tiistai 8. syyskuuta 2015

Woppaaa - ja taas kulkee!

Eiköhän se olis hiljalleen jo korkea aika alkaa sairastelemaan, johan tässä on kohta jo lähes viikko saatukin treenata?! ;) Tää menee ihan ittenstä toisteluksi, mutta ihan tosi, miten täydellinen lajivalinta pitää tehdä, että jaksaa joka ikisen treenin jälkeen olla siitä fiiliksissä?

Fiilikset tosin vaihtelee. Yleensä on ihan hyvä fiilis, mutta tänään lähin treeneistä hirveän turhauman kanssa. Mikä saatana siinä on, jos koko ajan hoetaan, että lopeta se huitominen, pienempi liike, älä hae, pienempi liike, älä huido, pienempi liike, vielä pienempi, älä huido, älä hae, pienempi liike - JA MITÄÄN EI TAPAHDU?! Laitoin heti isille viestiä, että nyt tarvitaan treeniä ja kipeesti. Isin kanssa treenatessa kaikki keskittyminen on kuitenkin mun virheissä ja niitä korjataan tauotta vaikka kaks tuntia. Ei mitään lipsumisia ja salaa päin helvettiä huitomisia, kun valmentaja kattoo muualle. Kaikesta tulee palautetta ihan koko ajan.

Sellanen huomion keskipisteenä treenaaminen alkaa tämmöstä vähän äkkipikasta ihmistä jossain kohti myös aina suoraan sanottuna vituttamaan ja veri kiehuu aika tavalla. Mun isi on myös usein semmosta vähän lyhytpinnasempaa sorttia ja molemmilla palaa pinna niin että rätinä käy, mutta lyömistä opettaessa se on itse rauhallisuus. Mulla menee hermot ja huudan ja saan raivareita, ja se vaan sanoo, että noni, uudestaan. Keskity. Rauhotu. Rennosti. Uudestaan. Vielä. Että kyllä nyt isiä tarvitaan, mun koukut on ihan paskaa.

Ehkä siinä on sekin, että en pysty tolleen ryhmäliikuntatyyppisessä toteutuksessa kunnolla rentoutumaan. Siinä on jotain semmosta, ettei pää ole kunnolla mukana. Jotenkin keskityn kaikkeen muuhun liikaa, että mitä muut tekee ja paljonko kello on ja miten monen sarjan jälkeen on parin vuoro ja sitä sun tätä ja tota. Saan hirveesti hyviä neuvoja, saan treenata hyvässä ja osaavassa porukassa, mutta en osaa ottaa siitä nyt kaikkea hyötyä irti. Vaikka esimerkiksi tänään kuntonyrkkeilyssäkään ei totta tosiaan minuutilleen sitä kelloa kytätä. Treenin piti olla klo 19-20 eikä se tänään mennyt kuin puolella tunnilla pitkäksi. :D Kyllä tää kroppa toimis, kun sais vaan tän pään kasaan. Ja samalla sopivasti tyhjäksi. Ei se nyrkkeily mikään tyhmien laji ole, lyöminen on helvetin vaikeeta hommaa!

Mutta siis aina on treenien jälkeen joku fiilis. Yleensä hirveä motivaatiohype ja sitten aina välillä ihan hirveä motivaatiovitutus. Että edelleen haluaa oppia, mutta turhauttaa ja ottaa päähän, kun ei tähän kalloon tai siis lihasmuistiin uppoa mitään. Pitäis vaan saada nyt enemmän treeniä. Paljon enemmän. Että joku merkkaa kaikki virheet. Käskee koko ajan tekemään toisin. Lyö päähän, kun suojaus tippuu. Lyö vartaloon, kun kyynerpäät seikkailee. Korjaa, korjaa, korjaa ja korjaa. Ei välitä mun raivareista ja turhaumasta. Ja käskee tekemään tuplasti vielä sen jälkeen, kun luulen etten enää jaksa mitään. Se on parasta.

Anyhow, nyt mua heikottaa ja oksettaa ja kädet tärisee ja kaikkialle sattuu. Siitä tunnistaa kivan treenin! ;)


2 kommenttia:

  1. Apua, nyt mua pelottaa sillä mulla on maanantaina ensimmäiset kuntonyrkkeilytreenit :DD Oon kauan halunnu mennä jollekin tuollaselle kurssille mutta aiemmin en oo suoraan sanottuna kehdannu, koska oon ylipainonen ja kunto on mitä on.. Nyt ajattelin sitten että aivan sama miltä näytän, meen kuitenkin. Saa vaan nähä kuinka selviän... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MAHTAVAA!! :) Toivon koko sydämestäni, että pääset edes puoliksi niin huippuun treeniporukkaan, kuin missä mulla on ilo ja kunnia treenata. Sillon sillä ei ole mitään väliä missä kunnossa olet tai mikä on taitotaso, olet vaan avoimin mielin ja rohkeasti otat opit vastaan ja teet parhaasi. Älä vertaa itseäsi muihin vaan kamppailet ainoastaan itseäsi vastaan - niin me tehdään kaikki joka ikisessä treenissä! :)

      Tuut sitten ehdottomasti kertomaan miten treenit suju ja mikä fiilis jäi! :)

      Poista