perjantai 8. toukokuuta 2015

Joko riittää? No ei nyt sentään!

Täytynee ryhtyä sairastamaan useammin niin ei sitten tarvis kerralla ottaa näin hervotonta settiä. Mähän olen ollut nyt tarkalleen viikon kipeänä. Armoton kurkkukipu ei ottanut hävitäkseen ja tänään selvisi syykin siihen, kun tiistain nieluviljelystä tuli infoa, että angiinahan se siellä bilettää mun nielussa. Että otetaan nyt sitten ihan koko rahalla!

Tässä tuli taas hyvä esimerkki siitä, että aiheuttajana voi olla angiina ilman minkäänlaisia vaaleita peitteitä tai pisteitä nielussa. Niinpä meni korvatulehdukseen (joka ei ole helpottanut) saatu antibiootti vaihtoon ja tilalle kymmenen päivän kuuri streptokokin hakkaamiseen. Tämmöstä ihan aavistuksen lääkekammoista kyllä vähän itkettää tää kehon pahoinpitely, mutta pakko mikä pakko. Henki tässä lähtee tätä menoa joka tapauksessa!

Nyt ihan rehellisesti sanoen mua alkaa pikkusen vituttamaan tää homma jo. Mutta yritän nyt asennoitua niin, että joudun pakkolepäämään tän kylmän ja sateisen kevään ohi ja sitten pääsen suoraan starttaamaan kesään. Silti ei tää kyllä mulle sovi enää mitenkään päin. Ohi on ne ajat, kun ihan mielelläni olisin lojunut sängyssä päivästä toiseen ja nyt voisin potkia itteni seinistä läpi - ihan vaan jotta nyt olis edes jotain tekemistä.

Mä oon aina kestäny kipua huonosti. Nyt kun viikon on kurkku ollut niin kipee, että ihan tasan kaikki hengittämisestä lähtien sattuu niin mittarit alkaa olla kohtalaisen tukossa. Oon syöny aiiivan mitä sattuu ja varmaan kaikki viime kuukausina pois saatu paino on otettu tuplana takasin - tänkkaad se vaaka on kellarissa ja mun ei tarvi lisämasentua sen lukemista. Todella paha hälläväliä-asenne. Ja samalla ihan hillitön kaipuu ja palo treenin ja kurinalaisen syömisen pariin. Sääli että se paluu arkeen pitää alottaa siitä syömisestä, se on se tylsempi osuus, kun treenistä saa ihan erilaista fiilistä.

Samalla on myös kiitosten paikka. Erityiskiitos tämän maan terveydenhuollolle. Aina siitä(kin) täällä naristaan ja kitistään, mutta on kohtalaisen nastaa voida vaan kävellä terkkarin ovesta sisään, odotella jonkun aikaa, tavata lääkäri ja saada tutkimukset, jatkosuunnitelmat ja lääkkeet. Eikä periaatteessa tarvitse maksaa mitään siitä käynnistä. Tiistaina odotin pääsyä lääkärille (ilman ajanvarausta) vajaan tunnin ja tänään alle puoli tuntia. Ja mihinkä sitä nyt sairaslomalaisena kiire oliskaan, ei mua pieni odottelu vaivaa. Toisen kiitoksen saa Netflix itseni viihdyttämisestä. <3

Kolmas kiitos menee maailman ihanimmille koirille. Nyt viikon ajan niiden kaikki aktiviteet on rajoittuneet pahimmillaan vaan muutamia minuutteja kestäneisiin pikavisiitteihin ulos. Ja tossa ne nukkuu vieressä. Kukaan ei sinkoile ylimääräistä energiaansa, kukaan ei ole levoton tai ärsyttävä. Ne vaan tyytyy tähän tylsään rooliinsa tässä aika surkeen käsikirjotuksen saaneessa näytelmässä.

Kyllä, olen iso värikartta vihreän eri sävyille siitä kateuden määrästä, kun lueskelen muiden blogeja ja kuinka treenit kulkee ja ulkoilukelit suosii. Hautaan itseni takaisin sängynpohjalle ja kerään voimia - varokaa vaan, vielä mä täältä kirmaan!

Parhaat <3

2 kommenttia: