maanantai 20. huhtikuuta 2015

Ja kas, niin katosi motivaatio kaikkeen

Ihan silleen yhtäkkiä ja vauhdilla. Murheet työelämässä vie niin paljon energiaa, että kaikki muu sitten kärsii välittömästi - tai no, motivaatio tappelemiseen ei ole kadonnut. Mutta kaikki muu, ihan kaikki. En jaksa herätä aamulenkeille, salitreenille en suo ajatustakaan ja syömiset seilaa ihan miten sattuu.

On todella turhauttavaa menettää hallinta arkeensa jonkun tyhjänpäiväsen syyn takia. Työpaikalla on tiedossa hyvinkin ratkaisevia muutoksia ja ne kaihertavat mieltä ikävästi. Mä en ole minkään sortin johtaja tai tienaa likimainkaan niin paljoa, että olisi sen arvoista antaa muun elämän levähtää selälleen, kun työelämässä kompuroidaan. Enkä kuitenkaan pysty edes puoliksi sivuuttamaan sitä ahdistusta, joka sieltä nyt aiheutuu. Mutta silti sitä on vaan oltava iloinen muille ja muiden puolesta, että kaikilla muilla on hyvä mieli. Ja unohtaa se oma tarve saada itkupotkuraivari ja kirkua, että tää kaikki on aivan totaalisen paskaa!

Eilen sitten myönsin oman voimattomuuteni eräälle ystävälleni, joka on ennenkin valanut muhun uskoa ja potkinut perseelle heikolla hetkellä. Se mun ihanvitunsama -asenne alko ottamaan aika radikaalisti uutta kurssia. Ystäväni tämänkertainen kannustuspuhe päättyi sanoihin "sä oot niinku toimintaa ja positiivisuutta" eikä mulle sovi nyyhkintä ja luovuttaminen. Koska mä en ole enää se luuseri pullamössöjonna. Se sama luuseri asuu mussa edelleen ja muistuttaa itsestään tasaisin väliajoin, mutta se on syösty vallasta eikä sitä pidä kuunnella enää.

Eilen vietin koko päivän aikaisin aamusta asti apukäsinä heppakisoissa. Kotiuduin vasta iltapäivällä ja olin aivan totaalisen rikkikatkipoikkiväsynyt eikä ollut minkään sortin aikomusta harjottaa mitään urheilua enää. Päätin käydä äänestämässä (valitusoikeus neljäksi vuodeksi kuitattu!) ja sitten unohtaa itseni sohvalle mököttämään. Koska kaikki nyt vaan on paskaa ja piste.


Kunnes sieltä sitten tuli sitä tennaria, joka potki sitä pullamössöluuseria pois tieltä. Keräsin itseni ja painelin salille. Ohjelman mukainen treenaaminen ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, joten sitten kohtalaisen rankan kuntopiirin. Ja sen päälle pahoinpitelin nyrkkeilysäkkiä niin kauan, että meinasi henki lähteä lähinnä itseltä. Hiki virtasi ja kaikkia raajoja poltteli - tunsin olevani taas oma itseni! Kotona suoritin välittömän paluun 24 Fitness Onlinen ohjattuun ruokavaliooni. Koska jokainen ateria ratkaisee, aina. Jos sorrut ja syöt paskaa niin se "mitä väliä, tän päivän syömiset on jo pilalla" -ajattelu on äärimmäisen tuhoisa.

Jokainen ateria merkitsee. Jokainen valinta merkitsee. Jokainen treeni merkitsee. Ykiskään retkahdus ei merkitse - ei liikunnassa eikä ruokavaliossa. Onhan meillä tässä tätä aikaa, koko loppuelämä. Se ei kaadu yhteen suklaapatukkaan tai paketilliseen jätskiä. Itsensä voittaminen merkitsee ja kyky osata antaa itselleen anteeksi omat heikkoudet - ja taistella niitä vastaan vieläkin kovemmin.

Koska hei kuten Elastinen sen laulaa "jaksan, jatkan vaikka väkisin / jos se ois helppoo, kaikki tekis niin". Motivoitunutta viikkoa kaikille, taistelu jatkuu! :)

2 kommenttia: