keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Miksi minusta tuli läski?

Kysymys on miksi eikä miten. Jälkimmäiseen on helppo vastata - syömällä! Mutta miksi se syöminen oli sitten niin totaalisen selällään? Karu fakta on, että ruokatottumukset niin hyvässä kuin pahassa opitaan jo kotoa. Mutta 18-vuotiaana omilleen muuttanut "aikuinen" ei voi enää syyttää ketään muuta. Ei vanhempia, ei puolisoa, ei työpaikkaa.

Vaikka olenhan mä innoissani syyttämässä aina kaikkia muita. Kun kotona asuessa oli aina tarjolla leipää ja etenkin viikonloppuisin paljon herkkuja. Korkeimpaan painoon lihottuani olin työpaikassa, jossa oli ruokala ja etenkin maailman ihanimmat aamiaiset! Kun pilkkahintaan saa ison sämpylän itse valitsemillaan täytteillä ja lautasellisen muroja/puuroa reilulla mansikkahillolla. Tai entinen avopuoliso, joka oli aina mukana kaikissa mun typerissä "nyt syödään paskaa!" -mieliteoissa. On ravattu aamuyöstä autokaistalta hamppareita ja etsitty pitkin kyliä avoinna olevaa huoltoasemaa sipsipussin vuoksi. Ihan vaan, koska mä nyt vaan tahdon syödä sitä ja tätä skeidaa just nyt!

Loppukesä 2011

Kesällä 2011 otin kymmenisen kiloa painosta pois karppaamalla. Sitten ostin paketin leipää kotiin. Ja toisen. Ja kolmannen. Ja taas sitä mentiin. En nyt ollut mitenkään erityisen mainittavan fitissä kunnossa, varmaan jossain siellä +80kg kieppeillä. Vielä helmikuussa 2012 kehtasi ottaa mahasta kuvan, kun oli juuri nakuteltu koirien tassuista jäljennökset ihoon.

Helmikuu 2012
Jonkun kuukautta tän jälkeen löysin itseni taas avoliitosta. Ja joskus sillon alko se hyvinkin tyypillinen syöksikierre. En tiedä onko se sitä, että sitä tuudittautuu siihen parisuhteeseen ja lakkaa välittämästä ja huolehtimasta itsestään. On kiva yhdessä syödä paskaa sohvannurkassa ja kyllä maistuu avopuolison tekemät letut! Ei mitään intressejä liikuntaan, yhdessä tai erikseen.

Mutta kun se ei vieläkään ole puolison syytä. Tai vanhempien. Tai pullaa tarjoavien isovanhempien. Tai yhtään helvetin kenenkään. Jos nyt ei ole kyse mistään keskiaikaisesta kidutusmenetelmästä niin normaalissa tilanteessa ihminen ihan itse laittaa ruokaa suuhunsa. Ei kukaan muu. Vain minä lappasin suuhuni niitä sipsejä, puuroja, muroja, hampurilaisia, pitsaa ja loputtomia määriä leipää. Minä, ei yhtään kukaan muu.

Jossain kohti matkaa olin sairastunut. Musta tuli syömishäiriöinen ja mun kohdalla se ratkaseva tekijä oli sokeri. Toisille on helppoa vaan yksinkertaisesti syödä vähemmän ja sivuuttaa näläntunne, mutta musta ei siihen ollut vaikka sitä ihan todella omasta mielestäni halusin. En todellakaan halunnut olla läski. En todellakaan etenkään halunnut lihota koko ajan vaan lisää!

Vähähiilihydraattinen ruokavalio oli mulle kyllä tuttu asia. Olin jo todennut sen käytännössä toimivaksi, mutta en tosissani. Mulla oli (ja on edelleen) läheinen, joka on itse ollu VHH:lla monta vuotta ja hän jaksoi mulle asiasta vaahdota. Sen vuoksi on tapeltu ja oltu välirikossa - ihan vaan koska mä en kestänyt kuulla totuuksia. Mutta mä olin (ja toivottavasti edelleen olen :D) tarpeeksi tärkeä hänelle, jotta hän tästä huolimatta jaksoi vaahdota ja paasata. Lopulta kyllästyin itse itseeni ja myönsin faktat - olen lihava enkä hallitse syömistäni. Siitä alkoi muutos.

Sitä vaan oli turvallisempaa velloa niissä läskeissään ja kitistä pulla suussa ja toinen käsi sipsipussissa, että olispa kiva laihtua ja olispa kiva sitä ja olispa kiva tätä ja voi kun on niin kurja olo. Suunnan kääntäminen vaati ihan valtavia muutoksia ja se oli tietynlainen hyppy tuntemattomaan. Mutta se on kannattanut!

Erilaiset liikunta- ja ravitsemusalan ammattilaiset voivat tarjota avaimia onnistumiseen. Olkoon ruokavalio se "perinteinen" tai joku variaatio vähähiilihydraattisesta ja sisältyy siihen vain kevyesti liikuntaa tai ihan mielettömiä rääkkejä niin työn tekee kuitenkin aina ihminen itse. On löydettävä ne itselle sopivat keinot ja tarpeeksi itsestä halua tehdä se muutos. Sinä teet suurimman työn, mutta Sinä saat myös sen suurimman palkinnon.

Ei auta osoitella sormella muita, itse tässä ollaan itsestämme vastuussa! Tai ainakin minä olen.

7 kommenttia:

  1. Tosi hyvältä näyttää!! Pakko kysyä, miten on mielitekojen laita nykyään? Onko niitä, miten sivuutat jne? Miten herkuttelet? Tsemppiä jatkoon!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tällä ruokavaliolla mielitekoja ei juurikaan ole tai entiseen verrattuna ne ovat erittäin hallittavalla tasolla. Kovin hiilaripitoisella ruokavaliolla olin (ja olen) todella pahasti vietävissä ja lyödän itseni ahmimasta ennen kuin itsekään ehdin tajuta. Mutta nykyisellään tilanne on jokseenkin verrattavissa normaaliin elämään. :) Joskus tulee ajatus, että kylläpä joku maistuisi, mutta se menee yleensä itsestään ohi, kun vaakakupissa se hyvinvointi painaa enemmän. Herkuttelen joko VHH-herkuilla (esim. kermavaahtoa ja marjoja/hedelmiä) tai ihan rehellisesti syömällä roskaruokaa tai vaikkapa jätskiä.

      Poista
  2. Syömishäiriöinen mummi tässä taas,moi!Ja anteeks,et heti sanon ääneen mielipiteeni. . .mä inhoon sanaa "läski".Se merkitsee eri ihmisille,eri asiaa mut aina se on ihmistä alentava nimitys.Ja se sana paljastaa myös sun syömishäiriön ja pelon. . Totta puhuen,noissa sun "läski" kuvissa oot mun silmään kaunis,sopivan naisellisen pehmeä.Et läski!Mut mä kuulunkin niihin,joiden silmissä nää nykyiset turbohuuliset fitness-naiset on ällöttäviä :-) Ite en koskaan haluais olla miehen näköinen nainen.Sun kirjotus oli kyllä taas ihan asiaa!Taidat olla ikäistäs viisaampi yksilö!Kotoa juu opitaan ne syömistavat.Mutta ikävä kyllä ne varmaan useesti periytyy. . .itse oon ajatellu,et jos voisin palata ajassa taaksepäin n.30v niin tekisin todella paljon toisin.Mun kotona aikonaan "palkittiin" joka asiasta jollain herkuilla. .ja minä vahingossa tein samoin :-( Lapset kiristi,"lähdetään mökille mukaan,jos saadaan sipsiä,limsaa yms" ja minä annoin periks.Eli jatkoin sitä perinnettä ja huomasin liian myöhään sen.Nyt toivottavasti ylipainoinen tytär katkasee perinteen oman lapsensa kohdalla.On kyl ollu ihana huomata,et sille pikkuvekaralle tärkeintä on maissi,porkkana yms!Sellasiakin asioita kannattaa miettiä hiukan valmiiks jo nuorena.Harmi et mulle kukaan ei sanonu :-( Joskin oon ollu nuori äiti,sun ikäsenä mun lapset oli 1 ja 3v.Sit mä mietin sun ruokavalioos. . .on hienoo,että oot löytäny mieleises tyylin syödä.Mutta. . .ootkos koskaan ajatellu,et pystytkö syömään loppuelämäs noin?Et jonakin päivänä jaloissa pyörii lapsi/lapsia. . teetkö niille eri ruokaa?Koska lapset tarvitsee ihan terveyden kannalta hiukan erilaista ruokaa.Voihan olla ettet tälläsiä vielä mietikään,mut kun vaikutat niin fiksulta,niin aattelin antaa ajatuksia :-) Täällä on ihan pakko käydä joka päivä vilkasemassa,ootko laittanu uutta päivitystä!Samalla kerään taas inspiraatioo omaan projektiin :-) Joskin mä kuulun liikunnan vihaajiin,mut sun ajatuksis on ihan järkee!Ihanaa kevään odotusta sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh,meni sanat vähä väärin :-) En siis tietenkään tarkota "toivottavasti ylipainoinen tytär" . . vaan tytär,joka on ylipainoinen.

      Poista
    2. Käytän sanaa "läski" ihan tarkoituksella, koska se on hyvin provosoiva ja samalla myös siksi, että kaikelle pitää pystyä nauramaan, jolloin "läskit", "pläskit", "pallot" ja "punkerot" ovat vaan osa sitä huumoriosuutta. Jossain "virallisemmassa yhteydessä" tai toiseen ihmiseen liitettäessä käytän hyvin eri ilmaisuja. :)

      Itsellänihän tavoitteena ei ole kehonrakennus enkä mä ikinä jaksaisi kiristellä itseäni fitnesslavoille. Niissä läskikuvissa mun henkinen ja myös fyysinen vointi oli sitä luokkaa, että asialle oli yksinkertaisesti pakko tehdä jotain. Itsekin olin liikunnanvihaaja ja ensimmäinen puoli vuottahan meni lisäämättä liikuntaa pätkääkään entiseen verrattuna, se yli 16kg lähti pelkällä ruokavalionmuutoksella. Liikunta on tullut luonnostaan nyt myöhemmin ja niihin endorfiiniryöppyihin jää positiivisesti koukkuun!

      Kuulostaa hyvin tutulta toi, että lapsia palkitaan herkuilla - sitä se oli minunkin kotonani lapsena. Ja on itseasiassa edelleenkin. Oli hassua käydä kerran toisen perheen pienen lapsen synttärijuhlilla, kun siellä pöydät notkuivat erilaisia kippoja ja kuppeja, jotka olivat täynnä rakennustarvikkeita SALAATTIIN. Oli vihannekset, juustot, hedelmät, pähkinät, kalat ja sen semmoiset eri kipoissa, joista sai kasattua ihanan salaatin. Lisänä toki joo eri leipiä ja levitteitä, mutta pieni paha tyypilliseen synttärikattaukseen verrattuna. Ja tietysti löytyi upea ihan oikea täytekakku, mutta se valtaosa tarjottavista oli aivan ihanan poikkeavia!

      Ja syönkö loppuelämäni näin? Kyllä. Syövätkö mahdolliset lapset kotiruokanaan näin? Kyllä. En näe mitään syytä miksi lasten pitäisi syödä esimerkiksi sokeria, viljoja tai prosessoituja ruokia yhtään sen enempää kuin aikuisten. Tästä on myös lääkäri Antti Heikkilän siunaus, jonka perheessä myös lapset on olleet VHH-ruokavaliolla pienestä pitäen. Samoin netin keskustelupalstoilla on ollut ilo lukea "VHH-vanhempien" positiivisia kokemuksia esimerkiksi lasten ylivilkkauden ja temperamenttikohtausten tasoittumisesta turhien sokereiden karsimisella - sama ilmiö kuin tälleen aikuisella, jonka mielialat tasaantuivat.

      Kysehän ei vieläkään ole hiilihydraatittomasta ruokavaliosta vaan mahdollisuuksien ja oman mielenkiinnon mukaan mahdollisimman puhtaasta ravinnosta ja ravinnerikkaasta ruoasta. :) Kourallisessa makaronia ja kourallisessa marjoja on aika erilainen ravinnepitoisuus, vaikka hiilihydraattia saadaan kummastakin.

      Toivon, että pysyt jatkossakin mukana matkassa, sinä ihana mummi! :)

      Poista
  3. Ja mummihan pysyy mukana,koska kaiken muun hyvän lisäks tää on blogi jota ei ole pilattu mainoksilla :-) Ettet tyrkytä mulle livboxeja ja koodeja jonnekin!Oon seurannu montaa blogia,mut oon pudottanu ne nyt pois,kun kaik on alkanu kauppaamaan jotain. . .välillä siis kaupataan jotain,mikä ei ees liity mitenkään blogin aiheeseen.
    En epäile sun metodejas vaik lasten syömisten kans. . .ehkä tänä päivänä on tietoa ja vaihtoehtoja enemmän.Tarkotin vähän sellasta,ettei fanaattisesti noudateta jotain liian tarkkaa.Sillä muuten periytyy sit taas se syömishäiriö. . .ja toisaalta tiedän kokemuksesta,et jos pikkulapsi ei syö jotain,nii nälässäkään et voi pitää ;-) Houkuttelemalla voi yrittää.Olen myös lukenut ja perehtyny Heikkilään. . .mun mielestä se on hiukan liian nipo.Jos on liian ehdoton,yleensä sellanen ei toimi pitemmän päälle.
    Liikkumatta minäki oon aina painooni pudottanu. .ja paljonkin.Tottakai terveellisempää ois liikunnan kans,mut joskus on jotain esim sairauteen liittyvää,ettei löydy oikeenlaista liikuntaa.Mulla onneks uiminen maittaa :-) Joten kesää oottelen!Palaillaan.

    VastaaPoista
  4. Wou tuota sun vatsaa, ihan mieletön, rispektiä!
    Ihanaa pohdintaa! Tän tyyppinen pohdinta on niin hyvästä itselle, ymmärtää paremmin miksi on lihonut ja ei tee sitä toiste. Sä oot ihan us-ko-mat-to-man hyvännäköinen jälkeen-kuvassa!

    VastaaPoista