sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

No se paljon puhuttu vyökoe ja jäätävä heppakokemus

Etenkin tutut tietää mun olevan ihan hirvee jännittäjä. Kaikki uusi ja tuntematon jännittää ja kun lisätään siihen vielä riski nolata itsensä ja mokata jotain niin soppahan on valmis ja minä kauhusta kipsissä. Näihin tilanteisiin lukeutuu tottakai semmonen ihka ensimmäinen vyökoe!

Torstaista asti on jännitys ollut merkittävä ja lauantaiaamuna jo kimpoilin sängystä tuli perseen alla, koska nyt oon myöhässä ja koe on jo varmasti alkanu ja apuamitäsekellonäyttää?! Kunnes niin tosiaan, vyökoe on vasta sunnuntaina. Sunnuntain saapuminen oli oikeastaan jo melkoinen helpotus, koska ainakin tietää jännityksen vihdoin helpottavan.

Vyökoe oli vähän kuin ihan helvetin raskas ja vähän normaalia pidempi treeni. Alun fysiikkaosuus oli viedä multa hengen (oli ainakin 6min hyppynarua, 50 x vatsoja (mun vatsalihakset alkaa olla hereillä, ne jaksaa jo oikeesti aika hyvin!!), 1min lankku, 50 x punnerruksia (ei toivoakaan, ei minkäänlaista), 1min pito kyykkäysasennossa, 50 x kiertopotku/jalka, 50 x etupotku/jalka) ja taas romutettiin ne viimesetkin luulot jostain "kunnosta" - AAAHAHAHA!! - ole hyvä ja treenaa lisää. Enemmän ja kovemmin. Piste.

Sitten tekniikkaa. Rivissä koko joukko ilmaa lyöden ja potkien. Ja sitten parityöskentelyä annettujen ohjeiden mukaan. Tunsin ja tiedostin omat virheeni. Kävin hitonmoista kamppailua niiden turhauttavaa vaikutusta vastaan ja suoriuduin melko hyvin - tai ainakin lopuksi sain muuten niin synkkää asustusta koristamaan iloisen keltaisen vyön. :)


Nyt on sitten tässä lajissa se "ainoa pakollinen" vyökoe suoritettu. Keltaisissa sitä vois harrastella tätä vaikka hautaan saakka. Mutta eiköhän me tunneta minut jo vähän paremmin ja eihän tämä tähän tule jäämään. Toki lisää oppii ja kehittyy taitavaksi riippumatta vyön väristä, mutta tokihan mä haluan niitä kokeita suorittaa!

Kokeen jälkeen kävin pikaisesti vaihtamassa kotona vaatteet ja suuntasin kuvaamaan hevosaiheisempaa opetusta. Oli onneksi maneesin seinät suojaamassa tuulelta, mutta silti se pääsi paleltamaan luihin ja ytimiin asti. Kamera kourassa hytisin mielenkiintoisia valmennuksia seuraten ja räpsin kuvia minkä kerkesin. Onnea oli reissukaverin termarissa tuoma höyryävä tee! <3

Kotona käsittelin läjän kuvia ja söin. Nyt olen loppu. Viimeyönä en ehtinyt kuin nelisen tuntia nukkumaan ja kaikki jännitys ja muu äksöni on nyt rutistanu musta viimesetkin voimat pihalle. Se olis telkkarista 21 tapaa pilata avioliitto ja mikäli satun sen aikana nukahtamaan niin ei haittaa. Tätä se on, kun on väsynyt mutta onnellinen. :)



lauantai 28. maaliskuuta 2015

Jaiks, jännittää!


Kuukausien työ tuottaa tulosta ja mun sisäinen kello alkaa olla aika pätevässä vireessä. Perjantai-iltana laitoin pään tyynyyn hieman yhdeksän jälkeen ja siirsin kaikki herätyskellot kuudesta kahdeksaan, koska olin ajatellut tankata unta ihan koko viikonlopun edestä. Lauantaina kun on taas vasta klo 22 alkaen treenit koirien kanssa hallilla ja sieltä harvoin on selvinnyt ennen yhtä kotiin - ja sunnuntaiaamuna on sitten se vyökoe!

Lisämausteensa lauantai-sunnuntai -akselille antaa tottakai kesäaikaan siirtyminen! Mähän olen aina joka paikassa etuajassa ja varsinkin vastaavat uudet ja jännät tilanteet vaativat ehdottoman liioteltua turhan aikaista paikallaoloa. Joten sunnuntaiaamuna olen nukkunut liian vähän, jännityksen takia oletettavasti liian huonosti ja sitten vielä kimpoilen tajutakseni varmasti mikä kello sitten näyttää oikeata aikaa!

Niinpä siis ajattelin nyt nukkua varavirtaa vähän talteen. Paitsi ettei mun sisäiselle kellolle tosiaan enää vinoilla. Vaikka olisin sammuttanu herätyskellot ihan kokonaan niin klo 6.01 olisin herännyt aivan pirteänä joka tapauksessa. Yritin vielä saada unta, mutta olisin vaipunut tiedottomaan tilaan enää korkeintaan tukahduttamalla itteni tyynyllä - niin täynnä virtaa olin heti aamusta. Joten se siitä megapitkistä yöunista, mutta akut tuntuu siitä huolimatta olevan hyvin täynnä. :)

Onneksi sitä pienen mukavan jännityksen voimalla jaksaa vaikka mitä! :) Nyt on reilu tunti makoiltu koirien kanssa eikä ole pidetty turhaan kiirettä mihinkään suuntaan. Tästä kun kohta pitää nousta niin sitten onkin ohjelmaa pitkälle sunnuntai-iltaan asti. Joten toivottavasti palaan tähän koneen ääreen huomenna illalla pääsiäistipun värisen vyön kanssa. :)

Mukavaa viikonloppua! <3

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Eva Wahlström - Rajoilla

Sain maanantaina lainaan Eva Wahlströmin kirjan Rajoilla. Sen verran oli koukuttavaa luettavaa, että kahlasin koko teoksen läpi parilta istumalta! Isin kanssa meillähän on treenihokema "harjoitus tekee Eva Wahlströmiksi" - sopii toivoa. ;)

"Rajoilla

Positiivisuudestaan tunnettu nyrkkeilijä Eva Wahlström paljastaa kirjassaan huippu-urheilun synkän puolen. Rajoilla on rehellinen kuvaus urheilija-arjesta, sitkeydestä ja valosta, joka lopulta voittaa pimeyden.
Keväällä 2007 Eva Wahlström hallitsee yksinvaltiaana Suomen nyrkkeilyä ja harjoittelee äärirajoilla. Keho hälyttää, mutta kipu kuuluu ammattiin.

Kymmenennen peräkkäisen Suomen mestaruuden varmistuttua kehästä poistuu urheilija, jonka jalat tuskin kantavat. Nyrkkeileminen on mahdotonta, mutta miten siitä voisi luopuakaan? Kuin luopuisi omasta itsestään.

Pohjakosketus pakottaa katsomaan urheilua eri silmin. Kun oma lapsi syntyy ja valmentaja vaihtuu, keho elpyy ja sen mukana ilo. Eva siirtyy ammattikehiin ja voittaa 2012 Euroopan mestaruuden. Mutta samalla kovenee harjoittelu ja tuskat palaavat, entistä musertavampina. Onko huippuurheilun todella oltava hengenvaarallista? Miksi itsensä rääkkäämiseen jää koukkuun?

Eva Wahlström (s. 1980) on Suomen kaikkien aikojen naisnyrkkeilijä, joka amatöörivuosinaan otteli maailman huipulla. Ammattilaisena hän on hallitseva Euroopan mestari. Nyrkkeily-uran rinnalla Wahlström opiskelee huonekalusuunnittelua."



tiistai 24. maaliskuuta 2015

Kun entisestä inhokista tulikin suosikki!

Oon aina ollu semmonen yökukkuja. Vasta viime keväänä ensimmäistä kertaa silleen tosissaan veivasin unirytmiä uusiksi ja aloin heräämään aikasemmin ja menin vastoin myös nukkumaan aikasemmin. Opin repimään kaiken ilon irti valoisista tunneista sen yön pimeydessä norkoilun sijaan.

Kesälomalla sitten unirytmi lipsahti takaisin myöhäisten aamujen puolelle ja sille tielle jäätiin. Nyt muutaman kuluneen viikon aikana oon saanu taas niskalenkin itestäni aamusin ja viime viikolla käytiin koirien kanssa aamulenkillä auringonnousun aikaan peräti viitenä aamuna. En suorittanutkaan tätä muutosta jäätävällä raivolla vaan ensin laitoin itseni heräämään seitsemältä. Ei tarvinnut nousta sängystä eikä tarvinnut kirmata lenkille - piti vain herätä. Tässä lyömätön apu oli herätysvalo ja sen yhteydessä toimiva radio. Niin ja erityiskiitos Aamulypsylle!

Koirista ei ole mitään apua heräämisen kanssa...

Sitten piti herätä puoli seitsemältä. Ja sitten varttia yli kuusi. Ja nyt kello soi kuudelta. Herätysvalo lähtee kirkastumaan varttia vaille kuusi. Illalla lenkille lähtemistä voi helpottaa laittamalla lenkkivaatteet valmiiksi samaan pinoon. Ei tarvitse sitten aamukiukkuisena etsiä kun on sukat hävinneet ja ei sitä juuri tiettyä paitaa löydy mistään. Mekaanisesti vaan pukee pinossa olevat vaatteet, laittaa kuulokkeista sen samaisen Aamulypsyn pälättämään korvista ja ehkä vielä muistaa ottaa koiratkin mukaan.

Ulkona sitä saa ensimmäiset henkäykset raikasta ilmaan keuhkojen täydeltä. Ja hetken päästä siristelee juuri samaan aikaan nousevan auringon kanssa. Sen jälkeen tuntuu täysin mielipuoliselta se ajatus, että oliskin tämän sijaan jäänyt peiton alle kuorsaamaan. Hiljalleen heräilevä luonto ja ihmiset, vain muutamia autoja siellä täällä, höyryävä hengitys ja silkkaa liikkumisen riemua täynnä olevat koirat.


Sitten sukelletaan peltojen kautta metsään. Kaikessa rauhassa saa juoksuttaa koiria pitkin metsää, katsella niiden sinkoilua ja painia. Ja kun tunti, puolitoista tai kaksi tuntia myöhemmin palaa takaisin ihmisten ilmoille niin näky on ihan erilainen. Valtavasti autoja, ihmisiä, pyöräilijöitä, lakaisukoneita ja kaikkea muuta hälinää.

Kyllä kevät on ihmeellistä aikaa ja kyllä valolla on ihmeellinen voima - se saa jopa mut rakastamaan aamulenkkejä!

Tyylikkyys ennen kaikkea!

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Entä jos väsymys vie voiton?

Perjantaiaamuna heräsin huonosti (sohvalla) nukutun yön jälkeen. Reippaana tyttönä kuitenkin nousin kuudelta sängystä eikä nyt erityisemmin väsymys tuntunut painavan. Töissä välillä haukotutti, mutta ei mitään maailmanlopun tuskaa. Tunsi kyllä, että huonot yöunet alla, mutta hyvin siinä pärjättiin.

Tunnin verran ehdin olla kotona ja sitten ajattelin yhdistää suunniteltuun saliin myös kauppareissun. Myöhäisesti ajankohdasta johtuen suuntasin ensin kauppaan, koska salin jälkeen olisi kaupat jo menneet kiinni. Lämpöisessä autossa istuessani tajusin, että nyt väsyttää. Kaupassa tajusin, että nyt väsyttää silleen ihan oikeesti.

Väsymystä kun on ainakin kahdenlaista. On sitä hyvinkin tutuksi tullutta "laiskaa väsymystä", joka menee ohi, kun vaan sitkeästi puskee siitä läpi ja menee treenaamaan. Mutta nyt kohtasin sen oikean väsymyksen. Aivot oli puuroa, kauppareissu oli ihan tajutonta tuskaa ja jopa silmien räpyttely oli kuin hidastettua toimintaa. Se ei tuntunut ravinnon vähyydestä tai kehnosta laadusta johtuvalta heikotukselta vaan ihan rehellisesti keho tuntui aivan lopen uupuneelta.

Olen luvannut kuunnella kehoani ja tehdä asioita kehoni antamaan palautteen mukaan. Todelliset treenaajat puskee läpi oli väsymystaso mikä hyvänsä, joten olenko ihan luuseri jos annan väsymykselle periksi? Enhän mä mikään ultimaattinen pro-treenaaja olekaan. Tämmönen ihan tavallinen hikoilija vaan. Niinpä pakkasin kauppakassit autoon ja salin sijasta ajoin takaisin kotiin.

Kuuntelin kehoni kirkuvaa tarvetta saada unta ja nukuin. Lauantai valkeni jo huomattavan erilaisella vireystasolla ja olin hyvin hyvin tyytyväinen tekemääni valintaan nukkua treenaamisen sijasta. <3 Aamulenkki koirien kanssa ja päivällä tappelua isin kanssa sekä illalla omaa rauhaa saunomisen merkeissä. Sunnuntaina laatuaikaa äitin kanssa leffan merkeissä ja illalla kävin salilla tekemässä treenin ja harjoittelemassa tekniikkaa potkunyrkkeilyn vyökoetta varten.

Loistava viikonloppu, kertakaikkisen loistava!

P.S. Koirablogi ja läskiblogi saivat yhteneväiset uudet ulkoasut. :)


perjantai 20. maaliskuuta 2015

Kickboxing #17 & #18 - Mustelmat kertoo hyvistä treeneistä!

Vähän reilu viikko vyökokeeseen! Maanantaina sotkeuduttiin mukaan edistyneempien joukkoon treenaamaan ja sai treenata jonkun taitavamman parina. Eilen sen sijaan peruskurssilaiset treenasivat keskenään tekniikkaa ja rivissä huitomista vyökoetta varten.

Jos nyt jossain pitää petrata niin sen huonomman puolen treenaamisessa. Käytännössä pelkästään vasen jalka edessä huidottuani sain eilen huomata, että oikean jalan vaihtaminen eteen aiheuttaa kaaoksen. Likimain mahdottomuus muistaa mikä on siinä kohti etujalka ja mikä on etukäsi ja voi nyt helvetti. Tasapaino ja se vähäinenkin hallinta potkuista häviää kokonaan ja kaikki tekeminen tuntuu vaan täysin luonnottomalta.

Tiedossa on vapaa viikonloppu ja aika tullaan käyttämään tehokkaasti hyödyksi! Narsisti tulee viettämään tekniikan kertaamisen merkeissä aikaa peilin edessä ja toivottavasti isin kanssa ehdittäis vähän tappelemaankin. Salia, rappusten kipuamista, pitkää lenkkiä koirien kanssa ja täydellinen rentoutuminen lauantai-illan saunavuoron merkeissä. On tiedossa aika monimuotoisesti treeniä ja valmistautumista ensi viikolla alkaviin uusiin haasteisiin. Ollaan kuulkaa jännän äärellä ystävät!

Huikeeta viikonloppua!

P.S. Tää on hyvä lajivalinta ihmiselle, jolle tulee mustelmia "ihan aavistuksen helposti"! ;)



Kuusinumeroinen luku!

Huikeeta, pikkuista blogiani on luettu jo yli satatuhatta kertaa! <3


keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Mutta kerranhan sitä vaan eletään?

Eilen oli karkkipäivä. Siis semmonen ihan ultimaattinen "kaikki mittarit täyteen"-tyyppinen mässäilyporsastelusikailupäivä. Siihen oli syynsä ja siitä tulee tarkemmin lisää parin viikon sisällä, tässä saadaan uutta tuulta purjeisiin ihan ulkpuolisen tahon puolesta. Olen tulevassa projektissa mukana niin täysillä kuin voi vaan olla, joten kaikki sikailuhimot piti kuitata pois alta laakista. Onnistui, mua kuvottaa ajatuskin mistään herkuista. :D

Eilen siinä irtokarkkeja mussuttaessani mietin kuinka paljon helpompaa se olisikaan näin. Söisit välittämättä lainkaan mitä laitat suuhusi, mitä se tekee olotilalle ja kropalle - puhumattakaan siitä, ettei kiinnostaisi paskan vertaa miltä se oma keho näyttää! Koska siis hei, kerranhan täällä vaan eletään, joten minkä takia viettää se aika murehtien hiilareita ja treenien määrää? Tuskaillen löllyvien jenkkakahvojen ja piilossa pysyttelevien lihasten kanssa?

Kuinka hienoa olisi vedellä sipsejä, jätskiä ja leivoksia just tasan sillon, kun itteä huvittaa? Eikun ootas nyt hei hetki - mähän kokeilin sitä jo! Mun itsetunto ei vaan taipunut hyväksymään sitä, että elämä läskinä olis ihan jees. Ei ollut ihan ookoo olla mahtumatta enää normaalikoon vaatteisiin. Ei ollut ihan ookoo kärvistellä turvonneen ja kipeän vatsan kanssa. Ei ollut ihan ookoo hengästyä kevyestä kävelylenkistä. Enkä koskaan oppinut toisessa ihmisessä pitämään ylipainoista ulkomuotoa kauniimpana kuin sitä treenattua.

Oli paha olla - niin henkisesti kuin fyysisesti. Herkkujen syöminen ei ollut iloa vaan täysin avutonta tunnesyömistä. Vaikka sai syödä ihan mitä halusi. Kärsin rumasta ulkomuodostani ja siitä, ettei sillä keholla pystynyt liikkumaan. Ihailin sporttisia mimmejä ja haaveilin itsekin joskus näyttäväni siltä. Haaveilin samalla, kun kipaisin kaupasta kolmioleivän, kolme pasteijaa ja berliinimunkin.

Mutta kerranhan sitä vaan eletään! Syöminen ja lihominen on helppoa. Siihen ahdinkoon on helppo vajota ja jäädä sinne. Keksiä tekosyitä ja uskotella, että tää on ihan jees ja mulla on hyvä fiilis. 100 kg rajapyykin lähestyessä mä tajusin, että jos en nyt pelastaudu, niin kohta ollaan jo korviakin syvemmällä tässä kusessa. Ei ollut mitään syytä jatkaa vanhoja elintapoja. Ei mitään menetettävää, ainoastaan voitettavaa ja saavutettavaa. Tie ei ole ollut eikä tule olemaankaan ruusuinen, mutta jos tämä jonkun mielestä on se huonompi vaihtoehto ja tässä nyt menetän jotain kun en jonkun mielestä "nauti elämästä" ja olen "liian ankara itselleni" niin ei voi kuin nauraa.


Olen ääripäiden ihminen ja mieleltäni sairas. Voi olla, etten tällä tiellä elä yhtään sen pidempään, kuin jos olisin pitänyt vanhat tavat. Mutta saan ainakin elää sen ajan paremmalla itsetunnolla ja saan nauttia liikkumisesta sekä syödä silti hyvin. Kun ei ole tuota kristallipalloa. Täysin perseestä olleet ruokatottumukset olisivat voineet viedä mut hautaan ennen eläkeikää. Tai nyt saatan vaikka tippua hevosen selästä niskoilleni ja kuolla jo ensi viikolla. Tulee se noutaja sitten huomenna tai viidenkymmenen vuoden päästä niin haluan siihen asti voida mahdollisimman hyvin.

Sen oman hyvinvointinsa jokainen sitten määrittelee itse. Hyvin harvoin ylipainoiset vaan telkkariohjelmia lukuunottamatta kehuskelevat, että kyllä on hyvä olo ja tästä kun muutaman kilon vielä lihoisi niin olisi ihanteellista! Liian monesti vaan kuulee sitä, että kun pitäisi laihtua ja voi kun on tätä ylipainoa ja dieetti sitä laihdutuskuuri tätä. Usein jos ihminen on tyytymätön paitansa väriin niin hän pukee ylleen eri värisen paidan. Ja mä sillon joskus tajusin, että olen tyytymätön painooni, asialle pitää tehdä jotain. Ei vain seistä peilin edessä kitisemässä ja kipaista sitten kauppaan karkkia hakemaan. Jotkut asiat vaan on niin kovin mustavalkoisia. Ne keinot, joilla haluamansa asian saa toteutettua on jo sitten ihan kaikkea muuta kuin mustavalkoisia.


En voi tietää, ehkä sitten joskus sillä ei enää olekaan merkitystä näkyykö vatsalihakset tai kuinka pahasti jenkkakahvat tursuu farkuista. Kunhan en ikinä joutuisi puhumaan tyytymisestä. Että tyydyn johonkin asiaan tai olotilaan, koska en viitsi tehdä asialle mitään, vaikka voisin. Ihanteellistahan olisi, että voisin aidosti olla aina tyytyväinen itseeni. Ilman jossittelua ja kitinää.

Sitä kerranhan sitä vaan eletään -ajatusta sovellan sitten moneen muuhun asiaan. Esimerkiksi tatuoinnit on semmonen asia. Multiin laskettaessa sillä ei ole mitään merkitystä kenellekään onko mun nahkassani mustetta vai ei. Ja vanhainkodissa oma ikäluokkani on muutenkin niin tatuoitua sakkia, ettei siellä kukaan katso ryppyisiä tatskoja vinoon. Saan kyllä kuulla kuinka olen tuhonnut kauniin ihoni ja kaikenlisäksi tuhonnut myös kauniit hiukseni, mutta mua se jaksa ihan kauheesti liikuttaa. Mun mielestä mä saan aika paljon anteeksi, kun en polta tai juo ja pyrin muillakin osa-alueilla sekä mielen että kehon hyvinvointiin. Se vaatii työtä, mutta tässähän sitä työtä koko ajan tehdäänkin eikä vain jossitella!

Niin saahan nyt siitä hyvästä hiuksia ajella ja tykittää superterveellistä mustetta ihon alle - koska kerranhan sitä täällä vaan eletään! ;)

Kauko ei kyllä tajuu tämmösiä juttuja ollenkaan! Kauko on onnellinen poika, kun saa syödä, juosta ja elää laumassa!
Siitä on hyvä ottaa mallia oikeasta elämänasenteesta. ;)

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Kun vietiin viimeinenkin syy olla lähtemättä

Aamulenkistä on ollut tähän asti todella vaivatonta venkoilla. Kun on pimeää. Ja sitten liian jäistä. Ja liian lumista. Ja sitten taas liian jäistä. Liian märkää. Jonka jälkeen taas liian jäistä. Ja aivan liian pimeää. Niin ja tietysti jäistä.

On ollut naurettavan helppoa vetää peittoa vaan paremmin korville ja siirtää herätyskelloa kirkumaan vähän myöhemmin. Mutta mihin voi vedota, kun aamulla on korkeintaan aste tai kaksi pakkasta ja aurinko paistaa?! Ei kertakaikkisen mihinkään - eikä ole edes tarvetta keksiä syitä olla lähtemättä! Aikalailla tasan klo 7 ponkaisin ovesta pihalle laumani kanssa ja täsmälleen samoilla minuuteilla nähtiin ensimmäiset kunnolliset säteet nousevasta auringosta.

Mitään järin raskasta lenkkiä ei tehty, pääasia nyt se, että tuli lähdettyä. Varuskunta-alueen metsissä seikkailtiin pitkälle yli tunti ja juuri kun oli varma, etten tiedä lainkaan missä ollaan niin hups yhtäkkiä oltiinkin taas ihan kotinurkilla. Koirat sai juosta ja riekkua, itse sain heti aamutuimaan ladata aurinkoa itseeni.





maanantai 16. maaliskuuta 2015

No voi nyt herttinen mikä vapaapäivä!

Aurinko on parasta. Siis niinku ihan käsittämättömän parasta! Sunnuntaiaamu starttasi nousevan auringon tahtiin. Vähän siivoilin kotona, söin aamupalaa ja pakkasin laumani autoon. Kipaisin Malminkartanoon (oli joku muukin liikenteessä..) ja seitsemän kertaa kipaisin vaihtelevin menetelmin rappuset huipulle.

Huomasin eron viime syksyn rappuralleihin. Vauhti oli kovempi, taukoja oli vähemmän, palautuminen oli nopeampaa. Mun kunto todella on noussut! Joojoo, puuskutin ja hiki lensi, mutta askel tuntui kevyeltä ja sitä kipitteli rappuja ylös ihan todella mielellään!


Malminkartanosta otettiin välietappi mummolaan tankkaukselle. Salaattia, kiehautettuja vihanneksia ja uunikalaa. Yleensä mummot tuputtaa jos jonkinmoista höttöä, mutta mun mummot onkin aika spesiaalia porukkaa. Kauempana asuvan mummon luona kesällä ramppasin ruokapöydässä minkä ehdin - ja laihduin! Vaikka söin kuin hevonen niin itsekin VHH-ruokavaliota noudattavan mummon ruokapöydässä kelpasi latoa isompiakin annoksia kurkusta alas. Ja tämä lähempänä asuva mummo on "hyvin koulutettu" ja etenkin mummon viljattomaan pohjaan tekemä pitsa on ihan superherkkua!

Tässä lähellä olevassa mummolassa ei noudateta mitään hiilihydraatteja karsivaa ruokavaliota, mutta ei siellä mitään aleta myöskään tuputtamaan. Nyt sattui mummolla olemaan pieniä lettuja valmiina ja kysyi, josko maistuu. Eikä loukkaannuta lainkaan vaikka kieltäytyisi. Pienet lättyset oikein sokerisella mansikkahillolla maistuivat tänään kuitenkin oikein oikein hyvin ja täysin ilman morkkista. Illalla tosin joo vatsa kupli inhottavasti - ei ollut mitään karppilettuja meinaan-, mutta kyllä oli hyvää!



Mummolasta vaihdettiin isin luokse ja käytiin koirien kanssa kävelyllä. Tuulta ei ollut nimeksikään ja ihanan keväinen aurinko lämmitti pilvettömältä taivaalta. Tehtiin kiireetön noin tunnin lenkki ja nautittiin auringosta. On sillä vaan ihmeellinen voima! Lenkin jälkeen otettiin isin kanssa pienet lyöntitreenit.

Kotona kampesin itseni ihan oikein parvekkeen sohvalle. Koko päivän samaiselle seinustalle paistava aurinko lämmittää parvekkeen (ja koko pienen asuntoni..) hellelukemiin ja oli oikein mukava loikoilla auringonpaisteessa. Kävipä niinkin, että yli tunnin päiväunetkin tuli siinä torkahdettua. Auringonlaskun aikaan heräsin ja vaihdoin olohuoneen sohvalle jatkamaan päiväunia vielä muutamaksi tunniksi. Illalla heräsin iltapalan ja koirien pissatuksen verran ja jatkoin hyväksi havaittua nukkumista vielä yhdeksän tunnin verran ihan vaan herätäkseni uuteen aurinkoiseen aamuun.

Varsin latautunut olo. On ladattu unta ja aurinkoa, ei yhtään pöllömpi kombinaatio. :)

Mitä aamupalaksi?

Multa kysellään aika paljon, että mitä syön aamupalaksi, kun en syö leipää tai puuroja. Jo projektin alkumetreillä opettelin jotain jännää ja vierottauduin irti perinteisestä "aamupalasta". Samasta aiheesta on hyvin samantapainen postaus jo jossain päin blogia, mutta koska samaa ihmetellään edelleen niin aina tämä aihe on hyvä kaivaa esiin!

Tyypillinen "terveellinen aamupala" on tyyliin ruisleipää ja puuroa. Mulle se tarkottaa parin tunnin päästä kiljuvaa nälkää ja palloksi turvonnutta mahaa - mutta hei, pyöreäkin on muoto! ;) Antti Heikkilän kirjassa neuvotaan luopumaan aamupala-ajattelusta. Mitä tahansa voi syödä mihin aikaan päivää tahansa. Ja siinäkös oli opettelemista! Alkuun se aamupala oli aika pitkälti esimerkiksi smoothieta. Kunnes jossain kohti huomasin sujuvasti syöväni aamupalaksi edellisenä päivänä tehtyä ruokaa - vaikka nyt uunikalaa ja salaattia.

Nykyään aamupalaksi on vakiintunut jokin vahvasti kananmunapohjainen ratkaisu tai viimeaikoina rahka marjoilla ja turvotetulla pellavansiemenrouheella. Pellavapuuro on rahkaan sekoitettuna sekä hyvää että vatsa tuntuu siitä tykkäävän. Ja toisekseen se on helppoa sekä nopeeta. Mullahan ei ole mielenkiintoa kikkailla mitään erikoista yhtään missään vaiheessa päivää, joten kaikki ruoat on tyyliä yksinkertainen on kaunista. Myös ne leipätäytteillä lastatut paprikat on loistava vaihtoehto!

Joten vaikka se hassulta aluksi tuntuukin niin aamupalaksi voi syödä mitä vaan. Puuro-, leipä- ja muroteollisuus on luonut tietynlaisen kuvan aamiaisesta, mutta siitä poikkeaminen olikin yllättävän helppoa. Etenkin, kun aamulla kahdeksalta syöty energiapitoisempi aamupala kantaa pitkälle työpäivään eikä tarvitse kytätä kelloa vatsa kurnien hirveässä nälässä. 

Tänään meni aamiaisena taas sitä rahkaa pellavapuurolla ja marjoilla. :)

Nam!

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Käytä järkeä - rakenna itsellesi sopiva ruokavalio

Erilaisia foorumeita tässä projektin aikana seuranneena on kyllä pakko ihmetellä, että mihin on kadonnut ihmisten maalaisjärki. Hiilihydraattien karsimiseen perustuvassa ruokavaliossa (nimitykset on monet; karppaus, VHH, LCHF, jne.) otetaan tilalle rasvoja, koska energiaa tarvitaan ja pelkkä proteiini "liikakäyttönä" muun muassa varastoituu hiilihydraatin tavoin rasvaksi käyttämättömänä ja lisäksi on rasite munuaisille.

Tarvitaan siis rasvaa. Mutta kuinka paljon? Mähän olen tämmönen tavallinen pulliainen ja esimerkiksi kirjoitan tätä blogia oman terapoinnin lisäksi muille ihan tavallisille pulliaisille ja kaduntallaajille. Siis meille, jotka olemme kyllä kiinnostuneita ravinnosta ja sen eri osa-alueista, mutta emme kulje excel-taulukon ja keittiövaa'an kanssa laskemassa saanteja. Koirapuolella koirien raakaruokinta on yleistynyt kovasti ja on koomista seurata kuinka koirilleen ihmiset laskevat mg-saannit ravinteista ja itse vetävät ihan mitä skeidaa tahansa.

Myös omat koirani syövät raakaruokaa (ts. lihaa, sisäelimiä, kalkinlähteeksi luita, jne.) ja jotkut tärkeimmät ja mulle parhaiten perustellut lisät tulee purkista. Ihan sama laittaisinko itteni vai koirat excel-taulukkoon niin koko jengillä olis varmaan jotain pahasti päin persettä. Mutta luulen, että ollaan suunnilleen sen kultaisen keskitien tuntumassa - ainakin pientareella jos nyt ei keskellä ihanteellisinta väylää.


Takaisin aiheeseen, siis kuinka paljon sitä rasvaa? Vastaus on mun mielestä aika helvetin helppo: SOPIVASTI. Siihenkin varmasti löytyy jonkun tohtorin, valmentajan, professorin, ravitsemusneuvojan ja naapurinkumminkaiman erittäin pätevä grammamääräinen tieto, koska tarvehan ei voi olla yksilöllinen.

On vähän surullista lueskella palstoilta kuinka joku lyö hanskat tiskiin VHH-ruokavalion kanssa, koska esimerkiksi vatsa ei toimi kuitujen vähyyden takia tai suuret määrät rasvat närästävät. Vatsan jumitukseen on monella tarjota erinomainen ratkaisu: apteekki. Pielessä olevaa ruokavaliota paikataan ihan tyytyväisenä laksatiiveilla ja kerrotaan kuinka otetaan lusikallinen suoliston WC-ankkaa joka päivä niin johan pelittää masu. Ja mulle toi on ihan yhtä metsässä kuin se lihottavan ruokavalion paikkaaminen neuroottisella liikkumisella.

Toiset myös ihan tosissaan lusikoivat myös sitä rasvaa - ihan semmosenaan. Koska niin kuuluu tehdä. Ehkä mä olen sitten vähän huono VHH-ruokavalion edustaja, koska kyllä mä tietääkseni saan ihan riittävästi rasvaa ruoista ilman erityistä rasvalla läträämistä. Projektin aikanahan en ole kuin muutaman kerran taulukoinut syömiseni ja jakauma oli rasvojen murskavoitto ykkössijasta, proteiinit kakkosena ja hiilarit nyt just ja just ylsivät kolmannelle palkintokorokkeelle. Ilman erityistä rasvan lisäämistä.


Ja mitä siihen kuitupuoleen tulee, niin mulla ainoot vatsaongelmat liittyy mässäilypäiviin ja ihan erityisesti viljoihin. Ei ole väliä onko se ollut sitä paljon hypetettyä puuroa vai ihanan hötöä vehnäleipää. Reaktio on sama ja mä turpoan kuin ilmapallo sekä oikeen hyvällä tuurilla saan vatsani myös kipeäksi. Arkiruokavaliolla vatsa pysyy tyytyväisenä ja toimii ongelmitta. En tosin ihmettele, jos vatsa vetää jumiin pelkillä maitotuotteilla, lihalla ja kananmunalla. Mulla nyt kuitenkin ihan ehdotonta pääosaa esittää kasvikset ja marjat - hyvin toimii, ei tarvitse apteekista lisävauhditusta.

Se oman kehon kuuntelu on aika arvokas taito. Moni teilaa VHH-ruokavalion, koska pitää jaksaa urheilla. Ja vaikka mä olen itse saanut projektistani lähinnä vain positiivista palautetta niin eniten lähinnä ihmetellään, että miten mukamas jaksaa urheilla matalilla hiilihydraateilla? Itsehän en asiasta paljoa tiedä, mutta käsittääkseni kehon kyky varastoida sokeria on aika pieni ja niiden tyhjentämisen jälkeen polttoaineeksi otetaan rasva. Mutta mitä siihen jaksamiseen tulee, niin ihan kivastihan tää sujuu! :D En tiedä millä mittarilla se edes mitataan mikä on kova urheilusuoritus, mutta omasta mielestäni revin aika kovia settejä. Ja jaksan mainiosti, kiitos kysymästä.


Monesti saa lukea siitä kuinka VHH-ruokavalioon siirtynyt "tarvitsee hiilaritankkausta", koska muuten ei jaksa ja tulee heikko olo. Sittenhän sitä pitää tankata oman tarpeensa mukaan. Vaikka keskustelun edetessä onkin selvinnyt, että rasvojen saanti on ollu aivan liian heikkoa. Vähärasvaisuus ja vähähiilihydraattisuus on yhtäkuin eräs tunnettu dieetti ja siitä on sitten aika monenlaista kokemusta ja mielipidettä. Mähän meinasin viime kesänä tehdä kuolemaa rankkojen pyörälenkkien jälkeen. Vapisin, voin pahoin, huimauksesta menin pitkin seiniä ja sitä rataa. Koska helteiden aikaan oli maistunut vain ananasrahka ja helvetin monta litraa vettä. Että semmonen ravinnehuuhtelu.

Vielä 1,5 vuoden jälkeenkin opettelen edelleen kuunteleman kehoani. Kuten mikä on vanhoista tavoista pinttynyttä "nälkää" ja mikä on ihan oikeata nälkää. Tai millon energiaa saatu aivan liian vähän ja siksi heikottaa. Tai suolasta on huutava pula. Tai millon on saatu unta aivan liian vähän. Tai millon onkin nälän sijasta oikeastaan vaan hirveä jano. Kyllä tää on tyhmä kroppa..

Pointti pitäis olla aika selvä, vaikka teksti perin sekavaa onkin! Tiedon ja pätemisen viidakossa on pidettävä se oma järki mukana ja tehtävä ne itselle sopivat valinnat. Jokainen tyrkyttää omaa näkemystään ainoana oikeana totuutena ja kaikki muu on roskaa. Musta on koomista, että joku voi kokea tietävänsä oikean vastauksen niin täydellisesti, että voi tulla kertomaan jopa minulle, että minä teen väärin. Olen päätynyt merkittävästä ylipainosta turvallisesti normaalipainon alueelle, olen saanut syömishäiriöitäni hallintaan, voin rehellisesti sanoa voivani hyvin ja liikun monipuolisesti. Ja silti joku voi tulla sanomaan, että tämä on väärin.

Silloin vain hymyilen nätisti ja nyökyttelen. Koska kyllä, ihan metsässä ollaan. :)

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Kickboxing #16 - "Mus on voima, jota ei voi vaimentaa"

"Pusken täysii aina vaan, mun ei täydy vaan mä saan!" Elastinen - Eteen ja ylös

Hmm. Jos mä jotenkin olen luullut, että tähän mennessä on oltu yksissäkään rankoissa treeneissä niin HAH - hölynpölyä! Tänään sain semmosta ihan pientä esimakua siitä, mitä se ihan oikea treenaaminen sitten tulee olemaan. Koska jos mä yhtälailla oon joskus luullut hikoilleeni paljon niin - HAAAAAH!! - kyllä tänään valuttiin hikeä ihan silleen oikeesti.

Lämmiteltiin varjonyrkkeilyllä ja kenen tahansa liian laiskasta nyrkkeilystä sanktiona koko porukka punnersi. Jo tässä vaiheessa hiki virtasi ihan silleen mukavasti. Sitten en muista enää tapahtuiko siinä välissä jotain, mutta jossain kohti päädyttiin parityöskentelyyn. Oppilaita oli pariton määrä ja sain suuren ilon sekä kunnian treenata apuvalmentajan kanssa. Kaikennäköisiä lyöntien ja potkujen yhdistelemistä semmosella ihan tosissaan mun kuntoa koettelevalla tahdilla. Karsittiin samalla kaikki luulot mun mukamas johonkin suuntaan kehittyneestä kunnosta. Juuei, kyllä mä ihan totaalista kuolemaa tein. :D

Opin joitain mulle ihan täysin uusia juttuja.
Väsymisen myötä suojaus alko tippumaan ja siitä hyvästä valmentaja heitti mua hanskalla päähän.
Sain osaavalta pariltani koko ajan korjausta ja neuvoja.
Keskityin ja yritin parhaani - ja yritin vielä vähän enemmän.

Yritän kovasti olla tuskastumatta siitä, etten kykene muistamaan ja luonnostaan toteuttamaan kaikkea mitä pitäisi. Koska hermoillessa sitä suoriutuu aina vaan huonommin. Hengitin, kasasin ajatukseni ja yritin uudestaan. Tiedostin epäonnistumiset, mutta myös huomasin itse onnistumiset ja sain niistä sen lisäksi palautetta sekä valmentajalta että apuvalmentajalta.

Loppuun kolmen minuutin pito joko lankutus- tai punnerrusasennossa. Uhkailtiin, että peruskurssia ei läpäise, jos ei pysy tässä asennossa koko sitä aikaa - ja sillä uhalla mähän olisin pysyny siinä vaikka ensi viikkoon! :D Tuijotin sitä punasta mattoa mun naaman edessä ja miten siihen alko muodostumaan pieni lammikko. Siis tästä lärvistä valu hikeä ihan käsittämättömällä tahdilla!! :D Mua alko oikeesti jopa naurattamaan.

Kesken treenin tänään ihan yhtäkkiä valmentaja tuli tenttaamaan multa, että miksi mä oikein olen täällä. Minkä takia mä olen valinnut potkunyrkkeilyn? Menin ihan lukkoon ja sönkötin jotain monipuolisuudesta ja koko kehon käytöstä ja sen semmoista. Vastaus ei ollut riittävä. Miksi juuri potkunyrkkeily? Miksei vaikkapa Zumba, rasittaahan sekin koko kehoa monipuolisesti? Sitten mulla sytty se lamppu ja vastaus oli helppo: "I want to be a fighter." Pienen juttutuokion päätteeksi mulle jäi ihan valtavan hyvä mieli saamastani kannustuksesta ja positiivisesta palautteesta. Mä haluan oppia, kehittyä. Haluan olla tässä lajissa hyvä.

Ja kas, peruskurssi on päättynyt. Tää on nyt ihan käsittämättömän sekavaa kirjottelua, mutta ei tämmösessä endorfiinipöllyssä voi mitään muuta vaatia. :D Ensi viikosta lähtien treenataan edistyneempien joukossa, mutta valkoiset vyöt keskenään. Ja tämän kuun lopussa sitten vyökoe. Miten monta vuotta mä haaveilin tästä lajista. Voivottelin ja kitisin, että olispa varmaan kivaa. Vois olla ehkä ihan mun juttu, semmosta mun näköstä tekemistä.

En mä sentään ihan tyhmä ollut, koska kyllä, tää todella on mun juttu! ;)

Näitä hanskoja ei suinkaan olla laittamassa naulaan - vastahan tässä on vähän päästy pintaa raapaisemaan!

torstai 12. maaliskuuta 2015

Miltä maistuu elämä ilman vaakaa?

Ristus, jos olisin tiennyt puntarin heivaamisen seuraukset niin se olis kadonnut kodistani jo puolitoista vuotta sitten! Olen nyt tajunnut mitä kaikkea se vaaka oikein on aiheuttanut. Mun ei ole tällä viikolla edes etäisesti tehnyt mieli herkkuja, koska mä en tiedä kuinka paljon painan. En voi aamulla tarkistaa, että jaahas, sama lukema kuin eilen tai ehkä jopa vähemmän vaikka söin eilen pussin kuivattuja hedelmiä, joten kyllä tänäänkin sitten voi mässäillä.

Hiffaatteko? En tiedä lainkaan minkä verran on pelivaraa urpoilla ennen kuin numerot lähtee taas kasvuun! Sen vuoksi katosi aivan laakista kaikki mielenkiinto porsastella, koska ei halua "sitten joskus" sitä hirveetä ylläriä, että paino olisikin noussut lisää. Nyt joutuu keskittymään siihen kehontuntemukseen ja omaan oloon ihan tosissaan. Ja ilokseni olen saanut nyt jo parina aamuna todeta, että vaikka on syöty ihan miehekkäitä annoksia ruokaa niin maha tuntuu litteämmältä aamuisin. Sokeriturvotus on poissa.

Tänään on vuorossa potkunyrkkeilyn peruskurssin viimeinen harjoituskerta (NYT JO?!) ja kuun lopussa vyökoe. En kykene tajuamaan, että aika lopulta menikin näin nopeasti. Ja laji on tullut jäädäkseen.

Ja hei, nauttikaa auringosta!! <3


maanantai 9. maaliskuuta 2015

+2 kg, sokerikoukku ja vapaapäivä!

Vaaka hyvästeltiin sunnuntaina. En tee itseni puntaroinnilla mitään (paitsi masennun), kun eräs varsin merkittävä tekijä on aivan selällään. Nimittäin luulin, että joulukuun mässäilyt oli kuitattu jo ajat sitten ja normaali elämä jatkuu.

Mutta ei se ihan niin mene. Vaikka voin olla viikon, kaksikin sokeritta periaatteesa helposti, niin nyt huomaan sen muodostuvan ongelmaksi. Vähän kuin alkoholismi. Ei tarvitse ryypätä alta työpaikkaa, perhettä ja asuntoa ollakseen alkoholisti. Mutta jos sitä työstää ajatuksen tasolla koko ajan tai mopo lähtee aivan käsistä vaikkapa sen alkoholin kanssa, niin kyllä se vaan on ongelma. Sokeri addiktoi samaan tapaan.

Nyt koko alkuvuosi on ollut sellasta ihmeellistä tasapainoilua. Hedelmien terveellisyydestä voidaan olla montaa mieltä, koska niillä mä olen nyt kerännyt itselleni +2 kg. Eilen GoExpossa syödyt metrilakut tai jossain kylässä syödyt namit eivät ole sitä tehneet vaan se salakavala sokerin ahmiminen ihan muussa muodossa. Sokerinhimoa saa tyydytettyä ruokittua äärimmäisen hyvin esimerkiksi kuivatuilla hedelmillä. Se jano kun ei juomalla sammu, se on varmaa.

Sujuvasti olen itselleni perustellut sitä kuivattujen hedelmien ja marjojen liikakäyttöä sillä, että noh, ne on kuivattuja hedelmiä ja marjoja. :D Sehän on täysin sivuseikka, että niissä on lisättyä sokeria ja pussissa hiilareita 50-70g/100g. Viimenen niitti tälle pelleilylle oli ne metrilakut eilen messuilla. Kun tajusin, että mun pää on kipee ja olo turvonnut ja silti mä söin niitä vaan lisää. Joku sanoo sitä heikkoudeksi, mun mielestä kyseessä on sairaus. Kyseinen toiminta ei ole millään muotoa tervettä.

Niinpä alkaa taas tuttu pyristely irti sokerikoukusta. Onneksi mulla on jo hyväksi havaitut aseet tähän taistoon. Hedelmät menee pannaan taas kaikissa muodoissaan, sokeroimattomien tuoreiden ja pakastettujen marjojen käyttö sentään pysyy täysin ongelmitta terveen rajoissa. Tiedossa kireetä pinnaa, mutta onneksi mulla on harrastukset, joihin upottaa huonot hetket niin ei tarvitse yksin kotona istua kärvistelemässä.

Tänään startattiin heti aamusta koirien kanssa ulkoilemaan ja sieltä heppatallille. Hyvinkin virtaisan hevosen kanssa meni reippahasti yli tunti ratsastellessa. Kyllähän sitä kelpas täydessä auringonpaisteessa heppaillakin!




Tässä menee kampaus uusiksi..


Kuraaa!

Ja lisää kuraa..

Aurinko innoitti myös vihdoin vähän siivoamaan mun parveketta. Mullahan on ihan megaiso lasitettu parveke, joka muistuttaa tällä hetkellä lähinnä romuvarastoa. Tänään menee pulkat ja sukset kellariin vaa'an kaveriksi. Jo muutaman kuukauden tänne kertyneitä roskia on kärrätty pois ja on paljon ideoita kesäsisustusta varten.

Tossa keittiön pöydällä iloisesti auringonpaisteesta nauttiva basilikanippu poksautti päähäni täydellisen idean, että mähän alan kasvattaman itse yrttejä! Mulla on jättimäinen suojattu parveke vailla käyttöä ja tänne paistaa aurinko ihan koko päivän. Siis ihan ikioma kasvihuone! Alan nyt tutkimaan mitä kaikkea näissä oloissa voi kasvattaa ja sitten aletaan hankkimaan hyllyjä ja pientä kukkapenkkiä ja sen semmosta. Voitte sitten lukea niistä mun raivareista, kun mikään ei onnistu eikä pysy hengissä. ;)


Pitäis varmaan ryhtyä sisustussuunnittelijaksi..



Olihan siinä aikamoista tunnelmaa istua kirjoittelemassa blogia parvekkeella. Sohvalla läppäri sylissä ja koira kainalossa. Päähän alko sattumaan se siristely eikä näytöltä nähnyt yhtään mitään, mutta tätä valohoitoa on odotettu. <3 Ja toki kaiken kruunaa se, että on maanantai ja sehän tarkoittaa tappelemista. Just nyt ei paljon paina vaakalukemat tai sokerikoukut, nyt on aika huikeen hyvä fiilis. :)

Entä kun ystävyys päättyy? Tottuuko hyvästeihin ikinä?

Rakkaat ja tärkeät ystävät tuovat elämään niin hyviä kuin huonojakin asioita. Oikein läheisen ystävän kanssa itketään, nauretaan ja raivotaan. Tärkeänä osana elämääsi oleva ystävä näkee sinut parhaimmillaan ja huonoimmillaan.

Kuinka paljon ystävyyden nimissä pitää sietää paskaa omaan niskaan? Kaikilla on huonot aikansa ja silloin ystäviä tarvitaan ottamaan saaveittain kuraa vastaan ja tarpeen vaatiessa loiskimaan siinä samassa liejussa. Mutta mikä on liikaa? Jos ei ole tiedossa muuta kuin aina vaan kurjuutta ja pahaa? Onko huono ystävä, jos blokkaa toisen elämästään, koska se tuo omaan elämään enemmän pahaa kuin hyvää?

Vankila.
Ehkä saatan sitten olla huono ystävä, mutta eilen yksi tärkeä suhde tuli tiensä päähän - ainakin tältä erää. Voi olla, että vielä joskus tulemme löytämään toisemme uudelleen paremmissa merkeissä, mutta nyt toisella osapuolella ei ollut enää mitään hyvää annettavana minulle. Olo on ahdistunut ja haikea, tuntuu oudolta olla tiedottomana yksin.

Näin on parempi, en kestä enää tätä täysin tarpeetonta stressiä. Hei hei, rakas vaaka. Häkkikellarin ovi heilahti kiinni kuin vankilassa konsanaan ja tuo petollinen rakas vihollinen on nyt poistettu kodistani.

Tänä aamuna ensimmäinen ajatus oli aamupaino. Ihan tasan ensimmäinen asia mitä muistan ajatelleeni. Ja se ei sovi mun käsitykseen normaalista elämästä. Mutta aika pian sain sen karistettua mielestäni, kun vaa'an paikalla oli aamulla vain tyhjää. Siellä se viruu yksin kylmässä kellarissa - ja toivottavasti hajoaa. :D

Olen käyttänyt luvattoman paljon energiaa ton typerän välineen kyttäämiseen ja suotta saanut menemään hyvänkin päivän pilalle, koska paino on A. pysynyt samana tai B. tippunut korkeintaan joitain satoja grammoja. Siis päivässä. Ja tulossa on postausta siitä miksi se paino oikein onkaan pysynyt vaan samoissa lukemissa..

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Kun viikonpäivillä ei ole enää mitään merkitystä - Kickboxing #14 ja vapaapäivä!

Ei sillä, että mä olisin koskaan ollut mikään ihan mielettömän kova bilettäjä, mutta sen yli 1,5 vuotta selvää leikkineenä se viikonlopun merkitys vaan kutistuu koko ajan. Lisäksi kun osuu töistä kohdalle arkivapaita (kuten eilinen perjantai) niin "arkipäivien" ja "viikonlopun" ero kuihtuu olemattomiin.

Joku opetteli torjumaan potkuja..
On päiviä, jolloin on töitä ja sitten on vapaapäiviä. Vaikka ei sen puoleen, on mullakin paljon mitä odottaa eri viikonpäiviltä! Joo, en odota perjantaita tai lauantaita, koska jee, saa korkata bissen tai sidukan. Mutta esimerkiksi lauantaissa on joka toinen viikko koirien hallivuoro ja sitten vastaviikot on aikaa omalle saunavuorolle. Maanantaisin ja torstaisin pääsee tappelemaan - ja sitä jos jotain sitä odottaa aina innolla!

Paitsi tämän viikon torstaina. On ollut henkisesti todella rasittavaa painetta ja se on syönyt mielialaa äärimmäisen paljon. Ensimmäistä kertaa musta tuntu, että ihansama koko hiton treenit. En silti edes harkinnut olevani menemättä - ehei! Sitä vaan ei ollut mitenkään erityisen innoissaan. Työnsin kaiken paskan mielestäni väkivalloin pois, keskityin treeniin ja reilua tuntia myöhemmin tajusin fiilikseni olevan aivan huikeissa sfääreissä! Että vaikka sanotaan, ettei väkivalta ole ratkaisu, niin ainakin se pelastaa surkeammankin päivän. ;)

Treenien pelastama torstai sai arvoistaan jatkoa töistä vapaan perjantain muodossa. Aamulla siivosin ja järjestelin uusiksi kotona (tai siis palautin alkuperäisen järjestyksen), sitten pinkaisin tallille ja jouduin suorastaan kusetuksen uhriksi. Mä olin lähdössä mukaan nostelemaan puomeja estehyppelyihin, mutta lopulta päädyinkin itse hyppäämään! Tai siis, saatan kyllä olla ainoa, joka kutsuu 40cm esteen ylittämistä hyppäämiseksi.. ;) Mutta silti, se oli mun mielestä ihan jäätävän hurjaa ja ylitin itseni! Ja kuten potkunyrkkeilyssä, niin tämänkään hauskanpidon aikana ei mitkään huolet tai murheet painaneet pätkän vertaa! <3 Mahdollisesti maailman koomisin video tästä tulossa jahka tää elektroniikka suostuu yhteistyöhön..

Tallilta kurvasin kotiin syömään. Torstailta jäänyttä kasvis-herkkusieni-uunimunakasta, raejuustoa ja voissa sekä yrttisuolassa kieputeltuja keitettyjä papuja. Voi morjens miten hyvää! Jälkkärinä rahkaa mummon tekemällä puolukkahillolla. Ihan semmonen pienen pieni pala taivasta! <3


Sitten vaan reippaasti taas kenkää jalkaan ja treenikassia kantoon ja isin kanssa vetämään lyöntitreenit. Opeteltiin vähän uusia juttuja ja reilusti yli tunnin treenin loppuhuipennuksena mut pistettiin lyömään itteni aivan piippuun. Ei suojausta, ei lyöntivoimaa, ei normaalisti kulkevaa hengitystä. Pelkkää epätoivosta huitomista ja julmettua hikoilua. Kertakaikkisen loistava fiilis!

Mummolan kautta kurvasin kotiin ja puuhastelin koirien kanssa vähän temppuja. Pitäis taas toi Koirablogi saada myös elvytettyä.. Ei vaan tahdo tää ajanhallinta olla nyt ihan sitä vahvinta tasoa! Mutta ei oteta ressiä. Loistavasti sujunut vapaapäivä ja tänään mahdollisesti salille, mutta se ei ole vielä varmaa. Ainoa varma asia on, että illalla pääsen saunaan. <3

Ah, teksti vailla yhtään mitään järkeä!

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Kuinka innolla voikaan odottaa kesää?! Jesjes, vaatteisiin liittyviä kehityskuvia!


Vasemmalla olevat kuvat on julkastu blogissa 2014 toukokuussa, kun juhlistin sitä, että kehtaan pitää shortseja!! On kuulkaa ollut suuri hetki pienentyneen ihmisen elämässä! ;) Silloin kyseiset housut olivat juuri sopivan kokoiset, mutta tänään totesin tarvitsevani vyön, mikäli tahdon niiden edelleen pysyvän päällä.

Sitten paluu vielä kauemmaksi menneeseen! Allaolevissa kuvissa joutui tänään testiin silloin melkein satakilosena kesällä 2013 ostetut shortsit. Koko on 46 ja pakko sanoa, etten tee näillä housuilla enää yhtään mitään - onneksi! Mutta pidän ne silti, muistutuksena.



Mustista shortseista löytyy samaa mallia kokoa pienemmät (44), mutta ei niilläkään tee yhtään mitään:


Paluu loppukesään 2013, projektin starttaamisen kynnykselle. "Ennen" -kuvat on taltioinut Mari Lustig jonkun kimpassa tehdyn koiralenkin yhteydessä. Silloin varsin napakasti istuvat housut ovat nykyään lähinnä yksi kirjaimellisesti helvetin iso vitsi. Vai kuinka istuu teidän mielestä?



Odotan kesää monestakin syystä. Ihan jo siitä riemusta, että mulla taitaa olla edessäni elämäni sporttisin kesä! Tämä talvi on ollut mallia haistapaska ja olen luopunut siitä täysin. Odotan kevättä ja sen mukanaan tuomaa kesää. Pitenevä päivä tekee jo nyt ihmeitä! Odotan lenkkeilyä, pyöräilyä ja Malminkartanonhuipulla rääkkitreenejä tajunnan rajamaille. Pitkiä rauhallisia kävelyitä koirien kanssa ja niiden rakastamia uintireissuja. Ja odotan lämpeneviä päiviä myös siksi, että ehkä ensimmäistä kertaa vähintään aikuisikäni (ellei jopa koko elämäni..) aikana voin vähentää stressiä pakollisesta vaatetuksen kevenemisestä.

En ole täydellisen fitissä kunnossa enkä vielä tämän kesän aikana tule olemaankaan. Mutta nyt mulla on keho, jota voin kaikessa rauhassa kehittää siihen suuntaan, mihin sen haluan. En pidä nykytilannettakaan mitenkään erityisen pahana ja ehkä juuri siksi toi liikkuminen on nyt niin kivaa - koska mun ei täydy vaan mä saan. Kunto kasvaa ja keho kiinteytyy tässä hiljalleen, ilman kärsimystä ja hermoilua. Aina mun ajatusmaailma ei ole niin vakailla kantimilla kuin tänään, mutta otetaan ilo irti näistä pienistä häivähdyksistä järkeä, ehkä se yrittää jostain tuolta syvyyksistä kaivautua pintaan.

Vaikka paluu vanhoihin kuviin on aina yhtä hauskaa, niin päätetään tämä tämä pläskikatsaus hyvänmielen kuviin, joissa on ajatus kohti tulevaa kesää:

Farkkuhame (40), ei käytetty vuosiin.
Kangashame (38), edellinen käyttömielikuva 2010.

Ja paras viimeisenä: Farkkushortsit, jotka on ostettu ja käytetty viimeksi yläasteella!!