maanantai 16. marraskuuta 2015

"Sillä on taas se hullunkiilto silmissä!"

Kolmessa päivässä yli seitsemän tuntia tappelutreeniä. Yksi ainoa kysymys: MIKSEI AINA VOI OLLA TÄMMÖSTÄ?!

Viikonloppuna oli naisten potkunyrkkeilyleiri. Camilla Marjamäki ja Anne Katas ottivat koko joukon lajin ystäviä hellään huomaansa viikonlopuksi ja täytyy sanoa, että ensimmäiseksi leirikokemukseksi ihan äärimmäisen pätevä. Tunnelma oli niin miellyttävä, että jopa tämmönen krooninen jokatilanteen jännittäjä tunsi olevansa kuin kotonaan eikä tarvinnut tuskailla pätkääkään.

Tunnelma pysyi hyvin iloisen rentona läpi kaikkien neljän treenin ja sen ansiosta uutta tietoa oli helppo ottaa vastaan ja rohkeasti testata käytännössä. Hyvin positiivinen yllätys oli tappelemiseen liittyvien uusien oppien lisäksi myös liikkuvuuteen liittyvät harjoitteet. Kuten me kaikki Läskiblogin ystävät tiedämme, mä olen ihan täysi romu. Aivan maanantaikappale. Ja kehonhuoltoon käytän aikaa..noh..en käytä. Ei tässä vaan sattuis olemaan joku yhteys asioiden välillä?!

Nyt sai leiriltä mukaan helppoja liikevinkkejä, joilla sai nopeasti tuntumaan eron näinkin kankean ruhon liikkuvuudessa. Jopa suurta päänvaivaa aiheuttava selkäni oli merkittävästi yhteistyökykyisempi ja lauantain treenien jälkeen illalla saunassa sain jopa alaselän naksahtamaan kiertäessä, jes jes jes!


Leiriviikonlopun jäljiltä pää tulvi uusista opeista ja ideoista, oon vähän väliä sekä kotona että töissä huitonu varjoa, muistellu tehtyjä tekniikoita ja saatuja parannusehdotuksia. Maanantai tietysti tarkottaa tuplasettiä treenejä ja vähän jo ennalta arvoin, että mitenköhän tässä mahtaa kunto kestää. Mutta näköjään ihan hyvin! Ensimmäisessä treenissä sain kehuksi luokiteltavan maininnan parinani olleelta herralta, että etenkin takakäden suora tulee ihan mainittavan kovaa. Jo lauantaina löysin jälleen yhteyden ja rennon tekemisen tähän parhaaseen ystävääni ja oli ihanaa, että se yhteisymmärrys meillä oli edelleen. Koska mähän olen jo tovin miettinyt miksi mun tarvitsee mitään muuta edes treenata, kun aion takakädellä vaan pommittaa kaverin ulos kehästä ihan heti kärkeen. ;)

Tokan treenin tekniikka ei ollu järin nättiä. Aikamoista huitomista ja avonaista suojausta. Mutta tuntu niin sairaan kivalta! Ne harvat tekniikat aina välillä menivät ihan nappiin ja onnistuin heittelemään totuttuun mittakaavaan nähden ihan kivan rentoja ja teräviä osumia. Enemmän se kuitenkin oli jälleen kerran sitä perinteistä tuskailua, kun tietää miten pitäisi, mutta kun ei vaan saatana suju. Tosin mua on kielletty turhautumasta. Ja sitten hoetaan että rennosti, pienempi liike, rennosti, pienempi liike, älä huido, rennosti, terävästi, rennosti, pienempi liike. MITEN?! EI NÄÄ RAAJAT TOTTELE! Rakastan sitä turhaumaa. Ihan älyttömästi.

Yksi lihaskunto-osuus oli vatsalihasten rääkkäystä eräänlaisilla istumaannousuilla, joissa pari istui jalkojen päällä ja piti lyödä kaverin hanskaan joka nousulla yksi suora. Vissiin jossain kohti joku siinä ympärillä kyseenalaisti mun jaksamista tai jotain, koska jalkojeni päällä lojunut kaveri sanoi "Sillä on taas se hullunkiilto silmissä!" Niin se tais olla. Tuijotin sitä hanskaa mihin piti lyödä, raivolla sivuutin parhaani mukaan sitä uupumusta ja totaalista tuskaa, löin minkä pystyin. Siinä on kyse sekä henkisestä että fyysisestä taistelusta.

Olen muutaman viime viikon ollut melko kurjassa jamassa yksityiselämän huolien takia ja joutunut jo kertaalleen myöntämään itsellenikin sen, mistä muut ympärillä olivat huolissaan. Olin loppu. Henkisesti aivan totaalinen romu ja vain hyvin häilyvä varjoa omasta kohtalaisen eläväisestä itsestäni. Siksi oli hyvin voimaannuttavaa huomata, että kyllä se tappaja on täällä edelleen. Mulle ei vittuilla enkä mä todellakaan ole tullut tänne luovuttamaan. Se koskee sekä itse elämää että treenejä. Välillä sitä voi kadottaa itsensä osittain, mutta se on vain väliaikaista. Tähän ihmiseen on ahdettu niin paljon tahtoa ja elämäniloa, että vaikka yritys elämällä on ollut kova, niin mä voitan. Aina. Kerta toisensa jälkeen.

Toivotan itseni tervetulleeksi takaisin, johan tässä olikin jo ikävä! ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti