sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Ei suunnitelman mukaan, mutta silti hyvin!

Perjantaina oli vapaapäivä ja se startattiin heppatallilla. Nää kohtuullisen surkeet kelit olivat tehneet joka paikasta luistinradan, joka harmitti tottakai suuresti, kun oli niiiin kovasti odottanut pääsevänsä ratsastamaan! Väiski-hepan omistaja yritti pakottaa mut menemään läheiselle maneesille ratsastamaan.

Sehän ei käy päinsä, koska minä en tutusta pihapiiristä poistu ja piste! Mun itsesuojeluvaisto käy hevosten kanssa ihan ylikierroksilla enkä esimerkiksi lainkaan pidä maastoilusta, jos se tapahtuu käyntiä kovempaa, koska koen akuuttia kuolemanvaaraa. Turvallisinta on pysyä ihan tutuilla nurkilla ja nyt mua yritettiin pakottaa lähtemään ihan vieraalle retkelle. Ja silti hävisin lopulta sen väittelyn ja lähdin ratsastamaan sinne maneesille.

Onneksi on maailman fiksuin Väiski. Se ottaa lompsi ihan rennosti maneesille ja ainoa kuolemanvaara kohdattiin tietä ylittäessä kun mutkasta ilmestyi kovaa ylinopeutta ajanut kuorma-auto. Väiski nyt ei korvaansa lotkauttanut autolle, mutta ravilla hoputin hevosen tien yli, koska muuten meistä olisi tullut keulakoriste.

Itsehän en ole mikään järin taitava ratsastaja. En osaa hienoja temppuja ja kikkoja, mutta saan hevosen liikkumaan edes suunnilleen oikein päin, että se ei mene pää taivaissa selättömänä kirahvina raahaten takajalkoja kymmenen metriä jäljessä. Hyvästä pohjasta ja sen tuomasta pidosta nautittiin laukaten reippaasti maneesia ympäri, vähän eri juttu kuin köpötellä tuolla jäätiköllä! Myös kotimatkasta selvittiin hengissä ja olihan ihan superkivaa! <3


Kävelytie, jota pitkin ratsastettiin oli aivan sula. Koska kyseessä nyt oli vaan naapurikaupunki niin ajattelin, että tottakai meijän nurkilla on myös sulat tiet, edes osittain. Lähettiin sitten koirien kanssa lenkille ja kyllä meni sitten tasan päin persettä. Melkeen 9km köpötin pingviinikävelyä kun ihan koko helvetin reitti oli pelkkää vettä ja jäätä. Hurraa! Jalat ja alaselkä oli niiiiin tuhannen kipeenä, kun vihdoin pääsin kotiin ettei ole tosikaan.

Lauantaina oli ensin tarkoitus harjoittaa ulkoilmaurheilua, mutta sattuneesta syystä näytin koko ajatukselle keskisormea ja päätin mennä salille. Kunhan ensin kävin mummolassa syömässä karppipitsaa ja lakritsijäätelöä. Nam! En tiedä kostautuiko jätski vai mikä, mutta salilla matolla ravatessa tuli maha todella kipeeks. Siis ihan ylävatsaa korvensi erittäin ikävästi ja jouduin jättämään sen leikin sikseen. Ei mulla kyllä ennen ole jätski vaikuttanut mitenkään ja sitä voi paketinkin vetää kokonaan ihan sujuvasti, mutta mistäs sitä ikinä tietää.

Kotona turvotin rahkan sekaan pellavansiemenrouhetta ja mummolta saatuja mustikoita ja mansikoita. Sytytin tuoksukynttilöitä ja kiitin itseäni aamuisesta kodin siivoamisesta. Kuolasin telkkarista Antti Holmaa, kävin saunassa ja vedin kahdeksan tuntia ihan mielettömän hyvää unta ja nyt on ihan tavattoman hyvä olo - niin henkisesti kuin fyysisesti! Että vaikka se lauantai ei nyt ihan suunnitelman mukaan mennyt, niin ei voi sanoa sen menneen erityisen huonostikaan. :)

Sauna <3

4 kommenttia:

  1. Ihana lauantai kuulostaa myös sulla olleen :). Minulla on samanlainen suhtautuminen heppoihin, tykkään niistä ja pidän ratsastamisesta, vaikken osaakaan mitään kikkoja. Siskolla oli aiemmin oma heppa ja sitä kautta tuli tutustuttua tallimaailmaan :).
    Tuohon aiempaan postaukseesi viitaten, jossa harmittelit painonpudotusta, vaikka osaat elää tasapainoiluvaihetta. Voin sanoa, että onneksi olkoon! Se on oikeasti paljon huikeempi suoritus, että osaa elää tasapainoillen ettei paino nouse tai laske. Puuttuvat kilot voit tempaista koska vain pois kun saat motivaation päälle ja sun tapauksessa ne pysyykin poissa kun osaat tasapainoilun. Rispekt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle noi heppaset on semmosta sielunhoitoa. Varsinkin toi Väiski on semmonen kultapoika, että mieli lepää sen kanssa. Ei tarvitse ressata eikä murehtia, kun kaveri on päästään terve ja riemukseni tykkää puuhastella ihmisten kanssa. Vähän niinku semmonen tosi iso koira. :D

      Hmm. Ihan huikeen kannustava näkemys ja kommentti tohon painoon. En jotenkin ole lainkaan osannut edes ajatella asiaa noin. Kiitos! <3

      Poista
  2. Voi että miten alkaa tehdä mieli takasin hevosten pariin aina kun lukee muiden hummailuista. Jospa sitä tän kevään aikana vielä... koulustakin kai ollaan ratsastamaan menossa, joten se on ihme jos ei viimeistään silloin sitten se hevoskärpänen puraise taas oikein kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon kovasti, että pääset kaviokkaiden pariin pian, on se niin kivaa hommaa! :)

      Poista