keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Hei idiootti, nyt loppuu se kyylääminen!!

Nyt mulla alkaa taas olemaan mittari aivan tukossa tätä saakelin pelleilyä. Samasta asiasta oon jauhanu tämänkin blogin lyhyessä historiassa niin miljoona kertaa eikä tämä ongelma vaan nyt ota ratketakseen - meinaan se rakkaan vihollisen, eli vaa'an tuijottelu.

Käytän taas ihan julmetusti henkistä energiaa noiden täysin typerien numeroiden kyttäämiseen. Jos olis jokin kuumemittarin tapainen laite mittaamaan turhaa stressihormonitasoa niin pelkän vaa'an takia saatais se stressimittari posahtamaan tuhanteen osaan. Vuoden alusta paino ei ole muuttunut grammaakaan mihinkään suuntaan (tai oikeastaan varmaan puoleen vuoteen, kun rakas läskijoulukuu toi pari kiloa takaisinpäin <3) ja se on nyt jotenkin ihan karsee ongelma.

Mikä siinä on niin helvetin vaikeeta nyt keskittyä vaan siihen treenaamiseen? Nauttia hyvästä olosta ja opetella hyväksymään, että tässä ollaan ihan tukevasti normaalipainon puolella ja kaikki loppu on pelkkää mukavaa hienosäätöä? Kun liikkuminen tuntuu koko ajan hirveellä vauhdilla aina vaan paremmalta ja helpommalta niin kuinka pässi täytyy olla, että siitä huolimatta vaan kitisee numeroiden perään?

Älä ole tyytyväinen. Älä vahingossakaan.

Kertokaa nyt joku, millä helvetillä mä vihdoin pyyhin noi numerot pyörimästä? Taas uusimmassa Jutta ja puolen vuoden superdieetit -jaksossa superdieetti jätettiin kesken, koska kyseinen laihduttaja oli aivan liian stressaantunut liian tiukan ruokavalion ja painotavotteen takia. Hänen kohdallaan dieetti jätettiin kesken ja opeteltiin "ennen aikojaan" ylläpitoruokavaliota ja pidettiin treeni edelleen kovana. Henkinen hyvinvointi parani, kunto kohosi ja kaverista tuli oikein sporttisen näkönen.

Mun ei tarvitse opetella sitä loppuelämän kestävää ylläpitoruokavaliota, mä osaan sen jo. Ruokavalio ei ole mikään uusi juttu ja olen oppinut kuuntelemaan kehoani merkittävästi paremmin aikaisempaan verrattuna. Tällä ruokavaliolla keho (etenkin vatsa/suolisto) tuntuu voivan ihan äärimmäisen hyvin ja lihasvoima sekä kestävyyskunto on kasvanut huomattavasti. Mutta mieli ei suostu pysymään mukana. Ja henkisen hyvinvoinnin tavoittelu on vähintään yhtä tärkeätä, kuin fyysisen, ne tarvitsee toisiaan todella kipeästi.

Mä en aio luovuttaa enkä koskaan palata entiseen. Puolitoista vuotta ei ole aika eikä mikään muuttamaan tapoja ja asioita, joiden kanssa on paininut pienen ikänsä. Hakkaanko mä päätäni tohon kiviseinään niin kauan, kunnes se lopulta menee siitä läpi?

P.S. Näitä ajatuksia mäiskittiin pitkin seiniä ystävän kanssa tänään. Kiitos, olet korvaamaton. Niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. <3

12 kommenttia:

  1. Tiedän niin tuon tunteen itse saman ongelman kanssa kamppailleena! Niin vaikeaa kun se voi ollakin, niin laita vaaka piiloon. Kaappiin, syvälle sängyn alle, minne tahansa missä et nää sitä ja et vaan käy sillä vaa'alla. Alku on hankalaa (erittäin hankalaa) mutta pysy lujana niin äkkiä oppii kuuntelemaan ennemminkin omaa oloa eikä mieti enää vaakalukuja! Tärkeintä on kuitenkin se että voi hyvin henkisesti (ja fyysisesti) eikä se, mitä vaaka näyttää. Aluksi vaikeaa, mutta toimii :) sulla on ollut tarpeeksi kova itsekuri sokerista vieroittumiseen joten varmasti riittää itsekuri myös yhdestä vaa'asta eroon pääsemiseksi ;) tsemppiä, on vapauttavaa elää ilman jatkuvaa vaa'an tuijottelua!
    T: entinen vaaka-riippuvainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun mullahan jo tovin toi vaaka oli unohdettuna sohvan alle, koska olen niin laiska etten jaksanut sitä poiskaan kaivaa. Mutta imuroidessa tulee siirrettyä sohvaa.. Ehkä heivaan sen sängyn alle, sänkyä kun ei tule siirreltyä juuri ikinä! :D Kiitos kovasti tsempistä! :)

      Poista
  2. Tiedän myös tunteen :-( Sun pitäis opetella rakastamaan omaa itsees,sellaisena kuin olet!Ei vaaka määritä sua ihmisenä.Ja pitäis opetella ajattelemaan sitä minkä olet jo saavuttanut,eikä pähkäillä mitä vielä puuttuu. . .Olen jo liki 50v lukija ja tunnistan itseni sun ihanasta blogista. .sen takia neuvoisin sua,ettei sulle käy niinku mulle. . .on karseeta kun vuosikymmeniä vahtii painoonsa ja koskaan elämä ei sen takia ole hyvin.Sä oot nuori ja elämä edessä!Jos muu ei auta,käy juttelemas jonkun psykologin tms kanssa asiasta.Tavallaan sullakin on jonkinlainen "syömishäiriö" ja sillä ei kannata elämäänsä pilata.Olet arvokas juuri sellaisena kun olet!(kunhan itsekin uskot siihen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että olen hiljalleen ottanut oikeata suuntaa jo. En sentään istu enää sohvalla käsi sipsipussissa kitisemässä, että kun on niin kurjaa olla läski. Verrattuna siihen on nykytilanne ihan miljoonasti jo parempi! Nyt enää suoritetaan tätä hienosäätöä. ;) Ei ole kyseessä "syömishäiriö" vaan ihan syömishäiriö ilman heittomerkkejä. Ennen jotenkin ajattelin, että syömishäiriötä on joko kuihduttaa itsensä tai yrjötä ahmimansa ruoka ja nykyään olen tajunnut, että syömishäiriö voi olla aika laaja kokonaisuus. Ja olen sairastunut.

      Aivan ihana kommentti sinulta, kiitos. <3

      Poista
    2. Sä ootkin fiksu tyttö :-) Laitoin heittomerkkeihin just sen takii,ku edelleenki suurin osa ihmisistä ei tiedä mitä kaikkee pitää sisällään syömishäiriö.Eipä tän ikäsenäkään ole normaalia,et aivot kieltää kaikenlaista. . .ei rasvaa leivälle,eikä myöskään esim kahta asiaa siihen päälle,eli joko kinkkusiivu tai juustosiivu,mut ei molempia.Ei sokeria,eikä suolaa mihinkään mitä tekee.Ei koskaan vaaleeta leipää,eikä mitään noita lauantaimakkaroi yms.Ja näitähän riittää!Senpä takia toivon,et sinä saat katkastua sellaset ajatukset aikonaan!Se ei oo tervettä.

      Poista
    3. Kiitän tuestasi ja omien kokemusten jakamisesta! Vertaistuki on aina lohdullista. Kovasti yritän asiaa työstää ja tämä blogi on osa sitä prosessia, kun saa sekä vastaanottaa että antaa vertaistukea. :)

      Poista
  3. Ihan saman asian kanssa olen paininut itsekin. Eikä ole pitkä aika kun samasta blogissani tuskailin. Itse ratkaisin ongelman niin etten hommannut vaakaan uusia pattereita. Ja on muuten paljon mukavampi olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan siis, että masiina kuluttaa paristonsa loppuun pian! Koska itseni tuntien en todellakaan muista hankkia uusia.. :D

      Poista
  4. Hahaa, se vaa'alle tuijottelu tuntuu olevan vähä sellanen naisten tyypillinen ongelma ja vaikka kuinka takois päähänsä sitä ajatusta että ei sillä lukemalla ole niinkään väliä vaan sillä että miltä näyttää (vaatekoko ja mitat kertoo enemmän kun vaaka), millainen on kunto ja miten ylipäätään voi nykyään! Itestä tuntuu että saan kokoajan olla muistuttamas itteäni nykysin tästä asiasta kun tottahan se tavote ois että kahdessa viikossa ois kaks kiloa lähtenyt pois nyt kun on vielä sinne normaalipainoon muutama kilo matkaa, mutta silti täytyis ymmärtää että jos se tahti ei kokoajan ole ihan niin kova niissä kiloissa niin tuloksia voi näkyä ja näkyykin sitten taas monessa muussa jutussa! Vaikka paino ei putois kun parisataa hassua grammaa, niin vaatteet voi alkaa istua paljon paremmin ja kuntotesteissä tuloksia tulee verrattuna edelliseen kertaan! Siks mulla on ton painonpudotuksen lisäks just se et juoksen cooperin kuukauden välein ja koitan kuukauden välein myös tehdä lihaskuntotestin: ettei se vaaka pääse sumentamaan todellisuutta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei toi on ihan huikee idea tehdä lihaskuntotesti tietyin välein!! Miksen mä oo tajunnu tota?! Siis ton mä kyllä otan käyttöön ihan ehdottomasti! :)

      Poista
  5. Musta tulee hysteerinen jos käyn vaa'alla liian usein. Itseasiassa sun juttuja lukiessa sain päähäni käväsitä sillä vain kahdesti kuussa. palkkapäivinä, jotta ei tule lipsuttua.
    Jos kaikki on menny perseelleen, on rahaa ostaa fiksuja ruoka raaka-aineita tai jotain vastaavaa. Jos on mennyt hyvin, voi ostaa jotain kivaa itselleen. Tai no ylipäätään... jotan speciaalia itselle.

    Ja merkkaan luvun kännykänlaskuriin sadan gramman tarkkuudella. sellaisessa muodossa että se kilomäärä ei siinä pyöri mielessä. esim 88,9kg näyttää ärsyttävämmältä kuin luku 889. Lisäksi laskurissa pitää naputella joka numero ylös tai alas nappia painamalla, niin siinä 700g pudotusta naputellessa klikkaa 7 kertaa. Hahmottuu paremmin että on oikeasti tapahtunut jotakin.

    Lopuksi miinustan tuloksen siitä massavimmasta painosta ja muistelen pelkkää onnistumisen kokonaispudotusta, en kilomäärää jossa killun. Hyvin pieniä juttuja, mutta toimivat mun kohdallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tahdon tommosta mielenlujuutta. Aivan liian "kaikki tai ei mitään" -ihmisenä joko ravaan puntarilla koko ajan tai paiskaan sen alas parvekkeelta. Luulen, että jälkimmäinen vaihtoehto olis parempi.

      Mä olen vieläkin niin hirvittävän onnellinen sun kaikista onnistumisista!

      Poista