torstai 8. lokakuuta 2015

Itkun arvoinen päivä.

Tasan kahdeksan vuotta sitten 8.10. syntyi koira, joka joulukuun ensimmäisinä päivinä saapui elämääni täyttämään juuri lopetetulta rakkaalta hevoselta jääneitä saappaita. Olin silloin 16-vuotias ja sillä hetkellä aivan varmasti maailman onnellisin teinityttö - sain ikioman koiranpennun!

Rakkaani on kulkenut mukana kaikissa elämäni syvimmissä karikoissa ja huippuhetkissä. Ihan kaikessa. Ensimmäisen koiran kanssa tehdään yleensä eniten virheitä ja "pilataan" koira kaikilla mahdollisilla tavoilla. Vaikka niitä virheitäkin tehtiin niin lähinnä voin sanoa saaneeni aikaiseksi maailman helpoimman koiran. Ajatustenlukijani, niin hyvässä kuin pahassa. Olen repinyt tukoittain hiuksia päästä tämän paineistuvan puhisijan kanssa - ruokkien aina vaan omalla paineellani koiran painetta. Kun sekä koira että omistaja on varustettu huonolla hermorakenteella niin yhdistelmä on taattu!

Koira, joka on laittomasti ilman hihnaa lähinnä aina.
Koira, joka ei korvaansa lotkauta toisille koirille tai riistalle saati ihmisille.
Koira, joka ei ole minkään sortin harrastusvalio, mutta arkikoirana lyö laudalta valtaosan lajimenestyjistä mennen tullen.
Koira, joka on niin kiltti, että se saa nykyään porsastella aivan mielensä mukaan.
Koira, jonka tassunjälki on tatuoitu ihooni ja se vieläkin pysyvämpi jälki on jätetty sydämeen.
Koira, jonka kanssa toivon viettäväni vielä monet syntymäpäivät yhdessä.

Matkan varrella olen jo niin monta kertaa joutunut arpomaan, tuleeko Birre ikinä näkemään tätä virallista veteraani-ikää. Sen sairastellessa ja syitä etsiessä olen katsonut vierestä sen tuskaa ja ollut jo valmis soittamaan eläinlääkäriltä ajan viimeiselle matkalle. Olen ollut valmis luovuttamaan lopettaakseni Birren tuskan.

Ja tässä me nyt ollaan. Viettämässä 8v synttäreitä ja Birre on nyt virallisesti seniori-ikäinen - ja mikä tärkeintä, elämänsä kunnossa! Fyysisesti Birre ei ehkä enää tule olemaan priimaa, mutta sen henkinen hyvinvointi on pakahduttavan ihanaa seurattavaa. Niitä vaikeita aikoja miettiessä ja verratessa nykyiseen on päässyt monesti ihan tahattomasti itku. Ja niin sitä vollotettiin taas. Ihan vaan koska me saatiin elämä takaisin ja nyt voidaan viettää mummosynttäreitä yhdessä.

Hyvää syntymäpäivää rakas mummeli. <3


P.S. Jos joku ihmettelee, miksi koiran synttärikakussa on salaattia, niin Tuksu RAKASTAA salaattia! Ruokavaliomme on hyvinkin yhteneväinen. ;)






Koiran aktivoinnin ei aina tarvitse olla mitään järin ihmeellistä. Tässä on tavoitteena vaan kiertää pöytä. Näinkin yksinkertaisen asian parissa saadaan aivot sauhuamaan ja mummeli turhautumaan ulos henkseleistään. <3

1 kommentti: