sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Jutta ja puolen vuoden superdieetit

Mulla ei kauheesti ole aikaa telkkarin kattomiseen, mutta kyseinen ohjelma Jutta ja puolen vuoden superdieetit on semmonen, jonka yritän vähintään tälleen sunnuntaisin uusintana ehtiä kattomaan. Samoin muutkin laihdutusohjelmat on semmosia, joita kyttäilen kovin mielelläni.

Mä tiedän, että monet odottaa multa nyt hillitöntä mussutusta superdieettein ruokavaliosta ja kaloreista ja diipadaapasta. Mulla ei ole muuta sanottavaa, kuin että mä olen todella kateellinen noille onnistujille. Ne vetää ihan mielettömällä tahdilla treenejä ja ilmeisesti noudattavat varsin tarkkaan annettuja ruokavalioita. En osaa sanoa pystyisinkö itse samaan ja olen ihan aidosti mukana noissa liikuttuneissa tunteissa onnistumisissa ja saan alvariinsa kylmiä väreitä ja tippaa linssiin.

Kyseisen formaatin käyttämä ruokavaliokin tosin on vähähiilihydraattinen. Kyseisen jakson laihtuja on 2. tyypin diabeetikko ja tein yhden ihmisen aaltoja, kun jaksossa mainittiin kyseisen diabetesmuodon ruokavaliohoito. Hän kertoi ohjelmassa myös pääsevänsä pian kaikesta lääkityksestä kyseiseen sairauteen ihan kokonaan. Hiphuraa!

Tapoja laihtua ja voida paremmin on kymmeniä. Kukin toteuttaa oman projektinsa parhaaksi katsomallaan tavalla ja mikäli se toimii, niin millään muulla ei ole väliä. Kunhan voi hyvin, menee kohti päämääränsä eikä tarvitse esimerkiksi ylipaino-ongelmien kanssa painia samalla tavalla enää ikinä elämänsä aikana. Onnelliset ja itsevarmat ihmiset on niin kauniita ja sellaisten ihmisten näkeminen tekee mut hyvin hyvin iloiseksi! <3

Mulla on myös yksi tuttu, joka on saanut oman urakkansa hyvälle alulle (hän tunnistanee itsensä tästä <3) vuosien kamppailujen jälkeen. Mä hytisen kylmiä väreitä ja hihkun yksinäni ääneen, kun saan päivityksiä siitä, miten olo on kohentunut ja paino tippunut. Olen kuulemma pystynyt välittämään hänellekin tätä hyvää fiilistä ja toivon, että pystyn siihen jatkossakin! Onnistumiset on parasta!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti