lauantai 30. toukokuuta 2015

Onnea valmistuneille ja hyvää kesälomaa!

Mun tekis mieli aina lätkiä (perus)koululaisia ympäri korvia, kun kuuntelee sitä kitinää koulunkäynnistä. Itsehän en koskaan ollut mikään supertunnollinen koululainen ja olen joutunut peruskoulusta kymppiluokalle, kun ei keskiarvo riittäny hakemiini lukioihin. Ihan hyvä vaan, koska silloin vuotta myöhemmin hain ensisijaisesti sitten aivan toiseen lukioon ja pääsin ihan huippuhyvään kouluun!

On aivan tolkutonta, että ysiluokkalaisen pitäisi tietää mitä haluaa tehdä loppuelämänsä - että oletkos nyt parturi-kampaaja vai kokki vai kenties autoasentaja. Niin luvattoman monen kaverin kohdalla tuli nähtyä se, että amiksessa alotetaan joku linja, todetaan se paskaksi, vaihdetaan alaa, ei sekään toimi ja vaihdetaan alaa eikä sekään oikein toimi ja lopulta on takataskussa vaan vino pino kesken jääneitä tutkintoja. Ja sitten on onneksi myös niitä, jotka ovat laakista osuneet napakymppiin ja todella toteuttaneet menestyksekkäästi amiksessa opiskelemaansa ammattia täydellä teholla ja nauttivat siitä. Se on huippua!

Mutta minä päädyin hakemaan lukioon, koska mulla ei ollu mitään semmosta palavaa halua yhtään tiettyä alaa kohtaan. Ei lukion papereilla mitään työtä saa -länkytys on se perinteinen, jolla lukiota vastustetaan. Ja tottahan se on, mutta yo-papereilla voi hakea käytännössä ihan mihin tahansa kouluun toisen asteen tutkinnon jälkeen, se siinä on pointti! En mä ainakaan kuvitellut ylppäripapereilla repiväni viiden tonnin kuukausiliksaa istuskellen toimistossa jalat pöydällä. Mulla ne paperit odottelee sitä valaistumista, kun jonain päivänä keksin mikä musta sitten tulee isona.

Jos nyt kuitenkin pääsisin aikakoneella tapaamaan sitä peruskouluikäistä itseäni, niin kyllä aikamoista perseelle potkimista olisi tiedossa. Kasiluokka meni aivan rallatellessa ja kursseja tuurilla läpi rämpiessä. Ysiluokalla petrasin, mutta koska päättötodistukseen vaikuttivat eniten näiden molempien luokkien numerot, niin se pirun kasiluokka tiputti oikein mallikkaasti sujuneen ysiluokan tuloksia ja jatko-opiskelupaikka jäi saamatta. Vietettyäni vuoden lukioon painottavalla kymppiluokalla pääsin sitten Vaskivuoren lukioon. Ja vielä kyllä sinnekin juoksisin itseni perässä heiluttelemaan raippaa, koska lukiosta on selvitty todellisella tuurilla - se poissaolojen määrä oli ihan tolkuton.

Sen siitä saa kun lukion ensimmäisellä luokalla täyttää 18 vuotta, muuttaa omaan kämppään ja yrittää samanaikaisesti suoriutua sekä koulusta että töistä. Siihen yhtälöön kun lisätään hieman laiskahko tahto käydä koulua niin soppahan oli kertakaikkisen valmis. Jälkikäteen harmittaa, olis helvetti pitäny tehä enemmän töitä sen koulun eteen, koska laiskottelullakin sain tasoa "ihan ookoo" -paperit. Ja vaikka ei tämän blogin kirjoitusasun perusteella uskoisi, niin äidinkielestäkin jäi se laudatur ihan vaan parista pisteestä kiinni. :D

Mutta tästäkin tuurilla rämmitystä suorituksesta menee kiitokset äitille - mähän olisin ilosesti jättäny lukion kesken ekan vuoden jälkeen, mutta mami piti sen verran pelottavan ilmoitusluontoisen puheen, että pelko perseessä tuli kituutettua sekin suoritus kasaan. Joten te rakkaat vanhemmat, älkää antako niiden kakaroidenne luovuttaa liian helpolla. Käyttäkää luovasti sitä uhkailua, lahjontaa ja kiristystä. Mähän sain ekan lukiovuoden jouluna joululahjaksi paketin, jonka päällä luki "Vuoden 2011 ylioppilaalle" ja paketista löytyi järjestelmäkamera. Sittemmin käytössä oli lähinnä se uhkailu ja se tuotti oikein hyvää tulosta. Myöhemmissä elämänvaiheissa se uhkailu on ollut toimissa käytössä myös esimerkiksi heikoilla hetkillä tämän elämäntaparemontin kanssa - ja toimii edelleen. Se on tyhmä lapsi joka ei äitiään pelkää läpi elämänsä! ;)

Huumoria kehiin ystävät! Oikein ansaitusti ihanaa valmistujaispäivää ihan jokaisella asteella urakkansa suorittaneelle! Ja kaikille koululaisille mahtavaa kesälomaa. :) Vuoden 2011 ylioppilas kuittaa.



P.S. Syökää ihan hitokseen herkkuja myös mun puolesta!! ;)

2 kommenttia:

  1. Ensinnäkin, onnea onnistuneesta elintapamuutoksesta! :) Itsellänikin parhaillaan käynnissä sellainen, tarkoituksena laihtua semmoiset kevyehköt 20 kiloa. :D Mulla on yleensä semmoinen "kaikki mulle heti" -asenne, ja haluaisin tuloksia siis nopeaa. Vähän kuitenkin pelottaa että en totukkaan tekemiini muutoksiin, jos kerralla heitän ruokavalion uusiksi ja lisään mielettömästi liikuntaa. Mutta toisaalta näin niitä tuloksia saisi nopeasti.. Mitä itse suosittelisit, kannattaako kaikki laittaa kerralla uusiksi vai aloittaa esim. ruokavaliosta ja lisäillä liikuntaa pikkuhiljaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa elämäntaparemontoijien joukkoon! ;)

      Mullahan oli ylipainoisena pahoja polvikipuja, joten liikkuminen ei liiemmin houkutellut. Myös se yleisvointi oli väsynyt eikä motivaatiota liikkumiseen ollut lainkaan. Niinpä itse keskityin ensin remontoimaan sen jääkaapin ja omat ruokailutottumukset. Pitkälti yli 15kg lähti ihan vaan sillä ja vireystason noustessa ja kipujen hävittyä alkoi luonnostaan nousemaan halu tehostaa painonpudotusta liikunnalla.

      Edelleen jaksan toitottaa, että liikunta ei ole se avainsana laihdutuksessa (etenkin, jos keho ei siihen pysty!), mutta nykyään se on niin tärkeä osa elämääni, etten osaisi elää ilman. Vähän niinku addiktille liikuntaa sokerin tilalle. :D Suosittelen siis ympäripyöreästi kuuntelemaan kehoasi. Keskity ensisijaisesti ruokavalion muuttamiseen ja sitten kun se hyvältä tuntuu niin lisää liikuntaa. Etenkin jos ruokavalioon tulee isoja muutoksia niin keholta vie tottua niihin niin voi olla jopa tarpeetonta tuoda siinä kohti lisärasitusta liikunnasta. Mutta sen voi tietää vain sen oman kehonsa kautta. :)

      Hurjasti tsemppiä sinulle muutokseen! Ja laittelehan viestiä miten homma käynnistyy ja edistyy tai jos voin muuten olla avuksi! :)

      Poista