sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Onko todella pakko hyväksyä itsensä sellaisena kuin on? Ja opetella rakastamaan itseään?

Tässä valloillaan vellovassa fitness- ja laihdutustykityksessä paineet kasvaa meillä tavallisilla pulliaisilla. Enää ei riitä, että laihduttaa. Ei, laihuus on niinku aivan so last season - nyt pitää olla fit. Täytyy olla timmi, kiinteä ja lihaksikas.

Entäs me, jotka ei olla? Tai ne, jotka on ylipainoisia? Lohdutuksen sanoja onneksi tulvii monenlaisista lähteistä. Blogeissa, lehtien mielipidekirjoituksissa ja läheisten puheessa.

Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet!
Olet hyvä juuri tuollaisena!
Fitnessihmiset vääristävät todellisuutta!
Rakasta itseäsi!
Opettele rakastamaan itseäsi!
Kelpaat minulle vaikka lihoisit miten paljon!
Kyllä naisessa pitää muotoja olla!

Ja sitä rataa, tiedätte varmaan. Oman läskikäyräni ollessa hyvässä nousujohteessa ja vielä siellä huippukohdassakin silloinen poikaystäväni sanoi, ettei se haittaa. Etten ole hänen mielestään lihava ja olen kaunis ja lässynlää. En uskonut sanaakaan ja nyt vanhoja kuvia selatessa uskon vielä vähemmän. Mummi toppuutteli läskituskailujani, että olen pitkä nainen ja pitäähän naisessa niitä muotoja olla. Ja lueskelin tekstejä, miten pitää hyväksyä itsensä sellaisena kuin on.


Sitten mulla oli ja on edelleen lähipiirissäni se yksi ainoa ihminen, joka näki tasan sen kaiken läpi. Tapeltiin ja rikottiin välejä, koska tuskastuin niin paljon siitä iänikuisesta karppaus-paasauksesta. "Sano rehellisesti, että sun on hyvä olla itses kanssa, niin en sano aiheesta enää sanaakaan!" - toi lause on semmonen, jonka voisin vaikka tatuoida otsaani. Mun ei ollut hyvä olla. Ei henkisesti eikä varsinkaan fyysisesti. Silti kaikki muut vaan käski hyväksymään itseni sellaisena kuin olen ja opetella rakastamaan itseäni. Yhtä ihmistä lukuunottamatta kukaan ei kysynyt, että onko mulla todella edes mahdollisuutta voida hyvin näillä elämäntavoilla? Tällä lihomistahdilla?

Lihavuus on vakava sairaus. Huono ruokavalio johtaa kymmeniin eri sairauksiin ja vaikka en ole gallupia tehnyt, niin en kovin monen lihavuutensa takia puuskuttavan ja vaikeasti liikkuvan voivan kovin rehellisesti sanoa, että tätä mä haluan, nyt on hyvä! Vai? Ehkä olen väärässä, toiset saattavat haluta sitä enemmän kuin mahdollisuutta elää ilman ylipainosta johtuvia rajotteita. En tiedä, mutta epäilen.

Ihminen kun on monimutkainen kokonaisuus, niin yleensä näille elämän ongelmakohdille on joku syy. Ja sen syyn juuret voi olla siellä hyvin kaukana ihan varhaislapsuudessa. Voin puhua vaan omasta kokemuksestani, jolloin se tarkoittaa syömishäiriöitä ja niiden puhkeamista ja syitä siihen, mutta se voi yhtälailla olla vaikkapa alkoholismia tai työnarkomaniaa. Ongelmille löytyy niin kovin usein syy. Ja kun lähdin tähän aiheeseen kynsiäni upottamaan, niin huomasin tippuvani siihen taikinaan kyynerpäitä myöten samantien. Se matka omien ongelmieni syntyyn, käsittelyyn ja joskus ehkä niiden ratkaisemiseenkin on vasta hyvin alkumetreillä, mutta jo nyt on ollut helpottavaa saada selityksiä ja vastauksia.


Aihe on niin monimuotoinen ja loputon, että siitä kirjoittamiseen ei ihan yhden päivän tunnit riitä. Mutta palatakseni alkuperäiseen! Syömishäiriökäyttäytymiselleni on syy - eikä vika ole minussa. Syy ei ole minun. Mutta avaimet ratkaisuun ja tilanteen hallintaan ovat minulla. Voin joko heittäytyä itkemään läskeihini, että yhyy mä oon niin sairas ja uhri ja reppana ja voi mua tai voin tehdä asialle jotain. Selvittää niitä henkisiä ongelmia, jotka laukasevat fyysisesti vahingoittavia tekoja. Voin lopettaa niiden asioiden pakenemisen, joiden käsittelyn sijaan olen järjestänyt lihomisdraamaa, jotta saan keskittyä vaan peilikuvani inhoamiseen ja ahmimistuskailuun. Voin päättää ottaa elämäni takaisin hallintaan ja opetella kohtaamaan sen sellaisena, kuin se eteeni tuodaan.

Sain sen kuulostamaan hirveältä, kun kerroin itku silmässä, kuinka minulle niin läheinen ihminen pitää minua lihavana ja yrittää saada laihtumaan. Eihän sellaista saa toiselle sanoa! Ikinä! Varsinkaan kukaan rakas ihminen! Ja nyt jälkikäteen tällä kiitollisuuden määrällä ei ole rajoja. Silloin pidin tätä ihmistä hirviönä, joka halusi minusta hoikan ja kauniin kuten hän itse on, koska hän varmasti häpeää minua. Ei. Minä häpesin itseäni ja olin loputtoman kateellinen muille. Tämä henkilö on osoittanut niin suurta rakkautta ja rohkeutta mua kohtaan, että otti vastaan kaiken sen paskan, jonka hänen niskaansa kaadoin, kun hän sinnikkäästi jatkoi ristiretkeään näyttääkseen mulle tietä omaan hyvinvointiini. "Sano rehellisesti, että sun on hyvä olla itses kanssa, niin en sano aiheesta enää sanaakaan!" Yksi ihminen näki kaiken sen iloisen reippauden läpi.

Nyt on ehdottomasti otettava huomioon se, että tarkoitan nyt ylipainoisia ihmisiä. Antaa fitnesskissojen puristella peilin edessä paperinohuita "jenkkakahvojaan" ja kiljahdella apua ihan rauhassa (ja hei, fiteillä ja normaalipainoisillakin on valtaosalla käsittelemättömiä ongelmia, älä usko nättiä somekuvaa!). Tarkoitan nyt ihmisiä, jotka oikeasti tuhoavat terveyttään elämäntavoillaan. On eri asia lihota muutama kilo kuin muutaman kymmentä kiloa. Jos karkkipäivän jälkeen farkut puristaa niin ekstratiukalle hiilarit kahdeksi päiväksi, niin taas menee nappi kiinni niin että heilahtaa eikä maailma kaatunut.


Ne opettele rakastamaan itseäsi -rohkaisut kuuluvat niille, jotka elävät kehonsa hyvinvoinnin kannalta terveellisesti, mutta näkevät peilistä vaan rumaa ja läskiä. Tai kun laihduttaneet eivät päivitä peilikuvaansa ja näkevät siellä edelleen sen saman läskin, kuin monta kymmentä kiloa sitten. Sairasta kehoa ja mieltä ei tarvitse hyväksyä, mutta kun niihin ongelmiin pureudutaan aktiivisesti, voidaan päästä siihen pisteeseen, että on aika todella opetella rakastamaan itseään.

Kaiken voi nähdä ja kokea aina monella tavalla. Ne upeat fitnessmimmit eivät enää masenna mua vaan päinvastoin motivoivat. Tiedostan, etten koskaan tule olemaan "lavakunnossa", koska en jaksa tehdä niin paljoa duunia asian eteen. Mutta sillä hyvällä tavalla voin kuitenkin motivoida itseäni treenaaaan ja kehittämään kehoani siihen suuntaan, kuin itse haluan. Yritän opetella olemaan vertailematta itseäni muihin, koska se suo on aivan loputon. Yritän opetella näkemään ne omat vahvuuteni ja hyvät puoleni ja nautin niistä. Yritän opetella katkeran kateuden sijaan olla avoimen ihailevasti kateellinen - jos jollain on mun makuun upean timmi ja lihaksikas kroppa, niin on se tehny hitokseen työtäkin sen eteen! Ja sitä samaa työtä voin tehdä itsekin sen kateellisen jurputuksen sijaan.

Minä olin lihava ja kehoni sairas. Oli kipuja polvissa, kipuja vatsassa, jatkuvia päänsärkyjä, väsymystä, mielialanvaihteluja ja henkistä pahoinvointia. Olen onnekas, kun itse ollessani heikko edes yksi ihminen, ei tuputtanut mulle ajatusta siihen olotilaan tyytymiseen. Lihominen ja pahoinvointi eivät olisi siihen loppuneet. Se olisi jatkunut ja pahentunut. Ja edelleen olisi vaan pitänyt opetella rakastamaan itseään ja hyväksymään itsensä. Se olisi ollut helppo ratkaisu. Ei olisi tarvinnut tehdä niitä kaikkia radikaaleja muutoksia elämäntapoihinsa, jotka se lopulta vaati. Ja nyt jälkikäteen se tuntuu niin huvittavalta, koska sen lisäksi että saan edelleen syödä hyvin niin sen myötä on tullut niin paljon kaikkea muuta hyvää lisää elämään, ettei se leivän ja sipsien skippaaminen tunnu enää miltään menetykseltä. Mutta silloin se oli ylitsepääsemättömän hankalaa edes ajatustasolla.


Itsessään opetellaan hyväksymään asioita, joille ei juurikaan voida mitään. Kuten raskausarvet, luusto (vaikkapa levetä lantio), ihonväri, rintojen koko tai vaikkapa itselleni suurena haasteena ollut pituus. Näitä asioita ja ominaisuuksia voi oppia rakastamaan. Ja ne on niitä, joita kannattaakin opetella rakastamaan, koska ne todella ovat osa sinua! Ylipainoon sen sijaan ei tarvitse tyytyä ja sitä ei tarvitse hyväksyä tai oppia rakastamaan, jos ei halua. Ja siinä kohti pitääkin sitten olla itselleen ja muille rehellinen.

Tottakai toivon, että me kaikki voisimme rakastaa omaa kehoamme ja itseämme rehellisesti, mutta usein se vaatii ankarasti työtä. Se työ voi olla henkistä tai fyysistä tai todennäköisesti kumpaakin. Hyvinvointi on kokonaisvaltaista eikä se tule ilmaiseksi. Henkinen ja fyysinen hyvintoini kulkevat rinnatusten ja tarvitsevat toisiaan, molempia on työstettävä. Se vaatii uhrauksia, mutta antaa herkästi tilalle jotain paljon enemmän. Se voi olla hyvinkin tuskallista ja raskasta, mutta saattaa huomata sekä mielen että kehon keventyvän. Se vaatii asioiden, tapahtumien ja ihmisten kohtaamista ja myöntämistä, eikä se totta tosiaan ole aina helppoa.

Kohta kaksi vuotta tätä projektia takana ja alan hiljalleen hahmottamaan sitä, että tässähän ollaan vasta aivan alkumetreillä. Tässä rallissa alkaa pikkuhiljaa pääsemään siitä avuttoman kartturin paikalta ihan itse kuljettajaksi, mutta olen sen paikan myös itse ansainnut.

Tärkeintä on olla itselleen rehellinen. Onko minun hyvä olla näin? On hienoa, kun siihen vihdoinkin pääsee vastaamaan myöntävästi. Minun on hyvä olla näin, mutta koska olen oppinut nauttimaan urheilusta ja haluan lisää lihasta sekä kiinteytyä, niin työnteko sen eteen jatkuu. Mutta enää ei ole kiire sinne määränpäähän (jota ei ole, ihminen ei ole ikinä valmis!) vaan voi rauhassa nauttia siitä kuuluisasta matkasta.


12 kommenttia:

  1. Oon lukenut sun blogia jo pidempään, mutta en ole tainnut koskaan kommentoida. Tosi hyvä teksti! Mulla on ihan samoja ajatuksia. Mulla on -30 kg projekti menossa ja eka kymmenen kiloa on nyt karistettu kevään aikana pois ja matka jatkuu. Ensimmäistä kertaa tuntuu, että nyt saavutan sen normaalipainon enkä jää normaalipainon ylärajoille ees kitkuttelemaan. Ruokailut on nyt kunnossa ja treenit ja aerobiset osana arkea. Olo on mahtava ja vaikka löllöä on niin osaan iloita jo nyt kiinteämmistä jaloista (mulla muutos tuntuu näkyvän ekana just jaloissa). Urheiluliikkeiden vaatteet mahtuu vihdoin päälle, ei tarvi tyytyvä vain johki mikä sattuu mahtumaan päälle. Olen kans pitkä, reilu 175 cm, tarkkaa pituutta en tiedä, tuntuu et kun on pitkä ja lihava niin näyttää niin paljon isommalta mitä samassa suhteessa oleva lyhyempi. Nyt läski saa muuttua lihakseksi. Onneksi mulla on ystävä tekemässä samaa projektia niin on vertaistuki lähellä. Mulle kans on sanottu et kelpaan tällaisena plaa plaa, mutta kun ei kelpaa itselle niin eipä muiden sanoilla ole merkitystä. Haluan että tää hyvä olo jatkuu, sitä ei läskempänä ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin niin kovasti samaistua kaikkeen mitä kirjoitit - ei siis totta tosiaan olla yksin ongelmiemme kanssa. :) Ihan huikeesti tsemppiä sun (tai siis teidän!) projektiin ja on huikeeta, että on tommosta vertaistukea noin lähellä. Heikolla hetkellä siitä kaverista on niin paljon apua, kun joku on antamassa tennaria perseelle, että eipäs jäädä ruikuttamaan! :)

      Poista
  2. Tosi hyvä teksti! Tärkeintähän on juuri se, miten ite voi. Harva oikeasti ylipainoinen (minä mukaanlukien) voi painonsa kanssa oikeasti hyvin. Oisko sulla heittää mitään vinkkejä yhdelle huonosti voivalle ylipainoiselle (tai nykyään "vain" lievästi ylipainoiselle, jee!)? Oon aina ajatellut että en ala karppaamaan koska aiemmin olen päässyt todella timmiin kuntoon normaalilla, paljon täysjyvää ja vähän rasvaa sisältävällä ruokavaliolla. Sitä on sitte jotenki niin tavoissaan kiinni että ajattelee sen olevan edelleen se ainoa oikea ruokavalio mulle.. Olen myös syömishäiriöinen, ennen sairastin ortoreksiaa joka parin vuoden jälkeen vaihtua bulimiaksi/ahmimishäiriöksi, ja ennen karppaus-yritykseni ovat kaatuneet juuri ahmimiskohtaukseen.. Mutta toisaalta sun kokemusta seuranneena uskon että jonkinmoinen karppaus voisi myös helpottaa tilannetta. :D

    Katoskohan mun tekstin punanen lanka nyt ihan kokonaan.. Eli oisko sulla vinkkejä miten aloittaa ruokavalioremontti? :D Olen kyllä tässä vajaan vuoden aikana pudottanut 12 kiloa, mutta tahti on itselleni liian hidas (toki ahmimiskohtaukset ovat hidastaneet laihdutusta) ja karppaus on kuulemma erittäin toimiva laihdutuskeino. ;)

    Terveisin kyllästynyt ja kärsimätön laihduttaja.. :D Olen niin kyllästynyt olemaan läski, haluan jo entisen hyvän olon takaisin (ja mitä nopeammin sen parempi tietty)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sulla on jo noin hyvä startti ja olet päästäsi yhtä vialla kuin minäkin, niin alota vaikka tapailemalla hyväkarppia (http://karppaus.info/wiki/index.php?title=Ateriamatriisi), jossa hh:n määrä on korkeampi, joten luonnollisesti ruokavalio koostuu "vapaammin" kuin tiukalla karpilla. Mäkin saisin rutistettua ne viimeset läskit raivokkaalla karpilla, mutta tää alakarpin ja hyväkarpin välimaasto on niin hyväksi havaittu, että mennään nyt tällä. :)

      Mulla on pääkoppaa helpottanu nyt MERKITTÄVÄSTI vaa'an hylkääminen. Enää en osaa kaivata sitä lainkaan ja joudun nyt täysin kuuntelemaan kehoani, kun ei ole vaakaa jonka lukemien mukaan fuskata (esim. koska paino on nyt pudonnut, niin nyt on varaa herkutella hiilareilla - NOT!).

      Olen nyt jo toista tai kolmatta viikkoa joutunut ihmettelemään, että kenen kehossa mä oikein asun, kun mieli yrittää kaupassa vetää vanhoihin kaavoihin, mutta kroppa pistää vastaan. Siis että ajattelen muka haluavani ostaa jotain pullaa tai muuta mössöä, mutta pelkkä ajatuskin kuvottaa ja tiedän, etten saisi sitä kurkusta alas. TODELLA outoa - mutta vaan hyvällä tavalla! Oman historiani tuntien tää on niin suuri erävoitto, ettei tosikaan. :)

      Poista
  3. Voi hömpät teitä :-) Ei leipä ja puuro ne syypäät oo kiloihin. . .se on vaan se kokonaisuus!Sopivasti kaikkee niin kilot pysyykin pois.Mut jos vetäsee 8 perunaa kerrallaan niin ei varmaan laihdu.
    Jotenkin paistaa nyt läpi "nuoruus" ja tietämättömyys. . .sit kun teilläkin on laihdutushistoriaa 40v takana,niin ymmärrätte.Ei kaikkien tarvi olla samasta puusta veistetty. .ja se laihuus/normipaino ei muuta ihmistä miksikään.Ei sillon ole yhtään onnellisempi kuin nyt.Se on se harhaluulo monella.Ihmisen pääkoppa ei muutu miksikään.Tosi moni fitness intoilija onkin muuttunut jojo-laihduttajaksi. . .käykääs lukemassa niitä blogeja.Niinkun oon ennenkin sanonu,niin ei liian niuho ruokavalio,liikunta yms toimi ikuisesti. . .se on helppoo lapsettomalle,yksineläjälle mut perheelliselle haasteellisempaa.Ihminen on sillon tavallaan tosi itsekäs,on pakko olla.Mut kuka toinen jaksaa katella sitä. . .
    Kyllä jossain kulkee raja.Jos on vuosikymmenet "laihduttanu" niin saattaa olla helpompi hyväksyä ittensä sellasena kun on.Se on suorastaan terveellisempi vaihtoehto kun ikuinen jojoilu.Eikä läskit kaikkee kerro.Mulla on tos kaveri joka on pituuteensa nähden varmaan 30kg ylipainonen,vaan kevyesti juoksee 10 km:n lenkin :-)
    Onhan se hienoa et joku on löytänyt onnellisen elämän avaimet!Ja me muut saadaan hakee inspiraatioo siitä. .Vaan ei pidä liikaa samaistua,tuskin Konnan elämäkään on aina niin suloisen ihanaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ettet olisi kateellinen, koska jotkut ovat päättäneet löytää ne työkalut, joiden avulla ei tarvitse laihduttaa koko elämäänsä? Tämä ruokavalio, josta muun muassa ne puurot ja leivät jätetään ensimmäisenä pois, on tuonut avun pelkästään täällä kotimaassa jo niin monille tuhansille kilojen kanssa kamppaileville, joilla tuntuu monella sitä laihdutustaustaakin kymmeniä vuosia olevan. Ja on ilo lukea sitä hehkutusta, kun vihdoin on löydetty keino hyvään oloon, johon liittyy myös kevyempi ja toimivampi keho. Kun ensin on vuosia ja taas vuosia kokeiltu kaikkea muuta, jonka lopputuloksena on ollut jojoilu.

      Vhh-ruokavalioon keskittyvät blogit ja etenkin fitnesspainotteiset semmoiset ovat harvassa. Mulla ei runsashiilihydraattisesta ja vähärasvaisesta ruokavaliosta ole mitään hyvää sanottavaa ja sen ympärille rakentuvilla blogeilla ei ole mitään tekemistä omani kanssa. Niitä ja tätä blogia yhdistää vain liikunta.

      Lähipiirissäni on lapsiperheitä paljonkin. Joissain perheissä harrastaa sekä vanhemmat että lapset, joissain vain lapset ja joissain ei kukaan. Miten ihmeessä ne harrastavat perheet sen tempun tekevät? Ehkä se on tahtomisesta kiinni, asioille kun tuppaa löytymään aikaa ja järjestelyjä, jos niin halutaan. En tiedä, mähän olen vain itsekäs yksineläjä - valinta se on sekin. :)

      En tietääkseni ole väittänytkään elämäni olevan pelkkää ruusuilla tanssimista? Johan viimeks tässä kirjoituksessa annan ymmärtää henkisistä ongelmista, jotka ovat toimineet porttina fyysisiin ongelmiin ja joita yritän selvittää? Päinvastoin, tässä saatanan somehehkutuksen hattarassa mullahan on poikkeuksellisen rehellinen blogi.

      Poista
  4. Minua häiritsee se että hyväksyntä ja rakkaus yhdistetään muuttumattomuuteen. Ei se että rakastaa itseään, hyväksyy oman vajavaisuutensa ihmisenä tarkoita etteikö voisi olla motivoitunut muuttumaan vielä paremmaksi. Itse laihdutin vuosikausia enkä koskaan onnistunut pysyvässä muutoksessa koska sisimmässäni en uskonut ansaitsevani onnea. Syyt pahaan olooni olivat ihan muualla kuin läskissä. Eikä läski ole minä. Voin rakastaa minua, ja silti haluta terveempää ja kauniimpaa kehoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitähän nimenomaan kirjoitin, että ongelmille on yleensä aina syy. Niihin vaan pitää uskaltaa kaivautua ja tonkia kaikki menneisyyden paska esiin - sieltä löytyy vastaukset ja ratkaisut. Mutta tyytymällä siihen pahaan oloon voidaan haudata ne traumat ikuisiksi ajoiksi ja jäädä vaan lyllymään omaan tuskaansa. Syömishäiriöt, alkoholismi, työnarkomania, kiihkouskovaisuus, läheisriippuvuus - ne on kaikki oireita. Ja jotta asioita voi muuttaa, on löydettävä itse aiheuttava, koska pelkkä oireiden hoitaminen ei johda pitkälle.

      P.S. Hassua että sun kommentit tulee aina tuplana. :D

      Poista
  5. Hyvä kirjoitus. Todella hyvä kirjoitus!

    VastaaPoista
  6. Löysin vasta hetki sitten blogisi ja oon koukuttunut täysin! Aloin lukemaan alusta asti tekstejäsi ja jossain kohtaa pohdit, että pitäis tehdä ite pinaattikeittoa. En oo vielä täällä uusimmassa saakka, joten en nyt tiiä joko löysit hyvän reseptin mutta tässä ainakin yks sellanen :D Pakastepinaatti kattilassa pehmeeks, joukkoon kuohukerma ja koskenlaskijaa > valmis! Helppo, hyvä ja nopee.

    Jatkan ilolla tän seuraamista (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei nyt on jo sitten tasan niin helppo resepti, että jopa minä saatan selvitä tosta! Kiitos, tämä tullaan julkisesti testaamaan. ;)

      Poista