torstai 14. toukokuuta 2015

Paluu töihin, kehon herättelyä ja nukkumista

Kaksi päivää töissä sairasloman jälkeen kuitattu - tosin vähän heikolla menestyksellä kun eilen lähdin tuntia aikasemmin kotiin, koska olo oli aika karsea. Ei nyt sentään uutta kuumetta nostanu, mutta fyysisesti raskas työ ja pakastehuoneessa ramppaaminen ei varsinaisesti vauhdita kokonaan paranemista.

Mielialan kannalta ehdottomasti idioottimaisin ratkasu mitä olla ja voi. Että aamulla on hyvä olo, kuluttaa ittensä loppuun töissä, menee kotiin nukkumaan, että jaksaa taas kuluttaa kaikki voimat seuraavana päivänä töissä ja tulla takas kotiin nukkumaan. Mitään muuta ei jaksa tehdä. Ihan äärimmäisen turhauttavaa!


No eilen kotona nukuin lyhyet päiväunet ja olo siitä koheni taas aika normaaliksi. Otin askeleen kohti normaalia elämää ja ihan kevyesti yritin saada taas eloa tähän tukkoseen kehoon. Hyvin hyvin kevyesti lämmitteleviä liikkeitä, koska pienikin hengästyminen pistää yskimään keuhkoputken kappaleiksi. Ihan yhtä kevyen venyttelyn kautta suoritin lopulta melkein tunnin aika tehokkaasti avaavan venyttelyn. Jos aluksi lattialla istuen jalat suorana en saanut sormia lähellekään varpaita niin lopuksi sain taas ihan kunnolla jalkateristä kiinni jalkapohjaa myöten ja nenä painui polviin.

Normaalissa mittakaavassa en edes laske venyttelyä miksikään muuksi kuin ajanhukaksi, mutta viimesen kaksi viikkoa huomioiden tää tuntu lähes täysmittaselta treeniltä, niin hyvä fiilis tuli. Pysty tekemään edes jotain! Koska esimerkiksi korvatulehduksen kanssa ei ihan kauheesti tee mieli kumarrella tai oikeastaan mitään muutakaan kuin vaan maata paikallaan. Ja nyt sain venytellä! Aikamoista luksusta.

Helatorstain takia on vapaapäivä, joten päätin nukkua niin pitkään kuin vain ikinä mahdollista. Kipeänä nukkuessa unen laatu on heikkoa ja vaikka yli viikon oon ollu vaakatasossa sängyssä tai sohvalla niin olo on kaikkea muuta kuin levännyt. Ja pari työpäivää vei viimesetkin voimat. Niinpä ensimmäistä kertaa kuukausiin sammutin herätysvalon, puhelimen herätyskellon ja laitoin luurista vielä äänet ja värinätkin kokonaan pois. Että nukun vaikka iltapäivään jos siltä tuntuu.

Klo 8.20 luovutin ja nousin sängystä. Että tulihan nukuttua, suorastaan holtiton suoritus! :D Aamupala kuitattu (paluu järkevään ruokavalioon on ollut IHANAA!!) ja jos seuraavaksi kroppaa availtaisiin kävelyllä koirien kanssa, jonka jälkeen ajattelin venytellä lisää. Pakko tehdä edes jotain.

Lohduttaudun sillä, että ainakin sataa koko viikon. Ei harmita niin paljoa olla poissa pelistä, kun on sentään edes kurja ilma. Ja toisekseen, eräs ystäväni ilmoitti mun lähtevän hänen kanssaan katsomaan Sunrise Avenueta lauantaina. Aion kirkua kaikki pikkutytöt nurin!


2 kommenttia:

  1. No niin!Kyllä se taas siitä hitaasti kiiruhtaen.Kurkku tykkää varmaan sun lauantain kirkumisesta! Ota nyt ees jotain pastilleja mukaan :-) -mummi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieliala ainakin kohosi aivan pilviin! :)

      Poista