lauantai 6. kesäkuuta 2015

Kokopäivätyö + kolme koiraa + muut harrastukset = MITEN?

On lienee käynyt hyvin selväksi, että mulla on kolme koiraa. On lapinporokoira Birre (aka "Tuksu", 10/2007), sekarotuinen Bea (aka "PamPam", 09/2009) ja lapinporokoira Kauko (aka "Kaako/Nippu", 02/2013).

Kauko, Bea, Birre



Tää lauma on hyvin energinen (poislukien Tuksu..) ja etenkin junioriosastolla virtaa riittää kuin pienessä kylässä. Kanssakoiraihmiset aina välillä ihmettelee, miten pystyn kokopäivätyön ja koirien lisäksi vielä harrastamaankin myös sellaisia lajeja joihin ei koirat osallistu? No sekä hyvin, huonosti että hyvin huonosti.

Täähän on semmosta jatkuvaa kamppailua huonon omatunnon kanssa, koska koirat joutuu olemaan niin paljon yksin. Mutta yritän aikatauluttaa ja suunnitella tän lauman elämän siten, että koirat pysyy edes suunnilleen tyytyväisinä ja mä saan harrastaa muutakin. Käytännössä se tarkottaa aika kurinalaista vuorokausirytmiä, koska kaikkea tekemistä ei voi jättää vain iltaan. Lajitreenipäivinä on herättävä aamulla aikasin, jotta koirat pääsee kunnon lenkille aamusta, koska kun tulen töistä niin käytän ne vaan nopeasti pissalla ja suuntaan treeneihin. (Se nyt ei varsinaisesti ole edes järin huono juttu, koska kevytkin liikkuminen aamulla starttaa päivän merkittävästi paremmin!) Treenien jälkeen riippuu omasta jaksamisesta/säästä/taivasmerkkien asennosta käydäänkö pikaisesti iltapissalla vai kenties toinen pitkä lenkki. Tai joskus se aamun pitkä lenkki siirtyy iltaan.



Kuulostaa hienolta, eikö? Paitsi ettei se totta tosiaan aina toteudu näin. On päiviä, että aamulla ei sinne lenkille jaksa tai viitsi ja treenien jälkeen haluaa vaan suihkuun ja nukkumaan. Mitä se tarkottaa koirien osalta? No ihan helvetin tylsää päivää. Tietysti. Tässä kohti kiitän itseäni siitä ihan hitonmoisesta työstä ja vaivasta minkä olen nähnyt näiden koirien yksinoloharjoittelun kanssa. Ne ei tuhoa (paitsi lelujaan toisinaan), naapurit hämmestelee mulla todella olevan kolme koiraa, kun ei koskaan mitään ääniä kuulu eli oletettavasti kotona ei kukaan myöskään möykkää mun poissaollessa ja kun kotiudun niin vastassa on ihan rauhallisia ja rentoja koiria.

Se ei silti helpota sitä syyllisyyttä, että pahimmillaan ne on todella ison osan vuorokaudesta yksin. Noh, sentään niillä on toisensa, ettei tarvitse olla kokonaan yksin. Toisekseen olen keventänyt omaa henkistä murhettani sillä, että en koe musta olevan koirilleni yhtään mitään iloa istumalla kotona kattomassa telkkaria. Jos olen koneella tai katson tosiaan sitä telkkua, niin koirat makoilee kuka missäkin, ei mulla ole mitään virkaa siinä kohti. Joten ajattelen sen niin, että niille sillä ei ole merkitystä lojunko sohvalla vai olenko treeneissä.



Sen yhteisen ajan koirien kanssa yritän järjestää mahdollisimman laadukkaasti. Meillä on lähellä loistavia maastoja, jotka tarjoaa laumalle mahdollisuuden juosta paljon vapaana. Metsää ja peltoa löytyy reitteineen niin paljon, että lenkit ovat tyypillisesti vähintään tunnin (ja eteneminen on todella reipasta), kaksi tuntia ja ajan kanssa ja hyvällä säällä kolmattakin tuntia. Joskus kaksi lenkkiä päivässä. Mulla on mukana yleensä aina nameilla tankattu treeniliivi ja pitkin lenkkiä muistellaan tokon liikkeitä tai harjotellaan agilityn ohjauksia puiden ympäri. Huonolla säällä ulkoilut saattaa rajottua pikaisiin pissatuksiin ja kotona voidaan esimerkiksi opetella uusia temppuja tai hioa jo opeteltuja muuveja. Tai olla tekemättä yhtään mitään.

Sen lisäksi käydään potkimassa jalkapalloa, heittämässä isolla pellolla pallonheittimen kanssa tennispalloa, hihnalenkkeillään kaiken riehumisen vastapainona, käydään treenikentällä agilityn ja/tai tokon merkeissä, käydään lenkillä juosten, lenkillä kävellen, lenkillä tallustellen etanavauhtia nauttien luonnosta, välillä koirat pääsee mukaan heppatallille ja milloin nyt mitäkin. Yhä edelleen rakastan sitä näkyä yli kaiken, kun koirat on aivan totaalisen väsyneitä pitkän lenkin jälkeen. Väsynyt koira on onnellinen koira.



Mutta sen pakollisen työajan yksinolon lisäksi jos mä en olisi treenaamassa niin istuisin kotona. Se on nähty jo siellä "entisessä elämässä", että muiden harrastuksien puuttuminen ei lisää koirien aktiviteetteja käytännössä yhtään mitenkään. Oikeastaan tilanne on nykyään päinvastoin! Nyt kun on itse innostunut liikkumisesta niin tätä nykyä koko tää lauma liikkuu enemmän, kovempaa ja monipuolisemmin. Ennen etsin vain sen lähimmän metsäpläntin tai pellonkulman, että voin päästää koirat irti. Nyt oikeasti voidaan tuntikausia seikkailla etsien metsästä uusia reittejä ja pelkän hitaan laahustamisen sijaan innostun itsekin juoksemaan ja pujottelemaan ryteiköissä ja hyppimään puunrunkojen yli. Nyt ei risteyksessä valita aina sitä lyhintä tuttua reittiä kotiin vaan jos suinkin on aikaa, niin otetaan se kokonaan uusi suunta ja katsotaan mihin päädytään.

Koko paketin kasassa pitäminen vaatii tiettyjä uhrauksia. Kun haluaa hoitaa hyvin sekä koirat, työn, muut harrastukset että vielä nukkuakin riittävästi, niin jostain se on pois. Mun tapauksessa se on pois siitä tyhjänpäiväisestä telkkarin kyttäämisestä ja voi mennä monta päivää, etten edes avaa koko masiinaa. Sosiaalista elämää ehdin harjoittamaan mun mittakaavalla ihan tarpeeksi ja kun elämäänsä on haalinut myös itsekin aktiivisia ihmisiä, niin kuulumisia voi vaihtaa ihan yhtä hyvin kahvittelun kuin myös lenkin merkeissä. Jos mulla olis valtavia intressejä ravata joka viikonloppu baarissa ja käydä kavereitten kanssa kahvilla ja syömässä ja shoppailemassa ja leffassa niin kyllä senkin saisi onnistumaan, mutta nyt käytän sen ajan muihin asioihin.

Lihaskuntoharjoittelua voi tehdä myös kotona.
Mun PT ei vaan ole kovin kannustava..

Ja vaikka viikot on aika täynnä ohjelmaa, niin en ota tästä mitään ressiä. Ensisijaisesti hoidan koirien virikkeistämisen ja sitten katsotaan miten jää siihen itsensä viihdyttämiseen aikaa ja energiaa - ihan vaan koska koirat ei saa valita. Jos illalla tekee mieli lähteä fillaroimaan, mutta olis kiva kirjoittaa myös blogia, mutta on aikaa vaan toiseen niin sitten pitää valita. Usein valitsen sen liikuntavaihtoehdon, koska blogi kyllä odottelee ja jos vaikka vapaapäivään jää enemmän ylimääräistä aikaa niin sitä voi käyttää sitten vaikka sen blogin kirjotteluun. Saatan myös kaiken sen "pitäis tehdä sitä ja tätä ja tota" -arpomisen keskellä keittää kupposen teetä ja heittäytyä levyksi sohvalle telkkarin ääreen ja olla tekemättä yhtään mitään.

Sillon pulleana sohvaperunana kitisin, että olis kyl kiva tehä, mutta kun ei ole aikaa. Nyt olen tajunnut, että on mulla aikaa, kun vaan oikeasti haluan sitä järjestää. Se voi vaatia uhrauksia ja sumplimista, mutta kun jotain oikeasti haluaa, niin sen saa kyllä toteutumaan.

Mun koirat on mulle tärkeydessään siellä listan ehdottomassa kärkipäässä ja teen parhaani niiden hyvinvoinnin eteen, mutta elän myös omaa elämää. Saatan katsoa tilannetta vaaleanpunaisten lasien takaa, mutta omaan silmääni mulla on pieni lauma ihan kohtuullisen tyytyväisiä koiria. :)

DreamTeam <3

3 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus. Ihan samojen juttujen kanssa joutuu itsekkin arpomaan ja kyllä se vaan niin on että oma yleinen aktiivisuus lisää koirien aktiivisuutta. Sohvalle on helppo jäädä ja olla vaan läsnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja toisekseen valtaosan ajasta kotona ollessa sitä ei usein edes ole läsnä, kun katsoo vaan telkkaria/tietokonetta/kirjaa/jne. Enemmän koirat taitaa arvostaa sitä aktiivisesti läsnäolevaa ihmistä, joka antaa kaiken huomion niille - joko liikunnan tai rutistelun tai namittelun muodossa. Telkkaria tuijottava ihminen on aika yhtä tyhjän kanssa.

      Poista
  2. Kuvitteleppa tohon vielä pari muksua... Nii-i...

    VastaaPoista