sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Joskus se nyt vaan kannattaa herätä hyvissä ajoin - vaikka väkisin!

Koska silloin on suuri mahdollisuus nähdä eräs harvinainen valoilmiö, joka tähän aikaan talvea on Suomessa pysynyt melko visusti piilossa. Tai näyttäytynyt korkeintaan silloin, kun itse olen ollut töissä. Ette usko mikä on se fiilis, kun varmaan ainakin vuoden tauon jälkeen saat kaivaa esiin sisäisen pienen heppatyttösi, kampeat ihanalle Väiski-hepalle laitettuun westernsatulaan, otat ohjat toiseen käteen, satulan nupista kiinni toisella kädellä ja annat mennä.

Kun yhden hevosvoiman kulkupeli laukkaa lumi pöllyten pellolla ja aurinko nousee. Tulin taas miettineeksi omaa elämääni ja siinä melkein ääneen hihkuessani tuumin, että tämän onnellisemmaksi ei ehkä voi ihminen enää tulla.

Herääminen ennen seitsemää aamulla teki tiukkaa lyhyiden yöunien jälkeen, mutta kyllä tästä sai fiiilistä ihan koko päivään!



5 kommenttia:

  1. Kaunis kuva, sain heti fiiliksen päästä kiinni :)

    VastaaPoista
  2. Voih, kun pääsisi pian itsekin taas heppailemaan. Kauhea ikävä jo hevosen tuoksuakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle se itse ratsastus ei ole koskaan ollut se tärkein juttu, vaan heppojen kanssa oleminen. Maastakäsittely ja keskinäisen kemian kehittäminen. Ratsastaminen tottakai on kivaa, mutta se ei ole se pääpointti. :) Ja juurikin se heppojen tuoksu. <3

      Poista
  3. Hepat on kyllä niin ihania. Vaikka mä en ole itse päässyt koskaan täysipainoisesti heppailemaan, on vain satunnaisia kokemuksia, mutta ihania kaikki tyynni,

    VastaaPoista