei takas eilistä tuo
Ja huominenki tulee vaan jos selvitään tänään
Mun pahin vastukseni kattoo peilistä mua
Se haastaa ja aina pyrkii mun pään kääntämään

Hakenu näkemystä mun meininkini taa
Monacon vipeistä slummeihin Keniaan
Kaiken sen jälkeen oon vaan positiivisempi
Asenne ratkasee, oon nähny omin silmin senki

Aitoo iloo, vaikkei ympäril oo muut ku pahaa
Ja toiset taas nii köyhii ettei niil oo muut ku rahaa
Alotan ittestäni, korjaan mun mielen
Nostan mun katseen ja mun suupielet

Katse eteen ja suupielet ylöpäin!
Teen vastoinkäymisistä voimaa
Katse eteen ja suupielet ylöspäin!
Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan"

Mikä on sun ultimaattinen fiilisbiisi just nyt?

torstai 22. tammikuuta 2015

Kickboxing 22.1.2015 #2 - "Mun ei täydy, vaan mä saan!"

Nyt toisen kerran jälkeen tuntuu entistä typerämmältä, että tähän lajiin tutustumista vältteli niin kauan. Nyt toisella kerralla ei paikalle meneminen jännittänyt enää lainkaan ja sitä vaan odotti ihan hillittömällä innolla. Alkulämmittelyt oli taas tiukkaa settiä ja sitten kerrattiin ensimmäisen kerran juttuja.

Otteluasento, molempien käsien suorat lyönnit ja uutena etupotku. Ensin rivissä peiliä kohden tehtiin tekniikkaa paljon ja sitten parin kanssa yhdistellen lyöntejä ja uutena opeteltua potkua. Tuntuu ihan hullulta "potkasta" (no silleen napakasti tökkästä) toista ihmistä mahaan. Ihan siitä vaan. Ja se seisoo siinä odottamassa, että no anna tulla nyt (no okei, me laitettiin vielä tässä vaiheessa hanskat vatsan suojaksi)! Mutta yhtälailla mä omalle parilleni sanoin, että ihan rohkeesti vaan, en mä ihan pienestä rikki mene. Anna tulla!

Siinä hikoillessa ja puuskuttaessa tunsin jopa pientä ylpeyttä siitä miten paljon mun kunto on noussut. Silloin aikanaan kuntonyrkkeilyssä vastaavien alkulämmittelyjen aikaan muistan hölkänneeni oksentamisen ja pyörtymisen rajamailla. Muistan miten polviin sattu ja olo oli kömpelö. Aina välillä karkaa tahaton hymy huulille, kun ajattelen matkaa, joka niistä ajoista on kuljettu. Että hikoilen ja hengästyn, mutta tahdon vaan jatkaa enemmän kuin mitään muuta. Emmä halua enää luovuttaa tai pyri epätoivosesti vesipullolle. Nautin jokaisesta (myös tuskaisesta) hetkestä ja ajattelen vaan, kuinka paljon tää mua kehittää taas lisää!

Ainiin mua nauratti tänään, että kyllä täytyy olla muuntautumiskykyinen näillä elämäntavoilla ja tällä tahdilla. Töistä tullessa oli tukka nätisti ja meikkiäkin laitettu. Parissa minuutissa oli meikit hangattu pois ja tukka harjattu tiukalle ponnarille taakse. Farkut ja siisti paita vaihtu lennosta treenivaatteisiin ja se toinen minä oli täten kaivettu esille. Reilua tuntia myöhemmin puskin hikeä tatamilla kuin sika uunissa ja puuskutin naama punasena. Läpsystä vaihto! ;)

maanantai 19. tammikuuta 2015

Kickboxing 19.1.2015 #1 - Mitäpä jos toteuttaisit unelmasi?

Jos joku tietäisi kuinka mä olen vuosia ja vuosia ja vuosia ja taas vuosia haaveillu erilaisten väkivaltalajien joukosta aloittavani nimenomaan potkunyrkkeilyn. Aikanaan kun kävin jonkun aikaa kuntoilemassa Foreverilla niin osallistuin ryhmäliikuntojen kuntonyrkkeilyyn ja Boxmoveen. Ne oli aivan mun äärimmäisiä suosikkitunteja ja varasin paikan niille välittömästi kun se varauskalenterista oli mahdollista.

Mutta sitten, syystä jota en muista, lakkasin käymästä koko Foreverilla ja jatkoin sitä kotona kitinää ja lihomista. Ja silti vuodesta toiseen puhuin, että olis varmaan kiva laji. Katoin videoita YouTubesta ja selailin eri seurojen ja salien vastaavaa lajitarjontaa. Enkä koskaan mennyt.

Ja nyt menin. Kauhuissani sukelsin vieraiden ihmisten ja täysin vieraan lajin pariin - mun suurin painajainen siis! Suureksi ilokseni sain huomata, että siellä oli oikeesti ihan todella kivaa. Alkulämmittelyssä meitä juoksutettiin pitkin tatamia, käskyjä kajahteli englanniksi (istumista, vatsalleen heittäytymistä, suunnanvaihtoja, jne.) ja hups ja kappas jos mokasit niin siitä vaan tatamin keskelle punnertamaan. :D Itsehän olin ensimmäinen "mokaaja" ja sinne vaan punnertelemaan. Näköjään pystyn tekemään punnerruksia paljon enemmän kuin koskaan oon edes kuvitellu pystyväni!

:D:D:D

Ensinnäkin huomasin, että mä tosiaan oon kohottanu kuntoa. Toki hengästyin ja tuli hiki, mutta yhtään ei askel painanut tai tuntunut pahalta. Ihan käsittämättömän makee fiilis! En tuntenut itseäni kömpelöksi ja liikkuminen tuntui hyvältä. Alkuruoskinnan jälkeen oli ihan tekniikan perusjuttuja. Otteluasentoa ja molempien käsien suorat lyönnit. Siitä ihmeellinen laji, että seisot paikallas kädet ylhäällä, kyynärpäät lähekkäin - ja valut hikeä. Olkapäitä polttaa ja pieniä puroja valuu kaulaa pitkin. Siis paikallaan seisten? Oh come on..

Tunti kului aiiiiivan liian nopeasti ja olisin voinut jatkaa toisen samanlaisen samaan putkeen. Koin salamarakastumisen lajia kohtaan ihan laakista ja niiiiin malttamattomana odotan jo seuraavaa harjoituskertaa!

Nyt tuntuu niin tyhmältä, että vuosia venkoilin tämän(kin) asian kanssa. Yhtälailla kuin ton sivusiilin kanssa. Siitäkin haaveilin vuosia ja vuosia, mutta sitten aattelin että jos en tykkääkään siitä tai mitä muut sanoo ja sitä rataa. Ja joulukuussa ostin hiustenleikkuukoneen, surautin itselleni siilin ja rakastan sitä. Ja nyt lopetin potkunyrkkeilyn kanssa jossittelun enkä varmasti tule päivääkään katumaan sen aloittamista.


Mistä asiasta sinä olet haaveillut, mutta se ei vaan ikinä siirry toteutuksen tasolle? Mitä sen toteuttaminen vaatisi?

Uusi käsilaukku, juhlamekko ja ripsihuolto!

No ei nyt sentään, uusia treenivaatteita ja farkut vaan. ;) Koska eilen ei ollut mitään merkittävää ohjelmistossa niin kävin vähän kuluttamassa aikaa kauppakeskus Jumbossa.

Olin jo tovin etsinyt inhimilliseen hintaan pitkähihaista treenipaitaa ja tänään se sitten sattui alennusmyyntien ansiosta hyvinkin edullisesti kohdalle. Samaa sarjaa lähti mukaan myös oranssi hihaton treenitoppi. Koska valtaosa vanhoista treenipaidoista on muiden vaatteiden tavoin aika reiluja. Se nyt ei varsinaisesti treenaamista häiritse, mutta on silti paljon mukavampaa, kun paidan sisään ei lentele harakoita kumartuessa.


Nyt löytyy taas sitten hyvin istuvaa paitaa treenaamiseen ja oletettavasti näillä pärjätään taas pitkä tovi. Tähän mennessä tuo yksi musta hihaton treenipaita on kestänyt käytössä sujuvasti jo monen monen monta vuotta, joten toivottavasti nämä uudetkin ovat yhtä kestäviä ja palvelevat pitkään.

Samoin kävin pyörähtämässä ale-kylttien perässä hyväksi havaitussa Onlyssa. On vaikea kuvailla miten makee fiilis on tajuta, että siinä jättimäisessä vuoressa alennusfarkkuja on myös itselle liian isoja kokoja! Se on semmoinen positiivinen ongelma, koska on suurempi riski, että omaa kokoa ei enää nykyisin löydy, koska jäljellä on vain todella isoja ja todella pieniä kokoja.

Niin se vaan kappas löytyi taas sopivaa kokoa olevat todella kivat tummat farkut. Jälleen kerran nää oli suunniteltua kapeemmat, mutta tykkään näistä tosi paljon! Kyllä sitä kuulkaa kelpaa taas. :)


Mitä päivän syömisiin tulee niin aamupalaksi meni salaattia. Kauppareissun jälkeen otettiin koirien kanssa ihan ujot yli kolmen tunnin päiväunet ja illalla söin vähän lisää salaattia ja paistoin kaveriksi yhden pihvin. Sitten se olikin aikalailla koirien iltapissatus ja teemukillisen kautta takaisin nukkumaan. <3

P.S. Kysymyksiä otetaan vastaan kysymyspostausta varten!

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kohti kesäkuntoa, huippufiilistä ja monipuolista liikuntaa

Ei ehkä aina edes niin varmasti, mutta hitaasti nyt ainakin. Tai siltä se ainakin tuntuu. Senttejä häviää, paino keikkuu siellä 72kg tuntumassa, mutta peilistä on vaikee nähdä mitään muutosta. Mutta jos jollekin voisin välittää murto-osaakaan tästä fiiliksestä!!

Takana on paperilla katottuna raskas viikko. Melkeen 45 työtuntia, viidesta koirasta huolehtiminen ja neljä salitreeniä. Missään kohti ei alkanu askel painamaan tai fiilis olemaan lannistunut. Hyvällä draivilla puskettiin viikko pakettiin ja huomenna on pelkkää lepoa niin mielelle kuin kropalle. Tai korkeintaan käydään jälleen ihan oman lauman kesken käppäilemässä metsässä.

Ja maanantaina sitten alkaa se innolla ja jäätävällä kauhulla odotettu potkunyrkkeilyn peruskurssi. Sitä on sitten kaksi kertaa viikossa ja sen lisäksi pyydettiin, josko olisi intoa käydä vaikkapa kerran viikkoon ratsastamassa entistä vuokraheppaani Väiskiä. Katsotaan miten kuviot kehittyy ja muotoutuu, mutta lajien monipuolisuus alkaa olemaan pikkuhiljaa varsin taattu!

Samaan kalenteriin kun survotaan salitreenit sekä lenkit ja treenit koirien kanssa niin siinähän sitä alkaa sitten taas olemaan ohjelmaa. Tänään saunan jälkeen kuivasin hiukset, puin päälle jätti-ison neuleen, legginssit ja villasukat. Pieni lukaalini täytettiin taas kynttilöillä ja hoitokoirat haetaan kohta takaisin omaan kotiinsa.

Tunnen äärimmäisen suurta tyytyväisyyttä elämääni kohtaan. Viikot humisee aikamoisella vauhdilla ohi ja välillä tuntuu ettei sitä ehdi kotonaan muuta kuin käydä nukkumassa. Siitä huolimatta nautin kaikesta tästä tekemisen määrästä. Ehkä se johtuu siitä, että mulla on olemassa mahdollisuus laiskotella ihan milloin haluan. Aikataulut on hyvin muokattavissa ja mikäli totaalihyytyminen iskisi niin voisin aina heittäytyä laakereilleni lepäämään.

Voidaan sitten lähempänä kesää verrata uusiks!
Mutta toistaiseksi semmosta tarvetta ei ole tullut. Nautin nyt niin paljon siitä mahdollisuudesta liikkua ja tehdä fyysisiä asioita. Nukun hyvin, syön hyvin, liikun hyvin ja tunnen itseni hyvin onnelliseksi. Tämä on hyvinkin tavoittelemisen arvoinen olotila, pakko myöntää!

En tiedä miten voisin parhaiten välittää ylitsevuotavaa motivaatiota ja positiivisuutta muillekin. Niin monta vuotta meni ruikuttaessa ja semmosessa laiskassa läskissä sumussa. Tuntuu, että nyt otetaan sitä aikaa kiinni ihan niinku korkojen kera!

Kuinka monta vuotta olenkaan puhunut siitä tulevan kesän ranta- ja bikinikunnosta. Ja kuinka jokaisena kesänä joutui totemaan sen jääneen vaan haaveeksi. Viime kesänä oli jo aika hyvä. Nyt tiedän täysin varmaksi, että ensi kesästä tulee vieläkin parempi!

Kyllä elämä vaan on niin laiffia!

perjantai 16. tammikuuta 2015

Tiedossa huitomista kaikilla raajoilla!

Mä olen kuulkaas vuosia haaveillu jonkinlaisen väkivaltalajin aloittamisesta. Joskus aikanaan kävin esimerkiksi silloisen salin ryhmäliikuntavalikoimaan kuuluvassa kuntonyrkkeilyssä. Se oli tosi kivaa, mutta sitten lakkasin käymästä sillä salilla, kuntoilu jäi muutenkin ja väkivaltalajit palasivat taas ihan haaveilun tasolle.

Kaiken muun lisäksi mähän olen todella huono kokeilemaan mitään uutta. Sukeltamaan täysin vieraiden ihmisten sekaan tekemään täysin vieraita asioita. Näen aina itseni poikkeuksellisen kehnona ja hitaana muihin nähden, vertailen itseäni muihin ja tunnen olevani jaloissa. Alkaa ujostuttamaan ja keskittyminen lipeää aivan vääriin juttuihin.

Oon salaa ollu jopa tyytyväinen, että kaikki tarjolla olleet mahdollisuudet järjestetään semmosiin kellonaikoihin, ettei niihin ole mahdollisuutta työvuorojen takia. Eipähän ole tarvinnut ilmottautua mukaan. Nyt kuitenkin löytyi potkunyrkkeilyn peruskurssi, johon mulla olis varaa. Joka järjestetään lähellä. Ja niin myöhään, että ehdin sinne sujuvasti työpäivän jälkeen. Venkoilin ja venkoilin ilmottautumista ja lopulta tajusin, että kurssihan alkaa jo ensi viikon maanantaina.

Elin siinä toivossa, että ehkä sinne ei enää ehdi ilmottautumaan mukaan, koska alkamisajankohta on niin pian. Ehkä kurssi on jo niin täynnä ettei sinne mahdu mukaan. Ehkä saan jonkun täydellisen tekosyyn olla haastamatta itseäni kokeilemaan jotain uutta. Siinä toivossa soitin ja puhelun jälkeen mulle oli paikka varattuna siltä kurssilta.

Vähänkö olen aivan helvetin kauhuissani - mä alotan maanantana 8 viikon potkunyrkkeilykurssin!

torstai 15. tammikuuta 2015

Oliskohan se kysmyspostauksen paikka?

Mitenkäs, onko elämää suurempiä kysymyksiä mielessä? Mitä tahansa kengänkoon ja elämän tarkoituksen väliltä? Jos ihan saataisiin postauksen verran kysymyksiä kasaan! Ja taidan tässä jollekin päivälle tehdä teille lukijoille pienen kysymyslistan, johon voitte kommenttikenttään vastata, huikee idis, eikö?! ;)

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Miksi en (keto)karppaa?

Facebookin erästä karppiryhmää ja siellä käytyjä keskusteluita lueskellessani oon välillä tosi hämmentyny. Ensinnäkin hirvittävän moni karsii hiilarit alas keinolla millä hyvänsä. Ruokien lisäaineet (esimerkiksi makeutusaineet sokerin tilalla) eivät ole merkityksellisiä tai vedetään paljon prosessoitua lihaa. Ja sitten odotetaan lynkkausta, kun tunnustaa syöneensä puoli desiä marjoja. Tai omenan.

En osaa ketokarpista oikein sanoa mitään, kun en ole missään vaiheessa sitä kokeillut. Tiedän, että painon putoaminen olisi tapahtunut monta kertaa nopeammin tiukalla karpilla, mutta tämmösenä syömisen moniongelmaisena en alkuun ajatellut sen olevan hyvä idea vetää mitään ääripäähän. Vaikka ruokavaliossani on aktiivisesti mukana hedelmiä ja marjoja niin herkutteluhimoja ei ole (paitsi kun ihan vapaaehtosesti on kiskonut hötöä kitusiinsa) ja paino laskee hiljalleen. Olo on energinen, jaksaa urheilla ja yleisvoinnille vois antaa aika korkeen arvosanan.

Toki huomioimme tässä ne yksilölliset erot. Moni on siellä perustellut todella hyvin miksi pitää hiilihydraatit päivässä esimerkiksi alle 20g. Ja totta helvetissä, jos se toimii, niin sillä mennään! Mutta ne variaatiot voi olla kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kun ei ole kyse pikadieetistä vaan lopun ikää kestävästä ratkaisusta, niin ei ole yhtä oikeaa reseptiä. Alkuun mäkin suosittelisin katkasemaan sokerit mahdollisimman alas ja mäkin alkuun välttelin hedelmiä, mutta marjat on olleet mukana alusta asti.

Aloitus on se kaikista vaikein osuus. Viikon, kaks tai kolme tiukkaa linjaa saa huomaamaan, että ei tee enää mieli niitä entisiä paheita. Jo muutamassa päivässä huomaa turvotuksen häviävän. Moni kiinnittää huomiota päänsärkyyn ja usein se helpottaa riittävällä määrällä vettä. Ensimmäinen viikko voi myös olla todella kurja olo. Mutta kaikki se helpottaa.

Sen jälkeen sitä ruokavaliota voi fiksailla hyväksi kokemaansa suuntaan. Mulla menee itelläni niin paljon kasviksia, että pelkästään niillä joudutaan kauaksi ketoosista. Vielä pidemmälle siitä mut raahaa maitotuotteet. Maidottoman viikon jälkeen vähensin aika radikaalisti maitotuotteiden käyttöä, koska huomasin niistä aiheutuneen semmosta hyvin etäisesti närästystä muistuttavaa korventelua mahassa.

Matkan varrella käsitykset, ajatukset, mielipiteet ja kokemukset on muokkautuneet, muuttuneet ja hioutuneet suuntaan jos toiseen. Omaa kehoaan kuunnellen on tehty ja kokeiltu tarvittavia muutoksia. Olen edelleen avoin uusille ideoille ja kokeiluille. Enemmän kuin mielelläni kuulen hyvin perusteltuja näkemyksiä miksi joku on tai ei ole hyvä juttu.

Ja sitten on niitä, joista ei saa enää kukaan puhuttua mua pois. Kuten viljattomuus. Leipä on ihan mielipuolisen hyvää, pullasta puhumattakaan! Varmasti jatkossakin herkkupäivinä hyödynnän viljatuotteita, mutta arkiruokavalioon ne eivät enää palaa. Kun on kerran päässyt turvonneesta ja kipuilevasta vatsasta eroon ei mikään herkku ole niin hyvä, että vapaaehtoisesti kärsisi samasta uudelleen! En enää edes tiedä mihin sitä viljaa nyt niin kovasti edes tarvitsee? Kuidun takia? Paskapuhetta.


Monet joiden kanssa olen viljattomuudesta puhunut ymmärtävät sujuvasti omat syyni olla syömättä viljatuotteita, mutta eivät itse koe viljattomuutta tarpeelliseksi, koska ei ole mitään ongelmaa niiden kanssa. Valtaosa näistä eivät ole koskaan kokeilleet olla edes vaikka kuukautta viljattomalla. Mä elin vuosia leivällä ja satunnaisia ihan helvetillisiä suoliston kipukramppeja lukuunottamatta (joista en silloin edes tiennyt mistä ne johtuu) ei ollut oikein mitään ongelmaa. Mitä nyt väsyms, ainainen nälkä, lihominen, päänsäryt, ahmimishäiriö ja jotain muuta semmosta pientä, jotka hävis kaikki, kun karsi hiilihydraatteja, joiden lähteistä suurin oli viljatuotteet.

Siksi en moitikaan itse ketokarppia. Moitin ihmisiä, joiden mielestä se oma tie on ainoa oikea - lukeudun näihin myös itse, se on totta. Mutta se mun valitsema tie on sentään aika helppokulkuista ja leveää väylää, alussa se vaan saattaa tuntua ahtaalta ja ryteikköiseltä polulta. Nykyisellään koen syöväni erittäin monipuolisesti, vatsa voi hyvin ja menen vakaasti kohti taivoitettani. Saan keskittyä treenaamiseen ja omaan hyvinvointiini ja keholta tulee välittömästi palautetta, jos on rymistelty pimeillä sivupoluilla.


Oon sanonu ennenkin, että kukin syököön ainoana ruokanaan vaikka sokeripaloja, kunhan valitsemillaan ruoilla voi hyvin ja matkaa kohti haluamaansa tavoitetta tai pysyy siinä missä haluaa olla. Kuten maidotonta viikkoa, niin jatkossakin aion kokeilla muutoksia ruokavalioon, mutta aika vahvasti pysyvä runko tässä on jo ehtinyt rakentumaan, jonka ympärille hienosäätää sitä kaikkea muuta.

Koen voivani hyvin, mutta olen edelleen kiinnostunut, jos jokin muutos saa voinnin vieläkin paremmaksi!

tiistai 13. tammikuuta 2015

Hormonisotku, osa 2

Kuka muistaa Hormonisotkun ensimmäisen osan? Mähän viime keväänä jätin e-pillerit pois, koska niiden ikävät vaikutukset mielialaan ja sen semmosiin olivat liikaa. Nyt jotenkin aika kultasi muistot ja syksyllä alotin hormoniryöpytyksen uudelleen.

Eikä muuten ollu yhtään sen parempi veto tälläkään kertaa! :D Mikähän helvetti siinä on, kun ei usko.. Lainataanpas Wikipediaa:

"Ehkäisypilleri vaikuttaa vähentämällä aivolisäkkeen FSH- ja LH-hormonien erittymistä, josta seuraa elimistön oman hormonintuotannon loppuminen ja munarakkulan kypsymisen ja ovulaation estyminen."

Okei siis nyt ihan oikeesti mitä saatanaa, mä paasaan puhtaammasta ravinnosta ja edes pikkusen yritän välttää lisäaineita (paitsi tankkaan joka aamu C-vitskun poreena, eli tervetuloa aspartaami!) ja muita myrkkyjä (paitsi että värjään hiuksia..) ja jopa deodorantin vaihdoin, koska suurin osa naisten dödöistä sisältää ALUMIINIA, joka kainalosta kulkeutuu lähellä oleviin soluihin ja siellä asustellessaan nostaa rintasyöpäriskiä merkittävästi. En ole edes itse nähnyt kyseistä aihetta käsitellyttä dokkaria, jossa alumiini oli ilmeisesti myrkyttänyt haastatellulta naiselta rinnasta jotain ratkasevaa ja lopulta rinta poistettiin syövän takia, mutta nielin selitettynä koko stoorin aivan välittömästi ja dödöt lenteli kaaressa roskiin, jokainen niistä sisälsi alumiinia, se lukee niissä purkeissa. Täytynee kaivaa se dokkari jostain..

Ja sitten kaikesta huolimatta tungen kurkusta alas nappeja, jotka sekottaa oman hormonitoiminnan täysin? Ootas kun mä mietin, mikä tässä yhtälössä ei nyt täsmää?! Vaikka niiden vaikutukset mielialoihin eivät mulla ole radikaaleja (enää, kun ei ole lisäksi sokereita sekottamassa päänuppia), niin silti mä huomaan ne. Kuten hormonisotkun ensimmäisessä osassa kuvailin, niin mä huomaan ne täysin varottamatta iskevät ihan snadisti huonot fiilikset, joihin ei ole mitään selitystä.

Pinna kiristyy ja jopa katkeaa merkittävästi helpommin ja oikein tunnen sen piikin muutama tunti pillerin ottamisen jälkeen. Puhumattakaan siitä, kun jokaisen taukoviikon jälkeen oikein vituttaa joutua alottamaan uusi levy nappeja, koska sitä tajuaa olleensa viikon hyvällä tuulella. Päivä tai kaks niin taas huomaa, kuinka täysin tahtomattaan sitä kiukustuu täysin mitättömistä asioista. Varsinkin, kun elämä on nyt sellaisella mallilla, ettei ole kertakaikkisen mitään syytä olla kiukkuinen - ei edes vähää!

Olen myös kysynyt muutamalta mieheltä, että jos olisi nappi, joka esimerkiksi lakkauttaisi miehen kehossa siittiöiden tuotannon ja/tai vaikkapa laskisi testosteronitasoja, niin tulisko vedettyä? Ihan vaan, jottai voi sitten lykkiä menemään paljaalla? Toistaiseksi yksikään haastattelemani mies ei edes harkitsisi moista. Suorastaan pöyristyttävä ajatus. HAH!

Joten sinne ne lähti taas kerran, roskikseen. Ensimmäinen viikko menossa kehon normalisoitumista ja mulla on loistava fiilis ihan jo siitä lumevaikutuksesta, että ei enää nieltäviä hormoneja!

Tai sitten on se vaihtoehtoinen selitys..

lauantai 10. tammikuuta 2015

Karppaajan Kauhu -pirtelö! Sokerinhimoa, huono unirytmi, vedenjuonti..

Se kuuluisa köyhän
miehen Mix&Go. ;)
Ketokarppaajat pistää nyt silmät kiinni ja sulkee tämän välilehden tai vaikka koko selaimen. Mulla kun on ihan uusi lempparipirtelö, jonka oon tempassu kurkusta alas nyt liki aina treenin jälkeen. Siihen tulee yksi kermarahka, yksi banaani, suklaanmakuista proteiinijauhetta (oi lisäaineet!), loraus maitoa ja loraus vettä. Köyhän miehen Mix&Go -blenderillä surrur pirtelö atomeiksi ja banaanisuklaa-herkku ääntä kohti!

Taistelin tällä viikolla todella rajujen sokerinhimojen kanssa. Meillä on töissä yhdessä kaapissa vielä jäljellä joulupipareita ja ette usko miten hyvältä ne voi tuoksua tuskailevan VHH-kurinpalauttajan nokkaan... Kuolaa ja itkua nieleskellen on laitettu ovi takaisin kiinni ja kostoksi kaadettu litroittain vettä kurkusta alas. Tänään kuitenkin huomasin, että eilen ei tehnyt herkkuja mieli lainkaan ja tänään on ollut vointi sekä fiilis aivan erinomainen!

Oon muutenkin nyt kunnostautunu ton veden juomisessa. Työpäivän aikana tulee täytettyä juomapullo monen monta kertaa ja kotona tulee kulautettua alas monta tollasta pinkkiä mukillista vettä. Hyvä minä!

Unirytmi mulla on aivan selällään. Vannon joka ilta meneväni ajoissa nukkumaan (eli ihan viimeistään klo 23), mutta kas kummaa kun löydän itseni tästä koneen äärestä vielä yhden ja kahdenkin aikaan. Sitten heti seuraavaksi vannon, että herään kuudelta vaikka väkisin, että sitten seuraavana iltana on pakko mennä ajoissa nukkumaan, kun väsyttää niin paljon. No arvatkaa vaan onko tullu herättyä...

En tiedä millä helvetin keinolla sais rytmin taas kohilleen?! Oli se yks aika pitkä jakso, jolloin rytmi oli äärimmäisen hyvä. Silloin oli sängyssä yleensä jo ennen kymmentä illalla, vedin 8-10h unta ja ehdin aamusin hyvin salille tai koirien kanssa pitkälle lenkille. Nyt en enää ehdi aamusin mitään. Hyi mua!

Pakko kunnostautua tässä asiassa nyt. PAKKO!

perjantai 9. tammikuuta 2015

Riks, raks ja poks - sanoi lihas ja hajos!

Toissapäivänä tehtiin kaverin kanssa yhteistuumin oikein kiva käsitreeni. Oikein semmosta mukavaa kiristelyä tuntuu edelleen kätösissä, mutta mitään se ei ole verrattuna jalkojen tukkoisuuteen, ja ne sentään treenattiin jo maanantaina!

Pari päivää oli jalat tosiaan niin kipeet, että kävelin kuin puoliksi halvaantunut pingviini paskat housussa. Pelkästään kenkien saaminen jalkaan oli jo melkoinen saavutus! Voitte siis kuvitella miltä tuntuu ulkona liukastua ja kaatua nurin siten, että kaikista suurin äkkinäinen venytys iskee salaman lailla vasempaan pakaralihakseen.

Kipu oli niin kova, että muutamaan sekuntiin, en oikeastaan tuntenut yhtään mitään. Sitten se iski. Ja olkoonkin, että olin julkisella paikalla ja yksin niin huusin ääneen. Vuorotellen haukoin henkeä ja vuorotellen huusin. Kun kömmin sitten ylös, niin vasemmalle jalalle ei kärsinyt laskea painoa lainkaan. Tämä tapahtui omalta kannaltani onneksi heti kotitalon edessä, niin koirien pissalenkki jäi hyvin lyhyeksi, kun purin siinä hammasta yhellä jalalla seisten tasan sen verran, että koirat tekivät pikaisesti tarpeensa.

Mulla on nyt tosiaan omien kolmen koiran lisäksi kaksi muutakin koiraa hoidossa, joten lauma on melkoinen. Jokainen karvakorva tosin huomasi mun tuskaisesta karjasusta, että nyt on tosi kyseessä ja ne hiippaili varsin huomaamattomasti hihnat löysällä mun perässä, kun laahustin maailman hitaimmin edeten kohti kotia. Ja jos kenkien saaminen jalkaan ennen tätä reissua oli haastavaa, niin ilman kirosanoja ja huutoa ei ollut toivoakaan saada nyt pois.

Varovasti kampesin itseni sänkyyn ja uikutin kipuani. Koko iltana ei kärsinyt laskea painoa jalalle yhtään ja koko vasen pakaralihas ylhäältä asti oli aivan käsittämättömän kosketusarka. Alko ihan tosissaan pelottamaan, että nyt oikeesti hajos jotain. Lopulta kiedoin itseni peittoihin ja ihmeen kaupalla olin jossain kohti saanut untakin.

Aamulla pelotti liikahtaa ensimmäisen kerran, että miten hirveetä kipua on tiedossa. Sain kuitenkin yllättyä positiivisesti, kun kipu olikin melko siedettävällä tasolla. Kaikki vähänkin kyseistä lihasta venyttävät liikkeet on aika poissuljettuja, mutta illalla pystyi jo aika kivasti käymään kävelyllä koirien kanssa. Ehkä mä en sittenkään menny rikki?

Mitähän mun nyt pitää tehä? Jatkaa iisisti liikkumista, koska se tuntuu jeesaavan? Kannattaako tota yrittää varovasti venyttää? Laittaa sormet ristiin ja vaan toivoa parasta?

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Ensimmäinen hiihtoanalyysi

Eilen kiskottiin kaverin kanssa mun ensimmäinen jalkatreeni tälle vuodelle. Iloisesti siinä 1,5h vierähti ja vuorotellen heikotti, oksetti ja ehkä vähän itkettikin. Yleensä lihaskipu alkaa selvästi treeni-illasta seuraavana iltana ja viimeistään sitä seuraavana päivänä. No nyt sitä saatiin ihan koko rahan edestä jo heti tänä aamuna.

Erityisen vahvasti eilinen treeni on osunut pakaraan. Koko peba on niin liekeissä, että könysin tänään autostakin ihan vaan käsivoimin. Ei muuta kuin karmeista kiinni ja kipupuuskutuksen säestämänä ylös. Ihan helppoa! Ja mikäli tää tästä vielä huomista kohti vaan pahenee, niin hyvää työpäivää vaan mulle! :D

Eilen kävin myös katsomassa latutilanteen läheisellä urheilukeskuksella. Siellä kuulkaa keskellä yötä lumikone puhalsi jättimäiseen kasaan lisää tuoretta lunta ja sain todeta siellä olevan oikein erinomaisessa kunnossa oleva ajetulla lumella tehty latu. Onneksi olin niin kuollut jalkatreenin jäljiltä, että otin suosiolla suunnan kotiin ja hiihto siirtyi seuraavaan päivään.

Facebookissa käytiin keskustelua hiihdosta ja sain esimerkiksi neuvon laittaa rakkolaastarit kantoihin, jotta ei heti ekalla reissulla ole jalat riekaleina. Sitten mun rakas isi liittyi keskusteluun:


On siis otta, että osaan luistella hyvin ja pääsen lujaa vauhtia eteenpäin. Mutta se pysähtyminen onkin sitten ihan toinen juttu, joten ympärille tarvitaan kaukalo, jonka reinoihin rymistä tai tarpeeksi lumipenkkoja ajamaan samaa asiaa.

Eikä ollut isi ihan väärässä nyt tän hiihdonkaan suhteen. Mä ajattelin, että jotenkin noin perisuomalaiseen lajiin saa taidot jo äidinmaidosta, mutta kyllä mä oon periny siitä maidosta jotain ihan muuta kuin hiihtotaidon. Oli se niin saatanan hasardia toimintaa! Ihan siis ensinnäkin, miten noilla pitkillä läpysköillä KÄÄNNYTÄÄN? PYSÄHTYMISESTÄ PUHUMATTAKAAN?!

Olkapäät liekeissä pusersin itseni ylämäkeen ja kesken nousun tajusin, että ei jumalauta, what goes up, must come down, ALAMÄKI?! Ja jyrkkä alamäki muuten olikin. Kirosin ääneen, pysähdyttyäni mäen huipulle ja silmät kauhusta levinneinä tuijotin jyrkkää alamäkeä, joka tottakai alhaalla lähti kaartamaan oikealle. En siis osaa hidastaa enkä kääntyä ja nyt pitäis syöksyä tonne? Niin vissiin. Siispä ihan tyynesti tempasin sukset jalasta, kannoin ne kädessä alas asti, iskin takaisin kiinni ja jatkoin hiihtäen matkaan. Tänään ei ollut hyvä päivä kuolla.

Vastaan tuli toinenkin, onneksi huomattavasti loivempi alamäki. Purin hammasta ja aivan kauhusta kankeena liu'uin pienen mäen alas ja voitonriemuisena lähdin kääntymään vasemmalle jatkaakseni uudelle kierrokselle. Paitsi etten vieläkään osaa kääntyä, joten kaaduin. Se siitä voitonriemusta.

Kolmannella kierroksella uskalsin jo laskea sen jyrkänkin mäen alas (hoin koko laskun ääneen apua apua apua apua apua apua!) ja meinasin taas kaatua siellä mutkassa. Vuorohiihto tasasella lähti kuitenkin sujumaan jo hyvin ja välillä tunsi jopa etenevänsä! Kunnes tuli taas uusi ylämäki ja oli vuoro odottaa kauhulla alamäkeä..

Olin ennakkoon kattonu hiihtotekniikka videoita ja ajattelin, että ihan helppoa, senkus hiihtää vaan! Paskat, toihan on vaikee ja ihan holtiton laji! Mutta koska pappa on mulle hienot hiihtovälineet hankkinu, niin minähän myös opettelen hiihtämään ja piste! Ehkä mä pyydän pappaa myös opettamaan mut hiihtämään?

Ei mua ehkä ihan vielä ensi kaudelle kinuta maajoukkueeseen..

maanantai 5. tammikuuta 2015

P.S. Ne joulukilot..

Unohdin käydä aamulla puntarilla (miten ihanaa on UNOHTAA painonsa jatkuva vahtaaminen!!), mutta voin antaa karkean arvion joulu(kuun)kiloista. Mähän en siis sikaillut vaan joulua vaan nimenomaan koko joulukuun aina jouluun asti.

27.12. vaaka näytti lukemaa 74,2kg. Ja 3.1. lukema oli palannut sinne 72kg kieppeille. Että se niistä joulukiloista, ei tarvinnu juhannukseen asti taistella niistä eroon. :D Ja uudenvuodenaattona sentään syötiin uunipatonkia, joka toi useamman sataa grammaa takaisin seuraavalle päivälle välittömästi.

Ei muuten tee enää milliäkään mieli suklaata. Hyi saatana.

Ihana, ihana, ihana arki. <3

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

"No mutta pitäähän elämästä nauttia!"

VHH-ruokavalioon siirtymisen jälkeen mä oon kuullu kyseistä lausetta hämmentävän usein. Että kun myönnän leivän tai pullan tuoksun houkuttavan ja ääneen sanon tietäväni kuinka hyvältä ne maistuisivatkaan, mutta silti kieltäydyn niistä. "No voithan sä yhen ottaa, pitäähän elämästä nauttia!"

Sitten sitä vaan hymyilee ja nyökyttelee, että hehheh, no emmä nyt kuitenkaan. Ihan kun jokaiselle aina erikseen ei jaksaisi selittää, että kun A. mä en ikinä ota vain yhtä ja B. monista näistä mieliteon kohteista tulee vaan huono olo.

Mikä sitten on elämästä nauttimista? Äsken salilta tultuani tein pirtelön, johon tunkasin purkin kermarahkaa, yhden banaanin, suklaanmakuisen proteiinijauheen ja lorauksen maitoa. Surautin koko komeuden juotavaksi litkuksi ja mun mielestä se oli ihan mielettömän hyvää, vaikka tiukan karpin kansalla nousikin taas niskavillat kauhusta pystyyn. Samoin aikaisemmin päivällä syödyt halki leikatut paprikat juustolla, leikkeleellä, kananmunalla, kurkulla, tomaatilla ja yrttisuolalla oli ihan superhyvää. Tai aamupalaksi mummolassa syöty salaatti ja kaksi pientä pihviä.


En vaan yksinkertaisesti osaa enää nähdä sitä osuutta, jossa mä en mukamas "nauti elämästä" ja syö maistuvasti. Jos joku alkaa tökkimään, niin sitten syön jotain muuta. Simple as that. Aina löytyy ruokia ja variaatioita, joita syön enemmän kuin mielelläni. Vähän eri asia olis vetää kuukaus pelkkää kaalikeittoa, siihen jo sopiikin vähän ihmetellä, että onko toi sitä elämästä nauttimista. Paitsi jos tykkää kaalikeitosta ihan eniten maailmassa.

Tässä kulttuurissa ruoasta ja ihan erityisesti tietynlaisesta ruoasta on tehty palkinto. "Nyt kun olet kiltisti tämän kauppareissun niin saat suklaapatukan", sanoo vanhempi lapselle kaupassa. Lauantai on juhlapäivä, kun on koko viikko odotettu karkkia. Minä juhlistin viikonloppua ennen mäkkärissä. Tai tilaamalla pitsaa. Tai mielellään molempia.

Olenhan mä tän VHH-projektinkin alkamisen jälkeen syönyt paskaa. On käyty mäkkärissä ja viimeksi tapaninpäivänä söin ihan pitseriasta haetun pitsan. Mutta huomaan ajattelumallin muuttuneen siinä määrin, että se ensisijainen palkinto onnistumisista itselleni ei ole enää herkuttelu. Yleensä se raha nykyään käytetään urheiluvarusteisiin, koska suurimpia hyviä fiiliksiä saan tätä nykyä urheiluun liittyvistä onnistumisista.


Toisekseen, esimerkiksi tänään salin jälkeen syöty suklaa-banaani-pirtelö oli mulle herkuttelua. Makuaisti on sokereiden karsimisen jälkeen muuttunut niin radikaalisti, että yhdellä banaanilla terästetty smoothie tai rahka on jo melko makea mun makuun. Vaikka edelleen tiukasti karppaavien mielestä mä olen totaalinen luopio, kun suosin moista hedelmää kuin banaani. ;)

Toisille se elämästä nauttiminen on itsensä palkitsemista roskaruoalla ja herkuilla. Joku palkitsee itsensä ostelemalla merkkivaatteita tai käymällä vaikka elokuvissa. Jollekin se on ryyppyreissu kavereiden kanssa ja toiselle rauhottumista mökkielämän rauhassa. Mä tykkäsin ennen herkutella vähän eri jutuilla kuin nykyään, oli siihen aihetta tai ei. Se tarkoitti sipsiä, mäkkiruokaa, pitsaa, lettuja ja sen semmosta.

Nykyään syön niin maukkaita ruokia päivittäin, etten oikein osaa kaivata mitään vielä superimpaa herkkua. Ehkä se johtuu nimenomaan siitä, että sitä oppi saamaan niitä hyviä fiiliksiä muista jutuista, eli esimerkiksi liikuntasuorituksista. Koska ainakaan mun ruoissa ei ole mitään järin spesiaalia, hyvin simppeleitä ruokia, joissa lähinnä tavoitteena on taata hyvät poltto- ja rakennusaineet keholle sekä toimiva maku. Mutta ei kikkailua tai suurta ajankäyttöä.


Sitä paitsi, olen oppinut mieltämään elämästä nauttimisen kokonaisuutena. Maittavan terveellisen ruoan, monipuolisen liikunnan ja henkisen hyvinvoinnin kehittämisen seurauksena koko elämänlaatu kasvaa ja varmasti sieltä toisesta päästä pitenee. Mikäli olisin jatkanut entisellä linjallani, niin olisin vain turvonnut ja sairastunut entisestään, en pelkästään fyysisesti vaan myös henkisesti. Tein toisenlaisen valinnan ja opin nauttimaan aivan uusista asioista. Entinen liikunnanvihaaja tätä nykyä saa parhaat fiilikset liikunnasta!

Kukin saa fiiliksensä mistä ikinä saakaan. Kun roskaruokaa tai herkkuja syödään harvakseltaan ja vastapainona on terveellistä ruokaa, niin tuskin on mitään ongelmaa. Jos alkoholia käytetään oikein, niin siinäkään tuskin on mitään ongelmaa. Oli lähde mikä hyvänsä, niin kun sen käyttö pysyy kohtuuden rajoissa, ihminen voi hyvin sekä henkisesti että fyysisesti ja voi rehellisesti sanoa elävänsä jos ei nyt parasta mahdollista niin ainakin todella hyvää elämää, niin mikäs siinä.

Mutta sen verran on vedettävä kotiin päin, että mun valintojen ei pitäis olla sieltä pahimmasta päästä. Ja mä kyllä nautin elämästäni, hyvin hyvin paljon. <3 Sekä tottakai työstän, kehitän ja opiskelen mahdollisuuksia parantaa omaa hyvinvointiani jatkuvasti.


lauantai 3. tammikuuta 2015

Tämän aamun pirtelö-smoothie!

Kuten tiedämme, niin smoothiet, rahkat ja pirtelöt voi tehdä miljoonalla eri tavalla. Ja sen takia nämä lusikoitavat ja/tai sotkut onkin ihan mun ehdottomia lemppariruokia! Niihin kun ei kyllästy ikinä.

Tänään varsinainen aamupala oli suippopaprikaa perinteisillä leipätäytteillä. Kaipasin kuitenkin vielä vähän jotain lisää, joten otin "köyhän miehen Mix&Go"-blenderin käyttöön. Kyseinen yhdistelmä tarkoittaa isoa shakeria ja sauvasekoitinta. :D Sauvasekoitin mahtuu shakermukiin just passelisti ja on helpompi sekä nopeampi pestä kuin esimerkiksi tavallinen blenderi, joka sekin löytyy tosta keittiön pöydältä. Kun ei tota tiskikonetta ole niin sitä haluaa päästä niin helpolla kuin vaan suinkin mahdollista..

1/3 mukista täytettiin kotimaisilla mummolta saaduillla mustikoilla. Tovin annoin mustikoiden sulaa huoneenlämmössä, jotta eivät ihan kivikovia olleet. Aika kohmeisia saavat kuitenkin olla niin pirtelöstä tulee ihanan raikas! Kaveriksi purkki kermarahkaa, yksi banaani ja notkistamaan loraus maitoa (myös mantelijuoma käy erinomaisesti eikä tulisi niitä riivatun maitotuotteita käytettyä ihan niin paljoa..).

Sauvasekoittimella koko orkesteri sekaisin ja NAM! Kyllä yksinkertaiset asiat on sitten herkullisia. <3


No mihin se talvi hävis?!

Vielä muutama päivä sitten oli ihan täysi talvi ja nyt yhtäkkiä on kaks päivää tullu vettä vaakatasossa. Siis mikä juttu tää nyt on?! Just kun ehdin mummolasta hakea mulle ne sukset ja täysin iskemättömät monot, niin talvi menikin pois. Höh!

Noh, sukset odottelee tossa talven paluuta, kyllä se sieltä tulee. Mä toivoisin sitä talvea aika pikaisesti takaisin jo senkin takia, että mulla on ennestään jo kolme omaa koiraa ja tässä kuussa mulle tulee viikoksi ystäväni kaksi koiraa hoitoon. Yksiö, viis koiraa ja kuranen keli ei jotenkin ihan nyt mielettömästi kuulkaas houkuttele! Tulis edes pakkasta, sekin riittää tähän epätoivoon..

Tämä vuosi startattiin ensimmäisenä päivänä syömällä mummolassa. Sen jälkeen vedin kotona muutaman tunnin päikkärit, käytiin koirien kanssa tunnin lenkki ja sitten kävin salilla etsimässä kadonnutta hauista ja sen kaveria ojentajaa. Kyllä ne siellä taisi vielä olla, ainakin polttelusta päätellen!

Eilen oli kuntoilusta vapaa, mutta tänään olis vuorossa sekä salia että koirien kanssa spurttailua agilityn merkeissä. Ja sitten on vapaa. Ja sitten yksi päivä töitä. Ja sitten taas vapaa?! Nää arkipyhät sekottaa mut ihan totaalisesti enkä tiedä yhtään mikä päivä on. :D

Huomenna palataan asiaan joulukilojen ja vaakalukemien merkeissä. ;)



perjantai 2. tammikuuta 2015

Tipaton tammikuu? Tai tipaton vuosi?

Viinahan on tunnetusti viisasten juoma (eikä sitä muutenkaan pitäisi miehille antaa!). On surullista (ja ihan saatanan ärsyttävää) kuinka aikuisetkaa ihmiset eivät osaa käyttää alkoholia kohtuudella. Se kun voi olla makunautinto ja/tai sosiaalinen juoma. Alkoholista (kuten kaikista päihteistä ja huumausaineista) saa tiettyyn pisteeseen asti hyvää fiilistä, mutta kuinka monella se pysyy niissä rajoissa?

Itsehän olen nyt karkeasti ollut sen puolitoista vuotta juomatta. Sitä ennenkään ei tullut juopoteltua kuin muutama kerta vuoteen eikä se ole ikinä ollut mulle sellanen juttu. Mullakin kun on paljon tuttuja ja kavereita, jotka oikein odottaa perjantaita, että saa rairai laittaa pöntön viinalla sekasin.

Kyllä mun on pakko ihmetellä, minkä takia aikuiset fiksut ihmiset kiskoo ittensä kerta toisensa jälkeen överikännin. Yrjötään, itketään, tapellaa, kaatuillaan, filmi katkee ja sitä rataa. Itse en ole koskaan oikeastaan päässyt semmoseen mielettömään "jalat alta"-känniin tai että muisti menisi, koska kehon oma "itsesuojelujärjestelmä" laittaa yrjöämään, mikäli alkoholia tulee kitattua liikaa.

Siis kyllä, on niitä övereitäkin myös itse vedetty. Ja sen takia sitä vähemmän ymmärrän, miksi ihmiset kiskovat itsensä siihen jamaan kerta toisensa jälkeen, koska mun mielestä siinä ei ole koskaan ollut yhtään mitään kivaa. Se semmonen pieni hiprakka on vielä ihan hauskaa, mutta oikeassa seurassa ei tarvitse edes sitäkään hauskanpitoon. Niinpä olen päätynyt jättämään senkin välistä, jotta voin sen sijaan ajella omalla autolla kotiin.

"Viina on viisasten juoma" ymmärretään usein väärin. Että vaan viisaat vetää viinaa! Ei. Vaan viinaa pitäisi käyttää viisaasti. Ja viisailla sen käyttö pysyy kohtuuden rajoissa. Kuulostaa kauheelta saarnalta, mutta tarkoitus ei ole tuomita ketään, ei missään nimessä. Yleensä olen juhlijaporukan vähemmistöä selväpäisenä, mutta kovin montaa kertaa en baariin lähde henkilön kanssa, joka örveltää, itkee ja oksentaa, eli ei osaa käyttää alkoholia. Sellasta ei vaan yksinkertasesti jaksa katella.

Sen sijaan se naisille tyypillinen kovaäänisyys ja kikattelun sekä tärykalvoja ravistelevan räkättämisen siedän oikein hyvin, se on jopa tarttuvaakin. Etenkin, kun monet näistäkin leideistä ovat varsin eläväisiä ihan selvinkin päin. Hauskanpito saa lisääntyä alkoholin myötä, idiotismi ei tai mä poistun paikalta. Kun nauretaan, jutellaan ja tanssitaan, niin kukin juokoon mun puolesta ihan mitä haluaa! :)

Sunnuntaisin on tiettyjä sankareita, jotka sitten Facebookissa kovaan ääneen rehentelee, kun on niiiiin hirvee darra. Ja tuli oltua niiiiiin kännissä. Voi reppanat, olettepa varsinaisia sankareita. Tosin en tiedä kumpi on surkuteltavampaa. Edellinen ryhmä vai ne, jotka paukuttelevat henkseleitä selvän viikonlopun jälkeen. Että olinpas kuulkaa ihan koko viikonlopun juomatta! Aha..ja sitten? Eikai sulla ole ongelmaa, jos alkoholittomuus on joku saavutus?

Tipaton tammikuu tai tipaton vuosi - eikai sen niin väliä, kunhan itse hallitset juomisesi, ei tarvitse morkkistella jälkikäteen ja sen käyttö pysyy hauskuuden rajoissa. Mulla on tässä kuussa synttärit ja laitoin siitä muistuttaneelle kaverille takaisin viestin, että pitäiskö lähtee ihan tosissaan ryyppäämään?! Vastaus kuului: "Ai sinä..." Mun alkoholinkulutus tunnetaan jo liian hyvin.. ;D

Onneksi mut palautettiin maanpinnalle ja muistutettiin, että syksyllä join lasin kuohuvaa työkaverin kihlajaisissa. Se siitä, täytyy pidellä pienempää suuta jatkossa aiheesta.. ;)