maanantai 10. elokuuta 2015

Kehoaan on kuunneltava - mutta miten paljon?

Myös tässä blogissa saa jatkuvasti lukea tätä kuuntele kehoasi -hokemaa. Se tarkoittaa kehon antamien todellisten signaalien tunnistamista ja erottamista niistä kuvitelluista viesteistä tai niistä, joita nyt ei juurikaan tarvitse kuunnella. On kuunneltava, jos keho on väsynyt ja annettava sille lisää polttoainetta. Pitää siis syödä kun on nälkä, mutta on syötävä hyvin. Pitää juoda, jos on jano ja mielellään sitä vettä sais litkiä vaikkei niin janottaiskaan.

On kuunneltava kehon kiputuntemuksia. Jos jokin tietty ruoka-aine aiheuttaa ikävää oiretta, niin älä nyt hyvänen aika sitten syö sitä! Tajuttuani niiden vuosia kestäneiden suoliston kipukohtausten johtuvan leivästä, niin olisin ultimaattinen idiootti, jos väkisin mussuttaisin viljatuotteita edelleen päivittäin. Tai kun samalla reseptillä saa kipeän ja turvonneen mahan lisäksi myös kattavan viljelmän finnejä naamaan, niin ei kiitos. Paitsi välillä, mutta jos nyt puhutaan vaan siitä arkiruokavaliosta.

Meillä syömisongelmaisilla on myös semmosia juttuja, että kun on tottunut sekä palkitsemaan, rankaisemaan että lohduttamaan itseään ruoalla, niin aina välillä on olevinaan nälkä. Ne on niitä viestejä, jotka kannattaa jättää omaan arvoonsa. Jos olet syönyt kunnollisia aterioita ja juonut hyvin, niin kannattaa keksiä pääkopalle jotain muuta tekemistä kuin haaveilla siitä jääkaapin sisällöstä. Ei ole mitään paskapuhetta, että joskus on vaan niin tylsää, että sitä tyhjiötä tekee mieli paikata mussuttamalla jotain.

Keho siis jakelee viestejä, joita kannattaa ja ehdottomasti pitää kuunnella, mutta myös sellaisia, jotka voi jättää omaan arvoonsa. Entäs, kun olet niin väsynyt, että itkettää, päätä särkee, valo sattuu silmiin ja vituttaa niin ettei veri kierrä päässä? Ja olis illalla tiedossa lajitreenit? Päivystysviikonlopun lisäksi maanantain työpäivä venyi odotettua pidemmäksi ja olin totaalisessa romahduspisteessä. Olen hyvin hyvin harvoin niin totaalisen uupunut ja kiukkuinen kuin olin tänään. Ihan totta tosiaan tirautin muutaman kyyneleenkin, ihan vaan koska olin unohtanut tiskialtaan täyteen likaisia astioita. Onhan siinä jo aihetta pillittää, eikö?!

Haaveet tuplatreenistä karisivat kotimatkalla, kun pää meinasi haljeta eikä silmiä tahtonut pystyä pitämään auki. Kotona kippasin kurkusta alas pari tuopillista vettä ja lautasellisen proteiinia ja rasvaa sekä jälkiruoaksi yhden särkylääkkeen. Tiskasin ne niin kovasti murhetta aiheuttaneet tiskit ja asettauduin parvekkeelle aurinkotuoliin nauttimaan auringonpaisteesta. Olin loppu. Aivan ultimaattisen loppu. Päänsärky alko helpottamaan ja vaikka väsymys ei siitä yhtään vähentynyt niin muuten olo hieman parani. Oli hyvä päätös jättää treenit väliin.

Kunnes tajusin pääkopan olevan eri mieltä kehon kanssa. Vaikka miten rutistin silmiä kiinni ja relasin aurinkotuolissani, niin en saanut sitä pientä ääntä vaikenemaan päässäni. Se oli sen uuden minän ääni, joka oli kohtalaisen tyytymätön. Ai että sua väsyttää? Voi kyynel, lopeta se ruikutus ja ala mennä tekemään sitä, mitä rakastat yli kaiken! Nyt!! Niinpä niin. Tänään ei ollut aika kuunnella kehoa, tänään oli aika uupumuksesta huolimatta repiä se perse ylös ja painua treeneihin, koska totta, se on yksi maailman parhaimpia asioita!


Kroppa oli uupunut treeneissä, mutta mieli pelasi hämmentävän kirkkaasti. Toisen uupumusta voi kompensoida toisella ja vaikka keho yritti pistää hanttiin, niin henkisestä voimasta ei tullut pulaa. Haukoin happea kuin kala kuivalla maalla ja hikoilin laakista ehkä viitisen kiloa pois, mutta se fiilis, kun kotona on syönyt, käynyt suihkussa ja saanut puhtaat rennot vaatteet ylle - se on sanoinkuvaamatonta! Ei olisi ollut lainkaan huono idea jäädä kotiin lepäämään, mutta pätkääkään en kadu itseni uhmaamista, olotila on nyt sanoinkuvaamattoman ihana.

Vielä ehtii helposti nukkumaan sen kymmenisen tuntia ja huomenna on varmasti jo varsin toisenlainen mieliala kuin tänään. Ja hei, huomenna pääsee pitkästä aikaa kesätauon jälkeen kuntonyrkkeilemäänkin! Että jos mä tänään luulin olevani loppu, niin katellaan huomenna uusiksi! ;) Ja hei, kannattaa tykätä Läskiblogista myös Facebookissa, jos haluaa seurailla vielä tarkemmin tätä sekoilua! :) Sinne tulee pienempiä "postauksia", kuvia, linkkejä ja milloin mitäkin.

Se oman kehonsa kuuntelu on siis aikamoinen taitolaji, mutta kannattaa uhrata aikaa sen taidon opetteluun. Kuunnelkaa siis kehoanne - ainakin melkein aina! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti