tiistai 5. toukokuuta 2015

HALOOO?! Ei kuulu eikä kuule!

Jes, paluu arkeen! Aamulla heräilin siinä kuuden jälkeen, tein ja söin aamupalaa, puin siistit vaatteet ja meikkasinkin. Yhdeksän aikaan lähdin viemään koiria ulos. Olen opettanut koirilleni "käskyn" mennään, josta ne tietävät pääsevänsä ulos. Jos sitä mennään -sanaa ei kuulu, niin koirat eivät suotta tule eteiseen pyörimään, koska tietävät minun poistuvan yksin paikalta.

Niinpä iloisesti sanoin mennään! ja tajusin, että mitään ei kuulu. Koirat tuijotti mua vähän hölmönä, että mitä sä nyt yrität siinä hinkua? Lähetäänkö vai ei? Multa oli yön aikana hukkunut ääni, aivan täysin. Yritin kaikki konstit ja keinot, mutta ääntä vaan ei alkanut kuulumaan. Sen sijaan jo eilen lukkoon mennyt korva alko osottamaan kipuoireita - jes, korvatulehdus tästä vielä puuttuisikin.

Ei muuta kuin ääninäytettä soittelemaan työpaikalle ja jostain syystä olivat sitä mieltä, että töihin ei ole asiaa. WHAT?! Mihin hittoon tarvitaan ääntä asiakaspalvelussa?! ;) En saanut aikaa työterveyslääkärille, joten suuntana oli lähin terveysasema, joka onneksi on tossa kahden korttelin päässä. Terkkariin soitettuani sain aika tylyä palvelua, kun jouduin kyselemään tyhmiä. "Menet sinne päivystävälle sairaanhoitajalle", kuului käsky puhelimesta ja hyvin tympeään sävyyn sain vastauksen, kun jouduin kysymään, että siis niinku minne? Mistä mä voin tietää, emmä joudu ikinä käymään terkkarissa tai missään muuallakaan lekurissa?!

Päivystysaika hoitajalle alkoi vasta klo 13 ja olin paikalla melkein puoli tuntia taas liian ajoissa. Hoitaja tuli paikalle varttia vaille ja ystävällisesti otti mut huoneeseen jo silloin. Tämä sairaanhoitaja oli aivan huippu! Ei ollut mikään työhönsä, elämäänsä ja työnantajaansa leipääntynyt kiukkuinen akka (been there, seen that) vaan iloinen ja vitsaileva huumorintajuinen nainen. Jäi niin valtavan hyvä mieli!

Hoitaja kirjoitti sairaslomatodistuksen ja ohjasi kipeän korvan takia vielä lääkärille varmuuden vuoksi. Vajaan tunnin odoteltuani pääsin nuoren ja komean lääkärin huoneeseen (kuinka armottoman hyvä tsägä voi yhteen terkkarireissuun osua?!) ja ikävä tulehdushan siellä korvassa oli. Sain reseptin antipojootteihin ja käskyn levätä. Voin kertoo, ettei tarvis erikseen käskeä. Jos korvatulehdus oli lapsena ikävä ja kivulias kokemus, niin ei se ihan juhlaa ole tälleen aikuisenakaan. Parastahan tässä on se, että tossa päiväunilta herättyäni jouduin molemmin käsin puristamaan päätäni kasaan, jotta en parkuisi siitä kivun määrästä. Koska kyllä - nyt myös se aamulla ihan terveeltä tuntunut korva on niin kipeä, ettei mitään järkeä. HURRAA!

Eli sen lisäksi, että musta ei lähde ääntä, niin en myöskään kuule juuri mitään. Tyynen rauhallisesti hain kaupasta toisen purkin hunajaa, purkin jogurttia ja kostoksi myös kaurakeksejä. Tosin keksit pitää dipata pehmeäksi teessä, koska mitään kovaa ei kärsi niellä. Viikkasin farkut takaisin kaappiin, puin tilalle pyjamahousut, asettauduin mukavasti sohvalle ja avasin uudelleen Netflixin. Onpahan nyt sitten aikaa kahlata kaikki Breaking Badin tuotantokaudet laakista läpi.

Ehkä tää tarkottaa nyt sitä, että loikoilen tän kylmän ja sateisen alkukevään pois alta ja sitten saan nauttia kesästä täydellä teholla alusta loppuun?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti