sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Gluteeniton ei ole sama asia kuin vähähiilihydraattinen!

Ihanasti keskustelua herättänyt ruokavaliokorvaus-länkytykseni vaatii nyt vähän oikomista saatujen kommenttien pohjalta liittyen vhh-ruokavalioon.

Vähähiilihydraattisella ja gluteenittomalla ruokavaliolla on vain todella vähän mitään yhteistä. Kuten se, että vhh rajaa paljon laajemman joukon ruoka-aineita pois, kuin gluteeniton. Keliakialiiton sivuilta löytyvä lista sopivista elintarvikkeista lyhenee merkittävästi, jos sieltä napsii tekijöitä pois vhh-ruokavaliota noudattavan näkökulmasta. (On muuten erityisen surullinen toi Rasvat -osuus tossa listassa.)

Gluteenittomasta ruokavaliosta saadaan oikein sujuvasti edelleen sairastuttavan hiilihydraattipitoinen. Viljojen karsimisesta paasaaminen juonta juurensa noin miljoonaan niiden aiheuttamaan ongelmaan ja sairauteen, mutta viljojen karsiminen ei suinkaan tee ruokavaliosta vähähiilihydraattista! Ja taas yhdessä kommentissa nostettiin esiin se, että ihminen tarvitsee hiilihydraatteja. Ja taas kerran toistan itseäni, että eihän tässä mistään hiilihydraatittomasta ruokavaliosta olekaan kyse! Hyvänen aika, karppaajat haluais potkia mut ulos kaikilta karppausfoorumeilta, koska mun ruokavalion hh-osuus on niin korkea. Mutta silti ei, ihminen ei tarvitse hiilaria satoja grammoja päivässä.

Mullahan suurin osa hiilareista tulee kasviksista. Salaatteja ja keitettyjä vihanneksia sekä marjoja menee niin paljon (koska ne on hyväää! <3), etten pääse ketokarppaajien lukemiin edes unissani. Kuulostaa siis kohtalaisen vaaralliselta ruokavaliolta, eikö? On ihan yhtä haitallista syödä pelkkää pekonia kuin pelkkää leipää, joten ne ääripäät voitanee tässä yhteydessä unohtaa, kun sitä kultaista keskitietä kovasti ollaan etsimässä. Ja onneksi se kultainen keskitie alkaa osoittautua varsin leveäksi väyläksi - meitä mahtuu sinne jos jonkinlaista taapertajaa!

Pointtina nyt siis se, että gluteeniton, viljaton ja vhh ovat kaikki eri asioita. Piste.

lauantai 30. toukokuuta 2015

Onnea valmistuneille ja hyvää kesälomaa!

Mun tekis mieli aina lätkiä (perus)koululaisia ympäri korvia, kun kuuntelee sitä kitinää koulunkäynnistä. Itsehän en koskaan ollut mikään supertunnollinen koululainen ja olen joutunut peruskoulusta kymppiluokalle, kun ei keskiarvo riittäny hakemiini lukioihin. Ihan hyvä vaan, koska silloin vuotta myöhemmin hain ensisijaisesti sitten aivan toiseen lukioon ja pääsin ihan huippuhyvään kouluun!

On aivan tolkutonta, että ysiluokkalaisen pitäisi tietää mitä haluaa tehdä loppuelämänsä - että oletkos nyt parturi-kampaaja vai kokki vai kenties autoasentaja. Niin luvattoman monen kaverin kohdalla tuli nähtyä se, että amiksessa alotetaan joku linja, todetaan se paskaksi, vaihdetaan alaa, ei sekään toimi ja vaihdetaan alaa eikä sekään oikein toimi ja lopulta on takataskussa vaan vino pino kesken jääneitä tutkintoja. Ja sitten on onneksi myös niitä, jotka ovat laakista osuneet napakymppiin ja todella toteuttaneet menestyksekkäästi amiksessa opiskelemaansa ammattia täydellä teholla ja nauttivat siitä. Se on huippua!

Mutta minä päädyin hakemaan lukioon, koska mulla ei ollu mitään semmosta palavaa halua yhtään tiettyä alaa kohtaan. Ei lukion papereilla mitään työtä saa -länkytys on se perinteinen, jolla lukiota vastustetaan. Ja tottahan se on, mutta yo-papereilla voi hakea käytännössä ihan mihin tahansa kouluun toisen asteen tutkinnon jälkeen, se siinä on pointti! En mä ainakaan kuvitellut ylppäripapereilla repiväni viiden tonnin kuukausiliksaa istuskellen toimistossa jalat pöydällä. Mulla ne paperit odottelee sitä valaistumista, kun jonain päivänä keksin mikä musta sitten tulee isona.

Jos nyt kuitenkin pääsisin aikakoneella tapaamaan sitä peruskouluikäistä itseäni, niin kyllä aikamoista perseelle potkimista olisi tiedossa. Kasiluokka meni aivan rallatellessa ja kursseja tuurilla läpi rämpiessä. Ysiluokalla petrasin, mutta koska päättötodistukseen vaikuttivat eniten näiden molempien luokkien numerot, niin se pirun kasiluokka tiputti oikein mallikkaasti sujuneen ysiluokan tuloksia ja jatko-opiskelupaikka jäi saamatta. Vietettyäni vuoden lukioon painottavalla kymppiluokalla pääsin sitten Vaskivuoren lukioon. Ja vielä kyllä sinnekin juoksisin itseni perässä heiluttelemaan raippaa, koska lukiosta on selvitty todellisella tuurilla - se poissaolojen määrä oli ihan tolkuton.

Sen siitä saa kun lukion ensimmäisellä luokalla täyttää 18 vuotta, muuttaa omaan kämppään ja yrittää samanaikaisesti suoriutua sekä koulusta että töistä. Siihen yhtälöön kun lisätään hieman laiskahko tahto käydä koulua niin soppahan oli kertakaikkisen valmis. Jälkikäteen harmittaa, olis helvetti pitäny tehä enemmän töitä sen koulun eteen, koska laiskottelullakin sain tasoa "ihan ookoo" -paperit. Ja vaikka ei tämän blogin kirjoitusasun perusteella uskoisi, niin äidinkielestäkin jäi se laudatur ihan vaan parista pisteestä kiinni. :D

Mutta tästäkin tuurilla rämmitystä suorituksesta menee kiitokset äitille - mähän olisin ilosesti jättäny lukion kesken ekan vuoden jälkeen, mutta mami piti sen verran pelottavan ilmoitusluontoisen puheen, että pelko perseessä tuli kituutettua sekin suoritus kasaan. Joten te rakkaat vanhemmat, älkää antako niiden kakaroidenne luovuttaa liian helpolla. Käyttäkää luovasti sitä uhkailua, lahjontaa ja kiristystä. Mähän sain ekan lukiovuoden jouluna joululahjaksi paketin, jonka päällä luki "Vuoden 2011 ylioppilaalle" ja paketista löytyi järjestelmäkamera. Sittemmin käytössä oli lähinnä se uhkailu ja se tuotti oikein hyvää tulosta. Myöhemmissä elämänvaiheissa se uhkailu on ollut toimissa käytössä myös esimerkiksi heikoilla hetkillä tämän elämäntaparemontin kanssa - ja toimii edelleen. Se on tyhmä lapsi joka ei äitiään pelkää läpi elämänsä! ;)

Huumoria kehiin ystävät! Oikein ansaitusti ihanaa valmistujaispäivää ihan jokaisella asteella urakkansa suorittaneelle! Ja kaikille koululaisille mahtavaa kesälomaa. :) Vuoden 2011 ylioppilas kuittaa.



P.S. Syökää ihan hitokseen herkkuja myös mun puolesta!! ;)

perjantai 29. toukokuuta 2015

Kelan ruokavaliokorvaus - siis anteeksi mikä?

Tiesittekö, että keliakiaa sairastavat ovat voineet saada Kelasta korvausta gluteenittoman ruokavalion kustannuksiin? Mekkala nousi, kun kyseinen tuki ilmoitettiin lakkautettavaksi hallituksen toimesta. Siis 23,60 €/kk.

Mun ensimmäinen reaktio oli aikalailla rehellinen anteeks mitä V*****? Siis ihanko totta tää muutenkin kusisessa suossa korviaan myöten rypevä valtio on taputellut päähän keliaakikkoja, jotta heillä on varaa ostaa kalliimpaa gluteenitonta leipää? Yli 9 miljoonan euron edestä vuodessa? Ja ennen kuin alkaa se "keliakia on vakava sairaus" -kitinä, niin lainataanpas Kelaa uudestaan: "gluteenittoman ruokavalion kustannuksiin." Ei lääkkeisiin, jotka voisivat olla elintärkeitä. Ei, vaan tavallisiin viljatuotteisiin nähden kalliimpiin gluteenittomiin ruokiin ja ruoka-aineisiin. Onko tämä joku vitsi?!

Yhdessä Facebookin ryhmässä meuhkasin eilen tästä aiheesta, kun joku levitti linkkiä aiheeseen liittyvästä adressista, joka vastustaa tuen lakkauttamista. Siellä sain moitteita, koska itseni noudattama gluteeniton (viljaton) ruokavalio on oma valintani eikä terveyden edellyttämä pakko. Mun mielestä on hienoa, että nämä OIKEAT keliaakikot voivat ilmoittaa, että viljojen mulle aiheuttamat järkyttävät vatsakivut eivät ole oikeita gluteenin aiheuttamia ongelmia - mähän vaan leikin gluteenitonta elämää, koska sattuu huvittamaan.

Minua valaistiin myös, että keliakiassa kyse ei ole allergiasta tai yliherkkyydestä vaan vakavasta sairaudesta ja gluteenittomuus on elinehto. Ja mä kyllä uskon sen, aivan varmasti, mutta gluteeniton leipäkö on nyt se tärkeä tekijä hengissä säilymiseksi? En saanut vastausta tähän vaan aiheen aloittaja poisti tämän jäljeen itsensä kyseisestä ryhmästä.

Mitä tässä nyt seurailee ihmisten blogeja ja eri foorumeita, niin viljattomuus ei ole enää mikään erityisen spesiaali tapa elää ja syödä. Siinä ei ole mitään vaikeaa eikä mulle ole tullut pieneen mieleenkään, että joku voisi hakea korvausta Kelasta, koska ei voi syödä gluteenia? Edelleenkään, se raha ei ole tarkoitettu lääkkeisiin (koska kyseiseen sairauteen ei ole lääkettä) vaan gluteenittomaan leipään tai pastaan tai mihin lie paskaan. Asioihin, jotka eivät ole yhdenkään ihmisen terveyden kannalta millään muotoa tärkeitä. Vai josko tätä kautta joku voisi mua valaista, että mikä on sellainen gluteeniton ruoka tai ruoka-aine, jota ilman ihminen ei voi elää ja syödä terveellisesti?

Laktoosi-intoleranssista kärsivät eivät saa korvausta, koska se ei ole sairaus. Kananmuna-allergikot eivät saa korvausta, koska sekään ei ole sairaus. Vaikka oireet voivat olla sietämättömiä. Ne saa pidettyä kurissa ruokavaliolla - ihan vaan kun on syömättä niitä aineita, jotka oireita aiheuttaa. Miten hoidetaan keliakiaa? Ruokavaliolla. Joten mikä tässä nyt on niin vaikeata? Joo se tutkimus todistuksen saamiseksi on kamala, kun pitäisi mättää vehnää kaksi kuukautta ja sitten mennä tähystettäväksi, jotta lekuri kurkkii miten romuksi sillä gluteenilla se suolisto onkaan tykitetty. Sitten saa paperin kouraan ja sitten...mitä? Välttelet viljoja. Aamen.

Mutta mun heikkous tässä väittelyssä on se, että mä vaan leikin gluteenitonta elämää. Kun olen joutunut pysäyttämään auton tiensivuun kesken matkan, koska en pysty hengittämään tai lopulta lainkaan liikkumaan suolistokipujeni kanssa, niin mä vaan leikin. Viljattomuus on mulle vapaaehtoista ja mennään vähän niinku trendin mukana. Yes, sir.

Siis edelleen ymmärtäisin, jos korvaus olisi esimerkiksi terveyden kannalta elintärkeitä lääkkeitä varten. Mutta gluteenittomia tuotteita varten? Ei mene läpi. Gluteenittomuutta on vähän liian vaivatonta toteuttaa ja jos niiden gluteenittomien leivonnaisten ja vastaavien valmistus käy liian kalliiksi, niin sitten niitä voi olla tekemättä. Keliaakikko joutuu ikänsä varomaan syömiään tuotteita, joita ei ole valmistanut itse, koska murunenkin väärää tavaraa kurkusta alas voi kaataa petiin ja pöntölle moneksi päiväksi. Se on äärimmäisen ikävää, mutta sitä ei mikään ruokavaliotuki muuta.

Joten jos viljat ovat vatsallesi ongelma - älä syö viljoja. Siinä hoitomuoto, johon ei lääkärintodistusta tarvita. Toivottavasti se yhdeksän miljoonaa laitetaan vaikka vanhusten ruoka-aterioiden kehittämiseen.

Oikotie onneen on paskapuhetta!

Jokainen eri painonpudotusmetodeja kokeillut tietää, että sitä kuuluisaa oikotietä onneen ei ole. Ihmedieetit, nälkäkuurit, pillerit, jauheet ja sen semmoiset ovat harvoin kovin pitkälle kantavia apukeinoja.

Kun itseni kaltainen tavallinen viljapunkero haluaa normaalipainoiseksi, niin tarvitaan isoja, mutta pysyviä muutoksia. On remontoitava isolla kädellä ruokavaliota ja kehoa kuunnellen sopivassa suhteessa liikunnallisesti myös aktivoitava sitä. On kokeiltava, etsittävä uutta tietoa, kokeiltava, sovellettava ja kaikessa tässä tiedon ja taidon tukehduttavassa mutavyöryssä oltava ihan helvetin kriittinen.

Koska jokainen esittää omaa kantaansa absoluuttisena totuutena. Ja tässä sopassa mausteena on tottakai erilaisia ihmetuotteita kauppaavat verkostomarkkinointiin sotkeutuneet paasaajat. Mua on kertaalleen yritetty puhua mukaan erään terveystuotteen ympärille sijoittuvaan suoramyyntiin. Se myyntipuhe lähteä mukaan siihen hommaan on vakuuttava. Rahaa luvataan ovista ja ikkunoista ihan pienellä panostuksella ja hetken päästä ei tarvitse kuin imeskellä kookosdrinkkejä suoraan pähkinästä biitsillä ja rahavirta meinaa tursuta pankkitilistä yli.

Hetken mäkin olin jo melko innostunut aiheesta, kunnes perehdyin asiaan ja pakenin niistä kuvioista vauhdilla. Tai siis ihan hirveellä vaivalla, mutta lopulta pääsin eroon ja ne piinaavat yhteydenotot loppu joidenkin viikkojen kuluessa - vaikka kyllähän mä ymmärrän olevani iso menetys tossa kuviossa, mä myyn ihmisille vaikka niiden omat mummot! ;)

Itse verkostomarkkinoinnista nyt ei sen enempää, mutta internetissä seilatessani tunnistan nykyään näissä kuvioissa olevat välittömästi. Ne myyntipuheet on ihan jäätäviä. Terveystuotteissa saat tuplasti paksummat hiukset, pidemmät ja tuuheammat ripset, terveen ihon ja laihdut bikinifitness-kuntoon - TEKEMÄTTÄ MITÄÄN MUUTOKSIA ELÄMÄNTAPOIHISI! Ei muuta kuin jauhetta tai pilleriä tai öljyä koneeseen niin johan alkaa tapahtumaan - eikä maksa kuin miljoonan kuussa, mutta kyllähän se kannattaa. En aina tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa niitä palopuheita selatessa, se läpinäkyvyyden ja jopa lievän epätoivon aste on surullisen korkea. Onhan siinä myyjillä omat rahat ja tulot kiinni.

Näissä tuotteissa on aina parempi maku, koostumus, imeytyvyys, teho, määrä, vaikutus ja hinta-laatu-suhde kuin millään vastaavalla kaupassa myytävällä tavallisella tuotteella. Tai kuten erään kalaöljyn tueksi kaupataan verikoetta, joka tutkitaan ulkomailla. Siinä otetaan verikoe ennen öljyn käytön aloittamista ja muutama kuukausi öljyn käytön jälkeen otetaan uusi koe ja tulokset paranevat HUIKEASTI lähtökohtiin nähden - ihan vain lisäämällä mukaan se öljy! Hassua tässä vain on ne kokemukset, joissa tämän verikokeen lähettäneet henkilöt eivät olekaan aloittaneet kyseisen öljyn käyttöä, mutta silti uuden verikokeen tulokset ovat paremmat. Aika mystistä hommaa, etenkin kun kyseinen testi on "anonyymi"!

Terveysjutuissa kuuntelen ihmisiä, jotka ovat itse edustamiensa asioiden eläviä esimerkkejä. En ole kiinnostunut ottamaan vastaan ravitsemusohjeita lihavalta ihmiseltä tai sen paremmin valitsisi itselleni personal traineriksi löysää sohvaperunaa. Alkoholin kohtuukäyttö ja savuttomuus ovat myös tärkeitä edellytyksiä, jotta voin hyväksyä ihmisen itselleni terveiden elämäntapojen esikuvaksi.
Edit: Lihavalla ihmisellä tarkoitan henkilöä, joka on itse edustamiensa tietojen ja taitojen vastakohta. Kuten kevyttuotteista paasaava ravitsemusneuvoja, joka on itse ylipainoinen. Sitä muutosta jo tekevät ja toteuttavat ihmiset ovat asia täysin erikseen!

Siksi mua niin kovasti huvittaakin tässä kotinurkilla nähdä usein sama isoilla Fitline -tarroilla varustettu auto, jonka hieman ylipainoisen kuljettajan ikkunasta tuprahtelee tupakansavua. Vaikka ei sillä, onhan se aika kova myyntipuhe, että kyseinen tuotesarja on niin käsittämättömän hyvä, että voit muilla terveyttä koskevilla osa-alueilla lyödä laimin monia asioita täysin - kunhan vain nautit kyseisiä terveystuotteita säännöllisesti!

Kaikkeahan voi aina kokeilla, ei siinä mitään häviä! Mutta olkaa kriittisiä ja rehellisiä itsellenne siinä, tuleeko niitä luvattuja parannuksia elämänlaatuun OIKEASTI vai ei. Älä sitoudu vuosien sopimuksiin, älä vaikka miten painostettaisiin. Ja ensisijaisesti AINA katso ensin se elämäntapojesi runko kuntoon. Syö hyvin, liiku hyvin, nuku hyvin ja erilaisilla lisillä korkeintaan täydennä tätä pakkaa - älä korvaa niillä mitään hyvinvoinnin osa-aluetta.


torstai 28. toukokuuta 2015

Tulihan kokeiltua kuntonyrkkeilyä! + Vapaapäivän koirakuvat

Kävin tiistaina ensimmäistä kertaa kokeilemassa kuntonyrkkeilyä. Sehän kuulostaakin semmoselta kevyeltä setiltä, että vähän kuntoillaan ja pikkasen lyödään välillä. VÄÄÄÄÄÄRIN! Se 1h 15min oli semmonen elämys ja kokemus, että totta tosiaan jouduin viemään itteni aivan sinne oman jaksamisen ja pystymisen äärirajoille.

Ensimmäiset tehtävät tein parin kanssa vuorotellen, kunnes sain parikseni toisen tunnin vetäjistä. Ja sehän tarkoitti sitten sitä, että kun tuli aika vaihtaa parin kanssa vuoroa, niin joka ikinen vuoro oli ihan mun ikiomaa lyöntijuhlaa. Ei vaihtoja. Viimeisenä tehtävänä lyötiin kahden minuutin erissä ihan vaan suoria rytmillä vasen-oikea. Ja voimalla. Kolme kertaa kahen minuutin aikana huudettiin merkki, jonka jälkeen piti kymmenen sekuntia lyödä niin nopeasti kuin vaan ikinä pystyy ja heti perään jatkui kovat suorat lyönnit.

En enää pysyny edes laskuissa mukana, että montako näitä settejä vedettiin. Sen verran monta kuitenkin, että olin äärimmäisen helpottunut, kun tunti läheni loppuaan ja sai vihdoin ottaa hanskat pois kädestä lopun lihaskuntoa varten. MÄ SELVISIN! Vapisevin käsin yritin tehdä (erittäin huonolla menestyksellä) käskettyjä punnerruksia ja käsien varassa liikkumista ja sen semmoista. Ihan jäätävän kova setti ja se hikoilun määrä oli ihan tolkutonta - melkein näin jo sieluni silmin oman suihkuni, jonka alle asettuisin ainakin tunniksi!

Ihan vaan kunnes kajahti käsky hanskat takas käteen - jatketaan! WHAT?!?! Aika piteni kahdesta minuutista kolmeen enkä mä tiennyt enää kumpi oli lähempänä, itku vai oksennus. :D Mun pitäis kaikkea tappelua päästä aina treenaamaan kaksi tuntia putkeen, koska nyt myös kuntonyrkkeilyssä mä alan lyömään oikein vasta aikasintaan 45min jälkeen. Siihen asti junttaan lyönnit ihan vaan käsivoimin ja vasta kun käsistä loppuu voimat niin alan lyömään oikein, koska siinä kohti viimeistään on pakko ottaa kroppa mukaan, kun kädet ei enää yksinkertaisesti toimi.

Vasta siis totaalisen uupuneena alan lyömään kovaa. Aika epäloogista, mutta niin se vaan menee. Sillon pitää kaivaa ne viimesetkin rippeet voimista ihan koko kropasta ja vaikka siinä kohti kädet on jo aivan tunnotonta makaronia niin se kehosta tuleva voima pistää sen hanskan matkaan merkittävästi suuremmalla voimalla. Millähän hitolla sen saman rentouden sais mukaan alusta asti?!

Ihan huippuhauska ja rankka tunti enkä malta odottaa, että pääsen sinne uudestaan!


Keskiviikkona oli vapaapäivä ja olin suunnitellu meneväni koirien kanssa kevyelle lenkille ja sitten vähän vähemmän kevyempää settiä juosten mäkeä ja rappusia. Aamulla heräsin kyllä siinä hieman kuuden jälkeen, mutta nyt varhaisen lenkin sijaan tuntu paljon fiksummalta jatkaa unia. Nukuin vielä muutaman tunnin lisää ja kaikkinensa pitkälti yli 10h tuli tankattua hyvää unta. Ja nyt aloin vähän hahmottamaan miltä se tuntuu, kun kroppa huutaa lepoa. Maanantain tuplatreeni potkunyrkkeilyä ja aavistuksen tiukahko setti kuntonyrkkeilyä tiistaina vissiin vähän verotti voimavarastoja, joten hyvillä mielin kunnioitin sitä fiilistä ja pidin täysin vapaan kaikesta kuormittavasta liikunnasta.

Tolleen ihan totaalisen uupuneen kehon kanssa vapaapäivän pitäminen tuntuu itseasiassa aika kivalta. Se ei tunnu laiskottelulta tai aiheuta semmosta levottomuutta, että jotain kyllä olis pakko tehä - oli kivaa kaikessa rauhassa nauttia auringosta ja kokonaisesta päivästä ihan vapaasti käytettävissä olevaa aikaa. Startattiin aamupäivällä koirien kanssa lopulta yli 2,5h kevyellä lenkillä. Pitkästä aikaa nappasin kamerankin mukaan ja vaelleltiin pitkin metsää nauttien kesäisestä säästä. Koirilla oli ihan huippukivaa! <3

Kävin menestyksekkäästi katsastamassa Golfin, kävin mummolassa ja katsomassa pikkusiskon teatteriesityksen. Nyt on taas aika pätevä fiilis ja tänään pääsee potkunyrkkeilemään ladatuilla akuilla. Ja aurinko paistaa taas!

Laitan koirakuvat tähän loppuun yhteen pötköön niin on halutessaan helpompi skipata ne, jos ei koiramaisuudet kiinnosta. :)

















keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Ei, edes karpatessa et voi syödä rajattomasti

Noniin nyt kun edellisessä pätemistekstissä (ja kuten monta kertaa ennenkin VHH-ruokavalion aloitusta ja sokerikoukusta irrottautumista käsitellessäni) olen suositellut syömään rasvaa käytännössä jopa liikaa. Mutta energia on energiaa ja liikasaantina pakkautuu rasvaksi, vaikka hiilareita ja rasvoja energianlähteinä prosessoidaan kehossa eri tavoilla ja niistä rasva on se parempi vaihtoehto. Myös esimerkiksi hormonitoiminnan takia, jota rasva ei häiritse kuten sokeri tekee.

Karppauksesta ja sen erilaisista alalajeista on semmonen julkinen käsitys, että kun jätät leivän pois niin voit ahtaa pekonia naamariin niin paljon kuin vaan lompakko kestää ostaa. Väärin! Sokereiden karsiminen auttaa tasaamaan hormonitoimintaa sekä verensokeria ja näläntunteen määrä vähenee. Sen suorana seurauksena ainakin omalla kohdallani myös ateriakoko kävi läpi merkittävän pienenemisen. Lisäksi olen opetellut syömään rauhallisempaan tahtiin ja keskittymään siihen syömiseen.


Esimerkiksi telkkarin ja ruokalautasen yhdistäminen on mulle tosi tosi tosi huono vaihtoehto. Sitä ikään kuin vahingossa huitasee lautasellisen sapuskaa naamariin ja sitten hämmästyy, että joko se loppu?! Rauhallisempi ruokailutahti ja huomion keskittäminen ruokaan tehostaa kylläisyydentunteen siirtymistä vatsasta aivoihin ja santsikierros jää välistä.

Syömisen säätely oli mulle alkuun todella vaikeeta, koska ei mulla ollut vapaa-ajassani oikeen muuta sisältöä, kuin istua sohvalla mussuttamassa millon mitäkin. Sitä jäi semmonen ihmeellinen tyhjiö, kun piti syödä vaan kolme kunnollista ateriaa päivässä ja loppuaika sitten...tehdään mitä?! Sillon tajusin miten hitosti sitä käyttää aikaa siihen jatkuvaan naposteluun ja uhraa aikaa ruoan ja syömisen miettimiseen ja etenkin sen toteuttamiseen.

Perinteisen addiktin tavoin niitä tyhjiöitä täytetään nykyään liikunnalla ja ne hyvät fiilikset saadaan jääkaapin ja autokaistan sijasta esimerkiksi lenkkipolulta ja tatamilta. Jos siinä nyt on ne vaihtoehdot, niin valinta ei ole kovinkaan vaikea. ;)


Jotein ei, valitettavasti edes karpatessa et voi syödä rajattomasti, mutta se pitää täysin paikkansa, että nälkää ei tarvitse nähdä. On löydettävä tasapaino, jossa näläntunne on hallittavalla tasolla, mutta paino tarpeen mukaan joko jatkaa laskuaan tai pysyy halutuissa lukemissa. Siihen ei ole yhtä ainoata vastausta ja tarve muuttuu eri tekijöiden mukaan.

Kuuntele kehoasi!

tiistai 26. toukokuuta 2015

Slow progress is better than no progress!

Timmit vatsat ja pyöreät peput on nättejä ja tavoittelemisen arvoisia asioita. Mutta mulla on ollut aina joku fiksaatio alueelle kädet-olkapäät-hartiat-selkä ja jälkimmäisestä erityisesti yläselkä. Sinne selkälihasten (siis LIHASTEN, ei läskin!) väliin uppoava selkäranka tekee sen tolkuttoman kauniin uran selkään ja sitten timmit kädet ja ja ja. Se on se mun juttu!

Etenkin, kun mulla ei ole semmosta selkää ikinä ollut. Teininä rykäisty hitonmoinen pituuskasvu on jättänyt mulle ristiselästä perseeseen asti vaaleita poikittain kulkevia vaaleita arpia. Olen varma, että venähdin puolessa vuodessa metrin. Ainakin. Riks raks ja poks sanoi selkänahka ja raidoitti itsensä! Ja sehän on mulle tietysti ollut aina ihan kamalan iso ongelma, koska mun selkä on aina ollut siis lihaksettomuuden lisäksi myös täynnä arpia. Jipii.

Joten vielä enemmän kuin isoa hauista niin mä olen halunnut eloa selkään. Nyt mä alan uskoa, että ehkä mä tosiaan vielä jonain päivänä saan edes jokseenkin kauniin selkäpuolen. Slow progress is better than no progress! -mantralla mä jaksan jatkaa tätä hommaa. Pienin askelin ja treeni kerrallaan! Niitä ensimmäisiä hyvin hyvin haparoivia askeleita on nyt lähdetty ottamaan ja pientä heräämistä on alkanut tapahtumaan.


Joten kun mä tästä sitkeästi jatkan ja saan selkään enemmän lihasta niin jonain päivänä ne mua niin kovasti häiritsevät arvet jäävät muskeleiden varjoon. Slow progress is better than no progress!

Miten aloittaa kuntosaliharjoittelu?

Kuntosali on fitnesspimujen ja lihasmörköjen koti. Äijillä karjahtelujen lomassa hiki virtaa, paidat ratkeaa saumoistaan ja suonet pullistelevat muutenkin hieman pelottavan näköisessä naamassa. Sitten on ne pyöreäpyllyiset supertimmit naiset, joiden upeuden loisteessa sitä itse haalistuu semmoseksi harmaaseen seinään katoavaksi perunasäkiksi. Että hei, ei muuta kuin sekaan vaan - kyllä kuntoilu on kivaa!

Siltä se tuntu mennä ensimmäisiä kertoja kuntosalille. Vaikka etenkin tosielämässä mut tuntevien onkin sitä joskus vaikea uskoa, niin olen hyvinkin ujo uusissa tilanteissa ja ympäristöissä - etenkin kun siinä on se erittäin todellinen itsensä nolaamisen riski. Kun katsoo sitä salillista toinen toistaan ihmeellisempiä kuntoilulaitteita, joissa on montaa eri vipua ja liikkuvaa osaa ja säädettävää kohta. MITÄ MÄ TEEN NÄILLÄ?! Puhumattakaan siitä tunteesta, että kaikki aivan varmasti nauraa näille mun maailman pienimmille käsipainoille, joiden kanssa kamppailen kaiken lihaskuntoni äärirajoilla!


Itse pelasin varman päälle ja heti alkuun otin treeniohjelman - ohjattuna. Alansa ammattilainen teki mulle alkuun yksijakoisen ohjelman ja salilla näytti kaikki liikkeet ja laitteiden toiminnan läpi. Samoin sai ohjetta siitä millä painoilla kannatti aloittaa. Joitain viikkoja myöhemmin yksijakoinen ohjelma alkoi tuntumaan tylsältä ja taas PT päivitti ohjelmaa. Uusi ohjelma oli kaksijakoinen ja siihen sisältyi uusia liikkeitä, jotka jälleen käytiin kaikki läpi.

Nykyäänhän on noita nettivalmennuspalveluiden tarjoajia joka lähtöön, mutta kuntosaliharjottelun alkuaikoinani en tiennyt semmosista yhtään mitään. Nyt kun on ollut ilo ja kunnia tehdä yhteistyötä 24 Fitness Onlinen kanssa, niin olen todennut noi liikevideot itselleni enemmän kuin toimiviksi. Edelleen suosittelen ehdottomasti ne ensimmäiset kerrat ottamaan ohjatusti ihan livenä ammattilaisen kanssa, mutta kun ideasta saa kiinni, tietää aloituspainot ja oppii käyttämään laitteita niin noilla nettivalmennuspalveluilla on mahdollisuus syventää ja kerrata tekniikoitaan merkittävästi.


Koska sitä ujoutta ei musta saa ulos hakkaamallakaan (tai ehkä nimenomaan juuri siten se lähteekin?!) niin mulle tommonen nettivalmennushässäkkä sopii ihan tolkuttoman hyvin. Voin kerrata niitä ohjeita uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ihan kaikessa rauhassa. Että ehkä ihan kuten kaikissa lajeissa niin myös onnistunut kuntosaliharjoittelu on semmonen monen tekijän summa. Ensin joku näyttää kädestä pitäen mitä pitää tehdä ja miten ja sitten sitä itse syventää parhaaksi katsomallaan tavalla.

Olisi ihan mielettömän hienoa voida palkata PT säännölliseen käyttöön itselleen, mutta budjetti ei anna myöten. Eikä ole edes kyse näiden ammattilaisten itsensä hinnoittelemisesta jotenkin yli - mun elämä on vaan tulotasoon nähden jotenkin lipsunut ihan holtittoman kalliiksi. Niinpä sitä tietoa, taitoa ja vinkkejä on kasattava vähän erilaisista lähteistä - mikä nyt ei olisi huono asia vaikka se PT kulkisi käsikynkkää siinä harva se päivä.


Kun on ne perustukset valettu niin sitä aika karseesti huojuvaa ja rönsyilevää kerrostaloa on rakenneltu siihen päälle millon minkäkin avustavan tahon voimin. Keskustelupalstat, YouTuben videot, kavereiden tiedot, nyt tämä nettivalmennuspalvelu ja ihan ripaus sitä omaakin maalaisjärkeä. Kun tietää missä jonkun liikkeen pitäisi tuntua, niin se jo antaa aika hyvin osviittaa meneekö se oma suoritustekniikka edes suunnilleen sinne päin. Ja jos ei, niin aktiivisesti vaan selvittämään missä mättää ja kokeilemaan uusilla vinkeillä löytyykö sitä tuntumaa oikeaan paikkaan.

Kuntosaleilla pyörii ammattilaisia, jotka on siellä syystä. Ne on auttamassa ja neuvomassa. Jos esimerkiksi oma ylipaino tai jokin vamma estää suorittamasta liikettä X niin aika suurella todennäköisyydellä ne ammattilaiset siellä osaavat neuvoa vaihtoehtoisen tavan Y tai ehkä jopa korjata sen tavan X tekniikkaa, jolloin huomaatkin pystyväsi suorittamaan sen (kuten allekirjoittaneen parikin eri liikettä olkapää-hartia-akselilla) kivuttomasti.

Sen lisäksi kun itse pidät fiiliksen avoimena ja iloisena niin ne muut treenaajat aivan varmasti neuvovat, jos tulee kysyttävää esimerkiksi jonkun laitteen säädöistä. Ja jos kohdalle nyt sattuu joku juro törppö tai kyyläävä idiootti, niin paskat niistä. Nirppanokkia ja mörököllejä mahtuu aina isoihin porukoihin, mutta ainakin itsellä on tätä nykyä vaan positiivisia kokemuksia salihengestä - jossain määrin samoja asioitahan siellä ollaan tavoittelemassa! Ja kyllä aika iso osa siitä kuntosalien asiakaskunnasta taitaa olla meitä ihan tavallisia pulliaisia. Sen sijaan niistä treenatuista supermimmeistä ja pullistelevista karpaaseista voidaan repiä itseemme ihan hitokseen motivaatiota, että tolta mäkin haluan näyttää ja aion tehdä niin perkeleesti duunia sen eteen! Koska sitä samaa duunia ne on tehneet nekin. ;)

Olen myös tehnyt käytännön tasolla tutkimusta pelottavilta näyttävistä salikarpaaseista. Tutkimukseni loppuyhteenveto on se, että räjähtämispisteessä olevien lihasten takaa ja äreästä naamasta huolimatta kuuluu oikeinkin sympaattinen tervehdys, kun kävellessä vastaan käytävällä itse huikkaat iloisesti hymyillen MOI! Joten pelko pois toverit ja sinne vaan muskeleiden sekaan omia lihaksianne etsimään!

Ja hei, se "ei mulla ole aikaa mennä kuntosalille ni en voi treenaa" -kitinä saa kyytiä myöhemmin tällä viikolla toisessa kirjoituksessa. ;)

Koiranruokamerkkiä edustava huppari teksteineen sopinee myös treenaajalle?

maanantai 25. toukokuuta 2015

VHH-ruokavalion aloitus ja toteutus

Tästä aiheesta multa toivottiin postausta jo itseasiassa tosi kauan aikaa sitten - lisäinfoa löytyy myös tunnisteella ruokapäiväkirja. Pääasiassahan karsitaan kaikki viljatuotteet (myös pastat ja sen eri olomuodot), joista tärkeimpänä leipä ja lisäksi peruna, riisi, kaikki mihin on lisätty sokeria (kuten makujogurtit), puurot, murot, myslit ja sen semmoiset.

Oman muutokseni alkumetreillä ensinnäkin otettiin kahden kuukauden ihan ehdoton herkuttomuus ja sokerit karsittiin alas - hedelmiä myöten. Marjoja olen käyttänyt alusta asti koko ajan. Myös luopuminen perinteisestä aamupala-ajattelusta on äärimmäisen tärkeätä, koska koin hyväksi Antti Heikkilän kirjoista tutuksi tulleen ateriarytmin, jossa syödään kolme KUNNOLLISTA ateriaa päivässä, ei välipaloja. Ja tyypillinen suomalaisten aamupala sisältää eniten hiilihydraatteja, joten siitä eroon.

Melko nopeasti se alko tuntumaan ihan normaalilta syödä aamupalaksi esimerkiksi salaattia ja uunikalaa tai vaikka kunnon pihvi. Alkuun taisin pehmittää laskua tekemällä smoothien tai syömällä kermarahkan marjoilla. Ne tuntu semmosilta vähemmän kummallisilta vaihtoehdoilta syödä heti aamusta.



Jos VHH-ruokavalioon siirtyvä on itseni lailla sokeriongelmainen niin neuvoisin keskittymään enemmän vaikka liiotellusti siihen rasvan määrään, koska silloin nälkä pysyy tehokkaammin loitolla. Kun sokerinhimo helpottaa (yleensä viimeistään kahden viikon päästä) niin rasvan määrää voi lähteä laskemaan realistisesti tarvitsemalleen tasolle, joka nyt jokaisella on yksilöllinen. Ei sen puoleen, itse en laske sen paremmin hiilareita kuin rasvojakaan. Kun tietää mitä saa syödä niin määrät hakeutuivat ainakin itselläni aika luonnostaan kohdalleen.

Karppaus.infon Ateriamatriisi on mun mielestä edelleen ehkä helpoin ja selkein apuväline päästä alkuun! Saman sivuston resepteistä löytyy varmaan tuhansia eri reseptejä, joita toteuttaa tai joista poimia vinkkejä kokkaamiseen. Facebookissa on myös karppaus- ja VHH-ryhmiä, joista löytyy lisää tuhansia vinkkejä ja reseptejä, sekä usein ihan asiallisiakin vinkkejä ja neuvoja.


Etenkin alkuun syö riittävästi ja juo vettä riittävästi. Sokereiden karsiminen voi aiheuttaa päänsärkyä alkuun ja milloin mitäkin ikäviä tuntemuksia, mutta ne menevät ohi. Lupaan ja vannon! Ole kriittinen, ole utelias, ole sitkeä ja avoin tekemään muutoksia totuttuun kaavaan. Et häviä mitään kokeilemalla. :)

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Viikonlopun tunnelmia sanoin ja kuvin!

Kyllä olikin mukava viikonloppu! Perjantaina töistä päästyäni piti tehdä tärkein vapaaviikonloppua edeltävä homma: SIIVOUS! On tärkeätä siivota perjantaina, koska sitten ei tarvitse semmosia typeryyksiä murehtia sitten vapaapäivinä. En myöskään toteuttanut mitään urheilusuorituksia vaan siivoamisen jälkeen istahdin teemukillisen kera ihan vaan kyttäämään merirosvoleffaa telkkarista.



Jääkaapissa pitää AINA olla iso kulhollinen salaattia!




Lauantai starttasi heti aamusta pikkusiskon koulun kevään rock-tapahtuman merkeissä. Sosiaalisen toiminnan jälkeen suuntasin Malminkartanonhuipulle, jossa rääkkäsin itseäni rappusissa reilun tunnin ja tämän kevyen alkulämmittelyn jälkeen kävin salilla tekemässä yläkroppaan painottavan treenin. Olkapäät ja rintalihakset on ottaneet kyseisestä treenistä aika tiukkaa osumaa päätellen siitä, että paidan pukeminen ja riisuminen on aika haastavaa. :D

Päivä sai arvoisensa päätöksen tolkuttomalla hikoilulla saunassa ja voin kertoa, että on aika miellyttävä fiilis kaiken tämän jälkeen painaa pää tyynyyn ja puhtaisiin lakanoihin. Eikä sunnuntaikaan nyt varsinaisesti erityisen huonosti alkanut, kun aukaisin silmät poikkeuksellisen myöhään ja sain todeta nukkuneeni kokonaista kaksitoista tuntia putkeen. On muuten kertakaikkisen latautunut olo!



Vakioksi muodostuneen pyöräilyreitin varrella on ratsastuskoulu, jossa oli tuttu naama estekisoissa, joten pyöräilin sinne kannustusjoukoiksi. Alkumatkasta tallille sain vähän vettä niskaan, mutta ei mitään kaatosadetta. Ja kotimatkalla oli seurana ainoastaan auringonpaistetta koko muuten sinisen taivaan täydeltä. <3

Nyt illalla kirjoitin ja ajastin muutaman tekstin tulevalle viikolle - on tulossa loppuviikosta ainakin yksi teksti, joka toivottavasti tulee herättämään vihasiakin tuntemuksia. Kannattaa siis pysyä linjoilla! Blogista voi tykätä Facebookissa tai tämän blogisivun täysversion oikeasta laidasta joko liittyä lukijaksi tai tilata uudet päivitykset suoraan sähköpostiin. :)

Tänään vielä käydään koirien kanssa ulkoilemassa ja jatketaan toivottavasti sitä hyväksi havaittuja pitkien yöunien linjaa! <3


perjantai 22. toukokuuta 2015

Otsikot valmiina - vain jokseenkin oleelliset tekstit puuttuu! TOIVEITA?!


Luonnoksia löytyy! Oon näitä aiheita jo monta viikkoa pyöritelly päässä ja tekstikin tulee syntymään vaivattomasti, kun vaan löydän aikaa kirjoittamiselle. Ehkä kahdesta peräkkäisestä vapaapäivästä löytyy sopiva tovi uhrata niin rakkaaksi muodostuneelle läskiblogille. <3

Ja kuten aina ja ikuisesti ja koko ajan niin AINA saa esittää toiveita! Tosin yksi toive mulla on edelleen toteuttamatta, jossa toivottiin alottelijalle vinkkipakettia VHH-ruokavalion toteutukseen. Laitan sen myös viikonlopun toteutuslistalle, ehkä jopa sijalle 1!! En siis ole unohtanut, vaikka toteutustahti onkin ihan jäätävän hidas. :D

torstai 21. toukokuuta 2015

Ikuinen taistelu, luovaa lenkkeilyä, aikalisä ja lisää tappelua

Nyt on käsillä se raskain takasinmaksu siitä sairasloman sokerirallista. Väsyttää, vituttaa, koko ajan nälkä, ei oo nälkä, tekee mieli syödä, ei tee mieli syödä, ei uskalla mennä kauppaan, kuola valuu jokaisen mäkkärin ja nakkikiskan ohi ajaessa, kauppaan erehtyessä näkee vaan pullaa, sipsiä, karkkia, keksejä, jogurttia ja sen semmosta.

Tää vaan alkaa olla jo niin tuttua, että erotan sen kehon kirkuvan "nälän" oikeasta nälästä. Sitä on todella vaikea selitää, mutta se on semmosta syömisen himoa ilman mitään oikeata syytä. Ja se on pelottavan voimakas fiilis. Tässä kohti ja tässä taistelussa äärimmäisen suurta roolia näyttelee tämä uusi paras ystäväni liikunta. Istuminen kotona tekemättä mitään ei ole kertakaikkisen mikään vaihtoehto, se on täysin tuhoontuomittua. Niinpä töistä lähtiessä puren hammasta ja aivan laput silmillä painelen suorinta tietä kotiin, vaihdan nopeasti lenkkivaatteet ylle ja painun koirien kanssa metsään.


Eilen juurikin tämmöisellä erittäin vaikealla hetkellä toteutin edellä mainittua kaavaa. Ollaan löydetty uusia ihan huippukivoja reittejä metsästä ja eilenkin reilu 1,5h viihdyttiin metsässä tän luovan lenkkeilyn merkeissä. Unohdin nappikuulokkeet kotiin, joten ihan tyynesti annoin Spotifyn huutaa taskusta - jos joku nyt sen sattuu kuulemaan niin voivoi. Spurttailin mäkiä, askelkyykkäsin, kipitin siksak-juoksua, hypin, loikin ja välillä harjottelin potkuja. Huomattavasti kivempaa kuin pelkkä luotisuoraan tarpominen! Koirat sai juosta vapaana ja olivat jälleen varsin tyytyväisen olosia. Ja niidenkin mielestä on hauskaa, kun mä hyppelen ja juoksentelen millon mihinkin suuntaan, pysyy niilläkin mielenkiinto paremmin yllä pitää mua silmällä, ettei ämmä nyt vaan ota ja katoa mihinkään. :)

Illalla mieli olikin sitten jo paljon parempi, mutta sitten jotenkin jumahdin YouTubeen selailemaan videoita. Ja sitten luin kirjaa. Yritin nukkua. Pyörin, torkahtelin, piti käydä vessassa, pyörin ja torkahtelin vähän lisää ja aamulla väsytti ihan älyttömän paljon. Töissä olin kuin zombie, mutta suureksi onnekseni pääsin lähtemään töistä monta tuntia oletettua aikaisemmin ja pääsin kotiin vetämään pienet päiväunet. Tuskin kerkesin kymmeneen laskea painettuani pään tyynyyn ja katkoitta kuorsasin reilun kaksi tuntia putkeen. Kyllä näytti muuten sen jälkeen maailma taas erilaiselta!

Ladatuilla akuilla kävin tunnin potkunyrkkeilemässä ja tuntu oikeastaan ihan hyvältä. Ei tullu semmosta totaalista apuamäkuolen -fiilistä vaan melkeen jopa tuntuu, että olis sitä voinu vetää kovempaakin. Sparrissa otin oikein kiltisti suojaus auki hanskasta suoraan nokkaan. Vähän tuli vertakin, mutta ei sitä voinu edes verenvuodoksi sanoa, sen verran helposti sai sen pyyhittyä pois ja erä jatku. Sain läpi joitain sekä lyöntejä että potkuja ihan kivasti ja jäi kaikenkaikkiaan oikein hyvä fiilis - taas. :)

Jotenkin tuntuu, että sitä pystyy pikkuhiljaa jo vähän keskittymään sparratessa eikä vaan yritä paniikissa selviytyä pois alta. Edelleenkään en väistele käytännössä lainkaan, mutta silti jotain edistystä tuntuu ihan hiljalleen tulevan. Pystyn tekemään mielessäni pienimuotosia suunnitelmia, että kun toi lyö tolleen, niin sitten mä blokkaan sen näin ja lyön näin ja näin ja potkasen noin. Samoin toisen mättäessä lyöntejä niin suojauksen takaa etsin paikkaa potkasta ja joitain kertoja oon jo onnistunu potkasemaan parin kauemmas kesken lyöntisarjojen. Ahkerasti on tullu myös kateltua videoita muun muassa sieltä YouTubesta, on kiva poimia erilaisia lyönti- ja potkuyhdistelmiä ja tapoja toimia eri tilanteissa.

Vanhoja mustelmia.. :)

Mutta nyt ollaan semmosten asioiden äärellä, että ensimmäistä kertaa elämässäni en turhaudu välittömästi, vaikka jotain uutta asiaa en samalla sekunilla oppisikaan. Katson ja kuuntelen opit treeneissä, kotona kahmin lisää tietoa internetin ihmeellisestä maailmasta, käyn salilla kaikessa rauhassa yksinäni testailemassa oppeja ja aina lopulta se tuottaa tulosta. On oikeastaan aika mieletöntä olla näin fiiliksissä ja motivoitunut jostain!

Treeneistä kotiuduin jälleen kerran läpimärkänä hiestä, raastoin kaikki vaatteet päältä suoraan pesukoneeseen ja itseni suihkuun. Söin ja nyt istun koneen ääressä naputtelemassa tätä. Ihan repäsin ja keitin teetä, jonka makeutin ihan peräti ihka oikealla sokerilla. On taas aika todella hyvä ja luottavainen olo. :)

Täytynee alkaa pitämään myös muotiblogia <3



Kaiken pahan alku ja juuri.. ;)



Nyt takaisin nukkumaan ja reippaana kohti työpäivää, jota seuraa vapaa viikonloppu! :)

tiistai 19. toukokuuta 2015

"When you feel like quitting - Think about why you started"

Ei riitä sanat, ei kuvat, ei mitkään maailman eleet tai ilmeet - mä pääsin eilen kunnolla treenaamaan ja se on ehkä parasta mitä tiedän! Koska olen tunnetusti kohtuuden ja maltin ihminen niin paluu treeniin otettiin varovaisesti vetämällä kaksi tuntia putkeen potkunyrkkeilyä kaiken jaksamisen äärirajoilla. Mutta vaan silleen terveellä tavalla itseään rääkäten.

Ensin siis tunnin hikoilusetti kuntopotkunyrkkeilyn parissa. Alkulämmittelyä siinä hölkätessä mä en vaan mahtanut sille mitään, mutta mua alko hymyilyttämään ja likimain naurattamaankin. Ihan vaan siitä riemusta, että mä vihdoin olin takasin viemässä itteäni äärirajoille omasta tahdostani! Viikonloppuna ostetut uudet hanskat pääsivät koeajolle ja tultiin oikein hyvin juttuun. Liikkuminen tuntu luontevalta, ajoittain jopa sekä terävältä että nopealta ja kuulemma ainakin koukuissa oli hyvin voimaa. Siltä se kyllä tuntuikin!



Kuntopotkunyrkkeilyä seurasi sitten samaa lajia ilman sitä kunto-sanaa. Ei se hikoilun määrä siitä ainakaan mihinkään vähentynyt treeniajan edetessä, mutta vähän jopa yllätyin jaksamiseni määrästä. Kunnes tuli aika sparrata ja olin varma, että kamppailin sekä sparrikaveria että mustaan kaapuun pukeutunutta noutajaa vastaan. Olin siis enemmän turpaansa ottavana osapuolena, mutta siinähän mä olenkin jo kehittynyt oikein hyväksi! ;) Viimesen erän sparrikaveri oli aivan huippu ja sain sekä tsemppiä että valtavasti hyviä neuvoja kaiken uupumiseni keskelle sekä niitä aivan ihanan kannustavia kehuja niistä harvoista osumista. Edelleen olen onnellinen saadessani treenata noin huippuporukassa!

Kotona kun olin syönyt ja virunut ainakin puoli tuntia tulikuumassa suihkussa, puin kuivat vaatteet ylle ja sukelsin peiton alle niin mietin, että sitä fiilistä pitäis voida pullottaa pahan päivän varalle. Sitä on vaikeeta verrata oikeestaan yhtään mihinkään. Kun kroppa on kaikkensa antanut, mieli on tyhjä ja tulee käyttöä sille kuuluisalle sanonnalle väsynyt, mutta onnellinen. Se on aivan jotain huikeeta. Että vaikka liikunta ei ole edellytys laihtuakseen normaalipainoon niin kyllä mun on sitä vaan lämpimästi suositeltava kaikille. Se endorfiiniryöppy on ihan mieletön!

Jos kaksi vuotta sitten joku olisi väittänyt mun jonain päivänä tulevan näin onnelliseksi treenaamisesta niin olisin nauranut päin naamaa räkäisesti. Terveisiä itselleni sinne menneisyyteen, ei nähdä enää ikinä! <3


Tänään tiistaina sain sitten huikean hyvän idean, että kokeilen sitä perinteistä vähän reilun 20km pyörälenkkiä. Uskalsin odottaakin, että sairasloma ja eilinen kohtuullisen kova treeni verottavat, mutta kyllä mun tahtoa koeteltiin vähän enemmän kuin uskalsin odottaa. Se vanha minä olis puolessa välissä paiskonut fillarin ojaan ja soittanu jonkun hakemaan kotiin. Tää päivitetty versio itsestäni sen sijaan keskitty kaukana pysyttelevän horisontin sijaan tuijottamaan eturengasta, keskitty hyvään musiikkiin, keskitty tasaseen tahtiin, keskitty hengittämiseen.

Aika ajoin tuntu, etten etene mihinkään, vaikka ei ollut edes vastatuulta. Kun matkaa oli taitettu ehkä kaksi kolmannesta niin jalat löi aivan totaalisen tukkoon. Ylämäet poljin seisten käyttäen kehon omaa painoa apuna enkä suinkaan jalkojen lihaksia yksinään. Semmosta epätoivosta selviytymistä siis. Yksi viimeisimpiä mäkiä oli sitten sen erän voittaja ja jouduin jalkautumaan, koska jalat ei yksinkertasesti enää suostuneet polkemaan. Mutta koska mä en todellakaan ollut valmis kävelemään niin painoin sen mäen ylös juosten! Siinä kankeasti ravatessa jalatkin sai uudelleen auki, mäen päällä takasin satulaan ja johan lähti rullaamaan.

Koko lenkin vedin tarkoituksella itseäni haastaen todella vahvasti epämukavuusalueella. Sitä tää uus ihan järjetön motivaatiopuuska teettää - haastan itseäni enemmän kuin koskaan ja vastaan omaan haasteeseeni raivolla! Tätä on odotettu ja opeteltu!! Silti tunsin, että keskinopeus tulisi jäämään toivottua alhaisemmaksi. Viime syksyn oma huippukeskinopeus oli 21.2km matkalle 22.7km/h ja tämän vuoden eka lenkki oli matkaltaan 20.7km ja keskinopeus 20.9km/h. Jostain syystä olin varma, että nyt jää keskinopeus jopa alle 20km/h, mutta kattokaas tätä:


Siis 21.14km ja keskinopeus 22.4km/h!! Enpä voisi paljoa iloisempi ollakaan! Jos pääsin takaisin kiinni näihin vauhteihin juuri monella tapaa loppuun rääkätyllä kropalla, niin oottakaas vaan kun pääsen sotkemaan tota lenkkiä ladatuilla akuilla!

Huomenna se vois sitten tasapuolisuuden nimissä olla taas vähän pidempää ihan kevyttä kävelylenkkiä koirien kanssa ja jos sitä pitkästäpitkästä aikaa pääsisi salillekin. Ehkä tossa sairastelussa oli hyvätkin puolensa. Ainakin opin uudelleen ihan laakista arvostamaan kykyä ja mahdollisuutta urheilla. Ehdin keräämään niin ison kasan positiivista turhaumaa, jota pääsen nyt purkamaan liikkumalla ja rakastun tähän itsensä pieksemiseen taas uudelleen.

Kyllä elämä on taas niin kovin laiffia! :)


maanantai 18. toukokuuta 2015

Kuulumisia keittiöstä


Ensin hirveellä uholla meuhkataan paluusta ruotuun ja sitten seuraavan päivän syömiset näyttää tältä. MITÄH?! Kesällähän jäätelöä ei lasketa herkuksi. Sehän on maitotuote, eli verrattavissa rahkaan. Eikö? Etenkin tää kyseinen jätski on mun aivan totaalisen ultimaattinen lemppari eikä koko purkin kauhominen naamariin laakista tuota lainkaan tuskaa. Lakujätski ei ole niin makeeta kuin monet muut makuvaihtoehdot ja siksi sitä jaksaakin vetää enemmän kerralla kuin äklömakeita kilpasiskojaan.

Jokainen sana kyseisestä jäätelöstä on totisinta totta, mutta tämä kuva on nyt huijausta ja todellinen sisältö näyttää tältä:


Eväiden kuljetukseenhan se jätskipurkki päätyi. Ehkä sitä iiihan etäisesti tekis jätskiä mieli, mutta kiinteytyminen kesän aikana huippukuntoon houkuttelee juuri nyt paljon enemmän. Muhun ehti patoutua ihan hirvittävä määrä treeni-intoa ja voi hitto jos sitä nyt pikkuhiljaa päästäisin purkamaankin. Alkaa kuulkaa ystävät sitä tulosta tulemaan ihan just!




Pikkasen myös viritin mun pikkuista keittiötäkin. Näppärän tyttönä ruuvasin tangot tonne seinälle ja sinne sain koriin mausteet ja muuta tilpehööriä roikkumaan pois pöydiltä. Koska jos joku tekee koko kodista sotkuisen näköisen niin se on keittiö. Tiskaamisessa oon nyt kans yrittäny olla aktiivinen, koska saan raivarin paskasista astioista lavuaarissa. Joten mä en saa sotkea enempää astioita ennen kuin edellisen aterian sotkut on siivottu. Järjestelmäni on toiminut hyvin ja keittiö pysynyt siistimpänä.

Esittelen teille myös mun keittiössä olevan kellon. Toi kyseinen kello on meinaan kulkenu mun matkassa aika pitkän pätkän, koska se on tarjonnut mulle ajallista infoa ainakin ala-asteen ensimetreiltä lähtien, ellei jopa pidempäänkin. Siis tunnearvoltaan hyvin hyvin rikas ja rakas kello. <3

Kertakaikkisen hienoa alkanutta viikkoa jokaiselle! :)

P.S. Kattokaa, mun aurinkolasityyli ei ole yli kahdessakymmenessä vuodessa muuttunu miksikään!