perjantai 9. tammikuuta 2015

Riks, raks ja poks - sanoi lihas ja hajos!

Toissapäivänä tehtiin kaverin kanssa yhteistuumin oikein kiva käsitreeni. Oikein semmosta mukavaa kiristelyä tuntuu edelleen kätösissä, mutta mitään se ei ole verrattuna jalkojen tukkoisuuteen, ja ne sentään treenattiin jo maanantaina!

Pari päivää oli jalat tosiaan niin kipeet, että kävelin kuin puoliksi halvaantunut pingviini paskat housussa. Pelkästään kenkien saaminen jalkaan oli jo melkoinen saavutus! Voitte siis kuvitella miltä tuntuu ulkona liukastua ja kaatua nurin siten, että kaikista suurin äkkinäinen venytys iskee salaman lailla vasempaan pakaralihakseen.

Kipu oli niin kova, että muutamaan sekuntiin, en oikeastaan tuntenut yhtään mitään. Sitten se iski. Ja olkoonkin, että olin julkisella paikalla ja yksin niin huusin ääneen. Vuorotellen haukoin henkeä ja vuorotellen huusin. Kun kömmin sitten ylös, niin vasemmalle jalalle ei kärsinyt laskea painoa lainkaan. Tämä tapahtui omalta kannaltani onneksi heti kotitalon edessä, niin koirien pissalenkki jäi hyvin lyhyeksi, kun purin siinä hammasta yhellä jalalla seisten tasan sen verran, että koirat tekivät pikaisesti tarpeensa.

Mulla on nyt tosiaan omien kolmen koiran lisäksi kaksi muutakin koiraa hoidossa, joten lauma on melkoinen. Jokainen karvakorva tosin huomasi mun tuskaisesta karjasusta, että nyt on tosi kyseessä ja ne hiippaili varsin huomaamattomasti hihnat löysällä mun perässä, kun laahustin maailman hitaimmin edeten kohti kotia. Ja jos kenkien saaminen jalkaan ennen tätä reissua oli haastavaa, niin ilman kirosanoja ja huutoa ei ollut toivoakaan saada nyt pois.

Varovasti kampesin itseni sänkyyn ja uikutin kipuani. Koko iltana ei kärsinyt laskea painoa jalalle yhtään ja koko vasen pakaralihas ylhäältä asti oli aivan käsittämättömän kosketusarka. Alko ihan tosissaan pelottamaan, että nyt oikeesti hajos jotain. Lopulta kiedoin itseni peittoihin ja ihmeen kaupalla olin jossain kohti saanut untakin.

Aamulla pelotti liikahtaa ensimmäisen kerran, että miten hirveetä kipua on tiedossa. Sain kuitenkin yllättyä positiivisesti, kun kipu olikin melko siedettävällä tasolla. Kaikki vähänkin kyseistä lihasta venyttävät liikkeet on aika poissuljettuja, mutta illalla pystyi jo aika kivasti käymään kävelyllä koirien kanssa. Ehkä mä en sittenkään menny rikki?

Mitähän mun nyt pitää tehä? Jatkaa iisisti liikkumista, koska se tuntuu jeesaavan? Kannattaako tota yrittää varovasti venyttää? Laittaa sormet ristiin ja vaan toivoa parasta?

2 kommenttia:

  1. Auts, tuollaiset on ihan kamalia ja tosiaan pelottaa, että palaako sitä koskaan entiselleen. Hyvältä vaikuttaa jos aamulla oli jo parempi. Jos se on lihas, joka revähtänyt, pitää sun sitä vain pikkuhiljaa kuntouttaa. Aina lämmitellä se ensin hyvin ennen kuin alat kuntouttaa pikkuhiljaa lihasliikkeillä oman kehon painolla. Ja akuutissa vaiheessa pidä jotain kylmää kipeän paikan kohdalla. Mulle kävi samoin vuosi sitten ja tällaisia ohjeistuksia sain hoitaa. Voimia!
    Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on käynyt ehkä maailman paras tuuri, enkä ole lainkaan rikki. Tänään kinttu meinaan tuntu jo ihan normaalilta eikä ollut yhtään normaalia kipeämpi, vähän ikävästi kireä vaan. Voi hurraaa!

      Poista