torstai 26. helmikuuta 2015

Kickboxing #11 & #12 - Huhhuh!

Maanantain treenit meni ihan potkimiseksi. Viisikymmentä kiertopotkua putkeen molemmille jaloille meni jo aikalailla suorittamisen puolelle. Koita siinä sitten hengitellä hallitusti, kun tekis mieli vaan puuskuttaa ku höyryjuna. Sen enempää en maanantaista oikein muistakaan. Lähtiköhän multa taju ja sen mukana muisti?! ;)

Tänään alotettiin samalla potkusetillä ja tänään se syystä tai toisesta sujui vähän vaivattomammin. Sitten tehtiin loppuaika parin kanssa. Suoran lyönnin torjuntaa, potkua kylkeen, sivupotkua, suoria lyöntejä ja millon mitäkin. Menetin ehkä kaheksan litraa hikeä enkä ollut täysin tyytyväinen päivän suoritukseeni. Ajatukset oli vähän muualla ja sen semmosta.

Mutta lajivalintaan olen edelleen äärimmäisen tyytyväinen. Janoan koko ajan lisää ja on ihan hirveä vimma oppia niin hyväksi kuin vain suinkin mahdollista. Aika huikeen kiva fiilis!

Jos vuorokauteen sais lisää tunteja niin mulla olis ihan kauheesti kirjotettavaa. Ihanan Riikan blogista oon saanu kauheesti ideoita omaankin blogiin, ei puutu enää kuin aikaa kirjoittaa ne tänne! :D Ehkä jos viikonloppuna.. :)

P.S. Käy tykkäämässä läskiblogista myös Facebookissa! :)

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Miksi minusta tuli läski?

Kysymys on miksi eikä miten. Jälkimmäiseen on helppo vastata - syömällä! Mutta miksi se syöminen oli sitten niin totaalisen selällään? Karu fakta on, että ruokatottumukset niin hyvässä kuin pahassa opitaan jo kotoa. Mutta 18-vuotiaana omilleen muuttanut "aikuinen" ei voi enää syyttää ketään muuta. Ei vanhempia, ei puolisoa, ei työpaikkaa.

Vaikka olenhan mä innoissani syyttämässä aina kaikkia muita. Kun kotona asuessa oli aina tarjolla leipää ja etenkin viikonloppuisin paljon herkkuja. Korkeimpaan painoon lihottuani olin työpaikassa, jossa oli ruokala ja etenkin maailman ihanimmat aamiaiset! Kun pilkkahintaan saa ison sämpylän itse valitsemillaan täytteillä ja lautasellisen muroja/puuroa reilulla mansikkahillolla. Tai entinen avopuoliso, joka oli aina mukana kaikissa mun typerissä "nyt syödään paskaa!" -mieliteoissa. On ravattu aamuyöstä autokaistalta hamppareita ja etsitty pitkin kyliä avoinna olevaa huoltoasemaa sipsipussin vuoksi. Ihan vaan, koska mä nyt vaan tahdon syödä sitä ja tätä skeidaa just nyt!

Loppukesä 2011

Kesällä 2011 otin kymmenisen kiloa painosta pois karppaamalla. Sitten ostin paketin leipää kotiin. Ja toisen. Ja kolmannen. Ja taas sitä mentiin. En nyt ollut mitenkään erityisen mainittavan fitissä kunnossa, varmaan jossain siellä +80kg kieppeillä. Vielä helmikuussa 2012 kehtasi ottaa mahasta kuvan, kun oli juuri nakuteltu koirien tassuista jäljennökset ihoon.

Helmikuu 2012
Jonkun kuukautta tän jälkeen löysin itseni taas avoliitosta. Ja joskus sillon alko se hyvinkin tyypillinen syöksikierre. En tiedä onko se sitä, että sitä tuudittautuu siihen parisuhteeseen ja lakkaa välittämästä ja huolehtimasta itsestään. On kiva yhdessä syödä paskaa sohvannurkassa ja kyllä maistuu avopuolison tekemät letut! Ei mitään intressejä liikuntaan, yhdessä tai erikseen.

Mutta kun se ei vieläkään ole puolison syytä. Tai vanhempien. Tai pullaa tarjoavien isovanhempien. Tai yhtään helvetin kenenkään. Jos nyt ei ole kyse mistään keskiaikaisesta kidutusmenetelmästä niin normaalissa tilanteessa ihminen ihan itse laittaa ruokaa suuhunsa. Ei kukaan muu. Vain minä lappasin suuhuni niitä sipsejä, puuroja, muroja, hampurilaisia, pitsaa ja loputtomia määriä leipää. Minä, ei yhtään kukaan muu.

Jossain kohti matkaa olin sairastunut. Musta tuli syömishäiriöinen ja mun kohdalla se ratkaseva tekijä oli sokeri. Toisille on helppoa vaan yksinkertaisesti syödä vähemmän ja sivuuttaa näläntunne, mutta musta ei siihen ollut vaikka sitä ihan todella omasta mielestäni halusin. En todellakaan halunnut olla läski. En todellakaan etenkään halunnut lihota koko ajan vaan lisää!

Vähähiilihydraattinen ruokavalio oli mulle kyllä tuttu asia. Olin jo todennut sen käytännössä toimivaksi, mutta en tosissani. Mulla oli (ja on edelleen) läheinen, joka on itse ollu VHH:lla monta vuotta ja hän jaksoi mulle asiasta vaahdota. Sen vuoksi on tapeltu ja oltu välirikossa - ihan vaan koska mä en kestänyt kuulla totuuksia. Mutta mä olin (ja toivottavasti edelleen olen :D) tarpeeksi tärkeä hänelle, jotta hän tästä huolimatta jaksoi vaahdota ja paasata. Lopulta kyllästyin itse itseeni ja myönsin faktat - olen lihava enkä hallitse syömistäni. Siitä alkoi muutos.

Sitä vaan oli turvallisempaa velloa niissä läskeissään ja kitistä pulla suussa ja toinen käsi sipsipussissa, että olispa kiva laihtua ja olispa kiva sitä ja olispa kiva tätä ja voi kun on niin kurja olo. Suunnan kääntäminen vaati ihan valtavia muutoksia ja se oli tietynlainen hyppy tuntemattomaan. Mutta se on kannattanut!

Erilaiset liikunta- ja ravitsemusalan ammattilaiset voivat tarjota avaimia onnistumiseen. Olkoon ruokavalio se "perinteinen" tai joku variaatio vähähiilihydraattisesta ja sisältyy siihen vain kevyesti liikuntaa tai ihan mielettömiä rääkkejä niin työn tekee kuitenkin aina ihminen itse. On löydettävä ne itselle sopivat keinot ja tarpeeksi itsestä halua tehdä se muutos. Sinä teet suurimman työn, mutta Sinä saat myös sen suurimman palkinnon.

Ei auta osoitella sormella muita, itse tässä ollaan itsestämme vastuussa! Tai ainakin minä olen.

tiistai 24. helmikuuta 2015

Menneiden kaivelu on joskus aika jees - kehityskuvia!

Musta on aika vähän kuvia yhtään miltään ajoilta. Yleensä viihdyn itse turvassa kameran takana ja täten vältän joutumasta itse kuviin. Selfiet ja muut on ihan eri juttu, koska se todellinen painajainen on joutua jonkun muun kuvaamaksi. Sen verran nyt kuitenkin löytyi aika karseita aarteita arkistoista, että oli pakko kaivaa ne esille.

Uudemmat vertauskuvat on talven 2014-2015 ajalta.

Marraskuussa 2012 oli vähän pyöreemmät posket..

Syyskuussa 2012 oli aika muhkee koiranulkoiluttaja.

Huhtikuussa oli tilanne vaan entistä pahempi.

Lisää syyskuun 2012 tunnelmia.

Tolta se siis näyttää. Satakiloisen ja "vähän päälle seitkytkiloisen" ero. Oli oikeastaan aika riemastuttavaa ja piristävää kaivella vanhoja läskejä! Että onhan tätä matkaa tosiaan tässä jo tarvottu ja vaikka siihen suohon on välillä upottu leukaa myöten, niin eteenpäin on rämmitty eikä pelkoa paluusta entiseen ole ollut.

Kuulkaa, taidanpa tästä pinkaista salille elävöittämään lihaksia käsiin ja tuskaista poltetta vatsalihaksiin! Voihan fiilis!

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Aamujumppa-video!


Tämä ei ole tekniikka- tai opetusvideo. Tää on vaan fiilisvideo tältä aamulta. :) 5 x 20 kaikkea (+selät) ja kaveriksi säkin hakkaamista niin kauan, että olkapäät meinas sulaa. Askeettinen sisustus mahdollistaa jumppaamisen pienessäkin kodissa! ;)

Tänään ei näillä näkymin ole muuta urheilua tiedossa. Ajattelin paeta kirja ja koirat kainalossa äitin luokse viettämään sunnuntaita. Tämä hyväksi havaittu relaaminen siis jatkuu. <3

Ei suunnitelman mukaan, mutta silti hyvin!

Perjantaina oli vapaapäivä ja se startattiin heppatallilla. Nää kohtuullisen surkeet kelit olivat tehneet joka paikasta luistinradan, joka harmitti tottakai suuresti, kun oli niiiin kovasti odottanut pääsevänsä ratsastamaan! Väiski-hepan omistaja yritti pakottaa mut menemään läheiselle maneesille ratsastamaan.

Sehän ei käy päinsä, koska minä en tutusta pihapiiristä poistu ja piste! Mun itsesuojeluvaisto käy hevosten kanssa ihan ylikierroksilla enkä esimerkiksi lainkaan pidä maastoilusta, jos se tapahtuu käyntiä kovempaa, koska koen akuuttia kuolemanvaaraa. Turvallisinta on pysyä ihan tutuilla nurkilla ja nyt mua yritettiin pakottaa lähtemään ihan vieraalle retkelle. Ja silti hävisin lopulta sen väittelyn ja lähdin ratsastamaan sinne maneesille.

Onneksi on maailman fiksuin Väiski. Se ottaa lompsi ihan rennosti maneesille ja ainoa kuolemanvaara kohdattiin tietä ylittäessä kun mutkasta ilmestyi kovaa ylinopeutta ajanut kuorma-auto. Väiski nyt ei korvaansa lotkauttanut autolle, mutta ravilla hoputin hevosen tien yli, koska muuten meistä olisi tullut keulakoriste.

Itsehän en ole mikään järin taitava ratsastaja. En osaa hienoja temppuja ja kikkoja, mutta saan hevosen liikkumaan edes suunnilleen oikein päin, että se ei mene pää taivaissa selättömänä kirahvina raahaten takajalkoja kymmenen metriä jäljessä. Hyvästä pohjasta ja sen tuomasta pidosta nautittiin laukaten reippaasti maneesia ympäri, vähän eri juttu kuin köpötellä tuolla jäätiköllä! Myös kotimatkasta selvittiin hengissä ja olihan ihan superkivaa! <3


Kävelytie, jota pitkin ratsastettiin oli aivan sula. Koska kyseessä nyt oli vaan naapurikaupunki niin ajattelin, että tottakai meijän nurkilla on myös sulat tiet, edes osittain. Lähettiin sitten koirien kanssa lenkille ja kyllä meni sitten tasan päin persettä. Melkeen 9km köpötin pingviinikävelyä kun ihan koko helvetin reitti oli pelkkää vettä ja jäätä. Hurraa! Jalat ja alaselkä oli niiiiin tuhannen kipeenä, kun vihdoin pääsin kotiin ettei ole tosikaan.

Lauantaina oli ensin tarkoitus harjoittaa ulkoilmaurheilua, mutta sattuneesta syystä näytin koko ajatukselle keskisormea ja päätin mennä salille. Kunhan ensin kävin mummolassa syömässä karppipitsaa ja lakritsijäätelöä. Nam! En tiedä kostautuiko jätski vai mikä, mutta salilla matolla ravatessa tuli maha todella kipeeks. Siis ihan ylävatsaa korvensi erittäin ikävästi ja jouduin jättämään sen leikin sikseen. Ei mulla kyllä ennen ole jätski vaikuttanut mitenkään ja sitä voi paketinkin vetää kokonaan ihan sujuvasti, mutta mistäs sitä ikinä tietää.

Kotona turvotin rahkan sekaan pellavansiemenrouhetta ja mummolta saatuja mustikoita ja mansikoita. Sytytin tuoksukynttilöitä ja kiitin itseäni aamuisesta kodin siivoamisesta. Kuolasin telkkarista Antti Holmaa, kävin saunassa ja vedin kahdeksan tuntia ihan mielettömän hyvää unta ja nyt on ihan tavattoman hyvä olo - niin henkisesti kuin fyysisesti! Että vaikka se lauantai ei nyt ihan suunnitelman mukaan mennyt, niin ei voi sanoa sen menneen erityisen huonostikaan. :)

Sauna <3

torstai 19. helmikuuta 2015

Kickboxing #10 - Ja ihan sit muuten todella kympin treenit!

Ihan ensinnäkin kiitos ihanista ja kannustavista kommenteista edelliseen masistelupostaukseen! Vastaan niihin vielä jokaiseen viimeistään huomenna, mutta tiedotan jo nyt, että teiltä saatu tuki ja kannustus on aivan ihanaa ja se todella tsemppaa! <3

Tänään oli kymmenes kerta potkunyrkkeilyä, eli peruskurssin puolivälissä mennään. Kymmenennen kerran kunniaksi treenit olivat tosiaan ihan kymppisuoritus ja fiilis on ihan kertakaikkisen huikea! Oppilaita oli tänään paikalla pariton määrä ja sain pariinkin otteeseen treenata valmentajan kanssa. Sai suoraan palautetta, virheitä korjattiin välittömästi ja mieletön lista vinkkejä parantaa suoritusta. Aivan siis totaalisen parasta!

Eniten työstettiin niinkin epäoleellista asiaa kuin hengittämistä. Onko sillä nyt niin kovasti väliä, että hengittääkö vai ei.. :D Hengitys otettiin mukaan iskuihin sekä potkuihin ja eron huomasi välittömästi. Sihisin ja suhisin ja huomasin kaikkiin iskuihin saavani hirveesti enemmän voimaa. Lopuksi sain myös paljon hyvää palautetta ja kehuja. Kunhan ennen sitä olin joutunut muun muassa punnertamaan rangaistuksena suojauksen pettämisestä. :D

Valmentajan siirtyessä muiden parien luokse sain parikseni nyrkkeilysäkin. Alan päästä yli siitä fiiliksestä, että tuntuu typerältä sihistä yksinään säkkiä hakatessa. Keskityin omaan tekemiseeni, yritin muistaa edes murto-osan juuri saamistani ohjeista ja vinkeistä. Tuntui hyvältä, oli ihan tajuttoman raskasta ja tällä fiiliksellä vois melkeen nousta lentoon!

Huuuuikeeeen hyvä fiilis ja kaiken kukkuraksi huomenna on vapaapäivä. Kuinka parasta?! Olis tiedossa vähän sekä lenkkeilyä että heppailua että toivottavasti lisää väkivaltaa. Eli ihan perinteisen rentouttava vapaapäivä! ;)

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Hei idiootti, nyt loppuu se kyylääminen!!

Nyt mulla alkaa taas olemaan mittari aivan tukossa tätä saakelin pelleilyä. Samasta asiasta oon jauhanu tämänkin blogin lyhyessä historiassa niin miljoona kertaa eikä tämä ongelma vaan nyt ota ratketakseen - meinaan se rakkaan vihollisen, eli vaa'an tuijottelu.

Käytän taas ihan julmetusti henkistä energiaa noiden täysin typerien numeroiden kyttäämiseen. Jos olis jokin kuumemittarin tapainen laite mittaamaan turhaa stressihormonitasoa niin pelkän vaa'an takia saatais se stressimittari posahtamaan tuhanteen osaan. Vuoden alusta paino ei ole muuttunut grammaakaan mihinkään suuntaan (tai oikeastaan varmaan puoleen vuoteen, kun rakas läskijoulukuu toi pari kiloa takaisinpäin <3) ja se on nyt jotenkin ihan karsee ongelma.

Mikä siinä on niin helvetin vaikeeta nyt keskittyä vaan siihen treenaamiseen? Nauttia hyvästä olosta ja opetella hyväksymään, että tässä ollaan ihan tukevasti normaalipainon puolella ja kaikki loppu on pelkkää mukavaa hienosäätöä? Kun liikkuminen tuntuu koko ajan hirveellä vauhdilla aina vaan paremmalta ja helpommalta niin kuinka pässi täytyy olla, että siitä huolimatta vaan kitisee numeroiden perään?

Älä ole tyytyväinen. Älä vahingossakaan.

Kertokaa nyt joku, millä helvetillä mä vihdoin pyyhin noi numerot pyörimästä? Taas uusimmassa Jutta ja puolen vuoden superdieetit -jaksossa superdieetti jätettiin kesken, koska kyseinen laihduttaja oli aivan liian stressaantunut liian tiukan ruokavalion ja painotavotteen takia. Hänen kohdallaan dieetti jätettiin kesken ja opeteltiin "ennen aikojaan" ylläpitoruokavaliota ja pidettiin treeni edelleen kovana. Henkinen hyvinvointi parani, kunto kohosi ja kaverista tuli oikein sporttisen näkönen.

Mun ei tarvitse opetella sitä loppuelämän kestävää ylläpitoruokavaliota, mä osaan sen jo. Ruokavalio ei ole mikään uusi juttu ja olen oppinut kuuntelemaan kehoani merkittävästi paremmin aikaisempaan verrattuna. Tällä ruokavaliolla keho (etenkin vatsa/suolisto) tuntuu voivan ihan äärimmäisen hyvin ja lihasvoima sekä kestävyyskunto on kasvanut huomattavasti. Mutta mieli ei suostu pysymään mukana. Ja henkisen hyvinvoinnin tavoittelu on vähintään yhtä tärkeätä, kuin fyysisen, ne tarvitsee toisiaan todella kipeästi.

Mä en aio luovuttaa enkä koskaan palata entiseen. Puolitoista vuotta ei ole aika eikä mikään muuttamaan tapoja ja asioita, joiden kanssa on paininut pienen ikänsä. Hakkaanko mä päätäni tohon kiviseinään niin kauan, kunnes se lopulta menee siitä läpi?

P.S. Näitä ajatuksia mäiskittiin pitkin seiniä ystävän kanssa tänään. Kiitos, olet korvaamaton. Niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. <3

Yksi apu lisää hiilihydraattitietoiselle - Fineli!

Mähän olen kyllä Finelistä aika paljon tarkistellut yksittäisiä ruokia ja niiden ravintoarvoja, mutta nyt Facebookin Karppaus-ryhmässä tuotiin myös esiin mahdollisuus tämmöiseen listaan! En ole itse tajunnut lainkaan, että tuolta saa tosiaan erilaisilla hakuehdoilla tehtyä listaa. Saat siis helposti selattua, missä elintarvikkeissa on vähiten hiilihydraatteja ja sitä kautta apua ruokavalion rakentamiseen.

Suosittelen myös klikkaamaan hakuehdot niin, että vaihdatkin ruksin kohtaan "eniten". Aika tiuhaan löytyy tuttuja entisiä suosikkeja.. ;) Mutta tätä kautta on myös taas helpompi hahmottaa, että mitkä ovat ihan ehdoton nounou ja todella armottomia salakavalia sokeripommeja. Mulle ainakin tää oli ihan uusi apuväline! :)

Kello on nyt kuusi aamulla, joten sitähän voipi painella aamupalan tekoon! Jos sitä aamupalaksi munakasta ja leivänkorvike-paprikaa, töihin evääksi vaikkapa kasvismuusia ja salaattia (+juusto, kananmuna, avokado) ja iltaruoka on vielä vähän avoinna. :)

tiistai 17. helmikuuta 2015

Kickboxing #9 ja harjoittelemalla voi oppia mitä vaan - jopa hiihtämään!

Eilen startattiin viikko taas tappelemisen merkeissä. Pääpaino liikkumisessa, jota kehiteltiin käytännössä huvien ja pelien muodossa. Esimerkiksi parin kanssa pyrittiin koskettamaan paria vatsaan tai olkapäihin ja keräämään niistä kosketuksista pisteitä. Ideana oli ettei käsin saa suojata esimerkiksi vatsaa vaan kädet on pidettävä auki ja vikkelällä liikkumisella pitää itsensä kirjaimellisesti koskemattomana.

Tälläkään kertaa ei ihan hikoilematta tästä keikasta selvitty ja kyllä oli taas hyvä fiilis! Treenin ainoa huono puoli oli jälleen kerran sen päättyminen aivan liian pian. Nyt vaan taas odotellaan torstaita.. :) Kovasti elättelen toiveita, että ehdittäisiin isin kanssa pitämään ainakin yhdet lyöntitreenit tällä viikolla, tekis mulle hyvää! Toi kaks kertaa viikossa väkivaltalajia on aivan liian vähän..

Viime viikon liikunnat. :)

Ja kuulkaas ystävät, nyt siihen otsikon toiseen osaan! Meinaan olen elävä todiste siitä, että harjoittelemalla voi oppia edes välttävästi mitä vaan, koska mä olen melkein oppinut hiihtämään!! Tässä taas iltasella kipaistiin koirien kanssa jäälle sukset kainalossa. Riemukseni huomasin, etten tarvitse enää valmista latua jotta pysyn pystyssä ja pääsen eteenpäin vaan siellä mä reippahasti huiskin menemään ihan sileellä hangella.

Vielä suurempaa riemua koettiin, kun aloin hahmottamaan sitä luisteluhiihtoa! Ensimmäisellä kerralla siitä ei tullut tasan yhtään mitään ja olin varma etten opi sitä ikinä. Siis niinku en todella koskaan ikinä ever. Ja nyt se lähti sujumaan, ihan kuin itsestään! Siellä mä luistelin menemään kieli keskellä suuta ja ehdottomasti maailma rumimmalla tyylillä, mutta etenin ja välillä oikein hurjaakin vauhtia - siis mun mielestä.

Koko hiihtoideahan lähti siitä, että saan yhdistää koirat ja erilaisen urheilun. Liikkuessani kävellen joutuu koirat koko ajan odottelemaan mua, kun etenemistahti on sen verran hidas. Nyt sekä omaksi että koirieni riemuksi ne saivat koko matkan vähintäänkin ravata reippaasti ellei jopa laukata mun rinnalla tai edellä, ei tarvinnut pahemmin tylsistyneenä odotella. Jes!

Okei, eli mä rakastan nykyään kasvissosekeittoa ja olen hurahtanut hiihtämiseen. Ei hitto, varmaan pakko alkaa mättämään hiilareita uudelleen, tää rupee menemään jo ihan mahdottomaksi! :D

Sunnuntaina ravattiin matolla. :)

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Koira-aiheinen kevennysvideo!


Aina ei suju, mutta tärkeintä on aina osata nauraa itselleen! :)

P.S. Läskiblogi löytyy nykyään myös Facebookista!

Viikonlopun kuvat ja huvit

Sunnuntain aamupala. Leivälle ei ole enää mitään käyttöä. <3

Ihana valoilmiö häikäisee. <3

Tätä on kaivattu!

Birre-porokoira

Mun kultaiset tytöt.

Järvenpäässä oli tarjolla aikamatkailua sinne "ennen vanhaan".. :)

Vihdoin ja viimein kokonainen viikko syömättä mitään ylimääräisiä herkkuja - ei tarkoituksella eikä tahattomasti. Ja sen tuntee! Jopa se normaaliin syömiseen liitettävissä oleva nälkä on kadonnut ja joutuu taas ihan muistuttelemaan itseään syömään. Mitään roskaruokaa ei tee mieli ja kaiken kukkuraksi tossa taas tein taas ison kattilallisen kasvissosekeittoa. Nykyään ihan ultimaattista lempparia!

Eilen kävin salilla kokeilemassa vähän käsitreenin virittelyä ja ilokseni se jopa sujui ihan mukavasti! Nyt on olkapäistä lähtien semmosta aika kivaa kiristelyä havaittavissa, joten on kätösiin jotain sitten osunut ja uponnutkin. Tänään nautiskeltiin koirien kanssa tosta aivan ihanasta auringonpaisteesta järvenjäällä ja huomennahan sitä pääsee taas tappelemaan!

Toivottavasti saitte nauttia auringosta tänään! <3

torstai 12. helmikuuta 2015

Kevyt jalkatreeni ja Kickboxing #8 - Tarkeneeko?

Potkunyrkkeilyn alottamisesta on seurannut yksi haittapuoli - salitreenaaminen tuntuu ihan armottoman tylsältä. Enemmän tekisi vaan mieli vaikka mennä seinäkiipeilemään tai jotain muuta yhtä perseestä olevaa rääkkiä, mutta sali houkuttelee nyt tosi kehnosti.

Siitäkin huolimatta salin puolelle sain kuin sainkin eilen itseni kammettua. Päätin olla turhaan raivostumatta kipeiden lonkkien (tai ehkä tarkemmin vaan lonkankoukistajien?) takia, joten perinteinen kyykkääminen meni kieltolistalle. Taljassa "takapotkulla" onnistuin saamaan bärseen aika hyvin liekkeihin ja tänään on kivasti kiristellyt. Oon nyt kovasti yrittäny työstää tota lonkkaosastoa, mutta tiedättehän, kun ei ole aikaa ja sit en mä kerenny ja sit se unohtu ja ja ja.. ;)

Onneksi on ystäväni potkunyrkkeily, jossa lonkat eivät vaivaa jostain syystä lainkaan. Toistaiseksi vaaditut potkukorkeudet eivät ole tuottaneet lainkaan tuskaa. Venytellytkin olen nyt jokaisen tunnin päätteeksi ihan kunnolla. Mutta sitten se taas unohtuu.. Hmph! Minkähän sortin ammattilaiselle mun pitäis mennä selvittämään, että onko mulla lonkat murskana vai vaan esimerkiksi lihaksissa jotain häikkää? Kun on fyssaria ja osteopaattia ja hierojaa ja vaikka sun mitä, niin en tiedä kenestä pitäis alottaa?

Kyllä, hyvin tarkeni!
Potkunyrkkeilyssä tänään kerrattiin ihan ensimmäisellä kerralla tehtyjä juttuja. Rivissä peiliä kohden otteluasentoa, molempia suoria lyöntejä. Parin kanssa suorat lyönnit vasen-oikea, vasemman suoran väistö, oikea suora, etupotku ja kiertopotku kylkeen. Semmosta mukavan reipasta huiskimista ja ihan karseeta pään tyhjentämistä, kun pitäis peräti "noin monta" asiaa muistaa peräkkäin.. :D

Nyt on taas mukava fiilis ja saa poiketa massasta, kun oikein odottamalla odottaa maanantaita ja uusia treenejä. Täytynee yrittää isin kanssa tähdätä ainakin yhet lyöntitreenit viikonlopulle!

Syömiset on pysyneet linjassaan ja olo on oikeastaan varsin erinomainen. Entinen inhokkini kasvissosekeitto on tätä myöten yksi suurimmista herkuista ja voisin syödä sitä vaikka kaikilla aterioilla! Näin ne ajat muuttuu.. :D

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Kickboxing 9.2.2015 #7 - "You don't mind getting bruises?"

Lauantaina itseasiassa jo aamusta alkanu aavistuksen kuumeinen olo paheni iltaa kohden, mutta sitkeesti lähdin silti illanistujaisiin. Yllättäen vointi lähtikin äkkiä paranemaan tuntuvasti ja ihan reippahasti sitä jaksoi aamuun asti heilua.

Sunnuntaiaamu valkeni pienen kurkkukivun ja tukkoisuuden kera. Koska mulla nyt ei vielä sunnuntainakaan ollut aikaa sairastaa niin sujuvasti kipitin iltaan asti paikasta toiseen. Tosin illalla vähän yhdeksän jälkeen olin valmis untenmaille ja olo ei nyt ollut ihan vakaimmasta päästä. Maanantaiaamu ja ensimmäinen työpäivä loman jälkeen starttasi vieläkin tuskaisemmin, mutta ei mitään niin ratkaisevaa, että kehtaisi saikkua hakea.

Työvuoron loppua kohden vähän taas olo koheni ja päätin survoa itseni treeneihin - koska mulla ei ole aikaa olla puolikuntoinen. Lyöntien yhdistelemistä ja alapotkua parin jalkoihin. Itse otin potkuja vastaan vähän ohjeistettua ylemmäksi ja siinä kirjaimellisesti potkittiin viimesetkin selluliitit reisistä liikkeelle. Tuntuuhan se vähän jännältä ottaa iskua vastaan samaan kohtaan uudestaan ja uudestaan, mutta ei mitään maailmanlopun tuskaa. Kun ei siinä ilmekään värähtänyt niin valmentaja tosiaan kysyi, että onko mustelmat mulle ihan ookoo? Tottakai ne on. Jos ne ei olis, niin sitten pitäis varmaan pelata vaikka shakkia. Ja nyt mulla todella on mustelmia, molemmissa reisissä. Kuinka katu-uskottavaa!

Pelkäsin puolikuntoisuuteni haittaavan treenejä, mutta lopulta tajusin, että ihan yhtä reippaasti se tunti siinä taas vierähti, eikä koputellut noutaja olkapäätä! Tunnin treenien päälle potkin ja hakkasin nyrkkeilysäkkiä melkeen 40min (ja venyttelin!) ja olin loppu - silleen hyvällä tavalla.

Puolikuntoisen kehon rääkkääminen on tunnetusti aina hyvä idea ja tiistaiaamuna olotila oli - huippu! Odotin kunnon rääkin laukasevan viimeistään hirveän sairastelun ja vähintään neljänkympin kuumeen ja sitä rataa. Mutta ei tietoakaan, vointi oli mitä mainioin eikä aavistuksen ikävästä olotilasta enää tietoakaan.

On toi potkunyrkkeily ihme laji, kun sillä saa potkittua ja hakattua ihmisestä alkavan flunssankin ulos!

tiistai 10. helmikuuta 2015

Läskiblogi nyt myös Facebookissa!

Näin se nyt kuulkaas on. Koska kaikki muutkin, niin myös tämä läskiblogi on singonnut itsensä sosiaalisen median ytimeen! En tiedä miksi sinne nyt tuli moinen sivu luotua, mutta ehkä monille päivitysten seuraaminen olisi helpompaa Facebookin kautta ja toisekseen voin sinne jakaa pienempiä juttuja (kuvia, linkkejä, jne.), joista ei yksinään viitsi ihan omaa postaustaan blogiin tehdä. Katsotaan mitä tästä tulee, mutta kuten sanottua, Miinuskolkyt löytyy myös Facebookista!

Viikonlopun ja loman loppuhuipennus

Ihan näin alkuun, ettei se viikonlopun juhlareissu nyt ihan niin vähähiilihydraattisesti mennyt, kuin oli suunnitelma. Maistelin juhlien emännän tekemää pitsaa ja ruisleipäpaloja levitteellä. Ihan vaan, koska se nyt tuntu hyvältä idealta, ei sen kummempaa. Ei tullut himoa ahmia koko pöytää tyhjäksi, vaan jotenkin ihmeellisesti se pysy lapasessa ja söi ihan vaan hyvän maun vuoksi. Eikä ahdistanut yhtään tai tehnyt sunnuntaina tiukkaa palata arkeen. Hienosti suoritettu lipsahdus siis!

Sunnuntaina kävin äitin luona kokkailemassa. Sitä kun ei yksinään jaksa eikä viitsi vaan itselleen alkaa taiteilemaan, varsinkin kun ei omista astianpesukonetta ja vihaa yli kaiken tiskaamista. Niinpä kipaisin kaupan kautta äitin luokse ja veivailin VHH-sapuskaa kasvismuuseineen, juustoleipäsineen ja karppilettuineen päivineen. Nam!

Aikaisemmin päivällä vedettiin loman aktiviteetit nippuun ehkä hauskimmalla tavalla ikinä - hiihtoratsastuksella! Ehkä sen jo ensimmäinen hiihtoanalyysikin paljasti, etten ole mikään hurjapää eikä mua saisi suksille hevosen perässä kiskottavaksi niinku IKINÄ. Niinpä lupauduin ihan vaan kuskin rooliin ja suksilla taiteilevat vaan vaihtuivat takana. Oli ihan mielettömän hauskaa!

Kuva: Kaisa Määttänen

Kuva: Kaisa Määttänen

Kuva: Kaisa Määttänen

Kuva: Kaisa Määttänen/Tiina Lepojärvi

Viikonloppu meni noin muuten vähän arpoessa, että tuleeko sitä kipeeksi vai ei. Pieni lämpöily ja jotenkin puolikuntoinen vointi on asettanut omat haasteensa, mutta hei, ei mulla todellakaan ole aikaa olla kipeänä! Siitä lisää huomenna eilistä potkunyrkkeilytreeniä käsittelevään tekstiin..

lauantai 7. helmikuuta 2015

Jokainen tarvitsee joskus tukea otteluun sokeria vastaan

Olen tänään menossa juhliin ystäväni luokse ja toiselle VHH-tyypille eilen tuskailin, etten ole tehnyt sotasuunnitelmaa. Tuntuu, että vasta tällä viikolla olen päässyt joulukuusa nielaistusta sokerikoukusta vihdoin eroon. Koko tammikuun sitä paini enemmän tai vähemmän sokerinhimon kanssa ja sittenhän sitä tuli viikonloppuisin herkuteltua ja sehän tunnetusti vaan pahentaa tilannetta.

Koska olen muutenkin vähän syömisongelmainen niin vastaavia tilanteita varten pitää olla suunnitelma. Hirvein tilannehan on, että tavallaan ajattelisin, etten syö herkkuja ja sitten yhtäkkiä syönkin niitä (eli sorrun) ja siitä tulee ahdistus. Toinen vaihtoehto on antaa itselleen lupa herkutteluun, jolloin välttyy se ahdistus. Tai ainakin pahin osa siitä.

Mutta kun sitä on juuri päässyt eroon siitä sokerinhimosta. Kaupassa ei tee mieli yhtään mitään hötöä ja ruokarytmi on pysynyt aivan loistavana. En olisi yhtään valmis vielä luopumaan tästä fiilikestä! Ja siinähän se on se ratkaisukin.

Ongelmasta puhuminen toisen sokeriongelmaisen kanssa toi esiin vielä kolmannenkin ratkaisun - eikä suinkaan itseni vaan kaverini taholta. Ensinnäkin syön todella tukevan aterian ennen lähtöä ja vien yhdistettynä "omat eväät" ja nyyttärihenkisiin juhliin samalla tuliaiset. Haen Punnitse&Säästä -kaupasta esimerkiksi maustettuja pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä (mieluiten yritän etsiä sokeroimattomia). Ei sillä hiilareita vältetä, mutta ainakin ne sokerit saadaan vähän puhtaammassa muodossa kuin vain lisättynä valkoisena sokerina.

Toki kaikki sokerit koukuttaa. Tulee ne hedelmistä tai karkkipussista. Mutta tässä on nyt kompromissin paikka ja jos pitää valita sokerit karkista tai hedelmistä, niin ei tarvitse kauaa miettiä. Sen keskustelun myötä ei ahdistanut enää yhtään. :)

Mango-vadelma-rahkaa

Toinen hiihtoanalyysi ja yllättävä treenikaveri!

Torstain kickboxing-päivityksestä unohtui semmonen lisäys, että kotimatkalla treeneistä tajusin, että kovasti olisi vielä virtaa, joten mitähän sitä sitten keksisi?! No kukapa ei vähän ennen kymmentä illalla olisi intoa täynnä vaihtamassa vaatteita ja keräilemässä hiihtovälineitä kainaloon. Sukset ja koirat kyytiin ja eiku järvelle.

Järvelle oli ajettu noin 2,5km pitkä hiihtolatu. Harmikseni haastetta aiheutti epävakaat kelit, joten välillä piti poistua ladulta väistämään jäisiä kohtia, mutta pääsi siellä pidempääkin pätkää huiskimaan. Siihen on syynsä, etten kehtaa mennä hiihtämään vieläkään päivänvalossa - hiihtotyyli on meinaan varsin hasardi. Tasapaino on täysin olematon ja vaatii suurta keskittymistä saavuttaa hyvä rytmi hiihtoon, mutta niinä pieninä hetkinä jopa tuntee pääsevänsä eteenpäin!

Nuoremmat koirat painelivat ihan omia vauhtejaan pitkin hankia, mutta vähän rauhaisampaa tahtia arvostava vanhin koirani tuli rinnallani koko matkan. Ja oikein hyvällä pätkällä tämäkin koira joutui ihan tosissaan melkoisella vauhdilla jopa laukkaamaan eikä vaan hölkkäilemään. Oon ihan viittä vaille olympiajoukkueessa!! ;) Olisin muuten vetänyt toisenkin kierroksen, mutta jäiset osuudet olivat niin hankalia, etten viitsinyt näissä olosuhteissa enää jatkaa. Mutta kivaa oli, nyt kun ei ollut ylä- tai varsinkaan alamäkiä. :D

Nuorimmaiseni ei ole järin suureksi avuksi kotitreenissä...

Eilen heräsin puhelinsoittoon:

"Nukuitko?"
-Eeen, sängyssä makoilen.
"Noni ala tulla, lähetään ostamaan pistarit!"

Ja niinhän mä lähdin. Aikanaan itsekin muun muassa kickboxingia treenannut isäni on ollut vähintään yhtä innoissaan tästä mulle uudesta lajista, joten nyt kirmattiin pitkin kauppoja etsimässä pistehanskoja. Sitten pidettiin tunnin mittainen lyöntitreeni. Isi osasi selittää ja näyttää esimerkillä hyvin missä menee vikaan ja miten pystyy tekemään paremmin. Hyvä isi!


Torstaina olleet treenit olivat lyöntipainotteiset ja eilinen treeni isin kanssa oli pelkkää lyöntiä. Siihen lisäksi se torstainen pieni hiihtolenkki niin voin kuulkaa kertoa ystävät, että kyllä tuntuu. Olkapäät ja erityisesti yläselkä on niin tuhannen kipeenä, että morjens! :D Tänään olisi ohjelmassa pitkä lenkki hankirallia koirien kanssa eikä varmaan tekis yhtään pahaa käydä salilla vaikka crosstreinerilla vähän pistämässä liikettä tähän yläkroppaan..

Eikä ne väkivaltalajin riemut tähän loppuneet, vaan eilen isi täräytti toisenkin yllärin ja nyt mulla roikkuu olkkarin katosta nyrkkeilysäkki! Kuinka huikeen siistiä?! :)

torstai 5. helmikuuta 2015

Kickboxing 5.2.2015 #6 - Uskalla!

Tänään startattiin varjonyrkkeilyllä. Koko porukka sai moitteita liian ujosta liikkumisesta. Käskettiin unohtamaan kaikki muut ja keskittymään omaan tekemiseen. Iske, iske, iske, liiku, LIIKU! Sehän on tunnetusti mulle vaikeeta tilanteissa, joissa en ole täysin kuin kotonani. Tutussa seurassa ja tuttujen asioiden parissa olen itsevarma ja pystyn hallitsemaan tilan ja tilanteen. Ja tälleen kaikessa jopa melkeen 180 cm ruho kutistuu aika pieneksi ja varovaiseksi.

Kyllä se sieltä lähti taas ja lopulta aika sujuvastikin pystyi olemaan ajattelematta muuta kuin omaa tekemistään. Varjonyrkkeillessä sain henkilökohtaista opastusta "You have something I don't" -tyyppisellä aloituksella. Itseäni hieman lyhyempi valmentaja käski ojentamaan mun etukäden suoraksi ja asetti sen omaa leukaansa vasten. Ja samalla näytti, että tekemällä tällä asetelmalla itse samoin ei yllä koskemaan mua leukaan. Joten kerrankin tässä "liian pitkässä" rungossa "liian pitkine" raajoineen olisi jotain todellista hyötyä, joka vain pitäisi rohkeasti osata valjastaa käyttöön!

Sitten tehtiin taas parin kanssa. Parin vasemman suoran torjuminen, sitten sen lisäksi välittömästi oma vasen suora parin hanskaan, sitten lisättiin alapotku takimmaisella jalalla ja viimeiseksi vielä etupotku etujalalla. Just eilen puhuttiin äitin kanssa puhelimessa siitä, että tämmösen lajin parissa tyhjenee pää täysin. Esimerkiksi saliharjoittelussa jää ihan eri tavalla aikaa niille omille ajatuksille, mutta noissa potkunyrkkeilytreeneissä joutuu laittamaan 100% aivokapasiteetista vaan siihen treeniin - eikä sekään tahdo aina riittää.

Mulla oli tänään päivällä vähän semmonen alavireinen fiilis. Luin yhdeltä istumalta Juha Vuorisen uusimman osan Juoppohullun päiväkirjasta ja vaikka kyseinen kirjailija kaikenmoista paskaa on paperille suoltanut tekstinkin muodossa niin nyt pakko myöntää, että ihan tuli tosissaan vollotettua tätä lukiessa. Ja älkää toki ymmärtäkö väärin, olen suuren suuri Vuorisen fani ja hyllyistäni löytyy herran koko tuotanto. Mutta etenkin ne ensimmäiset Juoppikset on kannesta kanteen silkkaa paskaa. Hauskaa, mutta paskaa. Ja nyt tämä ah niin kauan odotettu uusin versio veti todella syviin vesiin. Kyynelistä ei meinannut tulla loppua.

Teki siis ihan uskomattoman hyvää päästä irrottamaan ajatukset ihan kaikesta ja joutua keskittymään suorittamaan liikkeitä tietyssä järjestyksessä. Ja kun muistat järjestyksen jo sujuvasti niin pitäisi vielä muistaa tekniikkakin. Ja kun muistat sekä järjestyksen että tekniikan, niin ottaisitko mukaan myös vähän voimaakin. Parasta!

Onko jo maanantai?!

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Heppailua 4.2.2015

Keskimmäisen koirani kanssa vietettiin tänään superhauska päivä heppailun parissa. Bea-koiran osalta seikkailusta lisää Koirablogin puolella. Tunnin verran hytkyttiin heppasen kanssa rataa pitkin ravaten ja laukaten. Kyllä sitä heppatytön mieli taas lepäsi!


Suora lainaus Koirablogista: "Koska emme omista GoProta ja halusin välttämättä videoida kuinka hauskaa Bealla oli juosta laukkaavan hevosen edellä, niin sehän sitten toteutettiin perinteisin menetelmin. Ei muuta kuin ohjat toiseen käteen, puhelin toiseen ja laukkaa!"



Heppailu on kyllä huippua! <3

Pitkästä aikaa kasvismuusia!

Aikanaan ensimmäisiä kokeiltuja "karppiruokia" oli kukkakaalimuusi. Tykkäsin "laimentaa" kyseistä muusia kesäkurpitsalla, koska kukkakaalin (saati parsakaalin) maku ei totta tosiaan ollut ihan niitä lemppareita. Reilulla sulatejuustolla ja ruohosipulilla muusin sai lopulta oikeinkin hyväksi maultaan.

Tänään tajusin, etten ole kyseistä muusia tehnyt pitkään pitkään aikaan - joten tuumasta toimeen! Tosin nyt tein muusin kukkakaalista, parsakaalista ja porkkanasta, koska niitä sattuu nyt pakkasessa reilusti olemaan. Kiehautin kasvikset kattilassa melko pehmeiksi, kaadoin valtaosan vedestä pois, murensin joukkoon vähän sulatejuustoa ja ripauksen heitin suolaa mukaan.

Kauniit värit soseutuivat hetkessä oksennusta muistuttavaksi ratkaisuksi. Hieman epäluuloisesti laitoin muusia ihan pienen pienen lusikallisen suuhun. Ja sitten vähän isomman lusikallisen ja lopulta ladoin sitä jättimäisen kasan lautaselle lihan kylkeen - muusista tuli ihan tajuttoman hyvää! Nopeeta, helppoa ja todella hyvää. Jes! Hassua etten niin pitkään aikaan ollut tehnyt tätä..

Tässä huomasin hyvin myös sen miten makuaisti on muuttunut. Normaalistihan vedän noita kasvikia ilman soseutusta ihan tommosenaan minkä tahansa ruoan lisukkeena ja olen todella oppinut pitämään niiden mausta. Ja nyt tässä muusissa oli tosiaan vaan pieni ripaus suolaa ja pieni nokare sulatejuustoa. Kyllä oli hyyvää! :)

tiistai 3. helmikuuta 2015

Kickboxing 2.2.2015 #5

No mutta sehän oli eilen maanantai ja ystävämme kickboxingin vuoro! Alkulämmittelynä taas naruhyppelyä ja vain vaivoin edellisestä naruepisodista toipuneet pohkeeni olivat kohtuullisen äärirajoilla. Hypittiin viisi minuuttia putkeen joka kierroksella ja jo ennen puoliväliä tunsin pohkeiden pyristelevän helvetinmoisen krampin rajoilla. :D Onneksi sitten tuli vähän lihaskuntoa kunnes lähdettiin uuteen vitosen hyppelyyn. Selvittiin, sekä minä että pohkeet!

Eilen veivattiin pelkkää kiertopotkua ensin parin pitämään patjaan ja lopuksi tarkkuutta pistareihin. Oli vähän semmonen "kipu opettaa"-tyylinen meininki, koska jos ei kääntänyt itseään tarpeeksi niin potku osui patjaan väärin ja sattui nilkkaan. :D Ja yhtälailla sen myös tuntee milloin potku lähtee ja osuu hyvin ja se on parasta!

Siitä toi on hauska laji, että hiki virtaa alusta loppuun. Ei mitään semmosta, että olis vähän kosteutta ihon pinnassa vaan ihan todella kumartuessa sitä vettä tippuu pisaroina naamalta. Ja tunti on aivan liian lyhyt treeniaika. Se vaan jotenkin hujahtaa ohi ja on aina suuri pettymys, kun huudetaan TIME! Toisen samanlaisen sitä vetelis mielellään putkeen! Ja nyt taas odottaa torstain treenejä hillittömällä innolla. :)

Tiistai startattiin rämpimällä koirien kanssa ihan hillittömässä tuoreessa hangessa. Sitä puuskutti hikisenä ja tuntu ettei matka etene tasan yhtään mihinkään. Vaikka miten korkeelle nosti jalkaa niin tuntu ettei kinttu silti nouse hangen yläpuolelle. Koirat sen sijaan hyppeli sujuvasti eteenpäin, vaikka niilläkin lunta oli mahaan asti!

Tänään olisi tiedossa vielä treeniä salilla ja huomenna sekä ratsastusta että salia. Ei tässä voi viime aikoina sanoa olleen mitenkään erityisen kurja fiilis, mutta tänään jotenkin sekä mieli että keho tuntuu erityisen hyvinvoivalta ja kevyeltä. :)

Aamupalaksi vadelmarahkaa ja paprikaa leipätäytteillä. Nam!

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Jutta ja puolen vuoden superdieetit

Mulla ei kauheesti ole aikaa telkkarin kattomiseen, mutta kyseinen ohjelma Jutta ja puolen vuoden superdieetit on semmonen, jonka yritän vähintään tälleen sunnuntaisin uusintana ehtiä kattomaan. Samoin muutkin laihdutusohjelmat on semmosia, joita kyttäilen kovin mielelläni.

Mä tiedän, että monet odottaa multa nyt hillitöntä mussutusta superdieettein ruokavaliosta ja kaloreista ja diipadaapasta. Mulla ei ole muuta sanottavaa, kuin että mä olen todella kateellinen noille onnistujille. Ne vetää ihan mielettömällä tahdilla treenejä ja ilmeisesti noudattavat varsin tarkkaan annettuja ruokavalioita. En osaa sanoa pystyisinkö itse samaan ja olen ihan aidosti mukana noissa liikuttuneissa tunteissa onnistumisissa ja saan alvariinsa kylmiä väreitä ja tippaa linssiin.

Kyseisen formaatin käyttämä ruokavaliokin tosin on vähähiilihydraattinen. Kyseisen jakson laihtuja on 2. tyypin diabeetikko ja tein yhden ihmisen aaltoja, kun jaksossa mainittiin kyseisen diabetesmuodon ruokavaliohoito. Hän kertoi ohjelmassa myös pääsevänsä pian kaikesta lääkityksestä kyseiseen sairauteen ihan kokonaan. Hiphuraa!

Tapoja laihtua ja voida paremmin on kymmeniä. Kukin toteuttaa oman projektinsa parhaaksi katsomallaan tavalla ja mikäli se toimii, niin millään muulla ei ole väliä. Kunhan voi hyvin, menee kohti päämääränsä eikä tarvitse esimerkiksi ylipaino-ongelmien kanssa painia samalla tavalla enää ikinä elämänsä aikana. Onnelliset ja itsevarmat ihmiset on niin kauniita ja sellaisten ihmisten näkeminen tekee mut hyvin hyvin iloiseksi! <3

Mulla on myös yksi tuttu, joka on saanut oman urakkansa hyvälle alulle (hän tunnistanee itsensä tästä <3) vuosien kamppailujen jälkeen. Mä hytisen kylmiä väreitä ja hihkun yksinäni ääneen, kun saan päivityksiä siitä, miten olo on kohentunut ja paino tippunut. Olen kuulemma pystynyt välittämään hänellekin tätä hyvää fiilistä ja toivon, että pystyn siihen jatkossakin! Onnistumiset on parasta!!

Nam nam nam nam!

Kermavaahtoa (makeuttamattomana, tietysti!), vadelmaa ja mangoa. NAM!