tiistai 29. joulukuuta 2015

Ehkä kaikkien aikojen paras vuosi 2016!

Niin se vaan meni taas yksi joulu ohi, saa luvalla alkaa uuden vuoden nimellä kulkevan välietapin kautta alkaa odottelemaan juhannusta! No ei nyt sentään, mutta monet niin tuntuu ajattelevan. Onneksi siihen vuodenvaihteen ja keskikesän juhlan väliin ehtii mahtumaan niin hitokseen vaikka ja mitä!

Joulua voidaan summata sen verran, että en pahemmin katellut syömisten perään. Kuten oletinkin niin söin suklaata, laatikoita ja kääretorttua. Paisuin kuin pullataikina ja tiesin kyllä mitä olin syönyt. Enkä tuskaillut sitä käytännössä lainkaan. Kävin jouluyön messussa ja keskellä yötä kynttilämereksi muuttuneella hautausmaalla. Joulu oli maailman parasta seuraa, kynttilöitä, ruokaa ja rennosti ottamista. Lahjaksi sain muun muassa niitä niin kovin tarpeellisia villasukkia!




En siis käytännössä viikkoon tehnyt yhtään mitään kunnollista. Söin ja olin vaan. Oli muuten oikeastaan aika kivaa vaihtelua semmonen! Tappelutreenien joulutaukokin on onneksi vain kaksi viikkoa ja jo alle viikon päästä pääsee taas riehumaan. Kotona olen tehnyt kevyttä jumppailua ettei nyt ihan kokonaan mene talvihorteeseen tämä ruho, mutta ei mitään järin kovia suorituksia. Sellasta pientä hereillä pitämistä vaan. Se ikävä tappelemaan kasvaa koko ajan, ette usko millä riemulla sitä lähtee takasin riehumaan.


VUOSI 2016?

Niin. On aika tehdä suuria lupauksia ja merkittävää uhoa kaikkien elämäntapojen remontoinnista. Vuosi 2015 on edeltäjänsä tavoin jo antanut hyvin suuntaa oman onnellisuuteni rakenteluun ja vuonna 2016 aion jatkaa tätä hyvin alkanutta operaatiota. Jatkan hyväksi havaittua itsekkyyden opettelua. Voin antaa muille ihmisille enemmän, kun ensin keskityn itseeni ja omaan hyvinvointiini. Siksi aion myös ensi vuonna ottaa röyhkeästi aikaa itselleni, tehdä asioita joista itse pidän ja tehdä niitä tarpeellisia muutoksia, jotta saan tehtyä elämästäni positiivisempaa ja onnellisempaa.

Vuosi 2015 toi tullessaan merkittävän paljon. Olen vaihtanut työpaikkaa, karsinut elämästäni ihmisiä, saanut elämääni aivan huikeita ihmisiä ja tottakai yhtenä erittäin merkittävänä - sain vihdoinkin itseni kamppailulajien ihmeelliseen maailmaan. Elämä on antanut ja ottanut. Tänä vuonna saatoin rehellisesti sanoa olevani onnellinen, vaikka niitä kompurointeja on ollut ja välillä on saatu paskaa niskaan ihan saavista kaataen. Mutta niinä huonoinakin hetkinä olen saanut todeta, että elämässäni on tänä päivänä merkittävästi enemmän hyvää kuin pahaa. On paljon enemmän syitä olla onnellinen kuin onneton. Ja se on muuten sitten hienoa se!

Vuonna 2016 en lupaa käyväni salilla neljänä päivänä viikossa enkä lenkillä vähintään joka päivä. En myöskään lupaa näyttäväni fitnessmuijalta ennen pääsiäistä enkä luultavasti tule olemaan huipussa bikinikunnossa kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Mutta jumalauta jos mä jotain voin luvata, niin ainakin tulen tammikuun ensimmäisistä päivistä alkaen lyömään ja potkimaan enemmän ja kovempaa kuin ikinä. Vuosi 2015 meni lämmitellessä, nyt aletaan ihan sitten tosissaan treenaamaan tätä hommaa! Lupaan valuttaa verta, hikeä ja kyyneleitä ämpäreittäin. Lupaan puuskuttaa ja kirota oman jaksamiseni äärirajoilla. Lupaan harjoitella kuten tähänkin asti ja enemmänkin - täysillä.

Se on ainoa asia jonka voin rehellisesti luvata toteuttavani. Jo viikko ilman treenejä jyskyttää takaraivossa eikä sanat riitä kuvaamaan sitä kaipuuta takasin sen huitomisen pariin. Ja hei toverit, edelleen haluaisin muistuttaa, että Keravalla alkaa potkunyrkkeilyn peruskurssi 25.01.2015! Tämä on ainoa vuosi 2016 jonka saamme elää, joten tehdään siitä ehdottomasti paras mahdollinen. ;)

Team Läskiblogi toivottaa kaikille turvallista siirtymistä vuoteen 2016! <3

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Henkilökohtainen joulurauhanjulistus

Työpäivän jälkeen siivosin mittavan kokoisen kartanoni. Värjäsin hiukset ja leikkasin pitkäksi venähtäneen sivusiilin matalaksi. Tempasin lampun otsalle ja rypesin koirien kanssa pitkin metsää. Varmisin, että jääkaapissa on riittävästi ruokaa - kunnes tajusin, että vietän joka tapauksessa mummon ruokapöydän ääressä tulevat päivät, joten oman jääkaappini sisältö on täysin yhdentekevä.

Sytytin kynttilät. Päivitin Facebookin:


Keitin kokonaisen kattilallisen glögiä vain itselleni ja nostin jalat sohvapöydälle. Seuraavaksi avaan Netflixin, valvon aivan liian myöhään, luultavasti nukahdan sohvalle koirieni alle hautautuneena. Ja sitten saan herätä jouluaattoaamuun, viedä koirat ulos ja viettää loppupäivän ensin mummolassa ja sitten äitillä.

Täten julistan henkilökohtaisen joulurauhani. <3

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Hirviö nimeltä joulu - kuinka siitä nyt oikein selvitäänkään?!

Sosiaalinen media, lehdet, blogit ja kaikki muut mahdolliset sekä oikeastaan mahdottomatkin tahot pursuavat nyt vinkkejä ja ideoita ihan nyt ensisijaisesti joulusta selviämiseen. Kuinka välttää ylensyönti ja liikakilot ja ähky ja lihoaminen. Toistaiseksi mun lempparivinkki on ollut juoda todella paljon vettä, niin ei mahdu sitten sitä ruokaa mahaan niin paljon. Jes.

Mulla ei ole tarjota juuri sitä oikeata selvitytymisopasta jouluun. Siinä on kyllä edelleen ideaa, että ei se mitän syöt joulun ja uuden vuoden välissä vaan se mitä ja miten syöt uuden vuoden ja joulun välissä. Joulun herkuttelut on mun ajatusmaailmassa rajattu aina kolmeen päivään. Joulu on mulle 24.-26.12. Ja hei, edes minä en ole vielä koskaan onnistunut lihoamaan kolmessa päivässä pysyvästi kymmentä kiloa. Kyllä se on vaatinut pidemmän ajan uurastuksen.

Miten minä itse vältän joulukilot? No en tasan yhtään mitenkään. Kolmena päivänä syön ihan hyvillä mielin ihan mitä huvittaa. Lihon just sen verran kun satun lihoamaan, kärsin vatsakivuista ja ähkyolosta. Paluu arkeen tuntuu sen jälkeen taivaalliselta! Mutta suurin riski tämmösissä turnajaisissa on vaan aina se, että jää putki päälle. Siksi tässä kohti tarvitaan sitä oman itsensä rehellistä tuntemista. Jos koet, että useamman päivän mässäily jää päälle, niin sitten älä hyvänen aika tee sitä. Perinteisestäkin jouluruokapöydästä on helppo valikoida todella VHH-tyyppisiä lautasellisia eikä sitä suklaata ja joulutorttuja ole pakko repiä naamariin kaksin käsin. Jos ei halua.


On eri asia pelätä muutamaa joulukiloa kuin ihan rehellisen syömishäiriön laukeamista ja elämän oikeaa hankaloittamista. Muutama joulukilo on yks paskan hailee, ne lähtee kyllä ihan yhtä nopeesti kuin tulikin, mutta jos kokee olevansa todellisessa riskiryhmässä, että paluu arkeen ja normaaliruokavalioon saattaa olla ylitsepääsemättömän vaikea, niin sitten ne ratkaisut on tehtävä sen mukaan. Kuulutan siis jälleen suureen ääneen sitä itsensä tuntemista - ja erityisesti sitä että on itselleen rehellinen. Joulu on kuitenkin aika ankea syy vetää kaikkea kovaa työtä reisille, kun ei ole pakko.

Odotan ihan suunnattomalla riemulla mummon tekemää riisipuuroa, joulutorttuja ja perunalaatikkoa. Aion syödä niitä oikein hyvällä omalla tunnolla ja kärsiä seuraukset. Kaksi ja puoli vuotta tällä arkiruokavalioni tiellä on tuonut sellaisen luoton itseeni, että kyllä mä tän handlaan. Tiedän, että hetken aikaa joulun jälkeen sokeri huutelee nimeäni erittäin houkuttelevasti, mutta tiedän myös miten se loppuu ihan muutamassa päivässä ja arkeen pääsee kiinni. Olen jo oppinut miten tää homma toimii ja luotan siihen. Sekä itseeni.

Joten ei, en tiedä miten selviät ensi viikosta ilman niitä kuuluisia joulukiloja. Mä ainakin ajattelin ihan ilosesti ottaa niitä pari! Se on valinta. En kylläkään kokisi menettäväni yhtään mitään vaikka vetäisin enemmänkin VHH-henkisen joulun. Eikä sitä toisekseen koskaan tiedä, lopulta saatan päätyäkin siihen ratkaisuun. Menee ihan fiilispohjaisesti!

Eikö tästä ollutkin nyt paljon apua selvitä joulusta lihoamatta? ;) Tiedän, ei ollut tarkoituskaan.


tiistai 15. joulukuuta 2015

Mitä potkunyrkkeily on ja kenelle se sopii? Keravalla starttaa peruskurssi tammikuussa!

Vuotta 2015 on jäljellä enää vain ihan himpan reilu pari viikkoa. On siis ihan kohta aika lupauksille uudesta minästä, uudesta elämästä ja ihan mielettömän paljon paremmasta vuodesta. Kuntosalit pursuavat uusia intoa puhkuvia tulokkaita, joista kylläkin mystisesti noin 98% unohtuu takaisin sohvalle viimeistään helmikuun alkupuolella. Viimeistään maaliskuun alussa. Minä kuulun ehdottomasti siihen joukkoon!

Tammikuussa tulee myös vuosipäivä siitä, kun aloitin potkunyrkkeilyn peruskurssin. Väkivaltaurheilu onkin toistaiseksi niitä harvoja liikunnan muotoja, jota kohtaan se innostus ei ole hiipunut. Treenistä toiseen sitä jaksaa paahtaa, treeneihin menee vaikka ensin tuntuu ettei millään jaksa ja lopulta sieltä tulee aina pois intoa täynnä. Eikä tappelemisen jatkamista varten tarvita pienintäkään uudenvuodenlupausta - se on itsestäänselvää!

Keravan Power Centerillä alkaa potkunyrkkeilyn peruskurssi 25.01.2016 ja nyt mä aion pitää ilmaisen mainospuheen siihen liittyen! Tämä ei ole siis sen paremmin Power Centerin kuin Delcio Pereira Combat Sportsin sponsoroima mainos vaan mun ylistyspuhe lajille, johon olen itse hurahtanut täysillä!

MITÄ POTKUNYRKKEILY ON JA KENELLE SE SOPII?

Potkunyrkkeily sopii lähes kenelle tahansa tehokkaasta liikunnasta ja älyttömän siististä tekemisen meiningistä kiinnostuneelle. Se on äärimmäisen tehokas kuntoilumuoto monipuolisuutensa vuoksi ja siinä voi kehittyä loputtomasti - et voi ikinä osata kaikkea etkä voi koskaan olla valmis.

Kuva: Delcio Pereira
Aloittaaksesi potkunyrkkeilyn sinun tarvitsee osata ja omistaa - ei mitään. Ensimmäisiin treeneihin otat mukaan ihan tavalliset jumppavaatteet ja uskallusta riittävästi astuaksesi salin ovesta sisään ja tatamille. Siinä se! Ei tarvitse olla minkään sortin kamppailulajitaustaa, edes minkäänlainen urheilutausta ei ole lainkaan välttämätöntä. On siis aivan turhaa jättää lähtemättä kokeilemaan tätä lajia peläten vähäistä osaamistaan tai huonoa kuntoa - niissä treeneissä kasvaa sekä taito että kunto ihan tolkuttomalla kohinalla! Alkuun tarvittavat varusteet saat lainaksi salilta - kunnes huomaat välineurheilevasi varustekokoelman kanssa, joka ei tahdo mahtua edes lätkäkassiin..

Potkunyrkkeilyn aloittaminen ei myöskään edellytä hillitöntä hinkua tirvasta kaverilta hampaita kurkkuun ja kylkiluita murskaksi, ei tarvitse tähdätä ottelemaan eikä treeneissä ole koskaan pakko sparrata ("kevyttä ottelua") kovaa. Lajin parissa on meidänkin ryhmässä ihan valtavasti kaikentasoisia hikoilijoita, aina ihan vaan kuntourheilijoista ottelijoihin. Siellä me huidotaan ja opiskellaan kaikki sulassa sovussa! Itsehän kuulun siihen ottelemaan sitten aikanaan tähtäävään porukkaan, mutta treenaan aina yhtä ilolla niin mua turpaan totaalisesti vetävien konkareiden kuin kuntoilumielessä kevyemmin ottavien sekä alottelijoidenkin kanssa. Kyseisen lajin treenaaminen kun on hauskaa aina!

Tässähän ei ole missään nimessä kyse kaverin raivopäisestä pieksemisestä ja vahingoittamisesta - paitsi välillä, mutta siitä sovitaan aina yhteisesti erikseen. Kukaan ei siis hyökkää kimppuun täydellä taidolla ja voimalla, jos et itse sitä ehdottomasti vaadi - jos silloinkaan. Kyse on teknisesti, fyysisesti ja psyykkisesti äärimmäisen vaativasta ja haastavasta lajista. Omaa (ja treenikavereiden!) kehitystä on huimaa seurata ja niitä onnistumisen tunteita tulee reilusti. On se sitten oppia vihdoinkin pitämään se suojaus ylhäällä edes välillä tai siitä, että jaksaa punnertaa puhtaasti suorin vartaloin! Tai että sparratessa sitä ei olekaan enää pelkästään ihan tuhannen paniikissa vaan kykenee jo muodostamaan päässään lyhyitä toimintasuunnitelmia ja joskus saa ne jopa toimimaan.

Kuva: Delcio Pereira
Kyse on myös kavereista. Mulla on ilo ja kunnia saada treenata äärimmäisen lämminhenkisessä porukassa. Toisten onnistumisista iloitaan aidosti, kaveria tsempataan ja neuvotaan hyvässä hengessä, kaverille karjutaan kurkku suorana lihaskuntoharjotteiden viimeiset toistot läpi, sparrin jälkeen paiskataan kättä ja usein halataan, sekä itse olen saanut myös ihan treenien ulkopuolelle yltäviä ystävyyssuhteita lajin parista. Näissä treeneissä saa karistaa kaikki työhön ja yksityiselämään liittyvät surut, murheet ja stressin! Sekä tottakai karisee myös aika paljon hikeä ja läskiä.. ;)

Mulla ei ole kohta vuoden aikana vielä kertaakaan muuttunut päivä ainakaan huonommaksi sen takia, että olen raahannut itseni ja treenikassin tatamille. Yksissä treeneissä taisi kulua melkein peräti 20min ennen kuin totaalisen paska päivän jälkeen nauru raikui taas. Se on ehdottomasti ennätys, sen kauempaa ei ole pysynyt kuuluva ilo poissa treenien alettua.

Tämähän vois olla just sun juttu, et voi tietää jos et kokeile! Toivon koko sydämestäni, että tatamilla tavataan! :)

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Leirihuveja - Mikä ihmeen SYYSleiri se joulukuussa on?!

Kakarana en koskaan päässy leireille. En heppaleireille enkä millekään muille leireille - jopa rippileirin onnistuin skippaamaan! ;) Mutta ei se mitään toverit, onneksi sitä voi aikuisiällä alottaa väkivaltaurheilun ja päästä sitten tappeluleireille! Eihän siellä valitettavasti koko viikkoa vietetä, mutta jo yhdessä viikonlopussa voi oppia ihan hirvittävästi uutta! Tai siis saada mukaansa jotain mikä kannattaa opetella ja oppia. Hyvin.

Potkunyrkkeilyliiton syysleiriä vietettiin Helsingin GB Gymillä meidän iloksemme tänne Oulusta lennelleen Leif "Lepa" Steniuksen johdolla. Ja vaikka onhan se vähän ihmeellistä puhua syysleiristä joulukuussa, niin ei hätää, Suomen talvi piti kyllä huolen tästä osuudesta. Reilusti plussaa ja vettä sataa niin syksyltä tää tuntuukin. Kiitos siitä.. Enivei, tämä oululaisvittuilija toi mukanaan paljon uutta opittavaa, selitti opettamiaan tekniikoita todella hyvin ja tarpeen vaatiessa ratakiskosta vääntäen. Olen ihan epätoivoisesti yrittänyt muistaa edes tärkeimmät kohdat ja itselle sopivimmalta tuntuneet tekniikat ja kirjoittanut niitä ylös myöhempää harjoittelua varten. Tajusin sieltä välittömästi muutaman jutun, joista tulee olemaan aivan varmasti hyötyä ja koin ne heti sellaisiksi, jotka voin oppia melko sujuvasti ja joiden käytännön hyödyn ymmärsin heti. Että miten ja erityisesti miksi ja missä yhteydessä.

Pelkän raivopäisen mättämisen ja vakavan runnomisen sijaan viikonlopun aikana on paljon puhuttu itseluottamuksesta ja tekemiseen liittyvästä ilosta. On rakastettava sitä mitä tekee, sen on oltava iloista ja rentoa. Treenikaverille pitää hymyillä (oma valmentajani nauroi tässä kohti, kun sanoin ettei tää nyt ole varsinaisesti ollut se ihan vaikein osuus mun toteuttaa..) eikä treenikaveria saa rikkoa tarpeettomalla paiskomisella. Ja siitä raikui huuto monta kertaa, että "MIHIN TEILLÄ ON KIIRE?!" Että ottakaa aikaa sen uuden tekniikan kanssa. Tehkää kevyesti ja rauhallisesti, tehkää oikein älkääkä kiirehtikö. Mielummin kymmenen tekniikkaa oikein kuin sata kertaa ihan silkkaa paskaa. Mä niin tykkään tästä tyypistä!


Päässäni olen jauhanut viikonlopun oppeja uudelleen ja uudelleen enkä malta odottaa, että pääsee niitä harjottelemaan väkivaltakavereiden kanssa. Se on yhä edelleen semmonen juttu, että jos tossa vielä parikin vuotta sitten joku olis tullu väittämään mun vielä jonain päivänä hurahtavani johonkin lajiin näin totaalisesti niin olis siinä ollu naurussa pitelemistä. Liikunnasta haaveileminen ja sen puuttumisesta valittaminen oli enemmän mun juttuja, ei ikinä se toteutus. Tai aina jonkun muutaman viikon ajanjaksolla se ehkä vähän innosti, mutta kyyyyllä se into loppui aina lyhyeen.

Tai siis, niinhän se menee edelleen! Tosin ihan kaiken muun paitsi tappelun osalta. Enhän mä saa itteäni salille tai lenkille säännöllisesti. Ja nekin vahingot vaan siksi, että ne hyödyttävät väkivaltapuolella. Mutta järin vapaaehtosesti mua ei saa jättämään tappelutreenejä väliin, ei ikinä! Niille on aina joku syy, yleensä terveydellistä sorttia. Mutta ei ikinä siksi, että ei nyt vaan huvita. Koska mättäminen huvittaa aina, se nyt vaan on niin kertakaikkisen siistiä sekä antaa että ottaa turpaan iloisesti hymyillen.

Leiriviikonloppu paketissa, kelpaa taas painella kohti uutta viikkoa ja oooh ystävämme maanantai tarkottaa tottakai treenejä kaksin kappalein! Nyt mä olen vähän väsynyt, treenien lisäksi tähän viikonloppuun mahtui kaikenlaista enemmän tai vähemmän huikeeta, ihan liian huonolaatuista unta ja ehkä vähän päivänvalolta suojattavaa syömistäkin.

Anyhow, keskiarvoltaan varsin kelpo viikko kaikkineen. <3