tiistai 26. toukokuuta 2015

Slow progress is better than no progress!

Timmit vatsat ja pyöreät peput on nättejä ja tavoittelemisen arvoisia asioita. Mutta mulla on ollut aina joku fiksaatio alueelle kädet-olkapäät-hartiat-selkä ja jälkimmäisestä erityisesti yläselkä. Sinne selkälihasten (siis LIHASTEN, ei läskin!) väliin uppoava selkäranka tekee sen tolkuttoman kauniin uran selkään ja sitten timmit kädet ja ja ja. Se on se mun juttu!

Etenkin, kun mulla ei ole semmosta selkää ikinä ollut. Teininä rykäisty hitonmoinen pituuskasvu on jättänyt mulle ristiselästä perseeseen asti vaaleita poikittain kulkevia vaaleita arpia. Olen varma, että venähdin puolessa vuodessa metrin. Ainakin. Riks raks ja poks sanoi selkänahka ja raidoitti itsensä! Ja sehän on mulle tietysti ollut aina ihan kamalan iso ongelma, koska mun selkä on aina ollut siis lihaksettomuuden lisäksi myös täynnä arpia. Jipii.

Joten vielä enemmän kuin isoa hauista niin mä olen halunnut eloa selkään. Nyt mä alan uskoa, että ehkä mä tosiaan vielä jonain päivänä saan edes jokseenkin kauniin selkäpuolen. Slow progress is better than no progress! -mantralla mä jaksan jatkaa tätä hommaa. Pienin askelin ja treeni kerrallaan! Niitä ensimmäisiä hyvin hyvin haparoivia askeleita on nyt lähdetty ottamaan ja pientä heräämistä on alkanut tapahtumaan.


Joten kun mä tästä sitkeästi jatkan ja saan selkään enemmän lihasta niin jonain päivänä ne mua niin kovasti häiritsevät arvet jäävät muskeleiden varjoon. Slow progress is better than no progress!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti